torstaina, syyskuuta 15, 2011

Mukapastaa

Kuten täällä Pastanjauhannassakin on tullut mainittua, yritän nykykokkailuissani löytää vaihtoehtoja perunalle ja valkoisille jauhoille. Mutta mitä sitten tehdään, jos sattuu tekemään mieli pasta bolognesea?

Pelkän pastakastikkeen syöminen tuntuu jotenkin hullunkuriselta, joten jotkut tekevät soosin kaveriksi mukapastaa vaikka kesäkurpitsasta tai porkkanasta. Minä pääsin viikonloppuna maistamaan jauhelihakastikkeen kanssa kuorimaveitsellä suikaloitua kesäkurpitsaa, jota oli hetken aikaa paahdettu pannulla kuumennetussa oliiviöljyssä.

Kesäkurpitsan maku onnistui muuttumaan yllättävän kaalimaiseksi, mutta mitäpä se haittaa. Kaalihan on hyvää. Ja nyt alkoi tietenkin tehdä mieli kaalilaatikkoa ja kaalikääryleitä niin kuin aina tähän aikaan vuodesta.

Enpä olisi kuusi vuotta sitten pastanjauhannan aloittamista suunnitellessani arvannut, että korvaisin vielä joskus tagliatellen suikaloidulla kesäkurpitsalla. Silloin osasin sentään luullakseni tehdä jo yhtä hyvää bolognesea kuin nykyäänkin.

Mutta mukavasti tulee kokkailtua erilaisista kasviksista monipuolisemmin kaikenlaista, kun ei automaattisesti tule aina turvauduttua pastaan, riisiin tai perunaan. Kerran tein esimerkiksi grillattua mustaajuurta.

Huomatkaa juurien taustalla näkyvä tomaattisalaatti. Siinä oli kesän parhaat tomaatit, Haaparannan ICA Maxista löytyneitä tomat gourmet -nimisiä pieniä sekoitelmatomaatteja. Täydellisen kypsiä ja makoisia ja ihan varmasti parempaa kuin mikään muu koko maailmassa:



13 Comments:

At 15/9/11 20:12, Blogger Aino said...

Haapaveden emäntäkoulun luomukirsikkatomaatit ovat olleet tämän kesän parhaita. Puoli kiloa (joskus jopa puolitoista) päivässä ei ole ollut temppu eikä mikään :)
Meillä puolison keliakian takia täytyy keksiä pastan korvikkeita, suostuisikohan tuo kokeilemaan porkkanaista mukapastaa...

 
At 15/9/11 20:13, Blogger Rosmariini said...

Minäkin olen muuten ällistellyt viime viikkojen aikana sitä, kuinka äkkiä "puoli kiloa päivässä" -ajatus täyttyy, kun on tuoreita tomaatteja saatavilla. :)

 
At 15/9/11 20:30, Blogger Timo said...

Tuo kesäkurpitsa suikaloituna on muuten ihan kipeän hyvä idea, menee testiin viikonlopun aikana. Vaikka täysjyväpastakin lienee suht menettelevä vaihtoehto parempia hiilareita ajatellen niin tämä kyllä hakkaa sen. Kiitos paljon tästä!

 
At 15/9/11 20:37, Blogger Rosmariini said...

Kesäkurpitsa"pastassa" oli muuten (huonosti keitettyyn) normipastaan verrattuna se yhtäläisyys, että nauhat takertuivat aika tiukasti toisiinsa. :) Näkee ehkä tuosta kuvastakin.

 
At 15/9/11 21:04, Blogger Kirsi said...

Pakko mainostaa. Olen viime aikoina joutunut välttämään vehnää ja pastanhimoissani löysin tällaista pastaa: http://www.delhome.fi/tuotteet.html?id=5/13
Ei varmaankaan tavalliseen pastaan verrattavaa, mutta kuitenkin hyvä vaihtoehto verrattuna joihin gluteenittomiin pastoihin ja kuulemma matala GI.

 
At 16/9/11 00:13, Blogger Niina Oivi said...

Kiitän aivan oivasta ideestä! Mä ja mukapasta ollaan huomenna lieden liepeillä ja yritetään parhaamme :)

Tänään tein nopean herkun, kun tästä kesäkurpitsasta puhe, paistoin palaset öljyssä rapeiksi ja lisäsin reippaasti pippurii&suolaa, lautaselle ja päälle erilaisia juustoja ja suolakurkkua. Mielettömän hyvvää! Ja helppoa kuin se kuuluisa heinänteko.

Eka kommentti takana - kiitos maukkaasta blogista!

 
At 16/9/11 11:54, Anonymous Anonyymi said...

Miksi et kokeilisi spagettikurpitsaa?? Sen sisältö on nimensä mukaisesti spagettimaista jo valmiiksi :)

 
At 16/9/11 13:34, Blogger Rosmariini said...

Kirsi: Gluteeniton pasta, loistojuttu! Pitäisiköhän hommata pussillinen kokeeksi.

Niina: Jee, kiitos kommentista! Ja ruokavinkistä. Tykkään etenkin tuosta erilaisten juustojen ajatuksesta. :)

Anonyymi: Hei kääk. Miten olenkaan unohtanut spagettikurpitsan. Mehän kuitenkin osallistuimme sillä kurpitsahaasteeseenkin kolme vuotta sitten.

Sehän on tosiaan spagetin korvaajaksi kaikkein paras.

 
At 17/9/11 17:37, Blogger kielensyöjä said...

Minulle riittää ihan täysjyväpasta nopeiden hiilareiden välttelyyn ja mielestäni karppauksesta jää vain nälkä. Mutta ei minun mielipiteeni tietenkään ole ainoa ja oikea. Saa olla toista mieltä.

 
At 18/9/11 16:20, Blogger Rosmariini said...

Minä en itsekään karppaa, joten en tiedä, kuinka nälkä siitä jää. :) Aika moni vaan lähipiiristä on hommaan hurahtanut, joten mukava tehdä semmoista ruokaa, jota ihmiset mielellään syövät.

 
At 19/9/11 19:12, Blogger Liisa said...

Kesäkurpitsan tapaan toimii myös vastaavalla tavalla suikaloitu kurkku ja porkkana! Bolognese maistuu hyvältä myös raastetun kukkakaali"riisin" kanssa. (Itse kokeilin myös tehdä kotikonstein (s)karpimpaa vähähiilihydraattista pastaa jossa tosin on sitä vehnääkin..)

 
At 22/9/11 16:48, Anonymous Anonyymi said...

Hei! Oman kokemukjseni mukaan kesäkurpitsaspaghetti onnistuu parhaiten höyryttämällä suikaleita n. 5min! Ei tule liian löllöjä ja tuntuu että nykyään maiatuu paremmalta ku oikea pasta??:D

 
At 22/9/11 19:17, Blogger Rosmariini said...

Ahmija: Vautsi, kuinka kunnioitettava kokeilu. Ja tuo pasta on lautasella tosi houkuttelevan näköistäkin!

Anonyymi: Höyryttäminen onkin hyvä idea. Mietin vähän aikaa sitten, että voisiko suikaleet jättää ihan raa'aksikin, mutta ei se oikein hyvältä idealta tunnu.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails