Ulkoruokailua Pöllöwaarissa

Kävimme vihdoin ja viimein reilu viikko sitten syömässä Jyväskylän Pöllöwaarissa. Eihän tuo ole ollutkaan suunnitelmissa kuin toissa vuoden toukokuusta alkaen.

Jauhantakaksikkomme testasi tarjolla olleista menu-kokonaisuuksista suomalaishenkisen Jyväskylä-menun, joka osoittautuikin oivalliseksi valinnaksi. Olin heti alkuun aivan onnellinen savukalan makuisesta suupalasta, koska olin pitkähköksi venähtäneen automatkan jäljiltä kovin nälkäinen (talvinopeusrajoituksilla ei näköjään paljon juhlita).

Seuraava ruokalaji oli suorastaan hykerryttävän hyvä. Kolatun vuohenjuustoa, jonka seurana basilikasalaattia sekä kirsikkatomaattimoussea. Moussessa oli puristettu tomaattisuus meikäläisen kannalta kovinkin maistuvaan muotoon. Olisin voinut syödä sitä suurin piirtein ämpärillisen.

Pääruokana oli omenakastikkeessa tarjoiltua kuhaa kera ohrasuurimoiden ja jonkinlaisen juuresraasteen, eli monenlaista suomalaista raaka-ainetta oli onnistuttu ujuttamaan samalle lautaselle. Maistui molemmille oikein hyvin, jos kohta kumpainenkin kaipaili jo loppuvaiheessa lautaselleen hieman lisää hapokkuutta. Ehkä omenasattumia olisi saanut olla seassa hiukkasen enemmältikin.

Jälkiruuasta olin myös etukäteen tohkeissani, koska en syönyt viime kesänä vadelmia ollenkaan riittämiin. Ruokalajissa (=viiniherukkakastikkeella gratinoituja villivadelmia, mustikkasorbettia ja kaurakeksiä) ei sinänsä ollutkaan mitään vikaa – vaan kuin ehkä se, että siinä oli vähän liikaa erilaisia elementtejä. Tunnelma oli syödessä seuraavanlainen:

Lusikka ja haarukka, kumpaakohan tässä nyt kannattaa käyttää. Hmmm, vadelmia, ihanaa vadelmaa, hyvää. Mikäs tämä tässä onkaan, taitaa olla mustaherukkasorbettia. Ei hullumpaa. Kaurakeksi, ja vielä kotitekoinen. Pakko maistaa sitäkin. Oho, eipä se katkeakaan pelkällä haarukalla. Eikä näköjään lusikallakaan. Sitä voisi taittaa ehkä sormellakin, ellei se (=keksi) uisi tuossa kastikkeessa. Niin, kastike tosiaan, miltäköhän se maistuu. Ja mikä tämä valkoinen soosi onkaan tässä lautasen reunalla. Jne. jne.

Lopulta sain kaurakeksistäkin palasen (sekä lusikan että haarukan avustuksella), mutta kaiken sähläämisen ja monien makujen keskellä unohdin sitten makustella esim. niitä loppuja vadelmia.

Mutta kaiken kaikkiaan: Pöllöwaariin mennään meiltä uudestaankin. Valitettavan harva ravintolakäynti on nimittäin enää nykyään kovinkaan sävähdyttävä kokemus, mutta tuolla jokainen ruokalaji tarjoili uusia oivalluksia ja ideoita omiinkin kokkailuihin. Tunnelmakin oli hyvä, ja palvelu koko ajan iloista ja kohteliasta. Poistuimme siis tahollemme varsin tyytyväisinä.