torstaina, elokuuta 30, 2007

Graavattu lohi

En ole ikinä itse graavannut lohta, mutta juhannuksena elämäni parasta graavilohta syödessäni kyselin ruokaan valmistusohjetta, ja silloin opin, että graavauksessa käytetään paitsi suolaa myös sokeria. Kalatiskiltä olen toisinaan ostanut yrttigraavattua kalaa, mutta tämän minä tein ihan itse, kun kerrallisesta lohen savustuksesta jäi pieni kalanpala suolattavaksikin. Päälle ripoteltu timjami on melko lailla oman kasvattelun tulosta – loistoyrtti, ja sitä meillä nyt riittää.

Ohje on otettu yrttireseptikirjasta nimeltään Lisää lipstikkaa, rohkeasti rosmariinia.
Timjamigraavattu lohi

1 lohifilee (n. 1 kg)
1 ½ tl sokeria
2 rkl merisuolaa
1 ruukku tuoretta timjamia

Nypi lohifileestä ruodot pois. Hiero kalan pintaan sokeri ja merisuola. Hienonna timjami ja peitä kala yrttisilpulla. Kääri filee leivinpaperiin ja peitä se foliolla. Anna maustua kylmässä yön yli.
Leikkaa fileestä ohuita siivuja ja tarjoa uusien perunoiden ja saaristolaisleivän kanssa.

20 Comments:

At 30/8/07 09:12, Anonymous Anonyymi said...

Tännehän on ilmestynyt monta houkuttelevan näköistä lohiherkkua viime aikoina :)
En nyt millään muista, oletteko julkaisseet jotain vastaavaa, mutta mainio alkupalalohijuttu syntyy helposti, kun levittää tuoreesta lohesta leikattuja ohuita siivuja levyksi, sivelee päälle reilulla kädellä piparjuurituorejuustoa (kaupasta löytyy valmista, tai sitten piparjuuritahnaa tavistuorejuuston sekaan). Sitten levy rullalle (kääryleruokaa! ;) ja rulla pakkaseen joksikin aikaa (tai vaikka yön yli, jos tekee jo edellisenä iltana). Jähmettyneestä rullasta on helppo leikata kiekkoja, jotka voi asetella vaikka salaatin päälle. (Jos rullan jättää pakkaseen pidemmäksi aikaa, kannattaa antaa hetken sulaa ennen leikkaamista, helpottaa kummasti :)

 
At 30/8/07 09:23, Blogger Rosmariini said...

Kalaruokakuukausi pisti vähän vauhtia eväkäskokkailuihin, mutta nyt saa kyllä muutamaksi päiväksi lohen puputtaminen riittää.

Kääryleruokaa, jee! :) Tuommoisia kääryleitä ei Jauhannasta tosiaan taida löytyä, mutta kylmäsavuporoa kieputtelin joulun tienoilla vähän vastaavalla tavalla. Pitääpä rullailla lohtakin joskus lähiaikoina.

 
At 30/8/07 12:10, Blogger Mikko said...

Onpa herkullisen näköinen kuva.

Lohikääryleruoka on kyllä hyvää. Kala pysyy sopivan mehukkaana ja kumminkin hautuu.

Itse kokeilin muutama päivä sitten mielettömän yksinkertaista käärylereseptiä: chilirouhetta ja punaista pestoa lohikääryleiden sisään. Tuli todellista herkkua, vaikka näyttääkin vähän ankealta :).

 
At 30/8/07 12:22, Blogger Anna said...

Jos lohta haluaa graavata juhliin tai muuten vaan myöhemmäksi, on mielestäni kätevä vinkki suolata&maustaa, pistää heti pakastimeen ja ottaa sitten ajoissa jääkaappiin sulamaan. Näin suola jakautuu paketin sulaessa vielä tasaisemmin pinnasta fileeseen, ja makukin on mainio, kun ei pitkistä pakastusajoista (esim. yli viikosta) puhuta.
En sentään ole keksinyt tällaista kätevyyttä itse, vaikka maistanut olenkin, tulipa vain muistista mieleen ;)

Meillä syödään jouluisin piparjuuri-Cantadou- kylmäsavulohirullia alkuruokapöydässä - ovat kyllä kaikkien lemppari!

 
At 30/8/07 12:35, Blogger Anna said...

P.S. Piti munkin sanoa, että hitsi toi timjami näyttää herkulta maustajalta! Ohjeiden ohella teidän blogissa kuvat on kyllä joka kerta kivaa katseltavaa.

 
At 30/8/07 12:56, Anonymous Anonyymi said...

Mistä tulikin nyt sitten mieleeni. Oletteko ajatelleet säilöä noita yrttejä? Kuivata tai pakastaa, vai voiko niitä edes pakastaa?

Tämä kiinnostaa lähinnä sen takia että mulla on itsellä komee basilika ja tekis mieli säilöä sitä talven varalle. Kuivuria en omista enkä ole koskaan yrittänyt pakastaa yrttejä. Oliskos siis jotain vinkkiä.

 
At 30/8/07 14:03, Anonymous Anonyymi said...

Mmmm. Kyllä graavikala on herkkua. Vinkiksi vielä, että kerran juttelin aiheesta erään "vanhan kansan miehen" kanssa, ja hän väitti, että aitoon graaviloheen piti laittaa myös tujaus kossua (tai jotain vastaavaa viinaa, muistaakseni). Lisäksi kala piti vielä haudata maahan, mutten tiedä kuinka oleellinen osa valmistusta nämä ohjeet oli. :)

nimrilille yrttien kuivauksesta: kuivauksen pitäisi onnistua aivan loistavasti ilman kuivuriakin. Sidot vaan yrtin oksat kimppuun ja ripustat johonkin kuivaan, pimeään paikkaan muutamaksi viikoksi. Välistä voi kimppua vähän availla ja "sekoitella", että pääsee kosteus poistumaan tasaisesti, mutta sekään ei ole pakollista.

 
At 30/8/07 14:42, Blogger Aurinkotuuli said...

Tässä olen kyllä huono, nimittäin graavatun kalan maistelussa. En vain pääse sen kanssa sinuiksi, vaikka maku olisi hyvä, koostumus vain inhottaa. Ehkä kasvan vielä aikuiseksi tässäkin asiassa :). Mielelläni söisin, jos voisin...

 
At 30/8/07 14:44, Blogger Aurinkotuuli said...

Oikeasti harmittaa, tämäkin fisu näyttää niiiin hyvältä

 
At 30/8/07 17:30, Blogger Rosmariini said...

Täällähän on kasa hyviä graavausvinkkejä ja muitakin kalajuttuja, mikäs sen hauskempaa.

Osa yrteistä pitäisi kyllä jo pikkuhiljaa viritellä kuivumaan. Olen itsekin kuivannut yrttejä Elinan tavoin roikottamalla niitä kimppuihin sidottuna katosta, minkä jälkeen kuivuneet yrtit voi sulloa kannellisiin lasipurkkeihin ja käyttää niitä mausteena normaaliin tapaan. Jamie Oliverin mukaan etenkin oregano ja meirami ovat parempia nimeomaan kuivatussa olomuodossaan. Yrttien säilömisestä näyttäisi löytyvän lisätietoa ainakin täältä.

 
At 30/8/07 19:43, Anonymous Anonyymi said...

Mutta jos on oikein komeata isolehtistä basilikaa, niin voi sitä pakastaakin. Siitä vain annoksellinen minigrippussiin. Sama käy ryöpätylle nokkoselle (mutta nyt ei enää siis kannata) ja taisinpa viime kesänä pakastaa persiljaakin.

Kuivaaminen on helpompi ja tilaa säästävämpi tapa kuitenkin. Etenkin jos vielä on kuivuri. Ai niin ja oreganosta voi sitten käyttää kukkaset kanssa.

Meillä on taas keittiön seinät täynnä kuivuvia kimppuja - oreganoa, timjamia, rosmariinia, lipstikkaa ja uutta kaveriani kirveliä. Saa nähdä saanko niistä mitään mukaani... :-(

Ostatteko hyvän flunssan halvalla?

 
At 30/8/07 20:02, Blogger Rosmariini said...

Täälläkin on flunssaa liikkeellä, ja itsellänikin on ollut jo vajaan viikon verran semmoinen olo, että plunssa tulee ihan justiinsa, kun nenä on lievästi tukossa ja kurkkua kaihertaa. Jospa se jättäisi kuitenkin tulematta tai menisi ainakin saman tien matkoihinsa.

Voi, kun onnistuisit saamaan kirvelikaverit ja muut yrtit mukaan, niin kyllä kelpaisi talvella kokkailla omassa kodissa. Mihin sitä kirveliä muuten kannattaa käyttää? Meinaan, jos koittaisi panna sitä ensi keväänä itsekin kasvamaan.

 
At 30/8/07 20:39, Anonymous Anonyymi said...

Voi helkkari minua kuumehoureista, siis kysymys oli kyntelistä.
http://www.yrttitarha.com/kanta/kynteli/

Vähän eri juttu kuin persiljan tapaan käytettävä kirveli.
http://www.jarvikyla.net/pages/yrtit.asp?ID=8

Taidan ottaa jotain kuumetta alentavaa...

 
At 30/8/07 20:51, Blogger Rosmariini said...

Kynteli käy myös hyvin - ja kaiken lisäksi sitä voi käyttää myös "limaa irrottavana yskänrohtona"!

Paranemisia!

 
At 31/8/07 11:33, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos mainioista ohjeista! Yhdyn vanhan kansan mieheen, olen nimittäin graavannut lohen sekä kossulla että akvaviitilla ja viimemainittua suosittelen lämpimästi! Sitruunagraavattu on myös hyvää - valellaan sitruunamehulla ja/ tai laitetaan graavauksen ajaksi ohuita siivuja päälle. Kun viinalla graavaan, jätän tillin jostakin syystä pois. Kokeilemalla löytyvät oikeat maut. Tämä sopii mielestäni kuitenkin vain lohelle, joka on niin rasvainen kala. Kun graavaan siikaa laitan vain perinteiset suolat, sokerit ja tillit.

 
At 31/8/07 12:17, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos yrttineuvoista. Taidan kokeilla sekä kuivaamista että pakastusta (ainakin noille komeimmille lehdille:-)).

Ja jottei tämäkin kommentti menis ihan OT niin meillä graaviloheen käytetään nimenomaan rouhittua valkopippuria eikä jauhettua. Pitänee joskus kokeilla sitä pakastuskonstia, normaalisti kala käy pakastimessa ensin ja sitten vasta sulatuksen jälkeen graavataan. Tuolla toisella tavalla säästäs vähän tuota aikaakin...

 
At 31/8/07 13:08, Anonymous Anonyymi said...

Pari ajatusta:

Koskenkorvaa tai muuta vastaavaa viinaa en ole koskaan graaviin pannut -- pitää varmaan joskus kokeilla -- mutta sen sijaan tilkka konjakkia on ihan oiva tempaus.

Vähän mielenkiintoisempi sen sijaan on mättö, jota erään tuttavaperheen parissa tarjoiltiin tuossa vuosi pari takaperin: otetaan graavilohi ja paistetaan sitä grillissä pelkästään nahkapuolelta. Niinpä ylös jäävä pinta on graavia, kun taas alapuoli on kypsennetty. Häkellyttävän hyvää.

 
At 31/8/07 13:18, Anonymous Anonyymi said...

Meillä graavaukseen käytetään rouhittuja valko,- viher ja rosepippuria, antaa kivan säväyksen. Graavilohen jämät ohuesti suikaloituna sopivat tosi hyvin kun sekoittaa ne peston kanssa pastan sekaan.

Graavilohi todellakin sopii hyvin pakastettavaksi ja minulla on aina muutama viipale hätävaraksi pakkasessa. Mutta olen aina pakastanut graavauksen jälkeen, jolloin pyyhin ylimääräisen suolan pois kalan pinnalta.

 
At 31/8/07 14:26, Anonymous Anonyymi said...

Kyllä on niin herkullisen näköinen kuva, että alkaa suolakalaa tekemään mieli...
Mites muuten, milloin saadaan lukea lisää Silvia/Rocky-yhdistelmän tuotoksista? Muistaakseni taannoin sellaisen hankitte, joko alkavat lattet ja mikrovaahdot taipumaan?

 
At 1/9/07 12:43, Blogger Rosmariini said...

Kalan graavaaminen onkin näköjään kuvittelemaani kiehtovampi maailma. Viinan ynnä sitruunan käyttöä voisi kyllä kokeilla (ei tosin ehkä yhtä aikaa), ja pippuriakin pitänee rouhia sekaan. Tilliäkin monet tosiaan käyttävät! Samoin tuo osittaiskypsennys kuulostaa herkulliselta, mutta maahan en taida kuitenkaan kalanpalaa ryhtyä kaivamaan. :)

Silvia-postaus on pantu tilaukseen!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails