perjantaina, elokuuta 24, 2007

Kokkaa Kulinaarimurujen kanssa, osa 2

Tämä sitruunarisotto on ollut suunnitelmissa jo ikuisuuden, tai ainakin viime talvesta lähtien. Kyseessä on Nigella Lawsonin kehittelemä ja Välispiikin jatkokehittelemä sitruunarisotto, joka suorastaan vaati päästä samalle lautaselle savustuspönttöön sukeltaneen siian kanssa. Kerrassaan helppoa ja herkullista. Risottoa varten tarvitset:
2 salottisipulia
60 g voita
1 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 litran kasvislientä
sitruunan raastetun kuoren ja mehun
pari tuoretta rosmariininoksaa tai 1 rkl kuivattua rosmariinia
1 munankeltuaisen
1 dl raastettua Parmesania (ja vähän myös risoton pinnalle)
4 rkl kermaa
merisuolaa
valkopippuria

Pilko salottisipulit pienenpieneksi silpuksi. Ota reilun kokoinen kattila ja kuumenna siinä öljy ja puolet voista. Freesaa sipulisilppua rasvassa, mutta älä polta äläkä anna tarttua pohjaan! Kuumenna toisessa kattilassa kasvisliemi ja pidä se kiehuvana. Lisää sipulikattilaan riisit. Sekoita hyvin, niin että kaikki riisinjyvät imevät osansa öljystä.

Kaada kerrallaan kauhallinen kiehuvaa kasvislientä riisin joukkoon, sekoita ja anna imeytyä. Hämmentele aina välillä, ettei herkku kärtsää pohjaan. Jatka tätä kunnes riisi on kypsynyt pehmeäksi. Mausta risotto sitruunankuoriraasteella ja rosmariinilla.

Ota kattila pois liedeltä. Sekoita pienessä kulhossa munankeltuainen, sitruunan mehu, raastettu juusto, kerma ja pippuri. Lisää seos risottoon. Sekoita joukkoon loput voista ja tsekkaa tarvitaanko suolaa.

Lopputuloksen tulee muistuttaa löysää riisipuuroa. Raasta valmiin risoton päälle vielä Parmesania ja nauti!

(Jälkihuomautus: Kuvaaja ei ehtinyt työhönsä siinä vaiheessa, kun risotto olisi ollut parahultaisesti riisipuuromaisinta, mistä syystä kameraan tallentui tällä kertaa hieman jähmettyneempi versio.)

8 Comments:

At 25/8/07 19:53, Blogger Jaana said...

Oioioioi, tuo Nigellan sitruunarisotto on niin ylimaallisen ihanaa että meinaa mennä taju! Täälläkin on suunnitelmissa hämmentää risottoa ensiviikoisten rapukekkereiden alkupalaksi.

 
At 25/8/07 20:00, Blogger Rosmariini said...

Oli kyllä sen verran makoisa risotto, että ajatuksena olisi veivata uusintaerä joskus lähipäivinä (tai viimeistään -viikkoina). Etenkin kun tällä kertaa tuo siippaseni ehti maistelupuuhiin vasta siinä vaiheessa, kun risotto oli jo hieman jäähtynyttä.

Kiitosta vaan taas sinne reseptisuosituksesta! Sellerinvartta tämä sapuska ei kieltämättä kaivannut lain.

 
At 28/8/07 17:10, Blogger Aurinkotuuli said...

Ette usko kuinka paljon harmittaa kun näin kirpputorilla noin vuosi sitten nigellan kokkauskirjan, hintapyynti muutamia euroja - enkä ostanut sitä!! Mikähän minuun lie mennyt. Ajattelin kai jotain sen suuntaista etten sitä "viitsi" ostaa, kun noita reseptikirjoja on ja muutakin tavaraa. Olen nyt huomannut monesti jälkeen päin kuinka hyviä ja monipuolisia reseptejä nigellalla onkaan - kirja olisi ollut oikea aarre. *siirtyy kyynelehtien nurkkaan häpeämään*

 
At 28/8/07 18:12, Blogger Rosmariini said...

Nigellalla on kyllä veikeita reseptejä. Harmittaa hieman itseänikin, kun en ostanut viime talven kirja-alesta hänen keittokirjaansa, vaikka muutamalla eurolla sekin olisi (muistaakseni) mukaan lähtenyt.

 
At 7/2/08 14:35, Anonymous Anonyymi said...

tosi hyvää oli! tuli myös loiskaus vino verdeä mukaan :)
sitruunasta olisi riittänyt vähemmänkin, taisi olla mehukas sitruuna käytössä tällä kertaa...

 
At 7/11/10 20:20, Anonymous Anonyymi said...

eilen tuli tehtyä tätä risottoa. Ja vaikka suuri rosmariinin ystävä olenkin, niin mielestäni ohjeessa on liikaa rosmariini(kuivattua), sillä se hallitsi makua täysin. Sitruunan makua sai todella hakea ja siltikn rosemary peitti sen. Ens kerralla ilman. :)

 
At 2/2/11 18:54, Blogger Tanja Karppinen said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
At 2/2/11 18:56, Blogger Tanja Karppinen said...

Herkullisen sitruunainen, tehtiin kyllä ilman rosmariinia. Kerma oli valkosipuli-yrttimaustettu creme fraichea, suola sitruunalla maustettua sormisuolaa ja öljykin sitruunalla maustettua.

Meinasi unohtua mainita, että käytimme riisin sijasta kotimaista vaihtoehtoa ohraa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails