perjantaina, heinäkuuta 27, 2007

Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakan voi tehdä monella tavalla. Toisilla on mustikoiden seassa kermaviiliä tai rahkaa; toisilla vaniljajogurttia ja toisilla taas jotain, joka muistuttaa erehdyttävästi kakkutaikinaa. Jotkut taas asettelevat mustikkatäytteen päälle taidokkaita taikinanauhoja.

Suurin kädenvääntö mahdetaan silti käydä murupohjan ja pullapohjan välillä. Itse vannon murupohjan nimiin, jos kohta joskus olen ollut mukana leipomassa myös makoisia mustikkapullia. Pyöreisiin pullataikinapallosiin paineltiin juomalasilla koloja, ja kolot täytettiin lievästi muusatulla mustikalla. Tämä tuoreiden mustikoiden nimiin vannova ohje on otettu Sikke Sumarin kirjasta Rakastan ruokaa:
Helppo mustikkapiirakka

TAIKINA:
175 g voita
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

PÄÄLLE:
4-5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria

1. Tee ensin taikina. Sulata voi ja anna jäähtyä hetkinen.
2. Sekoita leivinjauhe jauhoihin.
3. Sekoita kuivat aineet voihin.
4. Levitä taikina kostein sormin piirakkavuokaan ja täytä vuoka mustikoilla. Sekoita perunajauhot ja sokeri ja sihtaa seos mustikoiden päälle. Ravistele hiukan niin, että jauhot sekoittuvat marjoihin.
5. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

9 Comments:

At 30/7/07 04:59, Blogger Ulrika said...

Voi että, miten hyvältä tuo näyttääkään! Mun on nyt noin viikon ajan tehnyt ihan hirveästi mieli mustikkapiirakkaa, ja olin aikeissa sellaisen tässä vääntääkin ja kokeilla samalla kaasuhellan ominaisuuksia piirakanpaistossa, mutta mustikat olivatkin loppuneet lähimarketista. Nyyh! Onneksi pääsen kohta Suomeen, äiti on luvannut leipoa piirakan ihan varta vasten. Voi jopa olla, että pääsen ihan itse metsään mukaan marjoja noukkimaan! :)

 
At 30/7/07 09:18, Blogger Rosmariini said...

On se vaan kyllä jännä, että vaikka minkälaisia herkkuja pääsisi vuoden mittaan syömään, mikään ei silti voita kesän ensimmäistä mustikkapiirakkaa tai uusia perunoita.

 
At 31/7/07 10:12, Blogger Aurinkotuuli said...

Uijui, mustikoita!!

 
At 25/9/08 23:03, Anonymous Anonyymi said...

Tiijättekö ku tekkiin tuolla ohojeela nii ei siitä oikeen tullu mittää :( murenee kässiin ku ei oo mittään mikä taikinan sitos, myös aika kuivakkaaksi jää. No kyllä siitä ihan syötävää tuli...ens kerralla parempi onni

 
At 27/9/08 10:53, Blogger Rosmariini said...

Harmillista! Jos joku tietää mahtavan ja takuuhyvän mustikkapiirakkaohjeen, niin saa vinkata siitä täälläkin. :)

 
At 30/7/09 21:02, Anonymous Jarkko Ruotsalainen said...

Nyt kun mustikoita saa tuoreena niin tekaisin eilen vähän erilaista mustikkapiirakkaa ja voi miten hyvää siitä tulikaan, ei kauaa nokka tuhissut kun oli vuoka tyhjänä ;)

Tällänen siitä tuli: http://jarru.net/Blog_kuvat/Mustikkapiirakka.jpg

Ohjeet piirakan tekoon: http://jarru.net/?p=307

 
At 3/8/09 14:06, Blogger Rosmariini said...

Tuohan näyttää suorastaan satumaisen hyvältä! Testaamaan!

 
At 27/8/09 18:02, Anonymous Anonyymi said...

Hieno löytö erityisruokavalioiselle. Maidoton-munaton on meillä tänään allergian takia voimassa.

 
At 6/1/10 23:05, Anonymous Anonyymi said...

Etsin reseptiä, jossa ei ole käytetty kananmunaa (joita ei juuri tänään löytynyt jääkaapista), joten tämä oli kiva löytö. Piti käyttää pieni erä porkkanoita, joten muokkasin siten, että täytteeseen laitoinkin porkkanaraastetta ja kermaviiliä. Aika jännittävä makuyhdistelmä; porkkanainen maku yhdistettynä hyvin makeaan taikinaan. En tiedä kelpaako muille, mutta mielelläni itse söisinkin koko piirakan :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails