Jauhajat lännessä, osa 1: Pohjoiset alueet

Tänä kesänä kävi toteen pitkäaikainen haaveeni, road trip USA:n länsirannikolla. Heti ensimmäisenä lomapäivänä lensimme Seattleen, josta valuimme vuokra-autolla etelään ilman sen suurempia suunnitelmia. Ainoastaan paluulento Los Angelesista muutaman pompun kautta takaisin jauhantapajaan oli kiinnitetty paria viikkoa myöhemmäksi. Tarkoitus oli yöpyä matkan varrella vastaan tulevissa motelleissa, ja tämä onnistuikin erinomaisesti. Autokansana jenkit olivat rakentaneet yösijoja niin taajaan, että katto matkaajille ja parkkiruutu menopelille löytyi joka illaksi helposti. Yläkuvassa on tyypillinen nykymotelli. Psykon ajoista poiketen ne oli lähes poikkeuksetta rakennettu kahteen kerrokseen.

Parin viikon ajasta vajaa puolet vietettiin Washingtonin ja Oregonin alueella niin, että hieman suurempi puolisko jäi Kalifornialle, jossa oletimme olevan vieläkin enemmän nähtävää kuin edellä mainituissa. San Franciscon ja Los Angelesin lisäksi halusin nimittäin jo ihan natiaisesta saakka tietokoneiden ympärillä häärineenä nähdä omin silmin piilaakson pitäjät, joista suuret ideat ovat aikanaan lähteneet vyörymään - ja joissa vieläkin tuntuu ajatus luistavan mallikkaasti.

Minulle, jolle maantietämys on aina ollut jonkinasteinen kompastuskivi, tuli yllätyksenä, miten etelässä jenkkein maa lopulta makaa. Jo nämä pohjoiskolkat, jotka olisin sumeilematta sijoittanut jonnekin korkeintaan Tanskan korkeuksille, sijaitsevat todellisuudessa pohjois-etelä -suunnassa Sveitsin ja Itävallan tienoilla. Poltinkin ensimmäisenä päivänä otsani komeasti, vaikkemme varsinaisesti yrittäneet aurinkoon hakeutua. Ei näköjään tällainen sisätyöläinen kestä ulkoilmaa. Nahka särkyy saman tien, kun loma koittaa.

Seattlen seutu tuntui eurooppalaisesta yllättävän kotoisalta. Ihmiset olivat yltiö- mutteivät pöyhkeilevän ystävällisiä, ilmasto oli kohdallaan ja elämäntyyli jotenkin maanläheisempää ja rennompaa kuin astetta teennäisemmässä etelässä. Tosi mukavan tuntuisen Seattlen lisäksi kävimme katsomassa Snoqualmien putousta, jonka lähimaisemiin Twin Peaks sijoittuu. Söimme tuhdit burgerit ja joimme paikallisen pienpanimon oluet North Bendissä Twede's Cafe:ssa, joka toimi sarjassa Double-R-Dinerinä. Sarjan donitsipainotteisuudesta huolimatta parhaat rinkulat saimme kuitenkin LA:ssa - siitä lisää myöhemmin. Tweden burgerit olivat muuten mainiot, mutta päälle raastettu juusto olisi mielestäni saanut sulaa aavistuksen verran enemmän. Lieneekö sitten perisuomalaista "paistetaan vielä vähän, että on varmasti kypsää" -mentaliteettia, mutta itse olisin ajanut purilaista hellalla vielä hetken.

Seattle on muutenkin hyvin kahvi- ja kahvilahenkistä aluetta. Vaikka koko länsirannikolla ihmiset viipelsivät kaikki arjen rutiininsa läpi pahvisen kahvimukin tukemana, Seattlessa ilmiö oli vieläkin korostuneempi - onhan kyseessä Starbucksin koti. Joukkoon sulautuaksemme haimme latet Pike Place Market -nimisen (turisti)krääsäpuotikeskittymän ääressä sijainneesta kahvilasta, joka yllätykseksemme sattuikin olemaan juuri tämä ketjun ensimmäinen liike. Tarjolla oli erikoispaahtoja sekä kippoja, kuppeja ym. asiaa juhlistavaa kahviparaphernaliaa.

Suurten ketjujen vastapainoksi Seattlessa on paljon pienpaahtimoita ja pieniä kahviloita. Nautimme bagelit ja kahvit Seattle Coffee Work -nimisessä pienpaahtimoiden tuotoksiin keskittyneessä paikassa. Ystävällinen barista sai jotenkin sellaisen kuvan, että olen kahvista kiinnostunut ja intoutui kyselemään taustoja. Hänelläkin oli kokemusta Silviasta ja kuulemma tällä hetkellä kaksi yksiboilerista keitintä kotonaan vieretysten: toinen kahvin tekoon ja toinen maidon vaahdotukseen. Samainen neito varisti kuppeihimme varsin taidokkaat latte art -kuviot, mikä ei valitettavasti tallentunut oheiseen kuvaan lainkaan yhtä taidokkaasti.

Seattlen lähiseudulta, Redmondista, löytyi tietoalan turistille sopivaa kierreltävää. Microsoftin päämaja vaikutti hyvin rauhalliselta, puiston sekaan ripoteltujen rakennusten ryppäältä.

Rock Bottom -panimoravintolassa Portlandissa söin tähän mennessä parhaan ribs-annokseni. Liha oli kunnolla pitkään kypsytettyä ja BBQ-kastike aivan mieletön. Syvästä etelästä voisi kuvitella löytyvän vieläkin syvempää ymmärrystä ribsein valmistamisesta, mutta tämän reissun lihakohokohta koettiin ehdottomasti Portlandissa. Myös heidän oluensa oli mainiota ja paahtavan kuumana päivänä hyvinkin tarpeellista.