Operaatio West Coast: osa 2

Pastanjauhantaperheemme jäsenet ovat näinkin pienen kaupungin asukkaiksi matkoillaan melkoisen suurkaupunkisuuntautuneita. Tällä reissulla ei ollut mahdollista viettää kaikkia päiviä kaupungissa, ja hyvä niin – erilaisten pikkupaikkakuntien ja kaupunkien laita-alueiden meininkiä seuraamalla sai huomattavasti monipuolisemman kuvan sikäläisestä elämänmenosta.

Löysimme ennen reissuun lähtöämme netistä blogin nimeltään Tacomasta Tijuanaan, ja sen perusteella opiskelimme, että länsirannikkoa ajellaan yleensä joko pitkin sisämaassa kulkevaa I-5-moottoritietä taikka sitten valitaan rannan tuntumassa kiemurteleva Hwy 101, joka onkin merenrantamaisemiltaan usein melkoisen hulppea. Me yhdistelimme omaan reissuumme molempia teitä.

Muistoja Suomesta muuttaneista siirtolaisista tuli länsirannikolla monin paikoin vastaan, mutta kaikkein eniten suomalaisuus vaikutti olevan esillä Columbiajoen suistossa sijaitsevassa Astoriassa. Myös muut Pohjoismaat tuntuivat olevan alueella vahvasti edustettuina. Kävimme syömässä sikäläisessä Cannery Cafessa, jonka ruokalistalta löytyi muun muassa omastakin lapsuudestani tuttu laksloda sekä omalle lautaselleni päätyneet lohimurekepihvit (salmon cakes). Rantapaikkakuntien ravintolat olivat yleensäkin kovasti keskittyneitä mereneläviin, ja alkuruokalistalta poimin syötäväkseni katkarapucocktailin, joka oli ällistyttävän ketsuppivoittoinen.

Aamiainen oli paikallisissa ravintoloissa selvästi kovempi sana kuin täällä, ja mekin satsasimme siihen toisinaan tavallista enemmän, kun taas iltasyöminen meni aika usein take away -linjalle. Testasimme esimerkiksi Taco Bellin tacot, jotka olivat ihan syötäviä, mutta eivät missään suhteessa säväyttäviä. Aamuisin söimme usein bagelin mieheen, jos kohta keskeisemmät elementit sikäläisessä aamupalassa tuntuivat olevan omeletti sekä pannukakut. Alla oleva diner-henkinen aamupalamunakas nautittiin Eurekassa, jonne osuttauduimme viettämään sikäläistä itsenäisyyspäivää. Kaveriksi tuli paahtoleipää sekä paistettuja perunoita, joten syötävää riitti kyllä koko rahan edestä.

Viiniköynnöstä viljellään länsirannikolla pitkin matkaa aina Seattlen seudulle asti, mutta me teimme ensimmäisen piipahduksemme vasta Etelä-Oregonin Medfordin tienoilla sijaitsevalle Paschall-tilalle. Mitään viinisuosikkeja kyseisen laakson varsin nuorista juotavista ei löytynyt, mutta ostimme mukaamme toki yhden Syrah-rypäleisen tuliaispullon ihan vaan sen takia, ettei oregonilaisia viinejä taida täkäläisistä myymälöistä kovinkaan paljon löytyä (sen sijaan Kalifornian ja Columbiajoen viinejä saa Suomestakin).

Medfordissa kävimme syömässä sikäläisessä italialaisessa ravintolassa. Ilma oli kerrassaan kiehuvan kuuma (lämpöennätyksiä rikottiin monilla paikoilla), joten paikan sinänsä herkullisen näköiset pastaviritykset eivät harmillisesti houkuttaneet. Sen sijaan söin kerrassaan loistavan salaatin, jossa oli karpaloita sekä kuivattuna että kastikkeena, ja lisäksi fetajuustoa, saksanpähkinöitä, pariloitua kanaa sekä sekalaista vihreää salaattia. Pitääpä itsekin kokeilla kuivattuja marjoja salaatissa. Juomana oli lasillinen paikallisen RoxyAnn-viinitilan viiniä.

Kalifornian pohjoisosan rannikon ravintoloissa pääosissa olivat jälleen kerran merenelävät ja kala. Crescent Cityssa pysähdyimme merenrantaan rakennetussa ravintolassa, jossa söimme runsasjuustoiset katkarapuleivät, joiden seuraksi tarjoiltiin jo totuttuun tyyliin coleslawta sekä ranskalaisia tai perunalastuja. Tässä vaiheessa jatkuva sämpylänsyöminen alkoi jo vähän tökkimään, mistä syystä ruoka ei oikein maistunut meikäläiselle. Näköalat olivat sentään sitäkin paremmat.

Myöhemmin samana päivänä päätin uskaltautua maistamaan ostereita, jotka valikoituivat lautaselle turvallisesti fish & chipsien kalaosuuden muotoon naamioituina. Ei kovin hyvä ruokapäivä, koska ostereistakin jäi suurin osa syömättä. Ei vaan pystynyt, ei kyennyt. Osterikoettelemus sijoittui Lost Coast -breweryn panimoravintolaan, jossa oli mahdollista valita paikan omista oluista koostettu oluttasting. Juomien joukossa oli esimerkiksi varsin hedelmäiseltä maistunut apricot wheat sekä matkan varrella runsaastikin esillä ollut Indian Pale Ale eli IPA. Oregonin osavaltio oli enemmältikin tunnettu olutkulttuuristaan sekä virkeistä pienpanimoistaan, mutta osattiin sitä näköjään vähän etelämpänäkin.