tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Mojito! [mohi:to!]

Ihastuttuamme Mojitoihin oli niitä tietenkin päästävä kokeilemaan myös kotioloissa. Kaukaa viisaasti olimme keväällä istuttaneet ison ruukullisen minttua - ja onneksemme taitava kukankastelijamme oli onnistunut muuttamaan ison ruukullisen pikkuisia taimia tuuheaksi puskaksi. Lähtökohdat siis olivat kunnossa. Enää tarvittiin muutama lime, soodavettä ja tietenkin rommia.

Mojito

vaaleaa rommia (ehkä hieman reilummin kuin se perinteinen 4 cl, puoli desiä on hyvä lähtökohta)
tuoreita limejä (puoli limeä per lasi)
tuoretta minttua (ohjeellisesti 12 lehteä per lasi)
sokeria (maun mukaan - noin 3 cl toimi suhteessa tämän ohjeen muihin mittoihin)
soodavettä
jääpaloja

Mojito kannattaa kokata pitkään, kapeaan lasiin. Ensin pohjalle laitetaan pesty, kuorineen viipaloitu limenpuolikas, mintunlehdet ja sokeri. Niitä survotaan hetki kevyesti sopivalla nuijalla, jotta limen mehu irtoaa ja mintun aromiöljyt pääsevät vapauteen. Älä kuitenkaan murjo kasviksia ihan tunnistamattomiksi. Kaupat näyttävät myyvän aivan tarkoitukseen valmistettuja pusertimiakin, samoin tax-free -myymälät tyrkyttävät niitä rommipullojen kylkiäisinä. Meillä nuijan virkaa ajoi kuitenkin puisen puolukansurvimen kahvapää. Hyvin survoi.

Seuraavaksi lasi täytetään jääpaloilla. Jos jäätä riittää, kannattaa tosiaan täyttää reunaan asti. Näin juoma pysyy raikkaan viileänä pidempään. Koska koko Mojiton idea on kesäinen raikkaus, ei kannata fuskata tässä kohden. Lämpimänä Mojitokin menettää parhaan teränsä. Jäiden perään kaadetaan rommi ja lasi täytetään soodavedellä. Pieni sekoitus, mahdollinen koristus limensiivulla, -lohkolla tai mintunlehvällä - ja juoma on valmis. Nautitaan pillillä.

Edellisillan mojitoja työstäneenä olin lähikaupassa etsimässä raikasta juotavaa ja pientä suolapalaa - ja eikö silmiin osu Santa Marian Mojito Mix -pussi, joka lupaa oikotien maukkaisiin Mojitoihin. Ei kun kyytiin. Onhan toki tieteen nimissä testattava sitäkin. Tällaista se kesälomalla on.

Pussin sisältö sekoitettiin veteen, perään kaadettiin rommia ja siinä kaikki. Äkkiseltään maku muistutti enemmän Spriteä tms. limeä sisältävää limua kuin tuoreista tarvikkeista valmistettua Mojitoa. Tarkemmin miettien kaikki luvatut maut (lime, minttu) kyllä löytyivät - mutta jotenkin niin karkkimaisina tai einestyyppisinä, että lopputulos oli tosiaankin enemmän kuin olisi limua juonut. Saattaa toki olla tarkoituskin, mene ja tiedä.

17 Comments:

At 24/7/07 17:21, Blogger Jaana said...

Hillonuijalla mojitotarpeiden kimppuun - me like!

Ja tervetuloa takaisin emämaahan minunkin puolestani. Teillä oli vissiin oikein onnistunut reissu Ameriikan raitilla?

Vieläkö blogipiknik Tsadissa elokuun alussa on Jauhajien almanaakoissa...?

 
At 24/7/07 19:32, Anonymous Anonyymi said...

Vaikka Mojito tulisikin tehdä (Havana Club) vaaleaan rommiin, kannattaa sitä kokeilla tehdä hieman tummempaan varianttiin... esim. Anejo 3 Anos tai Anejo Especial...

m

 
At 24/7/07 21:22, Blogger Rosmariini said...

Juu, piknikille ollaan tulossa kumpainenkin! Ja reissu oli oikein onnistunut. Sääkin suosi koko ajan - toisin kuin sittemmin täällä kotipuolessa.

 
At 25/7/07 02:37, Anonymous Anonyymi said...

Kylläpä se taitaa meikäpojalle Gin Tonic riittää vallan mainiosti.

 
At 25/7/07 09:27, Anonymous Anonyymi said...

Mitas jos rommin lorauttaa jo sokerin & kasvisten joukkoon survontavaiheessa? Itse tykkaan kayttaa monissa drinksuissa karkeaajaamurskaa; jos on isompiakuutioita niin muovipussiin ja paloiksi.

Varmaan olen aikaisemminkin jo tuonut ilmi mita tykkaan noista valmiista jutuista; mm. margarita mix on mielestani aivan kammottavaa mutta makunsa kullakin!

 
At 25/7/07 15:29, Anonymous Anonyymi said...

Rommin voi ihan hyvin lurutta jo ennen murskausta joukkoon, ainakin teoreettisesti mintun öljyt pitäisi liueta paremmin... mene ja tiedä. (Hyvissä) baareissa tykkäävät sheikata paukun (toki ilman soodaa, saattaa paukkua sheikkeri ;)). Mutta tuostakin on aikas montaa koulukuntaa. Itse tykkään vaan puristaa limejä tosi hellävaroen ja laittaa paaaaljon minttua sekaan vain hieman "kääntäen" sitä. Lime-minttusose lasissa pilaa koko homman. Niin ja ruokosokeri on kaiken aa&oo, valkoinen sokeri tekee paukusta imelän. Puoli vuosikymmentä niitä joskus työkseni vääntäneenä näin tuumin. P.S. Ja kannattaa ostaa nimenomaan soodaa (hiilihapotettua vettä), ei vissyä. Vissyssä (ja kivennäisvesissä) on suoloja, sokeri ja vissy on kohtuullisen kamalan makuista.

 
At 25/7/07 21:46, Blogger Aurinkotuuli said...

Oijoi, Mojito on yksi mun lempidrinkkejä!! Vinkkinä: kokeilkaa ihmeessä vadelmamojitoa, siis muuten samalla meinigillä mutta vadelmasosetta joukkoon. Toimii muuten niin vallan mainiosti!! Ja kiitokset hyvästä banaanileivän ohjeesta, kokeilin tänään ja onnistui hienosti.

 
At 26/7/07 11:19, Blogger Rosmariini said...

Hyviä vinkkejä, kiitoksia kaikille. Seuraavalla mojitokerralla ruokosokeri kokeiluun. Ja vadelmaversiota pitää testata myös.

 
At 26/7/07 12:56, Blogger oliivia said...

Ihanan herkullisen viileän näköisiä mojitoja!

Oikein käy kateeksi lueskella matkakertomuksianne, olisi hienoa päästä tekemään vastaavaa reissua itsekin!

Tervetuloa kotiin ja keittiöön, minunkin puolestani!

 
At 26/7/07 15:45, Blogger Rosmariini said...

Kiitoksia, Oliivia - ja kosolti kokkaus- ja bloggausintoa teidänkin keittiöönne!

 
At 27/7/07 12:02, Anonymous Anonyymi said...

Eraana iltana join olosuhteiden pakosta alkoholitonta versiota; lieko sitten virgin mojitoa; hyvaa oli sekin!

Ennen fanitin kovasti caipirinhan tapaisia drinksuja mutta talla hetkella tosiaan mojito taitaa vieda voiton!

Joskus blogasin calamansi sodasta http://murkinaa.vuodatus.net/blog/302818, samantapainen juoma sekin.

 
At 29/7/07 14:54, Blogger Rosmariini said...

Tosiaan, sinulta löytyy noita juomapostauksia enemmältikin.

 
At 5/3/11 13:18, Anonymous Hely said...

Mistä ja miten saa soodavettä? Osaisko joku neuvoa :)

 
At 6/3/11 19:25, Blogger Rosmariini said...

Me teemme oman vetemme soodasifonilla.

(Vissyllä tämä ohje ei kuulemma toimi ollenkaan.)

 
At 12/8/11 21:14, Anonymous Anonyymi said...

Kannattaa kokeilla Mojitoa ihan Bacardilla ja jättää ne Havana Clubit Mojito Mixin kaveriksi.

Saat lopputuloksesta muuten paremman kun et survo niitä mintunlehtiä muddlerilla ihan sössöksi. Pari voi pistää pohjalle makua antamaan, mutta myös ulkonäkö on kauniimpi kuin suurin osa lehdistä on siellä seassa joko hyvin kevyesti muddlattuna tai ihan kokonaisinakin.

Itse käytän Bacardi Superioria, sokeria pari teelusikallista (tumma ruokosokeri antaa oman lisänsä makuun), max. puolet mintuista limen kaveriksi, muddlaa, jäät, viinakset, soodavesi ja loput mintunlehdet, sekoittaa kevyesti ja voila!

Jäämurska toimii paremmin kuin jääkuutiot jos jaksaa vaivautua. Meillä on veivattava lelu jolla tuokin tulee aika nopeasti.

Tumman rommin jätän mieluummin muihin aineksiin. Kyllähän sitä VOI käyttää, mutta kun Mojito on Mojito. Sen tulee olla kirkas, raikas ja kaunis.

 
At 11/7/13 18:02, Anonymous koiranulkoiluttaja said...

Hei, kiitos paljon tästä ohjeesta! Ihan huippua - voin nyt valmistaa lempijuomaani ihan itse:)

 
At 13/4/24 09:57, Anonymous harper shane said...

Thankyou for sharing the recipe of this refreshing drink. This summer I am definitely going to try it! I am a student of economics and my online classes are going but this time its not that difficult for me o manage as I have consulted online class help for my complete assistance.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails