torstaina, kesäkuuta 18, 2015

Kesä ilman keittiötä



Tässä vaiheessa vuotta kuuntelen yleensä Finnhitsejä ja kokkailen juhannusruokia, mutta tänä vuonna kaikki on toisin: Jauhantapajalla on käynnissä kesä ilman keittiötä. Liki satavuotias keittiömme (tai tupamme) on päässyt remontin alle. Kaikki menee uusiksi seiniä, kattoa ja lattiaa myöten.

(Jos kenellä vaan on kullanarvoisia keittiöremonttivinkkejä, niin nyt on korkea aika kertoa meillekin.)

Grilli kuitenkin kuumenee lähes entiseen tapaan, tosin liikaa pilkkomista ja tiskiä vältellen. Juhannuksen kunniaksi kaivelin kevään kokkailuista postattavaksi pari pikkugrillattavaa. Pekoniin käärityssä parsassa nyt ei sinänsä ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta kun muuan tuttu kyseli pari viikkoa sitten, miten parsaa grillataan, ajattelin, että tämänkin ruokalajin voi nostaa blogin puolelle. Hyvää se ainakin on:



Vihreisiin parsoihin riittää yleensä, että niistä katkaisee puumaisen tyviosan pois. Kuoria ei tarvitse, eikä esikeittämiselle ole myöskään tarvetta. Pekonin saa kääräistyä parsan ympärille ilman tikkujakin, jos on oikein nokkela.

Parsoja grillataan suoralla keskilämmöllä muutaman minuutin ajan (suositusaikana voisi ehdottaa esim. neljää minuuttia) molemmilta puolilta niin pitkään, että pekoni paistuu mukavan rapsakaksi.

Juhannuksena ajattelin grillata siskojeni kanssa omien teinivuosiemme hittiruokaa: Aurajuustolla täytettyjä herkkusieniä, joihin on kääräisty pekoni ympärille. Niidenkin kanssa opin joskus muinoin (Kuusamosta vuokratun mökin pihalla), että lopputulos on huomattavasti parempi, jos onnistuu saamaan pekonista tarpeeksi rapeaa.

Jauhantapajalla vannotaan tätä nykyä hiiligrillauksen makuun, ja sitä myötä täällä on viimeisen vuoden aikana selailtu paljon Weber’s Charcoal Grilling -kirjaa. Sieltä on myös näiden wasabiperunoiden ohje, jotka tosin tehtiin uunissa sen vuoksi, että grillissä oli samaan aikaan kaikenlaista muutakin:

Kahdesti paistetut wasabiperunat

4 isoa perunaa, pestynä ja pitkittäin halkaistuna
kasvisöljyä
1,8 dl ranskankermaa
3,6 dl raastettua juustoa (ohjeen mukaan Monterey Jack -juustoa; oma valintani taisi olla luolakypsytetty gruyere)
2 tl dijonsinappia
1 tl wasabitahnaa
1 tl (kosher)suolaa (vähempikin riittää)
¼ tl mustapippuria myllystä

Sivele halkaistujen perunoiden pinnalle hiukan öljyä. Grillaa perunoita suoralla keskilämmöllä kansi suljettuna (tai paista esim. 200-asteisessa uunissa) 30-40 minuuttia tai niin pitkään, että ne ovat pehmenneet sopivasti. (Jos teet perunat grillissä, perunoita kannattaa käännellä muutaman kerran grillauksen aikana.) Jäähdytä perunoita sen verran, että pystyt raaputtamaan niiden sisällön lusikalla kulhoon. Jätä raaputtaessasi sen verran (vajaa puoli senttiä) perunaa jäljelle kuoreen, että kuori pysyy ehjänä ja kokonaisena. Jätä perunoiden kuoret odottamaan täytettä.
Muusaa kulhoon raaputettua perunamassaa haarukalla. Lisää ranskankerma ja sekoita hyvin. Lisää sekaan puolet juustosta ja loput ainesosat. Maista seosta, ja jos tarpeen, lisää wasabia, suolaa ja/tai pippuria.
Lusikoi perunatäyte takaisin kuoriin (ei haittaa, vaikka vähän pursuileekin). Ripottele loput juustosta perunoiden pinnalle.
Mikäli teet perunat grillissä, tässä vaiheessa kannattaa lisätä hiukan hiiliä, jos grillin lämpö on päässyt hiipumaan. Paista epäsuoralla keskilämmöllä, kansi suljettuna vielä niin pitkään (esim. 15 minuuttia), että juusto sulaa ja perunat kuumentuvat kunnolla.

2 Comments:

At 19/6/15 07:44, Anonymous Jonna / suolaa&hunajaa said...

Meillä vietettiin keittiötöntä elämää keskellä talvea. Paljon, paljon huonompi vaihtoehto :-)
Tsemppiä remontin keskelle.

Tiedän, että tulette repeilemaan siellä keskenänne, mutta sanon siitä huolimatta, että sähkökäyttöinen roskisvaunu on ollut perheemme paras hankinta keittiöremontissa. Sen voi tönäistä polvella auki eli ei tarvitse likaisilla käsillä vedellä roskiksen ovea. Se on nerokas.

Hyvää juhannusta Jauhantapajaan!

 
At 19/6/15 11:05, Blogger Rosmariini said...

Meillä on keittiössä tähän asti ollut englantilaistyylinen hana, jossa pitää kääntää lämmin ja kuuma vesi erikseen päälle. Aivan ihana (not) juttu, jos on vaikka pyöritellyt juuri muutaman lautasellisen lihapullia.

Eli toisin sanoen, arvostan tällä hetkellä yli kaiken kaikkea sellaista, johon ei tarvitse koskea likaisilla käsillä. :) Kiitos vinkistä!

Kesä ei tosiaan ole ollenkaan hullumpi hetki isolle remontille. Voi muuttaa tarvittaessa vaikka pihalle pystytettyyn telttaan asumaan.

Makoisaa juhannusta ja ihanaa kesää!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails