maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Kreikkalainen rosvopaisti

Me emme näillä näkymin ennätä pääsiäisenä pahemmin puuhastelemaan kyökin puolella, mistä syystä otimme varaslähdön pääsiäiseen jo viime viikonloppuna. Pitihän sitä päästä perinteisen lammaspaistin kimppuun. Samaan pataan pääsi tällä kertaa myös fetajuustoa, kasa yrttejä sekä muita mausteita ja muutama salottisipuli.

Paatuneimmat lukijamme ehkä muistavatkin, että meillä on tapana paistaa pääsiäisenä leivinuunissa pitkään ja hartaasti punaviiniin upotettua karitsanpaistia. Nyt emme moiseen ryhtyneet vaan testasimme sen sijaan uunivalmisteista kreikkalaista rosvopaistia eli kleftikoa, joka ehtikin paistua vajaassa kolmessa tunnissa oikein maukkaaksi syötäväksi. Lammaspaisti oli erityisen hyvää kera tsatsikin, jonka valmistamisessa onnistuin tällä kertaa yli odotusten. Salaisuutena oli kreikkalaisen jogurtin, valutetun kurkkuraasteen ja muiden tykötarpeiden ohella tavallista suurempi satsi valkosipulia. Lisukkeeksi pääsivät sitruunalla maustetut valkosipuliperunat sekä kreikkalainen salaatti, jonka avulla sain ujutettua lautaselle todella makoisiksi osoittautuneita kirsikkatomaatteja.

Kleftiko-ohjeistusta otettiin lähinnä täältä sekä täältä (jälkimmäinen ohje löytyi meiltä yhdestä keittokirjastakin). Kesällä pitäisi tehdä kyllä oikeaakin rosvopaistia (sopiva maakuoppakin on jo katsottuna). Viimeksi olen tainnut syödä sitä 80-luvulla Jaakko Kolmosen valmistamana jossakin paikallisessa kesätapahtumassa.

Olin suunnitellut lammaspaistin lopusta sunnuntaille makoisan aterian, mutta lammasta jäi niin onnettoman vähän, että se syötiin sitten myslipuikuloiden (tämänhetkinen suosikkimme ostoleipien joukosta) välissä jämätsatsikin kanssa. Mainittakoon kuitenkin, että suunniteltu "makoisa ateria" olisi pitänyt sisällään clap-hand rotia (brittikokki Ainsley Harriottin mukaan kyseessä on karibialainen vastine intialaiselle paratha-leivälle), jonka sisään kääräistäväksi olisi tehty täyte lampaasta, tomaatista ja sipulista (ja mahdollisesti muistakin aineista - ideointi jäi kesken, kun sitä lammasta ei ollutkaan). Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että yksi lempiruuistani on semmoinen taikinasta tehty lätty, jonka väliin on kiedottu kunnolla maustettua lihaa ja joitakin valikoituja kasviksia. Toisinaan myös pieni soosiroiskaus saattaa olla paikallaan.

3 Comments:

At 19/3/08 20:30, Anonymous Anonyymi said...

Ihania lammasruokia...

Harmittaa, kun sivuiltanne ei löydy millään lammaspaistin ohjetta. Kovasti olette vuosien varrella lammasta tehneet, mutta kaipailisin tarkempaa ohjetta paistin tekoon. Miten punaviinissä haudutettu lammaspaisti tehdään?

Mutta oikein hyvät sivut kaiken kaikkiaan.

Mukavaa pääsiäistä!

 
At 25/3/08 02:34, Blogger Harmaaparta said...

Rosvopaisti on varmaan hyvää, mutta kyllä perinteinen lammaspaistikin vei pääsiäisenä kielen mennessään. Ostin Stockmannilta lihaosaston yrttimarinoimaa karitsanpaistia. Se sai lojua vielä pari yötä kotona marinaadissa ja sitten tungin ne perinteiset valkosipulin kynnet, isommista puolikkaat, sinne tänne. Valelin valkoviinillä, se teki jotenkin kevyemmän makuista paistia kuin punaviini.

Olisi ollut valitettavan kallista valkoviiniä, mutta onneksi se oli Ruotsin-laivalta, tax freen tarjouksesta. Pitää ottaa mitä on kotona.

 
At 27/3/08 10:34, Blogger Rosmariini said...

Lammaspaistin ohjeistusta on selostettu parisen vuotta sitten täällä (plus että suolaakin kannattaa lihaan tietenkin laittaa).

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails