torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Suklaahippuiset pähkinä-banaanimuffinssit

Tarkoitukseni on ollut jo pitempään suositella kaikille innokkaille muffinssimaakareille DagensMuffin-sivustoa, josta aika moni kotileipuri on tosin jossain vaiheessa jo mahtanut kuullakin. Oma ehdoton suosikkimuffinssini on muinoin suuressa muffinssitestissäkin pärjännyt pähkinä-banaanimuffinssi, jollaiseen ihastuin alkujaan vähän yli kymmenen vuotta sitten jossain helsinkiläisessä kahvilassa (oululaisista kahviloista ei vielä siihen aikaan yhtä hyviä muffinsseja mahtanut saadakaan, kun kahvilakulttuuri oli vasta tekemässä tänne tuloaan).

Tämänkertaisiin muffareihin tuli muusatun banaanin ja murskattujen hasselpähkinöiden lisäksi vielä tummaa suklaata*), jota laitoin taikinan joukkoon huomattavasti suositeltua määrää vähemmän. Varsin suklaisia nämä olivat siitä huolimatta, mutta banaanin maku korostui myös varsin kivasti. Paisto tapahtui tällä kertaa ilman papereita; olenhan tätä nykyä kuvassa näkyvän silikonisen muffinssivuoan onnellinen omistaja.
Suklaa, banaani & hasselpähkinämuffinit (12 kpl)

125 g huoneenlämpöistä voita
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vaaleaa siirappia
2 munaa
1/2 dl ruokajogurttia tai turkkilaista jogurttia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 isoa (tai 3 pientä) haarukalla survottua banaania
150 g karkeasti rouhittua tummaa suklaata
80 g paahdettua hasselpähkinää, karkeasti rouhittua

Aseta uuni 200-asteeseen. Paahda hasselpähkinöitä uunissa 5-10 min (vahdi etteivät ne pala, ravista peltiä muutama kerta). Kuori pähkinöitä sen verran kuin mahdollista ja rouhi karkeasti.

Sekoita kulhossa: vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaneli. Lisää sen jälkeen suklaa ja hasselpähkinät. Sekoita toisessa kulhossa voi, sokeri ja siirappi ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita sen jälkeen jogurtti, kuivat ainekset ja banaani joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi, ei enempää.

Laita kulho jääkaappiin puoleksi tunniksi (saa olla siellä pitempääkin, voit paistaa muffinit aamulla ja syödä illalla).

Hienot muffinit saa jos paperiset vuoat laittaa muffinipellin koloihin. Silloin ei myöskään tarvitse tiskata. Paista muffinit kunnes vaikuttavat valmiilta, 15-20 min. Kokeile tikulla.

*) Minähän en tunnetusti ole suklaan ystävä ensinkään, mutta nyt olen ehkä pääsemässä pikkuhiljaa jyvälle tumman suklaan viehätyksestä. Maistoin yhtenä taannoisena viikonloppuna muutamaakin tuttavien luona tarjolla ollutta tummaa suklaata, ja kunnon kaakaolta maistuva kokemus oli kohtuullisen veikeä. Tumma suklaa ei ole tavallisen maitosuklaan tavoin ollenkaan makeaa, ja liiallinen makeus on ollut aina suklaassa mielestäni se kaikkein harmillisin tekijä.

Liiallisen makeuden välttelemisen vuoksi en mahda saada milloinkaan aikaiseksi tehdä cupcakes-nimisiä muffinssimaisia leivonnaisia, jotka ovat maailmalla sen verran pop, että niitä varten on perustettu ihan erityisiä blogejakin. Näteiltähän nuo näyttävät.

8 Comments:

At 17/3/08 13:21, Anonymous Anonyymi said...

Moi,
laitan tähän nyt kommentin kun kukaan ei ole kommentoinut, että kiva resepti, kaikki suosikkiainekseni yhdessä. Olivat varmaan tosi hyviä!

 
At 17/3/08 13:43, Blogger Rosmariini said...

Moi vaan, ja kiitokset kommentista! Olivat tosiaan hyviä, mutta suosittelisin ehkä kuitenkin ennemmin niitä muffinssitesti-postauksen banaani-pähkylämuffareita.

Seuraavaksi pitäisi testata Täydelliset naiset -keittokirjasta Bree Van de Kampin mustikkamuffinsseja, jotka muistaakseni esiintyivät jo k.o. sarjan ekassa osassa. En ole niiden tekemistä suunnitellutkaan kuin vasta syyskuusta saakka, mutta jospa ne olisivat sitten kaiken jahkailun arvoisia. :)

 
At 18/3/08 12:11, Anonymous Anonyymi said...

Friscosta toin itselleni Marie Simmonsin Muffins A to Z vuosia sitten ja tein juuri äsken näitä:

Peanut peanut-butter muffins (12 kpl)

1/2 cup peanut butter
3/4 cup light brown sugar
2 large eggs
1 teaspoon vanilla extract
2 1/2 cups flour
1 1/2 teaspoon baking soda
1/2 teaspoon salt
1 1/2 cups buttermilk
1/2 cup chopped unsalted salted roasted peanuts

Sekoita kaikki tuossa järjestyksessä vatkaimella.
Paista 200C n. 20 min.

Korvasin buttermilkin maidolla ja maustamattomalla jugurtilla ja maapähkinoiden sijaan laitoin saksanpähkinöitä. Maapähkinävoi jota käytin on sitä luomu-kotimaista ilman suolaa ja sokeria itsessään :)

Ihania! Eikä makeita :)

 
At 18/3/08 17:22, Blogger Rosmariini said...

Kappas, olenkin miettinyt, voisiko maapähkinävoista tehdä jotain jännää tai vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Joten kiitokset!

 
At 18/3/08 21:34, Anonymous Anonyymi said...

Joo, ehkä vähän oikaisin tuossa teko-ohjeessa, toki kannattaa lopuksi kuiva-aineet ja "buttermilk" sekoittaa taikinaan vuorotellen :)

Mukavaa jos resepti pääsee kokeiluun, ei niin perinteinen muffari!

 
At 19/3/08 07:41, Blogger Rosmariini said...

Tuo ohje on sen verran kiinnostava, että pakkohan sitä on päästä kokeilemaan (sitten kun on taas aikaa leipoa joskus huhtikuun puolella). Mitenköhän suolapähkinät toimisivat tuossa?

 
At 2/4/08 08:18, Anonymous Anonyymi said...

Liian hyviä muffinsseja!!
Anoppi ja sen äiti oli kahvilla (muffinsseja ja lihapiirasta tarjolla.) Mummo sanoi että hän tulee ensi kerralla suoraan meille syömään kun meillä on paremmat tarjoilut kuin anopilla.

 
At 2/4/08 09:03, Blogger Rosmariini said...

Omatekoinen lihapiiraskin kuulostaa ihanalta! Voi, kun saisi joskus aikaiseksi semmoista tehdä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails