Kun kaikki menee pieleen

Viime lauantaita oli tarkoitus juhlistaa tekemällä hyvää ruokaa. Lohta, grillattua parsaa ja mozzarellalla päällystettyjä tomaatteja. Herkullista ja helppoa.

Epäilys iski jo kauppakassia kotikeittiössä purkaessani. Ostokset haisivat nimittäin arveluttavasti mädäntyneelle kalalle. Semmoiselle kuin silli haisee kaikkein pahimmillaan (tulkoon tässä nyt kerrotuksi, että silli ei lukeudu henkilökohtaisiin kalasuosikkeihini). Kohdistin epäilykseni luonnollisesti lohipakettiin, jonka tuikkasin sitten hermostuksissani jääkaappiin. Lohessa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, ja lopulta tuo armas mieheni paikallisti hajun alkulähteeksi nipun vihreää, tuoretta (?) parsaa. Kaikkea sitä näkee. Kun emme viitsineet lähteä silliltä haisevan parsanipun kanssa takaisin kauppaan (olisiko tuo mahtanut olla enää siinä vaiheessa aukikaan), sen kohtaloksi koitui sitten komposti.

No, onneksi muut ainekset olivat kunnossa, joten ei kun grilliä päälle ja kokkailemaan. Kysymys kuuluu, kuinka vaikea on grillata tavallinen nahallinen lohifilee? Edellisinä kesinä grillaaminen on sujunut vaikeuksitta, mutta nyt kala jotenkin vain levisi ritilälle tuhannen päreiksi. Siitä vaan sitten pelastelemaan palasia lautasille. Ihan hyvää, mutta ei erityisen kuvauksellista.

Kuvattavaksi joutui tuo mozzarella-päällysteinen grillattu tomaatti (tai sen puolikas), josta ei kyllä olisi ikimaailmassa otettu lähikuvaa, ellei kaikki muu olisi päätynyt sensuroitavaksi. Tomaattiparkakin hurahti nimittäin jotenkin tavallista ylikypsemmäksi, ja sen päällä ollut juusto ennätti muuttua kumman kalvomaiseksi. (Yleensä nuo tomaatit onnistuvat aina ja ovat todella hyviä, joten kannattaa ilman muuta kokeilla kotonakin, mikäli vain grillin ääreen sattuu pääsemään.) Tilannetta ei pelastanut edes hieman raa'ahkoksi jäänyt folioitu grilliperuna.

Positiivisena seikkana mainittakoon, että juotavaksi jemmattu valkoviini ei sentään ollut korkittunut.