Hakuna matata
Olin jo pidemmän aikaa haaveillut pääseväni käymään Afrikassa. Joskus pikkupoikana tein vanhempieni mukana Espanjan-matkan sivuhaarana päivän keikan lautalla Pohjois-Afrikan puolelle - eli Marokon mattokaupparannikolle - mutta sitä ei laskettane. Päätimme nyt lopettaa haikailun ja kävimme syyslomasafarilla Keniassa.
Tällä kertaa matkasimme ryhmän mukana. Oli mukavan rentouttavaa, kun kaikki oli valmiiksi mietitty ja järjestetty. Riitti, että haalasi perässään kameraa ja vesipulloa ja keskittyi nauttimaan lomasta!
Kohtaamamme afrikkalaiset olivat kautta linjan erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Hakuna matataa ("ei huolta!") kuuli jatkuvasti ja joka paikassa. Pienet ja vähän suuremmatkin vastukset - kuten safariauton tukivarren katkeaminen - hoidettiin ällistyttävän nopeasti. Jostain lähitalosta tuntui aina sopivasti löytyvän hitsausvälineet tai mitä tahansa muuta matkan jatkumiseksi tarvittua.
Ajelimme viikon verran safarihengessä pitkin Kenian luonnonpuistoja ja yövyimme niiden keskelle pystytetyissä luontohenkisissä hotelleissa. Parhaiten mieleen jäi viimeinen safariyö, jonka vietimme käytännössä hotellitasoisiksi varustelluissa teltoissa. Heräsin keskellä yötä kamalaan rapinaan, kun pikkuinen apina veti sutia pitkin teltan liukasta pressukattoa, kunnes löysi sieltä itselleen mieluisan nukkumapaikan.
Matkan varrella nähtiin pienen biologiankirjallisen verran eläimiä: kirahveja, seeproja, norsuja, leijonia, jos jonkilaisia apinoita ja antilooppeja, puhveleita, hyeenoja, gepardi sekä parvikaupalla minulle tuntemattomia lintuja. Kuulemma harvinaisin eläinbongauksemme oli hyeenakoiralauma, jonka ruokailupuuhia pääsimme seuraamaan aivan vierestä.
Lajintuntemus oli minulle kouluaikoina tuskallista. Muistan vieläkin, miten yritin itku kurkussa painaa mieleeni keskenään aivan samannäköisiä elukoita suttuisista monisteista. Ehkä siitä syystä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut eläinkunnasta - muutoin kuin lautaselle aseteltuna tai aivan geenitasolle asti purettuna. Nyt oli kuitenkin hyvinkin mielenkiintoista, kun aivan luontodokumenttien tapaista toimintaa saattoi katsella läheltä ja livenä.
Näimme, kun leijonanpoikaset harjottelivat metsästämään (pienet pahkasiat juoksivat minkä kintuistaan pääsivät ja selvisivät lopulta hengissä!) ja miten hyeenat ja korppikotkat kiistelivät samasta raadosta. Savannilla eläinekologia avautui kuin itsestään: puhvelit mönkivät lampareisiin kuumuudelta suojaan ja norsut suihkuttelivat kärsällään tomua päälleen aurinkovoiteeksi ja hyttyssuojaksi. Luonnon kiertokulku, ravintoketjut ja eri eläinten tavat toimia olivat esillä kuin tarjottimella.
Ylipäänsä eläinten ruokailu- ja juomailupuuhat tuntuivat olevan kiintoisampaa seurattavaa kuin pelkkien paikallaan napottavien luontokappaleiden kiikarointi. Voi tietenkin olla, että yleinen ruokasuuntautuneisuutemme vääristi havaintoja - mutta joka tapauksessa oksia hissukseen mussuttava norsu oli aina hupaisa näky.
Luonnonpuistojen lisäksi vierailimme paikallisessa koulussa ja Maasai-kylässä. Kokenut ja leppoisa oppaamme vakuutteli kovasti, etteivät kyläläiset olleet tulleet savimajoihinsa aamubussilla turisteja varten näytille, vaan oikeasti elivät perinteistä paimentolaiselämää. Emme jääneet odottelemaan iltaa, mutta kovasti se asutulta kylältä vaikutti.
Safariosuuden jälkeen vietimme vielä pitkän viikonlopun Mombasassa kylpemässä savannin pölyt nahoistamme Intian valtameressä. Tässä kohden minulle sattui reissun suurin kämmi: hieman liian sähköjänismäisenä ihmisenä en jaksanut pitkään istua aloillani auringonvarjon alla, vaan päätin kokeilla uutta lajia ja otin surffaustunteja. Unohdin kuitenkin suurelta osin (ja osin tarkoituksella, typerää uhmakkuuttani) aurinkovoiteen, ja vaikka alla oli jo alkuviikolta kevyt pohjarusketus, tällainen enimmäkseen sisällä viihtyvä vitivalkea suomipoika paloi veden äärellä parissa tunnissa kuin soihtu!
Nyt olen jo suurelta osin luonut nahkani ja niiltä osin asiat alkavat olla ok, mutta selkä on yhä siinä kunnossa, että sattuu aina, kun päätä kääntää. No, kyllä mies kivun kärsii - mutta se häpeä! Täysin omaa tyhmyyttäni ja ylimielisyyttäni väheksyin auringon kuumuutta. Että kyllä minä kestän, antaa tulla vaan! No, nyt onkin sitten sitä kestettävää vielä hetkeksi.
Matkalla muuten myös syötiin, paikallista ja yleismaailmallisempaakin. Siitä lisää jatkossa! Pysykää kanavalla.
Tällä kertaa matkasimme ryhmän mukana. Oli mukavan rentouttavaa, kun kaikki oli valmiiksi mietitty ja järjestetty. Riitti, että haalasi perässään kameraa ja vesipulloa ja keskittyi nauttimaan lomasta!
Kohtaamamme afrikkalaiset olivat kautta linjan erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Hakuna matataa ("ei huolta!") kuuli jatkuvasti ja joka paikassa. Pienet ja vähän suuremmatkin vastukset - kuten safariauton tukivarren katkeaminen - hoidettiin ällistyttävän nopeasti. Jostain lähitalosta tuntui aina sopivasti löytyvän hitsausvälineet tai mitä tahansa muuta matkan jatkumiseksi tarvittua.
Ajelimme viikon verran safarihengessä pitkin Kenian luonnonpuistoja ja yövyimme niiden keskelle pystytetyissä luontohenkisissä hotelleissa. Parhaiten mieleen jäi viimeinen safariyö, jonka vietimme käytännössä hotellitasoisiksi varustelluissa teltoissa. Heräsin keskellä yötä kamalaan rapinaan, kun pikkuinen apina veti sutia pitkin teltan liukasta pressukattoa, kunnes löysi sieltä itselleen mieluisan nukkumapaikan.
Matkan varrella nähtiin pienen biologiankirjallisen verran eläimiä: kirahveja, seeproja, norsuja, leijonia, jos jonkilaisia apinoita ja antilooppeja, puhveleita, hyeenoja, gepardi sekä parvikaupalla minulle tuntemattomia lintuja. Kuulemma harvinaisin eläinbongauksemme oli hyeenakoiralauma, jonka ruokailupuuhia pääsimme seuraamaan aivan vierestä.
Lajintuntemus oli minulle kouluaikoina tuskallista. Muistan vieläkin, miten yritin itku kurkussa painaa mieleeni keskenään aivan samannäköisiä elukoita suttuisista monisteista. Ehkä siitä syystä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut eläinkunnasta - muutoin kuin lautaselle aseteltuna tai aivan geenitasolle asti purettuna. Nyt oli kuitenkin hyvinkin mielenkiintoista, kun aivan luontodokumenttien tapaista toimintaa saattoi katsella läheltä ja livenä.
Näimme, kun leijonanpoikaset harjottelivat metsästämään (pienet pahkasiat juoksivat minkä kintuistaan pääsivät ja selvisivät lopulta hengissä!) ja miten hyeenat ja korppikotkat kiistelivät samasta raadosta. Savannilla eläinekologia avautui kuin itsestään: puhvelit mönkivät lampareisiin kuumuudelta suojaan ja norsut suihkuttelivat kärsällään tomua päälleen aurinkovoiteeksi ja hyttyssuojaksi. Luonnon kiertokulku, ravintoketjut ja eri eläinten tavat toimia olivat esillä kuin tarjottimella.
Ylipäänsä eläinten ruokailu- ja juomailupuuhat tuntuivat olevan kiintoisampaa seurattavaa kuin pelkkien paikallaan napottavien luontokappaleiden kiikarointi. Voi tietenkin olla, että yleinen ruokasuuntautuneisuutemme vääristi havaintoja - mutta joka tapauksessa oksia hissukseen mussuttava norsu oli aina hupaisa näky.
Luonnonpuistojen lisäksi vierailimme paikallisessa koulussa ja Maasai-kylässä. Kokenut ja leppoisa oppaamme vakuutteli kovasti, etteivät kyläläiset olleet tulleet savimajoihinsa aamubussilla turisteja varten näytille, vaan oikeasti elivät perinteistä paimentolaiselämää. Emme jääneet odottelemaan iltaa, mutta kovasti se asutulta kylältä vaikutti.
Safariosuuden jälkeen vietimme vielä pitkän viikonlopun Mombasassa kylpemässä savannin pölyt nahoistamme Intian valtameressä. Tässä kohden minulle sattui reissun suurin kämmi: hieman liian sähköjänismäisenä ihmisenä en jaksanut pitkään istua aloillani auringonvarjon alla, vaan päätin kokeilla uutta lajia ja otin surffaustunteja. Unohdin kuitenkin suurelta osin (ja osin tarkoituksella, typerää uhmakkuuttani) aurinkovoiteen, ja vaikka alla oli jo alkuviikolta kevyt pohjarusketus, tällainen enimmäkseen sisällä viihtyvä vitivalkea suomipoika paloi veden äärellä parissa tunnissa kuin soihtu!
Nyt olen jo suurelta osin luonut nahkani ja niiltä osin asiat alkavat olla ok, mutta selkä on yhä siinä kunnossa, että sattuu aina, kun päätä kääntää. No, kyllä mies kivun kärsii - mutta se häpeä! Täysin omaa tyhmyyttäni ja ylimielisyyttäni väheksyin auringon kuumuutta. Että kyllä minä kestän, antaa tulla vaan! No, nyt onkin sitten sitä kestettävää vielä hetkeksi.
Matkalla muuten myös syötiin, paikallista ja yleismaailmallisempaakin. Siitä lisää jatkossa! Pysykää kanavalla.
28 Comments:
:''') Ei mul riitä sanoja! <333
Hienoja kuvia! Kivaa esimakua omasta tulevasta matkasta, joka suuntautuu Etelä-Afrikkaan keväällä.
Upeita kuvia! Jäänkin odottelemaan kiintoisaa postausta afrikkalaisesta ruuasta...
Wow! Ihanata!
ihana raportti, ihan paras :D tulipa tosi hyvä mieli :) :) :)
*Kade*
Onkohan tuo aurinkovoiteen väheksyntä joku suomalaismiesten sisäänrakennettu ominaisuus? Tunnen enemmän tapauksia, jotka aurinkoa uhmaavat (ja useimmiten myös palavat, mutteivat vaan opi), kuin niitä, jotka aurinkovoiteelle myöntyvät.
Joka tapauksessa hienoja kuvia ja ihania fiiliksiä! Ruokapostausta odotellessa :)
Ihana Afrikka, kunpa itsekin pääsisin pian! Suloista, että Leijonakuninkaasta tuttu "Hakuna matata" tarkottaa oikeesti "ei huolta" (ja sitä oikeasti käytetään jossain). Tosi hienoja kuvia! :)
Afrikka OLI ihana. Ihan uskomaton reissu & kokemus.
Aurinkovoiteesta tulee tahmainen hipiä!
Tällä hetkellä tunnen ihan puhdasta kateutta! Ja toiseksi ehdotonta halua lukea lisää matkarapoja, joten anna tulla, Pepa, kanavalla ollaan =D
Fetajuustolla täytetty broilerinfilee goes Africa: "Oululaisen ruokablogin välkkyvä reportaasi Keniasta"
Kenia on maa, jossa kolmannes väestöstä on aliravittua, viidennes elää alta dollarilla päivässä ja 40% alta kahella.
Kai se silti hyvä oli, että kävitte ja kulutitte, toivottavasti meni paikallisille. Vähän tuppaa vaan huvittamaan, yrittäkää ymmärtää.
Minkä matkanjärjestäjän kautta otitte reissun? Hakusessa olisi hyvä valmispaketti itselläkin....
vau miten hienoja kuvia, taas. itselläkin on haaveissa päästä kirahveja katsomaan autenttiseen ympäristään ja ainakin lapset ovat jo ilmoittaneet tulevansa mukaan.
mielenkiinnolla odotan ruokamuistojanne!
Turismi taitaa olla niitä harvoja ulkopuolisia tulonlähteitä, joista paikallisilla on mahdollisuus saada edes jonkinlainen siivu. Raaka-aineiden ja jalostetumpien tuotteiden vientibisneksestä taitaa valkoinen mies niistää suurimmat tuotot.
Oi ihanaa, Afrikka on todella omanlaisensa maanosa! Keniassa en ole kaynyt safarilla (viela) mutta hommat tuttuja Etela-Afrikasta, ja mahtavaa nahda "big 5" samalla kertaa...
Aurinkovoidetta olisi hyva kayttaa paivantasaajan laheisyydessa, kerran nimittain Zanzibarilla meloessani polvet oli jaanyt suojaamatta ja olivat sitten aika arkoina jonkin aikaa!
Viela kirjasuositus Keniaan liittyen: Corinne Hofmann / The White Masai, lienee myos suomeksi.
Ohhoh! Kauan tuoretavaraa odotettuamme saimmekin reissurapoa - ja kaukaa! Hjianoa! Toivottavasti loma toi kaivatun huilin syksyn tiukista tuiskeista. Upeat kuvat!
Ruokatuliais- ja -kokemusrapoa mielenkiinnolla odotellen
Pikkuenkeli
Olen seurannut alusta lähtien tätä kertakaikkisen herkullista blogia, KIITOS kuvista, juttua reissun eväistä odotan läppäri kuuman!
Upeita kuvia !!!
Suosittelen vinkkinä Valkoinen Masai -leffaa, hieman raadollinen mutta silti hieno... Jos siis on edelleen Afrikka-vaihde päällä :)
Kenia oli äärimmäisen kiinnostava maa, jossa kaikkein parasta oli asukkaiden sydämellisyys ja vieraanvaraisuus. Joka käänteessä saimme ymmärtää olevamme tervetulleita takaisin (kunhan ensin kävisimme kotimaassa tienaamassa lisää matkarahaa;).
Toki se asioiden kääntöpuolikin tuli matkan aikana monella tavalla esille. Esim. ilmaston lämpenemisen seuraukset näkyvät päiväntasaajalla ihan eri tavalla kuin täällä perimmäisessä pohjolassa (mekin tietysti kannoimme kortemme kekoon lentämällä perille...).
Afrikka-kuume jäi kyllä päälle ja pahemman kerran. Seuraavaksi kutkuttaisi lähteä Tansaniaan (vähän samantyyppistä kuin Keniassa), Botswanaan (kiitos Mma Ramotswen) tai Madagaskarille (sinne myös lähisuvun lapset lähtisivät kuulemma mielellään mukaan;). Hakuna matatan lisäksi keskeistä swahilinkielistä sanastoa ovat Jambo, Karibu ja Asante sana. Noilla pötki Keniassa jo pitkälle, koska monet paikalliset osaavat kuitenkin sen verran hyvin englantia.
Valkoinen masai oli kirjana ihan must (Mombasan lossi on kyllä vähintään kiinnostava paikka lemmen leiskahdukselle), samoin kuin tietenkin toisen eurooppalaisen naisen, Karen Blixenin Keniaan keskittyvä kirja. Pitäisi vielä päästä katsastamaan kumpainenkin elokuvana.
Niin ja psst. Minä poltin vain kaistaleen niskastani. Matkanjärjestäjä oli Olympia, ja muut matkailijat ihan mahtavan mukavaa porukkaa.
Ilmastonmuutoksesta vielä: ylimmästä kuvasta näkee, kuinka vähäiset Kilimanjaron lumet olivat käynnillämme.
=D Tuttuja maisemia. Itse olin vastaavalla safarilla kesäkuussa. Juhannusaatto tuli vietettyä Mombasan rannalla.
Siis aivan mahtavia kuvia! Veti sanattomaks. Nyt mäkin tahdon Afrikkaan.
Upeita kuvia, itselläni on parantumaton Afrikka-kuume!! Ihan vain uteliaisuudesta, kuka teillä toimi matkanjohtajana? Tuttavani tekee nimittäin Olympialla keikkaa eri Afrikan matkoilla eläkepäiviensä ratoksi. Varsinaisen työuransa suoritti eri puolilla Keski-Afrikkaa eläinlääkärinä, hoitaen mm. villieläimiä ja Maasai-heimon karjaa. Hänellä siis tuo luontotietous aika voittamattomalla tasolla, eli jos hänen reissullaan olitte, niin saitte varmasti parasta mahdollista!
:) Ulrika
Olympialla on kuulemma poikkeuksetta mahtavat matkaoppaat. Oma matkanjohtajamme oli kyllä asunut Keniassa, mutta eläinlääkärikokemusta ei käsittääkseni ollut kertynyt.
Meilläkin on Afrikan-matka suunnitteilla, tosin kohdetta ei ole vielä päätetty. Taitaa olla pieni Afrikka-buumi menoillaan, kommenteistakin päätellen:). Upeita kuvia, todella kauniita.
Saharan eteläpuolista Afrikkaa ei ilmeisesti enää pidetä valkoisen miehen hautana. :) Mutta tosissaan, suositella voi.
Very good blog, I enjoyed reading this.
Lähetä kommentti
<< Home