Jamie Oliverin pubipurilaiset
Joihinkin ruokalajeihin muodostuu siinä määrin ainutlaatuinen suhde, että niistä ja etenkin niihin liittyvistä muistoista tulee omassa mielessä melkein pyhiä. Itse löysin ruuanlaiton riemun kuluvan vuosituhannen alkuvuosina, ja Jamie Oliver resepteineen oli suuresti vaikuttamassa siihen, että keittiössä värkkääminen ei tuntunut enää kotityöltä ja ikävältä velvollisuudelta ollenkaan. Miksen voisikaan viehättyä vastaavalla tavalla vaikkapa imuroimisesta ja silittämisestä? (Ilmeisesti siksen, ettei niistä saa yleensä palkinnoksi hyvää ateriaa.)Tätä hampurilaisreseptiä testasimme ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten eräänä toukokuisena perjantai-iltana. Tiedättehän ne vapun tienoilla olevat viikonloput, kun tarkenee ensimmäistä kertaa talven jälkeen istuskella ulkosalla edes hetken verran tavallista pitempään. (Ihmettelen alati, miten tupakoitsijat tarkenevat käydä talvella vähän väliä vähissä vaatteissa ulkosalla kessuttelemassa.) Kokkailukokemusta ei vielä ollut ihan valtavan paljon, mutta innokkuutta kyllä sitäkin enemmän.
Olimme ostaneet hetkeä aikaisemmin sittemmin varsin rakkaaksi muodostuneen kaasugrillimme, ja paistoimme pihvit sitten siinä. Tottumattomuus tuli ilmi kömpelösti siivutettuna sipulina, mistä syystä pihvit murenivat pitkin grillin ritilää, mutta muuten kyseinen kokkauskokemus on edelleenkin erittäin mieluisaa muisteltavaa. Tällä kertaa paistoimme pihvit uunipannulla, mistä syystä pystyimme tekemään ne kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, eli sekaan silputtiin niin sipulia kuin kaikkea muutakin asiaan kuuluvaa. Pubiruokaa nämä purilaiset ovat alkuperäisessäkin ohjeistuksessa, mistä syystä nämä sopivat sisävalmistukseen varsin hyvin:
Botham-purilainen
1 kg paistijauhelihaa, mieluiten luomua
2 keskikokoista punasipulia (kuori ja silppua)
2 munaa
1-2 kourallista tuoreita leivänmuruja
1 rkl korianterinsiemeniä murskattuna
pieni hyppysellinen jeeran- eli juustokuminansiemeniä murskattuna
1 kukkurainen tl dijoninsinappia
suolaa ja pippuria
Kuumenna uuni 230 asteeseen.
Sekoita kaikki aineet. Käytä leivänmuruja tarpeen mukaan sitomaan ja keventämään lihapullataikinaa. Jaa taikina neljään osaan. Muotoile ja painele ne krikettipallon kokoisiksi pihveiksi.
Pane pihvit uuniin ja paista niitä noin 25 minuuttia, jolloin sisuksen pitäisi olla hiukan punertava ja reunojen mukavan rapeiksi ruskistuneita. Tarjoa pihvien seuraksi paahdettuja sämpylöitä, salaattia, herkkukurkkuviipaleita, tomaattisalsaa, tuoppi Guinnessia ja pullollinen ketsuppia.
Makunsa puolesta tämä purilaisresepti ei toki taida olla maailman paras. Ainakin Emman lammasburgerit vievät kirkkaasti voiton Botham-purilaisista.
Joskus lähiviikkoina voisin kertoa, mikä oli kaikkein ensimmäistä ruokaa, jota Jamie Oliverin ohjeistuksella tehtynä olen elämässäni maistanut. Sen verran voin paljastaa jo tässä vaiheessa, että siinäkin ohjeessa lammas taitaa olla kohtuullisen keskeisellä sijalla.
posted by Rosmariini @ 19:19
15 comments
15 Comments:
Ui. Kuulostaa hyviltä nuo purilaiset. Täytyypä kokeilla piruuttain. Kiitos reseptistä =)
Harmillista vaan, etten vakaista aikomuksistani huolimatta ehtinyt taaskaan tehdä sämpylöitä itse. Pöh. Mutta maistuivathan ne varsin hyvin toki noinkin.
Hei kun täällä on niinku ihan hyvää settiä ja kaikkea, mutta minua huolestuttaa tämä KAIKKIEN suomalaisten ruokablogien vakava jamiaanistuminen. Alkaa vaikuttaa siltä, että kaikki ruokablogit ovat vaan toisintoa siitä, mitä Jamie Oliver on ikinä tehnyt.
Tehkää jotain muutakin kuin Jamiejuttuja välillä, jooko? Ei se nyt NIIN ihmeellinen ole.
Yhdyn siinä mielessä erääseen Saaraan, että en ole oikein päässyt Jamien makuun.
Miksiköhän muuten Nigella Lawson ei ole saavuttanut Suomessa läheskään yhtä suurta suosiota kuin Jamie... Näkisin mielelläni ruokabloggaajien testaavan enemmän Nigellan reseptejä. Vaikka paha tietenkin mennä sanomaan muille, mitä heidän tulisi blogissaan kokeilla. ;)
(Teillä Pastanjauhajilla kyllä taitaa olla ainakin pari Nigella-reseptiä täällä. Ihmettelen vain, kun aina siitä Jamiesta touhotetaan joka paikassa.)
Julkkiskokkien fanittaminen on minun mielestäni yksi kaikkein kiintoisimmista piirteistä nykyisessä kotikokkailussa. Useissa ulkomaan ruokablogeissa Nigella Lawson tuntuu olevan jatkuvasti se pinnalle pulpahtava juttu, mutta jotenkin täällä Suomessa näytetään vannovan tosiaan enemmän herra Oliverin nimiin. Mutta onhan niitä muitakin suomalaisen ruokablogistanin kestosuosikeita. Kuten nyt vaikka naapurissa kokkaileva Tina Nordström.
Brittiläiset julkkiskokit, semmoiset kuin Ainsley Harriott ja iki-ihana Rick Stein, ovat saaneet ainakin omassa keittokirjahyllyssämme sattuneista syistä huomattavan suuren tilan itselleen. Kesälomareissulla huomasin, etten tuntenut juurikaan jenkkiläläisiä julkkiskokkeja (Rachael Ray ja joku Paula Deen taisivat olla tunnetuimmat), joiden kirjoja siellä oli ruokaosastot pullollaan. Paitsi että nythän olen näköjään hurahtanut ihan kokonaan Martha Stewartiin!
Oon kyllä aivan samaa mieltä erään Saaran kanssa: Jamie alkaa jo tökkiä. Tosin eri mieltä olen siinä, että kyllä Jamie ihan oikeestikin on NIIN ihmeellinen. Mutta silti. Jamie pannaan nyt :D
Mutta eiköpähän tilanne ole kuitenkin se, että jokainen saa omassa ruokapäiväkirjassaan hehkuttaa ihan mitä ruokamaailman ilmiötä tahansa? Kyllähän Jamie Oliver on ollut meilläkin ajoittain unohduksissa kerrassaan kuukausitolkulla, mutta nyt ihastuimme taas hänen uusimpaan kirjaansa ihan tosissamme, vaikka odotukset eivät enää niin kovin korkealla olleetkaan.
Hei hei heiiiii mitä täällä oikein tapahtuu?! Mä ainakin TARVITSEN nää Jamien ohjeet ja nimenomaan testattuina. Mitä sekin olis jos esim. pitsapommeja ei pudoteltas?
Sitä paitsi Pastanjauhannassa on mun mielestä aika turha aukoa Jamiestä, täällähän kokeillaan kaikkea Anna-Leena Härkösestä tsiljooniin kommentoijakokkeihin.
Virittäkää tomaatit asemiin, pyhä ruokasota alkakoon! ;-D
Tomaattilinko on viritelty asemiin, täältä pesee! Ja pizzapommikone perämiehistöineen on valmiina lähtöön.
Muistelin tässä muuten, että kuka tuosta Rachael Raysta vähän aikaa sitten kirjoittikaan, ja jäljethän johtavat luonnollisesti sylttytehtaalle. :) Ja olikohan RR:stä Taikinapojassakin joskus jotain puhetta... Olipa hyvinkin!
Ehdottomasti saa kirjoittaa omaan ruokapäiväkirjaan, mitä haluaa ja pitääkin. Hyökkäys tuskin oli niin Saaralta kuin multakaan ketään blogin pitäjää vastaan, vaan lähinnä omaa kyllästymistä Jamieen vastaan. Kuten sanottua Jamie on huippukokki ja Pastanjauhajien blogi huippublogi :D
By the way: jos joku sanoisi mulle, että onpahan teikäläisen blogissa vähän turhan paljon Nigellan ohjeita, voisitte olla varmoja, että määrä tuplaantuisi hyvin nopeasti.
Muuli pitää ne tomaatit vielä takataskuissaan ja varoo istumasta!
Rosmu, RR on mainio, kuten Marthakin. Pitäiskin taas virittyä taajuudelleen, ties kuinka eksoottisen joulumenun sais aikaan.
Pp, eipäs huudella. Ja sulla on kyllä vähän jykevää tendenssiä Nigellan ohjeisiin. Sääli vain, ettei nollasta ole tuplaamallakaan juuri iloa.
Jamiehan on loistojätkä! Nuori sälli, joka nosti perusasiat kunniaan, korosti raaka-aineiden merkitystä ja rokkarin karismalla painoi viestinsä läpi sellaisella energialla, että Suomessa asti vieläkin nostellaan yrttipuskia ostoskärryihin. Harva äijä on niin nuorena saanut sellaista muutosta aikaan ihan tavallisten ihmisten ruokailutottumuksissa useissa maissa.
Jamiella on minusta juuri oikea ote ruoantekoon. Keskitytään makuun ja ytimeen - ja jätetään enin esillepanopiperrys niille, joiden keitto-ote on juuttunut kouluklassiseen Ranskaan.
Niin, ja täältäkin äänet o/ Rick Steinille ja vekkulille Ainsleylle. Nigella on telkkarista katseltuna ihan velmu muori, mutta jostain syystä ne itse ruokaohjeet eivät minuun ole kovin syvästi kolahtaneet :)
Ai juu. Onko kenellekään tuttu James Can Cook? Se oli lempparini sarjoista, jotka pyöri BBC Foodilla. Harmi että kyseinen kanava ei enää näy tässä taloudessa.
Tuosta Nigellasta vielä... Osa hänen suosiostaan perustuu varmasti hekumalliseen habitukseen ja domestic goddess -imagoon. Mutta hänen keittokirjansa ovat ihan mahtavia! Juuri niitä haluan lukea kylmänä syysiltana sohvan pohjalle kaivautuneena.
Tykkään Nigellan rennosta asennoitumisesta ruokaan ja syömiseen. Hän on näyttänyt, että nainenkin (!) voi aivan hyvin nauttia suklaa- ja kermapitoisista herkuista tuntematta siitä syyllisyyttä. Oikea asenne minun mielestäni!
Toki on selvää, että ne suklaa-, kerma- ja sokerihässäkät eivät kolahda kaikkiin, mutta meikäläiseen on kolahtanut ihan täysillä. Ihq nainen!
Jauhelihapihviä ei saa jättää punertavaksi koska EHEC.
Lähetä kommentti
<< Home