Amsterdam: pikkusyötävää ja salmiakkia

Piipahdimme muutaman päivän verran Alankomaiden pääkaupungissa Amsterdamissa. Huhtikuun puoliväli on oikein sopiva aika käydä kaupungissa: puut vihersivät ja voikukat kukkivat, eli meininki oli vähän samanlainen kuin täällä kesäkuun alussa.

Tupsahdimme kaupunkiin Centraal Stationilta ja jatkoimme matkaamme kohti Dam-aukiota. Siinä tuli tietenkin samalla pongailtua paikallisia ruokapaikkoja ja silmiin osui useampia Döner-kebabpaikkoja ja vlaamse frites -ranskalaiskojuja.

Kojujen ranskalaisia perunoita piti tietenkin saman tien päästä maistamaan, ja olipahan aika kamala kokemus. Kaikki perunat eivät olleet paistuneet läpikotaisin, minkä lisäksi lisukemajoneesi oli ketsuppiin tottuneelle aika tunkkaista syötävää. Lieneekö friteerausöljykin ollut vanhentunutta. Tiedän, ettei ruokaa saisi heittää pois, mutta aina ei vaan pysty syömään annosta kokonaan.

Paperituuttiin pakattavat ranskanperunat antavat varsin hyvän kuvan Amsterdamin ominaisimmasta ruokatarjonnasta. Paikallinen ruoka on tuhtia pikkusyötävää, joka sopii hyvin nautittavaksi vaikka oluen kaverina. Ja oluttahan hollantilaiset ovat perinteisesti osanneet panna.

Heineken on ollut Amsterdamissa De Pijpin kaupunginosan merkittävä työllistäjä, ja Amstel-olut viittaa vahvasti Amsterdamin läpi virtaavaan Amstel-jokeen. Vähemmän tunnettu on amsterdamilainen Brouwerij 't IJ.

Hollannin kieli on aika haastavan kuuloista, mutta tietämättäni olen osannut useammankin hollantilaisen sanan. Esimerkiksi Uniekaas-sanan loppuosa on tietenkin kaas eli juusto.

Hollantilaiset goudat ovat monien suosikkeja, ja niitäkin pääsee maistelemaan amsterdamilaisissa baareissa. Oluen kaveriksi voi nimittäin tilata vaikkapa paikallisista juustoista sekä makkaroista ynnä maksamakkarasta kootun lautasen, jossa ruokien lisukkeena tarjoillaan vahvaa hollantilaista sinappia. Sitä olisi hyvin voinut ostaa tuomiseksi kotiinkin.



Goudan ohella olin valmistautunut syömään Amsterdamissa pannukakkuja (pannenkoeken), ja niitä sainkin sitten pariin otteeseen. Kuvan pekonipannukakku oli oikein maukas, mutta vieläkin maistuvampi oli yhdessä mehubaarissa syömäni ohukainen, jonka päälle laitettiin sopivan suolaista goudaa sekä tuoretta basilikaa.

Amsterdamin ruokatarjonnassa näkyy vanha siirtomaahistoria sikäli, että kaupungissa on paljon indonesialaisia sekä surinamilaisia ravintoloita. Reissun paras ruokakokemus sattui Leidsepleinin lähistöllä sijaitsevaan Puri Mas -nimiseen ravintolaan, jossa pääsimme indonesialaisen riisipöydän eli Rijsttafelin kimppuun. Rijsttafel on hyvinkin hollantilainen ilmiö, mutta sen makujen perusta on tietenkin kotoisin Indonesiasta.



Settiin kuului kahdenlaista riisiä, joista toinen oli nasi gorengia eli paistettua riisiä. Riisien lisukkeeksi tarjolla oli erilaisissa kastikkeissa uivia vartaita sekä lihakastikkeita, joissa oli jo vähän tulisuuttakin mukana. Perusmakuja hallitsi maapähkinäisyys, olihan tarjolla esimerkiksi satay-kastiketta sekä gado gadoa. Peruspöytä oli hyvin lihapitoinen, mutta se olisi ollut mahdollista tilata myös lihattomana.

Puri Mas sijaitsi turistien suosimalla ravintolakadulla, mutta kyseisessä paikassa ei ollut monien muiden ravintoloiden tavoin sisäänheittäjiä ollenkaan. Ilmeisesti asiakkaita riittää siitä huolimatta. Huomatkaa vinssikoukut talojen yläosassa. Amsterdamin talot ovat portaikkoineen sen verran kapeita, että vähänkin isommat tavarat pitää siirtää niihin kuulemma ikkunoiden kautta.

Amsterdamin taloja sekä asuntolaivoja pääsi kätevästi katselemaan kanavaristeilyllä, joita olisi ollut tarjolla myös ruuan kera. Esimerkiksi pizzaristeilyllä olisi voinut syödä samalla pizzaa, ja pimeän tullen olisi ollut tarjolla myös illallisristeilyjä.

Dam-aukion lähettyvillä olevalle turistialueelle ei kannata juuttua kovin pitkäksi aikaa, koska Amsterdam on paljon muutakin kuin coffeeshoppeja ja punaisia lyhtyjä (coffeeshopit ovat siis niitä paikkoja, joista voi ostaa alkoholittomien virvokkeiden ohella kannabistuotteita). Punaisten lyhtyjen alue oli selvästi suunnattu brittituristeille, ja niitähän siellä sitten riittikin. Suomalaisia ei näkynyt sen sijaan koko kaupungissa, tai sitten he eivät pidä yhtä paljon melua itsestään.

Punaisten lyhtyjen alueen ravintoloiden taso on yleensä aika kehno, mutta me uskaltauduimme China Townin puolella sijainneeseen Nam Kee -nimiseen kiinalaispaikkaan. Siellä kannattaa syödä höyrytettyjä ostereita, ihan superhyviä. Varsinaisten pääruoka-annosten savunmaku ilahdutti alkuun, mutta tuntui hetken päästä pikkuisen päälle liimatulta.

Minä viihdyin paremmin vähemmän turistisilla alueilla, lähinnä tietenkin niillä, joista oli löydettävissä jokin Amsterdamin keskustan harvoista geokätköistä. Amsterdamin keskeinen suuri kaupunkipuisto on nimeltään Vondelpark, ja siellä pystyi yhdistämään kätköilyn kesän ensimmäiseen piknikkiin:



Piknikillä panimme testiin paikallisen Albert Heijn -ruokakauppaketjun laadukkaana pidetyn einestuotannon. Mukaan lähti muun muassa piri piri -mausteista kanaa sekä indonesialaisittain maustettuja lihapullia. Lopputulos oli, että einekseltähän ne maistuivat, mutta kaikki syötiin kyllä (sorsien seuratessa vieressä).

Hollantilaisten ja belgien ruokamaussa on paljon yhteistä, ja Hollannissakin myytiin monissa paikoissa belgialaista suklaata. Me hoksasimme jossain vaiheessa, että Hollanti taitaa olla myös perinteinen kaakaomaa. Ainakin Van Houten viittaa vahvasti Hollantiin. Yritin etsiskellä kaakaohyllyä Kuninkaanlinnan takana sijaitsevasta Albert Heijn -myymälästä, mutta ei jostain syystä sattunut silmään. Nutellan tyyppisiä suklaalevitteitä sen sijaan löytyi vaikka millä mitalla, eli ne ilmeisesti käyvät paikallisille kaupaksi.

Hollannissa on jännää myös se, että siellä ollaan muista Keski-Euroopan maista poiketen tykästyneitä salmiakkiin! Kaupassakin muistimme siis luonnollisesti katsastaa sikäläisen salmiakkihyllyn. Tuossa toisessa pussissa oli liitulakuja sekä samantyyppisiä salmiakkipalloja kuin täkäläisissä Malaco-pusseissa:

Amsterdamin perinteisistä syötävistä on mainittava myös silli (haring), joka on ollut kaupungin esivaiheiden aikana hyvin merkittävä kauppatavara. Sillikojujakin sattui vastaan muutamia, mutta silliä ei tullut sen kummemmin maisteltua. Kuvassa näkyy sen sijaan Bitterballen, oluen kanssa syötäväksi kelpaavaa ruokaa sekin:

Erikoismaininnan ansaitsee myös vesijohtovesi, joka on Amsterdamissa juotavaa. Reissussa on aina plussaa, jos ei tarvitse ostaa kasoittain muovisia vesipulloja.

Amsterdam oli kaiken kaikkiaan rentouttava kokemus. Tunnelma oli mukavan leppoisa; mitä nyt kerran joku tyyppi päätti rikkoa asuntonsa ikkunat pikkuisen näyttävämmin ja poliisi eristi alueen, kun lasia lensi kadulle sen verran runsaasti. Taskuvarkaita ei sen sijaan näyttänyt olevan liikkeellä ollenkaan.

Ruokakin oli tosiaan mukavan mutkatonta, emmekä jaksaneet ryhtyä jahtaamaan kaupungin hienoimpia ravintolaelämyksiä. Pöytävarausten tekeminen on aina niin ankeaa, kun sitten pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Osa kiinnostavista ravintoloista sattui puolestaan vastaan semmoisella hetkellä, jolloin ei ollut kyseiselle ruualle tarpeeksi nälkä (tällainen oli ainakin houkuttelevalta tuoksuva ja tunnelmalliselta näyttävä marokkolainen Bazar, joka on tehty ilmeisesti vanhaan kirkkoon).

Käveltyä tuli tietenkin vaikka millä mitalla, ja jos olisimme viipyneet paikalla vielä parikin ylimääräistä päivää, olisi pitänyt ilman muuta vuokrata pyörät ja lähteä keskustasta vähän kauemmaksikin. Kuka ryhtyisi tuomaan maahan niitä mustia hollantilaisten suosimia polkupyöriä? Gazelle näytti olevan tyypillinen merkki.

Samaten Hollannin muut suuret kaupungit jäivät kiinnostamaan, ja semmoiset pienemmät paikat kuin vaikkapa Edam.