Lihaleipäpöydän äärellä

Kuten Peruspöperölän Virpi ehti jo mainita, saimme pari viikkoa sitten istua yhteisten ruokatuttaviemme pöytään nauttimaan tuhdin ja maukkaan aterian. Kollektiivisen kokkausillan aikana jouduttiin useampikin sormi paikkaamaan erilaisten keittiötarvikkeiden jäljiltä, mutta ruokailijoiden lukumäärä täsmäsi onneksi kuitenkin vielä jälkiruokavaiheessakin.

Alkuun saimme ruokahalua rakentavat Bloody Maryt, joiden jälkeen alkupaloiksi saapui todella rapeita ja herkullisia latkoja - eli pannukakkutyyppisiä perunaröstejä, jotka nautittiin smetanan ja itse tehdyn omenasoseen kanssa. Smetanan hapokkuus ja omenasoseen makeus täydensivät oivallisesti latkojen pehmeää täyteläisyyttä, jolloin suuhunsa sai oikeaoppisesti hyvän otoksen vastamakuja ja erilaisia tekstuureita yhtä aikaa.

Pääruokana oli isännän jo hyvissä ajoin etukäteen hehkuttamia, todella lihaisia ja maittavia sandwicheja. Herra oli valmistautunut huolella etukäteen ja laittanut melkoisen palasen naudanrintaa viikkoa aiemmin suolaliemeen. Nautintapäivänä lihaa oli kypsytelty pikku hiljaa miedolla lämmöllä ja lopuksi vielä vetäytetty folion sisässä niin, että kaikki rasva ja jänteet olivat liuenneet tai tirisseet pois kypsyttäen ja maustaen samalla lihaa, josta oli näin saatu äärimmäisen mehukasta ja mureaa.

Useampi lihanytynen hupeni samoin tein maistiaisia pitkin sormin kärkkyneen yleisön suihin, mutta valtaosasta laadittiin sandwicheja paahtoleivän, itse tehdyn majoneesin, suolakurkun ja ärhäkän sinapin avulla.

Illan majoneesivastaava oli kuulemma saanut hiottua majoneesiproseduurinsa lähes pomminvarmaksi ja valisti, että keskeisimpiä onnistumistekijöitä on huoneenlämpöinen muna. Lienen itse väsännyt välillä liian kylmästä, kun ei se minulta vieläkään aivan joka kerralla luonnistu.

Vakituiseksi jäätelökoneenkuljettajaksemme muodostunut Insinöörikeittiön Pekka vastasi jälleen jälkiruoasta. Tämänkertainen vaniljajäätelö oli niin onnistunutta, että sitä ylistettiin pitkään ja kaikista suista - sen, mitä jäätelönsyönniltä ehdittiin. Jäätelö tarjottiin herkullisen, aidolla ihralla ryyditettyyn voitaikinaan leivotun mustikkapiirakan kera.

Kerrassaan mainioita ruokalajeja siis - ja osin sellaista, että ainoa tapa nauttia tämänkaltaisista mauista on valmistaa sitä itse. Täkäläisiin ravintolakeittiöihin moni mm. Kellerin nimiin vannovien ystäviemme teos olisi liian töisevä, eikä toisaalta säilyvyys mahdollistaisi teollista jakelua nykyisenkaltaisessa järjestelmässä.