Tulkaa meille syömään
Minusta ruokavieraat ovat melkein mukavinta, mitä maailmassa on. Ja vielä hauskempaa on päästä tuttavien luokse syömään heidän tekemäänsä ruokaa. Ateria maistuu huomattavasti paremmalta, jos sen pääsee jakamaan hyvässä seurassa.Kirjassa nimeltä Pappilan hätävara – vieraanvaraisuuden taidosta (2006) pohditaan vieraiden kutsumista seuraavaan tapaan:
”Moni valmistaa itse yksinäisyyden itselleen. Ei enää viitsitä kutsua ystäviä tai sukulaisia kylään, kun siitä näyttää olevan suurta vaivaa. Pitää siivota ja olla paikat kunnossa. Täytyy hankkia tarjottavaa, passata ja seurustella. Lopuksi on vielä siistittävä vierailun jäljet. Mikäli kuitenkin tavoittelee helppoa elämää, ei juuri saa mitään. Kunnollinen ja perinteinen vieraanvaraisuus vaatii ryhtiä ja järjestystä ja ennen kaikkea ryhtymistä ja viitsimistä. Siitä saa, kun ensin itse antaa. Sen sijaan, että surkuttelisi kaiket ajat yksinäisyyttään, voisi kutsua kylään jonkun – naapurin, tuttavan, työkaverin, ystävän tai sukulaiset – ja osoittaa vieraanvaraisuutta vaikka vain vaatimattominkin elein.”
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siinä, että ystävien tai sukulaisten kyläänkutsumisen vaiva kannattaa nähdä, koska heidän tuomansa ilo, uudet, kiinnostavat keskustelunaiheet ja virkistävä seura korvaavat ylimääräisen ahertamisen monin verroin.
Tietenkin hiukkasen ujona ihmisenä on aina hermostuttavaa ajatella, että ”mitä jos kukaan ei haluakaan tulla”. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että jos luvassa on varta vasten laadittua ruokatarjoilua ja hyvää seuraa, niin harva siitä kieltäytyy, ellei vastassa ole kerta kaikkiaan ylitsepääsemättömiä esteitä. Eikä kutsuttavan ihmisen ole pakko olla mikään sydänystävä. Minäkin kerran tutustuin töiden merkeissä yhteen ihmiseen, joka ehdotti heti ensimmäisenä päivänä, että järjestetäänkö joskus juhlat yhdessä.
Eikä sen tarjottavan sapuskankaan tarvitse olla mitenkään erityisherkullista ja ihmeellistä, kunhan se on omaan keittiöön parhaiten sopivaa ja laitettu niin huolella kuin suinkin osaa (eli on yrittänyt parastaan, vaikkei kaikki aina onnistuisikaan, nimim. kokemusta on). Me olemme viettäneet monta hauskaa iltaa esimerkiksi omatekoisen pizzan äärellä. Huomaavaisuutta vieraita kohtaan voi osoittaa monella muullakin tavoin. Mikäli ei ole mahdollista panostaa ruokaan ja viiniin, niin voi laittaa vaikka sopivaa musiikkia soimaan tai kynttilöitä palamaan.
Muutamia juttuja, jotka kannattaa ottaa huomioon:
-Kaikkein tärkeintä on tulla paikalle. Tuttavapiiriin mahtuu aina ne tietyt ihmiset, jotka peruvat tulonsa kerta toisensa jälkeen. Ja jossain vaiheessa he sitten ihmettelevät, että miksi heitä ei koskaan pyydetä mihinkään.
-Jos perut viime tingassa, niin keksi edes hyvä tekosyy.
-Kysy etukäteen, voisitko osallistua illan tarjoiluihin jollain tavalla, tuomalla esim. jälkiruokaa tai juotavaa.
-Älä murjota. Keskusteluun osallistuminen on kohteliasta, jos kohta isommassa porukassa voikin aina silloin tällöin (tai aika useinkin) iskeä ujous. Murjottaminen on siitä huolimatta nou nou.
Ohjeita isäntäväelle:
-Tämä menee nyt ehkä suomalaisuuden piikkiin, mutta on hyvä tuikata vieraille heti alkuun jotain rentouttavaa juotavaa. Alussa tunnelma voi olla vähän jäykkä, etenkin jos osa vieraista on toisilleen tuntemattomia.
-Ota kaikki vieraat tasapuolisesti huomioon. Osan vieraista saattaa tuntea paremmin kuin toiset, mutta siitä huolimatta ei kannata jumittua parhaan kaverin kanssa nurkkaan supattamaan.
-Tiedustele mahdollisista ruokarajoituksista jo ennakkoon. Aina joskus tulee tosin tästä huolimatta mokattua ja tarjottua esim. keliaakikolle caesarsalaattia.
-Ota rennosti. Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle ja tip-top, eikä esimerkiksi astioita välttämättä tarvitse tiskata saman tien. Tärkeintä on nauttia hyvästä ruuasta ja (toivon mukaan) vieläkin paremmasta seurasta.
-Porukasta riippuen ruokavieraille voi keksiä jotain oheisohjelmaa, mutta usein ihmiset tykkäävät olla kaikessa rauhassa. Meillä on omakohtaista kokemusta siitä, että vieraille ei välttämättä kannata esitellä (ainakaan kovin pitkäkestoisesti) omia lomakuviaan. Kerran saimme yhden vieraamme nimittäin nukahtamaan, kun rupesimme tohkeissamme esittelemään hänelle omaa reissuvideotamme.
Mitä mieltä te muut olette? Tykkäättekö te, jos ruokailun päätteeksi tempaistaan esiin lautapeli tai aletaan laulamaan Singstaria?
posted by Rosmariini @ 09:30
34 comments
34 Comments:
Hahaa mä jo ajattelin, että tämä oli avoin kutsu teidän herkkujen ääreen :D
Mutta siis kyllä, ruokavieraat = parasta. Ikävä kyllä Suomessa moni ei jotenkin tunnu ymmärtävän illalliskutsujen (ihan rentojenkaan) ideaa, niin itsekin niitä ujostuttaa sitten järkkäillä muuten kuin ihan parhaiden kavereiden kesken. Tosiaan tuossa mainitsemassasi kohdassa "kutsutun ei ole pakko olla mikään sydänystävä" olis meillä petraamisen varaa - juuri näinhän sitä ihmisiin tutustuisi paremmin. Asuin lyhyen aikaa Saksassa ja siellä oli ihana tapa kutsua naapureita, ystäviä ja työkavereita illalliselle, ja vaikka kukaan ei olisi tuntenut emännän lisäksi ketään niin juttu luisti aina mahtavasti ja hauskaa oli.
Monesti taas täällä jos on vaikka yrittänyt värkätä jotain vastaavaa, niin vieraat tulee paikalle miten sattuu ja ajattelee että ideana on vaan istuskella vähän sohvalla ja lähteä sen jälkeen baariin :D
Kannattaa pyytää kylään vähän vanhempaa väkeä. Parikymppiset haluavat monesti baariin, mutta kun ikä kiipeää yli kolmenkympin, niin se kotona istuskelu on äkkiä ihan rattoisaa. ;)
Jotkut tutut ovat tehneet ansiokkaasti sitä, että ovat pyytäneet nipun ruokaa arvostavia ihmisiä kylään. Ja monesti illasta on tullut niin hauska, että sillä samalla porukalla on haluttu nähdä vielä uudestaankin (vaikka alkujaan olisi oltu vain etäisesti tuttuja).
Hehee, tuo otsikko on kieltämättä vähän hämäävä. Pitäisi kyllä järjestää taas avoimen kutsun kekkerit joskus lähiaikoina (niistä ei näköjään saa tarpeekseen!).
Lautapelit on parasta! Singstar on sikäli hankala, että ääneen laulaminen vaatii jo aikamoisen luottamuksen porukkaan - tai vähän enemmän ruokajuomia... ;)
Hei mä haluan tulla teille syömään;D
Tykkään hirveästi ruokavieraista,ja nautin ruuan valmistamisesta ,kun on vieraita tulossa (tänäänkin tuttu pariskunta yövierailulle,tosin ateriapuoli epäselvä) Kun vielä olin yhdessä eksän kanssa,meillä oli vieraita illallisilla tosi usein,ja oli tosi kivaa suunnitella tarjottavia.Täällä on aika yleistä kutsua ystäviä ja vieraita illalliselle.
Viiriäinen: Lautapelit ovat kyllä ykköstekemistä. Aina vaan on sitten porukassa joku, joka ei halua pelata just jotain tiettyä peliä, ja sitten koko ideasta lopulta luovutaan.
Pitäisi ehkä pyytää ihmisiä joskus nimenomaan lautapelaamaan.
Yaelian: Tervetuloa! :)
Siellä teillä päin vieraanvaraisuus on ihan eri tavalla luontevaa kuin täällä pohjoisessa. Suomessahan on käyty aina aika ahkerasti kylässä kahvilla, mutta varsinainen ruokailu on jostain syystä koettu täällä perheen(/suvun) asiaksi.
Itselläni olisi parantamisen varaa ihan sellaisessa "tulkaa muuten vaan hei meille joskus syömään" -kutsunnassa. Muutamia kavereita on, joiden kanssa näin toimin, mutta sitten useimmiten tulee pidettyä enempi kotibilehenkisiä-kemuja joissa tarjottavat on sitten sen sorttisia, ei varsinaista "oikeaa ruokaa".
Tuohon ohjelmapuoleen mun ei varmaan tartte vastata :D jos vaikka ens kerran koittas olla laulamatta sitä Singstaria, niin saattais olla muillakin hauskempaa...
Olen kyllä niitä vieraita, jotka tulevat aina pyydettäessä jos ei ole joku Tosi Iso Este.
Ihan hyvin sitä kyllä voisi pyytää tuttuja arkisinkin syömään ihan vaan päähänpistosta. Kun ruokaa saa aina tehtyä samalla vaivalla vähän isommankin satsin.
Etkä kyllä lopeta Singstarin laulamista! :) Sehän on oikein viihdyttävää + kaikki voivat lisäksi halutessaan laulaa mukana, ja yhteislaulu on hauskaa.
Hirmuisen mielelläni olen erilaisissa kesteissä sekä emäntänä että vieraana. Onneksi kaveriporukkaan on juurtunut periaate, että mikään syy kokoontua yhteen ja syödä hyvin ei ole liian mitätön. Eli monenlaiset kalaasit on tullut vietettyä, aina kilpikonnan ristiäisistä lähtien.
Ohjelma on makuasia: itse tykkään kovasti, mutta tiedän, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kannattaa siis haistella, mitä porukka on mieltä. Pakkopelailu on nounou!
Jos saisin itseni jotenkin kammettua Ouluun, niin kutsuisin kyllä heti itseni teille syömään, ettei teidän tarvitsisi nähdä edes kutsumisen vaivaa =)
(itse asiassa tänään viimeksi vahdin haukkana mahdollisuutta lähteä duunikeikalle sinne mutta ohi meni :( )
Kuten edellisestä kerrasta muistamme, etenkin nuoremmalla väellä saattaa vieraiden kutsumiseen liittyä kaikenlaisia pelkoja... =) Mutta olet niin oikeassa siinä, että ruokavieraat on ihan loistava tapa viettää iltaa (tai miksei päivääkin)!
Jopoilija: Kilpikonnan ristiäiset! :)
Tosiaan, kaikenlainen pakkotekeminen ja liian tiukka "ohjelmassa" pitäytyminen on kamalaa. Fiilisten haistelu on kaikki kaikessa.
Emma: Monet kuulemma jännittävät kutsua meitä syömään (kun ajattelevat, että ruokabloggaajille pitää tarjota jotain erityisen coolia syötävää), mutta kukaan muu ei tietääkseni (tai toivoakseni;) ole pelännyt pään poikki lyömistä. :D
Voisit muuten tulla käymään viimeistään syyskuussa, Jauhannan viisivuotissynttäreille!?
Olispa joskus hauska, kun pääsisitte kylään. Etenkin kun se edellisessä pilttuussa vierailukin jäi.
Jotta tervetuloa vaan, kun kylille satutta!
Kesälle näyttäisi pukkaavan useampaakin Helsingin reissua, joten mehän tullaan käskemättäkin.
(Harmi kyllä, että ne edelliset maisemat jäi näkemättä.)
Ihana tuo Jopoilijan kilpikonnan ristiäiset :)
Kuten olen aiemminkin sanonut, minnuun melkein sattuu se, ettei ole kunnon köökiä - ja ruokapöytää. Mutta, kunhan on tarpeeksi kekseliäs voi mennä esim. kaverille kolmannen kanssa ruoan työläimmät osat mukana. Näin tehtiin erään tuoreehkon, palkitun kotimaisen leffan suhteen. Minä hommasin dvd:n ja kokkasin fajitastäytteen (vegenä, mitä en yleensä harrasta), jonka vein kaikkien muiden salaatti- ym. tarpeiden kanssa selkärepussa kaverin luo. Toiset huolehtivat jälkkäriosastosta kätevyyden periaatteella ja isännällä oli tietysti filkankatselulaitteisto. Tein fajitastäytettä niin roisin satsin, että siitä isäntä söi vielä yhden lounaan tai iltapalan.
Pikkuenkeli
PS: Singstar; hep! (Singstar-keltanokka ja häpeämätön omailolaulaja)
me rakastamme ruokavieraita ja olemme heti ryntäämässä ruokakylään jos joku vaikka vihjaiseekin. taannoin kutsuimme itsemme tekemään naapuriin pizzaan kun kuulimme että heillä on leivinuuni :).
nykyään olen oppinut hiukan rentouttamaan koko tilannetta niin ettei kodin tarvitse olla tiptop. ja että aika nopeallakin varoituksella voi kutsua syömään.
kun vielä olin kotona, kutsuin muutamia tuttuja, työssäkäyviä perheitä meille heti työpäivän jälkeen ja he todella arvostivat tätä.
ei sen tosiaan aina tarvitse olla mitään koko menuta, arkiruoka ja jälkkärijätkikin voi olla kova juttu!
Lautapelien ääressä olen viettänyt monta hauskaa iltaa, mutta Singstar kaltaisineen on meikäläiselle ihan nou nou. En laula. Piste. Muutoin olen kyllä äänessä ja osallistun oikeastaan mihin tahansa muuhun paitsi musiikkijuttuihin. Tanssinkin, vaikken osaa. Mutta heti kun kaivetaan laulu- tai soittopelit (Rock Band ja mitä näitä nyt on) esiin, mun ilta lässähtää. Ne tappavat kaiken keskustelun. Ja keskustelut ovat omassa ystäväporukassa aina olleet aivan hulvattoman hauskoja. Sitten se vaihdetaan leikkikitaroiden klak-klak-ääneen ja ruudulla juokseviin teksteihin. Pöh. Oho, tulipa katkeraa tilitystä :)
Tämän postauksen innoittamana pyysin kaveripariskunnan meille aamupalalle. Kivaa päästä laittamaan vieraille myös muuta kuin "iltaruokia". :)
Pikkuenkeli: Tuommoiset illat on kaikkein hauskimpia, kun jokainen kantaa oman kortensa kekoon.
Nyt jää vaan vaivaamaan, että minkä leffan katselitte.
Merituuli: Minulla on nykyään tapana, että siivoan enemmälti vasta vieraiden lähdettyä. Etenkin, jos on vähänkään isommat kekkerit luvassa, niin ihan turha puunata joka paikkaa puhtaaksi (kun se siisteys katoaa kuitenkin silmänräpäyksessä...). :)
Onna: No nyt meitsi repesi ihan kokonaan tuolle leikkikitaroiden klak-klak-äänelle! :D
Mukava saada vähän tilitystäkin. Minä nimittäin olen motkottanut toisinaan tuommoisissa tilanteissa tv:n katselua vastaan... Nytkin jokakeväinen ilopillerimme eli MM-jääkiekko lähestyy. (Toisaalta minullakin on aina pakkomielteenä nähdä euroviisut, joten siinä mielessä minun pitäisi kai ymmärtää intohimoisia penkkiurheilijoitakin.)
Sussu: Voi mahtavuutta! Olisipa kiva tietää, mitä meinaat tarjota (toivottavasti harkitset postauksen tekemistä aiheesta;).
Niin, te olette kyllä tähän mennessä ainoat, jotka ovat kirvoittaneet moisen pelon... =D
Mutta että Jauhannan viisveesynttäri! Taidanpa varata lennot saman tien! Onko siitä tosiaan niin kauan...
Olipas mainio kirjoitus! Vieraana valitsisin mielummin sen singstarin lautapelien sijaan vaikken mikään laulumies olekkaan. Eräässä tilaisuudessa osa sulkeutui lautapeliinsä ja tunnelma meni vähän tylsähköksi. Valokuvasession sijasta kannattaa laittaa vieraile linkki mistä kuvia voi käydä vilkaisemassa. Saattavat innostua vaikka kommentoimaan.
Olipas tosiaan osuva kirjoitus! Itse kyllä ahkerasti kutsun kavereita syömään mutta harvemmin tulee pyydettyä "puolituttuja". Vieraaksi ilmoittaudun kyllä aina kun kutsu tulee, vaikken kutsujaa niin hyvin tuntisikaan :)
Emma: Meillä on tietenkin täällä pohjoisessa pakostakin vähän barbaarisemmat tavat, kun joudumme metsästämään ruokammekin keihäillä ja nuolilla. Että ehkä pieni jännitys oli sikäli ihan paikallaan. :)
25.9. voisi olla hyvä hetki synttärijuhlille (muutkin ovat tietenkin tervetulleita).
Timo: Tuon tekstin kirjoittaminen oli siinä mielessä vähän hankalaa, ettei halua ihan kaikkien tuttujen tunnistavan noista esimerkeistä itseään (hankalaa, jos ruokavieraiksi tulee tämän jälkeen pelkkiä viime hetken perujia ja murjottajia...).
Lautapelit ovat kyllä just tuossa mielessä hankalia, että harvoin kaikki jaksavat huvittua samasta pelistä. Lisäksi yhden ainoankin pelin pelaaminen saattaa kestää ikuisuuden, ja ainakin osaa niistä pitää pelata hyvinkin keskittyneesti. Eli ehkä lautapelipuuhat olisi parasta rajoittaa ihan omiin erityisiin peli-iltoihinsa.
Karjalanpiirakka: Onneksi nämä blogitouhut ovat tuoneet pakosta vähän reippautta tähän meikäläisten meininkiin. Nyt ei tunnu enää yhtään omituiselta kutsua kylään semmoisiakaan ihmisiä, joita ei ole nähnyt välttämättä koskaan aikaisemmin.
Onneksi ihmiset ovat yleensä ihan poikkeuksetta tosi rentoja ja mukavia (ketään ei ole tarvinnut vielä heittää niskaperseotteella ulos ovesta;).
Entä jos kukaan ei tule vaikka järjestän kutsut?
Olen hyvä tekemään ruokaa, ja pidän siitä, että ihmiset tulevat syömään ja viettämään iltaa.
Aina olen vaan huomannut ettei kellään ole aikaa, tai järjetetään tekemällä tehtyjä tekosyitä.
Kysehän on kuitenkin ilmaisesta hyvästä kotiruuasta, mahd. viiniä ja peli-illan tyyppistä illanviettoa.
En ole epämiellyttävä, vaan rento ja siisti koti-ihminen ja osaan olla sosiaalinen ja viihdyttävä.
Koti onminulle kaikki kaikessa ja haluan että vieraani rentoutuvat ja viihtyvät luonani.
En vaan tajua tätä asiaa?
Viimemainitun Anonyymin kirjoitusta kommentoisin siten, että olisikin mielenkiintoista tietää kuinka moni kärsii siitä tai pohtii sitä, että a) tuleeko osallistuessaan vastajärjestää jotakin, jolloin oma mahdollinen puuttuva kokkaustaito tulisi esiin tai vastaan, tai b) tuleeko viedä mukanaan jotakin, eikä tiedä mitä, tai vievätkö muut kutsun vastaan ottaneet. Joka tapauksessa on tavattoman ikävää, ettei kukaan ole tulossa :( Olethan harkinnut ajankohdan tarkkaan (etteivät kaikki muutkin grillaa tai riennä tahoillaan suosittuna pirskeajankohtana)?
Rosmikselle: Kuikuilimme Pappi Jaakobin kirjelootalla. Ihmeesti siitä leffasta näki kolmannellakin katsomalla jotain uutta. Fajitakset eivät oikein sopineet leffaan, mutta onko sen väliä. Ainakin saimme rävästää kunnolla :D Kuten kunnon aikuiset, totta kai söimme ensin ja katsoimme sitten.
Pikkuenkeli
Onpahan harmillinen tuo anonyymin tilanne.
Tietenkin ihmisiä ja elämäntilanteita on monia (täytyy nolona tunnustaa, että laiminlyön itsekin kavereita silloin, jos olen syystä tai toisesta tullut haalineeksi liikaa töitä ja tekemistä). Joiltakin ihmisiltä voi puuttua tottumus tuommoiseen kyläilyyn, ja saattavat siksi tuntea olonsa vaivautuneeksi tai muuten vaan jännittyneeksi.
En tiedä sitten, onko omaan tuttavapiiriin (ja tänne kommenttilootaankin?) nykyisellään valikoitunut sitten vaan semmoisia ihmisiä, jotka tulevat erityisen mielellään syömään, kun siihen tilaisuus tarjoutuu. Jotkuthan esimerkiksi haluavat säädellä huomattavasti tarkemmin oman ruokavalionsa ja sen mitä suuhunsa pistävät (eli eivät ole valmiita syömään kenenkään muun tekemiä ”yllätysaterioita”). Mene ja tiedä.
Mutta pikkuisen pöhköjä ovat kyllä semmoiset, jotka kieltäytyvät mahdollisuudesta hyvään ateriaan ja uusiin tuttavuuksiin. Etenkin jos joku toinen ottaa sen askeleen, että on rohkaistunut pyytämään ihmisiä luokseen kyläilemään.
Minäkin tykkäsin tästä jutusta kovin. Pitäisi vaan oikeasti välillä olla rohkeampi kutsumaan uusiakin ihmisiä. Mä olen kanssa vähän turhan varovainen siinä suhteessa. Ja jos ei ikinä ota riskejä, ei ikinä mitään saa on niin taivaan tosi.
Minä taas olen ollut panevinani merkille, että teikäläinen saattaa kutsua vähän uudempiakin ihmisiä luokseen vaikka kokonaiseksi viikonlopuksi. ;)
Mutta kieltämättä, loistavasti sanottu tuo "mikäli kuitenkin tavoittelee helppoa elämää, ei juuri saa mitään."
Mahtava kirjoitus! Minullakin on onneksi paljon sellaisia kavereita, jotka kutsuvat luokseen syömään puolin ja toisin. Mielelläni järjestän itsekin ruokaillallisia.
Ainut harmituksen aihe on, että nykyään monilla ihmisillä tuntuu olevan tapana, että sovittua tapaamisaikaa ei oteta tosissaan, vaan tekstaillaan viime tipassa että "emmä jaksakaan". Tuntuu turhalta kokkailla sellaisia ihmisiä varten mitään. Niinpä kutsuvieraslista on kaventunut. Pyydän sellaisia ihmisiä, jotka muissakin asioissa ovat osoittaneet osaavansa noudattaa sovittuja asioita.
Ruokavieraiden kutsuminen on mahtava tapa päästä kokeilemaan monia eri ruokalajeja! Yksin tai kaksin ei jaksa syödä kovin suurta ruokamäärää, mutta neljä ihmistä tuhoaa isonkin ruokamäärän ihan toisella lailla, jolloin voi laittaa paljon eri ruokalajeja!
Allekirjoitan tuon Sallan pointin täysin! Siis sovituista ajoista kiinnipitämisen JA sen, että useammalle ihmiselle on kivampi kokata kun voi kokeilla uutta.
Itselläni ainakin on tullut monta kertaa vastaan tilanne, että löydän kivan/kivoja reseptejä, mutta niitä ei viitsi alkaa kahdelle hengelle toteuttamaan. Säästelenkin näitä sitten ajankohtiin, jolloin ruokailijoita on useampia.
Vappu tuo onneksi mahdollisuuden taas tähän, kun tarkoitus olisi nyyttäriperiaatteella hieman piknikoida (kaverin olohuoneessa sisäpiknik jos/kun sää ei salli ulkoilua) :)
Ruokavieraat ovat tosissaan hyviä koekaniineja kaiken maailman ruokaviritelmille. :) Viime aikoina olen kyllä kokannut vieraille aika paljon tuttuja reseptejä, mutta nyt vapun ja kevään kunniaksi selailin eilen illalla läjäpäin keittokirjoja.
Hitsi, kun Weberin grilliruokakuvat näyttivät muuten hyvältä pitkän talven jälkeen.
Rosmariini: no, joskus välillä rohkaistun ja kutsun tuvan täyteen:) Mutta esimerkiksi nyt on taas sellainen viikko, etten voisi kuvitella, että olisin ehtinyt muuta kuin töitä ja luottamustoimia. Koikkailutkin ovat olleet lähinnä miehen varassa...
Mutta: toiveissa on, että tässä vielä ehditään iltaakin istumaan - ruuan ja juoman ympärillä.
Ja tietysti se elämän helppous on myös suhteellista. Just nyt on niin paljon meneillään, että tuntuisi kyllä helpolle vaan kokata jotain ihanaa ja istua alas :) VAIKKA pitäisikin siivota:)
Hyvä huomio. Enemmän se kokkailu ja ruokavieraiden tulo kuitenkin tätä nykyä rentouttaa kuin stressaa (joskus kymmenen vuotta sitten olin kyllä vastaavissa tilanteissa aina ihan hermoraunio;).
Kaveriaamiainen takana :) Aika perusaamupalasetillä mentiin, mutta ihan maittavaa oli. Ja "brunssailun" (kuuluuko brunssiin jotain ruokaisampaakin kuin leipää?) jälkeen kaivettiin ne lautapelit esille. :)
http://keitoskoitos.blogspot.com/2010/05/aamupalaa.html
Olen aina pitänyt kokkaamisesta muille ihmisille. Ruuanlaitosta katoaa ilo jos teen vain itselleni tai tuntuu että vaivaa ei arvosteta. Joku aika sitten olin todella nähnyt vaivaa illallisen eteen ja illallisvieraat ilmoittivat viime tipassa että olivat unohtaneet koko jutun ja siirretään johonkin toiseen kertaan. No eipä sitä varmaan tule kun fiilis meni...
Nolottaa tunnustaa mutta en ole varmaan koskaan käynyt Oulussa!? Jos pyöritte Helsingissä niin laita viestiä. Keitän ainakin kahvit mun uudella espressokoneella :) Ollaan tässä ihan keskustassa ainakin toistaiseksi.
Jenni liemessä
Sussu: Oiei, postaus on ollut valmiina jo monta päivää. Sen siitä saa, kun ei ehdi käydä muutamaan päivään lueskelemassa blogeja ollenkaan.
Jenni: No jopahan on, ihan ymmärrettävästi meni fiilikset. Jos kuka vaan saa kutsun teikäläisen ruokapatojen ääreen, niin luulisi kyllä, että muistaisi tulla paikalle.
Lähetä kommentti
<< Home