Lenkkeillen
Joltakin on saattanut päästä unohtumaan, että aurinkokuivattujen tomaattien ja pannulla paahdettujen pinjansiementen ohella on olemassa sellainenkin aines kuin lenkkimakkara.
Olen vältellyt makkaroiden ostamista viime aikoina samalla tavoin kuin kaikkia muitakin teollisesti tuunattuja elintarvikkeita, mutta joskus on pakko antaa itselleen vähän löysää (syytän äkillisestä makkaramieliteostani sivupalkissa tällä hetkellä näkyvää pyttipannun kuvaa). Kävin katsomassa ruokaohjevinkkejä ikuisuus sitten postaamamme uunimakkarajutun kommenttilaatikosta. Ja tällä tavalla se sitten syntyi:
Olen kokkaillut viime aikoina aika paljon kasvisruokaa, joten nyt sain vaihteeksi täällä asuvan karnivoorinkin innostumaan. Äijät kuulemma tykkäävät makkarasta, kaljasta ja sinapista. Nojaa. Olin kyllä huomaavinani, että täällä asuva äijä söi mielellään myös makkaran kanssa tarjoilemaani salaattia, joka oli höystetty kypsillä avokadoilla, kypsillä minitomaateilla sekä saksanpähkinöillä (minulla on kuulemma hupaisa taipumus tunkea pähkinöitä tätä nykyä jokaikiseen täällä tehtailtuun salaattiin).
Salaatinkastikkeena käytän tätä nykyä aika usein jonkinlaista hilloa. Tällä kertaa soosin virkaa toimitti salaatin päälle roiskittu Luomutila Ollin viherherukkamarmeladi (SRE:n lahjoittama ensimmäinen purnukka on vedetty jo parempiin suihin... onneksi on toinen vielä avaamattomana jemmassa odottamassa). Hillon makeus oli mukavaa vastapainoa sopivasti chilipotkuiselle uunimakkaralle, ja muutenkin nuo muonat tasapainottivat toisiaan sopivasti.
Jatkossa HK:n sinisestä ja pekonistakin saa kuulemma omega-kolmosta. Huhhuh, kaikkea sitä.
Olen vältellyt makkaroiden ostamista viime aikoina samalla tavoin kuin kaikkia muitakin teollisesti tuunattuja elintarvikkeita, mutta joskus on pakko antaa itselleen vähän löysää (syytän äkillisestä makkaramieliteostani sivupalkissa tällä hetkellä näkyvää pyttipannun kuvaa). Kävin katsomassa ruokaohjevinkkejä ikuisuus sitten postaamamme uunimakkarajutun kommenttilaatikosta. Ja tällä tavalla se sitten syntyi:
Halkaisin lenkin pituussuunnassa. Sivelin päälle sinappia ja savustettua chilijauhetta. Ladoin päälle tomaattisiivuja. Sitten viipaloin päälle mozzarellasiivuja ja raastoin mozzarellan päälle vielä vähän mustaleimaista emmantaalia. Sen jälkeen sitten vuoka uuniin (paistoin itse 225 asteessa suurin piirtein 25 minuuttia).
Olen kokkaillut viime aikoina aika paljon kasvisruokaa, joten nyt sain vaihteeksi täällä asuvan karnivoorinkin innostumaan. Äijät kuulemma tykkäävät makkarasta, kaljasta ja sinapista. Nojaa. Olin kyllä huomaavinani, että täällä asuva äijä söi mielellään myös makkaran kanssa tarjoilemaani salaattia, joka oli höystetty kypsillä avokadoilla, kypsillä minitomaateilla sekä saksanpähkinöillä (minulla on kuulemma hupaisa taipumus tunkea pähkinöitä tätä nykyä jokaikiseen täällä tehtailtuun salaattiin).
Salaatinkastikkeena käytän tätä nykyä aika usein jonkinlaista hilloa. Tällä kertaa soosin virkaa toimitti salaatin päälle roiskittu Luomutila Ollin viherherukkamarmeladi (SRE:n lahjoittama ensimmäinen purnukka on vedetty jo parempiin suihin... onneksi on toinen vielä avaamattomana jemmassa odottamassa). Hillon makeus oli mukavaa vastapainoa sopivasti chilipotkuiselle uunimakkaralle, ja muutenkin nuo muonat tasapainottivat toisiaan sopivasti.
Jatkossa HK:n sinisestä ja pekonistakin saa kuulemma omega-kolmosta. Huhhuh, kaikkea sitä.
7 Comments:
Meidän kodissa asuva karnivoori pitää huolen siitä, että hookoon blöö esiintyy säännöllisesti meidän keittiön alueella. Kovin usein en itse siihen kylläkään tartu, mutta jonkinsorttista uunimakkaraa meilläkin on aika vasta tehty. Välillä makkaraakin vaan täytyy saada syödä :)
Toisinaan makkara on kyllä maailman parasta syötävää. Niin kuin näin talvella nuotiolla paistettu tikkumakkara (takassa ei muuten tule paistettua makkaraa IKINÄ, vaikka tohkeissaan tänne muuttaessamme ostimme oikein sitä varten makkaratikutkin).
Jännä tavallaan, että tuo HK:n juttu keksittiin vasta nyt. Tästä lähtien voi siis hyvällä omalla tunnolla syödä pelkkää makkaraa. Vai ovatko sen syöjät tähänkään asti kokeneet huonoa omaa tuntoa...
Suosittelen Blöön sijasta Hakolan Suomi-makkaraa. Olen siihen ihan ihastunut. Se on vanhan ajan ruokamakkara, makua piisaa, eikä rasvaa ole niin paljon. Sopii uunimakkaraksi sekä kaiken maailman ruokiin.
t. sanna
Chez Jasu: Minä en oikein osaa suhtautua tuohon uutiseen. Vastaavanlaista jalostustyötä on tietenkin tehty tavallaan tuhansia vuosia, mutta silti pitää olla periaatteesta vähän elmeri-epäluuloinen.
Sanna: Kiitos vinkistä! Pitää seuraavalla makkarakokkauskerralla käydä itse kaupassa, niin pääsee perehtymään tarjontaan. ;) Ja itsekin voisi koittaa tehdä taas makkaraa, nimittäin lammasmakkara on ollut suunnitelmissa jo vaikka kuinka pitkään.
Jauhoisista makkaroista tuli mieleen, että vähän aikaa sitten lihatiskillä joku vanhempi herrasmies osti fiilistelysyistä muutaman siivun lauantaimakkaraa. 60-luvulla kaupoissa oli kuulemma tarjolla lähinnä sitä ja jotain diplomaattia(?).
Kun tuossa kirjoituksessasi puhut salaattikastikkeista, tuli mieleen, että voisin lämpimästi suositella Öljypuun tuotteita: http://oljypuu.fi/tuotteet.php.
Erityisesti itselleni maistuu salaattikastikkeista vahva valkosipuli, mutta muutkin tuotteet ovat vertaansa vailla. Jos teilläpäin ei löydy näitä merketeista, kuten Etelä-Karjalassa, niin Öljypuuta saa usein erilaisista tapahtumista, ruokamessuilta jne.
Kyllä tuo Öljypuu-nimi soittaa pikkuisen kelloa, eli on sen täytynyt joskus tulla jossakin vastaan. Kiitos vinkistä, vahva valkosipuli kuulostaa tosi makoisalta!
Lähetä kommentti
<< Home