Mökkimuonaa

Sipuli on maailman ihanin kasvis (heti tomaatin jälkeen tietysti), enkä voinut millään vastustaa upouutta (eli viime vuonna ilmestynyttä) sipulikeittokirjaa Alussa oli sipuli. Vanha kunnon sipulipihvi on näin talviaikaan harvinaisen maullaan, ja riehaannuin täysin, kun kyseisestä keittokirjasta löytyi resepti Irlantilaiseen uunisipulipihviin. Sapuskaan tulee muiden mukavien asioiden lisäksi myös tölkillinen Guinnessia, joka on meikäläisen näkökulmasta maailman parasta olutta.

Irlantilainen uunisipulipihvi
800 g naudan sisäpaistia
4 kpl isoja keltasipuleita
2 kpl valkosipulinkynsiä
0,57 l Guinnessia eli yksi tölkillinen
2 dl mietoa lihalientä
1/2 dl hunajaa
8 mustapippuria
2 laakerinlehteä

Leikkaa sisäpaisti sentin paksuisiksi siivuiksi ja paista siivut nopeasti paistinpannulla. Mausta kevyesti suolalla ja laita sivuun odottamaan uuninkestävään vuokaan. Siivuta valkosipulit ja leikkaa keltasipulit renkaiksi. Paista sipulit paistinpannulla kevyesti, lisää hunaja ja suolaa miedosti. Kaada seos lihojen päälle, lisää loput ainekset ja laita 150-asteiseen uuniin kahdeksi tunniksi. Seuraksi sopii loistavasti Guinness.

Uunisipulipihvin seuraksi suositellaan kirjassa valkosipuli-perunapyreetä:

Valkosipuli-perunapyree
600 g jauhoista perunaa
100 g kevyesti paahdettuja valkosipulinkynsiä
50 g voita
2 dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria

Keitä perunat ja haihduta neste hyvin pois. Kiehauta valkosipulit kermassa, halutessasi voit nyppiä joukkoon hieman tuoretta timjamia tai hienontaa mukaan muutaman rosmariinin oksan. Muusaa perunat, vatkaa niihin kuuma valkosipulikerma ja sen jälkeen kylmä kuutioitu voi. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

(Nuo perunareseptissä mainitut paahdetut sipulit syntyvät siten, että keitetään valkosipulinkynsiä ensin vedessä minuutin ajan, minkä jälkeen paahdetaan niitä uunissa oliiviöljyssä kullanruskeiksi.)

Ruuan valmistaminen tapahtui viikonloppuna mökkiolosuhteissa, ja kokemus oli melkoisen hermoja repivä. Yhteiskäytössä olevan vuokramökkerön keittiövarustus oli nimittäin aivan sanoin kuvaamattoman kehno. Tuvasta löytyi yksi ainoa paistinpannu, jonka teflonpinta oli ihan sälöillä. Ensimmäinen veitsi oli niin tylsä, että sen hamarapuolellakin olisi saanut parempaa jälkeä aikaiseksi. Ilmeisesti sillä oli leikattu lähinnä lautasten päällä, kun terä oli vääntynyt ihan soiroksi (puinen leikkuulauta näytti ihan koskemattomalta, nimim. keittiökyylä kävi lomailemassa).

Toisella veitsellä sai nitkuteltua lihat sekä sipulit viipaleiksi (eli ei tarvinnut kokeilla järeämpiä työkaluja, kuten aluksi pelkäsin), mutta meininki oli vähän kuin olisi sahannut maailman tylsimmällä sahalla saunapuita. Sen siitä sai, kun ei hoksannut ottaa omaa veistä mukaan. Viipaloiminen on ruuanlaitossa sen verran keskeinen juttu, että pilkkomisvarusteet kannattaa pitää kunnossa (avaimena hyvään meininkiin veitsien käsinpesu, säännöllinen teroitus sekä oikea säilytys mieluiten veitsimagneetissa + edelleen se puinen leikkuulauta), mikäli mielii saada ruuanlaitosta itselleen edes jonkinlaista huvitusta.

Mökkeröisen keittiö ei houkutellut enempiin ruokakokeiluihin, joten jouduimme turvautumaan kahtena seuraavana päivänä tikkumakkaran lisäksi ulkoruokintaan. Tulipa ainakin syötyä pitkästä aikaa muikkuja.