Darjeelingin tee ja momot

Viime vuonna riitti työmatkoja käytännössä joka kuukaudelle. Joulukuussa ennätin vielä tehdä reissun Intian Darjeelingiin, jossa oli mahdollisuus viettää myös muutama retkipäivä.

Varsinaisena kohteena oli Himalajan läheisyydessä sijaitseva Siliguri, joka olikin mielenkiintoinen paikkakunta jo senkin takia, että kaupungista on kohtalaisen lyhyt matka Bangladeshiin, Nepaliin ja Bhutaniin.

En tiennyt Darjeelingin alueesta etukäteen juuri muuta kuin sen, että siellä on viljelty pitkään teetä. Ryhdyin koronaa sairastaessani juomaan teetä kahvin sijasta (kahvi ilman makuaistia ei ole ollenkaan hyvää), ja samaa tapaa oli tietenkin kätevä noudattaa myös Darjeelingissa, jossa teetä oli jatkuvasti saatavilla.

Tea garden -maisemat tulivat matkan aikana hyvinkin tutuiksi, ja toki perehdyin samalla myös teehen ja sen historiaan hiukan tarkemmin. Vaikka tee on tärkeä tekijä Darjeelingin paikallistenkin asukkaiden kannalta, parhaat lajikkeet menevät kuulemma vientiin eivätkä teeviljelmillä työskentelevät naiset pääse niitä todennäköisesti elämänsä aikana koskaan maistamaan.

Teeplantaaseilla näkyi muun muassa elefantin jätöksiä, ja teiden varsilla oli kylttejä, joissa varoiteltiin teitä ylittävistä elefanteista. Korkeammalla kasvavat puut ovat puolestaan varjostamassa viljelyksiä.

Siligurissa ja etenkin pohjoisemmassa vuoristossa sijaitsevassa Darjeelingin kaupungissa on paljon nepalilaista väestöä, mikä näkyi myös alueen ruokakulttuurissa. Momo-nyyttejä oli tarjolla sekä katuruokana että ravintoloissa. Tässä vuoristomaisemissa nautittuja kasvismomoja:

Momoja sai sekä höyrytettyinä että paistettuina. Tässä esimerkki viimeksi mainituista:

Darjeelingiin olisi ollut mahdollista mennä myös junalla. Matkan varrella oli hätkähdyttävän korkealla vuoristossa sijaitsevia rautatieasemia.

Yksi retkipäivistä suuntautui Jalpaigurin alueelle, jossa nähtiin muun muassa Teesta-joen maisemia. Teiden varsilla pääsin juomaan sekä kookos- että sokeriruokomehua:

Vierailimme auringon laskettua tunnelmallisella ruokatorilla, jossa valaisemiseen käytettiin lamppujen lisäksi myös kynttilöitä.

Torilla pääsin maistamaan muun muassa riisikakkuja, paikallisten suosimia makeita herkkuja. Näihinkin oli kuulemma tehty täyte sokeriruokomehusta:

Päivän lounaspaikkana löytyi Chalsa Mahabarista. Kuten kuvasta näkyy, lounas oli mahdollista nauttia pihalla auringonpaisteessa (aika kaukainen ajatus tällä hetkellä, kun pakkasta on ollut Oulussa päiväkausia lähemmäs 30 astetta):

Joulukuinen lämpö Himalajan välittömässä läheisyydessä ei ole tietenkään sinänsä ollenkaan positiivinen asia. Paikallisten kanssa oli paljon puhetta siitä, kuinka paljon ilmastonmuutos koettelee Himalajan aluetta ja alueella asuvia yhteisöjä. Myös teesadon onnistuminen on ollut viime vuosina epävarmaa.

Loppuun vielä pari kuvaa hotelliaamupalalta (hotellina Loft Hotel Siliguri). Herneistä ja muista palkokasveista valmistettuja ruokia tuli syötyä aina aivan aamusta alkaen. Alemmassa kuvassa näkyy myös lasillinen vesimelonimehua: