Oskarinleike, ja ajatuksia matkan varrelta
Tätä ruokaa en uskonut koskaan kokkaavani, saati sitten bloggaavani.Oskarinleike on nimittäin jotain, jonka luulin jättäneeni 1980-luvulle yhdessä neonvärien, Napakympin ja Neuvostoliiton kanssa. 1980-luvun oskarinleike oli nimenomaan kesälomareissujen huoltoasemaruokaa (silloin ei vielä ollut tienvarsiruokailua varten ABC-asemia, mutta sitäkin enemmän Shell Simpukoita).
Suomi oli lapsuudessani leikkeiden luvattu maa. Havaijinleikkeen päälle nostettiin ananasrengas, kun taas oskarinleikkeessä leikkeen päälle annosteltiin choronkastiketta, parsaa sekä katkarapua. Wieninleikkeen suomalaisversioon kuuluivat muistaakseni kaprikset ja anjovis.
Miespuolinen pastanjauhaja tunnusti syöneensä leikkeitä aina perjantaisin muutaman vuoden takaisessa työpaikkaruokalassaan. Perjantai oli vissiin sitten ruokalassa jonkinlainen juhlapäivä ja pihviperjantai.
Idea oskarinleikkeeseen lähti taannoisesta kastikekeskustelusta, jossa tuli puheeksi kastike nimeltä choron. Choron on periaatteessa béarnaisekastiketta, johon on sekoiteltu mukaan tomaattipyrettä tai jotain muuta tomaattista elementtiä. Jotenkin ajatus lapsuuden ajan leikkeen paistamisesta alkoi tuntua koko ajan vaan hullummalta, joten eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kokkailemaan. Niin tai no, kokkaamaan ja kokkaamaan, kun sekä kastike että parsat olivat peräisin purkista ja ranskalaisetkin kaupan pakastealtaasta!
Kaikkea sitä.
Ei mikään uskomaton makuelämys, mutta nostalgiapuhetta riitti.
posted by Rosmariini @ 23:05
8 comments
8 Comments:
"Wieninleikkeen suomalaisversioon kuuluivat muistaakseni kaprikset ja anjovis."
Itse asiassa kaprikset ja anjovis ovat peräisin Wiener schnitzelin ranskalaisesta versiosta, Escalopes à la Viennoisesta.
Hohhoijaa, koulun ruokala (Tampereen AMK) ainakin kunnostautui vielä 2000-luvun alussa leikkeleidensä kanssa. Oli pelkkää possunleikettä, oli havaijinleikettä, oli wieninleikettä ja vaikka mitä. Oskarinleikettä ei kyllä tainnut olla, en ainakaan muista. Mutta hei, onhan parsa nyt sentään niin kallista! Ruokalan nykyistä tilannetta en tiedä, jonojen takia en ole käynyt siellä syömässä vuosiin, vuosiin...
Mikko: Uutta tietoa, kiitos paljon!
Sirpa: Omaankin opiskelijaruokalaani (tai yhteen niistä) taisi oman opiskeluajan jälkeen tulla jonkinlainen erityislinjasto, josta on mahdollisesti saatavilla myös pihviannoksia.
Huoltoasemien leikehegemoniaan kuuluu ehdottomasti myös metsästäjänleike, jossa on sienikastiketta.
Varmaan muillakin lapsuuden ensimmäiset gastronomiset pohdinnat ovat pyörineet juuri tämän asian ympärillä: mitä eroa leikkeillä oikein on?
Oman lapsuuden gastronominen maailma oli onneksi vielä kohtuullisen helposti hahmotettavissa. :) Kun kukaan ei ollut mistään susheista ja surf&turffeista koskaan kuullutkaan.
Pizza (tai pitsa...) taisi olla sieltä kaikkein eksoottisimmasta päästä. :D
Metsästäjänleike voisikin olla suosikkini. Sienikastikkeeseen ei kyllästy ikinä.
Minulle leikkeistä tulee jostain syystä mieleen aina se vanha mainos, jossa miehelle ei kelvannut mikään vaimon laittama sapuska. Avuksi oikea voi ja ai ai kun paistettu tiskirätti maistui hyvältä!
Muutamia vuosia sitten nautin Sveitsissä leikkeen joka oli ison lautasen kokoinen. Hyvää oli, mutta ei ole kyllä koskaan käynyt mielessä kokeilla itse. Pitää laittaa alatikasvavalle listalle, jonka läpi kokkaamiseen ei taida yksi elämä enää riittää... :)
Olen itsekin ollut todistamassa tapauksia, joissa ihmiset haluavat lihansa takuulla ehdottoman kypsänä ja sitten paistavat tuommoista ohuttakin viipaletta mahdollisimman kauan ja hartaasti. Lopputulos on tietenkin melkoinen käppyrä, mutta onpahan kypsää...
Pari vuotta sitten keittiössämme friteerattu wieninleike oli oikeasti hyvää.
ja listasta puuttuu vielä Sveitsin leike, eli se jossa sisällä kinkkua ja juustoa!
Lähetä kommentti
<< Home