lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Tonnikalapastaa, taas kerran uudella tavalla

Vad måste man göra, när det kurrar i magen? Eli kouluruotsi on luettu, ja aikaakin siitä on jo kulunut (virkamiesruotsista on vähemmän aikaa, mutta sekään ei tainnut juuri auttaa asiaa).

Mutta tosiaan, mitä tehdä syötäväksi silloin, kun nälkä on kaikkein suurimmillaan? Pasta on meille tietenkin monessa suhteessa luontevin ratkaisu, joten sitä pantiin pannulle tälläkin kertaa. Kokonaisuus oli varsin tonnikalaisa ja sitruunainen, ei ollenkaan hullumpi. Yllättävimpänä ainesosana tähän pastaan tuli valkoisia papuja. Papuja on vaan pakko saada lautaselle aina silloin tällöin, ne ovat hyviä. Pasta oli kokojyväpastaa, niin kuin viime aikoina aika usein muulloinkin. Meistä on jossain vaiheessa tullut kaikessa hiljaisuudessa kokojyväpastanjauhajia.

Ohjeen löysin Food Bloggasta, toteutus oli puolestaan tällä kertaa täysin toisen pastanjauhajapuoliskon käsialaa. Saas nähdä, miten onnistun tämän suomentamaan, kun en ole aiemmin ohjetta ihan sillä silmällä katsastanutkaan.
Sitruunainen tonnikala-oliivipasta

2 tölkkiä hyvälaatuista, öljyyn säilöttyä tonnikalaa
reilu desi viipaloituja Kalamata-oliiveja
tölkillinen vaaleita papuja, valutettuna
2 tl sitruunamehua
puolikkaan sitruunan kuori
2 rkl hienoksi hakattua tuoretta persiljaa
1/2 tl crushed red pepper flakes (eli siis jonkinlaista chilirouhettako? vai punapippurilastua?)
3 rkl extra virgin oliiviöljyä
sopiva määrä (tai puoli paunaa) spagettia
maun mukaan suolaa

Yhdistä isossa kulhossa tonnikala, viipaloidut oliivit, pavut, sitruunan mehu ynnä kuori, persiljaa sekä red pepperit. Sekoita joukkoon 1 1/2 rkl oliiviöljyä.

Keitä pasta suuressa kattilassa (suolatussa vedessä) al denteksi. Valuta lävikössä ja kippaa takaisin kattilaan. Lisää tonnikalaseos ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon vielä 1 1/2 rkl oliiviöljyä ja kuumenna. Mausta suolalla maun mukaan ja tarjoile heti. Pinnalle voi vielä viritellä halutessaan lisää persiljaa ja pirskotella oliiviöljyä (kannattaa tietenkin katsastaa, ettei kokonaisuus mene liian öljyiseksi).

8 Comments:

At 26/4/09 16:10, Anonymous Cherryberry said...

Vaikuttaa ihan kokeilemisen arvoiselta. Kaikki variaatiot ah-aina-niin-luotettavasta-tontsa-makaroonista ovat tervetulleita :)

Mutta mites, käytittekö ihan niitä perinteisiä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa?

 
At 26/4/09 16:29, Blogger Hanna Takala said...

Pasta on kyllä hyvä, mutta petollinen täyttäjä kun on kiire saada hyvää. Petollinen ehkä siksi, että siihen tuudittautuu vähän turhan usein.

 
At 26/4/09 16:38, Blogger nona said...

Näyttäisivät olevan kuivattuja chilejä murskattuna Red peppers

 
At 26/4/09 16:46, Blogger Rosmariini said...

Cherryberry: Olen papulajikkeissa ihan toivottoman huono, mutta veikkaan, että sekaan laitettiin valkoisia haricot-papuja. Tai mitä niitä nyt tölkeissä myydäänkään...

Jams: Me laitamme pastaa tätä nykyä yllättävänkin harvakseltaan, mutta toki aina silloin tällöin. On se vaan pikaruokana niin mahdottoman kätevää.

Nona: Ok, kiitoksia! Itsekin olisin turvautunut tuossa kohtaa ohjetta chilin rouhimiseen.

 
At 29/4/09 21:36, Anonymous sarihoo said...

Tätä täytyy kokeilla. Olen viime aikoina ollut käyttänyt ruoanlaitossa jostain syystä tosi paljon sitruunaa, joten tämä sopii jatkoksi.

 
At 27/6/09 18:25, Blogger LeonBlank said...

Jep, testattiin tätä ja oli kaikin puolin mehevää. Nälkä lähti.

 
At 21/12/09 12:37, Blogger Tanja Karppinen said...

Pidän hurjasti tonnikalapastasta, ja erilaisia variaatioita siitä tulee tehtyä paljon. Tämä kuulostaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta reseptiltä. Papujen yhdistäminen tonnikalapastaan ei tosin ole uutta, vaan niitä on tullut laitettua kyllä aikaisemminkin sekaan.

 
At 24/9/10 07:17, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos hyvästä reseptistä. Kiva tehdä tonnikalapasta ilman tomaattia tai kermaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails