tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Leivontanurkan fetaleipä

Kai kaikki ovat huomanneet, että Ruokalassa on vanhan tutun reseptiarkiston lisäksi myös erillinen leivontanurkka, josta löytyy muun muassa suositun pätkiskakun ohje. Itse otin leipäinnostuksessani kokeiluun tämän kreikkalaisen fetaleivän ohjeen. Ohjetta noudattamalla tehty taikina osui ihan nappiin. Edes jauhoja ei tarvinnut tällä kertaa lisätä yli ohjeistettua määrää. Niin mahtavan siloinen leipätaikina, ettei sitä olisi tehnyt mieli laskea käsistään ollenkaan.

Täytettä voisin seuraavalla kerralla koittaa tuunata jossain määrin, etenkin jos sattuisin kaipaamaan jotain hieman keväisempää ja kepeämpää. Jos jättäisi vaikka ruokaisan kananmunan kokonaan pois ja laittaisi sijaan vähän enemmän oliiveja. Kuutioitu tomaatti voisi olla leivän sisuksiin ehkä vähän turhan vetinen, vaikkakin aika herkullinen:
Kreikkalainen fetaleipä

2 dl jogurttia
1 dl appelsiinimehua
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
3 dl hiivaleipäjauhoja (=tumma vehnäjauho)
3 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
Täyte:
3 keitettyä kananmunaa
100 g purjosipulia (tai sipulia)
1 dl kivettömiä oliiveja
200 g fetajuustoa
1 rkl persiljaa

Lämmitä jogurtti ja appelsiinimehu kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja öljy. Alusta hiivaleipä- ja vehnäjauhoilla hyväksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Valmista täyte hienontamalla keitetty kananmuna, purjo, oliivit ja fetajuusto ja sekoittamalla ainekset keskenään.
Kaaviloi kohonnut taikina 30 x 60 cm:n levyksi. Levitä täyte levylle ja kääri rullalle kääretortun tapaan. Sulje saumakohta nipistäen hyvin yhteen ja kääntämällä se alaspäin. Nosta rulla leivinpaperille uunipellille ympyränmuotoon ja yhdistä päät toisiinsa. Leikkaa saksilla viiltoja 2-3 cm:n välein. Anna kohota lämpimässä hyvin. Paista 200 asteisessa uunissa 25-30 min.
VINKKI: Saat leipään rapean kuoren, kun laitat uunin pohjalle vesikipon höyryä tuottamaan ja voitelet leipää vedellä ennen uuniin laittamista ja paiston loppuvaiheessa.

11 Comments:

At 3/4/07 09:28, Blogger Aurinkotuuli said...

Oijoi, kuulostaapa herkulta!! Tätä pitänee kokeilla, kunhan saan jonkun fetanmutustelukaveriksi...

 
At 3/4/07 09:33, Blogger oliivia said...

Tosi herkullinen resepti! Pitänee leipoa lähiaikoina urakalla, ihanat naan-leivätkin on vielä kokeilematta...
Täytteeseen kokeilisin ehkä (lisäoliivien lisäksi, tietenkin ;)) aurinkokuivattuja tomaatteja; ei liikaa nestettä, vain täyttä tomaatin makua!

 
At 3/4/07 09:44, Blogger Rosmariini said...

aurinkotuuli: Sinun keittotaidoillasi ateriointiseuraa järjestyy varmasti helposti. :) Tällaiset täytetyt leivät ovat kyllä kivoja (minä nyt tosin tykkään täyttämisestä ja kaikenlaisista kääryleistä muutenkin), esim. syyskuussa tehty Jamien sipulileipä oli ihan mahdottoman herkullista.

oliivia: Kääks, miten onnistuinkaan unohtamaan aurinkokuivatut tomaatit! Niitähän tosiaan kannattaakin käyttää täytettyjen leipien sisuksiin.

Vähänkös teidän pääsiäisaterianne näytti muuten herkulliselta!

 
At 3/4/07 11:18, Blogger oliivia said...

Kiitos kiitos, tuo lammasmenu on niin herkkua että sitä pitää joka vuosi saada (silläkin uhalla että on hiukka tylsää syödä samaa pääsiäisateriaa joka vuosi). Suosittelen kokeilemaan, se mokkakastike on erityisen hyvää...

 
At 3/4/07 18:56, Blogger Rosmariini said...

Mekin olemme laittaneet pääsiäislampaan samalla tavalla jo kolmena peräkkäisenä vuonna, joten tänä vuonna kaipaisi hommaan ehkä jo himpun verran uutta kierrettä. Tuo mokkakastike kyllä houkuttelisi minuakin.

 
At 4/4/07 19:02, Blogger Daddalie said...

Tomaatin voisi lisätä niin että valitsee mahdollisimman paksulihaisia tomaatteja, kuten luumutomaatteja, halkaisee, kaapaisee keskustan siemenosaston pois, siinä se suurin kosteus piilee ja pilppoo siis mukaan vain lihan. Samalla metodilla saa tomaattibruchettoja joissa se leipä ei mössöönny vaikkei leipää etukäteen ruskistaisikaan uunissa.

 
At 5/4/07 09:21, Blogger Rosmariini said...

Tosiaan. Tomaatteja kannattaisi valutella useamminkin, kun ne nesteet tahtovat vesittää monia muitakin ruokia. Esim. tomaattipiirakassakin tuo valuttelu on varmasti enemmän kuin paikallaan.

 
At 5/4/07 09:54, Anonymous Anonyymi said...

Voi että,näyttää hyvältä!
Jamie Oliver teki joskus ihanan leivän ja laittoi muistaaksen kokonaisia kanamunia ja jotain kinkkua...sen ohjeen kun löytäisi...teki vielä makean version samasta taikinasta!!

 
At 5/4/07 10:09, Blogger Rosmariini said...

Pitääpä katsella joskus Jamien keittokirjojen leipäohjeistuksia, jos vaikka tulisi tuommoinen ohje jossakin vastaan.

 
At 7/4/07 23:13, Anonymous Anonyymi said...

Hyvät oli, kiitos erilaisesta ohjeesta. Yleensä tulee tehtyä aina samat ruoat kerta toisensa jälkeen, on mukava välillä kokeilla jotain uutta. Vaikkakin leivän valmistuminen ja syönti meni lähemmäs keskiyötä :)

 
At 7/4/07 23:36, Blogger Rosmariini said...

Tutulta kuulostaa tuo yöllä leipominen. Kun rupeaa illalla töiden & ruuanlaiton jälkeen nostattelemaan vielä leipätaikinaa, niin kyllä siihen tahtoo tuhrautua melkoisesti aikaa. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails