
Meillä oli ilo osallistua tänään
Sre:n kutsuvierastilaisuuteen, joka järjestettiin
Ateljé Finnessä (Arkadiankatu 14). Siellä saimme syödäksemme suomalaisista raaka-aineista tehtyä ruokaa: talvikurpitsakeittoa, kuvassa näkyvää haukimureketta sekä kuusenkerkkämaidon kanssa tarjoiltua vispipuuroa.
Tapahtuman teemana oli
Ruokapuhe elää netissä, ja paikalla oli runsaasti lehtien sivuilta tuttuja ruoka- ym. toimittajia (olipahan vaan jännää nähdä heitä silmätysten!) ja yritysmaailmankin edustajia. Meitä on haastateltu vuosien mittaan aika moneenkin suomalaiseen sanomalehteen, mutta varsinaisiin ruokalehtiin meillä ei ole ollut vastaavanlaista henkilökohtaisempaa kosketusta.
Tämmöisiä juttuja jäi tilaisuudesta mieleeni:
-Sre oli tutkituttanut verkossa käytävää ruokakeskustelua. Vaikutti, että keskustelua käyvät verkossa suurelta osin ihan tavalliset ihmiset, ihan tavallisista ruoista ja yllättävän paljon myös erilaisista ruokailutilanteista. Terveellisyys, kuntoilu ja laihdutus ovat ruokakeskustelun keskeisiä teemoja (mikä saattaa johtua siitäkin, että suuri osa seuranta-ajasta osui vuoden alkuun, jolloin ihmiset perinteisesti aloittavat uuden elämän).
Me emme itse pyöri juurikaan keskustelufoorumeilla (blogit ovat vaan niin paljon kivempia!), mutta eniten ruoka-aiheista keskustelua käydään kuulemma
Suomi24:ssa,
HS:ssa sekä (hieman yllättäen)
Demi.fi:ssä. Oma suosikkini voisi olla vaikka
Marttojen ruokanurkka.
Ruokablogeissa keskustelu on varsinaisiin keskustelupalstoihin verrattuna huomattavasti vähäisempää. Eli toisin sanoen monet lukevat, mutta hyvin harvat kommentoivat.
-Monet bloggaavat mieluummin yhdellä geellä. (Meilläkin taloutemme toinen osapuoli blogaa, itse bloggaan.)
-Anonyymibloggaajat ovat ns. virallisen tahon näkökulmasta vähän kummallinen ilmiö, eli omalla nimellä bloggaamista pidettäisiin uskottavampana. Vakiintunutkaan netti-identiteetti ei ilmeisesti riitä korjaamaan asiaa.
Omasta puolestani voisin sanoa, että itse olen jo ehtinyt aika lailla kiintyä omaan nettiminääni. Etenkin, kun Rosmariinista on syntynyt vuosien mittaan niin monia lempinimiäkin (esim.
Ylimuulin Rosmu ja
Merituulin vahingossa kehittelemä Roskis).
-Ruokablogit saatetaan kokea oikeiden ruokatoimittajien silmissä reseptirosvoina, joten muistakaamme ilmoittaa ruokaohjeiden lähteet, jos ne edes suurin piirtein tiedossa ovat. Ainahan tämä ei ole mahdollista, kun reseptit kiertävät kaveripiirissä lappusilla ja satunnaiset lukijat naputtelevat niitä kommenttilaatikkoon; esimerkiksi minulle selvisi vasta jälkeenpäin, että pari vuotta sitten kokeilemamme
raparperitiramisun ohje on julkaistu ilmeisesti Ruokatorstai-kirjassa ja että mahtavan makoisa
Moskovan pata on alkujaan Mysi Lahtisen käsialaa.
Paikalla ollut
Mari Koo tosin huomautti, etteivät virallisetkaan toimittajat aina anna tunnustusta omille lähteilleen. (Marin tarinointia aiheesta voi lukea enemmälti
täältä.)
-Yritykset ovat vähän epävarmoja siitä, miten ruokablogeja tulisi lähestyä. Ei haluta olla liian tungettelevia, mutta innokkuutta yhteydenpitoon (ja jopa erinäisten illanviettojen järjestämisiin) tuntuisi olevan.
Eräs paikalla olleista ohjeisti meitä sanomaan, että ruokabloggaajia kannattaa lähestyä ison shekin kanssa. Ei kuulemma kannata ottaa liian vaatimatonta linjaa, hehehee.
-Joku kysyi, onko oululaisuudesta etua ruokabloggaajalle. Mene ja tiedä. Tuskin meihin liittyy mitään erityistä pohjoisen eksotiikkaa (siitä huolimatta, että asumme aika lähellä poronhoitoaluetta).
-Kiinnostava päivä, kaiken kaikkiaan.
---
Miten te, ruokablogien lukijat: seuraatteko te blogien lisäksi myös ruoka-aiheisia keskustelupalstoja?