torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Nettiruokaa

Meillä oli ilo osallistua tänään Sre:n kutsuvierastilaisuuteen, joka järjestettiin Ateljé Finnessä (Arkadiankatu 14). Siellä saimme syödäksemme suomalaisista raaka-aineista tehtyä ruokaa: talvikurpitsakeittoa, kuvassa näkyvää haukimureketta sekä kuusenkerkkämaidon kanssa tarjoiltua vispipuuroa.

Tapahtuman teemana oli Ruokapuhe elää netissä, ja paikalla oli runsaasti lehtien sivuilta tuttuja ruoka- ym. toimittajia (olipahan vaan jännää nähdä heitä silmätysten!) ja yritysmaailmankin edustajia. Meitä on haastateltu vuosien mittaan aika moneenkin suomalaiseen sanomalehteen, mutta varsinaisiin ruokalehtiin meillä ei ole ollut vastaavanlaista henkilökohtaisempaa kosketusta.

Tämmöisiä juttuja jäi tilaisuudesta mieleeni:

-Sre oli tutkituttanut verkossa käytävää ruokakeskustelua. Vaikutti, että keskustelua käyvät verkossa suurelta osin ihan tavalliset ihmiset, ihan tavallisista ruoista ja yllättävän paljon myös erilaisista ruokailutilanteista. Terveellisyys, kuntoilu ja laihdutus ovat ruokakeskustelun keskeisiä teemoja (mikä saattaa johtua siitäkin, että suuri osa seuranta-ajasta osui vuoden alkuun, jolloin ihmiset perinteisesti aloittavat uuden elämän).

Me emme itse pyöri juurikaan keskustelufoorumeilla (blogit ovat vaan niin paljon kivempia!), mutta eniten ruoka-aiheista keskustelua käydään kuulemma Suomi24:ssa, HS:ssa sekä (hieman yllättäen) Demi.fi:ssä. Oma suosikkini voisi olla vaikka Marttojen ruokanurkka.
Ruokablogeissa keskustelu on varsinaisiin keskustelupalstoihin verrattuna huomattavasti vähäisempää. Eli toisin sanoen monet lukevat, mutta hyvin harvat kommentoivat.

-Monet bloggaavat mieluummin yhdellä geellä. (Meilläkin taloutemme toinen osapuoli blogaa, itse bloggaan.)

-Anonyymibloggaajat ovat ns. virallisen tahon näkökulmasta vähän kummallinen ilmiö, eli omalla nimellä bloggaamista pidettäisiin uskottavampana. Vakiintunutkaan netti-identiteetti ei ilmeisesti riitä korjaamaan asiaa.
Omasta puolestani voisin sanoa, että itse olen jo ehtinyt aika lailla kiintyä omaan nettiminääni. Etenkin, kun Rosmariinista on syntynyt vuosien mittaan niin monia lempinimiäkin (esim. Ylimuulin Rosmu ja Merituulin vahingossa kehittelemä Roskis).

-Ruokablogit saatetaan kokea oikeiden ruokatoimittajien silmissä reseptirosvoina, joten muistakaamme ilmoittaa ruokaohjeiden lähteet, jos ne edes suurin piirtein tiedossa ovat. Ainahan tämä ei ole mahdollista, kun reseptit kiertävät kaveripiirissä lappusilla ja satunnaiset lukijat naputtelevat niitä kommenttilaatikkoon; esimerkiksi minulle selvisi vasta jälkeenpäin, että pari vuotta sitten kokeilemamme raparperitiramisun ohje on julkaistu ilmeisesti Ruokatorstai-kirjassa ja että mahtavan makoisa Moskovan pata on alkujaan Mysi Lahtisen käsialaa.

Paikalla ollut Mari Koo tosin huomautti, etteivät virallisetkaan toimittajat aina anna tunnustusta omille lähteilleen. (Marin tarinointia aiheesta voi lukea enemmälti täältä.)

-Yritykset ovat vähän epävarmoja siitä, miten ruokablogeja tulisi lähestyä. Ei haluta olla liian tungettelevia, mutta innokkuutta yhteydenpitoon (ja jopa erinäisten illanviettojen järjestämisiin) tuntuisi olevan.

Eräs paikalla olleista ohjeisti meitä sanomaan, että ruokabloggaajia kannattaa lähestyä ison shekin kanssa. Ei kuulemma kannata ottaa liian vaatimatonta linjaa, hehehee.

-Joku kysyi, onko oululaisuudesta etua ruokabloggaajalle. Mene ja tiedä. Tuskin meihin liittyy mitään erityistä pohjoisen eksotiikkaa (siitä huolimatta, että asumme aika lähellä poronhoitoaluetta).

-Kiinnostava päivä, kaiken kaikkiaan.

---
Miten te, ruokablogien lukijat: seuraatteko te blogien lisäksi myös ruoka-aiheisia keskustelupalstoja?

32 Comments:

At 5/3/10 08:09, Blogger Marjapuuro said...

Te olitte eilisen tilaisuuden kuuminta hottia, kiitos! Toimittajat olivat aivan täpinöissään teistä, kerrankin tapasivat ihka elävät bloggaajat (blogaajat:)). Ja uskon että teidän esimerkki ja sanat tekivät suuren vaikutuksen; olette just sitä mitä sanoitte eilen: aitoja!

 
At 5/3/10 08:10, Anonymous Anonyymi said...

Itse luen paria ruokablogia. Toinen ruokaideoiden hankintatapa on googlettaa: Jos tekee mieli vaikka avocadoa, niin etsin siihen liittyviä reseptejä. Myös sisustuslehtiä luen mielelläni, mutta niiden ruokasivut ovat mielestäni halpaa täytettä. Reseptejähän maailma on pullollaan, mutta persoonallisia sisustuksia ei. Ruokakirjoja saan joskus lahjaksi.

Kiitos tästä upeasta blogista!

 
At 5/3/10 08:22, Blogger Virpi said...

Eipä kyllä tule juurikaan luettua keskustelufoorumeja ruoka mielessä. Joillakin foorumeilla pyörin, mutta ne eivät liity mitenkään ruokaan.

Joskus tietty googlettaessa eksyy lukemaan jonkun pätkän jostakin foorumin keskusteluketjustakin, mutta blogit ovat se pääasiallinen ruokakeskustelun kanava meikäläiselle :)

Ihanaa, kun te ootte niin haluttuja noihin erinäisiin tilaisuuksiin ja sietääkin olla; kyllä minusta jos jonkun, niin teidän täytyy edustaa suomalaisen ruokabloggaamisen eliittiä! Ja ihan parasta teissä on se, että vaikka ootte bloganneet kauan ja ootte se varmaan suosituin ruokablogi, niin te ootte tosiaan ihan aitoja omia itsejänne, ettekä oo alkaneet kehittämään mitään celebrity blogger -minäkuvaa <3

 
At 5/3/10 08:40, Blogger Anne said...

Ei ole tullut luettua ruoka-aiheisia keskustelupalstoja ihan jo siitä syytä, että on niin paljon huippu blogeja joihin mielummin käytän aikaani :)

 
At 5/3/10 08:45, Blogger Salla said...

Minä seuraan mielenkiinnolla sitä, milloin kirjabloggaajat mahtavat päästä nauttimaan yhtä laajoista eduista kuin ruokabloggaajat. Kyllä kirjablogi on minulle jo nyt kaikenlaisia etuja tuonut, olen saanut joiltakin kustantamoilta ilmaiskirjoja blogia varten ja minuakin on pyydetty joihinkin tilaisuuksiin puhumaan. Suurin taloudellinen etu oli että pääsin tekemään lehtiarvioita kirjablogin aloittamisen jälkeen, eli blogi toimi työnäytteenä ja petasi tien lehtiarvioihin. Ja huom, minäkään en ole blogia perustanut hyötymismielessä, vaan omaksi ilokseni.

Vähemmän kirjablogeista toistaiseksi puhutaan mediassa kuin ruoka- tai käsityöblogeista. Ehkä meidän kirjabloggaajien paras medianäkyvyys on vasta tulossa? Tasokkaita kirjablogeja Suomesta rupeaa kuitenkin jo löytymään aika lailla.

 
At 5/3/10 08:47, Anonymous Inez said...

Minä olen löytänyt ruokablogit vasta vähän aikaa sitten (ai, miten niin hidas :o). Koska toinen toistaan ihanampia blogeja löytyy jatkuvasti lisää, suosikkilistani pituus kasvaa päivittäin. Eli en tosiaankaan "ehdi" lukea ruoka- (ja muiden) blogien lisäksi vielä ruoka-aiheisia keskustelujakin! Joskus, ihan vahingossa, tulee googlettamisen seurauksena "jouduttua" johonkin ruokakeskusteluun, mutta yksikään sivu ei ole vielä koukuttanut niin, että se olisi "päässyt" suosikeihin :)
BTW, teidän blogi on suosikkilistani ykkösenä...

Mukavaa ja maukasta viikonloppua!

 
At 5/3/10 09:11, Blogger Hanna Takala said...

Mä seuraan keskustelupalstoja silloin tällöin, en millään muotoa säännöllisesti. Blogeja sen sijaan säännöllisesti kyllä. Keskustelufoorumeilla pyörii aina samat kyllästyttävät kysymykset, blogimaailmassa ollaan jonkin verran laatikon ulkopuolella ihastuttavan usein.

 
At 5/3/10 09:42, Anonymous Anonyymi said...

En käy keskustelupalstoilla koska kaipaan myös visuaalisia elämyksiä, joita löydän sivuiltanne. Olen aika tumpelo ollut keittiössä.
Aikoinaan löysin vahingossa bloginne ja aloin innostua keittiöstä. Nyt saatan kääräistä jo vaativampaakin toisinaan kokoon arkimuonan lisäksi. Joku on kehaissutkin jo.
Kamaliakin versioita on tullut toisinaan tehtyä kuten järkyttävän makuinen punajuurimousse. Vieraiden ilmeet olivat näkemisen arvoisia:)
Kiitos teille mielikuvituksen virittäjinä ja päivän piristäjinä!

 
At 5/3/10 09:49, Blogger Jytis said...

Kiinnostava bloggaus (jep, olen kahden geen kannattaja)!

En käy keskustelupalstoilla minäkään, blogeissa on tosi hyviä keskusteluja ja niihin on helppo mennä mukaan. Jos jokin ruokaan liittyvä asia askarruttaa niin ennemmin etsin kuka aiheesta olisi tehnyt postauksen (ja näin ollen henkilöllä on varmasti aiheesta kokemusta) kuin menisin keskustelupalstalle kyselemään.

 
At 5/3/10 10:07, Anonymous Anonyymi said...

Sanoisin minäkin, että yksinomaan blogit kiinnostavat nettilähteinä. Joskus haen omiksi tarpeikseni suoraan googlettaen, toisinaan suoraan teidän resepteistä. Visuaalisuus ja kokemusperäisyys on ääääääärimmäisen tärkeää - pelkistä "teksteistä" kokkaaminen ei puhuttele vähääkään. Erikoisempiin tarpeisiin pengon jo omaa ohjearkistoa ja kirjojakin.

Onnittelut Atelje Finnen keikasta! Olen monta kertaa harkinnut heidän pöytäänsä istahtamista. Bloggaatteko vielä Finnestä itsestään erikseen?

Ihan melkeen alkaa huolestuttaa kuinka tämä julkisuus vaikuttaa päivätyönne tekoon ;)

Pikkuenkeli

 
At 5/3/10 10:31, Blogger Rosmariini said...

Marja: Suuret kiitokset taas kaikesta, teidän tilaisuuksissanne on aina niin lämminhenkinen tunnelma (ja tietenkin hyvää ruokaa!). Ja Sre:n puuhanaiset ovat tietenkin edelleen ihan parhaita.

Muillekin tiedoksi, että Sre:n nettiruokaa käsittelevä uutinen löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Anonyymi: Kiitokset itsellesi vaan kiinnostavasta kommentista.

Minä en ole itse sisustuslehtiä nyt hetkeen lueskellut, mutta hyvinkin monissa aikakauslehdissä on tosiaan usein ainakin jonkinlaiset ruokasivut, ja ne tulevat vastaan aina jotenkin niin yllättäen.

Suomalaisista ei-ruoka-aiheisista lehdistä olen tykästynyt vuosien mittaan Kodin Kuvalehden resepteihin, kun olen niitä muutamaa testannut.

Virpi: Suosio ei ole ihan vielä päässyt nousemaan hattuun, etenkin kun olemme toistaiseksi saaneet kulkea kadullakin kaikessa rauhassa. :D Juu ei vaan. Minua kaikenlainen julkisuus tietenkin enimmäkseen vaan ujostuttaa, kun olen pohjimmiltani tämmöinen hiirulaisluonne.

Mutta ovathan nuo kaikenlaiset ruoka-aiheiset tilaisuudet toki kivoja. Nytkin olisi sähköpostilaatikossa yksi tosissaan houkutteleva kutsu; harmillista vaan, kun nuo tapahtumat ovat yleensä aina Helsingissä ja vieläpä keskellä viikkoa.

Vaahtokarkki: Ilmeisesti muutkin ruokabloggaajat jumittuvat sitten netissä muihin ruokablogeihin. Vertaistukea muilta hurahtaneilta. :)

Salla: Teemablogit ovat olleet viime aikoina niin pop, että toivottavasti tosiaan seuraavaksi olisi kirjablogien vuoro! Muotibloggaajatkin pompsahtivat esille ihan äkkiarvaamatta ja valloittivat mm. Blogilistan top-listan. Ja heihin verrattuna ruokabloggaajien ns. kaupaliset kytkökset vaikuttaisivat olevan hyvinkin pientä pipertelyä.

Inez: Vielä neljä vuotta sitten oli niin kätevää, kun tiesi kaikki suomalaiset ruokablogit ja muisti niiden yksittäiset postauksetkin vaikka kuinka tarkasti. Nyt ei ehdi keskittyä kunnolla oikein mihinkään, kun suosikkilista kasvaa koko ajan.

Voi kun voisikin ryhtyä päätoimiseksi ruokablogien lukijaksi. :)

Hanna: Mitä keskustelupalstoja eniten seurailet tai suosittelisit? Jos nyt ottaisi asiakseen käydä kurkkimassa niissä käytävää keskustelua vähän useamminkin.

Anonyymi: Hehee, hauska kommentti! Vieraiden näkemisen arvoiset ilmeet. :) :)

Ja hyvä huomio tuo keskustelupalstojen kuvattomuus. Esim. tuolla Suomi24:ssa näytetään käyvän hyvinkin monipuolista ruoka-aiheista keskustelua, mutta ulkoasu on jotenkin vähän kökkö blogien kotoisampaan tunnelmaan verrattuna.

Jytis: Mulla on just tuo sama, että jos löydän vaikka jostain keittokirjasta kiinnostavan ruokaohjeen, saatan mennä saman tien katsastamaan, olisiko jollakin ruokabloggaajalla kenties kokemuksia aiheesta.

Ruokalehtiinkin kannattaisi palkata jonkinlaisia taviksista koostuvia makuraateja, jotka kokkailisivat reseptejä kodeissaan ja laatisivat niistä sitten pienet arviot (esim. BBC GoodFoodissa on semmoinen systeemi).

Pikkuenkeli: Finne oli kyllä kiinnostava kokemus; harvoin olen tuijotellut missään ravintolassa niin hartaasti seiniä ja ikkunoita (kaiken huipuksi toisella puolen katua oli Vaatturiliike Sauma; sennimistä liikettä ei ikimaailmassa voisi tulla vastaan Oulussa!). Ja minulle selvisi vasta tällä viikolla, että kyseessä on Kuurna-kokkien kakkosviritys.

Onneksi meikäläisellä liittyy päivätyöhön vähintään yhtä suuria intohimoja kuin tähän ruoka-aiheeseenkin. Eilisen olin ottanut vapaapäiväksi, mutta värkkäsin silti pariin otteeseen töiden parissa (sen siitä saa, kun raahaa läppäriä mukanaan).

 
At 5/3/10 12:55, Blogger Merituuli said...

Ehkä ihan pikkusen harmitti kun työt olivat tulon tiellä. olisi ollut huippua tavata taas teidät ja SREläiset sekä kaikki muut. noh, ehkä ensi kerralla (jos vielä kutsu napsahtaa).

Mä olen muuten säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittanut blogaaja ja bloggaaja ikäänkuin puolihuolimattomasti kun en ole tiennyt kumpi on oikea versio :).

en kyllä käy keskustelufoorumeilla, paitsi jos huomaan meihin linkatun. yksi kerta oli ihan pakko loggautua (vai logautua :)) sisään johonkin jalkapallofoorumiin kun sieltä oli usein lyhyen ajan sisällä tultu meidän blogiin. minun aikani kuluu niin tiiviisti kaikkia ihania blogeja selatessa.

jaahas, sitten "buillabeen" (vai miten senyt oli) valmistukseen.

 
At 5/3/10 13:05, Blogger Anzku said...

Mie myöskään en keskustelupalstoja seuraa. Sattumalta joskus googlailun tuloksena oon eksyny ja on kyllä semmosta tukkanuottasta ollu ilmassa että eipä sinne paljon kehtaa sohia. Liekö sit sattunu vaan "huonoja" palstoja.

Mutta se on ärsyttävää että kun joku aidosti ja oikeesti haluaa kysyä jonkun ruuan valmistusohjetta niin keskustelu alkaa ihan kivasti kunnes josku maailmaa viisaampi alkaa tietää kaiken paremmin kuin muut eikä edes osaa sitä tietoaan kohteliaasti jakaa. Jyräten vaan ja aivan epäolennaisuuksiin keskittyen. Argh! Blogimaailmassa ainakin tähänastisen kokemukseni perusteella osataan käyttäytyä ja kunnioitetaan kanssakokkaajia!

 
At 5/3/10 13:37, Blogger Rosmariini said...

Merituuli: Meitä kuukauden ruokabloggaajia oli paikalla hyvinkin säästeliäästi, eli sekaan olisi sopinut oikein mainiosti.

Tuo kahdella geellä bloggaaminen on minulle ehkä vähän murrekysymys. Tuntuu, että helsinkiläisistä voisi olla luontevampi sanoa "mä blogaan", mutta mää puolestani bloggaan. (Kas kun en plokkaa.)

Surffaaminenkin kuulostaa minun korvaani paremmalta kuin surfaaminen.

Anzku: Hyvin kuvattu. Minäkin olen pari kertaa ällistynyt siitä, miten äkkiä ruokakeskustelu voi mennä keskustelupalstoilla pelkkään riitelyyn. Blogien puolella harvemmin vedetään hernettä nenään, ainakaan kovin tiukasti.

 
At 5/3/10 14:03, Blogger Mari Koo said...

Oli kiva nähdä taas, vein terveisenne sille yhdelle raparperipiirakan väsääjälle ja hän oli niistä kovin ilahtunut :)

Ja niistä suurista pöytäkeskusteluistamme eli maataloustuet kannattaisi tutkijoiden mukaan lopettaa. Mehän tämä tosin "tiedettiin" ilman tutkimustakin :)

 
At 5/3/10 14:31, Blogger Rosmariini said...

Mukava kyllä, kun olit mukana. Ja hupaisaa, miten siinä paistinpannu-kohdassa alkoivat meidän omat maailmasta irtaantuneet pöytäkeskustelumme naurattamaan.

Tuosta tukijutusta riittäisi kyllä keskustelua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Mietin, että Suomen maaseutu onnistui kuitenkin elättämään pientilojen aikakaudella (ennen 1960-lukua) ihan valtavan paljon porukkaa ilman tietoakaan tukiaisista. Niukkaahan se oli, mutta ihmiset vaan tyytyivät silloin vähempään; kaikilla ei pitänyt olla omaa citymaasturia ja taulutelkkaria.

Raparperitätiä on kyllä ikävä, samaten kuin niitä monia muita, joihin on blogeissa vuosien mittaan tutustunut ja jotka ovat sitten jossain vaiheessa hiipuneet kuulumattomiin. :-S

 
At 5/3/10 15:02, Anonymous Mari said...

Minua tituleerattiin eräässä yhteydessä blogistiksi ja ihastuin sanaan niin, että nyt olen siis omissa puheissani aina blogisti :D. Muuten toki bloGGaan.

Oikeutta eläimille -foorumia tulee joskus seurailtua vegaanisten reseptien ja tuotevinkkien toivossa. Muuten ei keskutelupalstat kiinnosta. Olen aikoinaan melkein oksentanut näppikseni päälle, kun vedin eräällä foorumilla liian monta herneenpalkoa nenääni samaan aikaan.

 
At 5/3/10 15:12, Blogger Anu said...

Mukava lukea tilaisuudesta & oli tosi harmi, kun en itse päässyt mukaan. Mitä muuten arvon blog(g)aajat sanotte siihen, että blog(g)aus on nykyään kuulemma ihan pelkästään keski-ikäisten puuhaa. Nuoremmat ovat löytäneet jo ihan uudet kommunikointiväylät. Minua leima ei juuri haittaa, kun kerran olen keski-ikäinen, mutta entä te muut???

 
At 5/3/10 15:25, Blogger Rosmariini said...

Mari: Blogisti kuulostaa ihanan mietiskelevältä, lähes suorastaan filosofiselta. :)

Kasvissyöjille netti on takuulla kasvisruokablogeineen ja vegesivustoineen tuhat kertaa tärkeämpi kuin meille sekasyöjille, joiden tarpeisiin käytännössä kaikki ruokalehdet ja suuri osa keittokirjoista on yleensä tehty.

Anu: Leima ei haittaa minuakaan, kun en kohta voi oikein enää edes sanoa olevani "kolkyt ja risat".

Minä huomasin blogikatoa keski-ikäistenkin joukossa siinä vaiheessa, kun ihmiset siirtyivät joukolla Facebookiin. Mutta missä nuoret nettaavat?

 
At 5/3/10 18:26, Anonymous Anonyymi said...

Vastasinkin teille jo kommenttiin blogissani, kiitokset vain siitä :) Mutta, jonkun verran tulee seurattua esim. Suomi24-sivuston juttuja, lähinnä jos googletan jonkin ruuan tahi ruoka-aineen ja vastaukseksi saan ko. sivustolla käytyjä keskusteluja. Enemmän taidan kuitenkin luottaa tv:n tarjontaan; löysin nyt vasta Oulussa Liv-kanavan ja Rachael Raysta on tullut jo lähes idoli minulle :) Kiva, kun kerroitte Pannun tarjonnasta, meininki on testata se(kin) vielä jonakin päivänä, kun nyt kerran täällä asti ollaan ja viihtyä pitäisi.

 
At 5/3/10 19:46, Blogger Sotkuholisti said...

Mä olin aikoinaan (about 7 vuotta sitten) todella aktiivinen Marttojen keskustelupalstalla. Nykyisin harvemmin. Mutta niiltä ajoilta on jäänyt tavaksi, että jos mulla on jotain ongelmaa ruuanlaiton/leivonnan kanssa, menen marttalan ruokanurkkaan jättämään kysymyksen ja aina olen saanut vastauksen minimissään tunnin sisään :-)

Mutta jos haluan inspinstä ja ideoita niin tulen ensiksi tänne ja Kinuskikissan blogiin.

 
At 5/3/10 22:08, Blogger Fakta ja Farfalle said...

Käyn välillä HS:n keskustelupalstan ruokaosiossa, mutta harvoin siellä syntyy kiinnostavaa keskustelua :/ Jamie Oliverin keskustelupalstalta löytää joskus kivoja juttuja, mutta kyllä blogeista löytyy ne kiinnostavimmat (ja aidoimmat) jutut!

Mutta kuten varmaan blogiamme seuraavat tietävät, ruoka-asiat KIINNOSTAVAT ja niihin liittyvää uutisointia tulee seurattua aika tunnollisesti :)

T. Fakta

 
At 5/3/10 23:01, Blogger Anu said...

Tästä Rosmariinin "Blogisti kuulostaa ihanan mietiskelevältä, lähes suorastaan filosofiselta. :)" -kommentista on helppo olla samaa mieltä. Ainakin minulla blogin kirjoittaminen on paljolti ääneen ajattelua & niin on nähdäkseni monella muullakin. Minä voisinkin hyvin alkaa filosofiseksi blogistiksi & ottaa motoksi vaikka "Blogaan, siis kirjoitan; kirjoitan,siis ajattelen; ajattelen, siis olen" ;-)

 
At 6/3/10 12:25, Anonymous Anonyymi said...

Tuossa anonyymina aiemminko jo kirjoitin. Luulen että todellakin nämä blogit ovat kaltaisilleni ex-tumpeloille, nykyisille kehyttyville kokkaajille ihan lahja.

Nämä ovat kauniita, rohkaisevia, innostavia ja täynnä upeita ohjeita. Lisäksi ne liittyvät kirjoittajansa elämään ja arkeen. Tuntuu mukavalta kokeilla ja ihmetellä sitten kun itsekin osasi. En varmaan vieläkään kokeilisi mitään perunamuusin lisäksi ellen olisi aikoinaan törmännyt juuri tähän blogiin.

Kiitos kaikille ruokabloggaajille !Ehkä joku päivä itsekin olen hyvä.

 
At 6/3/10 12:46, Blogger Nelle said...

Heipp vaan täältä tautivuoteeltakin. Olisi ollut kiva tulla, mutta madeiran reissun jälkeiselle viikolle en uskaltanut sopia menoja. Ihan hyvä niin, koska en olisi nyt kumminkaan päässyt kun tauti jyllää. Toivottavasti pääsen seuraavaan kertaan mukaan.

Aika mielenkiintoista tuo reseptirosmous, viitattiinko siihen nimenomaan sillä, että lähdettä ei mainita vai koetaanko kaupallisella puolella pahaksi myö se, että kokkaan jonkin reseptin, joka on julkaistu lehdessä? (lähteen tai paikan, mistä idean sain tietysti mainitsen aina, kun kyseessä ei ole täysin oma viritelmäni)

Vai iso shekki, heheh :) Kiva lukea raporttianne ja olen ihan samaa mieltä kaikkien muiden kanssa siitä teidän aitoudestanne. Aamen.

 
At 6/3/10 14:23, Blogger Sitruunainen said...

Mahtavaa että saatte tunnustusta hienolle työllenne! Itse olen seurannut blogianne vuosia ja aina vesi kielellä. Valokuvat ovat todella upeita myös ja jutut monipuolisia.

Vierailen hyvin satunnaisesti foorumeilla, mutta niiden hyväksi on luettava monien ihmisten mielipiteet kautta versiot esim. jostakin reseptistä tai raaka-aineesta. On totta, että blogeissa ei pahemmin keskustella - forumeissa taas voi lukea vaikkapa parhaasta pullataikinasta monien eri leipurien versiot.

Tiettyä reseptiä etsiessäni yleensä googletan kuvahakua ja vertailen sitten parhaiden fotojen kautta löytämiäni reseptejä keskenään.

 
At 6/3/10 15:59, Blogger Rosmariini said...

Sinttu: Meillä olisi suunnitelmissa pitää täällä kotonamme blogimiittiä näillä näkymin 17.4., joten sinne vaan, jos vähänkään kiinnostaa.

Sotkuholisti: Minulla ei ennen blogin perustamista ollut netti-identiteettiä ollenkaan, eli olin yksi niistä monista, hiljaisista lukijoista. Siksi kynnys mennä keskustelemaan on edelleenkin kamalan suuri.

F&F: Unohdin tuon Jamie Oliverin keskustelupalstan. Minäkin luuraan sitä aina joskus, siellä on aika mukava meninki (en ainakaan muista sieltä samanlaisia riitoja kuin näiltä suomipalstoilta).

Anu: Sitähän tämä bloggaaminen on, yleistä tajunnanvirtaa ja ruokafiilistelyä.

Anonyymi: Ja ennen kuin huomaatkaan, olet jo perustanut oman ruokablogin ja olet ihan koukussa myös kirjoittamiseen. :) Mukava olisi kyllä lueskella juttujasi enemmältikin.

Nelle: Kyse lienee juuri tuosta lähteen mainitsemisesta. Eli ei ole kivaa, jos itse kehitelty resepti tulee vastaan jonkun blogissa ilman mitään mainintaa sen alkuperästä.

Sinänsähän ruokaohjeet eivät ole tekijänoikeuksien alaisia, mutta onhan se mukava antaa kunnia aina sille, kenelle se kuuluu. Hankala juttu kaiken kaikkiaan, etenkin jos toimittajat ajattelevat bloggaajien tulevan tavallaan omalle tontilleen ja syövän tavallaan toimittajien leipää.

Monet keittokirjailijat tms. eivät sinänsä tunnu pitävän reseptien lainaamista pahana. Meille tulee aina silloin tällöin kustantajilta sähköpostia, "että oletko huomannut tämän ja tämän uutuuskirjamme: voisitte halutessanne kokeilla blogiinne siitä jotain reseptiä". Eli mainosarvo katsotaan monesti yksittäisen reseptin rosvoamista keskeisemmäksi.

Sitruunainen: Jännä juttu tuo, että minkäköhän takia blogeissa käytävä keskustelu sitten on niin jähmeää. Keskustelupalstat ovat tietenkin tasa-arvoisempia, kun kuka tahansa voi tehdä siellä avauksen. Blogeissa varsinainen kirjoittaja sanelee tahdin ja päättää yleensä keskusteltavat aiheet.

Ja usein ruokablogeissa keskustelevat lähinnä vain toiset ruokabloggaajat.

 
At 7/3/10 23:33, Blogger Ketturouva said...

Seurailen muutamaa blogia suht' säännöllisesti (mm. teidän ;) ja muita enemmän satunnaisotannalla. Ruokaforkille ei ole aikaa, vaikka joskus muistaakseni jopa pyydettykin on. Kuukkeliin tulee turvauduttua toisinaan, vaikka usein sekin johtaa sitten tuttuihin ruokablogeihin. :D

 
At 7/3/10 23:34, Blogger Ketturouva said...

Niin piti vielä kommentoimani tuota suunniteltua miittiä että olemme tuolloin toisella laidalla Suomea - vaihteeksi siellä itäisellä. Harmi kun nämä välimatkat ovat niin pitkiä. :/

 
At 8/3/10 09:00, Blogger Rosmariini said...

Suomen pitkät välimatkat jaksavat kyllä harmittaa aina näitä tapaamisia suunniteltaessa. Mutta jospa nähtäisiin sitten taas tulevissa Helsingin-miiteissä!

 
At 12/3/10 15:09, Blogger Hanna said...

Hmm, seurailen kyllä jonkinverran eri ruokakeskusteluita, eri foorumeilla, mutta keskustelut harvoin ovat kovin kiinnostavia. Tai siis keskustelu hyvin usein on lähinnä 'mikä on mokkapalojen oikea nimi' tai 'kannattaako pinaattikeittoon käyttää tuore- vai pakastepinaattia'. Siispä enemmän seuraan blogeja.

Liittyen sitten tuohon ruokablogien seuraamiseen ja kommentointiin.. Ehkäpä täytyy ottaa itseä niskasta kiinni, koska tunnustaudun harvoin kommentoivaksi lukijaksi :)

 
At 12/3/10 15:38, Blogger Rosmariini said...

Samma här, osaa lukulistalla olevista ruokablogeista ei tule kommentoitua koskaan.

Jotenkin tuntuu, että pitäisi olla jotain järkevää sanottavaa. Tai sitten menee kommentoimaan jotain tiettyä postausta, ja se onkin ehtinyt painua jo uudempien juttujen alle tms.

Ja kuitenkin sitä samaan aikaan ilahtuu itse ihan lyhyistäkin / vanhoihin postauksiin jätetyistäkin kommenteista.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails