Vielä yksi venejuttu

Merkkaan vielä tänne blogin puolelle muistiin venejugurtin teko-ohjeen, jonka poimin mukaan ARC-kilpailua edeltäneestä provisioning-seminaarista.

Tarkoitus oli testata tätä ohjetta itsekin, mutta lopulta en sitten arvannut ryhtyä tarjoilemaan ihmisille veneolosuhteissa valmistettua maitotuotetta, jonka tekemistä en ollut koskaan aiemmin kokeillut. Jollakin tulevalla purjehdusreissulla tämä pitää ottaa kuitenkin ohjelmaan.

Venejugurttiin tulee aineksia seuraavassa suhteessa:

1/5 maitojauhetta

3/5 lämmintä vettä

1/5 luonnonjugurttia

 

Sekoita ainekset kannellisessa muoviastiassa. Laita tekeytymään lämpimään paikkaan. Kun jugurtti on valmista, laita astia jääkaappiin.

Googlettamalla löysin muiden veneilijöiden vinkkejä:

Sailing Eurybian ohjeistuksessa jugurtti on tehty leveäsuisessa termospullossa ja valmista on tullut 6-8 tunnissa. Vesi on puolestaan lämmitetty jonkin verran kädenlämpöistä kuumemmaksi.

Free Range Sailing puolestaan ohjeistaa tekeytymisajaksi 12 tuntia. Samalta sivustolta näyttää löytyvän myös kimchin ohje, joka olisi myös mainiota venesyötävää.

Perunaröstit ja muut keskitalven paistokset

"Karjalaisten »linnit» ovat maukasta laskiaisruokaa, mutta niiden valmistus, aivan kuten karjalanpiirakoidenkin teko vaatii ennen kaikkea tottumusta eikä vain hyviä valmistusohjeita! Linnien tulee olla suurempia kuin tavallisten ohukaisten. Siksipä ne mieluimmin paistetaankin erikoisissa linnipannuissa. (...) Linnit ovat lounasruokaa. Niitä tarjotaan laskiaislounaalla voileipäpöydässä voisulan, happamen kerman (smetanan), muikunmädin — kenelläpä olisi varaa syödä oikeata kaviaaria, sammenmätiä, — lohen, sillin, »suutarinlohen», toisin sanoen yleensä kaiken voileipäpöydässä tarjottavan »suolaisen», siis ennen kaikkea kalan kanssa. Ei pidä vain panna sipulia linnien ohella tarjottavaan mätiin eikä silliin."

Kuten edellisestä, Oma koti -lehdessä helmikuussa 1932 julkaistusta kirjoituksesta voi päätellä, blinit eli linnit ovat Suomessakin (tai ennen kaikkea Karjalassa) olleet perinteisesti paastoa edeltävää laskiaisruokaa. Me otimme blineihin pienen varaslähdön ja kävimme taas tänä vuonna Oulun ruokablogiporukalla blineillä Ravintola Nallikarissa (katso kuva!).

Minä valitsin edellisen vuoden tapaan keittiömestarin suosituksen eli kaksi tattaribliniä lisukkeineen siten, että vaihdoin ylikypsän karitsan kermamuhennettuihin tatteihin. Blinit olivat taas kerran herkullisia, mutta kaksi ruokaisaa bliniä on yhdelle istumalle aivan liikaa. Ensi vuonna vaikka puoli bliniä vähemmän.

Kotikeittiössä päädyimme paistamaan blinien sijasta perunaröstejä, joiden kanssa voi hyödyntää myös halutessaan blinipöydästä tuttuja lisukkeita. Esimerkiksi Satokausi-sivustolla ohjeistetaan tekemään röstien kaveriksi suppilovahverotäytettä.

Perunaröstit valmistuvat yksinkertaisimmillaan äärimmäisen kätevästi. Sen kun vain raastaa karkealla terällä muutaman perunan ja yhden sipulin sekä maustaa raasteseoksen suolalla ja mustapippurilla. Sen jälkeen seosta paistetaan valurautapannulla voissa niin pitkään, että röstin alapinta ruskistuu sopivasti ja rösti jähmettyy sen verran, että kääntäminen onnistuu. Suosittelen tarpeeksi leveää paistinlastaa.

Raastaminen on muuten sellainen keittiöhomma, jota välttelen mielelläni viimeiseen asti. Onneksi kaapista löytyi raastamisen hoiteleva keittiöhärveli, jota voisi hyödyntää tässä vaiheessa vuotta ahkeramminkin. Ehkäpä ryhdyn tekemään ruokien lisukkeeksi ikioman raastepöydän!

Atlantti ylitetty

Osallistuimme marraskuussa seitsemän hengen voimin ARC+-purjehduskilpailuun. Reitti kulki Gran Canarian Las Palmasista Kap Verden kautta Grenadaan. Tulimme siis purjehtineeksi Atlantin yli, ja sen jälkeen etenimme joulukuun aikana Karibianmerellä vielä St. Lucian ja St. Vincentin kautta Martiniquen saarelle, joka on osa Ranskaa ja Euroopan Unionia.

Matkaan mahtui upeita auringonnousuja ja -laskuja, lukuisia tähdenlentoja, myötätuulta ja huikaisevaa onnentunnetta mutta myös synkkiä pilviä, meriveden kastelemia lakanoita sekä pohjaan palanutta aamupuuroa.

Keinuvassa purjeveneessä kokkaaminen on etenkin vähän kovemmalla kelillä oma operaationsa, kun tavarat eivät pysy kunnolla paikoillaan. Oikein hyviä ruokia saimme kuitenkin aikaiseksi, eikä hätävararuoaksi varattuihin Real Turmateihin tarvinnut koskea ollenkaan.

Venettä oli luonnollisesti varusteltu kuukausitolkulla ennen reissuun lähtemistä. Sähköä tuotettiin osin aurinkopaneeleilla, ja merivedestä tehtiin vedentekokoneella juomavettä, johon lisättiin silloin tällöin elektrolyyttijauhetta.

Kirjoitin parissa edellisessä postauksessa veneen varustelusta ja muun muassa eri tuotteiden säilyvyydestä. Oman kokemukseni perusteella voittajina selvisivät kaalit (sekä kerä että puna) ja vihreät omenat, jotka eivät nahistuneet pitkässäkään säilytyksessä. Sipuli ja valkosipuli säilyivät myös hyvin. Porkkanat puolestaan osoittautuivat lämpimissä veneolosuhteissa harvinaisen nopeasti nahistuviksi vihanneksiksi.

Banaaneja ostimme kahta eri kypsyysastetta: vihreitä ja jo hiukan kellastuneita. Saman tertun banaanit tuppaavat kypsymään samaan aikaan, ja muutamina venepäivinä kypsiä banaaneja oli hyvinkin paljon tarjolla. Niitä syötiin sitten sekä aamupuuron että iltamyslin seassa.

Hedelmiä syötiin muutenkin aina kypsimmästä päästä. Yövuorossa nautittu vuoro-omena oli joka kerta yhtä hieno kohokohta (omenat tosin loppuivat noin neljä päivää ennen maaliin pääsyä, mutta Grenadalta niitä sai onneksi lisää).

Joidenkin Atlantin ylittäjien veneissä ovat riesana torakat, mutta meidän veneeseemme ne eivät onneksi löytäneet. Usein ne tulevat kuulemma joko pakkauspahvien tai hedelmien mukana. Sen takia pesimme kasvikset laiturilla ennen niiden viemistä veneeseen.

 

Veneessä ei päässyt pitkästymään, sillä tekemistä riitti koko ajan. Miehistössämme oli kiertävät ruoka- ja tiskivuorot (sekä tietenkin myös ajovuorot). En ole itse tottunut laittamaan noin isolle porukalle ruokaa, mutta esimerkiksi riisin ja pastan tarpeelliset määrät oppi hyvin nopeasti.

Tiskiä ei tehnyt mieli kerryttää liikaa, joten yhdessä kattilassa valmistuvat pastat olivat suosittu ruokalaji. Kuuman veden kaataminen viemäriin vaati tietenkin tarkkuutta, mutta onneksi selvisimme ilman havereita eikä veneelle varattuun lääkearsenaaliin tarvinnut juurikaan koskea.

Matkalla oli tietenkin mukava perehtyä myös matkan varrella sijainneiden maiden omiin ruokalajeihin. Yksi Kap Verden tunnetuimmista ruoista oli cachupa (jota pääsin saarikierroksella maistamaan).

Tämän kapverdeläisen ruokalajin löysin ennen matkaa YouTubesta, jonka ohje on puolestaan sovellettu täältä (teimme toki seitsemälle hengelle huomattavasti isomman annoksen):

Arroz con Atum (eli riisiä ja tonnikalaa)

puolikas punainen paprika

2 porkkanaa

1 valkosipulinkynsi

oliiviöljyä

ripaus suolaa

0,75 dl valkoviiniä (me korvasimme tämän vedellä ja tujauksella valkoviinietikkaa)

180 g pitkäjyväistä riisiä

ripaus savustettua paprikajauhetta (ja muita veneen maustekaapista löytyneitä mausteita)

4 dl kuumaa vettä

1 tölkki öljyyn säilöttyä tonnikalaa (110 g)

 

Pilko paprika, porkkana ja valkosipuli. Kuullota kasviksia öljyssä noin 10 minuutin ajan. Lisää valkoviini ja jatka keittämistä, kunnes alkoholi on haihtunut. Lisää kattilaan riisi, kuuma vesi sekä mausteet. Keitä riisiä korkealla lämmöllä 8 minuuttia ja sen jälkeen vielä keskilämmöllä 7 minuuttia. Lisää riisin kypsyttyä tonnikala (valuta öljy ensin pois) ja sekoita.

Arroz con Atum maistui miehistölle oikein hyvin, eli sitä voisi kokeilla joskus kotonakin.

Grenadassa pääsimme maistamaan (niin ikään saarikierroksella) Oil down -nimistä ruokalajia, joka oli aivan erityisen hyvää:

Venereissun paras ruoka oli merestä pyydystetystä wahoosta valmistettu ceviche. Samasta kalasta tehty sashimi ei myöskään ollut hullumpaa:

 

Veneruokailuun kannattaa järjestää pieniä miehistöä piristäviä yllätyksiä, mutta aina yllätysten lopputulos ei näyttänyt aivan siltä kuin olisin toivonut. Kotona moneen kertaan kokeiltu shaksuka sekä yön yli sämpylät eivät onnistuneet eräänä sunnuntaiaamuna aivan odotetulla tavalla. Shaksukan sekaan lisätyt kananmunat eivät pysyneet veneen keikunnassa paikallaan, ja veneen kaasu-uuni oli yllättävän hankalakäyttöinen. En saanut siellä edes lohkoperunoita onnistumaan toivotulla tavalla.

Monet muut yllätysruoat onnistuivat huomattavasti paremmin. Atlantin ylityksen viimeisenä iltana iltapalavuorossa ollut venekaverimme paistoi lättyjä. Pari kananmunaa oli siinä vaiheessa mennyt pilalle (keltuainen oli päässyt vajoamaan munan sisällä liian alas), eli olisi pitänyt muistaa käännellä veneelle ostettuja kananmunakoteloita vieläkin ahkerammin.

 

Matkan varrella pääsin tutustumaan muun muassa grenadalaiseen suklaatehtaaseen sekä 1700-luvun lopulta asti toimineeseen rommitislaamoon. Grenadassa tuotetaan runsaasti muskottia, ja sitä päästiin maistamaan muun muassa jäätelössä ja rum punchin päälle ripoteltuna.

 

St. Vincentin Cumberland Baysta löytyivät reissun ylivoimaisesti parhaat mojitot, ja paikka oli muutenkin oma pieni paratiisinsa:

Toinen suosikkipaikkani Karibianmerellä oli Bequia. Sieltä veneelle ostettu ananas maistui aivan mahtavalta. Alempana kuva myös hummeriaterioita tarjoavasta rantabaarista (sijaintina kilpikonnistaan tunnettu Tobago Cays).

Jatkoa edelliseen (katso kuvat)

Veneen varustelu etenee.

Pari päivää sitten opin, että veneen perässä roikotettavaa hedelmäverkkoa ostetaan metritavarana:

Atlantin yli

 

Marraskuu on käynnistynyt tänä vuonna tavallisuudesta poikkeavilla ruokapohdinnoilla. Olen nimittäin juuri nyt miettimässä purjeveneen varustamista Atlantin ylitykselle.

 

Monet Atlantin ylittäjät tilaavat veneelleen etukäteen lihaa valmiiksi vakuumiin pakattuna ja pakastettuna. Omalla veneellämme ei ole kuitenkaan pakastinta, joten omana ajatuksenani on jatkaa Intian-reissultakin tuttua kasvispitoista ruokailua.

 

Jauhelihan sijasta mukaan kannattaa pakata siis soijarouhetta. Pavuilla ja linsseillä pötkii onneksi hyvinkin pitkälle, ja lähtöpisteestä Las Palmasista (Kanarialta) saa tietenkin vaikka minkälaisia herkullisia kasviksia.

Tähän mennessä olen oppinut mukaan pakattavista kasviksista muun muassa seuraavaa:

 

-Useat kasvikset viihtyvät viileässä, kuivassa ja pimeässä (tällainen on esim. peruna), mutta sitrukset säilyvät kohtalaisen hyvin myös lämmössä ja valossa. Lime on tietenkin tärkeä tuote myös kamppailussa keripukkia vastaan.

-Parsakaali pilaantuu veneellä nopeasti. (= Harmin paikka, koska parsakaali on herkkua.) Sen sijaan paremmin säilyviä ovat porkkana, purjo, bataatti sekä (puna)kaali. Porkkanat säilyvät pitempään esim. folioon pakattuna.

-Sipulia ja perunoita ei kannata sijoittaa liian lähekkäin, koska perunat itävät sipulin läheisyydessä helpommin.

-Monet kasviksista kannattaa ottaa mukaan säilykepurkkiin pakattuna, esim. pinaatti sekä (herkku)sienet.

-Säilykepurkkien ohella vaihtelevuutta ruokaan voi hankkia esim. kuivatuilla hedelmillä, pestoilla sekä muunlaisilla kastikkeilla/tahnoilla.

-Inkivääri on kuulemma hyvä apu esim. matkanpahoinvointiin.

-Kurkkua ei kannata laittaa jääkaappiin. (Ei kannata tietysti kotonakaan.)

-Lehtisalaatti sen sijaan säilyy pitempään jääkaapissa.

-Omenista vihreät lajikkeet kestävät pitkää matkantekoa parhaiten.

(Jatkoa seuraa, eli pysykäähän kanavalla.)

Siellä missä papaija kasvaa

Työmatkailu on viime aikoina vienyt yllättäviin kohteisiin. Syyskuun jälkipuoliskolla matkustin Intian maaseudulla sijaitsevaan yliopistoon, jossa pääsin syömään hyvää kasvisruokaa ja uppopaistettuja leipiä. Lisäksi pääsin asumaan talossa, jonka pihalla kasvoi muun muassa oma papaijapuu.

 

Matka oli täynnä lyhyiksi jääneitä yöunia ja lennossa muutettuja suunnitelmia, mutta ennen kaikkea mieleen jäi alueen upea luonto ja monet lämpimät kohtaamiset paikallisten ihmisten kanssa.

 

Pääsin matkustamaan intialaisessa yöjunassa, ajamaan koko yön kestävän taksimatkan maanteillä makoilevia lehmiä väistellen, kiitämään kaatosateessa riksan kyydissä sekä odottamaan sähkökatkon päättymistä pimeässä hotellihuoneessa.

Lisäksi pääsin nauttimaan useaan otteeseen pienistä pahvimukeista ystävällisesti tarjotusta chaista, katuruokakojusta tilatusta fuchkasta sekä ateriasta intialaisessa kodissa.

 

Uusien kokemusten ohella mieleen jäi kasapäin uusia ruokaideoita. Minttu-korianterichutney oli mahtavan raikas lisuke intialaiselle ruoalle, joten sitä pitää ryhtyä tekemään tuoreiden yrttien kasvuaikaan kotonakin.

Hyvää kasvisruokaa oli tarjolla myös delhiläisessä Rooh-ravintolassa, jossa pääsin perehtymään muun muassa jakkihedelmän makuun. Kyseinen hedelmä (joka on muun muassa Bangladeshin kansallishedelmä) ei kuulemma yleensä esiinny makeissa yhteyksissä, vaan siitä tehdään aina jotain suolaista syötävää. Tällä kertaa hedelmä oli päässyt herkullisten tacojen täytteeksi.

 

Yllä näkyvien (pinnalta sopivan rapeiden) pyöryköiden raaka-aineena oli puolestaan pullokurpitsa eli kalebassi. Lisukkeena kastiketta ja naanleipää.

Merkkipäivä

Pastanjauhantaa täyttää tänään kokonaista 17 vuotta. Olen ollut merkkipäivänä poikkeuksellisesti matkoilla, mutta en malttanut olla juhlistamatta päivää pohjoisintialaisen kasvisthalin voimin.

Lisää kuulumisia, kunhan täältä kotiudun!

Mökkeilijän mustikkapiirakka

Minulla ei ole koskaan ollut omaa kesämökkiä, eikä näillä näkymin tule olemaankaan, mutta seuraan sitäkin mieluummin Instagramin kautta muutamien mökkiläisten elämää.

Yksi tämän kesän tuttavuus on Lost in Kainuu, josta löysin myös ohjeen tämän postauksen mustikkapiirakkaan. Kaurahiutaleet piirakkapohjassa kuulostivat sen verran kutkuttavilta, että pakkohan tätä oli kokeilla:

Mustikkapiirakka (pohja)

 

2 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 dl sokeria

175 g rasvaa (sulatettuna)

(ripaus kardemummaa)

Sekoita ainekset ja painele piirakkavuoan pohjalle. Levitä päälle mustikoiden lisäksi joko soijajogurttia (sekä ripaus vaniljasokeria) tai vaihtoehtoisesti purkillinen kermaviiliä sekoitettuna yhden kananmunan kanssa. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Omassa piirakassani oli suhteessa liikaa mustikoita, mutta lopputulos oli oikein mehevä. Lähimetsän tutulta mustikkapaikalta löytyi tällä kertaa tavallista suurempi mustikkasaalis, jonka sääskien innokkaassa seurassa onnistuin mukaani poimimaan.

Sähköautomatkan syömiset

Meillä oli takavuosina tapana tehdä aina kesäloma-aikaan jonkinlainen automatka, mutta kyseinen tapa jäi jossain vaiheessa jokakesäisen venereissun jalkoihin. Viime kesänä kävimme tosin oululaisella ruokabloggaajaporukalla Posiolla (Ravintola Tapio oli täydellinen matkakohde), ja tänä kesänä lähdimme suunnilleen samalla porukalla Inarin Aanaariin sekä hiukan pienemmällä kokoonpanolla vielä Norjan puolelle asti.

Samalla meillä oli tilaisuus päästä näkemään, miten helmikuussa hankittu sähköauto muuttaa matkantekoa. Tiesimme jo ennakolta, että sähköauton ansiosta tulee todennäköisesti pysähdyttyä syömään aivan uudenlaisissa paikoissa. Bensa-autolla tulee kuitenkin pysähdyttyä enimmäkseen ABC-asemilla, vaikka kuinka yrittäisi vilkuilla niille vaihtoehtoja.

Esimerkiksi Juustoportti Kuopiossa tarjoaa kuulemma hyviä latausmahdollisuuksia sähköautoille, eli siellä tulee käytyä takuulla syömässä seuraavan kerran, kun olemme liikkeellä Kuopion suunnalla.

Matka pohjoiseen starttasi heinäkuun ensimmäisenä päivänä Oulusta. Rovaniemellä sijaitsevan Rinteenkulman parkkihallista löytyi sopivasti useampi autolle sopiva latauspömpeli, joten kyseinen kauppakeskus valikoitui luontevasti lounaspaikaksemme. Pääsin samalla pitkästä aikaa lounasbuffettiin ravintola Feenixissä.

(Paluumatkalla pysähdyimme samaan pikalaturiin vielä toistamiseen. Silloin käväisimme kahvilla toisen kerroksen Choco Delissä.)

Rovaniemen jälkeen latasimme autoa vielä Saariselän Nesteellä (jossa oli tarjolla paikan päällä leivottua pullaa!) sekä jonkin verran vielä ensimmäisessä yöpymispaikassamme Hotelli Inarissa. Latauspiste löytyi aivan Inarijärven lähituntumasta:

Inarissa oli mahtava päästä syömään paikallista poroa, Inarijärven siikaa ja monia muita mainioita ruokia. Kävimme tietenkin myös Siidassa sekä muiden ruokabloggaajien kanssa Ukonsaaren kiertävällä katamaraaniristeilyllä.

Norja on sähköautoilun edelläkävijä, ja latausmahdollisuuksia oli pohjoisessakin varsin mukavasti. Seuraava latauspistoke oli maisemallisesti Inarijärveä kehnompi (Varangerbotn Supercharger), mutta Varanginvuono itsessään oli aivan mahdottoman kaunista seutua. Lyhyen kävelymatkan päässä mainitulta laturilta olisi ollut ruokailumahdollisuuksia (muun muassa Varangerkroa-niminen ravintola) ja tekemistä (Varanger Sámi Museum).

Me teimme latausta odotellessamme kävelylenkin latausaseman lähimaastoon ennen kuin jatkoimme matkaa Varanginvuonon pohjoisrannalla sijaitsevaan Vesisaareen.

Kirkkoniemestä eli Kirkenesistä löytyi yllättäen maksuton laturi, josta käsin avautui myös näkymä seuraavan yön majapaikkaamme:

Kyseisessä Thon-hotellissa oli muuten hätkähdyttävän hyvä aamiainen. Tässä siitä pieni otanta:

Ensimmäinen varsinainen sähköautomatkamme oli kaiken kaikkiaan oikein positiivinen kokemus. Tekniikkakin pelasi, eli kaikki laturit toimivat hyvin.

Seuraavan kesän blogireissu on jo onneksi suunnitteilla. Kenties silloin pääsemme piipahtamaan Kuopiossakin!

Kutkuttava kukkakaali ja muut juhannusherkut

 

Juhannusta juhlittiin tänä vuonna taas samoissa mökkimaisemissa kuin aiempinakin jauhantavuosina. Erityisen hyvää seuraa ja ruokaa riitti taas roppakaupalla, ja uusiakin perinteitä pistettiin alulle (juhannusaamun pyöräily peltomaisemissa oli oikein virkistävä kokemus).

 

Ruokapuolesta odotin etukäteen erityisesti siskoni tekemää takuuherkullista voileipäkakkua (olen ilmeisesti nähnyt liikaa kakkukuvia somessa viimeisten viikkojen aikana). Tarjolla oli mehevän raikas voileipäkakkurulla, jonka valmistamista en aio kokeilla kotona. Olen perinteisesti ollut kehno rullaamaan myös perinteistä kääretorttua, joten irrallisista paahtoleivistä koottu levy ei luultavasti pysyisi kovin hyvin hyppysissäni. Täytteenä oli tällä kertaa muun muassa savuporotuorejuustoa, punaista paprikaa ja palvikinkkua.

 

Muista tarjolla olleista syötävistä ihastuin erityisesti korealaisittain maustettuun kukkakaaliin. Ruoka tuoksui jo valmistusvaiheessa ihan superhyvältä. Kastiketta voisi tehdä seuraavalla kerralla hiukan enemmänkin:

Kukkakaali korealaisittain (alkuperäinen Laura Kaapron ohje julkaistu Helsingin Sanomissa)

 

2 kukkakaalia (yhteensä 1,4 kg)

3 kananmunaa

1½ dl korppujauhoja

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

 

Maustekastike:

3 valkosipulinkynttä

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

3 rkl soijakastiketta

3 rkl hunajaa

1½ rkl riisiviinietikkaa

1½ rkl korealaista gochujang-chilitahnaa

1 rkl seesamiöljyä

 

Viimeistelyyn:

vaaleita seesaminsiemeniä

 

Erottele kukkakaalit suupalan kokoisiksi kukinnoiksi.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Laita toiseen kulhoon tai lautaselle korppujauhot. Sekoita niihin suola ja mustapippuri.

Kasta kukkakaalin kukinnot ensin kananmunaan, sitten korppujauhoseokseen.

Nosta leivitetyt kukkakaalit leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Valmista kukkakaalien paahtuessa maustekastike. Kuori ja murskaa valkosipuli kattilaan. Kuori ja raasta pala inkivääriä, kunnes saat 1 rkl raastetta. Lisää kattilaan.

Mittaa kaikki loput maustekastikkeen ainekset mukaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen kuplien, välillä sekoitellen noin 8–10 minuuttia, kunnes seos on hieman paksuuntunut.

Ota kukkakaalit uunista ja kaada kastike niiden päälle. Sekoittele, jotta kukkakaalit maustuvat kauttaaltaan.

Jatka paistamista vielä noin 8–10 minuuttia, kunnes maustekastike on ottanut hyvin kiinni kukkakaaleihin. Siirrä kukkakaali tarjoilulautaselle ja ripottele pintaan runsaasti vaaleita seesaminsiemeniä. Tarjoa kuumana.

 

Myös Chocochilin hoisin-marinoidut tofu-munakoisovartaat maistuivat, samoin useamman ruoan lisukkeena tarjotut mausteiset mummonkurkut, jotka valmistuivat seuraavista aineksista:

 

200 g (½) kurkkua

1 kpl varhaissipuli varsineen

1 kpl valkosipulinkynsi

3 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl seesaminsiemeniä

1/2 tl chilihiutaleita

1/4 tl suolaa

Huuhtele ja viipaloi kurkku. Huuhtele ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta valkosipuli. Laita kaikki kurkkujen ainekset kannelliseen rasiaan. Ravistele ja anna maustua jääkaapissa 10 minuuttia.

Mutta nyt kone kiinni taas huomiseen asti! Luvassa on vielä neljä tiukkaa työpäivää, mutta sen jälkeen pääsen toivottavasti maistelemaan jo kesäloman makuja.