maanantaina, lokakuuta 01, 2018

Kiinnostavaa kasvisruokaa (kaiseki-ateria Torayassa)



Vaikka olen asunut Japanissa jo yli puoli vuotta, en ole kovinkaan monta kertaa syönyt kaiseki-ateriaa (siis perinteistä japanilaista ateriaa, jossa on useita ruokalajeja ja joka on tavallaan japanilaista haute cuisinea). Sitä hauskempaa oli nyt päästä syömään kymmenen ruokalajin menu sapporolaiseen ravintola Torayaan, joka on kuuluisa kiinnostavista kasvisruoistaan.

Sapporossa ei ilmeisesti tehdä niin usein Michelin-arviointia kuin vaikkapa Tokiossa, mutta Toraya on joka tapauksessa onnistunut saamaan tähden lähivuosien aikana, eikä suotta. Toraya tarjosi aivan uudenlaisia näkökulmia fine dining -ruokailuun. Ravintola tarjoili lähinnä kasviksia (sekä kalaa ja muita mereneläviä) kaikessa yksinkertaisuudessaan ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä.

Kokonaisuus käynnistyi ylimmän kuvan alkupaloilla, joiden joukossa oli muun muassa pikkuruinen inari-sushi, edamamea sekä pieni japanilaistyylinen munakas. Alkupalojen kaveriksi suositeltiin makeaa (ja kuplivaa!) sakea, minkä jälkeen ruokajuomana toimi hedelmäinen hokkaidolainen sake Hokuto-Zuiso.



Seuraava ruokalaji oli lämmin: Se tuoksui aivan taivaalliselle ja piti sisällään merisiiliä sekä jonkinlaista rapua.



Paikan nimikkoannos oli "viisitoista vihannesta liemen kanssa tarjoiltuna". Ruokailijoita ohjeistettiin nauttimaan makujen ohella myös kasvisten erilaisista tekstuureista sekä juomaan lopuksi myös liemi kulhon pohjalta.



Kylmien kasvisten jälkeen edettiin enoki-sienikeittoon, jonka seassa oli myös perunasta, lohesta ja maissista tehty pallero. Hieno kooste perinteisistä hokkaidolaisista raaka-aineista.

Seuraavaksi oli taas vuorossa kylmä ruokalaji, joka oli yksi illan kauneimmista. Kyseessä oli kasvisten kanssa tarjoiltua sashimia, joka koostui tonnikalasta (maguro), kampelasta (hirame) sekä mustekalasta (tako). Sashimia ei suositeltu dipattavaksi soijaan, mutta wasabia sen kanssa joka tapauksessa tarjoiltiin.



Sashimin jälkeen jatkettiin kalaisissa tunnelmissa: Saimme nimittäin herkullista grillattua kalaa lisukkeineen.



Hokkaido on, kuten mainittua, herkullisimmillaan juuri nyt. Monet täkäläiset intoilevat tietenkin matsutake-sienistä, ja myös Torayassa olisi ollut mahdollista maistella matsutakea useammassa eri muodossa. Alla olevassa kuvassa matsutake on tarjolla kypsennetyn daikon-retikkaviipaleen seurana.



Seuraava ruokalaji oli japanilaistyylinen muhennos, joka ei tosin varsinaisesti vastannut omaa mielikuvaani muhennoksesta. Mukana muun muassa haudutettua munakoisoa, porkkanaa, parsakaalia, minikurpitsaa ja konjakia.





Seuraavaksi tarjolla oli taas paikallisia sieniä, krysanteeminlehtiä sekä etikkainen kastike.



Ennen jälkiruokaa varmistettiin, ettei ruokailun jälkeen varmasti jää nälkä. Tarjolle tuotiin nimittäin maitake-sienillä höystettyä keitettyä riisiä, japanilaistyylisiä pikkelöityjä vihanneksia sekä tietenkin misokeittoa.



Japanilainen jälkiruokakulttuuri on minulle melko lailla tuntematon käsite. Torayassa tarjolla oli joka tapauksessa kuzu-mochia sekä makeaa punaista paputahnaa.



Toiseksi viimeisen ruokalajin riisiä emme jaksaneet millään syödä kokonaan, mutta otimme mielellämme vastaan ravintoloitsijoiden tarjouksen saada se mukaan kotipakettiin. Seuraavan päivän lounaalla jauhantatiimin toinen osapuoli pääsi nauttimaan vielä sieniä sisältävästä riisikakusta:



maanantaina, syyskuuta 24, 2018

Sapporo Autumn Fest



Hokkaidolla järjestetään runsaasti tapahtumia, joissa keskitytään syömiseen ja juomiseen. Yksi niistä on vuodesta 2008 asti järjestetty Sapporo Autumn Fest, jossa hokkaidolainen ruokatarjonta kootaan muutamaksi viikoksi Sapporon Odori Parkiin. (Odori Parkissa hyvänä maamerkkinä on täkäläinen Eiffel-torni eli Sapporo TV Tower.)

Sadonkorjuuhenkisen syysjuhlan oli tarkoitus käynnistyä tänä vuonna jo syyskuun 7. päivänä, mutta avajaiset lykkääntyivät viikolla 6. päivänä sattuneen maanjäristyksen takia. Kaikki järjestelyt vaikuttivat joka tapauksessa toimivan erinomaisesti, ja maisteltavaa riittää aina syyskuun viimeiseen päivään saakka.











Kävimme alueella kahtena päivänä ja pääsimme maistamaan muun muassa tainnuttavan herkullista tikkukalaa, makoisia sipuli-lammasvartaita, mukavan rapeaa tempuraa sekä juustolla päällystettyä grillattua sientä.







Mukana on ruoantuottajien lisäksi myös paikallisia panimoita, ja esimerkiksi hokkaidolaisella Seicomart-kauppaketjulla oli festareilla ihan oma viininmaistelukojunsa, jossa pystyi maistelemaan ainakin Seicomartin espanjalaisia ja ranskalaisia viinejä. (Toim. huom. Täkäläiset ovat hyvin toiveikkaita, josko EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus toisi tänne lähitulevaisuudessa entistä runsaammin eurooppalaisia viinejä ja juustoja.)





Japanista on yleensä vaikea löytää roskiksia, mutta näillä ruokafestareilla oli huolehdittu hyvin myös roskista ja niiden lajittelemisesta:



Hokkaido on herkullisimmillaan juuri tähän aikaan vuodesta, joten jos joku suunnittelee matkaa tänne, niin suosittelen tätä ajankohtaa (ja toki vähän myös hanami-aikaa huhtikuun lopun tienoilla). Myös Hokkaidon ruska alkaa olla parin seuraavan viikon aikana parhaimmillaan.





sunnuntaina, syyskuuta 23, 2018

Jauhantasynttärit Japanissa


Pastanjauhantaa on jälleen saavuttanut uuden vuosipäivän. Blogattuja ruokavuosia on koossa kaikkiaan 13, kun 23. syyskuuta vuonna 2005 ensimmäinen postaus tänne kirjoitettiin.

Yleensä meillä on ollut tapana järjestää kotonamme juhlan kunniaksi pienimuotoiset ruokakarnevaalit, mutta tänä vuonna kavereiden kutsuminen jäi valitettavasti väliin, kun koti on tällä hetkellä täällä Siperian toisella puolella.

Onneksi Japanissakin tarjoutuu tilaisuus juhlistamiseen, koska syyskuun 23. päivä eli syyspäiväntasaus on täällä sopivasti kansallinen vapaapäivä ja vapaapäivän ajoittuessa sunnuntaille saadaan vielä seuraava maanantaikin vapaaksi. Tässä vaiheessa vuotta on muutenkin mukavasti vapaapäiviä. Vajaa viikko sitten vietettiin vanhusten kunnioittamisen päivää ja lokakuun toisena maanantaina päästään viettämään kuntoilupäivää.

Synttäripostauksen kuvituksena viikko sitten eräässä täkäläisessä izakayassa maisteltua odenia. Sapporossa on ollut vielä hyvinkin kesäisiä päiviä, mutta ruokatarjonta on mennyt kohti syksyisempiä ja talvisempia tarjottavia. Oden (おでん) on japanilaista talviruokaa, jota alussa pidin vähän kelmeänä mutta johon olen sittemmin ehtinyt tykästyä ihan tosissaan. Oden koostuu liemestä, jossa uiskentelee esimerkiksi keitettyä kananmunaa, konjakia, retikkaa ja muunkinlaisia kasviksia, joita kaikkia en edes väitäkään tunnistavani. Harvinaisen terveellistä turvaruokaa eli comfort foodia, joka tarjoillaan vieläpä kotoisasti sinapin kanssa.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2018

Taifuunista maanjäristykseen - erilainen viikko Hokkaidolla



Japani on ihan mahtava maa asua. Ihmiset ovat ystävällisiä, ruoka herkullista ja melkein jokainen päivä tarjoaa uusia elämyksiä. Kääntöpuolena ovat täkäläiset luonnonvoimat, jotka saattavat tuntua todella rajuilta ihmiselle, joka ei ole niihin pienestä pitäen tottunut.

Japani on tunnetusti hyvin maanjäristys- ja taifuuniherkkää aluetta, ja esimerkiksi Honshun saarella on nähty tänä kesänä luonnonmullistus toisensa perään. Hokkaido on yleensä vakaampi ja rauhallisempi. Taifuunit eivät yleensä yllä täydellä voimallaan kotikaupunkiini Sapporoon asti, ja maanjäristyksetkin ovat huomattavasti harvinaisempia kuin monessa muussa osassa Japania.

Tällä viikolla pääsin kuitenkin kokemaan molemmat vieläpä peräkkäisinä päivinä. Ensimmäinen ankarampi taifuuni (Japanissa asumiseni aikana) iski lähiympäristööni keskiviikon vastaisena yönä. Valvoin yöllä tuntikausia kuunnellen ulkona puhaltavaa kovaa tuulta ja ryskettä, joka osoittautui seuraavana aamuna tarkasteltuna asuntoni edustalla kaatuneiksi puiksi. Pääsin seuraavana päivänä töihin ongelmitta, kun asun kuitenkin kävelymatkan päässä töistä (junalla kulkevat työkaverini olivat suuremmissa ongelmissa, koska monet olivat joutuneet vaihtamaan suunnitelmat lennossa bussimatkailuksi). Työmatkalla pääsin ihmettelemään uusia kaatuneita puita, muutamassa kohden repsottavia sähköjohtoja ja puuhakkaita, katuja siivoavia paikkakuntalaisia.

Seuraavana yönä menin helpottuneena nukkumaan ajatuksena nukkua kunnon yöunet, mutta ne katkesivat noin kolmen tunnin unien jälkeen äkillisesti, kun puhelin alkoi hälyttää villisti maanjäristystiedotetta ja samaan aikaan huomasin jo sängyn/huoneen heiluvan. Kokemus oli kuin jossain edestakaisin heiluvassa huvipuistolaitteessa (paitsi että olo ei ollut ollenkaan huvittunut). Sähköntulo lakkasi melkein saman tien, mutta onneksi auringonnousuun oli järistyksen hetkellä enää pari tuntia aikaa.

Pian selvisi, että järistyksen keskus oli noin 70 kilometrin päässä sijaitsevan Chitosen suunnalla (jossa sijaitsee muun muassa Sapporon keskeinen lentokenttä) ja että sen voimakkuus oli 6,7 magnitudia. Kyse oli täkäläisittäin jopa historiallisen voimakkaasta maanjäristyksestä. Asun Sapporon pohjoisosassa, jossa järistys ei aiheuttanut onneksi minkäänlaisia silmin havaittavia vaurioita rakennuksiin tms. Minulta ei mennyt myöskään mitään tavaroita rikki (lähinnä varmasti siitä syystä, etten omista juuri mitään rikki menevää). Taifuunin jäljet olivat toki edelleen tässä vaiheessa näkyvissä. Esimerkiksi läheisellä evakuointipaikalla (joita on Sapporossa siellä täällä ympäri kaupunkia) näytti tältä:





Minun on ollut pitkään tarkoituksena varautua mahdollisiin luonnonmullistuksiin. Täälläpäin maailmaa monilla on uloskäynnin lähellä ilmeisesti evakuointireppu, johon on pakattu vettä, säilykkeitä tai muuta pitkään säilyvää syötävää, vessapaperia sun muuta vastaavaa. Nyt pystyin sitten torstaiaamun valjetessa motkottamaan itselleni perustarvikkeiden puutteesta tilanteessa, jossa sähköt ja vesi (ja pian myös nettiyhteys) katkesivat kokonaan. Kokemattomana katastrofi-ihmisenä en edes hoksannut kiirehtiä täyttämään kylpyammetta vessanhuuhteluvedellä, ja taifuunin varalle jemmaamani juomavedet olin käyttänyt edellisenä iltana ruuanvalmistukseen.



En lähtenyt torstaina töihin, koska en tiennyt, olisiko sinne päässyt ilman sähköä edes sisään (ainakaan en olisi ilman sähköä pystynyt töitä tekemään), mutta sen sijaan lähdin metsästämään juotavaa ja syötävää. Testasin varmuuden vuoksi viereisen korttelin juoma-automaatit, mutta nekin tarvitsevat tietenkin sähköä toimiakseen. Normiarjessa tulee ylipäänsä harvoin ajateltua, mihin kaikkeen sähköä tarvitaan. Bensapumppujen toiminta loppui, ja samaten metrot ja junat eivät päässeet kulkemaan. Vedentulokin loppui asunnossani nimenomaan sen takia, että vesipumput vaativat vähänkään uudemmissa taloissa sähköä toimiakseen. Onneksi Japani on sen verran käteisyhteiskunta, että minullakin sattui olemaan tarpeeksi rahaa nostettuna. Ensimmäisenä päivänä järistyksen jälkeen kaupoissa eivät toimineet sähkön puutteessa kassakoneetkaan, eli luottokortilla maksaminen oli täysin pois laskuista.



Syömisen ja juomisen järjestäminen ei käynyt ihan niin helposti kuin olin kuvitellut, koska muutama muukin oli saanut sattumalta saman idean. Jonotin helteisellä parkkipaikalla kolmen tunnin ajan kauppaan, jossa kullekin asiakkaalle myytiin tietty määrä juotavaa, ja lisäksi ostin jemmaan muutaman CalorieMate-muonapakkauksen:





Monen tunnin jonottaminen tuntui vähän hölmöltä siinä vaiheessa, kun illemmalla huomasin, että toisella suunnalla sijaitseviin kauppoihin pystyi kävelemään tuosta vaan sisään ja ostamaan juomaakin niin paljon kuin halusi (hamstraamaan ei toki kannata ryhtyä, että syötävää ja juotavaa riittäisi mahdollisimman monelle). Parin talon päässä sijaitsevaan talonmiehen asuntoon tuli onneksi vettäkin, eli sain sieltä kannettua ämpäreillä vettä vessanhuuhteluun + samalla täytin tietenkin saatavilla olevia pulloja juomavedellä.

Torstai-ilta oli hiukan ankea, koska pääasiallisena aktiviteettina oli pimeässä istuminen. Tulipahan ainakin unohdettua hetkeksi kaikki työkiireet ja katseltua tähtitaivasta ja niitä lähipuita, joita taifuuni ei ollut onnistunut kaatamaan. Seuraavana päivänä sähköt olivat palautuneet siinä määrin, että omallakin asuinalueellani kaupat olivat pystyneet avaamaan kassakoneensa + suurimmissa risteyksissä toimivat jo liikennevalotkin (vielä torstaina joka puolella oli poliiseja ohjaamassa liikennettä).

Hokkaidolle sähköä tuottavat ydinvoimalat lopettivat järistyksen jälkeen toimintansa, ja fossiilisilla polttoaineilla toimiva voimala puolestaan vahingoittui järistyksessä. Sähköpula koetteli siis koko saarta, ja ankea ajatella, kuinka paljon koko Hokkaidolla jouduttiin heittämään sulavista jääkaapeista ja pakasteista ruokaa roskiin. Perjantaina kauppojen valmisruokatiskeistä huomasi, kuinka nerokkaasti henkilökunta oli yrittänyt tehdä asiakkaille ruokaa hyvin säilyvistä aineksista. Itse ostin lounaaksi satsin friteerattuja sieniä, ja lisäksi tarjolla olisi ollut esimerkiksi friteerattua juustoa. Sen sijaan esimerkiksi broilerista tehtyjä yakitori-vartaita ei näyttänyt olevan saatavilla.



Kauppojen hyllyt alkoivat olla tässä vaiheessa jo osin hyvinkin tyhjillään. Alkoholijuomia olisi ollut tosin runsaasti saatavilla:



Perjantaina alkuillasta sain lähikaupassa sen verran netistä kiinni, että ehdin saada suomalaisen ystäväni kutsun lähteä tämän tuttavan ravintolaan illalliselle. Ravintola oli saanut sähköä ja onnistunut avaamaan ovensa, mutta monet asiakkaat olivat peruneet tulonsa, mistä syystä ravintoloitsija oli vaarassa joutua heittämään ruokaa hukkaan. Onneksi pääsin itse mukaan, sillä hyvä seura ja ruoka tekivät harvinaisen hyvää. Bonuksena sain ladattua ravintolassa kaikki mahdolliset akut (maanjäristysdinnerin tunnisti tässä tapauksessa siitä, että kaikki etsivät heti alkuun vapaana olevia pistorasioita).

Tässä (+ kaikkein ylimmässä kuvassa) muutamia pöytäseurueen kanssa jaettuja ruokalajeja. Ensimmäinen tofuannos oli tosin jokaisella oma:







Ylemmän kuvan grillattu hokke oli todella maukasta, samoin tämä munakoisoa ja tofua sisältävä kiinalaisvaikutteinen mabo nasu oli aivan huippuhyvää. Pitää opetella tekemään vastaavanlaista kotona viimeistään siinä vaiheessa, kun palaan taas Suomeen:



Yksinkertainen, mutta herkullinen jälkiruoka. Kirin Lemonissa marinoitua persikkaa (eli japanilaisittain momoa):



Viikonloppuna sähköt palasivat kotitalouksiinkin, ja sähköjen palattua pääsin onnekseni pitkästä aikaa suihkuunkin. Pienet asiat tuntuvat äkkiä suurelta ylellisyydeltä. Olen iloinnut runsaasti muun muassa siitä, että olen voinut käydä vessassa ilman taskulamppua. Jälkijäristysten vaara on edelleen olemassa, mutta nyt olen varautunut juoma- ja vessanhuuhteluvedellä sekä lisäksi täydentämällä hyvin säilyvien ruokien varastoja.

Ajatus tavallisesta harmaasta arjesta (ja jopa siitä kaikkein väsähtäneimmästä maanantaiaamusta) tuntuisi joka tapauksessa tällä hetkellä aivan mahtavalta.

lauantaina, syyskuuta 01, 2018

Okonomiyaki kotikeittiössä



Okonomiyaki on sellainen japanilainen ruoka, joka ei liity oman kotisaaremme eli Hokkaidon ruokaperinteeseen oikein ollenkaan, mistä syystä sitä ei tule syötyä täkäläisissä ravintoloissakaan. Siksi se sopiikin hyvin kotikeittiössä valmistettavaksi.

Okonomiyaki on japanilaisille pizzaa vastaava tuote esimerkiksi siinä mielessä, että siihen voi laittaa kaikenlaista, mitä kaapista löytyy (okonomiyakin nimikin tarkoittaa suomeksi "miten haluatte"). Japanin kielen opettajani ohjeisti, että ruokalajiin voi laittaa mitä tahansa, esimerkiksi juustoa, katkarapuja ja mitä mieleen juolahtaa. Okonomiyaki-kastike on pakollinen raaka-aine, mutta esimerkiksi majoneesiksi voi soveltaa ketsupin ja majoneesin sekoitusta.

Valitsimme tämän ohjeen muun muassa sen takia, että ohjeistukseen ei sisältynyt tässä tapauksessa dashi-lientä, jota ei suomalaisissa kotikeittiöissä ole aina kovinkaan helposti saatavissa. Toisaalta okonomiyaki-kastikettakaan ei taida saada yleisesti suomalaisista ruokakaupoista, ja ilman kyseistä kastiketta tätä ruokalajia ei kannata (kuten mainittua) oikeastaan ryhtyä edes valmistamaan.

Okonomiyakin tunnetuimmat versiot Japanissa ovat hiroshimalainen ja osakalainen versio, joista päädyimme jälkimmäiseen sen takia, että se lienee kotikeittiössä helpompi toteuttaa. Hiroshiman versio tarvitsee oman näppituntumani perusteella isomman paistolevyn, koska okonomiyakin eri kerrokset paistetaan siinä erikseen ja kasataan vasta paistamisen loppuvaiheessa. Me valmistimme oman osakalaisversiomme okonomiyakista hiiligrillin valurautaisella paistoalustalla, jossa ohimennen mainittuna on mahdollista valmistaa myös oikein hyvää pannupizzaa.



Okonomiyaki

100 g okonomiyaki-jauhoja (meillä ihan normaalia vehnäjauhoa)
1,6 dl vettä
2 munaa
300 g kaalia, suikaloituna
2 kevätsipulia varsineen, ohueksi suikaloituna
6 viipaletta pekonia (voi leikellä pienemmiksikin paloiksi)

päällysteet:
Kewpie-majoneesia
okonomiyaki-kastiketta
aonoria (kuivattuja merilevähiutaleita)
katsuobushia (bonito-lastuja)

Vispaa isossa kulhossa sekaisin jauhot ja vesi niin, että seos on mukavan tasaista.
Lisää munat, suikaloitu kaali ja sipuli. Sekoita (ei kuitenkaan liikaa).
Öljyä (200°C:seen) esilämmitetty pannu/paistolevy ja jaa okonomiyaki-seos kahdeksi pannukakuksi. Kotikeittiössä okonomiyakit joutuu todennäköisesti paistamaan parissa eri erässä, koska kotoa harvoin löytyy kovin laakeaa paistoalustaa.
Tasoita pannukakku paistinlastan avulla ja muotoile se niin, että siitä tulee noin 1,5 cm paksu ja halkaisijaltaan noin 30 cm:n kokoinen pyörylä.
Lisää pekoniviipaleet/palat kunkin pannukakun päälle.
Käännä pannukakku noin kolmen minuutin kuluttua (pekonipuoli alaspäin) ja jatka paistamista vielä neljän minuutin ajan.
Käännä uudelleen (pekonipuoli ylöspäin) ja kypsennä kolme minuuttia tai kunnes pannukakku on kiinteä ja sopivan ruskistunut.
Siirrä lautaselle. Levitä päälle kunnon kerros okonomiyaki-kastiketta. Koristele Kewpie-majoneesilla ja ripottele päälle aonoria ja katsuobushia. Tarjoile heti.


lauantaina, elokuuta 18, 2018

Market-IPA:t vertailussa



Asun tätä nykyä kaupungissa, joka tunnetaan maailmalla ennen kaikkea samannimisestä olutmerkistään. Japanissa onkin tähän mennessä tullut maisteltua lähinnä Sapporoa, Yebisua ja muita peruslagereita, jotka toki maistuvatkin varsin hyvin Japanin helteissä ja sopivat yleensä hyvin myös japanilaisten ruokien kaveriksi. Suomessa olutvalintani sen sijaan on yleensä sopivasti humaloitu IPA.

IPA eli Indian pale ale kehitettiin alkujaan 1700-luvun lopulla kestämään pilaantumatta pitkä merimatka Englannista Intiaan. Imperialistisesta asenteesta on ollut maailman ruoka- ja juomavalikoimalle siis jotain hyötyäkin. IPA:t ovat toisin sanoen ale-oluita, joissa on tavallista enemmän humalaa – ja samalla enemmän makua ja raikkautta. Suomen alkoholilainsäädäntö ei vielä mahdollista kaikkien IPA-oluiden myymistä ruokakaupoissa, koska kaupoissa myytävien juomien enimmäisalkoholimäärä saa olla tällä hetkellä 5,5% ja esimerkiksi tuttavapiirissäni suurta suosiota nauttivan Lagunitas IPA:n alkoholipitoisuus on 6,2%.

Yhtenä kesälomapäivänä innostuimme joka tapauksessa ottamaan jauhantaraadin makutestiin Oulun keskustassa sijaitsevasta ruokakaupasta ostettuja tölkitettyjä suomalaisia IPA-oluita, joista suurin osa oli uusia tuttavuuksia. Olisiko niitä sitten ilmestynyt hyllylle taannoisen alkoholiuudistuksen jälkeen, tai sitten ei ole tullut muuten vaan kiinnittäneeksi asiaan huomiota. Iisalmi Pale Alea olimme maistaneet näistä jo aikaisemminkin, eikä näköjään suotta, koska se oli myös sokkotestimme voittaja. Tässä sokkotestivertailumme tulokset:

1. Iisalmi (Indian) Pale Ale
2. Lahden Erikois-IPA
3. Pirkka/Saimaa IPA
4. Laitilan Kukko IPA
5. Nokian Keisari IPA
6. Pyynikin American IPA

Raadin kommentit:

Iisalmi (Indian) Pale Ale
-Tuoksussa sivuhajua, mutta maku raikas ja hallussa. Hyvä Suomi-IPA.
-Houkutteleva ulkonäkö. Humalan puraisua saisi olla enemmän.

Lahden Erikois-IPA
-Neutraali, mieto mutta maukas. Humaloinnissa selvää IPA-maisuutta.
-Aika kevyt IPA.

Pirkka/Saimaa IPA
-Makea tuoksu. Nyt on mallasta. Ei kovin IPA-mainen. Tulee mieleen tummemmat oluet, enemmän jouluolut. Karamellinen, paahteinen, liian vähän humalaa. Ei sinänsä ollenkaan huono, mutta väärässä seurassa nyt. Kinkun kanssa jouluna voisi toimia. Tämän oluen makeus ja sinapin sähäkkyys voisivat olla oikeinkin hyvä yhdistelmä.
-Jouluolutmainen. IPA-maisuus tulee paremmin esille, kun olut lämpenee.

Laitilan Kukko IPA
-Tummempi tapaus taas, vähän liian laiskasti humaloitu ollakseen IPA.
-On tässä häivähdys IPA-maisuutta.

Nokian Keisari IPA
-Alku raikas mutta melko nulju; liikaa tai liian kitkerää humalaa. Vähän mallasta, paljon humalaa?
-Ei oikein toimi IPA:na tämä. Ei tarpeeksi raikas.

Pyynikin American IPA
-Ei tuoksu oikein miltään. Itse tehdyn kotikaljan oloinen.
-Ihan ok muuten, mutta ei kuitenkaan oikein IPA-mainen.

Kävin lukemassa muutamia muita arvioita näistä samoista oluista, ja näköjään kokeneempien olutbloggaajien kuvaukset ovat huomattavasti hienojakoisempia. Pitää yrittää itsekin tavoittaa seuraavalla maistelukerralla vaikkapa yrttistä sitruksisuutta ja paahtoleipäistä mallaksisuutta.

Missäköhän vaiheessa Suomeen on edes tullut näin valtavan paljon kiinnostavia olutblogeja.

lauantaina, elokuuta 04, 2018

Kesän paras BBQ-kastike



Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kesäloma ei sujunut tänä vuonna ollenkaan suunnitellulla tavalla. Lopulta pääsimme kuitenkin viimein käynnistämään grillikauden. Järjestimme myös perinteeksi muodostuneen talkoopäivän (vanhalla maatilalla riittää aina tekemistä muillekin), jolloin pääsin maistamaan myös tämän kesän parasta BBQ-kastiketta.

BBQ-kastike oli siskoni Kiusauksessa-blogista talteen ottama luottoresepti. Kun päätimme tehdä talkoisiin hodaribuffan, hän kaiveli ohjeen esiin ja huolehti vielä kokkaamisestakin:

Olikin aika täydellinen hetki, kun koko päivän helteessä talkoiltuani ja vielä viimeisiä kottikärrykuormia illalla kuskatessani keittiön ikkunasta alkoi kantautua BBQ-kastikkeen yltiöherkullinen tuoksu. Maku oli vielä parempi: Teki melkein mieli itkeä onnesta, kun pääsin tomaattista soosia ensimmäisen hodarin välissä maistamaan.

Mahtava barbecuekastike

200 g paseerattua tomaattia
4 valkosipulinkynttä
3/4 dl fariinisokeria
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl nestesavua (liquid smoke)
1 tl chilihiutaleita
3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Mittaa kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen kuplien ilman kantta noin 10 minuuttia, kunnes seos on sakeutunut.

Muutama huomio:

-Hodaribuffan järjestäminen on nykyään aika helppoa, kun erilaisia hyvälaatuisia nakkeja on kauppojen valikoimissa vaikka millä mitalla. Myös sämpylävalikoima on parantunut.

-Hodaribuffaa emme ehtineet taaskaan talkookiireiden keskellä kuvata. Postauksen kuva on otettu vihoviimeisestä jääkaappiin jemmatusta jämänakista ja -sämpylästä.

-Kastikkeen jämät toimivat seuraavana päivänä oikein hyvin kukkakaaliwingsien mausteena.



lauantaina, heinäkuuta 07, 2018

Hiilloksella paistetut sipulit



Tähän kesään on mahtunut harvinaisen monta yllättävää muuttujaa. Emme ole vielä päässeet avaamaan edes grillikautta, joten pitää fiilistellä yhden kuvan verran viime kesän kokkauksia.

Kyseessä on Jamie Purviancen hiiligrillaamisen klassikko-ohje Melted Onions, johon löytyy ohjeistusta netistä sekä kirjoitetun reseptin että videon muodossa:

Hiillossipulit

6 suurta keskikokoista keltaista sipulia (kuorineen)
n. 50 g suolatonta voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 tl sherryetikkaa
1 rkl persiljaa hienonnettuna

Aseta sipulit kuorineen grilliin hiilien päälle. Sulje kansi ja kypsennä sipuleita, kunnes ne ovat pinnalta mustuneita ja sisältä hyvin pehmeitä. Tähän menee aikaa 1-1,5 tuntia sipulien koosta riippuen. Sipuleita voi välillä käännellä, esimerkiksi liiaksi mustuneet kohdat kannattaa kääntää poispäin hiilloksesta.
Poimi pihtien avulla sipulit pois grillistä ja anna niiden jäähtyä. Puolita sen jälkeen sipulit, ota pois mustuneet kuoret sekä ehkä hiukan myös sipulin ulointa osaa.
Asettele puolitetut sipulit alumiinivuoalle yhdessä kuutioidun voin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita vuoka grilliin. Kun sipulit ovat karamellisoituneet, roiskuttele niihin hiukan etikkaa ja ripottele pinnalle persiljaa. Tarjoile grillatun ruuan lisukkeena.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails