tiistaina, joulukuuta 04, 2018

Onsen-elämys Noboribetsussa



Japanissa yksi rentouttavimmista vapaa-ajanviettomuodoista on onseneissa käyminen. Onsenilla tarkoitetaan kylpylähotellia (tai ryokan-majataloa), jossa voi kylpeä vulkaanisen alueen kuumissa lähteissä.

Teimme pienen ruskaretken Noboribetsuun eli yhdelle Hokkaidon tunnetuimmista ja perinteikkäimmistä onsen-alueista. Hotelliksi valikoitui Hot Spring Hotel Hanayura, jossa mainostettiin erityisen hyvää hokkaidolaisista raaka-aineista tehtyä kaiseki-ateriaa.



Olin käynyt Japanissa ollessani kylpemässä ennenkin, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa yötä onsen-hotellissa. Tunnelmaan virittäytyminen sujui pukeutumalla yukataan (joka on edullisempi puuvillainen versio kimonosta), jota pidettiin päällä myös illallisella ja ylipäänsä hotellialueella liikuskellessa. Yukatassa olikin sopiva tunnelma rauhoittua teen ja paputahnalla täytettyjen leivonnaisten pariin.

Yleiseltä kylpyläosastolta en sattuneista syistä saanut yhtään kuvaa, mutta omalla parvekkeella olevan kylpyammeen sain kuitenkin kuvattua:



Olin Sapporoon muutettuani ennen ensimmäistä onsen-käyntiäni etukäteen hiukan huolestunut onsen-etiketistä, mutta ihan hyvin se sujui, kun seuraili vähän, miten muut kylpijät menettelivät.

Onseneihin ei perinteisesti ole päästetty tatuoituja ihmisiä, koska tatuoinnit on Japanissa yhdistetty yakuzaan eli japanilaiseen mafiaan. Nykyään tatuointeja kohtaan on alettu olla hiukan ymmärtäväisempiä ja netissä on kuulemma listattu sellaisia onseneita, joihin on tervetullut myös tatuointien kanssa.

Onsen-varustukseen kuuluu iso pyyhe ja pieni pyyhe, joista pienempää voi käyttää itsensä pesemiseen ennen kylpyyn menoa. Pitkulaisen pienen pyyhkeen voi kietoa myös päähän ennen kylpyyn menoa, mutta veteen sitä ei saa kastaa (eikä hiuksiakaan ole ilmeisesti suotavaa roikuttaa vedessä).

Naisten ja miesten puolet on onseneissa yleensä erikseen. Noboribetsussa naisten puoli oli merkitty punaisella verholla ja miesten puoli sinisellä (ja lisäksi myös englanninkielisillä teksteillä), mutta varmuuden vuoksi kannattaa opetella myös miestä (男) ja naista (女) tarkoittavat kanji-merkit. Ennen kylpyyn menemistä peseydytään huolella, ja kylpyyn mennään ilman vaatteita, eli esimerkiksi uimapuvulle ei ole onseneissa käyttöä.



Monet kokeneemmat onsen-kävijät välttelevät Noboribetsua ja valitsevat mieluummin jotakin vähän esoteerisempaa, mutta omasta näkökulmastani oli kiinnostava nähdä alue ihan jo sen pitkien kylpyläperinteiden takia. Noboribetsun vesi oli kyllä aivan mahtavan hoivaavaa kaikessa rikkipitoisuudessaan.

Kylpyläalueen pitkät perinteet näkyivät toisaalta hiukan myös infrassa. Hotellit näyttivät ulkoa tarkasteltuina 1960-luvun harmailta kerrostaloilta, mutta onneksi vaikutelma unohtui nopeasti sisätiloissa.



Hintaan sisältyi illallinen ja aamiainen, joista etenkin ensiksi mainittu sisälsi todella herkullisia makuja:













Valitsimme pääruoaksi lihaa, koska toiveissa oli, että luvassa saattaisi olla jotain Kobe-härän tyyppistä. Toive toteutui, koska tarjolle tuotiin kolme pientä mutta sitäkin taivaallisemman makuista hokkaidolaista Shiraoi Wagyu -lihanpalaa, jotka itse grillattiin pöytägrillissä. En ole ikinä osannut kuvitella, että liha voisi olla niin täydellisen herkullista ja suussa sulavaa.

Grillattujen lihanpalojen seuraksi sopi aivan täydellisen hyvin sipulista tehty lisuke. Vakuutuin kyllä entisestään siitä, että lihansyöntiä voisi viedä huomattavasti enemmän suuntaan, jossa lihaa söisi huomattavasti vähemmän, mutta samalla huomattavasti laadukkaampana. Japanissa on ylipäänsä tottunut siihen, että lihaa riittää annokseen hyvinkin pieni määrä (ruokakaupassa myydään jauhelihaa esim. 90 gramman pakkauksissa).



Onsen-illallinen sisälsi muutenkin hyvin paljon kaikenlaista pientä poltinta ja keitintä, eli ruokailu oli varsin aktiivinen toimitus.





Jälkiruoassa päästiin fiilistelemään kuuluisia Furanon meloneita:



Illallisen aikana henkilökunta oli käynyt levittämässä futonit huoneen lattialle. Olipahan harvinaisen makoisat unet, ja aamulla sai vielä herätä suoraan höyryävän kuumaan kylpyyn ennen aamiaiselle menoa.

maanantaina, joulukuuta 03, 2018

Karaokebaarissa, elokuvissa ja baseball-ottelussa



Monet japanilaiset tekevät paljon töitä, mutta myös vapaa-ajanviettotapoja on monia ja japanilaisissa kaupungeissa on runsaasti esimerkiksi pachinko-pelihalleja ja karaokebaareja. Pachinko on japanilainen raha-automaattipeli, jota pelataan metallisilla kuulilla. Koska rahalla uhkapelaaminen on Japanissa kielletty, mahdolliset pelivoitot voi lunastaa esimerkiksi syötävinä ja juotavina tuotteina, mikä ei sinänsä kuulosta omalta kannaltani yhtään hullummalta.

En ole itse pelannut pachinkoa, mutta monia muita japanilaisten suosimia ajanviettotapoja olen sen sijaan kokeillut. Onseneista kirjoitan enemmän tulevissa postauksissa, mutta karaokessa olen käynyt Sapporossa asuvien tuttujen kanssa vaikka kuinka monta kertaa. Japanissahan karaoken laulaminen on siinä mielessä erilaista kuin Suomessa, että kaveriporukan kanssa vuokrataan laulamista varten karaokebaarista erillinen huone, jonne saa halutessaan tietenkin myös syötävää ja juotavaa.

Tässä tapauksessa neljän hengen seurueen käyttöön luovutettu huone olisi sopinut isommallekin porukalle:





Karaokebaareissa pääsee muuten laulamaan myös suomalaista musiikkia: Ainakin Korpiklaani tuntuu olevan hyvin edustettuna.







Karaokebaariin mennään usein illallisen päätteeksi, joten siellä tulee keskityttyä enemmän juomapuoleen, mutta elokuviin olemme ostaneet syötävääkin mukaan. Ruoat ovat toki vähän mikrossa lämmitettävää mallia (hodareita, ranskalaisia, friteerattua kanaa jne.), mutta ruokaa yhtä kaikki. Elokuvissa olemme käyneet Sapporo Cinema Frontierissa, joka sijaitsee käytännössä Sapporon päärautatieasemalla.





Yksi Japanin suosituimmista urheilulajeista on baseball. Emme ole yleensä kovinkaan innokkaita penkkiurheilijoita (viime kesänä katsoin kyllä vähän jalkapallon MM-kisoja, kun Japani pärjäsi niin hyvin + joskus saatan katsoa Kärppien vihoviimeisen liigapelin, jos ovat mestaruudesta pelaamassa), mistä syystä tuntui ehkä vähän omituiselta mennä Sapporossa baseball-otteluun.

Olin kuullut, että Sapporo Dome on jo itsessään näkemisen arvoinen paikka, ja pelissä olikin todella hyvä tunnelma. Kotijoukkue oli koko Hokkaidon ylpeydenaihe eli Hokkaido Nippon Ham Fighters (joukkueiden nimet ovat täällä usein hyvin kaupallisia; Nippon Ham on suuri japanilainen ruoka-alan yritys).



Sapporo Domella oli vaikka kuinka monta ruokakojua, joista sai viedä ruokaa (esim. riisikulhoruokia, bentoja, MOS-burgereita, KFC-kanaa) katsomoon. Ylimmän kuvan Hokkaidon muotoisella munakkaalla koristeltu yakisoba-annos oli oma katsomoruokamme.

Omia juomia sai viedä mukana, kunhan ne kippasi ennen katsomoon menoa tarkoitusta varten varattuihin muovimukeihin. Lisäksi katsomossa kulki jatkuvasti juomanmyyjiä, joilta sai ostaa limsaa tai olutta.

Pesäpallon säännöt tuntevana baseball-pelin juoneen pääsi nopeasti käsiksi, ja kannustushuutojakin alkoi oppia nopeasti. Sapporo Domella pelataan myös jalkapallo-otteluita. Ties vaikka pääsisi sellaistakin katsomaan jolloinkin.



Sapporo Dome on kätevästi tavoitettavissa metrolla: linjaksi valitaan sininen Tōhō Line ja pois jäädään Fukuzumi-nimisellä päätepysäkillä.

maanantaina, marraskuuta 26, 2018

Pitkä viikonloppu Tokiossa



Japanin-vuosi on kulunut enimmäkseen Hokkaidolla ja kotikaupungissa Sapporossa, vaikka toki tässä maassa matkustelisi mielellään enemmältikin, jos olisi vaan enemmän aikaa ja rahaa. Eteläinen Okinawa on kuulemma aivan mahtava käyntikohde (vaikkakin aika taifuuniherkkä alue), ja samaten olisi tietenkin mukava käydä Honshulla esimerkiksi Osakassa, Kiotossa ja Hiroshimassa, joissa kaikissa olisi runsaasti kiinnostavaa syötävää.

Kävimme sentään yhden pitkän viikonlopun verran Tokiossa, jonne matka taittui shinkansen-luotijunalla. Shinkansen ei vielä kulje Sapporoon asti, mutta Hokkaidon eteläiseen kaupunkiin Hakodateen sillä jo pääsee. Matka Hakodatesta Tokioon taittui noin neljässä tunnissa. Matkaa juhlistettiin asiaankuuluvalla bentoboksilla, josta sai kaupan päälle tuliaisen Suomeen vietäväksi:





Japanilaisesta junajärjestelmästä on maailmalla hyvin jämäkkä kuva, koska junat pysyvät täällä harvinaisen hyvin aikataulussa. Omilla junamatkoillamme nähtiin kyllä myös myöhästymisiä. Esimerkiksi oma luotijunamme pääsi lähtemään maanjäristyksen takia viisitoista minuuttia myöhässä.



Tokiossa aktiviteettina oli (jauhantapajan toiselle osapuolelle) muun muassa MarioKart-ajelu (tai nykyisellään MariCAR), minkä lisäksi tuli käytyä vanhat tutut Shibuyat, Akihabarat sun muut. Edellisestä käynnistämme Tokiossa oli vierähtänyt 12 vuotta, ja paljon oli muuttunut siinä ajassa.

Ulkomaalaisten turistien määrä on räjähtänyt Japanissa käsiin viime aikoina, ja sen kyllä huomasi erityisen selvästi Tokiossa. Ihmisiä oli muutenkin jotenkin paljon enemmän kuin muistelin, ja Tokion jälkeen Sapporo (jossa on kuitenkin kaksi miljoonaa asukasta) on tuntunut kotoisalta pikkukylältä, vaikka toki täälläkin ruuhka-aikaan on esimerkiksi asemilla paljon ihmisiä ja täyteen pakattuja metrovaunuja.

Livahdimme Shinjukun perjantai-illan väenpaljoutta (ja sateista säätä) pakoon aseman lähistöllä sijaitsevalle pienemmälle Omoide Yokocho -ravintolakadulle, jossa ei onneksi ihan niin paljon ruuhkaa ollutkaan.



Kävimme jossakin satunnaisesti valitussa izakayassa syömässä muun muassa yakisobaa:



Hotellimme oli Ginzan lähistöllä, ja huomasimme ensimmäisenä iltana iloksemme, että muutaman korttelin päässä majapaikasta sijaitsi baari nimeltään Craft Beer Bar Ibrew, jolla oli hanassa kymmeniä japanilaisia pienpanimo-oluita. Valikoimaan oli kätevä perehtyä kahteen pekkaan jaetun maisteluvalikoiman avulla.



Vedin kotiinpäin ja valitsin suosikikseni hokkaidolaisen North Island Beer -panimon Rasberry Field -oluen. Täytyy tosin antaa tunnustusta myös fukushimalaiselle ananas-IPA:lle.

Japanilaiset harrastavat varsin paljon hedelmäisiä ja marjaisia makuja ainakin sen perusteella, että erilaiset Chūhai-juomat ovat täällä suosittuja. Suomesta tuotuja marjaisia juomia tuli sattumalta vastaan Tokion päärautatieaseman tienoilla:





Lauantai-illan ravintolakohteeksi valikoitui Shibuyassa sijaitseva korealainen BBQ-ravintola Hanno Daidokoro Bettei. Paikka oli oikein tyylikäs, mutta ruoka ei ollut mielestäni yhtä hyvää kuin vastaavissa sapporolaisissa paikoissa eikä tunnelmakaan yhtä kotoisa.





Tokio-loman sunnuntai oli harvinaisen rento päivä. Seuraava päivä oli kansallinen vapaapäivä, ja lisäksi viikonlopulle ennustettu taifuuni kiersi Tokion antaen tilaa aurinkoiselle ja jopa helteiselle ilmalle. Ehdimme käydä rentoilemassa muun muassa Nakanossa ja Asakusassa.





Vaikka Tokio vaikutti kaikessa ihmispaljoudessaan alkuun jopa vähän ahdistavalta, paljon oli ennallaankin. Ihmiset tulivat tarjoamaan ystävällisesti apuaan, jos seisoi hetkenkin aikaa asemalla tai tienristeyksessä hämmentyneen näköisenä.



Asakusassa kävimme muun muassa perinteisessä buddhalaisessa Sensō-ji -temppelissä, jossa näytti olevan ajanvietteenä kuvauttaa itsensä kimonossa sekä ottaa loputtomasti kuvia rakennuksista.



Jos Tokion seudulla olisi ehtinyt viettää vielä pari päivää lisää, olisi voinut käydä piipahtamassa myös naapurikaupunki Yokohamassa, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.

perjantaina, marraskuuta 16, 2018

Ihan paras sushi-ilta



Olen viimeisten kuukausien aikana miettinyt, että Hokkaido saattaa hyvinkin olla ruokaharrastajan kannalta paras paikka maailmassa. Alue on ihanteellinen ruoantuotannolle: Pohjoisen viileissä vesissä elää herkullisia mereneläviä, ja toisaalta runsaiden sateiden ja auringonkin ansiosta alue tuottaa toinen toistaan makoisampia kasviksia.

Tilanne korostuu tähän aikaan vuodesta, jolloin todella monet syötävät tuotteet ovat sesongissa – ja japanilaiset todellakin osaavat ottaa sesongeista ja sesonkien raaka-aineista kaiken irti.







Kyselin taannoin samaan pöytään sattuneelta japanilaiselta vinkkejä Sapporon parhaista sushipaikoista sillä seurauksella, että heti seuraavalla viikolla istuin hänen sekä hänen ystäviensä seurassa erinomaisessa sushipaikassa nimeltään Sushidokoro Shizuka. Ihmisten kannattaisi todellakin puhua enemmän toisilleen ja kokoontua yhteen, sillä ilta oli hulvattoman hauska ja ennen kaikkea herkullinen!





Paikalla oli ruokakulttuurin tuntijoita eri puolilta Japania, ja illan mittaan teimme aikamoisen makumatkan ympäri Hokkaidoa paikallamme istuen. Lautaselle päätyi muun muassa aiemmin tänä syksynä grillattua sanmaa raa’assa muodossa. Toinen tällä hetkellä sesongissa oleva kala on shishamo, jota myös maisteltiin. Ylemmässä kuvassa näkyvä shishamo oli peräisin Mukawa-nimiseltä paikkakunnalta Hokkaidon eteläiseltä rannikolta.







Lisäksi tarjolla oli kahdenlaista kohtaa tonnikalasta, merisiiliä, erilaisia rapuja, hiramea eli kampelaa, ikuraa eli lohenmätiä ja muuta tutumpaa, jos kohta nekin olivat paikallisia lajeja, esimerkiksi amai ebi (suomeksi makea katkarapu).

Harvemmin vastaan tulevista ruokalajeista söimme muun muassa shirako-nimistä ruokaa, joka näyttää löytyvän ”strangest food in Japan” -listauksista. Kalojen anatomia ei ole vahvinta osaamisaluettani, mutta kyseessä ovat ilmeisesti urospuolisen turskan mätipussit.



Japanilaiset todellakin osaavat hyödyntää syötävät raaka-aineet kokonaisuudessaan.



Muutamaa sakeakin ehdittiin maistella. Ainakin Naran sakea ja Ishikawa sakea. Akita-sake on arvostettua, koska alueella kasvaa harvinaisen hyvää riisiä, ja samoin alueen vesi sopii saken valmistukseen kuulemma erinomaisesti.



Tällaisten kokemusten jälkeen alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, miksi monet japanilaiset ovat sitä mieltä, ettei Japanin ulkopuolelta saa oikeanlaista sushia. Monissa täkäläisissä sushipaikoissa sushipalat ovat jo valmiiksi maustettuja, eli Shizukassakaan asiakkaiden ei tarvinnut touhuta wasabin ja soijan kanssa.



Maalla kasvavista tuotteista sesongissa on tällä hetkellä ginnan (gingko nuts). Viime viikolla blogikuvissa esiintyneet keltalehtiset ginkgo-puut tuottavat ylemmässä kuvassa näkyvää hedelmää. Shizukassa niitä oli tarjolla suolattuina, joten mielikuva muistutti hiukan oliiveja.





Jälkiruokana oli kastanjaa, joka oli valmistettu japanilaiseen tapaan maustamalla se soijalla ja sokerilla. Todella hyvää, ja täsmälleen sopiva päätös hyvälle aterialle.



Sushidokoro Shizukassa oli kokkailemassa kaksi veljestä. Paikka on helposti tavoitettavissa metrolla: ravintola sijaitsee käytännössä Tozai-linjan 西28丁目 -pysäkillä. (Sapporossa on helppo navigoida, kun jonkin tietyn osoitteen löytääkseen tarvitsee hallita vain ilmansuunnat ja numerot: kadut on jaoteltu pääilmansuunnittain ja numeroitu samaan tapaan kuin New Yorkissa – nyt oltiin läntisellä 28. kadulla.)




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails