sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2020

Kaikkien aikojen juhannus



Niin pitkään (ja vähän pitempäänkin) kun Pastanjauhantaa-blogi on ollut olemassa, olemme kokoontuneet joka juhannus siskoni mökille koko perheen voimin. Tänä vuonna yhteinen juhannuksen vietto pysyi pitkään kysymysmerkkinä, kun pääsiäiskokoontuminenkin jouduttiin perumaan, mutta kesäkuun kuluessa alkoi näyttää yhä vahvemmin siltä, että mökkijuhannus toteutuisi sittenkin.

Koronakevään rajoitusten jälkeen teki kyllä mahdottoman hyvää kokoontua parhaassa mahdollisessa seurassa hyvän ruoan ja juoman äärelle. Halauksia ei toki juurikaan nähty, ja käsidesipullot muistuttivat poikkeusoloista, mutta muuten kaikki oli niin kuin ennenkin sillä erotuksella, että juhannussää oli tänä vuonna erityisen suotuisa. Lisäksi perheeseen on tullut viime aikoina lisää jäseniä, jotka ilahduttivat mökkiseuruetta läsnäolollaan.

(Kamera ei sen sijaan kunnioittanut tapahtumaa läsnäolollaan, mistä syystä joudun kuvittamaan tekstini pikaisilla puhelinräpsyillä. Esim. alla olevan kuvan olen ottanut keskiyön auringossa joskus vuorokauden vaihtumisen tienoilla.)



Ruokalistalla oli luonnollisesi vuodesta toiseen toistuvia klassikoita (kuten alkupalapöydän graavilohi, uudet perunat, smetana ja sipulisilppu), mutta ruokien joukossa nähtiin toki myös kokonaan uusia ruokalajeja. Tällainen oli esim. Perinneruokaa prkl -blogin herkullinen raparperi-pekonipiirakka.

Vaikka raparperipiirakka sisälsi poikkeuksellisesti pekonia, vuosien varrella kasvisruokavaihtoehdoille on alkanut tulla juhannuksen vietossa yhä polttavampaa tarvetta. Me teimme tänä vuonna Weberin ohjeella grillattujen wingsien lisäksi viime aikoina suosimaamme grillauslisuketta (keskeisinä ainesosina parsakaali, pilkottu paprika ja cashewpähkinät) sekä teriyakikastikkeella marinoituja halloumi-kasvisvartaita, joissa kasviksina oli keltaista ja vihreää paprikaa, kesäkurpitsaa ja punasipulia. Toinen siskoni tehtaili tarjolle viime kesältäkin tuttuja tofuvartaita.

Lisäksi tarjolla oli muun muassa vegevoileipäkakkua, jossa oli aika nerokas idea. Voileipäkakun välissä oli waldorfinsalaattia ja hernehummusta – miksipä ei tosiaan laittaisi voileipäkakun väliin jotain sellaista salaattia, jota muutenkin syö mielellään. Hummuskuorrutus teki kakusta myös harvinaisen houkuttelevan näköisen.

Kasvispitoiselle lisukepuolelle oli tehty lisäksi esimerkiksi paprikatahnaa, mansikkasalaattia, varhaiskaalisalaattia, uusista perunoista tehtyjä vartaita sekä pikkelöityä retiisiä, johon ohje löytyi Satokausikalenterin Instagram-sivulta:

Pikkelöity retiisi

150 g retiisejä (paino ilman varsia)
1 dl väkiviinaetikkaa
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

Leikkaa retiisit ohuiksi siivuiksi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja kaada retiisien päälle. Anna jäähtyä ja tarjoile heti tai anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Tässä kuvassa näkyy pilkahdus edellä mainittua vegevoileipäkakkua:



Liharuokiin palatakseni, tässä vielä wingsien marinadikastikkeeseen käytetyt ainekset:

500 g kanansiipiä
2 rkl kasvisöljyä
1 kokonainen chili (siemenet poistettuna ja hienonnettuna)
2 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
1 tl hienoksi hakattua inkivääriä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

Viimeisessä kuvassa vielä uskollinen matkakumppanimme (kannettava hiiligrillimme):



Olipa kaikin puolin rentouttava kokemus. Huomattavasti hauskempaa kuin tapaaminen Zoomin, Teamsin tai ylipäänsä tietokoneen ruudun kautta. Nyt vielä kaksi viikkoa töitä ja sen jälkeen on toivon mukaan tarjolla uutta rentoutumista kesäloman muodossa!

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2020

Take away -ravintolaillallinen kotioloissa



Ravintoloissa ruokaileminen ei ole juuri nyt koronaviruksen takia mahdollista, mistä syystä ravintolat ovat yrittäneet kilvan kehitellä erilaisia kotiin toimitettuja tai take away -konsepteja. Me haimme vappupäiväksi Ravintola Nallikarista kala- ja äyriäisvadin, joka olikin oikein maistuva, ja tulevaksi helatorstaiksikin voisi kenties miettiä jonkinlaista take away -brunssia jostakin oululaisesta ravintolasta.

Take away -illalliset ovat kuitenkin alusta asti hiukan arveluttaneet, koska niiden hinta on hyvin lähellä ravintolassa ruokailemisen hintaa siitä huolimatta, että osa ruoan laittamisen vaivasta sekä tiskeistäkin siirtyy samalla itselle. Tänä viikonloppuna päätimme joka tapauksessa olla oman elämämme Master Chefejä ja noutaa lauantaiksi take away -illallisen Ravintola Hugosta.



Päädyimme take away -menuhun kalapääruoalla, koska kokonaisuus kuulosti mukavan keväiseltä. Mukana oli sesonkiin sopivaa korvasientä, parsaa sekä raparperia. Listalta löytyivät seuraavat ruokalajit:

-Päivän keittona Hugon korvasienikeitto
-Saaristomeren nieriää, parsaa, grillattua varhaiskaalia, leipävanukasta, kukkakaali-tillipyreetä ja sahramiveloutéta
-Valkosuklaa-kuusenkerkkänamelaka ja raparperihilloke



Ravintolasta sai noutaa pakatut ruoat, jotka itse lämmitettiin tai valmistettiin kotioloissa. Mukana seuranneella paperilapulla oli annettu ohjeita annosten kypsentämiseen.



Alkuruoaksi lämmittämämme korvasienikeitto ei aivan onnistunut lunastamaan odotuksia. Sieniä ei ilmeisesti ollut puhdistettu aivan perusteellisesti, koska hiekka rahisi hampaissa muutamassa lusikallisessa. Lisukkeena olleet Västerbotten-juustolastut sekä ruskeiksi paahdetut leipäkrutongit olivat joka tapauksessa mukava lisä kokonaisuuteen. Pari viipaletta ravintolan omaa hapanjuurileipää olisi onnistunut tekemään alkuruoasta juhlan, joten sitä olisi pitänyt hoksata ostaa vielä erikseen.

Pääruoan asetteleminen lautasille sujui kotikokkaajilla hiukan kankeasti, mutta esillepanon hienoisista hankaluuksista huolimatta ruoka oli molempien mielestä ihan huippuhyvää. Hyviä makuja ja vaihtelevia tekstuureita. Esimerkiksi leipävanukas maistui kiinnostavalta, ja parsassa sekä grillatussa varhaiskaalissa oli mukava rapsakkuus. Totesimme, että kyseessä oli yksi kaikkein parhaista ravintola-annoksista, joita olemme Oulussa ikinä syöneet.



Pohdimme, että normaalisti kotioloissa ei ikimaailmassa tulisi tehtyä kalalle näin monenlaisia lisukkeita, vaan tarjolla olisi korkeintaan jotain yksittäistä grillattua kasvista sekä jonkinlainen kastike. Vaikka hintaa ateriasta tuli kahdelle hengelle kaikkiaan 84 euroa, hyvinkin iso rahasumma olisi mennyt myös siihen, jos olisi ryhtynyt kaikki tarjolla olleet ruokalajit alusta asti valmistamaan.

Jälkiruoka oli myös hyvä, ja oli mukava saada syödäkseen jotain sellaista, jota ei olisi kotioloissa hoksannut valmistaa. Molemmat totesivat, että kokonaisuudesta jäi oikein hyvä maku suuhun.



Vaikka meillä toki on jossain määrin kokemusta ruoanlaitosta, olisimme kaivanneet hiukan seikkaperäisempää ohjeistusta. Jälkiruokana ollut namelaka ei ollut kummallekaan entuudestaan tuttu, eli emme ilman googlettamista tienneet, oliko ruoka tarkoitus tarjota kylmänä vai lämpimänä. Samaten kinastelimme hetken aikaa pääruoan lisukkeena olleesta kukkakaali-tillipyreestä, kun toinen olisi tarjoillut sen kylmänä ja toinen lämpimänä. Lisukekaalin ja parsat halusimme ilman muuta lämmittää, vaikka ohjelappusessa ei puhuttu niiden lämpötilasta mitään.

Kotioloissa ruokailuun ei saanut aivan samanlaista juhlallisuutta kuin ravintolasalissa. Löysin itseni esimerkiksi pää- ja jälkiruoan välissä tyhjentämästä astianpesukonetta, ja astiatkin ovat kotioloissa tietenkin arkisempia. Juomapuoleenkaan emme hoksannneet etukäteen tarpeeksi paneutua, mutta kaapista löytyi sentään pullollinen sopivaa valkoviiniä (ei tosin pääruoan viinisuosituksena ollutta Rieslingiä tai uuden maailman Sauvignon Blancia).

Ravintolaruokailuun kuuluva talon leipä jäi siis kokonaisuudesta puuttumaan, ja lisäksi mietimme, että ravintolat voisivat laittaa tällaisiin kokonaisuuksiin mukaan myös jonkin ylimääräisen pienen keittiön tervehdyksen samaan tapaan kuin ravintolaillallisilla on yleensäkin tapana. Tämän kokemuksen perusteella voimme joka tapauksessa lämpimästi suositella ravintolaillallisen toteuttamista kotioloissa.

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2020

Gyoza-nyytit



Gyoza-nyytit olivat pari vuotta sitten Japanissa asuessamme tavallista syötävää. Valmiita nyyttejä oli kaupoissa myytävänä, ja myös gyoza-nyyttiainekset olivat japanilaisissa ruokakaupoissa yleinen näky. Esimerkiksi ensi alkuun ihmettelemäni 90 gramman painoiset jauhelihapaketit oli tarkoitettu nimenomaan näiden nyyttien valmistamiseen.

Gyozat olivat myös kaikkein ensimmäinen Sapporossa syömämme ateria, ja sama ruokalaji tuli myös työpaikan lounaslinjastossa tutuksi.

Suomeen palaamisen jälkeen nyytit ovat jääneet ruokavaliossa vähemmälle, mutta nyt tuli tehtyä niitä pitkästä aikaa, kun helmikuussa kylässä käynyt suomalais-japanilainen perhe jätti pakasteeseemme paketillisen gyoza-kääreitä.

Nyyttien tehtailu on hauskaa yhteisnäperreltävää, jossa pääsee pohtimaan rypytystäkin vähän samaan tapaan kuin karjalanpiirakoissa konsanaan:

Gyoza-nyytit (ohje Just one cookbook -blogista)

1 pkt gyoza-kääreitä (huom. kun avaat paketin, peitä ne kostean pyyhkeen alle, jotta ne eivät kuivahda)
1 rkl rypsi- tai muuta neutraalin makuista öljyä (kunkin gyoza-erän paistamiseen)
0,6 dl vettä (kunkin gyoza-erän paistamiseen)
1 tl seesamiöljyä (kunkin gyoza-erän paistamiseen)

TÄYTE:
340 g jauhelihaa (jauhettu sianliha on Japanissa yleinen valinta)
140 g kaalia (oma valintani oli pehmeä kiinankaali)
pari kevätsipulia
pari siitakesientä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2,5 sentin pala inkivääriä raastettuna
mausteita:
1 tl sakea
1 tl seesamiöljyä
1 tl soijakastiketta
ripaus suolaa
jauhettua mustapippuria myllystä

DIPPIKASTIKE (sekoita seuraavat ainekset yhteen):
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
⅛ tl japanilaista chiliöljyä

Poista kaalista kovempi ydin ja silppua lehdet. Hienonna sipuli ja siitakesienet pieniksi paloiksi. Yhdistä jauheliha, kaali, sipuli ja siitakesienet suureen kulhoon. Sekoita mukaan valkosipuli ja raastettu inkivääri. Lisää mausteet (sake, seesamiöljy, soijakastike, suola ja mustapippuri). Sekoita hyvin ja vaivaa seosta käsin niin kauan, että sen väri muuttuu hailakammaksi (kannattaa ehkä käyttää tässä ohuita kertakäyttöisiä muovihanskoja).
Laita gyoza-kääreen keskelle teelusikalla pieni määrä täytettä. Kasta sormi vesikulhossa ja vedä kostealla sormella ympyrä kääreen reunaan. Kosteus auttaa liimaamaan reunat yhteen.
Taita kääre puolikuuksi (niin että täyte jää nyytin sisään). Aloita rypyttämään reunaa peukalolla ja etusormella esim. molemmista reunoista kohti keskustaa. Varmista samalla, että nyytti sulkeutuu tarpeeksi jämäkästi.
Kun kaikki nyytit on täytetty, kuumenna öljy suuressa pinnoitetussa paistinpannussa keskilämmölle. Kun pannu on kuuma, aseta gyozat siihen yhdeksi kerrokseksi, tasainen puoli alaspäin. Paista noin kolme minuuttia tai niin pitkään, että nyytin pohja muuttuu kullanruskeaksi. Lisää pannulle 0,6 dl vettä. Peitä heti kannella ja höyrystä ruokaa noin kolmen minuutin ajan tai kunnes suurin osa vedestä on haihtunut. Poista kansi jäljellä olevan veden haihduttamiseksi. Lisää pannulle vielä teelusikallinen seesamiöljyä.
Keitä ilman kantta vielä sen verran, että nyytit näyttävät mukavan kypsiltä. Poimi nyytit pois pannulta ja paista jäljelle jääneet nyytit samalla tavalla.
Siirrä nyytit lautaselle ja tarjoa dippikastikkeen kanssa.

Kääreet voi tehdä myös omatekoisesta taikinasta, ja täytettä voi tietenkin varioida loputtomiin. Kasvisversiossa voi olla vaikka reippaammin sieniä (Sillä sipuli -blogista löytyy houkutteleva sienitäytteen ohje).

keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2020

Soijalla marinoidut munat ja koronakevään kuulumisia



Olen ollut viime viikot sen verran kiinni yhdessä isossa kirjoitustyössä (siitä lisää myöhemmin), etten ole ehtinyt päivittää blogia siitä huolimatta, että ruokaa on näin koronakeväänä tullut laitettua ihan ennätykselliseen tahtiin. Olemme toki pyrkineet tukemaan myös paikallisia ravintolayrityksiä noutamalla kotiin esimerkiksi paistettuja nuudeleita NoodleBar9:sta, dumplingeja ja Pekingin ankkaa Pikku Pandasta tai kapsalonia Lekker61-nimisestä hollantilaisesta ruokapaikasta.

Mutta ruokaakin on tosiaan kokattu, ja tähteet on käytetty erityistarkasti hyödyksi. Pääsiäislampaan lopuistakin riitti täytettä niin pitaleipiin, kotitekoisiin patonkeihin kuin uunimunakkaaseenkin. Kun on ollut monta viikkoa etätöissä, tulee ruokaa laittaessa mietittyä aina huolella myös tulevien päivien lounasrasioita.

Moni on todennut viime aikoina kokkailleensa paljon lapsuudesta tuttuja ja turvallisia kotiruokia. Vähän aikaa sitten huomasin kaivavani esiin kauratoskaomenoiden ohjeen, jota lapsena aina tehtiin siskojen kanssa kotona. Lisäksi olemme palanneet jauhantajuurillemme siinä mielessä, että olemme tehneet jonkin verran myös pastaruokia, esimerkiksi lasagnea.



Jauhoja kuluu myös ennätystahtiin, koska leipää tulee leivottua useampaan otteeseen viikossa. Verkkokaupasta tilattujen ruokaostosten kotiinkuljetuspalvelus on osoittautunut todella käteväksi, nimim. kaikissa kulutetuissa jauhopusseissa olisi ollut aikamoinen raahaaminen. Viimeksi tänään leivoin vappua varten saaristolaisleipää.

Myös reseptipostauksia on lähiaikoina luvassa, mutta tällä kertaa laitan ainoastaan kuvia soijan ja mirinin seoksessa marinoiduista löysäksi keitetyistä kananmunista (ajitsuke tamago), jotka näyttävät hupaiselta vaikkapa ramenin pinnalla.


tiistaina, maaliskuuta 03, 2020

Kokkeillaan kookospannacottaa



Pääsimme viime toukokuussa järjestetyn thai-ruokatestin päätteeksi maistamaan Kokkeillaan-blogin Päivin yltiöherkullista lime-kookospannacottaa, jonka ohjeen otin saman tien omaksi luottoreseptikseni.

Pannacotta on siinä mielessä mukava jälkiruoka, että sen voi yleensä tehdä jo edellisenä iltana jääkaappiin tekeytymään. Ja tämä on erityisen maukasta ja raikasta:

Lime-kookospannacotta (4-5 annosta)

3 dl kookosmaitoa
2 dl kermaa
1 dl sokeria
hyppysellinen vaniljajauhetta
2 tl limetin mehua
puolikkaan limetin kuori
3 oksaa minttupuskasta
4 liivatelehteä

Päälle:
1 dl limetin mehua
n. 4 rkl sokeria
pari oksaa minttua
1 liivatelehti

Laita neljä liivatelehteä likoamaan ja pehmenemään kylmään veteen. Pese limetti huolella. Sipaise siitä perunankuorimaveitsellä ohuelti kuorisiivuja ja laita ne kattilaan. Purista ja hieraise mintunoksia (lehtineen) kevyesti kourassa, jotta niistä irtoaisi paremmin makua vanukasliemeen. Kiehauta kookosmaito, kerma ja sokeri sekä limetin kuori ja minttu. Poista sitten seoksesta kuoret ja minttu. Mausta lopuksi vaniljalla ja tirauksella limetin mehua. Purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois ja lisää liivatteet kuumaan kermamaitoon hyvin sekoittaen. Jaa liemi tarjoiluastioihin ja nosta kylmään jähmettymään useamman tunnin ajaksi.

Kun panancotta alkaa olla jähmettynyttä, voit valmistaa päälle tulevan kiilteen. Laita liivatelehti pehmenemään kylmään veteen. Purista limeteistä mehua noin 1 dl. Kuumenna mehu mintunoksien kera kattilassa ja lisää sokeria mielesi mukaan. Muista, että tässä haetaan nyt melko kirpeää lopputulosta. Kun sokeri on liuennut, poista mintunoksat ja lisää liivatelehti hyvin sekoittaen. Anna liemen jäähtyä ihan pienen hetken ajan koko ajan sitä lempeästi sekoitellen. Kun se ei ole enää ihan sata-asteista, valuttele lientä hyytyneiden pannacottien päälle varovasti lusikalla, vähän kerrallaan, haluamasi määrä (ks. tarkempi ohjeistus Kokkeillaan-blogista). Nosta sitten astiat uudelleen kylmään, jotta päällä oleva kiille jähmettyy. Tämä ottaa aikaa ainakin pari tuntia, mielellään pidempäänkin. Koristeeksi käyvät esimerkiksi tuoreet vadelmat ja mintunlehdet.

sunnuntaina, helmikuuta 23, 2020

Thaimaalainen paistettu riisi



Yksi suosikkiruokapaikoistani Oulussa on Noodle Bar 9. Heiltä saa aivan mahtavaa nuudelikeittoa, minkä lisäksi tykkään kovasti paikan paistetusta riisistä ja sen maustamiseen hyvin sopivasta lisukekastikkeesta, jossa on mukana ainakin kalakastiketta ja chiliä (sekä jotain vihreää, mahdollisesti tuoretta korianteria).

Vähän aikaa sitten kokkailusta (ja kokkailuun yhdistetystä pakastettavien eväsrasioiden tehtailusta) jäi tähteeksi pienen kulhollisen verran riisiä, mistä innostuin tekemään paistettua riisiä pitkästä aikaa itse. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan myös kalakastikelisukkeen eli Prik Nam Plan tekemistä.

Toteutuksesta tuli raaka-aineidensa puolesta hiukan arki-illan versio; viikonloppuna olisi voinut käydä ostamassa keskustan Aasia-marketista tähän vaikka paketillisen jättikatkarapuja ja jotain bok choyn tyyppistä kasvista. Aivan maistuvaa tästä joka tapauksessa tuli, ja olin erityisen iloisen yllättänyt siitä, kuinka mukavasti Prik Nam Pla -kastike maustoi kokonaisuuden tässä kotitekoisessakin versiossa.

Ainesosa- ja työvaihelista vaikutti arki-iltaan nähden hätkähdyttävän pitkältä, mutta en antanut sen hämätä. Lopputuloksena olikin oikein näppärästi valmistuva ruoka, jonka avulla sai jämäriisin kätevästi makoisaan muotoon:

Thaimaalainen paistettu riisi (Khao Pad), tehty soveltaen Eatingthaifood.com-sivuston ohjetta

valmiiksi keitettyä, viilennettyä jasmiiniriisiä (alkuperäisen ohjeen mukaan 1,5 kupillista, mutta meillä oli enemmän, eli ei ole mitenkään tarkkaa)
pari broilerinfilettä, sopivina wokkisuikaleina (tai vaihtoehtoisesti jättikatkarapuja tms.)
pienehkö sipuli, ohuehkoina viipaleina
vihreää, lehtevää (ohutlehtistä) kasvista (meillä tuoretta pinaattia)
2 valkosipulinkynttä, ohuina viipaleina
1 muna
1/2 rkl soijakastiketta
1/2 rkl osterikastiketta (tätäkin meillä oli enemmän)
ripaus sokeria (voi jättää poiskin)
1 rkl öljyä paistamiseen

Prik Nam Pla (chilejä kalakastikkeessa)
pitkulaisia, punaisia thai-chilejä viipaloituna
3 rkl kalakastiketta
mehu puolikkaasta limestä
(> sekoita ainekset)

Kuumenna wokkipannu liedellä keskilämmölle ja lisää siihen suurin piirtein ruokalusikallinen öljyä. Kun pannu on sopivan kuuma, lisää siihen viipaloitu valkosipuli ja paista sekoitellen suunnilleen 15 sekunnin ajan.
Lisää suikaloitu liha ja wokkaa hetken aikaa. Lisää sen jälkeen pannuun jonkin verran riisiä ja paista sitä taas samalla sekoitellen hetken aikaa.
Kokoa riisiseos wokkipannun yhdelle reunalle ja riko muna pannun tyhjälle puolelle. Anna munan kypsyä muutaman sekunnin verran (me annoimme paistua hetken verran pitempään seurauksella, että muna ehti jo vähän jämähtää valurautaisen pannun pohjalle) ja ala sitten sekoitella sitä riisiseokseen.
Kun muna on kunnolla kypsynyt, lisää loput keitetyt riisit ja sekoita ainekset yhteen.
Lisää soijakastike, osterikastike ja pieni ripaus sokeria. Hämmentele niin, että kastikkeet sekoittuvat kunnolla.
Lisää sipulit ja vihreät kasvikset ja wokkaile vielä hetken aikaa.
Tarjoile saman tien limensiivun ja chileillä maustetun kalakastikkeen kanssa. Pinnalle voi ripottaa myös mustapippuria.

Prik Nam Pla tehdään kuulemma monissa thaimaalaisissa ravintoloissa ainoastaan kalakastikkeesta ja chileistä, mutta ainakin tämän kokemuksen perusteella limellä maustaminen toimi hyvin, kunhan ei anna sen hallita makumaailmaa liiaksi.

torstaina, tammikuuta 23, 2020

Sieniruukusta hatsapuriin



Yksi viime vuoden inspiroivimmista ruokakokemuksista oli toukokuinen georgialaisessa ravintolassa ruokaileminen ainakin sillä perusteella, että halusin tehdä joulupöytään jonkinlaista sieniruukkua (toteutukseen valikoitui Sieniruukku Julienne) ja ryhdyin pohtimaan täydellisen sieniruukun salaisuutta.

Onneksi keittiön purnukoista löytyy runsain mitoin kuivattuja herkkutatteja sekä erilaisia sieniä, joita voinee käyttää tuleviin kokeiluihin.



Nami-Nami-sivuston Pille piipahti vuodenvaihteen jälkeen perheineen Oulussa ja toi meille tuliaiseksi virolaisia juustoja. Suluguni-juusto oli erityisen tervetullutta, koska olin viimevuotisen ravintolakäynnin jälkeen haaveillut hiukan myös hatsapuri-kokeiluista. (Kyseistä juustoa pidetään usein hatsapurin keskeisimpänä ainesosana.)



Lähdimme liikkeelle hyvin yksinkertaisella ja nopealla reseptillä, jonka lopputuloksesta(* tykkäsimme kuitenkin kovasti:

Hatsapuri eli täytetty juustoleipä

1 dl vettä
½ rkl kuivahiivaa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 kananmuna
150 g Valio mozzarella raastetta (me korvasimme tämän siis sulguni-juustolla)

Sekoita 41-asteinen vesi, hiiva ja 1/2 dl jauhoja. Jätä pöydälle, kunnes seos kuplii (n. 1/2 h).
Lisää loput aineet juustoa lukuun ottamatta, vaivaa hyvin. Anna kohota 3 h, paina taikina litteäksi tunnin välein.
Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi, pyöreäksi levyksi. Laita juusto taikinalevyn keskelle. Nostele reunat raasteen päälle, niin, että leivän keskellä ei jää ilmaa. Nipistele reunat hyvin yhteen. Kauli tasaiseksi.
Paista uunin keskiosassa 250 asteessa 10 - 12 min, kunnes leipä on kauniin ruskea.
Tarjoa heti.

(* Lopputuloksesta tuli mieleen runsaasti juustoa sisältävä calzone.

lauantaina, joulukuuta 21, 2019

Lontoo joulukuussa



Jauhantapajan väki lähti pitkästä aikaa lomareissulle vähän kauemmaksi, kun itsenäisyyspäiväviikolle sai parilla lisävapaapäivällä hiukan pitemmän lomapätkän.

Kohteeksi valikoitui Lontoo, jossa kumpikaan meistä ei ollut käynyt muutamaan vuoteen(*. Hauska oli päästä vierailemaan Englannissa vielä ennen lopullista Brexit-ratkaisua.





Jouluista tunnelmaa Lontoossa riitti. Joulutoreja on kaupungissa useampia ja komeasti valaistuja joulukatuja on todellakin riittämiin. Lontoon joulutoreilta ei välttämättä löydy samanlaista tunnelmaa kuin vaikkapa Tallinnasta, mutta esimerkiksi Leicester Square Christmas Market oli kauniisti koristeltu puista roikkuvilla valoilla.

Hyde Parkin Winter Wonderlandista jäi parhaiten mieleen meluisa huvipuisto, mutta kävimme kurkistamassa muun muassa Thor’s Tipi -ravintolaan, jossa oli kaikesta päätellen yhdistelty samaan tilaan kaikkea, mitä englantilaisille tulee mieleen Pohjoismaista.



Lähellä London Eye -maailmanpyörää oli Southbank Winter Festival, jossa pääsimme perehtymään myös street food -tarjontaan. Yhdestä kojusta sai nyhtöankkaa valmistettuna sekä Englannin että Vietnamin tapaan. Ensimmäisessä lisukkeena oli muun muassa karpalo-pekonihilloa sekä jälkimmäisessä pikkelöidyistä porkkanoista ja muista kasviksista tehty rouskuva salaatti. Kolmantena vaihtoehtona olisi ollut The Vegan-Amese "Duck" (vegaaniset vaihtoehdot olivat joka puolella muutenkin näkyvästi tarjolla).

Myös pubit olivat koristautuneet jouluiseen asuun. Kuvan annokset ovat Greenwichistä: toisella lautasella fish & chips, toisella kiinnostavat omenalohkoja sisältävät makkarat:





Englantilainen ruoka ei ole ulkonäöltään aina kaikkein houkuttelevinta, mutta maku oli kyllä kohdallaan. Greenwichissä käyntikohteena oli myös Meantime-panimo.





Tähän reissuun mahdutettiin myös Afternoon Tea -elämys Fortnum & Masonilla. Tavaratalon neljännessä kerroksessa sijaitsevassa teesalongissa sai tilata henkilökohtaisen teekannun sekä kaverin kanssa jaettavan kerrostarjottimellisen pieniä voileipiä (perinteisen kurkkuvoileivän lisäksi tarjolla oli muun muassa leipiä savustetusta lohesta sekä kinkusta ja englantilaisesta sinapista), skonsseja sekä pieniä leivoksia, jotka oli näin joulukuussa koristeltu jouluiseen tyyliin. Skonssien kanssa tarjolla oli myös hilloa, kermavaahtoa ja lemon curdia.





Juon tätä nykyä enemmän teetä kuin kahvia, mistä syystä teelaadun valitseminen oli erityisen kiinnostavaa. Tarjolla oli myös Englannissa kasvatettava tee Tregothnan, ja sellaista erikoisuuttahan oli pakko päästä tällaisena ruokanörttinä kokeilemaan. Tregothnanin nettisivujen perusteella Cornwallissa on teen kasvattamiseen sopiva mikroilmasto. Teen maun lupailtiin muistuttavan Darjeelingia, eikä se loppujen lopuksi hullumpaa ollutkaan.

Iltapäiväteen ohella perehdyimme muihinkin Lontoo-klassikoihin, kun kävimme katsomassa Agatha Christien Mousetrapin St. Martin's teatterissa (näytös numero 28068). Nyt tiedämme, kuka on murhaaja.



Lontoosta saa tietenkin hyvää intialaista ruokaa (vietimme itsekin yhden illan curryn ääressä Brick Lanella). Itse odotin etukäteen kovasti myös Lontoon Chinatownin aterioita. Olen toivonut, että Suomenkin kiinalaisissa ravintoloissa olisi enemmän autenttisia kiinalaisia makuja (vrt. alkuvuoden kiinalaisravintolakierroksella huomasimme, että ”talon tapaan” annos maistuu samalta kaikissa Oulun kiinalaisissa ravintoloissa), ja Lontoossa autenttisuutta olikin ilahduttavasti tarjolla, kun kaupungissa on esimerkiksi useampiakin Sichuanin maakunnan makuihin keskittyviä ravintoloita.





Me valitsimme kohteeksemme sichuanilaisten omistuksessa olevan Er Mei -ravintolan, jonka makuja ei todellakaan ollut laimennettu länsimaiseen makuun sopiviksi! Yksi sichuanilaisen keittiön tunnetuista annoksista on Ma Po Tofu, jonka maut olivat hyvinkin jykevät.

Kong Pao Chicken on myös Sichuanista maailmalle levinnyt annos, jota oli tietenkin kiinnostava päästä maistamaan. Ravintolan pitkään ruokalistaan sisältyi myös paljon muuta (esim. aromatic crispy duck, joka ei ole Sichuania luullakseni nähnytkään), mutta suositusannokset oli merkitty valinnan helpottamiseksi tähdellä.



Lontoossa on tietenkin loputtomasti kiinnostavaa nähtävää. Ruoka- ja juomaharrastajina suunnittelimme retkeä viskitislaamoon, mutta nehän ovat kaikki tietenkin Skotlannin puolella.

Ginitislaamoja sen sijaan löytyi, ja kohteeksi valikoitui Beefeater, jonka museokierroksella pääsi perehtymään myös ginin historiaan. Beefeater-giniä on kehitelty 1800-luvulla, ja reseptiin on sisältynyt katajanmarjojen ohella monenlaista muutakin tarjolla ollutta kasvia kuten väinönputkea ja sitruunan kuorta.



Majoitumme Bloomsburyssä The President Hotelissa, joka tarjosi asiakkaille englantilaista aamiaista ja jonka sijainti oli loistava pienen kivenheiton päässä Piccadilly linen Russel Square -metroasemalta.

Piccadilly Linea pitkin pääsee kätevästi niin Heathrown lentokentälle kuin Piccadilly Circukseen, Covent Gardeniin ja Leicester Squarelle. Metron ohella ajelimme myös busseilla sekä Uberilla ja Boltilla, mutta Lontoon joukkoliikenne saa erityismaininnan muun muassa siitä, että kaikki matkat oli mahdollista maksaa lähimaksulla.



(* Omalla kohdallani edellinen käynti ulottuu aikaan ennen Pastanjauhantaa eli vuotta 2005 edeltävään aikaan.

maanantaina, marraskuuta 18, 2019

Nachopelti



Kun on pitänyt ruokablogia yli 14 vuoden ajan, on blogiarkistojen kätköihin jäänyt monia hyviä ruokaohjeita, joista osa on ehtinyt jo kokonaan unohtua. Ihan vähän aikaa sitten joku muistutti Instagramissa chilikanan ohjeesta vuodelta 2011. (Olin itse ehtinyt unohtaa autuaasti koko chilireseptikilpailun.)

Monet ohjeista ovat toki edelleen jatkuvassa käytössä. Meksikolainen dippi on lokakuussa 2007 blogiin kirjattu ohje, joka kaivetaan jauhantakeittiössä edelleen esiin aina silloin tällöin. Viime aikoina olen toisinaan tehnyt vaihtelun vuoksi myös nachopeltiä Soppa365:n ohjeella:

Nachopelti

200 g maissilastuja
250-400 g jauhelihaa (tai mustapapuja)
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
1 rkl chilikastiketta
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi:
1 prk valmista tacokastiketta
1 prk valmista juustokastiketta
1 punasipuli
10 kirsikkatomaattia
1/2 paprika
jalopenoja
juustoraastetta
(rucolaa tai muuta salaattia)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ruskista jauheliha paistinpannussa, mausta juustokuminalla, paprikajauheella, suolalla ja pippurilla. Lisää chilikastike ja tomaattipyree. Hauduttele hetki. Halutessasi voit käyttää myös kaupan valmista tacomausteseosta.
Kuori punasipuli ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Puolita kirsikkatomaatit. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Ripottele pellille suurin osa maissilastuista. Levitä maissilastuille jauhelihaseos. Lisää pilkotut kasvikset ja lusikoi pinnalle taco- ja juustokastikkeet. Ripottele päälle loput maissilastut ja juustoraaste.
Paista uunissa, kunnes juusto sulaa ja saa vähän väriä, noin 10-15 minuuttia.
Sirottele halutessasi kypsän nachopaistoksen päälle rucolaa.



Yleensä jätän kirsikkatomaatit pois (toimivat tässä tapauksessa paremmin ilman uunitusta!) ja paistan silputun sipulin yhdessä jauhelihan kanssa. Kuvassa kuitenkin alkuperäisen ohjeistuksen mukainen lopputulos, jossa osa lihasta korvattu kidneypavuilla.

sunnuntaina, lokakuuta 27, 2019

Pitkän lounaan puolustajat



Meillä on kanssaäijien kanssa kerho, joka vietiin jo takavuosina rekisteröidyksi yhdistykseksi asti ja muunnettiin nimellisesti hyväntekeväisyysjärjestöksi, kuten vakavien kerhojen kanssa helposti käy. Käytännössä kyse on nipusta laiskanpulskeita ja mukavuudenhaluisia keski-ikäisiä ukkeleita, jotka kokoonnumme silloin tällöin lyömään kättä ja syömään hyvin.

Kerhomme on nimeltään Pitkän lounaan ritarikunta ja toiminta-ajatuksena on nimestäkin helposti päätellen pitää yllä vanhan ajan kunnon pitkien lounaiden perinteitä. Vaikka 80-luku ja Kekkonen ovat jo takana, nautimme pari kertaa vuodessa lounaan, joka alkaa puoliltapäivin ja päättyy puolenyön paikkeilla. Lounas nautitaan siis pitkän kaavan mukaan ja järjestetään yleensä ravitsemusliikkeessä – ja siihen kuuluu tavanomaiset ruokajuomat.





Viime lounas pidettiin perinteistä poiketen yksityistiloissa ja ruoat valmistettiin ritariveljesten kesken. Minun panokseni oli väliruokasorbetti, joka valmistui äärimmäisen kätevästi ja toimi BBQ-henkisen kattauksen välissä oivasti. Sen kun kuori ja pusersi sitruunat ja kuunteli, kun jäätelökone teki työt.

Tätä ohjetta mukaillen syntyy tosi helposti tosi hyvä väliruoka vaikka vähän raskaampaankin ruokakokonaisuuteen.

Everstin sitruunasorbetti

1 dl sokeria
1 dl vettä
5 sitruunaa
0,5 dl votkaa

Laita votka pakastimeen jäähtymään. Pese yksi sitruuna huolellisesti ja vetele kuoriraudalla kuoresta ohuita nauhoja. Purista sitruunoista 2 dl mehua.
Kuumenna vesi ja liuota joukkoon sokeri. Lisää sitruunanmehu ja kuori.
Anna hetki jäähtyä ja aja sorbetti jäätelökoneella valmiiksi, n. 45 minuuttia. Nosta sorbetti vielä 10 minuutiksi pakastimeen. Kuopaise lämmitetyllä jäätelökauhalla palloja ja kaada votka päälle.

maanantaina, syyskuuta 23, 2019

Pennepastaa ja makumuistoja Ranskasta



Viime viikot ovat olleet sen verran hoppuisaa aikaa, etten ole ehtinyt blogin ääreen juuri ollenkaan, mutta syyskuun loppuun ajoittuva blogisynttäri on aina omalta kannaltani sen verran merkittävä tapaus, että keitin viikonloppuna juhlan kunniaksi pennepastaa ja tein nopean pastakastikkeen sienistä, parmankinkusta, parmesaanista ja lehtipersiljasta.

Blogisyntymäpäivän kunniaksi voisin samalla kertoa muitakin ruokakuulumisia. Viime viikkoihin on mahtunut esimerkiksi erittäin ruokapitoinen työmatka Ranskan Toulouseen ja ennen kaikkea Toulousen lähistöllä sijaitsevaan Albiin, jossa yöhön asti venyvien illallisten ohella pidettiin päivittäin puolentoista tunnin mittaisia lounastaukoja (omituista tällaiselle suomalaiselle tehokkuusajattelijalle, joka lounasaikaan usein vain haukkaa jotain nopeaa tietokoneen ääressä).



Yhtenä iltana pääsin osallistumaan Albissa tilaisuuteen, jossa maisteltiin ranskalaisia juustoja. Suuri osa tapahtuman ranskankielisestä sisällöstä meni valitettavasti ohi, kun en osaa ranskaa juuri ollenkaan, mutta monenlaista juustoa pääsin kuitenkin maistamaan. Samalla pääsin herättelemään makuaistiani hiukan yllättävilläkin makuyhdistelmillä. Esimerkiksi suolainen sinihomejuusto oli aika kutkuttava makupari makean kastanjatahnan (chestnut spread) kanssa. Lisäksi juustoja yhdistettiin esimerkiksi wasabi-seesaminsiemensekoitukseen, paprikajauheeseen ja ranskalaistyyliseen sinappiin. Ja toki juustojen kaveriksi tarjolla oli myös monenlaisia marja- ym. hilloja.

Noita ideoita pitää ilman muuta kokeilla myös kotona.



Tarn-joen varrella sijaitseva Albi on paikkakuntana melko pieni, mutta siellä käy kohtalaisesti turisteja sen vuoksi, että sen historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintölistalla. Lisäksi kaupungissa on syntynyt taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec, jonka töitä pääsee ihastelemaan Albin keskustan vanhaan piispanlinnaan perustetussa museossa.





Paikallista ruokaa arvostettiin Albissa paljon. Alueella kasvatetaan kuulemma paljon ankkoja ja sikoja, ja esimerkiksi viimeksi mainittu käytetään ruoanlaitossa kokonaisvaltaisesti hyödyksi (silmiä myöten). Ruokafilosofia on siltä osin siis hyvin samanlainen kuin vaikkapa Japanissa. Myös paikallisten asukkaiden suosittelemat ruokatuliaiset olivat hyvin lihapitoisia, esimerkiksi erilaisia lihapateita.

Majoituin Albissa hotelli Mercuressa. Hotellin aamupala tuoreine croissanteineen, juustoineen ynnä muine ruokineen oli erityisen suositeltava. Ja aamupalan ääreltä oli upea näköala keskiaikaiseen kaupunkiin ja sen vanhoille silloille:



Ranska teki sen verran suuren vaikutuksen, että olisin mieluusti viettänyt eteläisen Ranskan pikkukaupungeissa enemmänkin aikaa. Esimerkiksi hiukan etelämpänä sijainneessa Carcassonessa olisi ollut hauska vierailla jo ihan näin lautapeli-intoilijanakin. Onneksi ensi kesälle on suunnitelmissa jo uusi matka Toursiin.

tiistaina, elokuuta 06, 2019

Pastanjauhantaa Perämerellä



Viime kuukausien ilmastonmuutoskeskusteluissa on pohdittu asiaa paljon myös matkailun näkökulmasta, ja aika moni tuttuni on vähentänyt lentämistä viime aikoina.

Joudun itse työni takia matkustamaan aina välillä ulkomaille (lähikuukausien suunnitelmissa on luvassa matkat Etelä-Ranskaan ja Hollantiin), mutta lomamatkailusta on näin kesäaikaan tullut viime vuosina ihan huomaamatta lähimatkailua. Syynä siihen on vuosikymmenen alkupuolella alkanut purjeveneharrastus.



Tänä kesänä menimme veneellä Perämeren rannalla sijaitseviin kaupunkeihin, joista kaikissa olemme käyneet monta kertaa aikaisemmin mutta joista saimme nyt irti vaikka kuinka paljon uusia juttuja. Kuten nyt vaikkapa Kemistä, jonka palkittu vierasvenesatama osoittautui aivan mahtavaksi.

Kesäpäivän lämmössä rantaravintolan jäähilepöydän äärellä piti jopa välillä muistuttaa itselle, että nyt ei ihan oikeasti olla missään ulkomailla vaan Kemissä, joka on tähän asti edustanut minulle lähinnä vain kaupungin ohittavaa moottoritietä.





Uskaltauduimme veneellä myös Toranda-nimiseen vierasvenesatamaan, josta eteenpäin aukeni näkymä kohti Tornion kaupunkia.

Satama oli arkipäivänä isompien veneiden osalta hyvin hiljainen: Väylä Torandaan ruopattiin muutama vuosi sitten esim. omalle 2,1 metrin syväyksessä kulkevalle veneellemme sopivaksi. Muutos ei kuitenkaan näy vielä paperisissa merikartoissa, mistä syystä monia purjehtijoita Torandaan saapuminen arveluttaa edelleen.

Torandassa on rantaravintola (Tornionjoen rantanäkymillä), mutta lisäksi vierasveneilijöitä varten olisi ollut saatavilla kerrassaan mahtavat kesäkeittiömahdollisuudet. Pitää seuraavalla kerralla hankkia Torandaan kokattavaksi vaikka tuoretta kalaa. Torandan saunaa sen sijaan päästiin testaamaan, ja se osoittautuikin oikein oivalliseksi.







Veneen kannelta nähtynä myös lähiseudun historia heräsi uudella tavalla henkiin, kun matkan varrelle sattui muun muassa jäänmurtaja Sampo (Kemin Ajoksessa) sekä Lapin sodan tapahtumista tuttu Tornion Röyttä, jossa on niin ikään vierasvenepalveluita saatavilla.

Kalaa tuli reissun aikana syötyä useampaan kertaan. Alla Hailuodon Majakkapihan ahvenia:



Luulajan vierasvenesatama Ettans Båthamn oli edellisen käyntimme jäljiltä muuttunut. Vierasvenepaikkoja oli nyt todella paljon, joten laiturista löytyi hyvin tilaa vielä myöhäisellekin saapujalle. Luulaja on veneilijän kannalta ihan ykköskohde siinä mielessä, että aivan sataman vieressä on iso ruokakauppa ja lisäksi venetarvikekauppa. Kaupungin ruokapaikkatarjonta on myös lyhyen kävelymatkan päässä samaan tapaan kuin Kemissäkin.



Hyvä keino löytää uusia kiinnostavia paikkoja lähiseudulta on tietenkin myös geokätköily.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails