Parsawokkia mustapapukastikkeessa

Nyt, kun kesä on jo ovella ja ruokailu pääsee siirtymään olohuoneista ja ravintolasaleista terasseille, alkaa parsakausi vähitellen kääntyä lopuilleen. Kevään parsat olemme tavanneet nauttia melko perinteisesti hollandaisella — tai ainakin nykymuodin mukaisesti kinkun tai pekonin kanssa.

Tällä kertaa mieli teki kuitenkin jotain erilaista, ja sellaisen virkaa valikoitui toimittamaan Aasia-henkinen wokkiohje. Wokkiin käy vähän vanhempi ja paksumpikin parsa, kunhan sitä kuorii riittävästi. Hentoiset uuden sadon tuotokset kannattanee jatkossakin syödä vähemmän raaka-aineen makua peittävällä tavalla.

Parsawokki mustapapukastikkeessa

0,5 kg nautaa, esim. ulkofileetä, ohuiksi suikaleiksi pilkottuna
3 rkl soijakastiketta
2 rkl maissitärkkelystä
1 rkl kuivaa sherryä
1 rkl raastettua inkivääriä
1 tl chiliöljyä
2 rkl ruokaöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen paprika, ohuiksi suikaleiksi leikattuna
1 puntti parsaa, siistittynä ja leikattuna tuuman mittaisiksi pätkiksi
0,6 dl mustapapukastiketta pullosta

Yhdistä pienessä kulhossa nautasuikaleet, soijakastike, tärkkelys, sherry, inkivääri ja chiliöljy. Sekoita, kunnes lihanpalat ovat tasaisesti kastikkeen peitossa. Laita liha syrjään marinoitumaan siksi aikaa, kun pilkot vihannekset.

Kuumenna ruokaöljy isossa paistinpannussa tai wokissa tosi kuumaksi, eli kunnes se lähes savuaa. Lisää paprika, parsa ja valkosipuli ja paista sekoitellen 2–3 minuuttia tai kunnes parsa on pehmeää ja kirkkaanvihreää. Ota kasvikset pannulta esim. reikäkauhalla ja laita syrjään odottelemaan.

Lisää liha pannulle ja paista sekoitellen 2–3 minuuttia tai kunnes se on kauttaaltaan ruskistunut. Palauta sitten kasviksetkin pannulle ja sekoita mukaan mustapapukastike. Sen kanssa kannattaa olla suhteellisen tarkkana ja ehkä lisäillä sitä vain vähän kerrallaan, maistellen. Lähi-aasiakauppamme lasipullossa myymä kastike oli nimittäin sen verran tuhtia tavaraa, että koko wokista meinasi tulla liian voimakas ja suolainen. Ruokaa voi muutenkin ohentaa tässä vaiheessa vedellä, jos rakenne näyttää liian paksulta.

Tarjoa heti riisin kanssa. Alkuperäinen ohje ehdottaa kylkeen vielä onnenkeksiä täydentämään noutokiinalaistunnelmaa.

Mansikka-banaanijäätelö

Banaani ja mansikka sopivat hyvin yhteen ja mouodostavat tämän raikkaan, keväisen jäätelön ytimen. Mansikan asemesta voi hyvin käyttää muitakin marjoja tai hedelmiä. Tämä onkin loistava ja maukas keino tehdä tilaa uudelle satokaudelle, jos pakastimen perällä on vielä viime vuoden marjoja.

Resepti on alun perin Ben & Jerry's -reseptikirjasta.

Mansikka-banaanijäätelö

2 suurta kananmunaa
1,8 dl sokeria
4,8 dl kermaa
2,4 dl täysmaitoa
1,6 dl mansikoita (pakastetut käyvät hyvin)
1 ylikypsä banaani
1 tl sitruunamehua

Muusaa banaani kulhossa ja kaada joukkoon sitruunamehu. Jos sulatit mansikat pakasteesta ja sulamisvesi näyttää herkulliselta, sitäkin voi lisätä joukkoon.

Pilko mansikat. Varsinkin pakastemansikat kannattaa hienontaa melkoisen pieniksi palasiksi, jos ne ovat vielä hieman jäisiäkin. Ajatus isoista mansikanpaloista jäätelössä voi tuntua äkkiseltään herkulliselta, mutta suuret, kivikovat mansikkasattumat hampaissa eivät sitä käytännössä kuitenkaan ole.

Vatkaa munia, kunnes koostumus on kevyt ja ilmava. Lisää vähitellen mukaan sokeri ja vispaa, kunnes se on kokonaan sekoittunut muniin. Lisää kerma ja maito ja vispaa jälleen. Sekoita lopuksi mukaan muusattu banaani.

Jäähdytä jäätelökoneessa koneen ohjeiden mukaisesti. Lisää mansikanpalaset vähän ennen kuin jäätelö on valmista. Meidän koneessamme sopiva hetki on noin puolen tunnin veivaamisen jälkeen.

Valmis jäätelö kannattaa laittaa vielä muutamaksi tunniksi pakastimeen, jotta rakenne jämäköityy. Jäätelökoneen käsittelyn jälkeen jäätelö on yleensä vielä melkoisen sulavaa.

Juhlallista vappua

Hauskaa vappua! Kuplajuomaa, serpentiiniä ja vesisadetta!

Ja asiaan: Vappujuhlissa olisi mukava tarjota lihapullia, mutta pullista meinaa tulla melko usein hieman kuivia ja mauttomia. Nina Cappelenin kirjan Aikaa ystäville tapasohjeiden joukosta löytyi tällainen ohje, jossa kuivuutta ja mauttomuutta vastustetaan tavallista runsaammalla öljyn ja valkosipulin määrällä:

Taivaalliset lihapullat

400 g jauhelihaa
1 suuri leipäviipale, josta on poistettu kuoret
2 kananmunaa
1 tl kuivattua oreganoa, basilikaa, timjamia tai muita yrttejä
pippuria
merisuolaa
6-8 hienonnettua tai murskattua valkosipulinkynttä
1 pieni kelta- tai punasipuli hienonnettuna
3 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä tai chilöljyä, jos pidät tulisesta mausta

Murenna leipäviipale suureen kulhoon. Sekoita joukkoon munat, reilusti kuivattua oreganoa, basilikaa tai timjamia, rouhittua pippuria, vähän merisuolaa, valkosipuli, sipuli ja tomaatit.
Lisää jauheliha sekä öljy ja sekoita hyvin, jotta saat kiinteän taikinan. Ota taikinasta ruokalusikalla luumun kokoisia nokareita. Muotoile pallot kädellä ja kasta lusikka veteen aina ennen kuin otat siihen taikinaa. Nosta lihapullat kuumaan paistinpannuun ja paista ne joka puolelta kauniin värisiksi ja sisältä kypsiksi.

Samassa kirjassa oli hyvä ohje myös marinoituun mozzarellaan sekä ennen kaikkea marinoituihin tomaatteihin, jotka onnistuvat tietenkin parhaiten mehevän kypsistä tomaateista:

Marinoidut tomaatit

4 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä (tai 2 tl kuivattuja)
1 kuivattu chili
2 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä
merisuolaa

Huuhdo tomaatit ja leikkaa ne suuriksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita valkosipulit, yrtit, murskattu chili ja oliiviöljy tomaattikuutioiden joukkoon. Kumoa ainekset kulhoon ja ripottele pinnalle merisuolaa. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa. Ota ruoka huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

Marinoitu kasvissalaatti

Vaikka pidän kovasti pastasta ja sinihomejuustosta, minua kiehtovat kuitenkin ruokalajit, jotka ovat samaan aikaan sekä terveellisiä että herkullisia. Kasvisten paahtaminen on yksi klassinen keino, jonka avulla saa kevyemmästäkin ruokalajista hieman maistuvamman. Jos muistellaan vaikka vanhaa kunnon vuohenjuustosalaattia kuuden vuoden takaa.

Viikonloppuna pääsimme avamaan grillikautta hyvien kavereiden luona, ja ribsien sekä savustetun lohen ohella tarjolla oli erityisen maistuvaa salaattia, jonka ohje oli kuulemma Hyvä terveys -lehden liitteestä. Kesäkurpitsat paahtuivat kätevästi samaan aikaan muiden grillattavien kanssa:

Kreikkalainen marinoitu kasvissalaatti

1 keskikoinen kesäkurpitsa
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
ripaus vastajauhettua mustapippuria
200 g (marinoituja) herkkusieniä
(+ oliiviöljyä, viinietikkaa ja valkosipulia marinointiin)
1 roomansalaatti
1 tammenlehtisalaatti
250 g terttutomaatteja
1 punasipuli
2-3 vartta kevätsipulia
1/2 dl silputtua tuoretta persiljaa
(grillattua latva-artisokkaa)
Lisäksi:
2 rkl Extra Virgin -oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikka

1. Huuhtele ja viipaloi kesäkurpitsa. Grillaa se nopeasti kuumassa parilapannussa tai grillissä, tilkassa oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
2. Käytä valmiiksi marinoituja herkkusieniä tai ruskista tuoreet herkkusienet nopeasti öljytilkassa kuumassa pannussa. Marinoi ne tilkassa oliiviöljyä, viinietikkaa ja esimerkiksi viipaloitua valkosipulia.
3. Huuhtele salaatit tarvittaessa ja kuivaa puhtaan keittiöpyyhkeen päällä tai salaattilingossa. Huuhtele ja halkaise tomaatit.
4. Annostele lautasille runsaasti salaattia, grillattua kesäkurpitsaa ja herkkusieniä. Kuori punasipuli ja leikkaa se erittäin ohuiksi viipaleiksi. Lisää sipulia ja kevätsipulia lautasille. Halutessasi voit lisätä annoksiin myös marinoitua artisokkaa.
5. Viimeistele laadukkaalla oliiviöljyllä ja balsamiviinietikalla.


Jälkiruokana oli vielä kreikkalaisia hunajahedelmiä, jotka maistuivat meikäläiselle aivan ylihyvin. Onhan kreikkalaisen jogurtin ja juoksevan hunajan yhdistelmä ollut pitkään suosikkimakujeni joukossa:

Kahdeksan ruokablogia ja asiaa

Vegemisiä-blogi heitti ilmoille haasteen, josta tuli hyvin nostalginen olo. Ennen muinoin osallistuin kaikenlaisiin meemeihin yhtenään! Kiitos siis vegemisille tästä.

Tässä kiertävässä haasteessa pitää:
1. Kiittää haasteen antajaa.
2. Jakaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tästä haasteesta.
4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

Aluksi mietin, etten keksi ketään haastettavaa, mutta tästä saan toisaalta hyvän tekosyyn kirjata ylös sellaisia kiinnostavia ruokablogeja, joihin en (luullakseni) ole aikaisemmin linkittänyt. Näitä kannattaa lukea:

Kotihippi ja Leipuri

Myrkynkeittäjä

Puutarhan ja hellan välissä

Huhmare

Hyvää ruokaa ja annoskateutta

Herneetkin rokkaa

Kärähtäneet

Hella & houkutus


Ja tässä näitä satunnaisuuksia:

1. Suhtauduin erittäin epäilevästi uusimpaan The Hobbit: An Unexpected Journey -elokuvaan (mietin, miten niin lyhyestä kirjasta saa kolme kunnollista elokuvaa). Siinä vaiheessa, kun olin elokuvaa katsellessani vuodattanut kupillisen kyyneleitä, olin valmis muuttamaan mielipidettäni.

2. Kyynelkanavat avautuivat siinä vaiheessa, kun Bilbo Baggins totesi: ”I miss my books...”

3. Olen aina ollut paatunut lukutoukka. Haaveilen leppoisien ihmisten lukupiiristä, jonka kokoontumisiin saisi liittyä myös lautapelejä ja syötävää.

4. Olen kova addiktoitumaan, ja teen asioista pakkomielteitä itselleni. Onneksi osa pakkomielteistä on positiivisia. Kuntosalilla käymiseenkin voi näköjään jäädä koukkuun.

5. Olen kehittänyt pakkomielteen parin viime kuukauden aikana myös The Big Bang Theory -tv-sarjaan.

6. Lempivärini on vihreä. Joskus aiemmin se oli violetti. Paras ruoka on kuitenkin punaista.

7. Olen luullakseni tunnetumpi pastanjauhajana kuin vaikkapa oman ammattini harjoittajana, mutta en edelleenkään tiedä täydellistä pastaohjetta. (kuvassa arkista vuohenjuustopastaa viime joulukuulta)

8. Leivon tässä blogatessani pannupizzaa.

Maailman maistuvimmat pikkusyötävät

Viikko sitten pidettiin oululaisten ruokabloggaajien kevätmiitti, ja nyt se on virallista: täkäläiset kotikokit tekevät oikeasti maailman maistuvinta ruokaa. Lisäksi he onnistuvat löytämään ruokiinsa harvinaisen maistuvia tomaatteja, mikä heille myöskin eduksi lasketaan.

Nousin heti alkuillasta seitsemänteen taivaaseen, kun nappasin suuhuni iltaa emännöineen Virpin päällystämän ruissipsin. Täytteessä oli muun muassa kylmäsavuhärkäleikkelettä, punasipulia ja smetanaa. Lisäksi Virpi oli ahkeroinut pöytään vastaavanlaisen lohitäytteen sekä Stout-lihapataa. Ohjeita löytyy täältä.

Virpin vara-aviomies oli puolestaan pujotellut vartaisiin broilerinmaksaa, jonka oli onnistunut paistamaan suorastaan suussa sulavaksi.

Kokkien ja Pottien Hannele valloitti sydämeni minitortilloilla, joiden päällä oli aivan mahdottoman maistuvia tahnoja ja tomaatteja.

Sittemmin olen käyttänyt aikaani haaveilemalla myös paahdetuista kikherneistä. Mainiota rouskuteltavaa!

Kokkaava Kotiharmi toi paikalle paitsi oman ihastuttavan itsensä myös täydellisen herkulliselta maistuvaa parmankinkkuun käärittyä marinoitua vuohenjuustoa.

Ja sitten se hunajakakku!

Aina takuuvarma Insinöörikeittiö panosti tällä kertaa maistuvaan kasvisruokaan: tarjolla oli Kellerin linssisalaattia ja tomaatti-avokaado-lime-chili-punasipuli-korianterisalaattia. Jos saisin valita autiolle saarelle yhden ruokalajin mukaani, voisin vaikka taipua tuohon tomaatti-ihanuuteen.

Lisävirkistyksenä oli tarjolla appelsiini-kanelisorbettia.

Siinä vaiheessa kun luulee jo saavuttaneensa kaiken mahtavuuden, pääsee vielä maistamaan Sokerikukkasten Kardemumman leipomia ääriherkullisia kuppikakkuja eli virallisemmin Lemon & poppyseed cupcakes. Aivan mahtava sitruunaisuus!

Jos tekee mieli vaikka pääsiäispöytään jotain kaunista ja keväistä, leipokaa ihmeessä näitä:

(Kuvat taattua Instagram-laatua.)

Cocktail-pitaleivät ylikypsästä karitsanpaistista

Suupalan kokoisten alku- tai cocktail-palojen keksiminen on jotenkin tosi vaikeaa. Tuntuu, että kaikki hyvät ideat on syöty tylsiksi. Erilaisista sandwicheista ja hampurilaisista on kuitenkin miniatyrisoimalla luotu maukkaita alkupaloja – niin miksei sitten täytetyistä pitaleivistä?

Tätä ylikypsäksi pikku hiljaa SlowCooker-padassa hauduteltua karitsaa voi tietenkin syödä monella tapaa. Esim. tsatsikin ja valkosipuliperunoiden kanssa se toimisi pääruokana, mutta näihin pikkuruisiin pitaleipiin se soveltui aivan uskomattoman hyvin. Olin jopa melko yllättynyt, miten raikas ja yhtä aikaa tuhti maku pita-suupaloihin tuli. Raastettu sitruunankuori maustoi lihaa juuri sopivan raikkaaksi. Kuoren käyttäminen sitruunamehun sijaan antaa jotenkin kevyemmän maun, kun ei mennä niin happo edellä.

Punaviinissä ylikypsäksi haudutettu karitsa ja cocktail-pitaleivät

karitsanlihaa (luullisia osia tai vaikka paistia)
useampi kynsi valkosipulia
2 tlk tomaattimurskaa
muutama oksa rosmariinia
2 sitruunan raastettu kuori ja hieman mehua
timjamia
suolaa, pippuria, oliiviöljyä

Kuumensin padassa ensin lorauksen oliiviöljyä ja laitoin veitsen lappeella auki muserretut valkosipulinkynnet hetkeksi paistumaan. Lisäsin sitten hyvissä ajoin huoneenlämpöön otetun ja joka puolelta suolalla ja pippurilla höystetyn lampaanpalan. Lihana oli saatavuussyistä karitsanpaistia, mutta jos kaupasta löytyy, luullisissa paloissa on muhevampi maku.

Paistoin lihan pinnan joka puolelta ruskeaksi ja ripottelin sitten pannulle kovista oksaosista irti riivityt rosmariininlehdet. Pyörittelin niitä vielä öljyssä aivan hetken ja lisäsin sitten tomaattimurskan, hieman timjamia sekä punaviiniä niin paljon, että lihat melkein peittyivät. Raastoin sekaan sitruunankuoren ja puristin toisesta myös teelusikallisen tai pari mehua.

Hauduttelin karitsaa kunnolla ylikypsäksi, yhteensä reilun kuuden tunnin ajan. Alussa lämpö oli kovempi (175-200 C), mutta pudottelin sitä pikku hiljaa haudutuksen edetessä ensin 150 C:hen ja lopuksi 125 asteeseen. Tällä tavoin saadaan sähköuunilla mukailtua leivinuunin lämpöprofiilia, kun kuumaksi lämmitetty uuni pikku hiljaa viilenee hauduttelun myötä. Tarkistin nestetilanteen silloin tällöin ja lisäsin punaviiniä pari-kolme kertaa, kun sitä väistämättä hieman haihtuu näin pitkässä haudutuksessa. Neste pitää lihan mehukkaana eikä lihasta tule kuivaa, vaikka se on uunissa tuntitolkulla.

Pitaleipätaikinasta revittiin pieniä, ehkä noin peukalonpään kokoisia palloja, jotka sitten kaulittiin ohuiksi, suupalan kokoisiksi pyörylöiksi ja paistettiin 250 C:ssä, kunnes ne pullahtivat koholle siten, että pitaleivän voi avata veitsellä ja täyttää. Näin pienet pitat eivät tahtoneet nousta pussimaisiksi, jos ne oli kaulittu läpinäkyvän ohuiksi, joten kaulimisen kanssa voi harkita pientä malttia. Sopivan paksuuden löytää kokeilemalla. Kannattaakin ehkä kaulita ensin muutama eripaksuinen ja paistaa koe-erä.

Pitaleivät täytettiin ylikypsän lampaan paloilla, hummuksella ja pikkulusikallisella ezmeä.

Ohje on mukana Pyrexin SlowCook-reseptikilpailussa ja sitä voi käydä äänestämässä täällä.

Pyrex SlowCook -pata

Pyrex on perinteinen lasitavaramerkki. Sen juuret juontavat samaan Corning-yritykseen, joka tekee esimerkiksi nykyisten älypuhelinten naarmuja vastustavat lasipinnat. Alun perin Corning valmisti Pyrex-merkin alla borosilikaattilasisia astioita keittiö- ja laboratoriokäyttöön. Borosilikaatista valmistetut astiat kestävät suuria ja nopeita lämpötilanvaihteluita, joten Pyrex-lasit eivät haljenneet tavallisen lasin tavoin, kun uunikuuma astia kohtasi kylmän pöytäpinnan tai siihen kaadettiin kylmää nestettä. Myös opiskeluaikojeni laboratorioissa Pyrex oli tuttu merkki.

Sittemmin Corning lopetti Pyrex-astioiden valmistuksen ja ryhtyi lisensoimaan tuotemerkkiä eri yrityksille. Merkki koki pienoisen kolauksen, kun eräs lisensoija haistoi helpon rahan ja alkoi myydä Pyrex-nimellä tavallisesta, halvemmasta lasista valmistettuja astioita – jotka tietenkin poksuivat kotikeittiöissä rikki, kun niitä kiikutettiin kuumasta kylmään tai päinvastoin. Tarkalleen ottaen yritys ei tietenkään luvannut astioille lämpövaihtelun kestoa, mutta kuluttajat olivat tottuneet yhdistämään Pyrexin juuri tällaiseen lasiin.

Nyt ranskalainen lisenssinhaltija Arc (tuttu mm. meilläkin myytävistä Luminarc-laseista) on ryhtynyt valmistamaan Pyrex-merkillä emaloituja valurautapatoja Le Creusetin ja Emile Henryn tyyliin. Saimme Jauhantapajaan kaksi kappaletta Pyrex SlowCook -patoja: suuren soikean haudutuspadan sekä erittäin sympaattisen, malliston pienimmän pyöreän padan.

Padat vaikuttavat olevan erittäin tukevaa tekoa, jopa tukevampia kuin aiemmat Le Creusetimme. Valurautapadoissa tukevuus ja paino on hyvästä: jämäkkä pata varaa ja johtaa lämpöä ruoanlaittomielessä hyvin. SlowCook-patojen nupitkin on valmistettu muovin sijaan teräksestä, joten on syytä olettaa niiden kestävän uunitusta mainiosti. Ajatuksissa onkin hauduttaa pääsiäisen punaviinilammas leivinuunissa uutukaisessa SlowCook-padassamme.

Padat tulivat siinäkin mielessä hyvään hetkeen, että olemme kevään aikana useampaan otteeseen haikailleet Amerikassa vallitsevan slow cooker -kulttuurin perään. Sikäläisissä ruokablogeissa törmää jatkuvasti hitaasti hauduteltaviin koko-ruoka-yhdessä-padassa -tyyppisiin ohjeisiin. Kunnon valurautapata soveltuu sellaisten valmistamiseen mainiosti.

--
Ja jotta tämä postaus ei jäisi vaille ruokamainintoja, tässä linkki vanhoihin pataruokapostauksiimme.

Uunihedelmät

Tykästyin vähän aikaa sitten 52 weeks of deliciousness -blogin arki-illan ateriaan, joka piti sisällään pestoporkkanoita ja porsaankyljystä, mutta ennen kaikkea tämän yltiöherkullisen jälkiruoan:

Syntiset uunihedelmät

3-4 keltaista ja punaista luumua
1 omena
vaniljasokeria
hasselpähkinärouhetta
valkosuklaapaloja
vaniljajäätelöä

Pilko hedelmät ja siirrä ne isoon kulhoon. Lisää hedelmien joukkoon vaniljasokeri ja hasselpähkinärouhe. Sekoita hyvin.
Siirrä hedelmät uunivuokaan, paloittele päälle valkosuklaa.
Paista hedelmiä uunissa n. 15-20 minuuttia, 200 asteessa.
Tarjoile hedelmät vaniljajäätelön kanssa.

Etelä-Suomessa asuvat tutut ovat kyselleet joskus parhaaseen luumuaikaan luumureseptejä, joita minulla ei ole ollut juurikaan antaa. Näillä seuduin ei luumu pahemmin kasva, eikä luumuja jostain syystä tule juuri kaupasta ostettua.

Blogiarkistoa kaiveltuani löysin vuodelta 2006 ohjeen karamellisoituihin luumuihin. Jotain sentään!

Soija-hunajalohi

Vakaana pyrkimyksenäni on syödä säännöllisesti kalaa. Uudenlaista uunilohiohjetta etsiskellessäni löysin tällaisen aasialaisvivahteisen lohiohjeen, johon tykästyin välittömästi.

Tässä soija kohtaa hunajan, ja parhaat ruokaohjeet ovat perinteisesti juuri niitä, joissa vastakkaiset maut tapaavat toisensa.

Soija-hunajalohi foliossa

2 lohiperhosta
pari kevätsipulia, reiluihin paloihin vinoittain viipaloituina
2 rkl hienonnettua inkivääriä
2-4 murskattua valkosipulinkynttä
pari salottisipulia, viipaloituna

kastike:
2 rkl paksua, makeaa soijakastiketta (alkuperäisessä ohjeessa Yuen Chun thick caramel sauce)
2 rkl hunajaa
1 rkl soijakastiketta (light soy sauce), tai enemmän, maun mukaan
loraus sakea (tms.)
öljyä (folion voitelemiseen)

koristeeksi:
sitruunanviipaleita
paahdettuja seesaminsiemeniä

Laadi ensin alumiinifoliosta molemmille lohiperhosille sopiva pesä. Ota foliota vähintään kolme kertaa lohenpalojen kokoiset arkit, jotta osan voi taitella myöhemmin nyytin kanneksi. Levitä folioille ruokaöljyä ja aseta lohipalat folioiden päälle. Sekoita kastike, maista, ja lisää vielä soijaa, jos on tarpeen. Levitä kastiketta reilusti lohen päälle. Tee sama toiselle puolelle. Aseta kevätsipulit, valkosipulit, inkivääri ja salottisipuli lohen päälle.

Taittele folion laidoista kalanpalojen ympärille parin-kolmen sentin korkuiset reunat ja sulje paketit sitten kääntämällä ylimääräinen folio löysästi kalan ylle. Nyyteistä ei tarvitse tehdä ääritiiviitä – kevyt suojapeite riittää tällä kertaa. Alkuperäinen ohje käskee vielä puhaltamaan pillillä pakettiin, meiltä tämä vaihe jäi väliin.

Paista nyyttejä uunipellillä tai vuoassa noin 175-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia riippuen lohipihvien paksuudesta. (Omassa uunissamme kypsyminen kesti vähän kauemminkin.) Nouki lohi uunista ja leikkaa tai kääri folio varovasti lohipihvien päältä. Koristele annokset lopuksi seesaminsiemenillä ja sitruunalla. Sitruunasta puristettu mehu kypsyttää lämmintä kalaa vielä hiukan, mutta jos et halua kalaasi ylimääräistä hapokkuutta, jätä sitruunakäsittely väliin. Tarjoa esim. riisin kanssa.

Marthan pekonileivät

Ensiksi, käykäähän katsastamassa pirteä oululainen blogituttavuus chic pea!. Uunituoreessa ruokablogissa on jo vaikka kuinka monta mielenkiintoista reseptiä. Ja erityisen kiinnostavia kasvisruokia! Jos tekaisisi vaikka munakoisotaginea tai pinaattipaistosta.

Toiseksi, nyt on luvassa pitkästä aikaa pekonia. Mieleni teki reilu viikko sitten sinihomejuustoista leipää, ja kaupan pihassa suoritetun pikagoogletuksen perusteella päädyin pitkästä aikaa Martha Stewartin sivuille. Sinihomejuustoiset pekonileivät syntyvät tällä tavalla:

8 viipaletta vaaleaa leipää
sipulihilloa (korvattiin karamellisoidulla sipulilla)
sinihomejuustoa
6 viipaletta paistettua pekonia
suolatonta voita (paistamiseen)

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Levitä neljälle leivälle sipulihilloa. Päällystä kukin leipä juustolla, 1,5 pekonisiivulla ja uudella leipäviipaleella.
Sulata lusikallisen verran voita valurautapannulla. Lisää leivät ja paista molemmin puolin kullanruskeiksi, noin 6 minuutin ajan yhteensä. Siirrä sitten pellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa niin pitkään, että juusto on sulanut, noin viiden minuutin ajan. Leikkaa leivät puoliksi ja tarjoile saman tien.

Marthan mielestä sipulihillo on näköjään tässä se tärkein juttu, ja toki suolainen pekoni sekä juusto vaativat mieluusti jotain makeaa vastapainokseen.

Hyvää oli, ja hyvin ruokaisaa samaten. Loppuun vielä tunnelmapala viime viikonlopulta:

Limoncello-pannacotta

Hiljattain tarjoutui hauska tilaisuus vertailla ravintola-annosta ja itse tehtyä versiota samasta reseptistä. Olimme nimittäin vasta valmistaneet Joseph Youssefin Turun Sanomissa julkaistun reseptin mukaista Limoncello-pannacottaa kaikkine ohjeistettuine lisätarpeineen, kun päätimme Turussa käydessämme kokeilla Tintån kehuttuja pizzoja.

Samainen mies kun Tintåssa häärii, löytyi iloiseksi yllätykseksemme juuri sama, vasta kokkaamamme annos jälkiruokalistalta. Sitä siis oitis kumpaisellekin, vaikka vatsat jo pullottivat pizzoista, jotka nekin muistuttivat läheisesti kotoisia leivinuuniversioita. Yllätys oli iloinen myös makupuolella: olimme onnistuneet valmistamaan hämmästyttävän samanmakuisen kokonaisuuden: raikkaan, pehmeän ja täyteläisen.

Esillepanossa ei sen sijaan pärjätty alkuunkaan – varsinkaan, kun poltin vielä sinänsä tosi maukkaat sokeroidut pistaasipähkinät synkän mustiksi. Miten voi olla pähkinöitä aina niin vaikea paahtaa?

Limoncello-pannacotta

(4 hengelle)

2 liivatelehteä
1 vaniljatanko
5 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
1 dl jugurttia
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehu

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Poistat vaniljansiemenet vaniljatangosta ja laita kattilaan. Lisää kerma ja sokeri, kuumenna. Varo kiehauttamasta, sillä kerman rakenne muuttuu.

Nosta kermaseos liedeltä ja siivilöi se. Puristele liivatelehdet kuiviksi ja lisää lämpimän kerman joukkoon. Lisää lopuksi jugurtti, sitruunankuori ja -mehu ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada tarjoiluastioihin ja anna jäähtyä kylmässä noin 2–3 tuntia.

Limoncello-siirappi

1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä
1/2 dl valkoista balsamicoa
1/2 dl sitruunankuorta
1/2 dl sitruunamehua
2 cl limoncelloa

Keitä sokeri, vesi ja valkoinen balsamico paksuksi siirapiksi. Kun siirappi on valmis, lisää sitruunamehu sekä raastettu kuori ja ota kattila pois liedeltä. Sitruunamehua ei saa kiehauttaa, sillä muuten siirappi muuttuu jäähtyessään rakeiseksi. Anna siirapin jäähtyä hetki huoneenlämmössä. Lisää limoncello ja sekoita hyvin. Siirappi säilyy pitkään sekä kylmässä että huoneenlämmössä.

Sokeroidut pistaasipähkinät

1 rkl oliiviöljyä
100 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
40 g fariinisokeria
1 rkl vettä

Kuumenna öljy pannulla, lisää pistaasipähkinät ja paahda matalalla lämmöllä niin kauan, että pähkinät muuttuvat kullanruskeiksi. Lisää fariinisokeri ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja pyöräytä pähkinät kunnolla ympäri, jotta sokeri sulaa kokonaan ja jää kiinni pähkinöiden pintaan.

Jos haluat erityisen rapeita pähkinöitä, voit jatkaa niiden paahtamista uunissa 80 asteessa noin 30 minuutin ajan. Laita hyytyneiden pannacotta-maljojen päälle limoncellokastiketta ja koristele paahdetuilla pistaasipähkinöillä.

Tacot kera karamellisoidun sipulin

Tarkkasilmäisimmät lukijamme ovat saattaneet huomata, että Jauhantapajalla on viimeisen vuoden aikana vannottu pikaisesti valmistuvien ruokien nimiin. Tässä taas yksi sellainen, ohje Ono Kitchen -blogista.

Tequila-lime-kanatacot kera karamellisoidun sipulin (huom. ohje on ainoastaan kahdelle tacolle, että kannattaa ehkä tehdä vähän isompi satsi)

oliiviöljyä
grillatua kanaa/broileria pilkottuna
reilun desin verran pilkottua sipulia
2 rkl limestä puristettua mehua
1 rkl tequilaa
hiukan hienonnettua chiliä
1 tl hienonnettua valkosipulia
1/2 tl sokeria
1 tl balsamicoa
muutama lusikallinen ranskankermaa
(hienonnettua) korianteria
1/2 tl suolaa
2 vehnä/maissitortillaa

Kuumenna oliiviöljyä pannulla (keskilämmöllä) ja kippaa siihen sipuli. Sillä välin, kun sipulit ruskistuvat hieman pannulla, sekoita kulhossa limemehu, tequila, chili ja suola. Siirrä limeseos sivuun odottamaan. Ripottele sitten sokeri pannulle sipulin sekaan ja anna karamellisoitua miedohkolla lämmöllä, välillä sekoittaen.
Seuraava vaihe: Kuumenna loraus oliiviöljyä paistinpannulla ja lisää valkosipuli. Lisää kana ja paista pari minuuttia. Lisää tequila-limeseos. Sekoita. Keitä vielä pari minuuttia, mutta älä paista liikaa (kanan ei tarvitse enää kypsyä, koska se on grillattu jo valmiiksi).
Lisää balsamico sipulien sekaan ja keitä vielä pari minuuttia.
Kokoa tacot: Kuumenna tortillat (esim. mikroaaltouunissa) ja lusikoi päälle kanaseosta. Seuraavaksi karamellisoitua sipulia, ranskankermaa ja korianteria.

(Kuvassa on hämäyksen vuoksi myös kuutioitua tomaattia.)

Lisäys: Suomalaiseen texmex-kulttuuriin tottuneelle olisi luontevaa, että tacoissa olisi aina kova kuori, mutta muualta löytyvissä ruokaohjeissa tacot kääritään toisinaan myös pehmeään tortillalettuun. Mutta jos nämä eivät suomalaisittain ajateltuna ole tacoja, niin mikä mahtaisi olla parempi nimitys. Burritot, fajitakset? Täytetyt tortillat?

Merkkarit maistelussa

Iloitsin kuukausi sitten täällä blogissakin merkkareiden paluusta karkkitiskiin. Merkkareiden maistelu suoritettiin taannoisella työmatkalla, jonka jälkeen oli tarkoitus ostaa uusi pussillinen uutuusmaisteluun ja kuvattavaksikin. En ole kuitenkaan saanut ostettua uutta pussillista, mistä voi ehkä päätellä, ettei kokemus ollut kovin antoisa.

Nykymerkkareiden pieni koko ei tuntunut oikeanlaiselta (jos kohta ymmärränkin kokoon liittyvät turvallisuusnäkökohdat oikein hyvin), mutta ennen kaikkea minua harmitti se, etten tavoittanut maustakaan sitä samaa suolaista ihanuutta kuin 80-luvulla.

Olisiko syynä sitten se, että ostin lapsena merkkarini aina irtokarkkeina, ja niitä ei ilmeisesti ole edelleenkään ryhdytty valmistamaan. Fazerin blogissa nimittäin todetaan seuraavaa: ”Jotkut muistavat Merirosvorahan myös irtomyynnistä. Tämä herkku valmistetaan kuitenkin eri reseptillä.”

Höh. Ehkä merkkareihin liittyvät makumuistot on sitten suosiolla jätettävä 80-luvulle samaan tapaan kuin kotona leivottu, ketsuppiraitainen pitsa.

Loppuun vielä lakujuttuja vähän kauempaa kuin 1980-luvulta: En nimittäin tiennyt, että Englannissa on tehty jo 1700-luvulla Pontefract cakes -nimisiä karkkeja, jotka muistuttavat merkkareita ulkonäöltään jossain määrin. Alussa niitä oli tehty käsin leimasimen näköisellä laitteella.

Nykyään kyseinen karkkimerkki on Haribon omistuksessa.

Pitapizzat

Tänään oli hyvien uutisten päivä. Pastanjauhantaa pinnisti Cisionin tämänvuotisessa ruokablogilistauksessa ällistyttävästi sijalle 1. Täytyy myöntää, että meidän molempien ensimmäinen reaktio oli lajia ”miten tämä on edes mahdollista”.

Mutta mikäs siinä. Etenkin kun pääsi samalle palkintopallille huipputyyppien kanssa: onnea siis Campasimpukka ja Siskot kokkaa.

Toinen hieno uutinen oli tietenkin se, että merkkari palaa Fazerin karkkivalikoimiin. Olen varovaisen toiveikas, koska karkkifirma lupailee käyttää valmistuksessa alkuperäistä reseptiä.

Sen verran paljon noita tuli 80-luvulla syötyä, että uskoisin muistavani, miltä merkkari silloin maistui. Kriittinen raatimme palaa asiaan, kunhan karkkeja kaupan karkkihyllyltä maistaakseen saa.

Ja sitten vaikka itse asiaan eli tämänkertaiseen arjen pelastajaan. Pitapizzoihin sain idean kaverilta, joka oli tehnyt näitä illanistujaisiin sekä kreikkalaisena että italialaisena versiona. Minä innostuin tietenkin enemmän kreikkalaisesta ohjeistuksesta, joka menee yksinkertaisimmillaan näin:

Kreikkalaiset pitapizzat

kaupan valmiita pitaleipiä (halkaistuna)
punaista (ja vihreää) pestoa
kalamataoliiveja
fetakuutioita
minitomaatteja
kreikkalaista jogurttia
(basilikaa ym. mausteita)

Kasaa täytteet pitaleipäpohjan päälle: pesto alimmaiseksi jogurtti päällimmäiseksi. Paista parissasadassa asteessa.

Pitapizzoihin voi toki laittaa täytteeksi mitä mieleen tulee, esim. lammaspizzojen tapaan punasipulia, juustoa ja tomaattikastiketta. Ja paistettujen pizzojen pinnalle tsatsikia.