Juuriselleri kunniaan: Waldorfin salaatti

En ole luullakseni tehnyt ikinä itse Waldorfin salaattia, vaikka yleensä otan mielelläni tuntumaa kaikenlaisiin klassikkoruokaohjeisiin tai niiden erinäisiin muunnoksiin. Tunnustan ennakkoluuloni: olen aina vähän jännittänyt ainesosalistaan sisältynyttä juuriselleriä.

Muistan kuinka juuriselleri maistui jossakin seiskaluokan kotitaloustunnin keitoksessa kerran suussani sen verran kitkerälle, että olen sittemmin suhtautunut siihen vähän vieroksuen. Toki selleri on vieraillut keittiössämme vaikka kuinka moneen otteeseen, mutta pääosaan en ole halunnut sitä päästää. Ja pelkäsin, että etenkin salaatissa sen maku saattaa muuttua hyvinkin hallitsevaksi.

Ennakkoluulot rajoittavat elämää liiaksi, joten tuostakin luulosta oli tarpeellista päästä viimein eroon. Etenkin kun joulu lähestyy, ja joulupöytään sopiville salaateille on aina kysyntää. Otin Waldorf-ohjeen kokeiluun mainiosta (ja runsaasti silmäniloa tuottavasta) Ruokahommia-blogista.

Waldorfin salaatti

1 ruukkujääsalaatti
n. 100 g tummia viinirypäleitä
n. 150 g Aura-juustoa
desin verran raastettua juuriselleriä
pari kourallista saksanpähkinöitä
2 omenaa

kastike:
2 dl luonnonjogurttia
2 tl juoksevaa hunajaa
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl sitruunamehua
loraus oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Paahda saksanpähkinöitä hetki pannulla. Revi salaatti, paloittele omenat ja Aura, raasta selleri ja nostele ainekset salaattikulhoon. Ripottele päälle viinirypäleet ja pähkinät. Kaada päälle kastike ja sekoittele varovasti.

Juurisellerissä ei ollut näköjään mitään jännitettävää. Kasvis ei ollut tällä kertaa raakanakaan maisteltuna ollenkaan kitkerä. Ja sen kuorimisesta ja raastamisesta tuli käsiin epätodellisen hyvä tuoksu.(Tai sitten kaupassa käynyt aviomieheni onnistui arpomaan vihannestiskistä jonkin kokonaan eri juureksen...) Pitää joka tapauksessa tehdä selleristä pikapuoliin jotain muutakin syötävää, kunhan nyt saisin ensin perehdyttyä sen käyttöön ja käyttömahdollisuuksiin vähän tarkemmin.

Salaatistakin tuli ihan hyvää, totta kai, kun mukana oli kuitenkin sinihomejuustoa ja saksanpähkinöitä. Luonnonjugurttiin laaditusta kastikkeesta tykkäsin kovasti. Huomattavasti parempaa ja raikkaampaa salaatin seassa kuin majoneesi. (Majoneesi ei vaan sovi salaattiin. Eikä voileipäkakkuihin, jos minulta kysytään.)

Oma waldorffini ei ollut ollenkaan kuvauksellinen, mistä syystä yritin kääntää huomion näihin norsupäisiin salaattiottimiin (Keniasta tuli ostettua puuesineitä, joista salaattiottimet ja kirjatuet olivat vieläpä harvinaisen käytännöllisiä tuliaistuomisia):

Lihapiirakan tarina?

Itsenäisyyspäivän syömispostaus saa vielä odottaa itseään (kuvatkaan eivät ole kuulemma siirtyneet kamerasta koneelle), mutta kaivelin oman koneeni kätköistä jotain muuta aiheeseen sopivaa: kotitekoisten lihapiirakoiden ohjeen.

Minulla on ollut tarkoituksena tehdä lihapiirakoita jo vaikka kuinka monen vuoden ajan. Nyt tuli viimein edettyä ajatuksista tekoihin, ja olipahan vaan kiinnostava kokeilu! Itse tekemiseen en kamalasti osallistunut, joten siitä minulla ei ole juurikaan kerrottavaa, mutta ruokapöytään ilmestyin toki (kuvassa näkyvää) ketsuppipulloa kantaen.

Heti ensimmäisellä haukulla huomasin, että lihapiirakoiden maku on jotenkin tosissaan suomalaiskansallinen. Mietiskelin, että salaisuuden täytyy piillä osittain taikinaan käytetyissä hiivaleipäjauhoissa. Missään muualla maailmassa en kyseiseen makuun ole luullakseni perehtynyt (ja ilmeisesti hiivaleipäjauho onkin suomalainen erikoisuus?).

Ryhdyin siinä syödessäni sitten pohtimaan lihapiirakoiden tarinaa. Suomen ulkopuolella en muista vastaavaan ilmiöön törmänneeni, mutta Suomessa lihis on tietenkin ihan klassikko. Opiskelin joskus muinaisuudessa muutaman kirjan verran suomalaista kansankulttuuria ja niiden pohjalta hahmottelin lihapiirakat ennemmin itäiseksi kuin läntiseksi ilmiöksi. Ja siitä tulikin mieleeni Lappeenranta, joka lienee jonkinsorttinen Suomen lihapiirakkapääkaupunki (eivätkö atomit ja vedyt ole pohjimmiltaan lihapiirakoita?).

Mutta mistä ne lihapiirakat sinne Lappeenrantaan aikanaan lienevät tulleet, sitä en tiedä.

Lihapiirakka (noin 16 kpl)

taikina:
6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
1 rkl suolaa
n. 14 dl hiivaleipäjauhoja

täyte:
1 1/2 dl puuroriisiä
2 sipulia
2 rkl öljyä
600 g jauhelihaa
1 rkl viinietikkaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 tl sokeria
1 tl maustepippuria
n. 1/2 tl valkopippuria

paistamiseen n. 1 l öljyä esim. rypsi

Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Lisää öljy, sokeri ja suola sekä jauhot vähitellen. Alusta kimmoisa taikina. Peitä kulho liinalla ja jätä taikina kohoamaan 40 min. Tee taikinan kohotessa täyte.
Huuhtele riisiä lävikössä, kunnes vesi on kirkasta. Keitä riisiä kannen alla, runsaassa vedessä noin 25 min kunnes riisi on kypsää. Valuta ylimääräinen vesi pois.
Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä pannulla öljyssä ja lisää jauheliha. Ruskista ja lisää mausteet. Kääntele joukkoon myös riisi ja nosta täyte sivuun jäähtymään. Tarkista maku.
Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se kahtia. Leikkaa kumpikin taikinapala kahdeksaan osaan. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kauli ne halkaisijaltaan noin 15 cm:n soikeiksi letuiksi. Letut kauliutuvat helpommin kun annat niiden levätä kaulimiskertojen välissä.
Jaa täyte tasan letuille noin 2 rkl per lettu. Sivele lettujen reunat vedellä ja käännä ne kaksin kerroin puolikuiksi. Paina reuna tiiviisti kiinni ja rypytä reuna haarukalla.
Nostele piirakat jauhotetulle alustalle kohoamaan öljyn kuumennuksen ajaksi. Peitä piirakat liinalla.
Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 180 asteiseksi. Jos käytössäsi ei ole mittaria, tiedät, että öljy on riittävän kuumaa, kun siihen pudottamasi taikinanokare alkaa heti poreilla ja nousee pintaan. Pistele piirakat haarukalla. Laske lihapiirakka kerrallaan öljyyn, esim reikäkauhan avulla. Paista, kattilan koosta riippuen, noin kaksi piirakkaa kerrallaan molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Lappeenrannasta piti sanomani, että sieltä suunnalta saapui viikko sitten blogiimme kolmas miljoonas kävijä. Kyseinen googlettaja oli etsiskelemässä tietoja Nizzan salaatista, joten pitää toivoa, että täältä löytyi edes jonkinlaista aiheeseen liittyvää ohjeistusta. Eläköön Etelä-Karjala!

Luvassa arvontaa

Vielä ehtii kertomaan oman lempiruokansa (sekä mahdollisesti sen teko-ohjeen) aihetta käsittelevän postauksen kommenttilaatikossa.

Vastanneiden kesken arvotaan Viivin ja Wagnerin keittokirja: Syömään!, jossa on ruoka-aiheisten sarjakuvien lisäksi ohjeita pieneen nälkään (esim. pikkupizzat ja kikhernelisuke), isoon nälkään (esim. "junttimakaronista" tehty makaronimössö, färssi ja haukipullat) ja makean nälkään (esim. salmiakkitiikerikakku ja kolapikkuleivät).

Osallistumisaika loppuu joulukuun 14. päivänä, minkä jälkeen pistämme pikkujoululahjan postiin.

Afrikkalaisten makujen jäljillä: bobotie

B-kirjaimella alkavien erikoisten kokkailujen sarja jatkuu: baklava (tai börek) ja bhajit saavat seurakseen bobotien.

Kerran kauppareissulla päätin improvisoida pöytään jonkinlaista afrikkalaishenkistä evästä. Eteläafrikkalainen bobotie tuli etsimättä mieleeni, minkä jälkeen käskin siippaani kaivamaan esiin puhelimensa ja katsastamaan netistä pikaisesti jonkinlaista bobotie-ohjetta (varsinaista improvisointia, toim. huom.). Lampaanlihavuoka kuulosti ajatustasolla niin hyvältä, että nappasimme käyttöömme Stockmannin ruokasivuilta löytyneen ohjeen.

Kotona naamani venähti hieman, kun huomasin, ettei bobotieen tule tomaattia oikein missään muodossa, mutta ei se mitään. Vaihtelu virkistää (jos kohta tomaattipitoinen ruoka virkistää usein vieläkin enemmän). Tätä ohjetta ei suositella ihmisille, jotka eivät pidä pääruokien seassa olevista makeista elementeistä. Myös rusinavaroitus on syytä antaa jo tässä vaiheessa:

Bobotie-lampaanlihavuoka

2 keskikokoista viipaloitua sipulia
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
nokare voita (paistoin itse oliiviöljyssä)
1 rkl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl jauhettua korianteria
0,5 tl murskattua maustepippuria
3 isoa viipaletta valkoista paahtoleipää
2,5 dl maitoa
1 kg jauhettua lampaanpaistia
3 kananmunaa
1 dl rusinoita
0,5 dl aprikoosichutneya
sitruunan raastettu kuori
2 laakerinlehteä
1 dl mantelilastuja
limetin lehtiä (mitä lienevät, ei voi tietää)

Kuullota silputtu sipuli ja murskattu valkosipuli öljy-voiseoksessa. Lisää curry ja kurkuma. Sekoita tarkoin ja freesaa vielä muutama minuutti ennen kuin lisäät viinietikan, sokerin, suolan, korianterin ja pippurin.
Liota valkoinen leipä maitoon. Leivän kostuttua laita se siivilään ja purista leivästä mahdollisimman paljon maitoa talteen. Murenna jauheliha isohkoon paistokasariin. Lisää 1 dl vettä ja keitä n. 5 minuuttia. Sekoita koko ajan lastalla, jotta liha kypsyisi tasaisesti. Sekoita lihan joukkoon liotettu leipä, kuullotetut sipulit mausteineen, rusinat, aprikoosichutney ja raastettu sitruunankuori.
Siirrä seos voideltuun uunivuokaan, lisää pinnalle murennetut laakerinlehdet ja kypsennä 160 °C:ssa 1,5 tuntia. Nosta vuoka uunista ja ripottele päälle mantelilastuja ja limetinlehtiä. Vatkaa leivän liotuksesta jäänyt maito (2,5 dl, lisää maitoa jos uupuu) ja kananmuna. Kaada munamaito varovasti murekkeen päälle, jotta pinnasta tulisi sileä. Nosta vuoka takaisin uuniin, vähennä lämpö 150 °C:een ja paista vielä 30 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt.
Bobotien kanssa tarjoillaan keitettyä riisiä, hedelmächutneya, punajuuri- tai kurkkusambalia tai raikasta lehtisalaattia (meillä lisäkkeenä oli riisiä, mangochutneytä, pannulla paistettua banaania sekä vihreää salaattia).

Tämän sapuskan kokkaaminen oli uskomattoman mukava kokemus. Etenkin alku: oliiviöljyssä paistuvat sipulit ja valkosipulit tuoksuvat tietenkin aina aivan taivaalliselle, mutta kun samaan tuoksusikermään yhtyivät vielä morttelissa murskatut korianterinsiemenet, tunsin hetken aikaa syvää tyytyväisyyttä (syksy on ollut monin tavoin tavallista ankeampi, mistä syystä pienistä onnenhetkistä pitää ottaa tavallistakin enemmän irti).

Lisää tyytyväisyyttä oli luvassa ruokapöydässä, kun Pippurimylly vaikutti pitävän keitoksestani ihan vilpittömästi. Otti vielä lisääkin, vaikka on yleensä aika nopeasti täyttyvää sorttia. Maut olivat kuulemma uusia ja mielenkiintoisia (rusinatkaan eivät kuulemma haittaa - paitsi maksalaatikossa, mutta se johtuu siitä, että maksalaatikko ei ole itsessään hyvää). Itse tykkäsin kovasti bobotien rakenteesta: manteleissa oli ilmeisesti tämänkin murkinan salaisuus.

Bar Mezzon lihaherkut

Viimein Ouluun on saapunut mies, joka ymmärtää, että pubityyppisessä ympäristössä on mukava juomisen lisäksi myös syödä - ja joka myös tekee asian hyväksi jotain. Kun vielä sama herra tuntuu ymmärtävän, että ribsejä ei voi tehdä keittämällä, vaan ne vaativat pitkän oleskelun grillissä tai vastaavissa olosuhteissa, on lähtökohta oluthenkiselle ruokailulle paremmassa kunnossa kuin tässä kaupungissa pitkään aikaan.

Aiemminkin raportoimamme ja kovasti pitämämme ravintola Mezzo nimittäin muutti hiljan konseptiaan. Valkoisten liinojen ja pöytävarausten tilalle tuli baaritiski ja mutkaton pubiruoka: burgerit, wingsit, ranskalaiset - ja bravuurina pitkään haudutetut liharuoat: koko päivän uunissa muhineet ribsit ja jopa 14 tunnin ajan haudutettu chili. Näitä aikaa vieviä ruokia on ollut saatavilla rajoitetusti - tähän asti chiliä on saanut perjantai-iltaisin ja ribsejä lauantaisin.

Mezzon publikaani uskoi haltuumme maukkaan chili-reseptinsä, jonka nyt tässä kaikelle kansalle jaamme. Reseptiä kannattanee skaalata kotioloissa pienemmäksi, jos syömäkansaa on vähemmän kuin pubillinen.

Chili talon tapaan

5 kg jauhettua lihaa (2,5 kg naudan kulmapaistia, 1,25 kg possun lapaa, 1,25 kg possun kassleria)
Possun reisiluu, halkaistuna ja paloiteltuna (paahdetaan viittä vaille palaneiksi)
7 reilun kokoista sipulia (pilkottuna)
100 g valkosipulia (murskana)
1 nippu varsiselleriä (paloiteltuna)
10 tuoretta chiliä (paloiteltuna)
chilitahnaa (esim. indonesialaista, lisätään silmät kiinni =))
Kuivattua piri-piri-rouhetta (vertaa edelliseen annosteluun)
Kuivattuja peperoncineja (vertaa edelliseen)
Savustettua chilijauhetta (vertaa edelliseen)
3 prk tomaattimurskaa
1 litra (noin) lihalientä
puoli litraa tummaa olutta (mitä vahvempaa, sitä parempaa)
Soijaa
Kastikkeen ruskistajaa (ei välttämätön)
Paprikajauhetta (runsaasti)
Korianterin siemeniä
Juustokuminaa
Suolaa ja pippuria (suolan kanssa voi pelata myöhemmässäkin vaiheessa)

Kaikki ainekset sekaisin uunivuokaan
Vuorataan vuoka kannella ja foliolla suht' tiiviiksi
Unohdetaan sata-asteiseen uuniin ainakin 10 tunniksi (tarjoiluvalmis tuote ollut parhaimmillaan uunissa 14-16 tuntia)
Tarjolle vaalean leivän kera

Leipää kannattaa varata paljon. Mehukkaaksi hautuneen chilin nesteet on erittäin mukavaa ja soveliasta topata suuhunsa esim. patongin tai paahtoleivän avulla.

Kaikki Bar Mezzon ruoat saa myös kotipakettiin. Oheiset chiliburgerit haimme iltaruoaksi, kun oli kiire päivä ja nälkä. Hampurilaiset tehdään omatekoisiin sämpylöihin, mikä on nykyään valitettavan harvinaista. Näissä oli sopiva purutuntuma ja sen verran tanakka rakenne, etteivät sormet hulahtaneet läpi pihviin asti, kun purilaisen otti pihtiotteeseen.

(Bar Mezzo, Kauppurienkatu 5)

Mitä tehdä manteleista?

Manteli on mainiota pikkupurtavaa. Niin mainiota, että se on laskettavissa melkein samaan sarjaan salmiakin, mansikoiden ja mehukkaiden minitomaattien kanssa. Näin joulun alla manteli tulee toisinaan vastaan glögilasin pohjalla (ja jouluna hyvällä tuurilla riisipuurossa). Nyt rupesin joulukuun ratoksi miettimään, mihin muualle mantelia voisi käyttää.

Me olemme testanneet vuosien mittaan mantelilohta, ja nyt muutama päivä sitten manteli pääsi meillä piirakankin sisuksiin. Toisinaan rouhittua mantelia on ripoteltu salaatin päälle, ja lisäksi manteli sisältyy usein intialaishenkisiin kormaohjeisiin (Köyhien ritarien kanakorma on muuten meikäläiseltä vielä testaamatta).

Yhtenä päivänä riemastuin, kun löysin Ituhipin köökkilokista ohjeen kuorrutettuihin manteleihin. Ruokalaji ei voi kokemusteni mukaan mennä kovin pahasti vikaan, mikäli ainesosaluettelossa on sopivassa suhteessa happamia ja makeita raaka-aineita. Joten ei muuta kuin kokeilemaan:

Kuorrutetut mantelit (kirjasta Kasvisherkkuja juhlaan)

300 g kokonaisia, kuorittuja manteleita
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tummaa soijakastiketta
2 rkl makeaa sherryä (myös mirin-riisiviina käy)
1/4 tl cayennepippuria
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl sokeria

Laitetaan uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Levitetään mantelit leivinpaperin päälle pellille ja uunin ollessa valmis paahdetaan manteleita viitisen minuuttia, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Sitten lasketaan uunin lämpötila 150 asteeseen.
Sillä aikaa kun mantelit paahtuvat, ehtii hyvin mitata muut raaka-aineet kulhoon ja sekoittaa ne. Manteleiden paahduttua ne lisätään seokseen ja käännellään kulhon sisusta, kunnes mantelit ovat tasaisesti mausteliemen peitossa. Levitetään mantelit takaisin pellille, ja uunin jäähdyttyä jatketaan paahtamista. Aina viiden minuutin välein otetaan pelti uunista ja sekoitetaan manteleita.
Kun paahtamista on jatkettu noin 25 minuuttia, pitäisi kuorrutuksen vähitellen alkaa muuttua tahmeaksi ja kuivemmaksi, kun neste haihtuu.
Mantelit jätetään pellille jäähtymään. Suurimmat kokkareet voi rikkoa, mutta ei haittaa, vaikka jääkin pieniä könttejä. Mantelit asetellaan tarjolle kulhossa.

Oma kokkaamiseni oli jälleen kerran aikamoista kommeltamista. Kuorruteneste lähti melkein saman tien luistelemaan manteleiden luota pois (pelti taipui uunin kuumuudessa vinoon) ja lopulta suurin osa siitä uiskenteli leivinpaperin alle! Kaikkea sitä sattuukin.

Frittikauhasta kajahtaa: kasvisbhajit

Olen näköjään erikoistunut kokkaamaan viime aikoina beellä alkavia ruokalajeja. Nyt vuorossa on intialainen alkupalaruoka tai pikkunaposteltava: satunnaisista kasviksista laaditut bhajit. Olemme syöneet niitä joskus täkäläisessä intialaisravintolassa ja tykänneet kovasti. Nyt saimme viimein aikaiseksi kokeilla bhajien paistamista itsekin ja tykkäsimme taas.

Tällaisista intialaisista pikkusyötävistä saa ällistyttävän hyvää purtavaa joulua edeltäviin illanistujaisiin. Mausteissa on usein jonkinasteista jouluisuutta, mutta muuten maut tuovat mukavaa vastapainoa perinteiselle kinkulle ja laatikoille (toisaalta nyt alkoi tehdä kovasti mieli ylikypsää kinkkua ja äidin tekemää lanttulaatikkoa). Tässä kuitenkin bhajiohjetta:

Kasvisbhajit (ohje kirjasta Jamie's Ministry of Food)

2 suurta porkkanaa (tai muita kasviksia mieltymysten mukaan)
10 sentin pala tuoretta inkivääriä
2 keskikokoista punasipulia
2-3 tuoretta, punaista chiliä (maun mukaan)
iso nippu tuoretta korianteria (tätä meillä ei ollut)
2 tl sinapinsiemeniä
1 tl kurkumaa
1 kukkurallinen tl juustokuminan siemeniä (cumin seeds)
2 tl merisuolaa
125 g itsekohoavaa jauhoa = self-raising flour, jota voi tehdä myös itse (2,4 desiin jauhoja 1 1/4 tl leivinjauhetta ja ripaus suolaa)
1 litra kasvisöljyä
pala perunaa
sitruunan mehu
2 limeä

Kuori ja raasta porkkanat, inkivääri ja punasipulit suureen kulhoon. Hienonna chilit & korianteri ja lisää kasvisten sekaan. Lisää sinapinsiemenet, kurkuma, juustokumina sekä suola. Lisää jauhot ja 125 ml kylmää vettä. Puristele käsin sopivan paksuksi seokseksi.
Sitten ryhdytään friteeraamaan: Kuumenna öljyä kattilassa. Pudota sekaan pala perunaa: kun se nousee pinnalle kellumaan ja alkaa sihistä, öljy on oikeassa lämpötilassa (me käytimme ruokalämpömittaria ja ryhdyimme friteeraamaan, kun lämpötila oli 190 asteessa). Poista peruna reikäkauhalla. Ota ruokalusikallinen bhajiseosta, purista se tiiviimmäksi ja pudota se varovasti öljyyn (ei kovin korkealta, ettei öljy roiskahda). Kerrallaan voi kypsyttää useammankin bhajin, joten pudottele öljyyn saman tien useampikin nokare. Keitä viisi minuuttia, kunnes lopputulos on rapea ja kullankeltainen. Nosta valmiit bhajit öljystä reikäkauhalla ja asettele ne lautaselle muutaman talouspaperin päälle valumaan. Ripottele päälle suolaa ja purista sitruunasta mehua. Paista lopputaikina samaan tapaan.
Tarjoa bhajit saman tien (yhdessä viipaloitujen limettien kanssa).
Varovaisuutta sitten sen öljyn kanssa (kansi kannattaa pitää koko ajan käden ulottuvilla). Kattavampaa friteerausohjeistusta voi lueskella täältä.

Seuraavalla kerralla voisin ottaa testiin sipulibhajit, joihin siippaseni ainakin kertaalleen kovasti tykästyi. Jotkut ovat sitä mieltä, että sipuliset bhajit voittavat jopa friteeratut sipulirenkulat. Jää nähtäväksi.

Suolainen baklava

Kirjoitin joskus täällä Jauhannassa ruokalajeista, joita en ikinä aio kokeilla, ja nimesin silloin baklavan yhdeksi vahvaksi kokeilemattomuuskandidaatiksi. Ei sillä, että minulla mitään baklavaa vastaan olisi (olen syönyt sitä joskus jälkiruokapöydässä hyvinkin sujuvasti), mutta en ole jotenkin voinut kuvitella itseäni laatimaan moneen kertaan taidolla kerrostettua jälkiruokaherkkua.

Ällistykseni oli sitäkin suurempi, kun huomasin viikko sitten lauantaina kokkaavani jonkinsorttista baklavaa - ja minä kun luulin tekeväni ihan vaan piirasta porkkanasta ja fetajuustosta. Eikä suolaisenkaan baklavan teko lopulta kovin helppoa ollutkaan. Valitsin tarkoitusta varten liian suuren vuoan (kokonaisen uunipellin...), ja maustamisessakin oli huomattavissa selvää mamoilua. Ensi kerralla reippaasti kanelia porkkanaseoksen sekaan!

Kirjaan ohjeen joka tapauksessa talteen, vaikka en nyt täysin tyytyväinen lopputulokseen ollutkaan - eikä valmistuneella piirakalla ollut juurikaan yhtymäkohtia todelliseen baklavaan. Seuraava kokkauskerta nimittäin toden sanoo.

Baklava porkkanasta, tillistä, mantelista ja fetasta (lähde Good Food, elokuu 2009)

2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli, ohuina viipaleina
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna
750 g porkkanoita, kuorittuna, puolitettuna ja ohueksi viipaloituna
20 g tilliä, hienonnettuna (tai 3 tl kuivattua)
3 tl jauhettua kanelia
sitruunankuori ja puolikkaan sitruunan mehu
filotaikinaa (9 pientä levyä tai 5 suurta puolitettuna)
85 g voita, sulatettuna
100 g mantelilastuja
250 g fetaa, murustettuna
1 rkl juoksevaa hunajaa

1. Kuumenna öljy isolla pannulla ja paista sipulia matalalla lämmöllä noin 15 minuutin ajan. Lisää valkosipuli, porkkanat, tilli, kaneli, sitruunankuori ja -mehu + keittele kahden minuutin ajan. Mausta suolalla. Lisää 8 dl vettä ja hauduttele sen jälkeen keskilämmöllä (silloin tällöin sekoitellen), kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut ja porkkanat ovat pehmenneet sopivasti.
2. Siirrä pannu levyltä ja lusikoi kolmannes porkkanaseoksesta yleiskoneen soseutuskulhoon. Surauta tasaiseksi ja siirrä valmistunut sose takaisin pannulle muiden porkkanoiden joukkoon.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ota sulanut filotaikina paketistaan, levitä pöydälle ja peitä taikina kostealla pyyhkeellä, jotteivät levyt pääse kuivumaan. Voitele uunipannu (30 x 20 cm) voilla. Levitä pannulle filolevy ja sen päälle ohuelti sulatettua voita. Toista kaksi kertaa, kunnes päällekkäin on kolme voideltua filolevyä.
4. Levitä puolet porkkanaseoksesta filolevyjen päälle, ripottele sitten päälle puolet fetasta ja manteleista. Niiden päälle taas kolme filolevyä (filolevyjen väliin sivellään taas sulatettua voita). Levitä loput porkkanat, fetat ja mantelit levyjen päälle, ja niiden päälle kerroksittain vielä kolme voideltua filotaikinalevyä.
5. Viiltele piirakan pintaan terävällä veitsellä harva ristikkokuvio. Voitele voilla, pirskottele päälle hieman vettä ja paista 35 minuutin ajan, kunnes pinta on kullankeltainen. Jäähdytä hieman, pirskottele päälle hunajaa ja tarjoile (esim. porkkanoista, korianterista ja manteleista tehdyn salaatin kanssa).

Muistakaahan muuten käydä kertomassa lempiruuistanne edellisen postauksen kommenttilaatikkoon.

Lempiruoka

Blogiamme lueskellut Anna kyseli meiltä vähän aikaa sitten omia lempireseptejämme ja antoi paluupostissa käyttöömme oman suosikkiohjeensa, punaisista linsseistä laaditut kasvispyörykät. Testasin reseptiä viime viikonloppuiseen pikkujouluun ja tykkäsin kovasti sekä pyöryköistä että etenkin niiden kaveriksi laaditusta intialaishenkisestä dipistä. Yhdistelmä oli kokonaisuudessaan oikein oiva, tätä meillä tehdään toistekin.

Linssipyörykät

2 dl punaisia linssejä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 kesäkurpitsa
2 rkl margariinia
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl perunahiutaleita
1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
1 tl rouhittua rosepippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl tandoori masala -mausteseosta
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Huuhtele linssit ja keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipulit. Puhdista ja raasta porkkana sekä kesäkurpitsa.
Kuumenna margariinia pannulla ja lisää tomaattipyree. Kuullota pannulla sipulit, porkkana- ja kesäkurpitsaraaste ja lisää mausteet. Kuullota kunnes vihanneksista on suurin osa nesteestä haihtunut. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla ja rouhi niitä veitsellä hieman. Soseuta sauvasekoittimella linssit ja pannulta kuullotetut vihannekset. Lisää taikinaan perunahiutaleet ja auringonkukansiemenet.
Lisää vähän oliiviöljyä taikinaan, jotta saat siitä helposti käsissä muotoiltavan. Valmista taikinasta pieniä palloja ja paista ne 200 asteessa noin 15 min.

Intialainen dippi

3 dl rasvatonta maustamatonta jugurttia
1 rkl currya
2 tl mustapippuria
3-4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 isohko sipuli
1 cm pala tuoretta inkivääriä
2 tl mango chutney -kastiketta

Valuta jugurttia noin tunti suodatinpussin läpi. Pilko sipuli hyvin
pieneksi, raasta inkivääri ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Omiksi lempiruuikseni voisin mainita ainakin munakoisopaistoksen ja yrtticannellonit. Perheen herrahenkilön laatimia hirvenlihapullia syön myös mielelläni (ne näkyvät myös yllä olevassa kuvassa), samoin kuin tietenkin leivinuunissa paistettua omatekoista pizzaa. Kaikkein parasta on tietenkin huolella hauduteltu tomaattikastike kaikkine johdannaisineen.

Mutta kertokaahan, mitkä ovat teidän lempiruokianne (ja miten niitä valmistetaan). Vastaajien kesken voisi vaikka arpoa vaihteeksi jonkinlaista pikkujoululahjaa, kenties vaikka keittokirjan.

Reissuvinkkejä

Matkakuume on tätä nykyä alituinen seuralaiseni, ja uusia reissuja on taas suunnitteilla (tai ainakin haaveilussa). Seuraavana kohteena voisi olla Latvia (Riika), ja myöhemmin voisi keskittyä Egyptin ja Kreikan valloittamiseen.

Latviassa on pari ruokabloggaajaa jo käynytkin, ja löysin hyviä Riika-aiheisia ruokapostauksia Limepippurilasta ja Uneliaalta kokilta.

Muutkin paikan päällä käyneet voivat kernaasti kertoa omia ruoka- ja ravintolamuistojaan (täytyy myöntää, ettei minulla ole toistaiseksi kovinkaan kattavaa käsitystä latvialaisesta ruokatarjonnasta). Myös muunlaisia vinkkejä saa jakaa vapaasti, mikäli jollakulla sattuu olemaan sellaisia hallussaan.

(Kuvassa näkyy öinen Nairobi.)

Hot(tentotti): chilileipä

Marraskuun ruokahaasteen aiheena on hot-hot-hot. Tulisen lämmittävistä muonista muistui mieleeni idea chilihillolla höystetyistä juustoleivistä - tai tarkemmin sanottuna welsh rarebit -leivistä. Me teimme kyseisiä juustoleipiä muutaman vuoden takaisella Brittilän-reissulla, joten tämä on tavallaan rarebitin toinen tuleminen.

Minä olen ihan kokonaan hurahtanut hillojen keittoon ja kaikenlaiseen säilömiseen, joten oli hauska päästä kokeilemaan uudenlaista hillo-ohjetta. Laitoimme chiliä sekaan omasta mielestämme varsin reippaalla kädellä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pieni lisätulisuus ei olisi haitannut laisinkaan. Kenties olisi kannattanut laittaa sekaan osa siemenistäkin.

Hillo muodosti mukavan makuparin juustokuorrutteelle (jonka ohje ei tosin vetänyt mielestäni vertoja aiemmalle kuorruteversiollemme). Tämänkertaisen ohjeen löysin Jamie Oliver -sivujen keskustelupalstalta:

Welsh Rarebit

3 paksua viipaletta hyvää vaalea(hko)a leipää
chilihilloa
150 g ranskankermaa
2 keltuaista
100 g hyvälaatuista cheddaria (raastettuna)
1 tl sinappijauhetta
suolaa ja pippuria
worcestershire-kastiketta tai tabascoa

Grillaa leipäviipaleet molemmilta puolin. Sekoita yhteen ranskankerma, keltuaiset, cheddar, sinappijauhe, suola ja pippuri.
Levitä leiville chilihilloa ja päällystä juustokuorrutteella. Laita uuniin grillivastusten alle pariksi (-muutamaksi) minuutiksi, kunnes juusto ruskistuu (ja jähmettyy) sopivasti.
Koristele halutessasi juuston pinta veitsellä ja roiskuttele päälle worcestershirea tai tabascoa. Tarjoa heti.

Chilihillo

4 punaista paprikaa
6 tomaattia
100 ml oliiviöljyä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
8 pitkää punaista chiliä, viipaloituna ja siemenet poistettuna (tai maun mukaan!)
100 ml mallasviinietikkaa
300 g ruskeaa sokeria
1 tl suolaa

Paahda paprikoita 250 asteessa (välillä käännellen), kunnes ne tummuvat joka puolelta. Anna jäähtyä ennen kuorimista.
Kalttaa tomaatit (ristikkäisviilto päihin > ensin hetkeksi kuumaan veteen > sitten kylmään, minkä jälkeen kuori irtoaa helposti). Puolita tomaatit, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Kuori paprikat ja poista siemenet. Pilko pieniksi paloiksi.
Itse vedin mutkat suoriksi (=en lukenut ohjetta tarpeeksi tarkkaan) ja jätin sekä paprikan paahtamisen että tomaattien kalttaamisen kokonaan väliin.
Kuumenna pannulla (keskilämmöllä) oliiviöljyä. Lisää valkosipuli ja chili ja paista minuutin verran. Lisää paprikat ja tomaatit ja keittele viiden minuutin ajan. Lisää sitten etikka, sokeri ja suola; alenna lämpöä ja keittele puolen tunnin ajan tai kunnes hillo on paksuuntunut. Kaada puhdistettuihin, lämpimiin purkkeihin ja säilytä kylmässä.

Pakasteessamme on paketillinen jättikatkarapuja, joten veikkaanpa, että syömme lähiaikoina niitä tämän samaisen chilihillon kanssa. Hillo käy kaveriksi myös lihalle ja juustoille. Ja toki sitä voi laittaa vaikka uudemmankin kerran leivän päälle.

Bloggaajakemut pikkujouluhengessä

Jo ammoin suunnitellut, epäsuotuisten sattumien siirtämät Oulun ruokablogikinkerit päästiin viimein järjestämään eilen Peruspöperölässä, ja ajankohdan ajamana vieläpä mukavan pikkujouluhenkisesti.

Pitkä odotus palkittiin monituisilla erinomaisilla ruokalajeilla - sekä tietenkin jo totuttuun tapaan loistavalla seuralla. Nälässä ei tarvinnut kenenkään olla, eikä juomiltakaan säästytty.

Illan emäntä oli laatinut lime-tofusalaattia, marinoituja oliiveja, lammas-fetapiirakkaa ja jäkiruokapuolelle hauskan glögikakun.




Vegemisten energinen tiimi oli paikalla koko kaksinaisuudessaan. Nuori Nainen ja Kaveri (Rehu) olivat ahkeroineet vuohenjuusto-pinaattinyyttejä, linssimureketta, maukkaita keksejä ja piparijäätelöä.





(Diplomi-)insinöörikeittiön Pekka oli laatinut mukavan jouluisen pipari-omenapiiraan.


Meidän panoksemme koostui lähinnä Pöperölän kiiltävän hellan sotkemisesta pärskyttämällä frittiöljyä ympäri keittiötä. Friteerasimme intialaishenkisiä bhaji-vihanneskakkusia ja pizzapommeja. Lisäksi olimme aiemmin päivällä kokeilleet onneamme filotaikinan kanssa leipomalla porkkana-feta -baklavapaistoksen. Meidän tuomisissamme ei ollut tällä kertaa lainkaan jälkiruokakomponenttia, mutta kassista löytyi vielä linssipyöryköitä ja intialaista dippiä.





Hang-around -bloggaaja T oli vielä tuonut jälki-jälkiruoaksi aivan mielettömän kassillisen juustoja, joita sitten ahdoimme illan hämyssä jo ennalta täpötäysiin vatsoihimme oikein määrissä.

Klementiiniglögi

Blossa se jaksaa! Joka vuosi naapurimaamme veijarit laativat säntillisesti uuden mutkan niinkin puhkipoljettuun tiehen kuin jouluglögit. Ja onnistuvatpa usein vielä pikkuisen yllättämäänkin.

Tämänvuotinen Blossa on mukavan raikas, kepeän sitrusmainen ja aiemminkin Blossa-glögeissä nähtyyn tapaan kiireisen joulunodottajan ystävä: putelissa nimittäin ohjeistettiin jälleen, että perinteisen lämmitettynä nauttimisen ohella sitä on täydellisen sallittua ja suotavaa juoda ihan huoneenlämpöisenäkin. Erittäin sovelias tuote vaivattomuutta (yli)arvostavaan aikaamme siis.

Haimme Blossamme Ruotsin puolelta - ainakin meidän pohjoiset Alkomme täällä Oulussa kun tuntuvat esittävän joulujuomistojen suhteen melko niukkaa näytöstä. Geneeristä Blossaa sentään löytyy lähikaupan viinapuolelta, samoin kuin muutamanlaatuisia kotimaisia tai ainakin kotimaisten brändien alla kaupiteltuja pullotteita.

Tomaattinen kalapata

Marraskuu. Mikä siinä on, että tähän aikaan vuodesta tekisi vaan mieli nukkua koko ajan. Onneksi piristyskeinojakin on keksitty: villasukat, kynttilät, kupillinen kuumaa teetä ja ruoka, johon on käytetty runsaasti tomaattimurskaa.

Hyvää ruokaa ystäville -nimisestä keittokirjasta löytyi ohje tomaattiseen kalapataan, joka vaikutti sopivalta marraskaamoksen kaatajalta. Pari viikkoa kestäneen kokkaustauon jälkeen en saanut lopputuloksesta ihan suunnitelmieni mukaista (en saanut maustamiseen oikein tuntumaa, minkä lisäksi ohjeistettu annos oli ihan liian suuri), mutta hyvin tämä maistui niin minulle kuin muillekin maistelijoille.

Simpukat olivat tomaattikastikkeen seassa hieman hankalia, joten seuraavalla kerralla voisin laittaa sekaan pelkästään kalaa ja katkarapuja. Tai sitten voisin tehdä suosiolla maailman parasta kalakeittoa.

Helppo kalapata (8 hengelle)

5 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
2 sipulia pilkottuna
2 purjoa viipaloituna
3 sellerin vartta viipaloituna
fenkoli siistittynä ja viipaloituna
1 rkl vehnäjauhoa
laakerinlehti
timjamin oksa
reilu ripaus sahramia
3 tölkkiä tomaattimurskaa (á 400 g)
2 l kalalientä
1 kg merikrotin pyrstöä 8 osaan paloiteltuna (itse laitoin ihan vaan kuhaa)
500 g sinisimpukoita kuorineen harjattuna
8 kampasimpukkaa
8 kypsentämätöntä jättikatkarapua
nippu silopersiljaa silputtuna
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Kuumenna öljy suuressa kasarissa ja lisää valkosipuli, sipuli, purjo, selleri ja fenkoli. Anna pehmetä melko matalalla lämmöllä 10 minuutin ajan. Ripottele jauhot vihannesten päälle ja sekoita. Lisää laakerinlehti, timjami, sahrami, tomaatit, kalaliemi sekä suola ja pippuri. Kiehauta ja anna kiehua hiljalleen 25 minuuttia (itse keittelin kauemmin). Lisää merikrotti, kampa- ja sinisimpukat sekä jättikatkaravut, laita kansi päälle ja keitä hiljalleen 6 minuutin ajan. Nosta liedeltä ja siirrä syrjään kansi päällä 4 minuutin ajaksi. Lisää persilja ja tarjoa lämpimän, rapeakuorisen leivän kera.

Kyseisestä keittokirjasta löytyy ideoita myös lämmittävään talvi-illalliseen, jonka voisin mieluusti toteuttaa vaikka kokonaisuudessaan. Alkuun tulisi paistettua fenkolia maustekastikkeessa (fenkoli pääsee harvoin pääosaan, mikä tekee ohjeesta poikkeuksellisen kiinnostavan), pääruuaksi lammasmuhennosta (lammas vaan on aina yhtä hyvää) ja jälkiruokana voisi tarjoilla vielä lämmintä suklaakakkua (aah). Jospa sittenkin keskittyisin talviunien sijasta talviruokailuun.

Apinanleipäpuun katveessa

Kenian-matka oli meidän kohdallamme siinä mielessä poikkeuksellinen, että ruoka ei ollut reissun aikana ollenkaan pääosassa. Ennen kaikkea mieleen jäivät hedelmät ja mahtavat hedelmämehut. Uskomatonta, miten hyvältä tuore papaija, ananas, mango ja banaani voivatkaan maistua.

Itse ihastuin banaaniin alkujaan jo 1970-luvun puolessavälissä (kyseessä oli ensimmäinen ruokarakkauteni), mutta nyt pääsin virallisesti banaanitaivaaseen. Hedelmistä tehdään Afrikassa myös viinejä, ja mekin innostuimme maistamaan paikallista papaijaviiniä (perinteisempien viinien osalta kenialaiset tuntuivat vannovan erityisesti eteläafrikkalaisten viinien nimiin). Olutmerkeistä puolestaan Tusker edusti paikallista lapin kultaa.

Vaikka reissu ei ollut kovinkaan ruokakeskeinen, onnistuimme siitä huolimatta päätymään pariin suosittuun ravintolaan: etenkin Nairobissa sijaitseva Carnivore on oikeinkin maineikas. Paikka on (kuten nimestäkin voi kenties päätellä) lihansyöjän taivas.


Ravintolan keskuksessa grillattiin ahkerasti erilaisia lihavartaita, joiden antimia sitten kiikutetaan asiakkaiden lautaselle niin pitkään kuin ruokahalua riittää. Suurin osa tarjotuista lihoista oli perinteistä kanaa, possua, nautaa ja lammasta, mutta pääsinpäs maistamaan myös krokotiilia ja strutsilihapullia. Valikoima on ollut aiemmin laajempikin, mutta tätä nykyä uhanalaisimpia lajeja ei saa enää asetella tarjolle.

Carnivoresta oli etukäteen kuullut niin paljon, ettei se onnistunut lunastamaan aivan kaikkia odotuksia. Etenkin eri lihalaatujen seuraksi tarjotuilta kastikkeilta olisin odottanut hiukkasen enemmän.


Mombasassa piipahdimme samaan ketjuun kuuluvassa mereneläväravintola Tamarindissa, jossa yritin kovasti tehdä tuttavuutta ostereiden kanssa. Tuttavuudestamme ei tullut vielä kovinkaan tiivis, mutta muualla Mombasassa onnistuin saamaan oikeinkin hyviä chilikatkarapuja (tulinen ruoka maistui kuumassa ja kosteassa ilmanalassa ällistyttävän hyvältä). Paikallista kalaakin maistoin pari kertaa: yksi suosituimmista oli Victorianjärvestä pyydetty tilapia.


Afrikkalainen ruoka tuo mieleen maissipuuron (eli ugalin) ja lihamuhennokset. Ja tietenkin kurpitsan - etenkin, jos on Mma Ramotswensa lukenut:

Mma Ramotswe pani kantamuksensa pöydälle. "Paljon tavaroita", hän sanoi. "Paljon lihaa. Jotain kanan tapaista." Hän vaikeni. Hän tiesi, että Motholeli piti kurpitsasta. "Ja kurpitsa", hän sanoi. "Iso kurpitsa. Oikein keltainen."

(Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille.)

Maissipuuroa emme päässeet maistamaan, emmekä juuri muutakaan periafrikkalaista ruokaa. Periafrikkalaisten ruokalajien löytäminen oli tietenkin siinäkin mielessä vaikeaa, että kenialainen ruokakulttuuri on saanut vuosisatojen saatossa vaikutteita vaikka kuinka monelta taholta. Esimerkiksi teetä juodaan Keniassa paljon siirtomaaherruutta hallussaan pitäneiden brittien ansiosta.


Kahvi on sen sijaan Kenian seudulla kuin kotonaan: sijaitseehan kahvin (kahawa) alkuperämaa Etiopia varsin lähellä Keniaa, ja tanskalaisen Karen Blixeninkin tiedetään tulleen maahan nimenomaan kahvia viljelemään. Blixenien tila sijaitsi vain kahvin kannalta liian korkealla, mistä syystä tuotantoa ei koskaan saatu kunnolla kannattavaksi. Ylemmässä kuvassa joka tapauksessa Karenin keittiö, ja alemmassa puolestaan tuliaiseksi tuotua Kenya AA Blue Mountain -kahvia.

Nykytarjonnassa silmiinpistävintä lienee intialainen vaikutus. Tarjolla olleet leivät olivat usein intialaista mallia, ja samosa oli suosittu pikkunaposteltava. Peruna ja pavut olivat yllättävänkin paljon esillä, mutta toki tarjolla oli bataattia ja (kuuleman mukaan myös) kassavaa (=maniokkia?). Banaania tarjottiin myös lämpimissä yhteyksissä, mikä ei meikäläistä haitannut tietenkään ollenkaan. Samoin kookokseen makuun törmäsi aina silloin tällöin.

Mutta olipahan vaan hieno reissu, ja mahtavia muistoja. Onneksi osa niistä lämmittää vielä täällä räntäsateisessa Suomessakin.