torstaina, lokakuuta 01, 2020

Synttärijuhlien nuotioruokaa


Kun blogi pääsee 15 vuoden ikään, pitää tietenkin järjestää pienet juhlat. Korona-aikaan ei tehnyt tietenkään mieli kutsua taloa täyteen vieraita, joten päädyimme juhlistamaan pienellä blogiporukalla pihallamme olevassa grillikodassa.

Iltaa pääsivät viettämään edustajat seuraavista oululaisblogeista: Kokit ja Potit, Kokkeillaan sekä Kärähtäneet. Paikalle saapuneet lajitoverit saivat loihdittua tulen ääressä uskomattoman maukkaan ja monipuolisen ateriakokonaisuuden.

Me olimme harjoitelleet pari päivää aikaisemmin nuotiopopcornien tekemistä takassa (ks. video Instagram-tililtämme). Askartelimme kahdesta terässiivilästä, rautalangasta ja hiilien kohennusraudasta paahtimen, jossa popcornien paukutteleminen onnistui kätevästi ilman voita tai muunlaista rasvaa.

Toinen vaihtoehto olisi ollut viedä tulille kannellinen valurautapata, mutta koska kattilaa kannattaa popcorneja paahdettaessa aina vähän liikutella, tuntui ajatus padasta vähän turhan raskaalta. Lisäetuna läpinäkyvässä (tai reikäisessä) paistoastiassa oli se, että popparit eivät myöskään päässeet kovin helposti palamaan.

Elokuvateattereiden popcorn-koneet toimivat kuulemma vähän samalla periaattella, eli maissinjyvät poksautellaan niissä kuuman ilman avulla.

Poppareiden perään Kokkien ja Pottien Hannele loihti meille yltiöherkulliset bruschetat, jotka syntyivät seuraavasti: Otettiin pöydällä kuivahtanutta juurileipää ja  leikattiin se linkkarilla siivuksi. Paahdettiin oliivöljyllä sivellyt palat nuotiolla ja lusikoitiin päälle hiukan nokkospestoa.


Kärähtäneiden Heidi toi kotakemuihin mahdottoman makoisaa kaalisalaattia sekä nuotiolla grillattavia makkaroita (juustomakkaraa ja ryynäriä).

Kaalisalaatti sisälsi kaalia (eikä kaalta, kuten me sen oululaisina tietenkin kirjoittaisimme), omenan, varsiselleriä, punasipulia + kastikkeessa oli omenaviinietikkaa, oliiviöljyä, valkosipulia, mustapippuria, kuminansiemeniä, suolaa ja sokeria. Sekä korianteria. Kaikkea kuulemma summamutikassa lisättynä.

Samalle lautaselle päästiin lusikoimaan Päivin tekemää paahdettua juuressalaattia sekä valkopapuhummusta. Ohjetta kannattaa tähyillä Kokkeillaan-blogista.

Seuraavaksi olivat vuorossa vohvelit. Hankimme loppukesästä valurautaisen vohveliraudan, jolla olemme tehneet muutamaan otteeseen vohveleita käyttäen tätä belgialaisten vohvelien ohjetta:


4,2 dl vehnäjauhoja (= 1 3/4 cups)

tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

isoa munaakeltuaiset ja valkuaiset eroteltuna

4,2 dl vehnäjauhoja (= 1 3/4 cups)

1,2 dl (rypsi)öljyä

 

Sekoita kulhossa jauho, leivinjauhe ja suola.

Erota munien keltuaiset ja valkoiset kahteen eri vatkauskulhoon. Lisää maito ja öljy keltuaiskulhoon. Sekoita mukaan (keskenään sekoitetut) kuivat aineet.

Vatkaa valkuaiset toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi (samaan tapaan kuin esim. marenkeja tehdessä). Sekoita sen jälkeen valkuaisvaahto varovasti toiseen taikinaan.


Valuraudalla saa parhaimmillaan aikaan mahdottoman rapeita vohveleita, mutta nuotiolla paistettaessa hankaluutena saattaa olla epätasainen paistotulos ja usein myös osittainen kärähtäminen.


Meillä on myös puuhella, jolla paistotulos on huomattavasti tasaisempi, mutta oman keittokirjan kirjoittamisessakin kunnostautunut Hannele auttoi meitä määrittämään myös kotaolosuhteisiin sopivaa paistoaikaa. Tuloksena oli, että vohveleita kannattaa paistaa nuotio-olosuhteissa yhteensä kuusi minuuttia (välillä kääntäen) kylmemmällä raudalla. Kuumaksi paahtuneella riitti kolme.

Päivi loihti vielä vaniljajäätelön kaveriksi suklaiset muffinssit, jotka oli tarkoitus paistaa epäsuoralla tulella, mutta me laitoimme jossain vaiheessa sen verran pökköä pesään, että tuli muuttui osin hyvinkin suoraksi.

Onnistuin sattumalta saamaan valmiista muffinsseista aivan täydellisen yksilön. Reunoilta juuri sopivaksi paahtunut, ja keskeltä sopivan löysä.


Kun tuuskasimme muutaman tunnin ajan hämärässä ja savuisessa kodassa puiden räiskyessä ja kipinöiden lentäessä, tulin kyllä ajatelleeksi, että ihminen ei ole syyttä suotta kehitellyt sähköä ja siirtynyt sisätiloihin kokkaamaan. Sisätiloissa on mahdollista ottaa myös huomattavasti parempia valokuvia.

Mutta olipahan harvinaisen mieleenpainuva ilta, eikä kukaan kaikeksi onneksi loukannut itseään.

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2020

Pastanjauhantaa 15 vuotta (katso kuvat!)

Pastanjauhantaa täyttää tänään 15 vuotta! Suunnilleen samanikäinen on suomalaisten ruoka- ja reseptiblogien historia ylipäänsä, sillä blogin pitämistä aloitellessamme emme voineet vielä kovinkaan monta lajitoveria blogimme sivupalkkiin linkata.

Alusta asti oli selvää, että bloggaaminen on kestävyyslaji. Ajoittain blogin päivittäminen on jäänyt pahastikin töiden ja muiden kiireiden jalkoihin, mutta kun ottaa tavoitteeksi blogata jotain edes kerran kuussa, ei ruokapäiväkirjan pitäminen pääse koskaan ihan kokonaan hiipumaan.

Alla muutama muisto pitkäksi venyneen matkan varrelta.

Ensimmäisenä blogisyksynä kirjasimme muistiin lähinnä vanhoja suosikkiohjeitamme, mutta lisäksi teimme muun muassa toffeeomenoita:

Blogin alkuvaiheessa, kun ruokaan liittyvä sosiaalinen media oli vielä varsin vähäistä, kokkasimme paljon myös lukijoiden lähettämiä reseptejä.

Tässä perunasalaattia kesältä 2006:

Bloggaaminen tuntui melkein alusta asti hyvin yhteisölliseltä (blogin kommenttilaatikot täyttyivät alkuvuosina nopeasti viesteistä), mutta myös naamatusten tapaamisia alettiin suunnitella varsin nopeasti.

Yksi Suomen ruokabloggaajien ensimmäisistä miiteistä pidettiin Suomenlinnassa elokuussa 2007. Siellä syötiin näköjään muun muassa näin jännittävältä näyttävää juustoa:

Oulun ensimmäinen blogimiitti pidettiin puolestaan omalla pihallamme toukokuussa 2009.

Sitä tapausta juhlistettiin näin hienolla kakulla:


Blogissa on eletty juhlaa ja arkea. Kaikkein ensimmäisinä blogijouluina olin innoissani esimerkiksi timjamisiveltimen käytöstä (nimimerkillä kaikesta sitä on tullut vuosien varrella intoiltuakin):

Ruokaan liittyviä reissuja on tehty vuosien mittaan vaikka kuinka monia.

Erään kerran pääsimme maistamaan Ben Cohenin ja Jerry Greenfieldin kauhomaa jäätelöä Tukholmassa:

Blogin alkuvuosina kävimme ensimmäisen kerran myös Tokiossa. Siihen(kin) matkaan liittyi myös muutamia ruokamokia, joista kaikkia en varmasti ole kehdannut täällä blogissa kertoakaan. Alla olevan kuvan osoittamassa ruokapaikassa taisin jumittua vessaan, jossa odottelin ulospääsyä parin ensimmäisen ruokalajin ajan:


Blogimokia riittää niin ikään vaikka millä mitalla. Vuonna 2010 ihastuimme palavasti Flammenkucheniin, jonka nimen kirjoitin blogissa pieleen siitä huolimatta, että olin kyllä aikoinani opiskellut saksaa koulussa ihan ahkerastikin:

2010-luvun puolella ruoka tuli osaksi palkkatyötäni, mikä näkyi blogin päivitystahdissa, kun pääsin purkamaan palavaa ruokakirjoittamisen intoa myös arkipäivien aikana. Työmaalla olen viettänyt aikaa ruokahistorian tutkimuksen äärellä ja tutkaillut esimerkiksi tällaisia luetteloita:

Blogiruokaakin on toki samaan aikaan tehty, esimerkiksi nämä pretzelit vietiin johonkin Oulun monista blogimiiteistä:

Osa blogimiittien resepteistä on jäänyt näköjään aikomuksista huolimatta kokonaan postaamatta, esimerkiksi nämä muutaman vuoden takaiset ananasvartaat ja tämän kesän pestokierrepullat:

Vuonna 2014 muutimme maalle nykyiseen kotiimme, ja samalla hurahdimme ihan kokonaan hiiligrillaukseen. Yhtenä vuonna grillikesä käynnistettiin jo tammikuun pimeydessä ja pakkasilla:

Kesäaikaan paremmassa valaistuksessa samasta grillistä on saanut näköjään huomattavasti parempia kuvia:

Kaupallisiin yhteistöihin emme ole lähteneet viimeisinä vuosina juuri ollenkaan, mutta SPR:n Oulun osaston kanssa yhteistyössä toteutettuun hävikkiruokahaasteeseen lähdimme kolme vuotta sitten toki ilman muuta mukaan:

Vuonna 2018 asuimme Japanissa, enkä käyttänyt moneen kuukauteen ollenkaan veistä ja haarukkaa. Tässä kuvassa söimme Hokkaidon muotoisella minimunakkaalla koristettua nuudeliannosta baseball-ottelussa, jossa kannatimme tietenkin Hokkaido Nippon-Ham Fightersia:


Japanissa jouduin myös pohtimaan, mitä syödä pahan maanjäristyksen jälkeen, kun sekä sähkön- että vedentulo keskeytyivät ja kauppojenkin hyllyt tyhjenivät nopeasti (onpahan nyt koronavuonna ollut kotivara sitten sitäkin paremmin hallussa):


Suomessa unohtumattomimpia kokemuksia ovat viime vuosina olleet loppuvuonna 2018 toteutettu The Lord of the Rings -maraton ja oululaisella ruokablogiporukalla toteutetut tammikuiset grilliruokakierrokset (nimimerkillä yllättävän monet makkaraperunat on tullut tässä hommassa syötyä):


Monenlaista on viiteentoista vuoteen mahtunut. Pakahduttavia onnenhetkiä, suuria menetyksiä ja suurta surua, mutta onneksi ennen kaikkea runsaasti niitä ihan tavallisia hyviä arkipäiviä, joina päivä alkaa kaurapuurolla ja päättyy pussiteehen.

Monet blogin myötä tutuksi tulleet ruoat ovat kulkeneet mukana vuodesta toiseen. Esimerkiksi vappua juhlistettiin tänä vuonna vanhan kunnon saaristolaisleivän voimin:


Tässä vielä omassa mittapuussamme harvinaislaatuinen kuva, kuukauden ruokahaasteen voittaja huhtikuulta 2009 (#neverforget, kun kerrankin jotain voitettiin):


Kiitos kaikille matkan varrella tutuksi tulleille! Sekä kommenttilaatikon vieraille että kaikille niille, joiden kanssa olemme päässeet samaan ruokapöytään.

PS. Osan niistä yhteisen ruokapöydän antimista olin näköjään jo ehtinyt unohtaa. Pieni blogiarkistojen selailu nosti muistoihin muutaman vuoden takaisten juhlien suklaakakun, johon kaikki vieraat osallistuivat omalla muovailupanoksellaan. Mutakakkukuvaan onkin hyvä päättää tämä muistelutuokio:


maanantaina, syyskuuta 21, 2020

Viikonlopun hotelliyö Oulussa



Vaikka olemme asuneet Oulun kaupungin nykyisellä alueella melkein koko aikuisikämme, ei Oulun keskustassa tule enää nykyään käytyä kovinkaan usein, kun koti on Oulun eteläpuolisella maaseudulla ja työpaikka reilusti keskustan pohjoispuolella. Työmatkabussi toki kulkee keskustan poikki, mutta sitäkään ei näin korona-ajan etätyösuosituksen aikana ole tullut käytettyä käytännössä ollenkaan.

 

Nyt saimme tilaisuuden mennä Oulun keskustaan pitkästä aikaa oikein yöksi, kun Oulun torinrannassa sijaitseva uudistunut Radisson Blu -hotelli kutsui meidät yöpymään sekä testaamaan uutta Bistro MESU -ravintolaa. En ole ikinä ennen ollut yötä missään oululaisessa hotellissa, joten olipa hulppea päästä katselemaan kaupunkia ja Pokkitörmää (=mielestäni monessa suhteessa kaupungin hienointa ja historiallisinta osaa) seitsemännen kerroksen lintuperspektiivistä.



Hotelliyöpymisen ohella pääsimme tietenkin viettämään aikaa myös muualla Oulun keskustassa. Alkuun kävimme vilkaisemassa Oulun uudistunutta kauppahallia, joka sijaitsee hotellista käsin kätevästi torialueen vastakkaisella laidalla. Lisäksi piipahdimme Jumpru-pubin patiolla testaamassa Toppilan olutta, joka on otettu tänä vuonna tuotantoon hiukan uudistetussa muodossa.


 

Sää oli minilomallamme aivan upea: Syysaurinko paistoi ja ruska oli auringossa parhaimmillaan, joten aikaa kannatti ehdottomasti käyttää myös pieneen kävelyretkeen. Patiovierailua seurasi siis geokätköilykierros Oulun torinrannan, Kiikelin ja Pikisaaren mahtavissa merellisissä maisemissa.



Kätköilyn päätyttyä kiiruhdimme valmistautumaan illalliselle, joka sujuikin oikein rattoisasti ystävällisen henkilökunnan huolehtiessa viihtymisestämme. Tarjoilijan suositus meille oli Mestarin syystalven poromenu. En ollut hetkeen syönyt poroa, joten otin ehdotuksen mielelläni vastaan, etenkin kun alku- ja jälkiruokakin kuulostivat harvinaisen houkuttelevilta:

  • Sokerisuolattua lohta ja piparjuurikreemiä + chili-mummonkurkkuja ja murustettua Maalahden limppua
  • Grillattua poronpaistia + tummaa herkkutattikastiketta, paahdettuja juureksia ja timjamiperunakakkua
  • Lakritsi crème brûlée + vadelmasorbettia ja metsämarjoja




Ruoka oli kauttaaltaan mainiota. Hyvistä raaka-aineista hyvin valmistettuja ruokalajeja ilman ylimääräistä kikkailua. Esimerkiksi poro oli paistettu ällistyttävän hyvin (yleensä saan kotioloissa niin huolellisesti paistettua lihaa, että ravintolassa vastaavat annokset tuppaavat usein olemaan jonkinasteisia pettymyksiä).

 

Erityismaininta vielä jälkiruoan kanssa tarjotulle huippuhyvälle haudutetulle teelle!



Kaupunkiviikonlopun viettäminen hotellissa majoittuen on omien kokemusteni mukaan mainio irtiotto normiarjesta, mutta olen aina harmitellut sitä, että viikonloppulomalla hotellissa pitää herätä sunnuntaiaamun aamupalallekin niin aikaisin.


Tällä kertaa ei tarvinnut, koska aamupalaa tarjoiltiin yhteen(!) asti iltapäivällä, joten meillä oli aikaa istua kaikessa rauhassa pöytään tuodun kahvikannun äärellä. Kahvin ohella aamupalatarjoiluun sisältyi pöytään tarjoiltu munakas, jonka täytteeksi valikoin pekonin ohella myös herkkusientä ja sipulia.




Lisäksi hyödynsin erityisen mielelläni tämän pöydän antimia:


Olipas harvinaisen mukava piristys hektiseen syyskuuhun. Samalla pääsimme juhlistamaan piakkoin koittavaa blogin 15-vuotissynttäripäivää näissä tunnelmissa:




Tässä kuvassa olemme itsekin tähyilemässä kohti majapaikkaa:


(Yhteistyössä Radisson Blu Hotel, Oulu. Hotelliyö ja illallinen + lisäksi yhdessä kuvassa esiintyvä Toppilan olut saatu.)

sunnuntaina, elokuuta 16, 2020

Pannupizza hiiligrillissä


Tämä kesä on kulunut suurimmaksi osaksi kotona ja grillin ääressä. Teemme grilliin asetetussa valurautawokissamme usein wokkiruokia (joko nuudelilla tai ilman), ja lisäksi olemme hoksanneet, että matalassa valurautapannussa on mahdollista tehdä hyvinkin autenttista pannupizzaa.

Hankalaa se joka tapauksessa on! Hiilien sopiva asettelu on tuottanut runsaasti päänvaivaa. Aivan ensimmäisellä kerralla asettelimme hiilet grillin keskiosaan pizzan alle sillä seurauksella, että pizza pääsi hiukan palamaan pohjasta. Seuraavalla kerralla hiilet aseteltiin ympyräksi grillin laitamille siten, että pizzan alla ei ollut yhtään hiiliä, minkä seurauksena pizza jäi hiukan kalpeaksi. Nyt olemme päässeet tilanteeseen, jossa suurin osa hiilistä on kehänä grillin laitamilla siten, että muutama hiili on sijoiteltuna suoraan pizzan alle.

Myös pizzan paistokorkeutta on pohdittu. Pieni korottaminen kannattaa, jotta pizza ei tule liian lähelle hiillosta.

Olemme leiponeet pizzan suoraan kylmälle pannulle, koska sen lisääminen grillissä kuumennetulle pannulle tuntuu käräyttävän pohjan ennen aikojaan. Pizzaa on myös saanut kohota pannussa hetken aikaa ennen grilliin menoa.

Sähköuunissa peltipizza onnistuu yleensä kohtalaisen hyvin (yli kahden vuosikymmenen kokemuksella - blogiohjekin on kirjattu ylös viitisentoista vuotta sitten), mutta toki siinäkin joutuu pohtimaan samaa asiaa: Miten pitää juusto mukavan venyvänä, mutta saada silti pohja tarpeeksi kypsäksi.

Ylimmän kuvan pizza näytti menevän turhan kuivaksi, mutta onneksi kuivahtaminen oli vain pintapuolista ja täyte oli pysynyt yllättävänkin mehevänä.

Grillikesää on onneksi vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, eli harjoitukset jatkuvat.


tiistaina, heinäkuuta 14, 2020

Huippuhyvät lammasvartaat


Tänä kesänä olemme olleet ennätyksellisen paljon kotona, ja hiilillä (tai yleensä käytännössä briketeillä) on grillattu kotipihalla useita kertoja viikossa.

Yhdeksi kesän suosikkiruokaohjeeksi on muodostunut tämä lammasvartaiden resepti, johon saimme inspiraatiota Oulussa sijaitsevasta syyrialaisesta Damsko-ravintolasta ja sen herkullisesta ruokatarjonnasta. Oma ohjeemme on soveltaen peräisin Weberin sivulta:

500 g jauhettua lampaanlihaa
1 pieni sipuli, hienoksi hakattuna
10 g tuoreen mintun lehtiä hienonnettuna
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl rouhittua, kuivattua chiliä
2 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl suolaa

Sekoita kulhossa kaikki aineet kunnolla keskenään. Peitä ja anna taikinan tekeytyä jääkaapissa parin tunnin ajan.

Puristele taikina vartaiden ympärille tasaisiksi, ohuiksi puikoiksi. Litteät vartaat ovat parhaita, sillä täysin pyöreiden kanssa voi käydä niin, että vartaita grillissä pyöritellessä pyöriikin pelkkä varras lihan sisällä!

Grillausvaihe: Valmistele grilli kuumalle suoralle lämmölle. Penslaa vartaat oliiviöljyllä tarttumisen ehkäisemiseksi ja grillaa niitä yhteensä n. 10 minuuttia. Kääntele vartaita välillä, jotta ne kypsyvät tasaisesti joka puolelta. Kovin vimmatusti niitä ei kuitenkaan tarvitse pyöritellä – muutama kääntökerta yhteensä riittää.

Tarjoiluehdotus: Lisukkeena kannattaa tarjoilla pitaleipiä, tsatsikia, hummusta, grillattua tomaattia, hiilloksella kypsytettyä sipulia sekä mahdollisesti myös riisiä.

sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2020

Kaikkien aikojen juhannus



Niin pitkään (ja vähän pitempäänkin) kun Pastanjauhantaa-blogi on ollut olemassa, olemme kokoontuneet joka juhannus siskoni mökille koko perheen voimin. Tänä vuonna yhteinen juhannuksen vietto pysyi pitkään kysymysmerkkinä, kun pääsiäiskokoontuminenkin jouduttiin perumaan, mutta kesäkuun kuluessa alkoi näyttää yhä vahvemmin siltä, että mökkijuhannus toteutuisi sittenkin.

Koronakevään rajoitusten jälkeen teki kyllä mahdottoman hyvää kokoontua parhaassa mahdollisessa seurassa hyvän ruoan ja juoman äärelle. Halauksia ei toki juurikaan nähty, ja käsidesipullot muistuttivat poikkeusoloista, mutta muuten kaikki oli niin kuin ennenkin sillä erotuksella, että juhannussää oli tänä vuonna erityisen suotuisa. Lisäksi perheeseen on tullut viime aikoina lisää jäseniä, jotka ilahduttivat mökkiseuruetta läsnäolollaan.

(Kamera ei sen sijaan kunnioittanut tapahtumaa läsnäolollaan, mistä syystä joudun kuvittamaan tekstini pikaisilla puhelinräpsyillä. Esim. alla olevan kuvan olen ottanut keskiyön auringossa joskus vuorokauden vaihtumisen tienoilla.)



Ruokalistalla oli luonnollisesi vuodesta toiseen toistuvia klassikoita (kuten alkupalapöydän graavilohi, uudet perunat, smetana ja sipulisilppu), mutta ruokien joukossa nähtiin toki myös kokonaan uusia ruokalajeja. Tällainen oli esim. Perinneruokaa prkl -blogin herkullinen raparperi-pekonipiirakka.

Vaikka raparperipiirakka sisälsi poikkeuksellisesti pekonia, vuosien varrella kasvisruokavaihtoehdoille on alkanut tulla juhannuksen vietossa yhä polttavampaa tarvetta. Me teimme tänä vuonna Weberin ohjeella grillattujen wingsien lisäksi viime aikoina suosimaamme grillauslisuketta (keskeisinä ainesosina parsakaali, pilkottu paprika ja cashewpähkinät) sekä teriyakikastikkeella marinoituja halloumi-kasvisvartaita, joissa kasviksina oli keltaista ja vihreää paprikaa, kesäkurpitsaa ja punasipulia. Toinen siskoni tehtaili tarjolle viime kesältäkin tuttuja tofuvartaita.

Lisäksi tarjolla oli muun muassa vegevoileipäkakkua, jossa oli aika nerokas idea. Voileipäkakun välissä oli waldorfinsalaattia ja hernehummusta – miksipä ei tosiaan laittaisi voileipäkakun väliin jotain sellaista salaattia, jota muutenkin syö mielellään. Hummuskuorrutus teki kakusta myös harvinaisen houkuttelevan näköisen.

Kasvispitoiselle lisukepuolelle oli tehty lisäksi esimerkiksi paprikatahnaa, mansikkasalaattia, varhaiskaalisalaattia, uusista perunoista tehtyjä vartaita sekä pikkelöityä retiisiä, johon ohje löytyi Satokausikalenterin Instagram-sivulta:

Pikkelöity retiisi

150 g retiisejä (paino ilman varsia)
1 dl väkiviinaetikkaa
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

Leikkaa retiisit ohuiksi siivuiksi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja kaada retiisien päälle. Anna jäähtyä ja tarjoile heti tai anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Tässä kuvassa näkyy pilkahdus edellä mainittua vegevoileipäkakkua:



Liharuokiin palatakseni, tässä vielä wingsien marinadikastikkeeseen käytetyt ainekset:

500 g kanansiipiä
2 rkl kasvisöljyä
1 kokonainen chili (siemenet poistettuna ja hienonnettuna)
2 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
1 tl hienoksi hakattua inkivääriä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

Viimeisessä kuvassa vielä uskollinen matkakumppanimme (kannettava hiiligrillimme):



Olipa kaikin puolin rentouttava kokemus. Huomattavasti hauskempaa kuin tapaaminen Zoomin, Teamsin tai ylipäänsä tietokoneen ruudun kautta. Nyt vielä kaksi viikkoa töitä ja sen jälkeen on toivon mukaan tarjolla uutta rentoutumista kesäloman muodossa!

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2020

Take away -ravintolaillallinen kotioloissa



Ravintoloissa ruokaileminen ei ole juuri nyt koronaviruksen takia mahdollista, mistä syystä ravintolat ovat yrittäneet kilvan kehitellä erilaisia kotiin toimitettuja tai take away -konsepteja. Me haimme vappupäiväksi Ravintola Nallikarista kala- ja äyriäisvadin, joka olikin oikein maistuva, ja tulevaksi helatorstaiksikin voisi kenties miettiä jonkinlaista take away -brunssia jostakin oululaisesta ravintolasta.

Take away -illalliset ovat kuitenkin alusta asti hiukan arveluttaneet, koska niiden hinta on hyvin lähellä ravintolassa ruokailemisen hintaa siitä huolimatta, että osa ruoan laittamisen vaivasta sekä tiskeistäkin siirtyy samalla itselle. Tänä viikonloppuna päätimme joka tapauksessa olla oman elämämme Master Chefejä ja noutaa lauantaiksi take away -illallisen Ravintola Hugosta.



Päädyimme take away -menuhun kalapääruoalla, koska kokonaisuus kuulosti mukavan keväiseltä. Mukana oli sesonkiin sopivaa korvasientä, parsaa sekä raparperia. Listalta löytyivät seuraavat ruokalajit:

-Päivän keittona Hugon korvasienikeitto
-Saaristomeren nieriää, parsaa, grillattua varhaiskaalia, leipävanukasta, kukkakaali-tillipyreetä ja sahramiveloutéta
-Valkosuklaa-kuusenkerkkänamelaka ja raparperihilloke



Ravintolasta sai noutaa pakatut ruoat, jotka itse lämmitettiin tai valmistettiin kotioloissa. Mukana seuranneella paperilapulla oli annettu ohjeita annosten kypsentämiseen.



Alkuruoaksi lämmittämämme korvasienikeitto ei aivan onnistunut lunastamaan odotuksia. Sieniä ei ilmeisesti ollut puhdistettu aivan perusteellisesti, koska hiekka rahisi hampaissa muutamassa lusikallisessa. Lisukkeena olleet Västerbotten-juustolastut sekä ruskeiksi paahdetut leipäkrutongit olivat joka tapauksessa mukava lisä kokonaisuuteen. Pari viipaletta ravintolan omaa hapanjuurileipää olisi onnistunut tekemään alkuruoasta juhlan, joten sitä olisi pitänyt hoksata ostaa vielä erikseen.

Pääruoan asetteleminen lautasille sujui kotikokkaajilla hiukan kankeasti, mutta esillepanon hienoisista hankaluuksista huolimatta ruoka oli molempien mielestä ihan huippuhyvää. Hyviä makuja ja vaihtelevia tekstuureita. Esimerkiksi leipävanukas maistui kiinnostavalta, ja parsassa sekä grillatussa varhaiskaalissa oli mukava rapsakkuus. Totesimme, että kyseessä oli yksi kaikkein parhaista ravintola-annoksista, joita olemme Oulussa ikinä syöneet.



Pohdimme, että normaalisti kotioloissa ei ikimaailmassa tulisi tehtyä kalalle näin monenlaisia lisukkeita, vaan tarjolla olisi korkeintaan jotain yksittäistä grillattua kasvista sekä jonkinlainen kastike. Vaikka hintaa ateriasta tuli kahdelle hengelle kaikkiaan 84 euroa, hyvinkin iso rahasumma olisi mennyt myös siihen, jos olisi ryhtynyt kaikki tarjolla olleet ruokalajit alusta asti valmistamaan.

Jälkiruoka oli myös hyvä, ja oli mukava saada syödäkseen jotain sellaista, jota ei olisi kotioloissa hoksannut valmistaa. Molemmat totesivat, että kokonaisuudesta jäi oikein hyvä maku suuhun.



Vaikka meillä toki on jossain määrin kokemusta ruoanlaitosta, olisimme kaivanneet hiukan seikkaperäisempää ohjeistusta. Jälkiruokana ollut namelaka ei ollut kummallekaan entuudestaan tuttu, eli emme ilman googlettamista tienneet, oliko ruoka tarkoitus tarjota kylmänä vai lämpimänä. Samaten kinastelimme hetken aikaa pääruoan lisukkeena olleesta kukkakaali-tillipyreestä, kun toinen olisi tarjoillut sen kylmänä ja toinen lämpimänä. Lisukekaalin ja parsat halusimme ilman muuta lämmittää, vaikka ohjelappusessa ei puhuttu niiden lämpötilasta mitään.

Kotioloissa ruokailuun ei saanut aivan samanlaista juhlallisuutta kuin ravintolasalissa. Löysin itseni esimerkiksi pää- ja jälkiruoan välissä tyhjentämästä astianpesukonetta, ja astiatkin ovat kotioloissa tietenkin arkisempia. Juomapuoleenkaan emme hoksannneet etukäteen tarpeeksi paneutua, mutta kaapista löytyi sentään pullollinen sopivaa valkoviiniä (ei tosin pääruoan viinisuosituksena ollutta Rieslingiä tai uuden maailman Sauvignon Blancia).

Ravintolaruokailuun kuuluva talon leipä jäi siis kokonaisuudesta puuttumaan, ja lisäksi mietimme, että ravintolat voisivat laittaa tällaisiin kokonaisuuksiin mukaan myös jonkin ylimääräisen pienen keittiön tervehdyksen samaan tapaan kuin ravintolaillallisilla on yleensäkin tapana. Tämän kokemuksen perusteella voimme joka tapauksessa lämpimästi suositella ravintolaillallisen toteuttamista kotioloissa.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails