keskiviikkona, helmikuuta 14, 2018

Ystävänpäiväruokaa



Hyvää ystävänpäivää! Päädyin tänä vuonna nostalgisena (ja toki myös hiukan nolona, nimim. aikamoinen koettelemus lukea yli kymmenen vuoden takaisia ruokapäiväkirjamerkintöjä) kurkistelemaan Pastanjauhannan menneiden helmikuiden ystävänpäiväpostauksiin:

Aivan ensimmäisenä jauhantaystävänpäivänä (helmikuussa 2006) olen fiilistellyt täällä sydänkäpyselle tarjottavan simpukkapadan parissa.

Tasan kymmenen vuotta sitten olen kirjoittanut herne-maissi-paprika -aiheisen postauksen maissikanaa sisältävästä linssisalaatista (olin näköjään kymmenen vuotta sitten myös leipäohjeiden lumoissa).

Yritän parhaillani pohtia, minkälainen ystävänpäivän ateria voisi tänä vuonna kenties olla. Aasian suunnan maut houkuttelevat, mutta suolaiset suupalatkin maistuisivat. Viime viikonlopun majava-aterialla saimme alkupalaksi hauskoja pikkusyötäviä, joiden kanssa tarjolla oli ystävänpäivää enteillen rosé-kuohuviiniä:

Rapu-mäticocktail (ohje Viinikellarista)

2 dl käsinkuorittuja tuoreita katkarapuja (tai sulatettuja pakastekatkarapuja)
10 cm pala varsisellerin vartta
1 pieni salottisipuli
0,5 dl ranskankermaa
0,5 dl majoneesia
0,5 tl tomaattipyreetä
puolikas appelsiini
tabascoa oman maun mukaan
2 rkl siianmätiä (tai esim. kirjolohenmätiä)
suolaa

Koristeeksi
mätiä
ruohosipulia hienonnettuna

Valuta ja kuivaa katkaravut. Valuta mäti.
Leikkaa varsiselleri ja kuorittu salottisipuli mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.
Yhdistä kulhossa ranskankerma, majoneesi ja tomaattipyree.
Raasta appelsiinin kuori (vain oranssi osa) kastikkeen joukkoon. Purista noin 2 rkl appelsiinin mehua kastikkeeseen.
Mausta tabascolla. Kaada kastike rapujen joukkoon.
Lisää sipuli ja selleri, sekoita ja anna maustua jääkaapissa. Parhaimmillaan maustuneet ravut ovat seuraavana päivänä.
Lisää mäti rapujen joukkoon ennen tarjoilua. Maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
Laita lusikallinen seosta keksikuppiin tai leivälle. Koristele mädillä ja ruohosipulilla.

tiistaina, helmikuuta 13, 2018

Matka Puerto de la Cruziin ja kokemuksia all inclusive -hotellista



Tämä vuosi ei alkanut ruokaharrastuksen kannalta (tai ylipäänsä muutenkaan) kovin suotuisissa merkeissä. Sairastuin nimittäin heti vuoden alkajaisiksi influenssaan, joka kehittyi vielä keuhkokuumeeksi seurauksella, että keuhkoja repivä yskä on edelleen seuralaisenani. En yleensä ole juuri koskaan kuumeessa tai menetä ruokahaluani, mutta nyt kun tammikuussa sairastin yhtä aikaa nielu-, silmä- ja korvatulehdusta, pystyin syömään lähinnä pakastemarjoista tehtyjä smoothieta ja kaupan pakastealtaasta ostettuja mehujäitä (sekä pakon sanelemana useampaa erilaista antibioottia). Kirjoitustyötkään eivät sujuneet suunnitellulla tavalla. Viime vuodenvaihteeseen sijoittunut Kanarian-matkakin on jäänyt vaille matkaraporttia, mutta nyt on aika korjata tilannetta.

Olen viimeisen vuoden ajan säästänyt lähitulevaisuudessa häämöttävää isompaa reissua varten, mutta vuodenvaihteessa meille tarjoutui tilaisuus matkustaa jauhantapuolison vanhempien kustantamana (isommalla porukalla) Teneriffalle Puerto de la Cruziin. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kanarian saarilla, ja etenkin Teneriffa on kuulostanut aina erityisen pahalta turistirysältä, mutta ennakkoluuloista luopuminen kannattaa, sillä reissukohde osoittautui kerrassaan mainioksi. En yhtään ihmettele, että Puerto de la Cruzin turismi yltää 1800-luvulle saakka. Kaupunki on ympäristöineen todella kaunis ja ilmasto oli keskitalvellakin hyvin miellyttävä (sadepäiviä ei sattunut omalle matkaviikollemme ollenkaan).



Hotellimme H10 Tenerife Playa sijaitsi kerrassaan mahtavalla paikalla (meren ja Lago Martianezin merivesialtaiden äärellä), ja viidennen kerroksen parvekkeelta oli hauska kuunnella aaltoja ja katsoa aloittelevien surffaajien harjoittelua. Samaten hotellin toisessa kerroksessa sijaitsevasta ravintolasta avautui huikaisevan hieno merinäköala. Sitä kelpasi katsella, kun söi aamiaiseksi paikallisia pieniä banaaneja:





Olin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni all inclusive -matkalla, joihin olen aina suhtautunut epäluuloisesti syystä, että niitä suosimalla rajoittaa paitsi omia ruokailumahdollisuuksiaan myös paikallisten toimijoiden mahdollisuutta ansaita elantoaan myymällä ruokaa matkailijoille. Myös alueen kulttuuriperintöön tutustuminen sekä muut paikalliset elämykset saattavat jäädä herkemmin väliin, jos hotellilla on rajattomasti tarjolla ilmaista (tai ennalta maksettua) ruokaa ja juomaa. Toisin sanoen all inclusive -matkojen suuri suosio vähentää myös paikallisten oppaiden, lipunmyyjien, autonkuljettajien ja monien muiden ammattiryhmien työmahdollisuuksia.

Etenkään suurten matkatoimistoketjujen all inclusive -hotelleissa en kovin mielelläni yöpyisi. Esimerkiksi Gambia yritti parikymmentä vuotta sitten kieltää all inclusive -matkojen myymisen kokonaan, koska matkailusta koituvien taloudellisten hyötyjen nähtiin valuvan liiaksi kansainvälisten matkanjärjestäjien taskuihin. Myös Teneriffan kaltaiseen haavoittuvaan saariympäristöön tekee mielellään matkan siten, että voi samalla olla jollain tavoin hyödyksi myös paikallisille asukkaille. En tosin tiedä, mistä suuret hotellitketjut hankkivat all inclusive -hotellien ruokansa; toiveissa olisi, että nekin voisivat suosia myös paikallisia tuotteita ainakin jossain määrin.



Oman espanjalaisen hotelliketjumme all inclusive -matka sopi oikein hyvin eri-ikäisistä matkaajista koostuneelle suurelle matkaseurueelle, ja elämyksiäkin riitti, kun hintaan sisältyi esimerkiksi uudenvuodenaaton hulppea gaalaillallinen. Paikallisiakin ruokalajeja oli tarjolla. Heti ensimmäisen matkapäivän aamiaisella oli tarjolla herkullista espanjalaista munakasta ja lounaalla pääsin maistamaan papas arrugadas -perunoita sekä kahdenlaista (korianterilla maustettua vihreää ja paprikaa sisältävää punaista) mojo-kastiketta. Tarjolla olisi ollut myös empanadoja (eli paikallisia suolaisia pasteijoita) ja paellaa. Ruokaa oli kaiken kaikkiaan tarjolla todella paljon, eli ruokahävikkiä syntyy varmasti väistämättä melkoisesti.





Kyselin täällä Pastanjauhannassa ennen reissua Kanarian ruokavinkkejä, jotka olivatkin oikein hyödyllisiä. Esimerkiksi G-Astronomiaa-blogin listaus Mitä Teneriffalla kannattaa syödä oli mahtavan kattava ja asiantunteva tietopaketti aiheesta.

Olisimme suosineet mielellämme enemmän myös paikallisia ravintoloita, mutta esimerkiksi banaaniviljelmien keskellä sijaitseva kiinnostava Restaurante Haydée oli kiinni juuri silloin, kun olisimme siellä vierailleet. Läheisessä La Orotavan pikkukaupungissa piti olla muutenkin runsaasti mielenkiintoisia ruokapaikkoja, mutta menimme sinne vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin mikään ravintola ei pitänyt oviaan auki. Sillä sipuli -bloggaajien suosittelemaan Tasca Ihüey -nimiseen paikkaan pääsimme sentään ruokailemaan ja maistelemaan myös paikallista kanarialaista valkoviiniä.

Huonoa tuuria oli mukana muutenkin. Kävimme yhtenä päivänä Teneriffan lounaisrannikolla valaiden katseluun keskittyneellä veneretkellä (lähtö Playa de las Américasista). Meidän kohdallemme sattui ainoastaan yksi delfiiniperhe, mutta pallopäävalaita ei sattunut reitille ollenkaan, vaikka niitä kuulemma yleensä näkee sataprosenttisella varmuudella. Myös tulivuori Teidelle nouseminen jäi harmillisesti väliin (protip: kannattaa ostaa lippu etukäteen netistä). Kokemista ja näkemistä jäi siis vielä mahdollisille tulevillekin Teneriffan-reissuille.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2018

Ateria majavasta



Tuttavapariskuntamme kysyi meiltä vähän aikaa sitten, haluaisimmeko tulla kokkaamaan heidän kanssaan aterian majavanlihasta, jota pariskunnan toinen osapuoli oli saanut haltuunsa Kainuun suunnalla sijaitsevalta kotipaikkakunnaltaan.

Me olimme luonnollisesti heti valmiita siitä huolimatta, että monikaan majavanlihaa maistanut ei tuntunut pitävän makuelämystä kovinkaan mainiona. Eräskin majavaa metsästänyt tuttuni totesi, että majavanlihaa pystyy syömään ainoastaan pekoniin käärittynä ja savustettuna. Maku-lehden nettisivuilta löytyi pekonia ja savuaromeita sisältävä ohje, joka otettiin toteutukseen pienin muutoksin:

Pekonimajava

2 kg majavanlihaa (selkää)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
340 g pekonia
1 dl tuoreyrttiseosta (hienonnettuna, esim. timjamia, salviaa, rakuunaa)
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Poista majavan selkälihasta mahdolliset kalvot (myös rasva poistettiin huolella). Suolaa ja pippuroi liha.
Nosta majavanselkä kinkkupussiin ja sulje pussi. Leikkaa pussin kulmaan reikä.
Kypsennä lihaa 120-asteisessa uunissa noin 3 tuntia. Anna jäähtyä.
Leikkaa lihat irti selkärangan molemmilta puolilta mahdollisimman isoina paloina. Irrota selkärangasta liha mahdollisimman tarkkaan.
Ota puolet pekoneista ja levitä pöydälle limittäin noin 30 × 30 cm:n kokoiseksi levyksi (me asettelimme pekonia ristikkäin niin, että se muodosti alla näkyvän pekonikudoksen). Ripottele puolet yrteistä pekonien keskelle. Nosta päälle majavanlihat pitkänomaiseksi keoksi. Lisää kasan päälle loput yrtit ja mausteet.
Kääntele pekonien reunat lihakeon päälle. Peitä keko lopuilla pekoneilla siten, ettei lihaa näy mistään. Kypsennä kääröä 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.









Alkuperäiseen ohjeeseen sisältynyt savustusvaihe jäi lopulta kokonaan pois, mutta se ei haitannut ollenkaan, koska majavan maku oli itsessäänkin oikein hyvä: se toi mieleen jonkin riistalinnun maun, eli maku oli kohtalaisen mieto, mutta siinä oli kuitenkin sopivasti metsäistä riistaisuutta.

Nyhtömajavan kanssa samalle lautaselle päätyi kanttarellirisotto, joka toteutettiin soveltaen täältä löytyvällä suppilovahverorisoton ohjeella.



Majavalle sopiva viini oli aiheuttanut paikallisen Alkon työntekijälle hiukan selvitystyötä, mutta kirjallisuutta tutkittuaan hänen suosituksensa oli espanjalainen Lan Gran Reserva 2010. Oikein onnistunut ilta ja ateria kokonaisuudessaan!

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2018

Pizzakierros Oulussa – Tour de känkky



Taannoisen grillikierroksen innoittamina tempaisimme oululaisten ruokabloggaajien voimin pizzakierroksen. Klassisten oululaispizzerioiden lisäksi kierrokseen sisällytettiin standardoitua tuotetta myyvä Kotipizza sekä uudempaa sukupolvea edustava keskustan känkkylaitos Da Max.

Söimme Aina nälkä -pesueen, Kärähtäneet-Heidin, Kokit ja potit -Hannelen sekä Kokkeillaan-kaksikon kanssa illan aikana yhteensä kymmenen pizzaa: jokaisessa viidestä paikasta tilattiin kalibrointiannokseksi margherita sekä peruspizzaa edustanut capricciosa lisäsalamilla tms. makkaralla, paikasta riippuen.



Hienoiseksi yllätykseksemme jokaisessa paikassa suhtauduttiin positiivisesti, iloisesti ja hyvällä hengellä normaalista poikkeavaan tilaukseemme – mukavaa myyntiä lupaillut yhdeksän hengen seurueemme kun tilasi paikoilleen asetuttuaan aina vain kaksi pizzaa ja joikin pelkkää vettä. Tarantellassa nähtiin jopa lähes uskomatonta asiakkaiden huomiointia: pizzat saapuivat pöytään pyytämättä yhdeksään viipaleeseen leikattuina. Kahdeksan viipaletta olisi vielä ymmärtänyt, koska pizza on helppoa ja symmetristä pilkkoa siten, mutta yhdeksän oli koko kierroksen asiakaspalveluhuipentuma.

Yleishuomiona totesimme, että tomaattikastike oli heikoin lenkki käytännössä kaikkialla. Juustoa oli runsaasti joka paikassa, ja se oli kaikkialla vähintään mukiinmenevää. Tomaattikastike sen sijaan maistui kalibrointiannoksena käytetyssä margheritassa vain harvoin. Tämä on suunnaton sääli, sillä tomaatin täyteläisyys ja hapokkuus olisi helppo keino kohottaa pizzan laatua huomattavasti. Onkohan tomaatti liian kallista halvan pizzan täytteeksi? Toinen selkeä makueroja luonut tekijä oli kinkun laatu. Kunnon kinkku leikkelesilpun asemesta paransi makua ja nosti käytännössä jokaiselta maistajalta saatuja pisteitä.



Kuten jo grillikierroksella, emme nytkään jättäneet arviointia pelkkään sanalliseen luonnehdintaan, vaan pisteytimme jokaisen pizzan ulkonäön ja maun sekä pizzat tarjoilleen henkilökunnan yleisasenteen. Tuiran perinteinen, jo vuonna 1985 perustettu Napoli veti tällä kierroksella pisimmän korren. Pizzat olivat maukkaimmat ja tunnelmakin mukavan mutkaton.

Toinen perinteinen, 1982 perustettu ja vanhimpana yhä toimivana oululaispizzeriana itseään mainostava Da Mario sen sijaan tuotti tällä kertaa pettymyksen. Sisustukseen ja atmosfääriin on panostettu huomattavasti keskivertopizzeriaa enemmän, salaattipöytä on kuin toisesta maailmasta muihin kierroksen pizzerioihin verrattuna ja listalta löytyy tuoretta rucolaa, ilmakuivattua kinkkua ja muita tyylikkäämpiä raaka-aineita sisältäviä erikoisuuksia, mutta peruspizzat jäivät tässä vertailussa Da Maxin kanssa hännille. Kotipizza pärjäsi pisteissä kohtalaisen hyvin, vaikka sen pizzoja luonnehdittiinkin kierroksen rasvaisimmiksi ja turhan suolaisiksi.

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

Vuoden 2017 parhaat



Yksi ruokavuosi on taas päättymässä. Tämä vuosi ei pitänyt sisällään kovinkaan huimia kulinaarisia kokeiluita, mutta mukavan kotoisia ruokailutuokioita on ollut sitten sinäkin enemmän. Ensi vuonna on luvassa jonkinasteista maailmanvalloittamista ja aivan uudenlaisia ruokaan liittyviä töitä, joten pieni rauhoittuminen onkin ollut paikallaan. Tämäkin vuosi jätti kuitenkin jälkeensä monia hyviä ruokamuistoja:

Vuoden sykähdyttävin ruokamuisto: Iberico-porsaankyljykset (pannulla paistettuina) kanssajauhajan syntymäpäivänä vuoden alussa maukkaalla omenaisella kastikkeella:

Omenakastike (ohje)

1 rkl voita
3 omenaa (kuorittuina, siemenkodat poistettuina ja pilkottuina)
1,2 dl vettä
3 rkl sokeria
2 rkl sitruunasta puristettua mehua
1/8 tl suolaa

Sulata voi pannulla keskilämmöllä. Lisää omenat ja paista niitä neljän minuutin ajan silloin tällöin sekoittaen. Lisää vesi, sokeri, sitruunanmehu ja suola. Keitä 25 minuutin ajan, silloin tällöin sekoittaen. Peitä kannella ja keittele 25 minuutin ajan tai niin kauan, että omenat pehmenevät sopivasti. Painele lopuksi omenoita puukauhalla tms., jos kastike on vielä kovin möykkyistä.

Omana syntymäpäivänäni olin flunssassa, joten siitä päivästä ei jäänyt erityisiä ruokamuistoja.

Vuoden mykistävin reseptikokeilu: Hestonin kolmesti keitetyt ranskalaiset (Heston Blumenthal on todennut, että these chips are one of my proudest legacies! Kannattaa siis kokeilla kotonakin.)

Vuoden yleisimmin kokattu pikkusyötävä: Suupaloja-kirjan ilmakuivatusta kinkusta, uunikuivatuista kirsikkatomaateista ja savujuustosta tehdyt kupposet, josta en ole itse blogannutkaan

Vuoden paras (omatekoinen) juoma: Inkivääriolut

Vuoden paras ravintolakokemus: Vedetään kotiin päin ja vastataan Aanaar (Hotelli Kultahovi) Inarissa

Vuoden hullunkurisin ruokatempaus: Grillikierros Oulussa tammikuun pakkasissa

Vuoden nakkiyllätys: Hävikkiruokareseptikokkailujen yhteydessä valmistetut pizzadogit

Kuvassa Instagramin yhdeksän tykätyintä kuvaa tältä vuodelta. Alaoikealla hellyttävä lentokonekakku, joka on kuvattu 1980-luvun keittokirjasta lastenkutsujen tarjoiluehdotuksista ja joka kertoo hyvin siitä, kuinka huikeiksi syntymäpäiväkakut (ja niihin liittyvät odotukset) ovat 2000-luvun aikana muuttuneet.

Mukana myös blinipannukakku, joulupäivän aurinkoa aamupäivällä kello 11, ruokaa uumajalaisesta tapasbaarista, 12-vuotiaan blogin synttäripasta, euroviisuillan nachopaistos, kesäisen street food -ruokatapahtuman gyros pita, sienikeitto elokuisista illanistujaisista sekä harvinaisen hyvin onnistunut tomaattikastike.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2017

Jouluruoka 2017 - paahdetusta ruusukaalista cumberlandinkastikkeeseen



Jouluun mahtui tänä vuonna paljon lunta, pakkasta ja vuoden pimeimpien päivien tunnelmointia. Ruokaakin toki tehtiin. Piparkakkuja ja lanttulaatikkoa sain äidin varastoista, mutta kinkku paistettiin tietenkin itse. Ruokien määrät olivat kerrankin harvinaisen järkevästi mitoitettuja, eli tänään ei ole enää tarvinnut pohtia, tekisikö kinkusta jääneistä tähteistä kiusausta, piirakkaa vai karamellipossua.

Tässä kuitenkin joulun reseptisikermää. Ruusukaalit kuuluvat jauhajien joulupöytään ilman muuta - tällä kertaa paahdoimme kaalit uunissa ja maustoimme ne rosmariinilla, sitruunalla ja parmesaanilla:

Uunissa paahdetut sitruunaiset ruusukaalit (linkki ohjeeseen)

oliiviöljyä
sitruunan kuori ja mehu
1 valkosipulinkynsi, raastettuna
rosmariininnoksa
100 g ruusukaalia (puolita ja poista kannat sekä uloimmat huonot lehdet)
1 rkl parmesaanijuustoa
suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 220 asteeseen.
Pirskottele oliiviöljyä uunipannun pohjalle. Raasta sen jälkeen pannulle valkosipuli ja sitruunankuorta, revi rosmariinin lehdet mukaan. (Jos jätät rosmariininoksan vähän isompiin paloihin, voit poistaa ne ennen tarjoilua, jos haluat.)
Lisää ruusukaalit ja kääntele pannulla niin, että kaikkiin tulee öljyä ja mausteita.
Paista noin 20 minuutin ajan, niin että kaalit kypsyvät sopivasti, mutta eivät tule liian pehmeiksi. Purista päälle sitruunasta mehua ja raasta päälle parmesaania. Mausta suolalla ja pippurilla.



Pastanjauhannan alkuvaiheessa (viime vuosikymmenellä) oppimani punajuuripaistoksen ohje on kulkenut tähän asti mukanani jokaisena jouluna. Tällä kertaa päädyin kuitenkin kokeilemaan Helsingin Sanomien nettisivuilta ennen joulua löytämääni kasvislaatikon ohjetta:

Piparjuurella terästetty kasvislaatikko (resepti: Suvi Rüster)

400 g punajuuria
300 g bataattia
300 g palsternakkaa
1 tl suolaa
2 rkl rosmariinia hienonnettuna
200 g piparjuurituorejuustoa
2 dl kuohukermaa

Pinnalle:
(savustettua) sormisuolaa
1–2 rkl tummaa balsamicokastiketta

Kuori punajuuret, bataatti ja palsternakka. Leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleille suolaa. Hienonna rosmariini.
Lado juuresviipaleita, rosmariinia ja piparjuurituorejuustoa 1½ l vetoiseen uunivuokaan kerroksittain. Kaada päälle kuohukerma. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 1 tunti 50 minuuttia.
Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Valuta päälle balsamicokastiketta ja ripottele päälle vielä sormisuolaa.

Hyvin maistui (vielä seuraavana päivänäkin lämmitettynä). Punajuuria jäi vielä sen verran varastoon, että perinteistä punajuuripaistosta voisi tehdä tänä vuonna vaikka loppiaisen aterialle.



Lisäksi teimme Jamie Oliverin ohjeella hunajaisia Hasselbackan perunoita.

Jälkiruokaan halusin tuoreita karpaloita, joten päädyin Suomalainen joulu -sivustolta löytyneeseen pannacottaan:

Karpalopannacotta

3 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1 vaniljatanko
200 g turkkilaista jogurttia

Kiille
2 dl karpalojuomaa
1 dl hyytelösokeria
2 dl karpaloita

Koristeeksi
piparkakkuja

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Mittaa kerma, maito ja sokeri pinnoitettuun kattilaan. Halkaise vaniljatanko pitkittäin kahtia ja kaavi siemenet kermaseokseen veitsen kärjellä. Lisää vaniljatanko kattilaan ja kiehauta seos.
Nosta kattila liedeltä ja ota vaniljatanko pois kattilasta. Sekoita kuumaan kermaseokseen liotetut ja kuivaksi puristellut liivatelehdet. Anna kerman jäähtyä hetki ja lisää vasta sitten jogurtti. Mikäli kermaseos on liian kuumaa, jogurtti saattaa juoksettua. (Älä kuitenkaan anna kermaseoksen jäähtyä liikaa kattilassa, jotta se ei ehdi hyytyä).
Jaa pannacottaseos annoslaseihin ja hyydytä jääkaapissa noin 3 tuntia, mielellään yön yli.
Valmista kiille: Kuumenna karpalojuoma kattilassa ja lisää hyytelösokeri samalla sekoittaen. Nosta kattila pois liedeltä. Ripottele marjat pannacottien pinnalle ja kaada hiukan jäähtynyt mehuseos varovasti marjojen päälle. Hyydytä karpalopannacottia jääkaapissa vielä noin tunti ennen tarjoamista ja koristele annokset halkaistuilla piparkakuilla.



Toisena joulupäivänä piristimme ateriaa keittämällä cumberlandinkastiketta, joka sopi joulupöytään kuin nakutettu. Tämän voisi ottaa ohjelmaan tulevinakin vuosina. Kastiketta voi tarjota sekä kylmänä että lämpimänä, ja sen voi tehdä jo etukäteenkin valmiiksi. Ohje on otettu kirjasta Maailman parhaat kastikkeet (2004):

Cumberlandinkastike

1 appelsiini
1 sitruuna
1 salottisipuli silputtuna
2 rkl punaviinietikkaa
1 1/2 dl liha- tai kanalientä
3/4 dl portviiniä
5 rkl punaherukkahyytelöä
runsas hyppysellinen cayennepippuria
suolaa

Irrota pienellä terävällä veitsellä puolet appelsiinin kuoresta ja leikkele se suikaleiksi. Pane suikaleet kiehuvaan veteen ja kiehauta ja valuta.
Purista appelsiinin ja sitruunan mehu ja kaada pieneen paksupohjaiseen kasariin. Lisää sipuli, etikka, liemi, portviini, punaherukkahyytelö, cayennepippuri ja ripaus suolaa. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja anna kiehua hiljakseen noin 10 minuuttia, kunnes hyytelö on liuennut ja kastike alkanut muuttua siirappimaiseksi.
Lisää appelsiininkuorisuikaleet ja keitä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Kastikkeesta löytyy kuva Pastanjauhannan Instagram-tililtä.

Kantavana teemana tämän vuoden joulukokkailuissa tuntui olevan rosmariini. Sitä sai riipiä melkein kaikkiin tarjolla olleisiin ruokalajeihin.

lauantaina, joulukuuta 23, 2017

Tunnelmallista joulun aikaa!

perjantaina, joulukuuta 22, 2017

Kotitekoinen mysli, viime hetken syötävä joululahja?



Pääsen joululahjojen paketoimisessa tänä vuonna harvinaisen helpolla, koska aion antaa lahjaksi lähinnä lahjakortteja (esimerkiksi ravintoloihin ja äänikirjojen kuunteluun), eli käärepaperia ei kulu oikeastaan ollenkaan.

Syötävät lahjat ovat tietenkin luku sinänsä. Perinteisen lahjaksi tehtävän konjakkisinapin (tai meidän tapauksessamme jaloviinasinapin) lisäksi ajattelin, että kotitekoinen mysli voisi olla mukava ruokalahja jollekin antaumukselliselle aamupalojen ystävälle. Chocochili-blogin Elina Innasen tuoreesta Vegaanin aamupalakirjasta löysin ohjeen hauskaan kikhernemysliin. Kanelilla maustettuja kikherneitä paahdettaessa saa kotiin myös mukavaa jouluntuoksua:

Kikhernemysli

1 tlk kikherneitä
1 1/2 rkl rypsiöljyä
2 tl kanelia
1 tl (kookos)sokeria
3 dl isoja (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 1/2 dl rusinoita
1 1/2 dl kuivattuja karpaloita
2 rkl vaahterasiirappia

Kuumenna uuni 200 °C:seen. Huuhtele ja valuta kikherneet. Kuivaa ne huolellisesti talouspaperilla ja poista kaikki irronneet kuoret.
Pane kikherneet uunipellille leivinpaperin päälle. Sekoita kikherneiden joukkoon 1/2 rkl rypsiöljyä, 1 tl kanelia ja 1 tl (kookos)sokeria. Paahda uunissa noin 25 minuuttia välillä käännellen.
Nosta pelti hetkeksi uunista ja sekoita kikherneiden joukkoon kaurahiutaleet, siemenet, rusinat ja karpalot. Mausta lopulla kanelilla. Sekoita joukkoon vielä 1 rkl rypsiöljyä ja 2 rkl vaahterasiirappia.
Paahda mysliä uunissa noin 10-15 minuuttia. Kääntele mysliä pari kertaa paistamisen aikana ja pidä sitä silmällä palamisen estämiseksi. Anna jäähtyä ja säilö kannelliseen purkkiin.

Kikhernepurkin lientä ei kannata kaataa pois, koska siitä voi tehdä tietenkin vegaanisia marenkeja. Marengista saa jouluisen jälkiruoan tarjoamalla sitä vaikkapa karpaloiden ja kinuskikastikkeen kanssa. Kikherneliemestä tehdyt marengit ovat huippuidea siinäkin mielessä, ettei niiden kanssa tarvitse pohtia, mihin kananmunista erotetut keltuaiset keksisi käyttää.

PS. Jos hyviä joululahjavinkkejä mietitään, suosittelen tietenkin taitavien suomalaisten ruokabloggaajien keittokirjoja. Niistä riittää iloa ja inspiraatiota pitkäksi aikaa.

torstaina, joulukuuta 21, 2017

Persimonsalaatti



Käyn luvattoman harvoin ruokaostoksilla omassa lähikaupassamme (saan syyttää itseäni siinä vaiheessa, kun maaseudulta lakkaavat loputkin palvelut), mutta viimeksi kävin siellä ostoksilla sen verran antaumuksella, että tein kaupasta löytyvän reseptivihkon ohjeella jopa ruokaa sen saman kaupan hedelmähyllyn sesonkituotteesta eli persimonista.

Persimon ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu hedelmä. Viime aikoina olen pohtinut sitä ennen kaikkea kieliopintojeni parissa: Olen nimittäin yrittänyt opiskella tänä vuonna ahkerasti japania, ja ensimmäisiä oppimiani japanin kielen sanoja oli persimonia tarkoittava kaki. Tosin kaki on lukemani perusteella nimenomaan japanilainen versio persimonista ja persimon-persimonit kasvavat ennen kaikkea Espanjan suunnalla, joten tästä salaatista ei voine käyttää termiä kakisalaatti:

Paahdettu persimonsalaatti

2 persimonia
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
1/2 tl suolaa
1/2 dl pinjansiemeniä (korvasin nämä cashewpähkinöillä)
1 rs punamangoldia
1 ruukku rucolaa
120 g prosciutto crudo ilmakuivattua kinkkua
125 g mozzarellaa

Basilikakastike
1 dl basilikanlehtiä
3/4 dl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria rouhittuna

Viipaloi persimonit uunivuokaan. Sekoita marinadi hunajasta, balsamiviinietikasta ja suolasta. Sekoita marinadi persimonviipaleisiin. Paahda persimonit 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Paahda pinjansiemenet kauniin kullanruskeiksi kuivalla paistinpannulla.
Sekoita basilikakastikkeen aineet sileäksi sauvasekoittimella
Huuhdo ja valuta punamangoldi ja rucola. Nostele niistä salaattipeti tarjoiluvadille tai kahdelle lautaselle. Kieputa salaatin päälle ilmakuivatusta kinkusta ruusukkeita ja revi joukkoon myös mozzarella. Viimeistele salaatti paahdetuilla persimoneilla, pinjansiemenillä sekä basilikakastikkeella.

Salaatista tuli oikein hyvää, mutta en oikein tiedä, miten suhtautuisin itse persimoniin. Se nimittäin näyttää harvinaisen häiritsevästi tomaatilta, joka ei harmillisesti ole juuri nyt sesongissa.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

Pasta mustatorvisienistä



Kokeilen joka joulu jotain uutta jouluruokaa (tänä vuonna olen pohtinut hiukan piparjuurella terästetyn kasvislaatikon valmistamista), mutta monessa suhteessa olen aika konservatiivinen joulukokki. Kuten aiemmin on todettu, jouluna olisi omituista syödä vaikkapa popcornia. (Jos joku muu on kiinnostunut joulupopcornin valmistamisesta, Jamie Oliverin reseptiarkistosta löytyy aiheeseen sopiva ohje.)

Taannoisena itsenäisyyspäivänä sen sijaan revittelin oikein kunnolla, kun päätimme valmistaa pastaa. Pastaan oli nimittäin tarjolla (omasta näkökulmastani) aivan uudenlainen raaka-aine: Työkaverini kyseli minulta muutama viikko sitten, haluaisinko hänen mökillä keräämiään kuivattuja suppilovahveroita. Otin luonnollisesti sienet mielelläni vastaan, ja suppilovahveroiden lisäksi sain vielä yllätyspussin kuivattuja mustatorvisieniä, joita en ole ikinä onnistunut omin silmin metsässä näkemään. Ehkä ne ovat enemmän eteläisen Suomen sieniä.

Etsin netistä mustatorvisieniä sisältäviä ruokaohjeita ja löysin torvisieni-pekonipastan, joka sopi oikein hyvin juhlistamaan jauhantapöydän itsenäisyyspäivää. Hiukan muotoilimme ohjetta saatavilla olleiden raaka-aineiden mukaan. Sieniä laitoin alkuperäistä ohjeistusta enemmän; pekonia ja kermaa puolestani vähemmän.

Torvisieni-pekonipasta

tuoretta tagliatelle-pastaa
muutama kourallinen mustia torvisieniä puhdistettuna ja pilkottuna
pekonia hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja suikaloituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
2 rkl voita
0,5 dl valkoviiniä
(vajaa) 2 dl kuohukermaa
puolikas nippu ruohosipulia hienonnettuna
4 rkl parmesaanijuustoa raastettuna
suolaa ja mustapippuria

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan ja lisää reilusti suolaa. Freesaa voissa pannulla sienet, pekoni, sipulit ja timjami, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Lisää pannulle valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää lopuksi joukkoon kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.
Keitä pasta kattilassa ohjeen mukaan niin, ettei se mielellään mene täysin ylikypsäksi. Kaada pasta lävikköön ja valuta vedet pois. Kaada pasta takaisin kattilaan ja kaada kastike pastan päälle. Lisää joukkoon hienonnettu ruohosipuli ja sekoita kunnolla. Annostele pasta lautaselle tai vadille ja ripottele päälle parmesaaniraaste. Mausta mustapippurilla.

maanantaina, joulukuuta 18, 2017

Ruokavinkkejä Kanarialle Puerto de la Cruziin?



Olen tänä vuonna matkustanut lähinnä työmatkojen merkeissä, mikä ei toki ole sinänsä hullumpaa (pääsin esimerkiksi Inariin syyskuussa parhaaseen ruska-aikaan), mutta nyt on luvassa pitkästä aikaa aivan oikea lomamatka.

Tiedossa on elämäni ensimmäinen matka Kanarian saarille, tarkemmin sanottuna Teneriffan saarella sijaitsevaan Puerto de la Cruziin.

Toiveissa on, että luvassa olisi hyviä mereneläviä (kuva kymmenen vuoden takaiselta matkaltamme Barcelonaan), ja tietenkin kanarialaisia ryppyperunoita (papas arrugadas) ja mojo-kastiketta pitää päästä maistamaan.

Sillä sipuli -blogista löysin jo muutamia suosituksia, mutta jos jollakin muullakin olisi aiheeseen liittyviä ruoka- ja ravintolavinkkejä, kuulisin mielelläni.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2017

Pikkujouluruokaa



Järjestimme kotonamme pari viikkoa sitten pikkujoulun, jossa oli tarjolla muun muassa herkullisen mausteinen tahinihunnutettu kukkakaali sekä paahdetuista kasviksista valmistettu rosolli.

Osa illan ruokalajeista on vielä esittelemättä: Tarjolla oli mainittujen ruokien lisäksi muun muassa jaloa karpalojuomaa sekä saaristolaisleipää, jota kokeilin tarjota tällä kertaa yhdessä voin, sormisuolan ja ruohosipulisilpun kanssa samaan tapaan kuin ravintola Uleåborgissa aikoinaan.

Lisäksi tekaisin salaatin tuoreista kasviksista: Vaikka joulupöytään kokataan yleensä punajuurista, lantuista ynnä muista pitkää säilytystä kestävistä juureksista, välillä on kuitenkin hauska saada lautaselle myös jotain hiukan raikkaampaakin. Appelsiini alkaa olla pikkuhiljaa sesongissa, mistä syystä päädyin joulusalaattiin, joka valmistui tuoreesta pinaatista, salottisipulista, siivutetuista appelsiineista sekä granaattiomenan siemenistä.

Granaattiomenasta siemeniä irrotellessani mietin, millä ihmeen keinolla onnistuisin saamaan siemenet siististi ja kätevästi irralleen. Granaattiomenatanner näytti nimittäin minun jäljiltäni jälleen kerran siltä kuin paikalla olisi teurastettu jonkinlainen pieneläin.

Granaattiomenan siemeniä myydään kuulemma pakasteenakin, mutta muitakin keinoja löytyy: CampaSimpukka-blogissa oli kokattu äskettäin samantyyppistä sitruksista granaattiomenasalaattia ja linkattu samalla The Queen of Delicious -blogin granaattiomena-aiheiseen niksinurkkaan.

Jemmassani on vielä yksi granaattiomena, joten pitänee jatkaa harjoittelua vaikka tulevana viikonloppuna.



tiistaina, joulukuuta 12, 2017

Tikkupullat kotanuotiolla


Olen pitkään pitänyt tikkupullia vähän ankeana syötävänä. Ensimmäiset tikkupulliin liittyvät muistoni ovat peräisin viime vuosituhannen puolella järjestetyltä rippileiriltä, jossa muistan syöneeni apeana päältä palanutta ja sisältä raakaa nuotiolla paistettua pullaa. En tainnut olla siihen aikaan kovinkaan innokas ulkoilmaihminen.

Olen vasta aivan hiljattain päässyt vihkiytymään tikkupullan saloihin. Jos tikkupullan paistaa maltillisesti (siten, että se ei esimerkiksi syty palamaan) ja mehevöittää lopputuloksen tarjoamalla sen omenahillon kanssa, on kyseessä kerrassaan mainio porukalla valmistettava nuotioruoka.

Viimeksi teimme tikkupullat lapsuudestani periytyvällä (ja aikoinaan paljon käytetyllä) Tule mukaan: Leivomme Anni-Helenan kanssa -leivontakirjan ohjeella, jonka avulla sai aikaan aikamoisen hyvää pullaa. Tikkupullataikinaa ei tarvitse aina välttämättä nostattaa, mutta meillä oli sen verran aikaa, että taikina ehti tekeytyä muutaman tunnin ajan ennen paistamista:

Tikkupullat hiilloksella

3 dl vettä
3/4 dl maitojauhetta
50 g hiivaa
1/2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 dl voisulaa
n. 10 dl vehnäjauhoja

Liuota kädenlämpöisen veden joukkoon maitojauhe ja hiiva. Lisää sokeri, suola ja voisula. Alusta jauhot taikinaan.
Taikinasta voi leipoa tikkupullia heti ilman taikinan kohottamistakin. Jos on aikaa kohottamiseen, tulee pullista pehmeämpiä.
Leivo taikinasta ohuita nauhoja. Kääri taikinanauhat tikkujen ympärille.
Kypsennä tikkupullat lähellä hiillosta käännellen vartaita, kunnes pullat ovat pinnalta ruskeita.
Syö tikkupullat heti lämpiminä.

Kun jokainen paistaja muotoilee itse oman pullansa, saa niihin mukavasti persoonallista ilmettä. Siskoni on taitava leipuri, ja vitsailimmekin, että hän voisi tehdä omasta tikkupullastaan neljällä letitetyn pullapitkon.

Yleensä käytämme blogissa ainoastaan omia kuviamme, mutta tällä kertaa kuvan on ottanut tikkupullan paistoon pari viikkoa sitten osallistunut siskonpoikani. Omalla puhelimellani en oikein onnistu saamaan kodan hämäryydessä julkaisukelpoisia kuvia.

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2017

Joulupöydän paahdetut perunat



Ylistin täällä Pastanjauhannassa vuosi sitten Jamie Oliverin joulukeittokirjaa, jonka luonnollisesti kaivoin tänäkin vuonna esille samaan aikaan jouluvalojen, kynttilänjalkojen ja kaikkien muiden kokoelmiini sisältyvien joulukirjojen kanssa.

Tällä kertaa päätin valmistaa kirjan ohjeistuksella ankanrasvassa paahdettuja perunoita:

Paahdetut perunat

(kymmenelle lisukkeeksi)

2,5 kg keskikokoisia perunoita (mahdollisimman samankokoisia)
4 rkl ankanrasvaa tai suolatonta voita
oliiviöljyä
valkosipuli
puolikas puntti tuoretta salviaa

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Kuori perunat mutta älä lohko niitä. Esikeitä perunoita suolalla maustetussa vedessä 15 minuutin ajan. Valuta lävikössä ja anna perunoiden päästää enimpiä höyryjä pois parin minuutin ajan. Ravista lävikköä muutamaan otteeseen napakasti, jotta perunoiden pinta hiertyy hieman auki ja ankanrasva tarttuu niihin paremmin.
Laita ankanrasva (tai voi) ja 1 rkl öljyä isolle paahtopellille. Kaada sekaan perunat, lisää kunnon hyppysellinen suolaa sekä mustapippuria ja ravista niin, että perunat maustuvat kauttaaltaan. Levitä perunat tasaiseksi kerrokseksi siten, että perunoiden väliin jää hiukan väliä. Rusenna valkosipuli auki ja paina sitten jokainen kynsi hieman linttaan esim. veitsen lappeella ja lisää ne pellille. Paahda tunnin ajan tai niin pitkään, että perunat ovat rapeita ja kullankeltaisia.
Ota pelti uunista. Painele sen jälkeen kutakin perunaa hellästi survimella niin, että perunat painautuvat toisiaan vasten ja täyttävät pellin kokonaan. Roiskuttele perunoiden pinnalle öljyä ja ripottele salvianlehdet mukaan. Paahda vielä 20-25 minuuttia.

Perunat pystyi kirjassa annetun ohjeistuksen mukaan esivalmistelemaan jo edellisenä päivänä, ja mekin tekaisimme perunat uunivalmiiksi jo etukäteen. En tiedä, johtuiko siitä, että perunoista ei tullut aivan niin rapeapintaisia kuin suunnittelimme. Tai ehkä vielä viisi lisäminuuttia uunissa olisi saattanut tehdä ihmeitä.

Paahdettujen perunoiden ohjeesta muistuivat mieleeni vanhat kunnon lytätyt potut. Niitä ei ole taas hetkeen meillä tehtykään, mutta ties vaikka pääsisivät jopa joulupöytään jolloinkin.

torstaina, joulukuuta 07, 2017

Rosolli paahdetuista kasviksista



Keittokirjojen ja ruokablogien ystävillä on ollut tänä syksynä todelliset juhlaviikot: Myös Perinneruokaa prkl -blogin Mika Rampa on julkaissut keittokirjan, jossa on kiinnostavia sovituksia perinteisistä ruokalajeista. Olen korvamerkannut kirjasta kokeiltavaksi jo vaikka kuinka monta ruokaohjetta (mm. pikakaalikääryleet ja juuressämpylät), mutta ensimmäisenä tartuin paahdetuista juureksista tehtyyn rosolliin.

Rosollia tulee tehtyä itse varsin harvakseltaan, kun sitä kuitenkin saa joulukuun ajan aterioilla yleensä riittämiin, mutta uunijuuresten suurkuluttajana innostuin tästä paahtamiseen perustuvasta ohjeesta kovasti:

Paahdettu rosolli

3 punajuurta
3 porkkanaa
4 banaanisalottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1/4 tl suolaa
2 rkl punaviinietikkaa
1/2 hapokas omena
6 minisuolakurkkua (laitoin itse 2 maustekurkkua)

Kuori punajuuret ja porkkanat. Pilko kasvikset reiluiksi kuutioiksi uunipellille leivinpaperin päälle.
Kuori sipulit ja paloittele ne myös mukaan pellille. Mausta oliiviöljyllä, hunajalla ja ripauksella suolaa. Paahda 200 asteessa noin 1 tunti.
Kuutioi omena ja suolakurkut. Sekoita paahdettujen juuresten joukkoon. Mausta rosolli punaviinietikalla ja mustapippurilla.
Tarjoile lämpimänä tai kylmänä esimerkiksi joulupöydässä, mutta rosolli sopii tarjottavaksi myös muina vuodenaikoina.
(Valmista paahdetun rosollin seuraksi kastike maustamalla vaahdotettu kerma etikalla, suolalla ja sokerilla.)

Tämä oli ruokalaji, jonka kanssa tuli pitkästä aikaa sählättyä ihan tosissaan. Tapahtui se klassinen "apua, olen paahtanut kasviksia jo vaikka kuinka pitkään, mutta unohdin näköjään maustaa ne öljyllä, hunajalla, suolalla ja punaviinietikalla". No, ainahan puuttuvat ainekset voi lisätä vähän jälkikäteen ja jatkaa paistoaikaa - kunnes lisäsyventyminen ohjeeseen osoitti, ettei sitä etikkaa pitänytkään lisätä vielä paahtamisvaiheessa. Huoh. Pippurin sentään onnistuin lisäämään ohjeistuksen mukaisessa kohdassa.

Lopputulos onneksi maistui ruokailijoille ja sain itse hyvän syyn tehdä tätä pikaisesti uudestaan - tällä kertaa ohjetta tarkemmin noudattaen.

--

(Perinneruokaa prkl -kirja sekä aiheeseen liittyvä essu saatu ilmaiseksi.)




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails