maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Kreikkalaiset fetapihvit

Rosmariini on niin mieltynyt paikallisten kreikkalaisravintoloiden tarjoamiin fetapihveihin, että päätin kokeilla sellaisen kokkaamista myös kotioloissa - ja kannatti! Pihvit olivat nimittäin oikein maukkaita, ja lisäksi ne vielä valmistuivat todella nopeasti ja helposti - jopa niin helposti ja vähistä aineksista, ettei tämä oikeastaan ole edes resepti. Harva einesruokakaan nimittäin syntyy näin kätevästi.

Useiden kreikkalais- ja muiden Välimeren ravintoloiden listoilla näkee tällaisia ohuita, eri tavoin täytettyjä pihvejä. Fetan ohella täkäläisissä ravintoloissa on tarjolla ainakin kuullotetulla sipulilla täytettyä versiota. Konseptiin kuuluu yleensä, että pihvi on paistettu melkoisen kypsäksi asti, mutta täytteet pitävät kokonaisuuden mehukkaana. Ohueksi hakattu pihvi paistuukin väistämättä kypsäksi - paksumman peruspihvin tapaisena mediumina sellaista ei tahdo saada pidettyä, vaikka haluaisi.

Nautimme fetapihvit salaatin, lohkoperunoiden ja kreikkalaisen punaviinin kanssa.

Kreikkalaiset fetapihvit

pihvejä (naudan sisä- tai ulkofilettä)
fetaa
suolaa, pippuria

Tein pihvit ulkofileestä, mutta sisäfile käy varmasti aivan yhtä lailla. Hakkasin pihvit lihanuijalla leikkuulautaa vasten melko ohuiksi, ehkä noin puolen sentin paksuisiksi lätyiksi.

Suolasin ja pippuroin pihvit kevyesti. Suolaa voi käyttää hieman vähemmän kuin pihveihin yleensä, sillä useimmat fetalaadut ovat varsin suolaisia. Murentelin sitten fetaa pihvien päälle ja taitoin ne kaksin kerroin. Yllätyksekseni pihvit pysyivät aika napakasti kiinni ilman sen kummempia pitimiä. Olin jo varannut viereen cocktail-tikkuja, joilla suunnittelin tikkaavani pihvit kiinni. Jos siis omasi vastustelevat enemmän, käytä ihmeessä tikkuja.

Paistoin pihvit voissa melko kuumalla pannulla molemmin puolin. Hyvä hetki lopettaa paistaminen tuntui olevan, kun feta oli jonkin verran sulanut. Ei kannata huolestua, vaikka osa juustosta valuu pihvien välistä pannulle. Valuman voi nimittäin kaataa lautaselle nostettujen pihvien päälle, jossa se toimii oivana kastikkeena.

Pihveille voi tehdä myös erillisen fetakastikkeen lorauttamalla pannulle fetan lisäksi kermaa, smetanaa ja sopivasti sherryä.

6 Comments:

At 8/3/10 13:30, Blogger Kaisa said...

Mmmm, nyt kyllä herahti vesi kielelle vaikka just tulin lounaalta! :) Täytynee kokeilla pikapuoliin.

 
At 8/3/10 14:08, Blogger Rosmariini said...

Itsekin mietin, että milloin kehtaisin pyytää näitä taas seuraavan kerran. :)

Tosin seuraavalla fetakokkauskerralla voisin tehdä vaikka jonkinlaista fetatäytteistä leipää...

 
At 8/3/10 21:24, Blogger Pia said...

Voi, näyttääpä kerrassaan herkullisilta!
Oulun kreikkalainen rafla on vielä korkkaamatta, mutta moni on kyllä kehunut :) sinne siis

 
At 9/3/10 00:15, Blogger Rosmariini said...

Me kävimme just yhtenä iltana syömässä kreikkalaisessa meze-aterian. Pitkään haudutettua lammasta suositummaksi osoittautui tällä kertaa (yllättäen) mehevä naudanliha-paprikakastike.

 
At 9/3/10 08:17, Blogger Virpi said...

Meillä taitaa tänään olla suuntana kreikkalainen (kihlapäivän kunniaksi) ja haaveilen jostakin, missä olisi fetajuustoa :)

 
At 9/3/10 09:44, Blogger Rosmariini said...

Onnellista (ja fetajuustoista;) kihlapäivää teille! <3

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails