perjantaina, lokakuuta 21, 2005

Texmex-ilta

Mikäpä sopisi paremmin lokakuun kylmeneviin iltoihin kuin mehevänmaukkaat tomaattisuutta ja cheddar-kastiketta tihkuvat texmex-herkut? (Kuulostikohan tuo nyt varmasti tarpeeksi perinteiseltä ruokajournalistiselta aloitukselta?) :-P

Noh, siis kyse oli texmex-illasta.

Texmex-illan alkupalaksi teen usein quesadilloja. Silppuan kaupasta ostettujen valmiiden tortillojen väliin (=joko yksi lätty puoliksi tai kaksi lättyä vastakkain) sipulia & salamia (tai kylmäsavuporoa) ja saatanpa roiskaista sekaan tomaattisalsaakin. Juusto on kuitenkin quesadillojen sielu: väliin ripotellaan kauttaaltaan juustoraastetta. Kun lätyt sitten paistetaan pannulla molemmilta puolilta, juuston on tarkoitus sulaa ja liimata puoliskot kiinni toisiinsa. Täytteeksi voi laittaa mitä-vaan-kaapista-löytyy ja mistä-itse-sattuu-tykkäämään, mutta älä unohda juustoa! Quesadillat kannattaa leikellä sormissa pideltävämpään kokoon ennen tarjoilua.

Helpointa on ostaa tietenkin alkupalaksi yksinkertaisesti vain pussillinen nachoja ja Old El Pason tomaattisalsaa. Itse addiktoiduin tomaattisäilykkeiden suurkuluttajana tuohon chilillä maustettuun salsaan siinä määrin, että katsoin parhaaksi opetella tekemään sitä itse. Käyttökelpoisen ohjeen löysin aikoinani Ruokalan reseptiarkistosta. Kastikkeen tulisuutta voi säädellä lisäämällä/vähentämällä chilin määrää. (Oman ruukkupuutarhamme chilit ovat aika tujakkaa tavaraa.)
Meksikolainen salsa

4 kpl kypsiä tomaatteja
2 kpl paprikaa
1 kpl sipuli
2 kpl punaista chiliä
1 kpl vihreä chili
3 rkl sokeria
1 rkl suolaa
2 tl valkopippuria
2 limen mehu
1/2 dl öljyä
2 kpl valkosipulin kynsiä

Hienonna sipuli ja paprikat, halkaise tomaatit ja poista siemenet. Halkaise chilit, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli.

Laita öljy kattilaan ja freesaa chilit. Lisää sipuli ja paprika ja anna hautua hetki niin että ne pehmenevät. Lisää valkosipuli ja mausteet lukuunottamatta limen mehua. Anna hautua hiljaisella tulella kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä. Käytä tomaattien sisustaa jos tarvitsee lisätä nestettä. Lisää limen mehu lopuksi ja jäähdytä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Pääruuaksi en tehnyt tällä kerralla mex-keittiön suursuosikkiani Chili con carnea - antaa sen siis vielä odottaa vuoroaan. Sen sijaan tein tätä juustonystävissä ihastusta herättänyttä Enchilada-apetta, joka sopii käsittääkseni kasvissyöjillekin (resepti on napattu Old El Pason reseptikirjasta 59 Golden Hits of Genuine Mex):
Cottage Enchiladas
8 Old El Paso Tortillaa
1 prk Old El Paso Green Chiliä (mikä on monien mielestä ihan liikaa)
2 dl juustoraastetta, esim. punal. emmentalia
500 g tuorejuustoa
1 maustemitta valkosipulijauhetta (itse korvaan valkosipulinkynnellä)
1/2 tl suolaa
1 mm valko- tai mustapippuria
Enchiladakastike:
1 prk Old El Paso Green Chiliä (ks. kommentti edellä)
1 puristettu valkosipulinkynsi
2 1/2 dl vettä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl öljyä
3/4 tl suolaa
1/2 tl oreganoa
1 mm jauhettua kuminaa
2 rkl Old El Paso Taco Sauce kastiketta
2 dl kermaviiliä
oliiveja
Gratinointiin:
2 dl juustoraastetta, esim. punal. emmentalia

1. Aseta uuni 225º:een.
2. Sekoita Green Chili, juusto, tuorejuusto, valkosipuli, suola ja pippuri kulhossa.
3. Jaa seos tortillojen päälle. Rullaa tortillat ja aseta uunivuokaan sauma alaspäin. (Rullat mahtuvat mainiosti oman lasagnevuokamme pohjalle.)
4. Sekoita kaikki Enchiladakastikkeen ainekset keskenään, paitsi kermaviili ja oliivit, kattilassa. Anna kiehua ilman kantta noin 10 minuuttia.
5. Lisää kermaviili ja oliivit kastikkeeseen, ja kaada kastike tortillojen päälle. Sirottele vielä juustoraaste päälle ja gratinoi uunissa noin 15 minuuttia.
6. Tarjoa Old El Paso Picante Salsan ja Thick'n Chunky Salsan, oliivien ja salaatin kanssa.
Mukavan texmex-aterian jälkiruuaksi sopii mainiosti kannullinen sangriaa (tai sitten emännän ideat loppuivat vain kesken tuossa vaiheessa).

Alkosta sai vielä jokunen vuosi sitten mainiota meksikolaista punaviiniä. Sen puutteessa texmexit voi huuhdella alas situunaviipaleen raikastamalla Sol-oluella.

PS. Tiedän, että tästä texmex-kikkailusta on vielä pitkä tie kuljettavana oikeaan meksikolaiseen keittiöön. Pitäisi ehkä toivoa joulupukilta aiheeseen perehdyttävää keittokirjaa, jotta voisimme tosissamme sukeltaa Meksikon makujen maailmaan. (Makumatka Meksikoon käy toki myös, sponsorit huomio!;)

4 Comments:

At 14/9/06 17:00, Anonymous Anonyymi said...

Hei,

etsiskelin ruokaohjeita ja tuo tex-mex -juttu pisti silmään. Hatunnosto siitä, että tekee salsan itse, eikä tyydy valmiisiin ketsuppiviritelmiin, mutta aidompaa saa kun ei ala käristelemään niitä aineksia.

Eli: salsa (siis meksikossa oman kokemukseni perusteella) on pikemminkin tomaattisalaatti kuin kastike. Ainekset pilkotaan pieniksi, sekoitetaan keskenään ja annetaan hiukan tekeytyä jääkaapissa. Tuoretta korianteria ei pidä unohtaa. Maistuu muuten hyvälle.

Meksikoa ristiin rastiin kiertäneenä en koskaan nähnyt missään chili con carnea (kuten en myöskään tuota ketsuppiversiota salsasta). Se mennee tuohon jenkkiosioon sitten.

 
At 14/9/06 20:31, Blogger Rosmariini said...

Pastanjauhannassa onkin elokuun 2006 kohdalla on juttu nimeltään "Savustettua lihaa texmex-hengessä", ja sieltä löytyy ohje tuohon vähän autenttisempaan tomaattisalsaan.

 
At 19/12/07 09:17, Anonymous Anonyymi said...

Quesadillojen kanssa pitää ehdottomasti tarjoille Guacamolea, joka syntyy helposti seuraavasti:

-4 pehmeää (eli kypsää) avokadoa
-tabascoa
-1 tahi 2 limeä
-valkosipulisuolaa

Poista avokadoista kivi ja murskaa niiden liha massaksi. Älä kuitenkaan vedä tehosekottimellä ihan litkuksi, saa jäädä hiukan kokkareiseksi.

Sekoita sekaan 1 tahi 2 limen mehu (riipuu vähän kuinka kosteita limejä löydät).

Sekoita sekaan sopivasti tabascoa ja varsin reilusti valkosipulisuolaa, maistele välillä ettei mene liian tabascoiseksi. Anna vetäytyä hetki ja nautiskele quesadillojen päällä.

 
At 5/10/11 14:35, Blogger Iida is said...

Hienoa, että jostain löytyy myös enchiladasohje! Se ei kuitenkaan ole aito meksilolainen, mutta käy varmasti myös korvikkeena :)

Aidoissa enchiladaseissa tomaatit paahdetaan pinnaltaan mustiksi uunissa, jonka jälkeen blendataan tuoreen valkosipulin, mustaksi paahdetun chilin (joka on ruoan sielu) ja suolan kanssa. Lopuksi sekaan sekoitetaan kuohukermaa. Tortillojen sisälle tulee ainoastaan keitettyä ja suikaleiksi revittyä kanaa tai de-fried-beans täytettä (tölkkipapu,voi,sipuli -paistos). Päälle kastike ja mozzarellaraastetta ja uuniin SE jos jokin on hyvää!!

t. Iida

 

Lähetä kommentti

<< Home


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails