perjantaina, helmikuuta 25, 2022

Tomaattisalsa blenderissä

Innokkaana tomaattien ystävänä minun on vaikea kuvitella tomaattisalsaa parempaa pikkusyötävää. Ostan usein salsaa kaupasta valmiina (Haaparannan ICA Maxista sai hyvää luomusalsaa siinä vaiheessa, kun Ruotsiin pääsi vielä ongelmitta käymään ostoksilla), mutta toisinaan olen tehnyt pico de galloa hienontamalla tomaatteja, sipulia ja chiliä sekä maustamalla lopputuloksen muun muassa limestä puristetulla mehulla.

Nyt salsan tekemiseen on saatu myös koneellista apua, kun uudessa blenderissämme on erityinen toiminto nimeltä dipit ja salsat. Mikäs sen hauskempaa.

Talouteemme tuli siis muutama kuukausi sitten uusi blenderi (edellinen Kitchen Aid alkoi turhauttaa liiaksi, kun sekoitinkulhon alaosan liitokset pettivät aina ajoittain ja levittivät aamupala-smoothieta pitkin pöytää). Blendereitä on tällä hetkellä ilmeisesti kaksi johtavaa brändiä, Vitamix sekä Blendtec, joka on kuulemma luontevampi valinta insinöörihenkiselle kotikokille.

Blendereiden välillä on tehty paljon vertailuja, ja on sinänsä vaikea sanoa, kumpi niistä on lopulta parempi. Molemmat jaksavat tehdä esimerkiksi maapähkinävoita pähkinöistä tai jauhaa viljaa jauhoiksi. Molemmissa on myös hyvä suunnittelu.

Olemme parhaillaan hahmottelemassa sopivaa blenderisalsan ohjetta, ja ainesosat näyttävät tällä hetkellä seuraavanlaisilta:

Tomaattisalsa blenderissä

n. 700 g tomaatteja (kannattaa valuttaa enimpiä nesteitä pois)

2 pienehköä sipulia (pilko esim. neljään osaan)

3 kynttä valkosipulia (hienonnettuna)

3 chilipalkoa tai maun mukaan

vajaa 1 tl suolaa

korianteria

Salsassa voisi käyttää myös tölkitettyjä tomaatteja, mutta me olemme toistaiseksi käyttäneet kokonaisia. Myös chili voisi olla säilöttyä, mutta meillä on tällä hetkellä runsaasti Aji Cristalia, jonka kasvatuksessa onnistuin lopulta hankalahkon alun jälkeen!

Salsaan tulevat sipulit ovat luonnollisesti myös tuoretavaraa. Olemme oppineet, että sipulit kannattaa laittaa blenderiin pulssitettavaksi ennen tomaatteja, koska tomaatit muussautuvat huomattavasti nopeammin ja menevät hiukan turhan mehuisiksi, jos niitä jauhaa liian pitkään. Samasta syystä sipuleita kannattaa jonkin verran pilkkoa ennen kulhoon laittamista.

Sekoitusaikaa säätelemällä voi muutenkin vaikuttaa siihen, kuinka sileää salsasta haluaa. Itse pidän vähän karkeammasta rakenteesta.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails