Ongelmallinen texmex
Viime vuosituhannen lopulla Suomeen iski varsinainen texmex-buumi. Kaupoissa raivattiin hyllytilaa keltaisille old el pasoille ja punaisille santa maria -paketeille. Illanvietoissa sipsit vaihtuivat yhtäkkiä nachoihin ja kermaviiliin tehty Ranch-kastike medium-vahvuiseen purkkisalsaan. Yhteistuumin suoritettu pizzan paistaminen korvaantui texmex-illoilla, ja omaksi kokkailusuosikiksemme muodostuivat perusburritojen ohella muun muassa yltiöjuustoiset Cottage Enchiladat.Minulla on ollut viimeisen vuoden ajan hyvinkin ristiriitainen suhtautuminen texmex-ruokaan syystä, että se on perustunut täkäläisessä mallissaan pitkälle teollisten tuotteiden käyttöön. Olemme tehneet toki usein itse sekä tortillat, guacamolen että tomaattisalsan, mutta esimerkiksi valmiit taco-maustepussit vierailevat keittiössämme siitä huolimatta hyvinkin tiheään.
Kuvassa näkyviin fajitaksiin yritin keitellä lihakastikkeen ihan oikeista aineista. Lisäsin normaalin jauheliha-tomaattikastikkeen joukkoon runsaasti pilkottua sipulia, chiliä (sekä tuoreena että kuivattuna purkista), juustokuminaa, jauhettua korianteria, suolaa sekä murskattua valkosipulia (tähän tapaan). Olihan se ihan hyvää, mutta lopputulos ei siitä huolimatta ollut sellainen, kuin ”sen olisi pitänyt olla”. Ehkä olisi pitänyt heittää sekaan vähän arominvahvennettakin.
Seuraavalla kerralla, kun laadin texmex-dippikastikettamme, kippasin taas kuuliaisesti mukaan pussillisen valmista taco-mausteseosta. Seurauksella, että soosi maistui minun suussani nyt ihan mahdottoman keinotekoiselta. Nimim. suuret on murheet taas meikäläisellä.
Mutta täällä sitä ollaan, texmex-umpikujassa. Ehkä se on vaan tunnustettava, että kaikkea ei pysty tekemään itse. Esimerkiksi kiinalainen tai intialainen ruoka ei vaan maistu kotikeittiössä valmistettuna ihan siltä, miltä sen olettaisi kaikkien ravintolakokemusten perusteella maistuvan (tai sitten en vaan osaa).
Kakutkin syntyvät konditorioissa kätevämmin. Siitä huolimatta aion tehdä tänä vuonna synttärikakkuni itse, varokaa vaan! Tosin perinteisen täytekakun edelle saattaa kiilata viime kesästä asti mieltäni kutkuttanut kookos-banaani-passiohedelmäpavlova, joka pääsi vähän aikaa sitten Sorsanpaistajan synttäripöytään.
Psst. teollisista tomaattisalsoista vielä sen verran, että olen todennut kohtalaisen hyväksi (tai ainakin syömäkelpoiseksi) Chilikaupan Daniel's Fire Roast Salsan (jota ei tietenkään juuri nyt näytä olevan valikoimissa) sekä Ruotsin puolelta saatavan ICA I love eco -luomusalsan. Harmi, ettei niitä kumpaakaan saa mistään lähikaupasta.
posted by Rosmariini @ 19:45
29 comments
29 Comments:
Tähän on kyllä todettava että se yleisfriiterattu kiinalainen mitä Suomesta saa ei ole kyllä kiinalaista köökkiä nähnytkään. Ja jos kotiruoka ei maistu siltä niin se on kyllä käsittääskeni jo ihan onnistuneen ruuan tae.
Suomen kiinalaisten sapuskojen ero verrattuna Kiinan kiinalaisiin on kieltämättä ihan hillittömän suuri. Etenkin kaikki kalasta (& tofusta) tehty oli siellä ihan parasta.
Mutta nyt olen jo luopunut toivosta, että osaisin ikinä tavoittaa samoja makuja omatoimisesti.
Tämän postauksen ideana oli siis kirjoittaa omia kokemuksia siitä, että joskus, jos ihminen ehtii tottua keinotekoisiin makuihin, oikeista raaka-aineista tehty kotitekoinen ruoka ei välttämättä maistukaan yhtä hyvältä.
Teollisesta muonasta tuli mieleeni myös Chez Jasun hykerryttävä postaus grillitassuista ja kebakoista. :)
Lapsuuden (pallo)grillausmuistoista voisi tarinoida ihan loputtomasti, mutta ehkä jätän tällä kertaa väliin.
Tässä postauksessa on myös hauskaa se, että joissain asioissa pohjoisessa on sellaisia vaihtoehtoja, joita ei etelässä ole. On ihan mahdollisuuksien rajoissa matkustaa Haaparantaan "rasvareissulle" (hei, keiden perheet ei muka tehneet niitä 80-luvulla?!) ja tutkiskella ICAn valikoimia. Hankala kuvitella, että Helsingistä matkustettaisiin Tukholmaan ruokakauppaan samassa mielessä :) Siellä tietysti on muuten laajemmat valikoimat, mutta ei ehkä juuri sellaisia kuin pohjoisessa.
Totta turiset, Onna! Oululaisena kotikokkina saan korvaushoitoa Haaparannan reissuista sille ajoittaiselle ärsytykselle, joka aiheutuu Helsingin ihanaisista pikkuruokakauppavalikoimista. Ruotsalaiset ovat muuten älyttömän kekseliäitä ja viisaita mm. pakkausten (ja pakkausmateriaalien) suhteen. Onko Jauhantapaja kiinnittänyt asiaan huomiota?
Tosiaan. Monet Oulun seudulla asuvat tututkin käyvät nykyään Haaparannan puolella aina silloin tällöin ruokaostoksilla, kun sinne hurauttaa täältä kuitenkin ihan hetkessä, ja esim. just tuolla Ica Maxissa on tosissaan hyvät valikoimat (ja bonuksena esim. norlantilaisia erikoisuuksia).
...ja tosiaan nuo Ruotsin puolen pakkaukset ovat joissakin tapauksissa aika veikeitä (ja tehty esim. mukavasti muovia säästäen).
Eikö Tetra Pak ollutkin alun alkaen ruotsalainen keksintö? (samaten kuin jakoavain, mutta se ei ehkä liity tähän;)
Minua on jo pitkään mietityttänyt sama asia. Erikoisherkuissa tottuminen "kaupan" ruokiin ei minusta ole niin haitallista, mutta huolestuttavaa on, kun nuorison mielestä perusjutut esim. kaupan karjalanpiirakat tai makaronilaatikko tai pitsa ovat parempia kuin itsetehdyt vastaavat. Ihan periaatteesta vastustan kaupan pakastepullia ja korvapuusteja, koska tätä menoa itseleivottu pulla jää historiaan.
Jos pohjois-Ruotsissa liikkuu niin kannaattaa etsiä (tuoreen tundbrödin lisäksi) herajuustoa. En muista tuotteen ruotsinkielistä nimeä mutta siis herasta valmistettua ruskeaa juustoa. Todella erikoista, eikä ole vastaan tullut muualla. Jura-vuorilla on vähän samanlainen tuote, mutta ruotsalainen versio on kyllä tähän asti aika uniikki.
wordreference: carlic. Joku vinkki?
Joopa... Meillähän tosiaan nappula haikaileen niiden hyvien kaupan lihapullien perään, kun allekirjoittanut tarjoilee vaan niitä pahoja kotona tehtyjä (isänsä on kyllä koittanut selittää, että kun näissä kotona tehdyissä lihapullissa on sitä lihaakin... :)
Mutta nyt meilläkin on hätävarana kaupan lihapullia, sillä löysin Stockalta luomulihapullia. Ainesosina lihaa, vähän porkkanaa ja sipulia ja suolaa, korppujauhoja taisi olla. Vähän turhan suolaisia olivat mutta tuo ainesosaluettelon pituus (tai siis lyhyys) sai liikuttumaan, kun sitä vertaisi siihen saarioshk-tuotteisiin.
Mä olen kerran elämässänyt syönyt ihkaoikean meksikolaisen valmistaman aterian ja se oli jotain järkyttävän hyvää. Ja erittäin kaukana Santa-Marian tacomausteesta... en vain tiedä, kuinka se temppu tehtiin.
Kyllä texmexistä saa itse maustamalla tosi hyvää, jää samalla monta turhaa lisäainetta saamatta valmispussihässäköistä. Juustokumina on tietysti must, lisäksi korianteria, paprikaa, mustapippuria, sipulijauhetta, rutkasti chiliä, hitunen sokeria ja suolaa tai vaihtoehtoisesti lihalientä/fondia. Hyvää tulee. Oliskohan tuo ruskea juusto mes-juustoa? Maistuu tosi erikoiselle, vähän toffeelle :)
Omenaminttu: Mainio kommentti! Kaupan pullasta tuli mieleen, että Pågenin korvapuustit ovat monille makunsa puolesta suorastaan pyhiä. Ja siitä käteviä, että ne säilyvätkin takuulla kuukausitolkulla...
Tuota suomalaisten grilliruokakulttuuria jäin mietiskelemään, että se on ollut (texmexin tavoin) ällistyttävän tuotteistettu jo vuosikymmenten ajan. Suojakaasua kuluu. (Ilmankos Weberin grillikeittokirjoihin tutustuminen oli meille muutama vuosi sitten niin ällistyttävä kokemus.)
Tuomas: Ruotsalaisesta herajuustosta tulee äkkiseltään mieleen norjalainen brunost. Pitänee vähän googletella.
Emma: Hehee, jostain syystä nuo teikäläisen lihapullat putkahtivatkin tuossa eilen illalla mieleeni. :)
Tässähän olisi muuten jo melkein syytä suunnata Meksikoon ruoka-aiheiselle tutkimusmatkalle! Hyvää mexiä metsästämässä.
Anonyymi: Täytyy yrittää uudelleen ja vaikka jykevöittää chilin määrää, jos ei muu auta. Meillä onkin kaapissa tacokuoria, joille pitäisi keksiä jotain järkikäyttöä (eli ei noista valmistuotteista koskaan pääsee näköjään kokonaan...).
Sitä piti vielä sanomani, että suosittelen luettavaksi Ruokaräyhää.
Uusin kolumni on nimittäin taas aika aiheeseen sopiva.
Pohdin texmexistä samaa tällä viikolla. Se on perus hyvää tarjottavaa nuorekkaaseen seuraan, mutta onko sen pakko olla niin einestä? Vinkkejä aitoon meksikolaiseen ruoanlaittoon otetaan ilolla vastaan!
Lomalta Meksikosta muistan hurjan maukkaat, yksinkertaiset ja tuoreet ruoat, mutta Teksasin puolella texmex olikin jo amerikkalaista einestä: runsasta, mutta vailla makua ja hukutettu rasvaiseen juustoon.
Tex-mexin teollinen maku tulee natriumglutamaatista (liha-aromi) sekä muista aromivahventeista. Niiden ainoa tarkoitus on saada ruoka maistumaan "paremmalta", jotta sitä syötäisi enemmän. Kotona valmistettuun, alusta asti raaka-aineista tehtyyn ruokaan ei todentotta kuulukaan natriumglutamaatin keinotekoinen maku. Nykyään en pysty käyttämään minkäänlaisia liemikuutioita enkä fondeja, koska vieroitin itseni ko. aineesta ja sen läpitunkevan maun maistan kaikessa einesruuassa. Alusta asti raaka-aineista tehty ja itse maustettu ruoka kunniaan! Hyvä, että kiinnitit asiaan huomiota, Rosmariini.
Nimim. keep it simple
Meillä ollaan siirrytty keinotekoisesta itsetehtyihin. Muistan vieläkin ensimmäisen intialaisen kanaruuan jonka valmistin: valmista kastiketta purkista, kanaa, jugurttia ja uuniin. Nyt käytetään ties mitä mausteita, ruuanlaitto kestää ja kestää ja maku on sata kertaa voimakkaampi ja aidompi kuin valmiissa kastikkeissa.
Texmex on kyllä meilläkin se keinotekoisuuden huippu, jolloin ostetaan kaupasta valmiita sooseja ja maustepusseja, mutta esim. Lidlin medium salsa on niin ihanaa, ettei itse viitsi yrittää :) Toisaalta, jos intialainen ja moni muu ruoka on parantunut kun on jättänyt valmiit pöperöt kauppaan ja lähtenyt liikkeelle yksittäisistä raaka-aineista...
Kokeile vielä niin, että et tee pohjaksi sitä varsinaista jauheliha-tomaattikastiketta, vaan pelkästään niin, että paistat jauhelihan, maustat sen noilla samoilla mausteilla (oliko sulla myös jauhettu korianteri listassa?) ja laitat reilusti tomaattipyrettä sekä tilkan vettä sekaan. Olen nimittäin itse tehnyt ihan samanlaisia kokeiluja, ja tässä pääsen mielestäni hyvin lähelle sitä pussista syntyvää täytettä.
Ehkäpä tosiaan jätän seuraavalla kerralla tomaattimurskan pois, (niin vallankumoukselliselta kuin se kuulostaakin). Ja jauhettua korianteria tosiaan mukaan ehdottomasti!
Aidolla meksikolaisella ja texmexilla ei ole mitaan tekemista keskenaan. Varsinkin jos kysyt meksikaanolta. Texmex on taysin jenkkien keksinto.
Kiinalaisen ruoan herkullisuus piileekin salaisessa valkoisessa pussukasta josta ripsautetaan ruokaan kuin ruokaan natriumglutamaattia. Asun Kiinassa ja olen todella huolestunut siita mita taalla kupuumme pistelemme. Luomuunkaan ei voi valttamatta luottaa.
Texmexistä on juttua aiemman mex-postauksemme kommenttiloorassa (ketjusta löytyy myös Texasin näkökulma asiaan.
Harmillista, etten ole koskaan päässyt maistamaan oikeaa TexMexiäkään (kalifornialainen CalMex on himpun verran tutumpi:).
Kannattaa kokeilla sitä Jamie Oliverin chili con carne-ohjetta, missä mukaan jauhetaan tölkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja ja keitellään pari tuntia kanelitangon kera. Mausteeksi juustokuminaa, pippuria ja chiliä. Ei tarvitse arominvahventeita lisäillä!
Taisit saada ylipuhuttua, tekisi nimittäin mieli ryhtyä kokkaamaan sitä saman tien. :)
Tex mex onnistuu kotikonstein kyllä loistavasti! Nuo mausteet laitetaan meilläkin, mutta lisäksi ripaus sokeria, kanelia ja ruokalusikallinen tai pari tummmaa kaakaojauhetta tai vaihtoehtoisesti tummaa suklaata. Toimii!
-Kaisa
Kuten edellinen kommentoija mainitsee, sokeria täytyy lisätä. Tuo jauhelihakastikkeenne ainoa oikeasti puuttuva osa on sokeri.
On aika mielenkiintoista huomata miten pienenkin sokerimäärän lisääminen ruokaan saa ruoan maistumaan enemmän. Vähän kuten suola.
Ja texmexissä (siis kaupan tuotteissa) sokeria on aika paljonkin.
Kiitoksia hyvistä vinkeistä! Muistinkin just yhden suklaaputelin, joka on hankittu nimenomaan lihakastikkeiden maustamiseen...
Tätä samaista aihetta on pohdiskeltu syvällisesti myös kokkaavien siskojen luona, kannattaa käydä lueskelemassa (klik).
Kukas Ketun hännän nostaa jos ei Kettu itse, joten mainostanpa näitä pöperöitä:
http://ketunkeittio.blogspot.com/2007/05/meksikolaisia-rytmej.html
Varsinkin paprikasoosia on kehuttu.
...helpommalla kyllä pääsee kaupasta ostamalla. :D
Ketjussa puhutaan sen oikean maun löytämisestä etnoruokiin. Kerronpa yhden tarinan, joka on tosi. Yhtenä kesänä työskentelin intialaisen miehen kanssa ja elimme "kommuuninomaisesti".
Jonkunkin kerran pääsin syömään hänen taivaallisen hyviä itse laittamia ruokiaan. Sitten eräänä viikonloppuna hän päätti tehdä ruokaa isommalle porukalle. Minä kasvissyöjänä lupauduin syömään ruokaa, jonka hän oli tehnyt jo eilen, jotta hän voi panostaa muun porukan kanaruokaan. Mitä lie kanakormaa tms, en itse ruokalajin syventynyt. Hän laittoi ruokaa seitsemälle ja lähti liikkeelle kahdesta vakuumipakkauksesta kanaa (tämä siis kuvaamaan kattillallisen kokoaI. Mausteita sinne kattilaan meni kaiken näköisiä, mikään ei kiinnittänyt erityistä huomiota. Mutta se suola! Hän kaatoi suurkeittiön jozo-pöytäsuolapurkista suolaa paksuna valkoisena nauhana siitä kynän vahvuisesta reiästä KAUAN. Sitten jatkettiin keittelyä ja maisteltiin ja lisättiin suolaa, edelleen paljon! Olen miettinyt tuota määrää, ja se oli todella lähemäpä puolta deisa kuin ruokalusikkaa.
en kehdannut siinä änkytykseltäni sanoa mitään, mutta kun olimme syöneet ruuan, kyselin lihansyöjien käsitystä. He aidosti rakastivat ruokaa yhtä paljon kuin minä omaani ja vastasivat täsmäkysymykseeni, että ei ollut suolaista, ja maut olivat kohdallaan.
Tunnustin sittemmin järkytykseni intialaiselle. Hän sanoi, että niin, suola tuo maut esiin ja että arkiruuassa suolaa ei voi laittaa niin paljon, mutta juhlaruuassa niin tulee tehdä. Sen jälkeen olen itsekin uskaltautunut kaivaamaan makuna etnoruuissa irroittelemalla suolamäärällä, joka voi lähentyä ruokalusikallista. Omasta kokemuksesta, se kyllä toimii. Juhlaruuissa, ei tohdo joka päivä.
Me olemme muuten huomanneet, että esim. intialaisen ravintolaruuan jälkeen janottaa ihan armottomasti vielä seuraavana yönäkin. Ja syyksi olemme veikanneet juuri aikamoisen suurta suolan määrää.
Lähetä kommentti
<< Home