Nostalgiapläjäys: perunarieskat
Tein yhtenä päivänä perunamuusia, jota jäi kattilan pohjalle se harmillinen nokare, jota kukaan ei jaksa enää syödä (siitäkään huolimatta, että osaan tehdä tätä nykyä ihan kelvollista muusia).
Muusinjämiä katsellessani sisuunnuin, kaivoin esiin Kotiruoka-keittokirjan ja etsin sieltä vanhan kunnon perunarieskojen reseptin. Kahteen ja puoleen desiin perunamuusia tarvittiin saman verran ohrajauhoja, hiukkasen suolaa sekä yksi kananmuna. (Ohrajauhopaketissa olisi ollut huomattavasti monimutkaisempi ohje, mutta satuin olemaan sillä hetkellä hieman yksinkertaisella tuulella.)
Ainekset yhdistettiin taikinaksi, joka paineltiin leivinpaperille pienten rieskasten muotoon (rieskoihin kuuluu tietenkin reikien painelu haarukalla!) ja paistettiin 250-275 asteessa vajaan vartin verran. Ideana oli saada rieskan pintaan tummia pilkkuja (ja varoa samalla, ettei leivinpaperi kärvähdä liikaa kuumassa uunissa).
Ja voi taas koko tämän nostalgian määrää. Minulla oli nimittäin köyhänä opiskelijana tapana tehdä perunarieskaa aika useinkin iltateetuokioille. Niihin hetkiin, kun yritin parhaani mukaan vältellä gradun kirjoittamista, mutta taivuin sitten lopulta ja tein töitä yömyöhään (kääk, olen ollut jo silloin tämmöinen yökukkuja, joka ei saa päivänvalossa koskaan juuri mitään aikaan).
Jälleen kerran tarjoilin rieskoja iltateen kaverina. Rieskan päällekin oli hyvä kasata kaikenlaista jääkaappiin unohtunutta, niin kuin vaikka kuvassa näkyvää Riipisen metsopateeta (sitä syötiin täällä yhtenä aiempana iltana patongin päällysteenä... mistä tulikin mieleen, että meillä on tämän kevään missiona opetella tekemään mahdollisimman rapeakuorista patonkia).
Muusinjämiä katsellessani sisuunnuin, kaivoin esiin Kotiruoka-keittokirjan ja etsin sieltä vanhan kunnon perunarieskojen reseptin. Kahteen ja puoleen desiin perunamuusia tarvittiin saman verran ohrajauhoja, hiukkasen suolaa sekä yksi kananmuna. (Ohrajauhopaketissa olisi ollut huomattavasti monimutkaisempi ohje, mutta satuin olemaan sillä hetkellä hieman yksinkertaisella tuulella.)
Ainekset yhdistettiin taikinaksi, joka paineltiin leivinpaperille pienten rieskasten muotoon (rieskoihin kuuluu tietenkin reikien painelu haarukalla!) ja paistettiin 250-275 asteessa vajaan vartin verran. Ideana oli saada rieskan pintaan tummia pilkkuja (ja varoa samalla, ettei leivinpaperi kärvähdä liikaa kuumassa uunissa).
Ja voi taas koko tämän nostalgian määrää. Minulla oli nimittäin köyhänä opiskelijana tapana tehdä perunarieskaa aika useinkin iltateetuokioille. Niihin hetkiin, kun yritin parhaani mukaan vältellä gradun kirjoittamista, mutta taivuin sitten lopulta ja tein töitä yömyöhään (kääk, olen ollut jo silloin tämmöinen yökukkuja, joka ei saa päivänvalossa koskaan juuri mitään aikaan).
Jälleen kerran tarjoilin rieskoja iltateen kaverina. Rieskan päällekin oli hyvä kasata kaikenlaista jääkaappiin unohtunutta, niin kuin vaikka kuvassa näkyvää Riipisen metsopateeta (sitä syötiin täällä yhtenä aiempana iltana patongin päällysteenä... mistä tulikin mieleen, että meillä on tämän kevään missiona opetella tekemään mahdollisimman rapeakuorista patonkia).
14 Comments:
Ooh, täydellistä! Perunarieskat on NIIN hyviä! Kiitos ohjeesta!
Semmoinen lisäys vielä, että muusin olisi ilmeisesti pitänyt olla vähän löysempää kuin minulla oli, perunasosemaisempaa.
Niin ja psst. Ihanat nuo Englannin lakut profiilikuvana.
Oi, rieskaa! Pitääpä vihjaista kanssaeläjälle, että voiskohan meidän keittiössä syntyä joku ilta rieskoja. Rieskat tosiaan on niitä juttuja, jotka syntyvät paremmin miehen käsissä kuin minun :)
Meilläkin tehtiin pari viikkoa sitten perunarieskoja pitkästä aikaa! Kelpasi isolle ja pienelle miehelle (jälkimmäinen oli tietenkin ensin terveen epäluuloinen ;-), rieskat katosivat hujauksessa
Pitäisi vaan opetella tekemään vielä ihan oikeaakin rieskaa, yksi näitä ikuisuusprojekteja... Yhdessä välissä meillä roikkui pino rieskaohjeita jääkaapin ovessa, mutta ne sitten katosivat siitä (taktisesti?) jonnekin.
Ihanaa, että Oulussakin nautitaan muusin jämistä yhtä nostalgisissa tunnelmissa kuin omassa kyökissäni. Perunarieskat taitavat olla jotain sukua etelä-karjalan lepuskoille? Aluperäisiin lepuskoihin ei kai yleensä laiteta lainkaan kanamunaa ja ohrajauhojakin vain sen verran, että taikina on helposti käsiteltävää. Mutta lepuskat ovat leipojansa näköisiä, joten tuskin tämä mikään ainoa totuus on...
Etelä-karjalainen mutristelee aina hiukan kun ohuita lättysiä kutsutaan rieskaksi. Etelä-Karjalassa rieska kun tarkoittaa ohraleipää, siis sellaista "korkeaa" ja pyöreää. Noh, leivän mallista... :) Mutta pakko on ollut taipua siihen, että muille rieska tarkoittanee juuri noita lättysiä, ohutrieskoja.
Mutta kiitos inspiraatiosta! Nyt tiedän, mitä eilisten muikkujen kaverina olleesta muusinjämästä syntyy... Ei perunarieskoja vaan lepuskoja! :)
Meidän kotonamme rieska oli just semmoinen leivinuunin arinalla paistettu ohut, nostattamaton ohralätty.
Arvaa vaan ällistykseni, kun ekan kerran sain syödäkseni rieskaa itäsuomalaisessa perheessä! :)
Me teimme myös muutama viikko sitten lappilaista rieskaa, mutta omaksi kompatuskiveksi tuli liian kokkareinen muussi. Ei siis jaksettu survoa sitä ihan sileäksi. Harjoitus siis jatkuu. Sen sijaan onnistuimme viikonloppuna tekemään tosi hyvää Itä-Suomalaista rieskaa. Sitäkin oli harjoiteltu useaan otteeseen. Ohje löytyy sivuiltamme. Kandee kokeilla :)
Ovatko nämä rieskat kovia vai pehmeitä? Nimittäin nuo pistojäljet ja väri tuo mieleen kainuulaisen mummon tekemän rieskan! Vai olisiko se ollut ohrarieskaa. Joka tapauksessa harmittelen aika usein sitä, että mummon liittyessä taivaalliseen kokkijengiin, meni rieskojen ohje mukana :(
T. Fakta
Viritänpä tähän linkin tuohon Kanelibasilikan eteläkarjalaiseen rieskaan, kas näin. Tuota ohjetta pitääkin kokeilla.
Fakta: Sukujuuria Kainuun suunnalla!?
Tavoittelin hiukkasen pehmempää lopputulosta; muusini oli tarkoitukseen tosiaan hieman liian jämäkkää.
Hih, kyllä koko perhe Kainuusta. Tai no isomummo oli kyllä Karjalasta :) Pitääpä yrittää etsiä ohrarieskan ohjetta jostain...sitä ja voita päälle = nam!
Kivaa! Itse olen neljäsosaksi kainuulainen (=yksi neljästä isovanhemmasta on kotoisin sieltä), joten ties vaikka meidänkin perheen rieskaperinne olisi alkujaan kotoisin samalta suunnalta. Pitäisi joskus kysellä tarkemmin.
Rieskat on niin mukavan nopeita valmistumaan, kun taikinaa ei tarvitse kohottaa. Harmi, ettei muusia ole jäänyt pitkiin aikoihin yli...
Lähetä kommentti
<< Home