Nostalgiapläjäys: perunarieskat

Tein yhtenä päivänä perunamuusia, jota jäi kattilan pohjalle se harmillinen nokare, jota kukaan ei jaksa enää syödä (siitäkään huolimatta, että osaan tehdä tätä nykyä ihan kelvollista muusia).

Muusinjämiä katsellessani sisuunnuin, kaivoin esiin Kotiruoka-keittokirjan ja etsin sieltä vanhan kunnon perunarieskojen reseptin. Kahteen ja puoleen desiin perunamuusia tarvittiin saman verran ohrajauhoja, hiukkasen suolaa sekä yksi kananmuna. (Ohrajauhopaketissa olisi ollut huomattavasti monimutkaisempi ohje, mutta satuin olemaan sillä hetkellä hieman yksinkertaisella tuulella.)

Ainekset yhdistettiin taikinaksi, joka paineltiin leivinpaperille pienten rieskasten muotoon (rieskoihin kuuluu tietenkin reikien painelu haarukalla!) ja paistettiin 250-275 asteessa vajaan vartin verran. Ideana oli saada rieskan pintaan tummia pilkkuja (ja varoa samalla, ettei leivinpaperi kärvähdä liikaa kuumassa uunissa).

Ja voi taas koko tämän nostalgian määrää. Minulla oli nimittäin köyhänä opiskelijana tapana tehdä perunarieskaa aika useinkin iltateetuokioille. Niihin hetkiin, kun yritin parhaani mukaan vältellä gradun kirjoittamista, mutta taivuin sitten lopulta ja tein töitä yömyöhään (kääk, olen ollut jo silloin tämmöinen yökukkuja, joka ei saa päivänvalossa koskaan juuri mitään aikaan).

Jälleen kerran tarjoilin rieskoja iltateen kaverina. Rieskan päällekin oli hyvä kasata kaikenlaista jääkaappiin unohtunutta, niin kuin vaikka kuvassa näkyvää Riipisen metsopateeta (sitä syötiin täällä yhtenä aiempana iltana patongin päällysteenä... mistä tulikin mieleen, että meillä on tämän kevään missiona opetella tekemään mahdollisimman rapeakuorista patonkia).