maanantaina, heinäkuuta 17, 2023

Maissisalaatti


Meillä on aina grillattu runsaasti maissia. Maissi on kokonaisena tähkänä vähän hankalaa syötävää, ja tänä kesänä olen päätynyt tuomaan grillattua maissia salaatin sekaan.

Tällä kertaa testiin päässyt Suolaa & hunajaa -blogin suosittu maissisalaatin ohje on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Maltoimme kypsentää maissia tavallista kauemmin, ja pinta ehti mukavasti hieman karamellisoitua. Maut toimivat mukavasti yhteen, ja värikäs salaatti oli myös ulkonäöltään harvinaisen houkutteleva:

Salaatti grillatusta maissista (kahdelle lisäkkeenä) 

2 tuoretta maissintähkää

1/2 rasiaa (noin 125 g) kirsikkatomaatteja

1 (kesä)punasipuli

1 punainen chili

100 g fetaa

2 rkl öljyä

puolikkaan limen mehu

suolaa

mustapippuria

reilusti tuoretta korianteria (noin puoli ruukkua)

 

1. Jos maississa on lehdet, poista ne ja maissien rihmat. Grillaa maissit kypsiksi (noin 15 minuuttia kohta kohdalta pyöritellen). Maissiin saa tulla hiukan tummia pilkkuja, ne antavat juuri sopivasti makua. Anna maissien jäähtyä ja leikkaa sen jälkeen veitsellä maissinjyvät irti. Helpointa leikkaaminen on, kun laitat maissin pystyasentoon ja leikkaat jyvät alaspäin. Saman voi tehdä myös kulhossa, kun laitat isomman kulhon pohjalle pienemmän kulhon väärinpäin ja asetat maissin väärinpäin olevan kulhon pohjan päälle.

2. Puolita kirsikkatomaatit, siivuta sipuli sekä chili ja silppua korianteri. Murustele feta.

3. Sekoita kulhossa kaikki ainekset fetaa lukuunottamatta. Maista ja lisää tarvittaessa limen mehua tai mausteita. Sekoita joukkoon lopuksi feta. Koristele muutamalla korianterin lehdellä.

Noudatin ohjetta muuten varsin tarkasti, mutta yrttitarhani vähäisen korianterin takia laitoin täydennykseksi persiljaa ja paria muutakin yrttiä. 




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails