keskiviikkona, joulukuuta 28, 2016

Paahdetut palsternakat



Maailmassa on paljon mielenkiintoisia asioita, ja aina on erityisen hienoa, kun onnistuu saattamaan useamman tärkeän asian tekemisiin toistensa kanssa. Kuten vaikka se, kun onnistuin tuomaan ruoan muutama vuosi sitten osaksi omaa työtäni. Tai se, kun järjestää juhlat, joissa huomaa entuudestaan toisilleen tuntemattomien ihmisten tulevan mukavasti juttuun toistensa kanssa.

Tänä syksynä innostuin (vannoutuneena joulu- ja ruokaihmisenä), kun huomasin vanhan ruokaguruni Jamie Oliverin julkaisseen jouluruokakirjan.

Muutama vuosi sitten saimme kavereilta lahjaksi Jamien jouluaiheisen DVD:n, jonka jäljiltä kirjan ohjeissa on toki paljon tuttua (esimerkiksi tumman suklaan ja grappan kanssa tarjottavat pakasteessa jähmettyneet viinirypäleet). Mutta onhan tuo Jamie Oliver's Christmas Cookbook joka tapauksessa ollut harvinaisen mukavaa luettavaa.

Olemme ehtineet testata kirjasta jo muutamaakin kasvisohjetta, joista joulupöytään pääsivät nämä yltiöherkulliset palsternakat. Yksi vuoden parhaista ohjeista:

Paahdetut palsternakat

1,5 kg palsternakkoja
extraneitsyt-oliiviöljyä
4 (tuoretta) laakerinlehteä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 puntti tuoretta timjamia (30g)
2 kukkurallista rkl jauhettua mantelia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Harjaa palsternakat puhtaiksi (älä kuori) ja kiehauta niitä sitten kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä viiden minuutin ajan. Huuhdo lävikössä ja jätä lävikkö hetkeksi kattilan lämpöön kuivahtamaan. Asettele palsternakat vieri viereen (yhteen kerrokseen) laakealle uunipannulle, roiskuttele päälle 3 rkl öljyä ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Sekoittele ja paahda 40 minuutin ajan.
Tee sillä välin glaseerauskastike: Jauha laakerinlehti (poista siitä säikeet ensin) morttelissa suolan ja pippurin kanssa tahnamaiseksi. Kuori valkosipuli ja muusaa sekaan. Sekoita joukkoon 1 rkl öljyä, viinietikka ja hunaja.
Ota pannu uunista, käännä palsternakat ja painele niitä sitten reiällisellä lastalla, jotta ne melkein puristuvat kiinni toisiinsa. Sudi puolet glaseerauskastikkeesta timjamipuntista tehdyllä siveltimellä palsternakkojen pinnalle. Levitä sitten timjamit palsternakkojen päälle ja ripottele mukaan jauhettu manteli. Palauta uuniin 30 minuutiksi tai niin pitkäksi aikaa, että lopputulos on rapea ja kullankeltainen. Ennen tarjoilua kippaa palsternakat rennolla ranneliikkeellä tarjoiluastiaan ja pirskottele perään loput glaseerauskastikkeesta.

tiistaina, joulukuuta 27, 2016

Joulukuinen Dublin



Haaveilin tänä vuonna loppuvuodeksi pitempääkin lomaa, mutta suunnitelmat typistyivät muutamaan päivään Irlannin pääkaupungissa Dublinissa. Jauhajista kumpikaan ei ollut käynyt Irlannissa aiemmin ollenkaan, joten olikin jo korkea aika päästä korjaamaan tilanne.

Dublin oli kaupunkina harvinaisen kotoisa. Vuokrasimme elämämme ensimmäisen airbnb-asunnon aivan Dublinin linnan kupeesta. Asunnon lähettyvillä oli runsaasti hyviä ravintoloita sekä vilkkaasta iltaelämästään tunnettu Temple Barin alue, ja kävelemällä pääsi helposti vähän kauempanakin sijaitseviin paikkoihin. Yhdet Guinnessit kävimme juomassa muun muassa yläkuvassa näkyvässä Brazen Head -nimisessä pubissa, joka sijaitsee ilmeisesti aika lailla viikinkiaikaisen Dublinin ytimessä Liffey-joen varrella.





Mietin etukäteen, ettei Dublin ole ehkä kaikkein paras talvilomakohde, mutta paikan päällä hoksasin, kuinka hyvin Irlannille tyypilliset pataruoat (kuten Irish stew tai Irish Beef and Guinness Stew) maistuivat nimenomaan talvella.

Ihastuin Dublinissa ostereihin. Aiemmin olen hiukan vierastanut niiden yltiömerellistä makua, mutta lieneekö Irlannin suunnalla ollut tarjolla tavallista tuoreempia mereneläviä, kun kaikki Dublinissa maistamani osterit olivat aivan mahtavan raikkaita.

Toinen Dublinille tyypillinen merenelävä oli savustettu lohi. Tämä lohi tarjoiltiin Temple Bar -nimisessä pubissa, joka oli aivan mahdottoman suosittu turistirysä (paikkaa kuvaamaan pysähtyneiden ihmisten määrä oli melkoinen), mutta tunnelma oli toisaalta oikein jouluisa.



Reissussa on aina mukava hakeutua paikallisille ruokatoreille: Temple Bar Food Market oli sopivasti auki lauantaisin, eli kun vietti Dublinissa pitkän viikonlopun, pääsi osalliseksi ruokakojujen antimista. Samoille kojuille sattui maksetulle ruokakierrokselle osallistunut amerikkalaisryhmä, joten pääsimme siinä sivussa kuuntelemaan ammattimaisempaakin ruokaopastusta. Järjestäjä taisi olla Fab Food Trails.





Irlannin ruokakulttuurissa on paljon samaa kuin maan itäisessä naapurissa Englannissa. Esimerkiksi fish and chipsejä piti tietenkin päästä maistamaan, ja pubiruoka houkutteli samaan tapaan. Irlantilainen aamiainen näytti poikkeavan englantilaisesta siinä, että mukana oli myös black puddingia. En tiedä, onko se suomeksi lähempänä verimakkaraa vai veripalttua, mutta puddingia joka tapauksessa alla olevassa kuvassa lautasen vasemmalla reunalla paistettujen sienien katveessa:



Guinness Storehouse, yksi Dublinin tunnetuimmista turistikohteista, oli näyttelyjensä puolesta jonkinasteinen pettymys. Paikka tuntui yhdeltä jättimäiseltä Guinness-mainokselta, enkä olisi ikinä voinut kuvitella, kuinka paljon erilaisia Guinness-tuotteita voi olla olemassa. Kukapa ei haluaisi koristella joulukuustaan Guinness-palloilla!

Lipun hintaan sisältynyt yläkerran näköala ja tuopillinen Guinnessia oli kyllä toisaalta ihan palkitseva kokemus, mutta mielellään olisin oppinut enemmän myös 1700-luvulla kehitellyn Guinnessin historiasta.





Blogissa kannattaa näköjään kysellä reissuvinkkejä: Kävimme suositusten perusteella muun muassa brunssilla The Woollen Mills -nimisessä paikassa. Airbnb-asunnossa oli näköjään se hyvä puoli, ettei tullut täytettyä itseään hotelliaamupalalla.

Alimmassa kuvassa vielä Trinity College Dublinin uskomattoman upea kirjasto. Tänä vuonna tuli käytyä näköjään kaupungeissa, joissa on kuuluisat kirjastot (kesälomareissulla pistäydyttiin Viipurissa Alvar Aallon suunnittelemassa kaupunginkirjastossa):

lauantaina, joulukuuta 24, 2016

Rauhallista ja maukasta



Pastanjauhajat toivovat lukijoilleen oikein rauhallista ja maukasta joulua!

Kannattaa pysyä kanavalla: Luvassa lähipäivinä joulukuisen Irlannin mukavimmat ruokamuistot sekä reseptipoiminta joulunajan selatuimmasta ruokakirjasta. Lisäksi suunnitelmissa on perustaa patonkikoulu (jonka ensimmäiseksi oppilaaksi ilmoittaudun henkilökohtaisesti).

perjantaina, joulukuuta 23, 2016

Omenoiden hunajainen sinappihuntu



Jauhantakeittiön joulureseptit ovat vuosien varrella muotoutuneet varsin vakiintuneiksi, mutta joka vuosi tekee tietenkin mieli testata myös jotain uutta.

Toisinaan kokeilut epäonnistuvat. Panettone ei päätynyt jokunen vuosi sitten blogiinkaan asti, kun lopputulos ei ollut kovinkaan inspiroiva (kyseessä ei ole ilmeisesti kaikkein helpoin joululeivonnainen), mutta aina jokin kokeiluista päätyy tulevienkin joulujen ruokalistalle.

Kinkun kypsymistä odotellessa on hyvä suunnitella kinkun kaveriksi uudenlaisia kasvislisukkeita, joista yhteen otin ohjeen Ruokatorstain joulusta. Kauppahallin kasvispuodista tarttui mukaan harvinaisen makoisia omenia, ja muita aineksia on melkein aina varastossa:

Omenat uunissa

3 omenaa
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl karkeaa siemensinappia
2-3 rkl hunajaa
(yrttejä)

Pese omenat, halkaise ne ja poista siemenkodat. Leikkaa omenan pohjasta viipale, jotta omenanpuolikas pysyy pystyssä. Laita kulhoon öljyä ja pyöräytä omenat siinä.
Laita omenat pieneen uunivuokaan. Levitä pinnoille sienensinappia ja halutessasi yrttejä. Valuta päälle vielä hunajaa.
Laita 150-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi, kunnes omenat pehmenevät. Tarjoa kinkun lisäkkeenä.

lauantaina, joulukuuta 03, 2016

Ruokavinkkejä Dubliniin?



Jos jollakin on hyviä täsmävinkkejä ruokamatkalle Dubliniin (tai Dublinia ympäröiville alueille), niin kertokaahan kommenttilaatikossa.

Nimimerkki ensimmäistä kertaa Irlannissa.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails