maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Johannan pasta-lohisalaatti

Pastanjauhantaa ylpeänä esittää: Kesäruokakilpailun tulokset julkistetaan kokonaisuudessaan jo tällä viikolla. Ennakkotiedoista poiketen emme vietäkään koko (viikon päästä alkavaa) lomaamme kotona loikoillen ja sapuskoita kokkaillen, vaan olemme ainakin alkuloma-ajan enemmän tai vähemmän liikekannalla. Ja kun en muutenkaan olisi malttanut odotella kilpailun myötä kertyneiden herkkureseptien kanssa kesälomaan asti, niin täältä näitä nyt pesee.

Kaikki kilpailuun osallistuneet olivat Pastanjauhannan perinteisiä tukipylväitä, lahjakkaita kotikokkeja, jotka ovat tarjonneet reseptejä käyttöömme aiemminkin. Kaikkihan muistavat vielä pääsiäisen aikoihin tarjoilemamme juustokakun? Samaisen reseptin testattavaksemme lahjoittanut Johanna osallistui kilpailuun aivan loistavalla pastasalaatin ohjeella, jonka toteutimme jo juhannuspöytään.

Jouduimme valmistamaan salaatin sen verran kiireellä, ettei tekovaiheessa ollut pahemmin aikaa sapuskan kuvaamiseen, ja tuo julkaistavaksi päätynyt kuvakin on otettu siinä vaiheessa, kun salaattia on kauhottu jo useammallekin lautaselle. Mutta semmoista se kesäkokkaus on. Ohje on peräisin muutaman vuoden takaisesta Hesarista, ja tässä siihen Dubaista lähetettyjä teko-ohjeita:
Pasta-lohisalaatti

pennepastaa
lämminsavulohta
kurkkua
purjoa / kevätsipulia
kermaviiliä
tilliä
sitruuna
mustapippuria
suolaa
sokeria
Turun sinappia
kirsikkatomaatteja
(kylmäsavulohta)
kananmunaa

Keitä pasta. Voit tietysti käyttää mielipastaasi, mutta itse olen tykästynyt pennepastaan. Laita jäähtynyt pasta kulhoon ja lisää päälle ruodittua lämminsavulohta, purista päälle puolen sitruunan mehu. Lisää reiluiksi paloiksi leikattua kurkkua sekä hieman purjoa / kevätsipulia renkaina. Mittasuhteet on vähän mututuntumalla eli mistä sattuu tykkäämään.

Sekoita kermaviiliin sitruunamehua, sinappia, mustapippuria ja ripaus suolaa ja sokeria. Myös tillin voi lisätä kastikkeeseen tai vasta valmiin salaatin päälle. (Kermaviilin asemasta alkuperäisessä ohjeessa oli muistaakseni puolet majoneesia ja puolet ranskankermaa. Itse käytän tällä hetkellä puolet labnehia ja puolet maustamatonta jugurttia, joka on bulgarian jugurtin paksuista.)

Jos teet salaatin etukäteen, sekoita kastike joukkoon vasta viime metreillä sillä pasta imee kastikkeen nopeasti. Koristele vaikka kirsikkatomaateilla ja kylmäsavulohella. Päälle kannattaa laittaa myös keitettyä kananmunaa lohkoina, sopii kivasti kalan kanssa! Salaatti maistuu kyllä seuraavanakin päivänä vaikka ei ole enää kovin esteettisen näköistä kun kastike on imeytynyt.
Kuten kuvastakin on huomattavissa, pastan imukykyisyyttä ei tosiaan voi aliarvioida. Kastike olisi kannattanut kipata joukkoon vasta juuri ennen tarjoilua, mutta kun oltiin mökkeilemään menossa, houkutus tehdä salaatti etukäteen koristeita myöten kokonaan valmiiksi oli liian suuri. Seuraavalla kerralla kastike ja koristeet erillisiin kippoihin, mikäli tätä joskus jonnekin kuskataan.

Toisaalta tästä pasta-lohisalaatista saa erityisen mainion kesäiltojen sapuskan myös kotioloihin. Lautasellinen herkullista lohisalaattia ja lasillinen sopivasti viilennettyä valkkaria ulkoilmassa nautittuna - kaipaako keskimääräinen pastanjauhaja mitään muuta?

7 Comments:

At 6/7/06 10:52, Anonymous johanna_dxb said...

Miltas salaatti maistui? Tosiaan kastiketta ei kannata pistaa liian aikaisin; muistaakseni vappuna 2005 vein ko. salaattia mukanani bileisiin ja tosiaan oli kastike ja munat omissa kipoissaan ja muut ainekset kerroksittain salaattikulhossa. Taas oli taksikuskilla ihmettelemista mita raahasin mukanani...

Tosi kivoja ohjeita tanne ilmestynyt, varsinkin tuota kik-hernejuttua pitaa kokeilla, on nimittain hyvin "arabialaistyylinen".

Uusia perunoita kun saisi, siis suomalaisia sellaisia... Taalla toki myydaan ympari vuoden sellaisia uuden perunan nakoisia pestyja perunoita ja olen niita pari kertaa erehtynyt ostamaan ja olivat aivan kamalia! Toisella kerralla pilasin keitoksen viela pistamalla sekaan jotain tillin nakoista yrttia, paikallisissa yrteisa kun ei ole nimilappuja vaan pitaa tietaa ja yleensa myynnissa on vain joko tata toista tai sitten kunnon tillia. Kenellaan mitaan ideaa mika tama tillinakoinen mahtaisi olla, jotain aniksen/fenkolin tapaista?

Hyva uusiperunasoosi syntyy kun kuullottaa pannulla voissa nipun kevatsipuleita ja heittaa peraan purkin (ruoka)kermaa!

 
At 6/7/06 11:46, Blogger Rosmariini said...

Hyvin maistui, totta kai! Meillä ei ole ollutkaan mitään vastaavaa lohisalaatin reseptiä käytössämme aikaisemmin, joten veikkaanpa, että tästä muotoutuu vielä kotikeittiöömme melkoinen kestosuosikki. Loistava kekkeri/piknik/ihan-mikä-vaan tarjottava. Reseptiä on ehätetty kokeilemaan jo kehujen kera ainakin Sorsanpaistajan keittiössä.

Pitäisiköhän sinun panna siellä oma perunamaa kasvamaan, suomalaisista siemenperunoista? :D Minä olen joskus vitsaillut, että kun meillä nyt kasvaa hyötykasveja kukkivien kukkien kustannuksella vähän joka ruukussa, niin voisi laittaa vielä parvekelaatikkoihin perunamaan. Se menis vaan ehkä jo vähän liian pitkälle, ettei taida kehdata... Mutta tilliä menee kyllä sen verran paljon, että sitä pitää kasvattaa ensi vuonna itse. Ruohosipulikin kylvettiin liian myöhään - saapa nähdä, ehtiikö se antaa satoa ollenkaan.

Tuo mysteeriyrtti kuulostaa kiintoisalta. Kieltämättä aniksen maku ei välttämättä uusiin perunoihin istu, mutta kalan sisuksiin tungettuna se voisi olla melkoista herkkua.

 
At 30/5/09 17:15, Anonymous Anonyymi said...

Mielettömän hyvä resepti <3
Meidän perheen ykkös salaatti,nam <3

 
At 4/3/10 07:18, Anonymous johanna_dxb said...

Tama on kylla todella hyvaksi havaittu salaatti - reseptia kun olen jakanut niin sita kuulemma ahkerasti toteutetaan!

Viime aikoina kokkailut vahan jaaneet, tosin ostin just Roomasta aivan mielettoman hyvannakoisia artisokan paita? (en tieda mika niiden nimi on???) ja ne pitaisi laittaa kenties sitruunavoikastikkeen kera...

 
At 4/3/10 07:48, Blogger Rosmariini said...

Johanna, jee! Just mietin, että mitä sinulle mahtaa kuulua.

 
At 18/4/13 14:10, Anonymous johanna_dxb said...

Taalla taas 'lunttaamassa' omaa salaattiohjettani; en ole pitkaan aikaan tehnyt. Itse asiassa tarjosin tata yhdelle takalaiselle ruokalehdelle myos, ei kelvannut mutta kokkasin haudutettua lohta, lindsromin pihveja ja puolukkakiisselia heille :)

 
At 23/4/13 20:00, Blogger Rosmariini said...

Puolukkakiisseli taitaa olla siellä suunnalla maailmaa hyvin eksoottinen ruokalaji. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails