keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2010

Lohisalaatti uudella tavalla

Minulle tuli helmikuun alkupuolella pakkomielle syödä hullun lailla kaikenlaisia kasviksia. En tiedä, oliko pitkä talvi vetänyt vitamiinivarastoni olemattomiin, mutta äkkiä olin koko ajan kuorimassa porkkanoita tai rouskuttelemassa salaatteja.

Samalla tuli perehdyttyä myös täkäläisten ruokapaikkojen salaattivalikoimiin. Ravintola Pannussa tykästyin kovasti lohisalaatti Insalata al salmoneen, johon laitetaan ruokalistan perusteella limemarinoitua lohta, jättikapriksia, artisokkaa, kirsikkatomaatteja, vihreää salaattia sekä hummeriaiolia. Aika vastustamaton yhdistelmä innokkaalle lohen, artisokansydänten ja minitomaattien ystävälle. Haikailin kyseistä salaattia taas tässä eräänä iltana, mutta päädyin sitten vaihteen vuoksi laatimaan vähän vastaavaa itse.

Kaikenlaiset vähän ruokaisammat salaatit ovat lyömätöntä kokkailtavaa töiden jälkeisiin arki-iltoihin. Tämäkin valmistui nopeammin kuin ehdin oivaltaakaan (siitä huolimatta, että aikaa kului myös lohiviipaleiden maustamiseen ja marinoimiseen). Vanhoja opiskelumuistiinpanojaan penkomaan mennyttä aviopuoliskoakin joutui odottelemaan ruokapöytään ihan tosissaan.

Tujun valkosipulinen aioli on tämän salaatin kanssa ihan omiaan, mutta itse laitoin tällä kertaa tarjolle lempeää tervalöökikastiketta, kun se kaupan kylmähyllystä sattui mukaani tarttumaan. Vähän haikailin lisätä sekaan purkillisen savusimpukoita, mutta jätin ne sitten odottamaan tulevia ruokakokeiluja.

Reseptiarkistostamme löytyy tunnetusti toinenkin maittava lohisalaatin ohje, vanha kunnon pasta-lohisalaatti.

7 Comments:

At 3/3/10 22:43, Blogger Karjalanpiirakka said...

Hyvältä näyttää ja salaattilinjalla ollaan oltu meilläkin :) Millä marinoit lohen?

 
At 3/3/10 22:44, Blogger Rosmariini said...

Kekseliäisyyteni riitti niinkin monimutkaiseen ainesosaan kuin limestä puristettuun mehuun! :)

 
At 3/3/10 23:41, Blogger Yaelian said...

Minäkin haluan tuollaista salaattia!

 
At 4/3/10 01:03, Blogger E. Birdie said...

Ihana kuva, tulipa yhtäkkiä kova salaatinhimo! Tätä pitää testata hetimiten – näin kevättä kohti keho ei enää huuda niin kovaa rasvan ja sokerin perään ;)

 
At 4/3/10 07:46, Blogger Rosmariini said...

Monen viikon juustokuuri loppui kyllä ihan itsestään siinä vaiheessa, kun ensimmäiset auringonsäteet antoivat lupauksen keväästä. :)

 
At 4/3/10 11:55, Blogger Muna-sinko said...

Lohi on tässä varmaankin paistettu, vai? Toimisi kaiketi paistamattomanakin, kun limen happo raakakypsyttää kalan? Taidanpa kokeilla!

 
At 4/3/10 23:11, Blogger Rosmariini said...

Minäkin mietin, että limettimehulla kypsytetty kala toimisi tässä mahtavasti, mutta päädyin sitten heittämään kalat pannulle.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails