maanantaina, marraskuuta 26, 2018

Pitkä viikonloppu Tokiossa



Japanin-vuosi on kulunut enimmäkseen Hokkaidolla ja kotikaupungissa Sapporossa, vaikka toki tässä maassa matkustelisi mielellään enemmältikin, jos olisi vaan enemmän aikaa ja rahaa. Eteläinen Okinawa on kuulemma aivan mahtava käyntikohde (vaikkakin aika taifuuniherkkä alue), ja samaten olisi tietenkin mukava käydä Honshulla esimerkiksi Osakassa, Kiotossa ja Hiroshimassa, joissa kaikissa olisi runsaasti kiinnostavaa syötävää.

Kävimme sentään yhden pitkän viikonlopun verran Tokiossa, jonne matka taittui shinkansen-luotijunalla. Shinkansen ei vielä kulje Sapporoon asti, mutta Hokkaidon eteläiseen kaupunkiin Hakodateen sillä jo pääsee. Matka Hakodatesta Tokioon taittui noin neljässä tunnissa. Matkaa juhlistettiin asiaankuuluvalla bentoboksilla, josta sai kaupan päälle tuliaisen Suomeen vietäväksi:





Japanilaisesta junajärjestelmästä on maailmalla hyvin jämäkkä kuva, koska junat pysyvät täällä harvinaisen hyvin aikataulussa. Omilla junamatkoillamme nähtiin kyllä myös myöhästymisiä. Esimerkiksi oma luotijunamme pääsi lähtemään maanjäristyksen takia viisitoista minuuttia myöhässä.



Tokiossa aktiviteettina oli (jauhantapajan toiselle osapuolelle) muun muassa MarioKart-ajelu (tai nykyisellään MariCAR), minkä lisäksi tuli käytyä vanhat tutut Shibuyat, Akihabarat sun muut. Edellisestä käynnistämme Tokiossa oli vierähtänyt 12 vuotta, ja paljon oli muuttunut siinä ajassa.

Ulkomaalaisten turistien määrä on räjähtänyt Japanissa käsiin viime aikoina, ja sen kyllä huomasi erityisen selvästi Tokiossa. Ihmisiä oli muutenkin jotenkin paljon enemmän kuin muistelin, ja Tokion jälkeen Sapporo (jossa on kuitenkin kaksi miljoonaa asukasta) on tuntunut kotoisalta pikkukylältä, vaikka toki täälläkin ruuhka-aikaan on esimerkiksi asemilla paljon ihmisiä ja täyteen pakattuja metrovaunuja.

Livahdimme Shinjukun perjantai-illan väenpaljoutta (ja sateista säätä) pakoon aseman lähistöllä sijaitsevalle pienemmälle Omoide Yokocho -ravintolakadulle, jossa ei onneksi ihan niin paljon ruuhkaa ollutkaan.



Kävimme jossakin satunnaisesti valitussa izakayassa syömässä muun muassa yakisobaa:



Hotellimme oli Ginzan lähistöllä, ja huomasimme ensimmäisenä iltana iloksemme, että muutaman korttelin päässä majapaikasta sijaitsi baari nimeltään Craft Beer Bar Ibrew, jolla oli hanassa kymmeniä japanilaisia pienpanimo-oluita. Valikoimaan oli kätevä perehtyä kahteen pekkaan jaetun maisteluvalikoiman avulla.



Vedin kotiinpäin ja valitsin suosikikseni hokkaidolaisen North Island Beer -panimon Rasberry Field -oluen. Täytyy tosin antaa tunnustusta myös fukushimalaiselle ananas-IPA:lle.

Japanilaiset harrastavat varsin paljon hedelmäisiä ja marjaisia makuja ainakin sen perusteella, että erilaiset Chūhai-juomat ovat täällä suosittuja. Suomesta tuotuja marjaisia juomia tuli sattumalta vastaan Tokion päärautatieaseman tienoilla:





Lauantai-illan ravintolakohteeksi valikoitui Shibuyassa sijaitseva korealainen BBQ-ravintola Hanno Daidokoro Bettei. Paikka oli oikein tyylikäs, mutta ruoka ei ollut mielestäni yhtä hyvää kuin vastaavissa sapporolaisissa paikoissa eikä tunnelmakaan yhtä kotoisa.





Tokio-loman sunnuntai oli harvinaisen rento päivä. Seuraava päivä oli kansallinen vapaapäivä, ja lisäksi viikonlopulle ennustettu taifuuni kiersi Tokion antaen tilaa aurinkoiselle ja jopa helteiselle ilmalle. Ehdimme käydä rentoilemassa muun muassa Nakanossa ja Asakusassa.





Vaikka Tokio vaikutti kaikessa ihmispaljoudessaan alkuun jopa vähän ahdistavalta, paljon oli ennallaankin. Ihmiset tulivat tarjoamaan ystävällisesti apuaan, jos seisoi hetkenkin aikaa asemalla tai tienristeyksessä hämmentyneen näköisenä.



Asakusassa kävimme muun muassa perinteisessä buddhalaisessa Sensō-ji -temppelissä, jossa näytti olevan ajanvietteenä kuvauttaa itsensä kimonossa sekä ottaa loputtomasti kuvia rakennuksista.



Jos Tokion seudulla olisi ehtinyt viettää vielä pari päivää lisää, olisi voinut käydä piipahtamassa myös naapurikaupunki Yokohamassa, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.

perjantaina, marraskuuta 16, 2018

Ihan paras sushi-ilta



Olen viimeisten kuukausien aikana miettinyt, että Hokkaido saattaa hyvinkin olla ruokaharrastajan kannalta paras paikka maailmassa. Alue on ihanteellinen ruoantuotannolle: Pohjoisen viileissä vesissä elää herkullisia mereneläviä, ja toisaalta runsaiden sateiden ja auringonkin ansiosta alue tuottaa toinen toistaan makoisampia kasviksia.

Tilanne korostuu tähän aikaan vuodesta, jolloin todella monet syötävät tuotteet ovat sesongissa – ja japanilaiset todellakin osaavat ottaa sesongeista ja sesonkien raaka-aineista kaiken irti.







Kyselin taannoin samaan pöytään sattuneelta japanilaiselta vinkkejä Sapporon parhaista sushipaikoista sillä seurauksella, että heti seuraavalla viikolla istuin hänen sekä hänen ystäviensä seurassa erinomaisessa sushipaikassa nimeltään Sushidokoro Shizuka. Ihmisten kannattaisi todellakin puhua enemmän toisilleen ja kokoontua yhteen, sillä ilta oli hulvattoman hauska ja ennen kaikkea herkullinen!





Paikalla oli ruokakulttuurin tuntijoita eri puolilta Japania, ja illan mittaan teimme aikamoisen makumatkan ympäri Hokkaidoa paikallamme istuen. Lautaselle päätyi muun muassa aiemmin tänä syksynä grillattua sanmaa raa’assa muodossa. Toinen tällä hetkellä sesongissa oleva kala on shishamo, jota myös maisteltiin. Ylemmässä kuvassa näkyvä shishamo oli peräisin Mukawa-nimiseltä paikkakunnalta Hokkaidon eteläiseltä rannikolta.







Lisäksi tarjolla oli kahdenlaista kohtaa tonnikalasta, merisiiliä, erilaisia rapuja, hiramea eli kampelaa, ikuraa eli lohenmätiä ja muuta tutumpaa, jos kohta nekin olivat paikallisia lajeja, esimerkiksi amai ebi (suomeksi makea katkarapu).

Harvemmin vastaan tulevista ruokalajeista söimme muun muassa shirako-nimistä ruokaa, joka näyttää löytyvän ”strangest food in Japan” -listauksista. Kalojen anatomia ei ole vahvinta osaamisaluettani, mutta kyseessä ovat ilmeisesti urospuolisen turskan mätipussit.



Japanilaiset todellakin osaavat hyödyntää syötävät raaka-aineet kokonaisuudessaan.



Muutamaa sakeakin ehdittiin maistella. Ainakin Naran sakea ja Ishikawa sakea. Akita-sake on arvostettua, koska alueella kasvaa harvinaisen hyvää riisiä, ja samoin alueen vesi sopii saken valmistukseen kuulemma erinomaisesti.



Tällaisten kokemusten jälkeen alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, miksi monet japanilaiset ovat sitä mieltä, ettei Japanin ulkopuolelta saa oikeanlaista sushia. Monissa täkäläisissä sushipaikoissa sushipalat ovat jo valmiiksi maustettuja, eli Shizukassakaan asiakkaiden ei tarvinnut touhuta wasabin ja soijan kanssa.



Maalla kasvavista tuotteista sesongissa on tällä hetkellä ginnan (gingko nuts). Viime viikolla blogikuvissa esiintyneet keltalehtiset ginkgo-puut tuottavat ylemmässä kuvassa näkyvää hedelmää. Shizukassa niitä oli tarjolla suolattuina, joten mielikuva muistutti hiukan oliiveja.





Jälkiruokana oli kastanjaa, joka oli valmistettu japanilaiseen tapaan maustamalla se soijalla ja sokerilla. Todella hyvää, ja täsmälleen sopiva päätös hyvälle aterialle.



Sushidokoro Shizukassa oli kokkailemassa kaksi veljestä. Paikka on helposti tavoitettavissa metrolla: ravintola sijaitsee käytännössä Tozai-linjan 西28丁目 -pysäkillä. (Sapporossa on helppo navigoida, kun jonkin tietyn osoitteen löytääkseen tarvitsee hallita vain ilmansuunnat ja numerot: kadut on jaoteltu pääilmansuunnittain ja numeroitu samaan tapaan kuin New Yorkissa – nyt oltiin läntisellä 28. kadulla.)

torstaina, marraskuuta 15, 2018

Parhaat tv-sarjat



En ole kaivannut Japanissa asuessani suomalaista ruisleipää tai salmiakkia (tai ruisleipää olen kaivannut vähän niissä tilanteissa, joissa olisi ollut mukava tehdä jotain suomalaishenkistä pikkusyötävää kansainvälisiin nyyttäreihin), mutta toki olen täällä vuoden mittaan muutamaan otteeseen suomalaisiin tuotteisiin törmännyt. Japanilaiset työkaverini tekevät aina silloin tällöin työmatkojakin Suomeen, minkä jälkeen kahvihuoneen pöydältä saattaa löytyä Geisha- tai Fazermint-paketti.

Lisäksi olen saanut kotiin pariin otteeseen Suomesta tulleilta yövierailta suomalaista karkkia, jota on voinut hyödyntää vaikka tv:tä katsellessa. Tai ei minulla täällä tietenkään mitään telkkaria ole, mutta Netflixiä on päässyt toki katsomaan Japanissakin.

Tein vähän sitten Japanin Amazonista tilauksen, ja sain samalla käyttööni Amazon Primen suoratoistopalvelun. Aloittelin jo yhtenä iltana hiukan The Man in the High Castlea, ja vaikutti kyllä todella lupaavalta sarjalta. Mielenkiintoista ajatella, minkälainen maailmasta olisi tullut, jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet toisen maailmansodan. Lisäksi olen huvittanut itseäni katsomalla paria elokuvaa japaniksi dubattuna.

Mutta mitä me ylipäänsä olemme viime vuosina katsoneet tv:stä?

Netflixissä jauhantatiimin suosikkeja ovat olleet:
-Stranger Things
-Better Call Saul
-The Crown
-Black Mirror


Ja lisäksi ruokaan liittyvistä ohjelmista Ugly Delicious ja japanilainen Samurai Gourmet. Suomenkin Netflixissä on harvinaisen paljon japanilaisia sarjoja (esim. Erased on hyväksi havaittu).

Ja HBO:ssa (jota on pari kertaa kuukauden verran kokeiltu)
-Westworld
-The Handmaid’s Tale


Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

lauantaina, marraskuuta 10, 2018

Syksy Sapporossa



Sapporon syksy on kulunut viime aikoina enimmäkseen töiden merkeissä, ja mikäs siinä. Töitähän tänne on kuitenkin tultu tekemään. Työpaikan huudeilla on parveillut viime aikoina runsaasti ihmisiä kuvaamassa värikkäisiin lehtiin verhoutuneita puita, ja itsekin innostuin kaivamaan tällä viikolla yhtenä aurinkoisena aamuna kameran esille.

Eri puolilla Hokkaidoa on järjestetty syksyn mittaan kalafestivaaleja (joissa esimerkiksi grillataan kalaa ja syödään sitä sen jälkeen tikun nokasta). Tänä viikonloppuna järjestetään Otaru Shako Festival, jonka pääosassa ovat mantisravut. Meren rannalla sijaitsevaan Otaruun ajelee Sapporosta junalla reilussa puolessa tunnissa, eli oikein sopiva kohde muutaman tunnin mittaiselle ruokafestaroinnille.



Myytävänä oli monenlaista ruokaa, mutta pisimmät jonot johtivat kojuille, joissa myytiin mantisravuista tehtyä keittoa.









Ruokafestarointi Japanissa on vaan niin parasta.







Otaru Beer on erinomaista paikallista olutta. Täällä piipahdettiin ennen kuin lähdettiin kotimatkalle kohti Sapporoa:



Myös työpaikalla järjestettiin oma pieni kalafestari, kun saimme itäisen Hokkaidon rannikolta Nemuro-nimiseltä paikkakunnalta sanma-nimistä kalaa muutama viikko sitten grillattavaksemme. Aivan uskomattoman herkullista!



Osallistuin pari päivää sitten myös kansainvälisiin nyyttäreihin, joissa tosin oli enimmäkseen ruokia eri puolilta Japania, mutta ei se liiemmin haitannut, kun japanilainen ruoka on kuitenkin ylivertaisen hyvää.



Omaan toteutukseen pitää ottaa ainakin renkon-sipsit (en tosin tiedä, mahtaako suomalaisista kaupoista löytyä renkonia eli lootusjuurta) sekä kaki sushi, jonka väliin voisi laittaa vaikka savustettuakin lohta.





Kansainvälisemmältä puolelta mainittakoon algerialainen mhajeb:



Marraskuullekin on vielä riittänyt Sapporossa kauniita aurinkoisia päiviä, ja ulkolämpömittari on kivunnut parhaimmillaan jopa lähelle 20 astetta. (Sisälämpömittarikin kiipeää samoihin lukemiin ilta-aikaan, jos ensin polttaa asunnossa jonkin aikaa kaasulämmitintä.)

Talven tulostakin on ollut jo vähän viitteitä. Viime viikolla Sapporoa ympäröivillä vuorilla näkyi jo lunta, joten ehkä sitä vielä marraskuun aikana nähdään katutasossakin.



Enimmäkseen arki on maistunut riisiltä ja nuudelilta. Kuvassa esimerkiksi työpaikkaruokalan iloisen punainen karamiso ramen. En tiedä, kuinka pitkään Japanissa pitäisi asua, että oppisi ryystämään raamenia oikeaoppisesti, mutta vajaan kahdeksan kuukauden jälkeen se ei ainakaan vielä suju.





Halloweeniä vietettiin Japanissa aika innokkaasti (lähinnä tosin erilaisen krääsän ja kemujen merkeissä, eli ei kepposteluja ainakaan täällä lähitienoilla), ja nyt valmistaudutaan sitten joulun odotukseen (vaikka joulua ei täällä liiemmin juhlita tai se ei ole edes varsinainen vapaapäivä). Sapporossa pääsee jopa saksalaistyylisille joulumarkkinoille marraskuun lopulta alkaen.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails