perjantaina, marraskuuta 16, 2018

Ihan paras sushi-ilta



Olen viimeisten kuukausien aikana miettinyt, että Hokkaido saattaa hyvinkin olla ruokaharrastajan kannalta paras paikka maailmassa. Alue on ihanteellinen ruoantuotannolle: Pohjoisen viileissä vesissä elää herkullisia mereneläviä, ja toisaalta runsaiden sateiden ja auringonkin ansiosta alue tuottaa toinen toistaan makoisampia kasviksia.

Tilanne korostuu tähän aikaan vuodesta, jolloin todella monet syötävät tuotteet ovat sesongissa – ja japanilaiset todellakin osaavat ottaa sesongeista ja sesonkien raaka-aineista kaiken irti.







Kyselin taannoin samaan pöytään sattuneelta japanilaiselta vinkkejä Sapporon parhaista sushipaikoista sillä seurauksella, että heti seuraavalla viikolla istuin hänen sekä hänen ystäviensä seurassa erinomaisessa sushipaikassa nimeltään Sushidokoro Shizuka. Ihmisten kannattaisi todellakin puhua enemmän toisilleen ja kokoontua yhteen, sillä ilta oli hulvattoman hauska ja ennen kaikkea herkullinen!





Paikalla oli ruokakulttuurin tuntijoita eri puolilta Japania, ja illan mittaan teimme aikamoisen makumatkan ympäri Hokkaidoa paikallamme istuen. Lautaselle päätyi muun muassa aiemmin tänä syksynä grillattua sanmaa raa’assa muodossa. Toinen tällä hetkellä sesongissa oleva kala on shishamo, jota myös maisteltiin. Ylemmässä kuvassa näkyvä shishamo oli peräisin Mukawa-nimiseltä paikkakunnalta Hokkaidon eteläiseltä rannikolta.







Lisäksi tarjolla oli kahdenlaista kohtaa tonnikalasta, merisiiliä, erilaisia rapuja, hiramea eli kampelaa, ikuraa eli lohenmätiä ja muuta tutumpaa, jos kohta nekin olivat paikallisia lajeja, esimerkiksi amai ebi (suomeksi makea katkarapu).

Harvemmin vastaan tulevista ruokalajeista söimme muun muassa shirako-nimistä ruokaa, joka näyttää löytyvän ”strangest food in Japan” -listauksista. Kalojen anatomia ei ole vahvinta osaamisaluettani, mutta kyseessä ovat ilmeisesti urospuolisen turskan mätipussit.



Japanilaiset todellakin osaavat hyödyntää syötävät raaka-aineet kokonaisuudessaan.



Muutamaa sakeakin ehdittiin maistella. Ainakin Naran sakea ja Ishikawa sakea. Akita-sake on arvostettua, koska alueella kasvaa harvinaisen hyvää riisiä, ja samoin alueen vesi sopii saken valmistukseen kuulemma erinomaisesti.



Tällaisten kokemusten jälkeen alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, miksi monet japanilaiset ovat sitä mieltä, ettei Japanin ulkopuolelta saa oikeanlaista sushia. Monissa täkäläisissä sushipaikoissa sushipalat ovat jo valmiiksi maustettuja, eli Shizukassakaan asiakkaiden ei tarvinnut touhuta wasabin ja soijan kanssa.



Maalla kasvavista tuotteista sesongissa on tällä hetkellä ginnan (gingko nuts). Viime viikolla blogikuvissa esiintyneet keltalehtiset ginkgo-puut tuottavat ylemmässä kuvassa näkyvää hedelmää. Shizukassa niitä oli tarjolla suolattuina, joten mielikuva muistutti hiukan oliiveja.





Jälkiruokana oli kastanjaa, joka oli valmistettu japanilaiseen tapaan maustamalla se soijalla ja sokerilla. Todella hyvää, ja täsmälleen sopiva päätös hyvälle aterialle.



Sushidokoro Shizukassa oli kokkailemassa kaksi veljestä. Paikka on helposti tavoitettavissa metrolla: ravintola sijaitsee käytännössä Tozai-linjan 西28丁目 -pysäkillä. (Sapporossa on helppo navigoida, kun jonkin tietyn osoitteen löytääkseen tarvitsee hallita vain ilmansuunnat ja numerot: kadut on jaoteltu pääilmansuunnittain ja numeroitu samaan tapaan kuin New Yorkissa – nyt oltiin läntisellä 28. kadulla.)

torstaina, marraskuuta 15, 2018

Parhaat tv-sarjat



En ole kaivannut Japanissa asuessani suomalaista ruisleipää tai salmiakkia (tai ruisleipää olen kaivannut vähän niissä tilanteissa, joissa olisi ollut mukava tehdä jotain suomalaishenkistä pikkusyötävää kansainvälisiin nyyttäreihin), mutta toki olen täällä vuoden mittaan muutamaan otteeseen suomalaisiin tuotteisiin törmännyt. Japanilaiset työkaverini tekevät aina silloin tällöin työmatkojakin Suomeen, minkä jälkeen kahvihuoneen pöydältä saattaa löytyä Geisha- tai Fazermint-paketti.

Lisäksi olen saanut kotiin pariin otteeseen Suomesta tulleilta yövierailta suomalaista karkkia, jota on voinut hyödyntää vaikka tv:tä katsellessa. Tai ei minulla täällä tietenkään mitään telkkaria ole, mutta Netflixiä on päässyt toki katsomaan Japanissakin.

Tein vähän sitten Japanin Amazonista tilauksen, ja sain samalla käyttööni Amazon Primen suoratoistopalvelun. Aloittelin jo yhtenä iltana hiukan The Man in the High Castlea, ja vaikutti kyllä todella lupaavalta sarjalta. Mielenkiintoista ajatella, minkälainen maailmasta olisi tullut, jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet toisen maailmansodan. Lisäksi olen huvittanut itseäni katsomalla paria elokuvaa japaniksi dubattuna.

Mutta mitä me ylipäänsä olemme viime vuosina katsoneet tv:stä?

Netflixissä jauhantatiimin suosikkeja ovat olleet:
-Stranger Things
-Better Call Saul
-The Crown
-Black Mirror


Ja lisäksi ruokaan liittyvistä ohjelmista Ugly Delicious ja japanilainen Samurai Gourmet. Suomenkin Netflixissä on harvinaisen paljon japanilaisia sarjoja (esim. Erased on hyväksi havaittu).

Ja HBO:ssa (jota on pari kertaa kuukauden verran kokeiltu)
-Westworld
-The Handmaid’s Tale


Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

lauantaina, marraskuuta 10, 2018

Syksy Sapporossa



Sapporon syksy on kulunut viime aikoina enimmäkseen töiden merkeissä, ja mikäs siinä. Töitähän tänne on kuitenkin tultu tekemään. Työpaikan huudeilla on parveillut viime aikoina runsaasti ihmisiä kuvaamassa värikkäisiin lehtiin verhoutuneita puita, ja itsekin innostuin kaivamaan tällä viikolla yhtenä aurinkoisena aamuna kameran esille.

Eri puolilla Hokkaidoa on järjestetty syksyn mittaan kalafestivaaleja (joissa esimerkiksi grillataan kalaa ja syödään sitä sen jälkeen tikun nokasta). Tänä viikonloppuna järjestetään Otaru Shako Festival, jonka pääosassa ovat mantisravut. Meren rannalla sijaitsevaan Otaruun ajelee Sapporosta junalla reilussa puolessa tunnissa, eli oikein sopiva kohde muutaman tunnin mittaiselle ruokafestaroinnille.



Myytävänä oli monenlaista ruokaa, mutta pisimmät jonot johtivat kojuille, joissa myytiin mantisravuista tehtyä keittoa.









Ruokafestarointi Japanissa on vaan niin parasta.







Otaru Beer on erinomaista paikallista olutta. Täällä piipahdettiin ennen kuin lähdettiin kotimatkalle kohti Sapporoa:



Myös työpaikalla järjestettiin oma pieni kalafestari, kun saimme itäisen Hokkaidon rannikolta Nemuro-nimiseltä paikkakunnalta sanma-nimistä kalaa muutama viikko sitten grillattavaksemme. Aivan uskomattoman herkullista!



Osallistuin pari päivää sitten myös kansainvälisiin nyyttäreihin, joissa tosin oli enimmäkseen ruokia eri puolilta Japania, mutta ei se liiemmin haitannut, kun japanilainen ruoka on kuitenkin ylivertaisen hyvää.



Omaan toteutukseen pitää ottaa ainakin renkon-sipsit (en tosin tiedä, mahtaako suomalaisista kaupoista löytyä renkonia eli lootusjuurta) sekä kaki sushi, jonka väliin voisi laittaa vaikka savustettuakin lohta.





Kansainvälisemmältä puolelta mainittakoon algerialainen mhajeb:



Marraskuullekin on vielä riittänyt Sapporossa kauniita aurinkoisia päiviä, ja ulkolämpömittari on kivunnut parhaimmillaan jopa lähelle 20 astetta. (Sisälämpömittarikin kiipeää samoihin lukemiin ilta-aikaan, jos ensin polttaa asunnossa jonkin aikaa kaasulämmitintä.)

Talven tulostakin on ollut jo vähän viitteitä. Viime viikolla Sapporoa ympäröivillä vuorilla näkyi jo lunta, joten ehkä sitä vielä marraskuun aikana nähdään katutasossakin.



Enimmäkseen arki on maistunut riisiltä ja nuudelilta. Kuvassa esimerkiksi työpaikkaruokalan iloisen punainen karamiso ramen. En tiedä, kuinka pitkään Japanissa pitäisi asua, että oppisi ryystämään raamenia oikeaoppisesti, mutta vajaan kahdeksan kuukauden jälkeen se ei ainakaan vielä suju.





Halloweeniä vietettiin Japanissa aika innokkaasti (lähinnä tosin erilaisen krääsän ja kemujen merkeissä, eli ei kepposteluja ainakaan täällä lähitienoilla), ja nyt valmistaudutaan sitten joulun odotukseen (vaikka joulua ei täällä liiemmin juhlita tai se ei ole edes varsinainen vapaapäivä). Sapporossa pääsee jopa saksalaistyylisille joulumarkkinoille marraskuun lopulta alkaen.

lauantaina, marraskuuta 03, 2018

Michi-no-eki – tienvarsiruokaa Japanissa



Me olemme vuosien varrella automatkailleet muutamaankin otteeseen eri puolilla maailmaa. Huoltoasemaruoka teki meihin lähtemättömän vaikutuksen Italiassa ja Sveitsissä, joten oli kiinnostava päästä näkemään, minkälaista tienvarsiruokaa Japanin maaseutu tarjoili.

Vähän aikaa sitten siihen tarjoutui tilaisuus, kun vuokrasimme auton (luonnollisesti hybridin, kun Japanissa kerran oltiin, Toyota Priuksen – oli jännittävä katsella näytöstä, miten akku täyttyi vuorenrinnettä alas lasketellessa, minkä jälkeen seuraava mäki päästiin sitten aina paljolti sähkön voimalla ylös) Sapporosta ja teimme yhden päivän lyhyen roadtripin Hokkaidon eteläisempiin osiin Lake Toyalle, joka on yksi Hokkaidon keskeisistä nähtävyyksistä. Järven lähistöllä on myös tulivuoria ja onseneita, joissa pääsee kylpemään kuumissa lähteissä.







Michi-no-ekit (道の駅), suomeksi tienvarsiasemat, ovat palvelleet täkäläisiä automatkaajia parinkymmenen vuoden ajan, 1990-luvulta lähtien. Hallituksen tavoitteena oli saada kotimaan automatkailu nousuun, ja autoilijoita varten perustettiin tienvarsiasemia, joissa ruoka toimii keskeisenä houkuttimena: Paikallisesti tuotettua ruokaa on tarjolla sekä michi-no-ekien ravintoloissa että paikallisia tuotteita myyvissä farmers marketeissa.







Yllä oleva farmers market sijaitsi Rusutsu-nimisellä paikkakunnalla, joka on tunnettu possustaan. Ostimme kyseisestä michi-no-ekistä lisäksi muun muassa jumalaisen herkullisia kirsikkatomaatteja.





Ylemmän kuvan perunafritit olivat puolestaan paikallinen ruokalaji Boyo Nakayama -michi-no-ekissä, josta oli hulppeat vuoristonäköalat. Tuosta paikasta jäi mieleen vanhempi paikallinen herrashenkilö, joka oli innokas harjoittamaan englannin kielen taitoaan turisteiksi tulkitsemiensa ihmisten kanssa. Hänellä oli mukanaan myös maailmankartta, josta pääsimme osoittamaan hänelle Oulun kaupungin. Perunafrittien ohella pääsimme maistamaan myös juotavaa jogurttia.

Oulusta puheen ollen – ei kamalasti haittaisi, vaikka Suomenkin maaseudulta saisi ABC-ketjuruoan lisäksi enemmän myös paikallista ruokaa. Lähimatkailun kehittäminen ei ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa olisi Suomessakaan ollenkaan hullumpi juttu.

torstaina, marraskuuta 01, 2018

Japanilaisessa konbinissa



Ruokakaupassa käyminen on Japanissa toisinaan hiukan haastavaa. Kun kanjien lukutaito on kaukana sujuvasta (ja pakkauksiin merkityt kanjit ovat yleensä hyvin taiteellisia!), saa ostoksille varata runsaasti aikaa etenkin, jos mielii löytää kaupasta esimerkiksi jotain tiettyä maustetta.

Seicomart on hokkaidolainen konbini-ketju (konbini tulee englanninkielisestä sanasta convenience store), jossa tulee käytyä säännöllisesti senkin takia, että konbineissa pystyy maksamaan laskut (eli lähinnä omassa tapauksessani vuokran, sähkön, kaasun, veden sekä täkäläisen sairausvakuutusmaksun).



Ennen Japaniin muuttamistani olin lukenut paljon täkäläisestä hankalasta laskujen maksamisesta (pankkitilin perustaminen japanilaiseen pankkiin vaatii virallisen henkilökohtaisen leimasimen ja muuta hankalaa), joten mahdollisuus maksaa laskuja lähimpään konbiniin tuntui suoranaiselta lottovoitolta.

Konbinien pankkiautomaateista saa lisäksi usein rahaa myös kansainvälisellä luottokortilla (nimimerkillä luulin parin ensimmäisen kuukauden ajan, että käteistä rahaa saa Visalla tai MasterCardilla lähinnä vain täkäläisistä postitoimistoista).

Konbineissa voi lisäksi postittaa paketteja, ottaa kopioita kopiokoneella, ostaa lippuja erilaisiin tapahtumiin jne. (Lippujen ostamista olisi voinut testata, kun kävimme muutama viikko sitten Sapporo Domella baseball-ottelussa, mutta päädyin sitten lopulta netin kautta ostettaviin sähköisiin lippuihin.) Lisäksi konbineissa tietenkin myydään elintarvikkeiden lisäksi kaikkea mahdollista kynistä ja hammasharjoista valmiisiin ruoka-annoksiin.



Konbinien valikoimat ovat ällistyttävän monipuoliset siitä huolimatta, että suuri osa hyllypinta-alasta näyttää menevän erilaisten juomien esille laittamiseen. Japanilaiset harrastavat esimerkiksi tölkitettyjen kahvien juomista, ja ainakin joissakin konbineissa on erilaisia kahvijuomia varten erillinen lämpöhylly. Sapporossa asumisen aikana tutuksi on tullut esimerkiksi Calpis (カルピス, karupisu), joka on saanut aikoinaan innoituksensa mongolialaisesta fermentoidusta maitojuomasta.





Japanin yleisimmät konbiniketjut ovat 7-Eleven, Lawson ja FamilyMart. Yllätyin kuullessani, että 7-Eleven on nykyään japanilaisomisteinen ketju, mutta toisaalta se sopii oikein hyvin täsmällisten japanilaisten omistukseen. He takuulla noudattavat kauppaketjujen ohjekirjoja aivan tarkalleen.



Hokkaidolla on lisäksi siis Seicomart, jota suosin aina kun mahdollista. Seicomarteissa myydään Hokkaidon omia tuotteita, ja kun Hokkaidolla on myös vahvaa meijeriteollisuutta, osasin odottaa, että Seicomartista saa ainakin jäätelöä(*, jonka seassa on maitoa. Esimerkiksi ylemmässä kuvassa näkyvässä melonijäätelössä on Hokkaidon omaa maitoa sekä melonia. Oikein mukava kokonaisuus. Menisi helposti ainakin yksi muumimukillinen.

Monet Seicomarteissa myytävät jäätelöt olivat helposti lähestyttäviä, lapsuudesta asti tuttuja hedelmäisiä mehujäitä, mutta vastaan on tullut myös huomattavasti jännittävämpiä tapauksia.

Hokkaidolainen maissijäätelö vaikutti paketin läpi tunnusteltuna siltä, että sisällä olisi ihan oikea maissintähkä, mutta ei sentään: Sisältä paljastui (mikäli tulkitsin tilanteen oikein) maissin muotoinen vohveli, jonka sisällä oli jäätelöä. Kokonaisuus maistui hyvin vahvasti maissilta, joten ilmeisesti jäätelö oli maissilla maustettua. Jostakin kaupasta tarttui mukaan myös jäätelö, joka näytti erehdyttävästi ananasrenkaalta.

Konbinien tuotteet saattavat kuulemma toisinaan vaihtua hyvinkin tiuhaan tahtiin. Eli jos ihastuu johonkin tiettyyn jäätelöön, sitä ei välttämättä saa käsiinsä enää uudestaan. Tällä kertaa jäätelötestini loppui syyskuun alun pahaan maanjäristykseen (tai maanjäristystä seuranneeseen sähkökatkoon), jonka jälkeen ei ollut hetkeen pakastamista vaativia tuotteita myynnissä. Sen jälkeen ilmat viilenivätkin jo sen verran, ettei kaivannut enää ylimääräistä viilennystä.





Suomeen palattuani kaipaan Japanista muun muassa sitä, että kaupasta saa valmiita bentobokseja, hyvälaatuista sushia ja muunkinlaista laadukasta ja terveellistä valmista syötävää. Seicomartissa on myös oma HotChef-hyllynsä, josta saa lämmintäkin ruokaa. Sopii hyvin pitkää työpäivää tekeville kiireisille japanilaisille (ja tällä hetkellä myös minulle, koska en ennätä viettää kotikeittiössä kovinkaan paljon aikaa). Kaikkein ylimmässä kuvassa viikonloppupäivän myöhäinen lounas, joka on pukeutunut syysasuunsa.

(* Hokkaidon kesä ei ole onneksi yhtä kuuma kuin eteläisemmillä saarilla (nyt jo sympatiseeraan niitä urheilijoita, jotka joutuvat urheilemaan Tokion olympialaisissa vuonna 2020), mutta kyllä täälläkin oli kesällä sen verran kuumaa, että onnistuin elokuussa perustelemaan itselleni pienen jäätelötestin tekemisen.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails