keskiviikkona, helmikuuta 14, 2018

Ystävänpäiväruokaa



Hyvää ystävänpäivää! Päädyin tänä vuonna nostalgisena (ja toki myös hiukan nolona, nimim. aikamoinen koettelemus lukea yli kymmenen vuoden takaisia ruokapäiväkirjamerkintöjä) kurkistelemaan Pastanjauhannan menneiden helmikuiden ystävänpäiväpostauksiin:

Aivan ensimmäisenä jauhantaystävänpäivänä (helmikuussa 2006) olen fiilistellyt täällä sydänkäpyselle tarjottavan simpukkapadan parissa.

Tasan kymmenen vuotta sitten olen kirjoittanut herne-maissi-paprika -aiheisen postauksen maissikanaa sisältävästä linssisalaatista (olin näköjään kymmenen vuotta sitten myös leipäohjeiden lumoissa).

Yritän parhaillani pohtia, minkälainen ystävänpäivän ateria voisi tänä vuonna kenties olla. Aasian suunnan maut houkuttelevat, mutta suolaiset suupalatkin maistuisivat. Viime viikonlopun majava-aterialla saimme alkupalaksi hauskoja pikkusyötäviä, joiden kanssa tarjolla oli ystävänpäivää enteillen rosé-kuohuviiniä:

Rapu-mäticocktail (ohje Viinikellarista)

2 dl käsinkuorittuja tuoreita katkarapuja (tai sulatettuja pakastekatkarapuja)
10 cm pala varsisellerin vartta
1 pieni salottisipuli
0,5 dl ranskankermaa
0,5 dl majoneesia
0,5 tl tomaattipyreetä
puolikas appelsiini
tabascoa oman maun mukaan
2 rkl siianmätiä (tai esim. kirjolohenmätiä)
suolaa

Koristeeksi
mätiä
ruohosipulia hienonnettuna

Valuta ja kuivaa katkaravut. Valuta mäti.
Leikkaa varsiselleri ja kuorittu salottisipuli mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.
Yhdistä kulhossa ranskankerma, majoneesi ja tomaattipyree.
Raasta appelsiinin kuori (vain oranssi osa) kastikkeen joukkoon. Purista noin 2 rkl appelsiinin mehua kastikkeeseen.
Mausta tabascolla. Kaada kastike rapujen joukkoon.
Lisää sipuli ja selleri, sekoita ja anna maustua jääkaapissa. Parhaimmillaan maustuneet ravut ovat seuraavana päivänä.
Lisää mäti rapujen joukkoon ennen tarjoilua. Maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
Laita lusikallinen seosta keksikuppiin tai leivälle. Koristele mädillä ja ruohosipulilla.

tiistaina, helmikuuta 13, 2018

Matka Puerto de la Cruziin ja kokemuksia all inclusive -hotellista



Tämä vuosi ei alkanut ruokaharrastuksen kannalta (tai ylipäänsä muutenkaan) kovin suotuisissa merkeissä. Sairastuin nimittäin heti vuoden alkajaisiksi influenssaan, joka kehittyi vielä keuhkokuumeeksi seurauksella, että keuhkoja repivä yskä on edelleen seuralaisenani. En yleensä ole juuri koskaan kuumeessa tai menetä ruokahaluani, mutta nyt kun tammikuussa sairastin yhtä aikaa nielu-, silmä- ja korvatulehdusta, pystyin syömään lähinnä pakastemarjoista tehtyjä smoothieta ja kaupan pakastealtaasta ostettuja mehujäitä (sekä pakon sanelemana useampaa erilaista antibioottia). Kirjoitustyötkään eivät sujuneet suunnitellulla tavalla. Viime vuodenvaihteeseen sijoittunut Kanarian-matkakin on jäänyt vaille matkaraporttia, mutta nyt on aika korjata tilannetta.

Olen viimeisen vuoden ajan säästänyt lähitulevaisuudessa häämöttävää isompaa reissua varten, mutta vuodenvaihteessa meille tarjoutui tilaisuus matkustaa jauhantapuolison vanhempien kustantamana (isommalla porukalla) Teneriffalle Puerto de la Cruziin. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kanarian saarilla, ja etenkin Teneriffa on kuulostanut aina erityisen pahalta turistirysältä, mutta ennakkoluuloista luopuminen kannattaa, sillä reissukohde osoittautui kerrassaan mainioksi. En yhtään ihmettele, että Puerto de la Cruzin turismi yltää 1800-luvulle saakka. Kaupunki on ympäristöineen todella kaunis ja ilmasto oli keskitalvellakin hyvin miellyttävä (sadepäiviä ei sattunut omalle matkaviikollemme ollenkaan).



Hotellimme H10 Tenerife Playa sijaitsi kerrassaan mahtavalla paikalla (meren ja Lago Martianezin merivesialtaiden äärellä), ja viidennen kerroksen parvekkeelta oli hauska kuunnella aaltoja ja katsoa aloittelevien surffaajien harjoittelua. Samaten hotellin toisessa kerroksessa sijaitsevasta ravintolasta avautui huikaisevan hieno merinäköala. Sitä kelpasi katsella, kun söi aamiaiseksi paikallisia pieniä banaaneja:





Olin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni all inclusive -matkalla, joihin olen aina suhtautunut epäluuloisesti syystä, että niitä suosimalla rajoittaa paitsi omia ruokailumahdollisuuksiaan myös paikallisten toimijoiden mahdollisuutta ansaita elantoaan myymällä ruokaa matkailijoille. Myös alueen kulttuuriperintöön tutustuminen sekä muut paikalliset elämykset saattavat jäädä herkemmin väliin, jos hotellilla on rajattomasti tarjolla ilmaista (tai ennalta maksettua) ruokaa ja juomaa. Toisin sanoen all inclusive -matkojen suuri suosio vähentää myös paikallisten oppaiden, lipunmyyjien, autonkuljettajien ja monien muiden ammattiryhmien työmahdollisuuksia.

Etenkään suurten matkatoimistoketjujen all inclusive -hotelleissa en kovin mielelläni yöpyisi. Esimerkiksi Gambia yritti parikymmentä vuotta sitten kieltää all inclusive -matkojen myymisen kokonaan, koska matkailusta koituvien taloudellisten hyötyjen nähtiin valuvan liiaksi kansainvälisten matkanjärjestäjien taskuihin. Myös Teneriffan kaltaiseen haavoittuvaan saariympäristöön tekee mielellään matkan siten, että voi samalla olla jollain tavoin hyödyksi myös paikallisille asukkaille. En tosin tiedä, mistä suuret hotellitketjut hankkivat all inclusive -hotellien ruokansa; toiveissa olisi, että nekin voisivat suosia myös paikallisia tuotteita ainakin jossain määrin.



Oman espanjalaisen hotelliketjumme all inclusive -matka sopi oikein hyvin eri-ikäisistä matkaajista koostuneelle suurelle matkaseurueelle, ja elämyksiäkin riitti, kun hintaan sisältyi esimerkiksi uudenvuodenaaton hulppea gaalaillallinen. Paikallisiakin ruokalajeja oli tarjolla. Heti ensimmäisen matkapäivän aamiaisella oli tarjolla herkullista espanjalaista munakasta ja lounaalla pääsin maistamaan papas arrugadas -perunoita sekä kahdenlaista (korianterilla maustettua vihreää ja paprikaa sisältävää punaista) mojo-kastiketta. Tarjolla olisi ollut myös empanadoja (eli paikallisia suolaisia pasteijoita) ja paellaa. Ruokaa oli kaiken kaikkiaan tarjolla todella paljon, eli ruokahävikkiä syntyy varmasti väistämättä melkoisesti.





Kyselin täällä Pastanjauhannassa ennen reissua Kanarian ruokavinkkejä, jotka olivatkin oikein hyödyllisiä. Esimerkiksi G-Astronomiaa-blogin listaus Mitä Teneriffalla kannattaa syödä oli mahtavan kattava ja asiantunteva tietopaketti aiheesta.

Olisimme suosineet mielellämme enemmän myös paikallisia ravintoloita, mutta esimerkiksi banaaniviljelmien keskellä sijaitseva kiinnostava Restaurante Haydée oli kiinni juuri silloin, kun olisimme siellä vierailleet. Läheisessä La Orotavan pikkukaupungissa piti olla muutenkin runsaasti mielenkiintoisia ruokapaikkoja, mutta menimme sinne vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin mikään ravintola ei pitänyt oviaan auki. Sillä sipuli -bloggaajien suosittelemaan Tasca Ihüey -nimiseen paikkaan pääsimme sentään ruokailemaan ja maistelemaan myös paikallista kanarialaista valkoviiniä.

Huonoa tuuria oli mukana muutenkin. Kävimme yhtenä päivänä Teneriffan lounaisrannikolla valaiden katseluun keskittyneellä veneretkellä (lähtö Playa de las Américasista). Meidän kohdallemme sattui ainoastaan yksi delfiiniperhe, mutta pallopäävalaita ei sattunut reitille ollenkaan, vaikka niitä kuulemma yleensä näkee sataprosenttisella varmuudella. Myös tulivuori Teidelle nouseminen jäi harmillisesti väliin (protip: kannattaa ostaa lippu etukäteen netistä). Kokemista ja näkemistä jäi siis vielä mahdollisille tulevillekin Teneriffan-reissuille.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2018

Ateria majavasta



Tuttavapariskuntamme kysyi meiltä vähän aikaa sitten, haluaisimmeko tulla kokkaamaan heidän kanssaan aterian majavanlihasta, jota pariskunnan toinen osapuoli oli saanut haltuunsa Kainuun suunnalla sijaitsevalta kotipaikkakunnaltaan.

Me olimme luonnollisesti heti valmiita siitä huolimatta, että monikaan majavanlihaa maistanut ei tuntunut pitävän makuelämystä kovinkaan mainiona. Eräskin majavaa metsästänyt tuttuni totesi, että majavanlihaa pystyy syömään ainoastaan pekoniin käärittynä ja savustettuna. Maku-lehden nettisivuilta löytyi pekonia ja savuaromeita sisältävä ohje, joka otettiin toteutukseen pienin muutoksin:

Pekonimajava

2 kg majavanlihaa (selkää)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
340 g pekonia
1 dl tuoreyrttiseosta (hienonnettuna, esim. timjamia, salviaa, rakuunaa)
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Poista majavan selkälihasta mahdolliset kalvot (myös rasva poistettiin huolella). Suolaa ja pippuroi liha.
Nosta majavanselkä kinkkupussiin ja sulje pussi. Leikkaa pussin kulmaan reikä.
Kypsennä lihaa 120-asteisessa uunissa noin 3 tuntia. Anna jäähtyä.
Leikkaa lihat irti selkärangan molemmilta puolilta mahdollisimman isoina paloina. Irrota selkärangasta liha mahdollisimman tarkkaan.
Ota puolet pekoneista ja levitä pöydälle limittäin noin 30 × 30 cm:n kokoiseksi levyksi (me asettelimme pekonia ristikkäin niin, että se muodosti alla näkyvän pekonikudoksen). Ripottele puolet yrteistä pekonien keskelle. Nosta päälle majavanlihat pitkänomaiseksi keoksi. Lisää kasan päälle loput yrtit ja mausteet.
Kääntele pekonien reunat lihakeon päälle. Peitä keko lopuilla pekoneilla siten, ettei lihaa näy mistään. Kypsennä kääröä 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.









Alkuperäiseen ohjeeseen sisältynyt savustusvaihe jäi lopulta kokonaan pois, mutta se ei haitannut ollenkaan, koska majavan maku oli itsessäänkin oikein hyvä: se toi mieleen jonkin riistalinnun maun, eli maku oli kohtalaisen mieto, mutta siinä oli kuitenkin sopivasti metsäistä riistaisuutta.

Nyhtömajavan kanssa samalle lautaselle päätyi kanttarellirisotto, joka toteutettiin soveltaen täältä löytyvällä suppilovahverorisoton ohjeella.



Majavalle sopiva viini oli aiheuttanut paikallisen Alkon työntekijälle hiukan selvitystyötä, mutta kirjallisuutta tutkittuaan hänen suosituksensa oli espanjalainen Lan Gran Reserva 2010. Oikein onnistunut ilta ja ateria kokonaisuudessaan!




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails