maanantaina, tammikuuta 31, 2011

Arvonnassa Viivin ja Wagnerin keittokirja

Kirja-arvonta on nyt suoritettu, ja arpaonni kohtasi Ruokailmiö-blogin Katjuzqaa. Katjuzqa kirjoitti ruokablogeista muun muassa näin:
"Tarkistelen aina reseptimahdollisuuksia netistä ja ruokablogit ovat siitä oivallisia, että joku on juuri oikeasti tehnyt sitä ruokaa. Kuvia on kiva katsella."

Minäkin innostuin katselemaan Ruokailmiön reseptimahdollisuuksia, ja katseeni kiinnittyi saman tien houkuttelevaan pinaattilättyjen ohjeeseen. Pinaattilättyjen kanssa on vähän sama juttu kuin kalapuikoilla: kun on niin tottunut ruokien einesversioihin, on vaikea edes hoksata, että niitä voi tehdä myös itse.

Ruokailmiöstä löytyy reseptien lisäksi myös muunlaisia kiinnostavia ruokakirjoituksia, esimerkiksi aiheesta kouluruoka, päivän lisäaineet sekä ennen kaikkea tietenkin Oulu.

En olekaan ehtinyt tehdä hetkeen uusia ruokablogilöytöjä. Te muuthan voisitte vaikka vihjaista omista löydöksistänne (tai uusista perustamistanne ruokablogeista) vaikka tämän postauksen kommenttilaatikkoon, niin tietäisin tulla lueskelemaan.

sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Lempeä tomaattikeitto

Saimme lukijaltamme vähän aikaa sitten tomaattikeiton ohjeen, ja siitäkös minä sain hyvän tekosyyn tuoreiden tomaattien ostoon. Jos joku meille ruokaohjeen lähettää, niin pitäähän sitä kokeilla mahdollisimman aidossa ja alkuperäisessä muodossaan.

Keittoon päätyi kuudesta tomaatista tosin ainoastaan viisi, kun tulin ahmaisseeksi yhden tomaateista ihan tuoreeltaan:
Lempeä tomaattikeitto

500 g luomutomaattimurskaa
6 kpl tuoreita tomaatteja
100 g kidneypapuja
2 tl suolaa
loraus punaviiniä
3 rkl tummaa siirappia
1 iso punasipuli
3 valkosipulinkynttä
100 g mascarponejuustoa

Laita tomaattimurska ja pavut liedelle kiehumaan reiluun kattilaan ja leikkaa sillä aikaa tuoreet tomaatit pienempään osaan. Lisää tomaatteja keiton sekaan sitä mukaa kun saat niitä lohkottua. Leikkaa valkosipulinkynnet ja punasipuli pienemmäksi ja lisää mukaan.
Anna kiehua kevyesti kuplien n. 20 min. Mausta suolalla, punaviinillä ja siirapilla.
Nosta keitto liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Lisää mukaan mascarpone ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi samettiseksi keitoksi.

lauantaina, tammikuuta 29, 2011

Juustoiset muffinssit ja kaappihaaste

Uuden Mustan Katja heitti meille keittiön kulmakiviä koskevan haasteen, joka on saanut innoituksensa roskiin heitettävän ruuan määrästä.

Tunnustan. Minullakin oli aiemmin tapana tehdä kamalasti heräteostoksia ruokakaupassa ja reissussa. Kaikenlaiset purnukat näyttivät kaupan hyllyllä niin kivoilta, etteihän niitä voinut vastustaa. Mutta kotioloissa ne samaiset putelit muuttuivat melkein saman tien turhanpäiväiseksi hyllyntäytteeksi.

Siksi olen viime aikoina pitänyt reissutuliaisetkin aika tylsinä: mukaan on lähtenyt vain hunajaa ja ehkä jokin satunnainen viinipullo. Eli semmoisia asioita, jotka tulee ihan varmasti myös käytettyä.

Ihan varmasti käytän myös kaikkia keittiöni kulmakiviaineksia:

-sipulia ja valkosipulia
-tomaattimurskaa ja -pyrettä + aurinkokuivattuja tomaatteja
-oliiviöljyjä ja rypsiöljyä
-voita
-juoksevaa hunajaa
-kreikkalaista jogurttia
-parmesaania
-näkkileipää ja ruisvarrasleipää
-pähkinöitä ja jyviä
-porkkanoita
-mehua (mieluiten äidin tekemää marjamehua, mutta sen puutteessa kaupan karpalomehua tai luomuappelsiinia)
-ketsuppia (Heinzia) ja sinappia (dijonia ja tavallista Turun sinappia)
-viinietikoita, väkiviinaetikkaa, soijaa, worcestershire-soosia
-kaikenlaisia mausteita; ennen kaikkea tietenkin suolaa, mustapippuria, kuivattuja yrttejä, chilijauhetta
-teetä ja kahvia
-kaakaojauhetta ja tummaa suklaata
-munia
-jauhoja
-kuivahiivaa, leivinjauhetta, ruokasoodaa
-sokeria (myös ruskeaa ja vaniljasokeria), siirappia
-pastaa (spagettia ja penneä)
-kaurahiutaleita
-papuja ja linssejä
-ohrasuurimoita
-kapriksia, hillosipuleita, suolakurkkuja, oliiveja
-inkiväärinjuurta
-pari pakollista sitrushedelmää
-kesällä talteen jemmattuja marjoja ja sieniä

Tuoreita kasviksia, lihaa, kalaa ja meijerituotteita ostetaan muutaman kerran viikossa tarpeen mukaan. Kesällä tietenkin on ikkunalauta täynnä tuoreita yrttejä, mutta tähän aikaan vuodesta pitää yrittää pärjätä ennen kaikkea kuivatuilla.

Lisäksi jääkaapissa pyörii aina pari epämääräistä juustonjämää. Viime sunnuntaina tein kivoja aamiaismuffinsseja, joihin pystyi kätevästi raastamaan juustonkantoja ja keksimään käyttöä ylijäämäjugurtillekin:
Aamiaismuffinssit (12 kpl)

4 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl soodaa (laitoin itse ainoastaan reilun teelusikallisen)
½ tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
n. 5 dl maustamatonta jogurttia
juustoraastetta
auringonkukansiemeniä tai vastaavia

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. (Jos muffinssivuokasi on muuta kuin silikonia, kehoitan voitelemaan sen kiinnitarttumisen ehkäisyksi). Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja jogurtti, sekoita. Lusikoi silikonivuokaan. Ripottele päälle siemeniä. Paista uunissa 15-20 minuuttia.

Näitä Saara Törmän ohjeistamia aamiaismuffinsseja on tehty aiemmin vaikka kuinka monessa suomalaisessa blogikeittiössä: Lettupannulassa, Kädenväännössä sekä Sillä sipulissa.

torstaina, tammikuuta 27, 2011

Chilit viljelyyn

Me olemme vihdoin ja viimein ryhtymässä täällä Jauhantapajalla chili-ihmisiksi. On meillä toki kasvanut chilintaimia ruukkupuutarhassa vaikka kuinka monena kesänä, mutta chilien tarkemmista lajikkeista sun muista meillä ei ole varsinaisesti ollut minkäänlaista käsitystä.

Lähinnä olen tuntenut sen pitkulaisen kaupassa myytävän thai-chilin sekä lisäksi Habaneron ja vähän äkäisemmän Naga Morichin. Todella asiantuntevaa.

Mutta nyt innostuimme tilaamaan itsellemme Fataliin valmispaketeista aloittelijanpakkauksen sekä Fatalii's Chile Jungle -siemenkokoelman. Nyt olisi siis vaikka millä mitalla uudenlaisia lajikkeita luvassa, kunhan vaan saisimme siemenet ensin kasvamaan ja sen jälkeen tuottamaan vielä hedelmää.

Istuttamispuuhiin ryhdyimme sunnuntaina 23. tammikuuta. Siemenet pantiin itämään kivivillakuutioihin, jotka kostutettiin kauttaaltaan ja asetettiin sitten veteen uiskentelemaan (siten, että kosteutta riittää mutta toisaalta siten, että siemenet eivät huku).

Chilipalstoja lueskeltuani olen erityisen kiinnostunut Aji Cristal -lajikkeesta, jota olen käyttänyt viime aikoina ruuanlaitossa myös jauhemaisessa olomuodossa.

Oikein hyvällä mielikuvituksella varustettu ihminen voisi sanoa, että nimenmaan Aji Cristalin siemenistä on kasvanut ihan pikkiriikkistä itua. Olen nyt tietenkin toiveikas, että edes jonkinlaista vihreää nousisi näkyville viimeistään tämän viikon loppuun mennessä.

Kivivillakuutiot on tarkoitus laittaa jatkossakin vesiviljelyyn, ja samoja chililajikkeita voisi kokeilla lähiviikkojen aikana myös multaan istutettuna. Palaamme siis (toivon mukaan) asiaan mahdollisimman pian.

(Kiitokset vielä Kokeille ja Poteille chili-innostuksen tartuttamisesta.)

keskiviikkona, tammikuuta 26, 2011

Lihaleipäpöydän äärellä

Kuten Peruspöperölän Virpi ehti jo mainita, saimme pari viikkoa sitten istua yhteisten ruokatuttaviemme pöytään nauttimaan tuhdin ja maukkaan aterian. Kollektiivisen kokkausillan aikana jouduttiin useampikin sormi paikkaamaan erilaisten keittiötarvikkeiden jäljiltä, mutta ruokailijoiden lukumäärä täsmäsi onneksi kuitenkin vielä jälkiruokavaiheessakin.

Alkuun saimme ruokahalua rakentavat Bloody Maryt, joiden jälkeen alkupaloiksi saapui todella rapeita ja herkullisia latkoja - eli pannukakkutyyppisiä perunaröstejä, jotka nautittiin smetanan ja itse tehdyn omenasoseen kanssa. Smetanan hapokkuus ja omenasoseen makeus täydensivät oivallisesti latkojen pehmeää täyteläisyyttä, jolloin suuhunsa sai oikeaoppisesti hyvän otoksen vastamakuja ja erilaisia tekstuureita yhtä aikaa.

Pääruokana oli isännän jo hyvissä ajoin etukäteen hehkuttamia, todella lihaisia ja maittavia sandwicheja. Herra oli valmistautunut huolella etukäteen ja laittanut melkoisen palasen naudanrintaa viikkoa aiemmin suolaliemeen. Nautintapäivänä lihaa oli kypsytelty pikku hiljaa miedolla lämmöllä ja lopuksi vielä vetäytetty folion sisässä niin, että kaikki rasva ja jänteet olivat liuenneet tai tirisseet pois kypsyttäen ja maustaen samalla lihaa, josta oli näin saatu äärimmäisen mehukasta ja mureaa.

Useampi lihanytynen hupeni samoin tein maistiaisia pitkin sormin kärkkyneen yleisön suihin, mutta valtaosasta laadittiin sandwicheja paahtoleivän, itse tehdyn majoneesin, suolakurkun ja ärhäkän sinapin avulla.

Illan majoneesivastaava oli kuulemma saanut hiottua majoneesiproseduurinsa lähes pomminvarmaksi ja valisti, että keskeisimpiä onnistumistekijöitä on huoneenlämpöinen muna. Lienen itse väsännyt välillä liian kylmästä, kun ei se minulta vieläkään aivan joka kerralla luonnistu.

Vakituiseksi jäätelökoneenkuljettajaksemme muodostunut Insinöörikeittiön Pekka vastasi jälleen jälkiruoasta. Tämänkertainen vaniljajäätelö oli niin onnistunutta, että sitä ylistettiin pitkään ja kaikista suista - sen, mitä jäätelönsyönniltä ehdittiin. Jäätelö tarjottiin herkullisen, aidolla ihralla ryyditettyyn voitaikinaan leivotun mustikkapiirakan kera.

Kerrassaan mainioita ruokalajeja siis - ja osin sellaista, että ainoa tapa nauttia tämänkaltaisista mauista on valmistaa sitä itse. Täkäläisiin ravintolakeittiöihin moni mm. Kellerin nimiin vannovien ystäviemme teos olisi liian töisevä, eikä toisaalta säilyvyys mahdollistaisi teollista jakelua nykyisenkaltaisessa järjestelmässä.

tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Simpukkasalaatti kera palsternakan ja pekonin

Nyt kannattaa laittaa ruokaa palsternakasta. Tätä salaattia varten pääsi paistamaan pieniä palsternakkasipsejä, jotka sopivat aikamoisen hyvin yhteen rapean pekonin kanssa.

Ohje on Fiona Beckettin kirjasta Ystävien kesken: ruokaa ja viiniä uudella tavalla, josta löytyy tämmöisiä vähän juhlallisempiakin ruokaohjeita:
Lämmin kampasimpukkasalaatti rapean pekonin ja palsternakkalastujen kera (kahdelle)

1 palsternakka
6 suurta tuoretta kampasimpukkaa (meillä pakastettuja)
1 rkl oliiviöljyä sekä vähän lisää salaatinkastikkeeseen
60 g pancetta-pekonia kuutioina
4 rkl täyteläistä kuivaa valkoviiniä
2 rkl kalalientä tai vettä
1 rkl kuohukermaa tai ranskankermaa
pieni pussillinen (n. 80 g) valmista salaattisekoitusta
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria
kasviöljyä paistamiseen

Valmista ensin palsternakkalastut. Kuori palsternakka ja poista kanta. Vuole palsternakasta ohuita lastuja kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Kaada kasviöljyä wokkiin noin neljäsosapannullinen ja lämmitä hyvin kuumaksi. Uppopaista lastuja rasvassa muutama kerrallaan ja nosta reikäkauhalla lautaselle jäähtymään, kun ne alkavat ruskistua. Mausta kevyesti suolalla.
Mausta kampasimpukat kummaltakin puolelta suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna paistinpannu ja lisää oliiviöljy. Paista pekoni öljyssä rapeaksi, nosta pannusta reikäkauhalla ja valuta rasva pois. Pane pannu takaisin levylle ja kuumenna minuutin verran, kunnes se melkein savuaa. Pane sitten simpukat pannuun ja kypsennä niitä 1-1,5 minuuttia paksuudesta riippuen. Käännä ja paista yhtä kauan toiselta puolelta. Nosta pannusta, mutta pidä lämpiminä. Kaada valkoviini pannuun ja anna kiehua, kunnes puolet on haihtunut. Lisää kalaliemi ja keitä, kunnes nestettä on jäljellä yhteensä enää muutama ruokalusikallinen. Kaada joukkoon kampasimpukoista irronnut neste ja lisää kerma. Tarkista maku ja lisää pippuria ja vähän suolaa tarvittaessa. Kuumenna vielä muutama sekunti.
Jaa salaatinlehdet lautasille ja ripottele niiden päälle pekonikuutiot. Pirskota pinnalle vähän oliiviöljyä ja mausta miedosti suolalla ja pippurilla. Asettele palsternakkalastut päällimmäiseksi. Jaa kummallekin lautaselle kolme kampasimpukkaa ja kaada päälle kastike. Tarjoa heti.

maanantaina, tammikuuta 24, 2011

Mitä asioita suomalaisesta ruokakulttuurista siirtäisit jälkipolville?

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre antoi kuukauden ruokabloggaajille haasteen: "Minkä asian suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän tai vahvistuvan jälkipolville?"

Minulle se asia on leipä ja leivän leipominen. Suomessa on vanha leipäkulttuuri, ja täällä on perinteisesti tehty monenlaista leipää. Mikäli muistan aikoinaan opiskelemistani asioista yhtään mitään, niin itäisessä Suomessa leivinuuni on lämmennyt usein ja leipää on leivottu viikoittain (samalla on tietenkin voinut valmistaa karjalanpaistin tyylisiä uuniruokia). Länsi-Suomessa leipää on puolestaan leivottu harvemmin ja paljon kerrallaan: reikäleiviksi leivotut leivät on sijoitettu kuivumaan katossa oleviin vartaisiin.

Itäsuomalaiset ovat siis iloisia pehmeän leivän syöjiä, kun taas läntisemmän Suomen asukkaat ovat ehkä sitten kovaan leipään tottuneita suorituskeskeisiä puurtajia. Terveisiä vaan täältä Suomen länsilaidalta.

Nykymaailmassa itäistä ja läntistä leipäkulttuuria ei ole enää tietenkään olemassa, kun vaikutteet ovat sekoittuneet ja ostoleipä on vallannut suomalaisten keittiöt. Leivän valmistaminen on kaiken lisäksi keskittynyt viime vuosina muutamalle suurelle leipomolle, joten paikalliset leipäperinteet ovat kadonneet kaupan hyllyltä aikaa sitten.

Pienemmissä leipämyymälöissä saattaa sentään silloin tällöin törmätä vielä kiinnostaviin leipätuttavuuksiin. Oulun Kauppahallista on ainakin joskus saattanut saada kainuulaista tervaleipää.

Minä heräsin suomalaisen leipäkulttuurin hienouteen vasta kesällä 2007, kun reissullamme Amerikan länsirannikolle pääsin Portlandissa tutustumaan kirjakaupassa valtavan suureen keittokirjaosastoon. Minähän leiriydyin tietenkin hyllyjen väliin vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja tulin selanneeksi siellä ollessani myös muutamaa leipäkirjaa.

Ällistyksekseni huomasin, että vaikka kuinka monessa englanninkielisessä leipäkirjassa oli useampiakin esimerkkejä myös suomalaisista leivistä. Muunlaisista ruokakirjoista Suomi puolestaan loisti poissaolollaan.

Meillä äiti teki jatkuvasti leipää itse kotona, joten leivontapäivät eivät jääneet mieleeni mitenkään tavallisuudesta poikkeavina kohokohtina. Kotoisa leipä oli tuttua ja turvallista, ja muistan joskus lapsena jopa kadehtineeni kavereiden kaupasta ostettuja Sam-sämpylöitä, jotka olivat siihen aikaan uusinta uutta.

Enpähän olisi silloin ajatellut, että omistan joskus vielä itsekin leivinuunin tai että kirjoittaisin leivän ihanuutta hehkuttavia postauksia blogiini. Olen vaan tätä nykyä suorastaan riippuvainen siitä tunteesta, jonka saa itse leivotusta leivästä. Etenkin monet vuokaleivät ovat suorastaan ällistyttävän helppoja, koska niissä ainekset usein vain sekoitetaan ja kipataan vuokaan paistumaan.

Nolostuksekseni täytyy kuitenkin tunnustaa, että osaan tehdä paremmin italialaista ciabattaa kuin perisuomalaista ohrarieskaa. Leivontaperinteet eivät ole siis vielä liiemmin kulkeutuneet äidiltä tyttärelle – toiseen suuntaan on sen sijaan ollut kulkua, sillä äiti on pyytänyt minulta ohjetta muun muassa usein leipomaani saaristolaisleipään.

Tosin leivottiin meillä kotona paljon sämpylöitäkin, ja niitähän minä opin viimein neljä vuotta sitten leipomaan. Viimeksi tein rahkasämpylöitä, joihin ohjeen otin kirjasta nimeltä Leivo itse hyvää leipää (2005):
Rahkasämpylät

25 g voita
3 dl maitoa
25 g (1/2 palaa) tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
100 g maitorahkaa
noin 8 dl vehnäjauhoja

voiteluun
maitoa tai kananmunaa

Sulata rasva kattilassa. Lisää maito. Lämmitä taikinaneste kädenlämpöiseksi (37°C). Murenna hiiva taikinakulhoon. Kaada sen päälle hiukan taikinanestettä ja sekoita, kunnes hiiva liukenee.
Lisää kulhoon suola, maitorahka ja loput taikinanesteestä sekä suurin osa jauhoista. Vaivaa taikina niin kimmoisaksi, että se irtoaa kulhon reunoista. Kohota sitä leivinliinan alla noin 20 minuuttia.
Kumoa taikina leivinlaudalle. Vaivaa se siinä uudestaan ja muovaa pyöreiksi tai soikeiksi sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä leivinpaperin päällä pelleillä, jotka peität leivinliinoilla. Voitele sämpylät vähällä maidolla tai kevyesti vatkatulla kananmunalla.
Kypsennä sämpylöitä uunin keskitasolla 250 asteessa noin kahdeksan minuuttia. Nosta sämpylät leivinristikolle ja jäädytä leivinliinan alla.

Osan jauhoista voi korvata 1/2-1 desillä vehnäleseitä. Itse en tehnyt niin, mutta käytin jauhoina täysjyvävehnää.

Toisinaan on hauska testailla vähän jännittävämpiäkin leipäohjeita. Miltä mahtaisikaan maistua kesäkurpitsaleipä? Luultavasti aika makealta. Entä tiikerikakkumainen kurpitsaleipä?

Mitä asioita suomalaisesta ruokakulttuurista sinä siirtäisit jälkipolville?

sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011

Mitä tehdä hunajasta?

Joku on ehkä saattanut huomata, että minulla on muutamia lempiraaka-aineita. Sellaisia kuin vaikka tomaatti, punajuuri, feta ja sitruuna. Viime kuukausien aikana olen alkanut kaivata ruokiin yhä useammin myös chilin tuomaa potkua, ja yhtenä kohtalaisen uutena kestosuosikkina minulla on hunaja.

Hunaja vaan on. Sitä voi lorauttaa leipätaikinaan, ja se sopii hapokkaiden tuotteiden vastapariksi paremmin kuin mikään muu. Hunajaa kannattaa valuttaa vuohenjuuston päälle, se sopii hyvin jugurtin sekaan ja kaiken huipuksi siinä voi paistaa pekonia.

Eikä minua haittaa, vaikka hunaja maistuu ruuassakin. Näissä perjantai-iltaa juhlistaneissa juomissa se maistui oikeinkin selvästi:
Berry Sweetheart

6 cl karpalomehua
6 cl omenamehua
1-2 cl hunajaa (maun mukaan, kahdella tulee hyvin hunajainen lopputulos)
4 cl votkaa

Laita cocktail-ravistimeen tms. astiaan reilusti jäitä, jotta saat juoma-ainekset viilennettyä samalla, kun sekoitat juomat. Jos taloutenne ravistin on vielä kaupan hyllyllä, mikä tahansa pakastusrasia tms. näppärästi suljettava aski ajaa asian aivan hyvin. Silloin jäät kannattaa siivilöidä juomasta lopuksi vaikka normaalilla siivilällä. Tarkoitusta varten valmistetuissa ravistimissa on yleensä jonkinlainen sisäänrakennettu tai kätevästi kiinnitettävä jääsihti.
Lisää ainekset jäiden sekaan. Mitat ovat yhdelle juomalle, eli jos teet kerralla useamman, kaada aineita vastaavasti enemmän.
Sulje ravistin, ravista hetki tomerasti ja sihtaa juoma sitten laseihin niin, että jäät jäävät ravistimeen.

perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Crème brûlée eli paahtovanukas

Creme bruleesta eli paahtovanukkaasta on yhtäkkiä tullut tuttujen keskuudessa ihan valtava hitti. Tuntuu, että kaikilla on tätä nykyä oma tohotuspoltin, jolla pystyy polttamaan vanukkaan sokeroidun pinnan mukavan ruskeaksi. Olen päättänyt viimein opetella tekemään kyseistä jälkiruokaa itsekin.

Paahtovanukas on muuten varsin vaivaton jälkiruoka, mutta jähmettyminen ei aina ota uunissa onnistuakseen. Olisikin ehkä parempi, jos vanukasastiat olisivat mahdollisimman matalat ja laakeat. Olen tutkaillut viime viikkojen aikana vaikka kuinka monia vanukasohjeita ja kokeillut ihan ensimmäisenä kaikkein perinteisintä vaniljalla maustettua bruleeta.

Käytin tohotinta siinä vaiheessa ensimmäistä kertaa ja onnistuin luonnollisesti sytyttämään vanukkaan pinnan palamaan. Senkin homman voi siis näköjään mokata, kun ei vaan osaa. No, ihan hyvää oli onneksi silti, kun jätti sen kaikkein palaneimman kohdan pinnasta syömättä.

Seuraavalla kokeilukerralla halusin vaihtaa reseptiä. Parhaat jutut löytyvät tietenkin ruokablogeista, mistä syystä suuntasin tunnettuun ranskalaiseen Chocolate & Zucchiniin. Sieltä löytyikin hillittömät makuyhdistelmät: sitruuna ja timjami sekä päärynä ja rosmariini.
Crème Brûlée sitruunalla ja timjamilla maustettuna (kahdelle)

2 dl kuohukermaa
0,5 dl maitoa
2-3 timjaminoksaa
½ tl raastettua sitruunankuorta
2 keltuaista
40 g sokeria (eli ihan vajaa puoli desiä)
ruskeaa sokeria (pinnalle)

Laita uuniin (esim. pellille tai matalaan uunivuokaan vesihaude lämpimästä vedestä) ja lämmitä uuni 160 asteeseen.
Mittaa kerma ja maito kattilaan kuumenemaan. Ota sitten kattila liedeltä ja lisää sekaan timjami ja sitruuna. Anna maustua suunnilleen 15 minuutin ajan.
Vatkaa yhteen keltuaiset ja sokeri. Siivilöi kerma-maitoseos, jotta pääset eroon timjaminoksista. Sekaan saa jäädä joka tapauksessa jonkin verran sitruunaa ja timjaminlehtiä. Vatkaa sen jälkeen kerma-maitoseos keltuais-sokeriseokseen.
Kaada seos pieniin, mataliin astioihin ja asettele ne sitten varovasti vesihauteeseen (vesihauteen pitää tietenkin olla sen verran matala, ettei astioihin pääse vettä). Anna paistua 45 minuutin ajan. Jäähdytä ja laita jääkaappiin.
Ennen tarjoilua: Ripottele vanukkaiden pinnalle ruskeaa sokeria. Kuumenna kaasulampulla niin pitkään, että sokeri sulaa sopivan ruskeaksi. Grillivastuksillakin voisi onnistua.

Uunissa oli lämpöä sen verran runsaasti, että annokset hyytyivät hyvinkin mutkattomasti. Väänsinkin jossain vaiheessa uunin lämpötilan pikkuisen pienemmälle.

Timjamin ja sitruunan maku erottui lopputuloksessa varsin mietona, mutta yhdistelmä ei ollut ollenkaan hullumpi. Seuraavaksi on pakko päästä testaamaan päärynää ja rosmariinia. Harjoitukset jatkuvat.

torstaina, tammikuuta 20, 2011

Nyyttikestit

Meillä on suunnitelmissa pitää jonkinlaiset jauhantahenkiset nyyttikestit lauantaina 12. helmikuuta. Joten jos kenellä vaan on kiinnostusta liittyä seuraan, voi katsoa itsensä tervetulleeksi. Luvassa on ainakin ruokaa sekä suomalaisia euroviisuja.

Ja sitten muihin aiheisiin:

Keväinen Amsterdam voitti lukuisista Irlanti-fanien suosituksista (ja lievästä painostuksestakin) huolimatta niukasti Dublinin, joten Hollantiin suuntaamme siis huhtikuussa. Luvassa lienee goudaa, pannukakkuja sekä indonesialaista ruokaa: rijsttafel eli riisipöytä.

Kesälomareissusuunnitelmatkin ovat hahmottumassa. Tarkoituksena olisi viettää elokuussa ainakin yksi viikonloppu (vuoden kohokohta?) Tampereella.

Kuvan katkarapuchili ei liity mihinkään edellä olevaan.

keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011

Joku roti (ja vähän currykin)

Meille on nyt tänä keväänä tiedossa ihan ylettömän paljon erilaisia ruokatempauksia, mutta haluaisin silti yrittää osallistua myös ruokablogien ruokahaasteisiin, joiden kanssa olen laiskotellut luvattoman monta kuukautta.

Tammikuun haasteena on Latinalaisen Amerikan ruoka. Innostuin haasteesta alkuun ihan tosissaan: Suunnittelin tuoda Karibian kotiimme sekä samalla piristystä tammikuuhun ja talven keskelle. Loppujen lopuksi olen ennättänyt leipoa vain yhdet jamaikalaishenkiset leivonnaiset sekä tehdä satsin karibialaista currya. Mutta onhan sitä siinäkin.

Curryn kokkaaminen oli taas niitä kertoja, kun kaikki mahdollinen vastusti. Ruoka jäi alkuun ihan liian liemeväksi, ja sitten kun se viimein alkoi saostumaan, osa raaka-aineista ehti mennä jo muhjuksi.

Curryn kaveriksi leivotut rotit jäivät liian pieniksi, vaikka kuinka yritin niitä kaulia. Ja nyt kun tarkastelen tuota kuvaa, niin ihmettelen, miten olen saanut ne noin omituisen muotoisiksi. Tuokin roti näyttää lähinnä kummitukselta. Pelkäsin, että curryn makukin muistuttaisi maustekakkua, mutta onneksi ruoka sentään maistui kanssa-asukkaalleni, samaten kuin minulle itselleni.

Minä en itse asiassa yhtään tiedä, mitä curry ja roti tekevät Karibialla, kun roti-nimistä leipäähän saa myös Intian suunnalta. Intialainen roti on kai kohottamatonta, kun taas karibialainen roti sisältää usein leivinjauhetta. Myös karibialaiset curryt lienevät usein makeampia ja miedompia kuin vastaavantyyppiset intialaiset keitokset. Karibialaisissa curryissa näyttäisi olevan yleensäkin aika hedelmäisiä raaka-aineita. Kannattaa katsastaa vaikkapa tämä banaani-katkarapucurry.

Ohje on otettu vuonna 2004 ilmestyneestä suosikkikeittokirjastani Ainsley Harriott's Friends & Family Cookbook: Over 200 Reasons to Eat In:
Karibialainen lammas-bataatticurry ja joku roti

3 rkl (auringonkukka)öljyä
800 g lammasta, kuutioituna
1 sipuli, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, murskattuna
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl jauhettua kanelia
2 tl mietoa curryjauhetta
2 tl garam masalaa
200 g tölkillinen tomaatteja
puolikkaan limen mehu
300 ml kanalientä
350 g bataattia, kuorittuna ja pieneksi kuutioituna
1/2 tl suolaa

Roti:
225 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
40 g jäähdytettyä voita
kasvisöljyä tai gheetä paistamiseen

Kuumenna 1,5 rkl öljyä isolla pannulla. Lisää puolet lampaasta ja paista käännellen, kunnes palaset ovat ruskistuneet joka puolelta. Siirrä lautaselle ja ruskista loput lammaspalat. Lisää sitten silputtu sipuli pannulle ja paista hetken aikaa. Kippaa lihat sekaan yhdessä valkosipulin, mausteiden, tomaatin ja limemehun kanssa. Peitä ja keittele miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää liemi, anna kiehahtaa ja hauduttele osittain peitettynä tunnin ajan.
Tee sillä välin rotitaikina. Siivilöi kulhoon jauho, leivinjauhe ja suola. Lisää voi ja sekoita niin kauan, että rakenne muistuttaa leivänmuruja. Lisää 5 rkl vettä, jotta saat jämäkän, mutta samalla sopivan pehmeän taikinan. Peitä ja jätä lämpimään paikkaan puoleksi tunniksi.
Ota currystä kansi pois, lisää 1/2 tl suolaa sekä bataatit ja jatka hauduttelua peittämättömänä vielä 15-20 minuuttia. Tässä ajassa ruuan pitäisi saeta ja bataattien kypsyä.
Jatka sitten roteja: Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla, kunnes se on sopivan sileää. Muotoile taikinasta 4 palloa, litistä niitä hieman ja kaulitse niistä ympyröitä (n. 23 cm), joiden paksuus on n. 5 mm. Sivele päälle öljyä tai gheetä, taita puoliksi, sitten neljäsosaksi ja pyöritä takaisin palloksi. Kauli sitten taas ohueksi.
Kuumenna kuiva, raskaspohjainen paistinpannu keskilämmölle. Sivele jokaiseen rotiin vuorollaan öljyä ja paista niitä yksi kerrallaan 3-4 minuuttia kutakin, käännellen säännöllisesti ja öljyä sivellen. Ota pois pannulta, kiedo pyyhkeeseen ja pidä lämpimänä niin kauan, että saat loput leivät paistettua.
Tarjoile curry rotin päältä (tai siihen käärittynä). Syödään mieluiten sormin.

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Testattuja reseptejä ja yleistä tirkistelyä

Varsin moni ruokabloggaaja on kuulemma lukenut kiinnostuneena kommenttejanne blogiarpajaispostaukseemme, jonne saa siis kommentoida edelleenkin.

Tällaisia ajatuksia tuli itselle mieleen:

-Blogeista haetaan ennen kaikkea ideoita ja vinkkejä omaan ruuanlaittoon. Ruokablogien vahvuus keittokirjoihin verrattuna on siinä, että niissä kommentoidaan rehellisesti myös kokkailun lopputulosta. Lisäksi on mukava nähdä, minkälaisia ruokia eri ihmiset kokkailevat kodeissaan.

-Edelliseen liittyen ruokablogien lukemiseen voi liittää myös pienen tirkistelyelementin tyyliin ”tiedän, mitä söit viime lauantaina”. Reseptien yhteyteen kannattanee liittää tietoja siis ruuan tekijästä, kokkailutilanteesta, mahdollisten ruokavieraiden läsnäolosta jne.

-Vaikka moni tulee ruokablogeihin kokkailuideoiden toivossa, kukaan kommentoinut ruokablogien lukija ei tunnu panevan pahakseen yleisempääkin ruokajutustelua. Matkakertomuksetkin siis kelpaavat. Ruokablogeista otetaan vinkkiä paitsi ruuanlaittoon myös keittiöostoksiin ja ravintolakäynteihin.

-Moni pitää sellaisista ruokablogeista, joissa on kauniit ja huolella otetut kuvat. Täytyy kyllä tunnustaa, että kuvien perusteella sitä usein itsekin muodostaa käsityksen entuudestaan tuntemattomista blogeista. Pitemmän päälle väliä on kuitenkin myös tekstien vetävyydellä. Kaikkein parhaat blogit tunnistaa siitä, että niiden postaukset tulee luettua arkistoja kaivellen alusta asti.

-Lukijat keskittyvät ruokablogien lukemisessa enemmän laatuun kuin määrään, eli ihmiset eivät ahnehdi lukulistoilleen ylenpalttisesti blogeja. Tietyt blogit tulevat tutuiksi, ja niiden pariin palataan yhä uudestaan ja uudestaan.

-Blogien kaupallistuminen koetaan osittain ongelmalliseksi. Ymmärrän kyllä ihmisten harmituksen, kun oma suosikkiblogi rupeaa pursuilemaan pelkkiä tuotemerkkejä ja mainoksia, mutta bloggaajan kannalta on tietenkin mukava, jos kaikista blogin eteen käytetyistä työtunneista saa edes jonkinlaista korvausta.

Ruoka-alalle tunkevasta kaupallisuudesta tuli mieleen uusimmasta Imagesta löytyvä Pekka Hiltusen artikkeli Tuutin täydeltä, jossa oli juttua telkkarin lisääntyvistä ruokaohjelmista. Siinä tarkasteltiin etenkin tämän kevään uutuusohjelmia MasterChefiä ja Top Chefiä:
”Suomen MasterChefin yhteistyöyrityksiä ovat Valio ja Ikea, Top Chefillä niitä ovat maustemerkki Santa Maria ja Lihatukku Tamminen Oy. Kilpailijat viedään sarjoissa usein ruokaostoksille, esimerkiksi Top Chefissä espoolaiseen City Marketiin. Tv-kokit pannaan usein ostamaan raakojen ainesten ohessa valmisruokia, juuri niitä joita me kaikki syömme yhä enemmän. Voiko kuvitella parempaa mainosta eineksille kuin ammattilaiskokki loihtimassa niistä gourmet-annosta jännittävästi kuvatussa tv-kilpailussa?”

Eli siinä vaiheessa, kun ruokablogeissa ryhdytään yllättäen kehumaan esimerkiksi eineksiä ja niiden ylivertaisuutta huomattavan suuressa määrin, voidaan ajatella, että blogien kaupallisuus on mennyt hivenen liian pitkälle. Vaikea tosin kuvitella, että niin pääsisi käymään.

Kaupallisuuteen liittyvät tietenkin osaltaan myös bloggaajien saamat tuotenäytteet. Joidenkin mielestä niistä kirjoittaminen lienee vihoviimeistä puuhaa, mutta toisaalta meiltä on vuosien mittaan toivottu vaikka kuinka moneen otteeseen uutuustuotteiden esittelyä. Mitä mieltä arvoisat lukijamme ovat: lisäisimmekö tuote-esittelyjen osuutta blogissamme vaiko emme?

Minusta on kiinnostava ihan ylipäänsä seurailla, minkälaisista tuotteista ruokabloggaajien arvellaan olevan kiinnostuneita. Meille on viime kuukausien aikana tarjottu muun muassa luomutuotenäytteitä, kuten kuvista näkyy.

maanantaina, tammikuuta 17, 2011

Päärynäsalaatti sekä pienet sipuli-sienileipäset

Olen yrittänyt noudattaa taas tänä vuonna tomaatitonta tammikuuta. Ihan kokonaan en ole siinä onnistunut (addiktio on sen verran pahalaatuinen), mutta kohtuullisesti sentään. Olen yrittänyt sitkeästi tehdä salaattejakin porkkanoista ja muista epätomaattisista vaihtoehdoista.

Muun maailman maatiaisporkkanoista saisi muuten aikaiseksi aika mahtavannäköisiä salaatteja. Kaipaan kuhmuraisuutta!

Viime päivinä olen haaveillut loputtomasti Pico de Gallosta, johon laitettaisiin muun muassa tomaattia, chiliä, sipulia ja sitrusta. Sitä olisi ihana kasata pienten leipien päälle ja tarjota vaikkapa vieraille. Luovuin kuitenkin tomaattiajatuksesta ja tein leipien päällysteeksi sekoituksen karamellisoidusta sipulista sekä viipaloiduista herkkusienistä.
Pienet sipuli-sienileipäset

fetajuustoa
kreikkalaista jogurttia
valkosipulinkynsi
viipaloituja herkkusieniä
pari isoa sipulia
hunajaa
(balsamicoa)
suolaa ja pippuria
voita
moniviljapatonki, viipaloituna

Murenna fetajuusto kulhoon ja notkista sitä jogurtilla. Lisää sekaan murskattu valkosipulinkynsi.
Sulata pannulla nokare voita. Lisää sienet ja sipulit. Lorautetaan sekaan hunajaa ja ehkä hiukan balsamicoa. Maustetaan suolalla ja pippurilla ja annetaan hautua miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia.
Levitä fetatahna patonginviipaleille ja lusikoi päälle karamellisoidusta sipulista ja sienistä tehtyä seosta.

Talvisalaatteihin ideoita etsiskellessäni törmäsin lämpimään päärynäsalaattiin, joka vaikuttaisi olevan jonkinsorttinen salaattiklassikko. Kuumennettujen ja karamellisoitujen päärynöiden lisäksi salaattiin laitetaan yleensä ainakin sinihomejuustoa sekä saksanpähkinöitä.
Salaatti paahdetuista päärynöistä (ohje sovellettu täältä)

3 kypsää, mutta kiinteää päärynää
yhden sitruunan mehu
80 g murusteltua sinihomejuustoa
reilu puoli desiä kuivattuja karpaloita
reilu puoli desiä saksanpähkinöitä, lohkottuna
1,2 dl omenamehua
3 rkl portviiniä
0,5 dl ruskeaa sokeria
rucolaa
mustapippuria ja merisuolaa

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Kuori päärynät ja halkaise ne pitkittäin. Koverra siemenkota irti. Leikkaa päärynöiden pyöreältä puolelta pieni viipale pois, niin saat ne seisomaan tasaisesti. Pirskottele päärynöiden pinnalle sitruunamehua ja asettele ne uunivuokaan koverrettu kotapuoli ylöspäin.
Sekoita sinihomejuusto, karpalot ja saksanpähkinät yhteen ja jaa seos päärynöiden päälle. Sekoita omenamehu, portviini ja sokeri yhteen. Roiskuttele päärynöiden päälle ja ympärille. Pane vuoka uuniin. Valele päärynöitä liemellä 5-10 minuutin välein ja paista kunnes päärynät kypsyvät. Puolessa tunnissa pitäisi tulla hyvinkin valmista. Ota uunista ja anna jäähtyä. Asettele päärynät rucolapedille ja mausta halutessasi suolalla ja pippurilla.

Kuten aiempinakin vuosina on todettu, uunikäsittely antaa talvikasviksille usein mukavasti makua ja mehevyyttä. Seuraavalla kerralla voisin joka tapauksessa jättää osan sinihomejuustosta uunin ulkopuolelle, millä keinoin sen maku toisi parempaa vastapainoa muun salaatin makeudelle.

sunnuntaina, tammikuuta 16, 2011

Foliopastaa

Pasta on ollut meille aina parasta parisuhderuokaa. Minut oli helppo hurmata pitkään haudutellun tomaattikastikkeen avulla, ja moniin yhteisiin juhlatilanteisiin olemme kokanneet jonkinlaista mereneläväpastaa.

Vähän aikaa sitten söimme täällä taas keskenämme katkarapupastaa, joka kypsyteltiin loppuun folion sisällä. Ohjeen otin Pioneer Womanilta, joka muistuttaa, että kyseiseen pastaan voi käyttää myös simpukoita, mustekalaa ja muitakin vedeneläviä.
Katkarapupastaa foliossa

oliiviöljyä
2-3 hienonnettua valkosipulinkynttä
tölkillinen tomaattimurskaa (tai säilöttyjä kokonaisia tomaatteja)
0,6 dl valkoviiniä
400 g jättikatkarapuja, kuorittuna ja peräsuolet poistettuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
tuoretta persiljaa hienonnettuna
200 g spagettia
ripaus chilirouhetta
(oliiviöljyä, sitruunaa)

Keitä pastaa puolet suositellusta ajasta, eli se saa jäädä hyvinkin kiinteäksi.
Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Lisää valkosipuli ja anna hautua keskilämmöllä minuutin verran. Kippaa sekaan tomaattimurska ja viini. Sekoita ja mausta suolalla + pippurilla, kiehuttele miedolla lämmöllä kymmenen minuutin ajan.
Taittele sillä välin foliosta suuri tukeva tasku, jonka sisään pasta kastikkeineen mahtuu. Kaada katkaravut kastikkeen päälle ja kippaa kaikkein päällimmäisiksi puoleksi keitetty pasta. Valuta koko komeus folion sisälle, pilko päälle persiljaa ja rouhaise halutessasi sekaan hiukan chiliä.
Laita foliopussi 175-asteiseen uuniin 15 minuutiksi (kesällä kääreen voi laittaa esim. grilliin). Posta pussi uunista, leikkaa auki ja aseta tarjolle. Päälle voit pirskottaa oliiviöljyä ja sitruunasta puristettua mehua.

Jättikatkarapujen käsittelyyn löytyy muuten video-ohjeistusta Epicuriousdotcomista.

lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Porkkanainen tsatsiki

Pitkästä aikaa laitan itse ruokaa lauantai-iltana. Luvassa on muun muassa mangochutneylla maustettuja lihapullia sekä hunajaisia munakoisoja.

Unohdin ostaa kaupasta kurkkua, joten tsatsikisuunnitelma sai suunniteltua porkkanaisemman muodon. Sehän toki sopiikin ajankohtaan kurkkua paremmin.

Ohjeen nappasin Lettupannulasta:
Porkkanatsatsiki

200g paksua, kreikkalaista jogurttia (esim. Total)
2 porkkanaa
pala valkosipulinkynttä
0,5 tl sitruunamehua
0,5 tl oliiviöljyä
0,5 tl kuivattua persiljaa
mustapippuria
suolaa

Jos käytät tavallista maustamatonta jogurttia, valuta jogurttia pari tuntia suodatinpaperilla vuoratussa siivilässä. Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Purista raasteesta ylimääräinen vesi pois. Hienonna tai murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset kipossa, ja anna tsatsikin maustua vähintään vartin verran.

Mitä teidän muiden viikonloppukokkailuihin on kuulunut?

perjantaina, tammikuuta 14, 2011

Lämmin siideri

Minä olen täällä meidän blogissamme enimmäkseen äänessä, mutta on muistettava, että kaikkien aikojen parhaat postauksemme ovat toisen jauhantapuoliskon käsialaa. Kuten nyt vaikka legendaarinen perunalastupostaus tai kaikki herkulliset grilliruokakirjoitukset. Etenkin vuosien mittaan kovastikin huomiota herättänyt kaljatölkkikanan resepti.

Meillä on täällä kulissien takana postausideoita ja -aihioita paljon enemmän kuin blogiin asti koskaan päätyy. Yksi ikuisuusprojekti on ollut siippani monta vuotta sitten aloittama "Ilmat kylmenevät, juomat kuumenevat", joka ei valmistu ehkä ikinä. Innostuinkin jo viime kesänä tekemään sille vastavetona oman "Ilmat kuumenevat, juomat kylmenevät" -nimisen postauksen.

Nyt ostin meille inspiraation lähteeksi Kuumat juomat -nimisen kirjan, josta löysin muun muassa oikeasta suklaasta tehtyjen kaakaoiden ohjeita. Teeohjeet kiinnostavat myös, ja voisinkin joskus koittaa maustaa päivittäisen teekupposeni tuoreella inkiväärillä taikka muutamalla kardemumman palolla.

Ensimmäisenä toteutukseen valikoitui kuitenkin lämmin siideri. Lämpimiä omenajuomia juodaan kuulemma maailmalla aika paljonkin (esimerkiksi nimellä "Hot apple cider"):
Lämmin siideri

1 pullo kuivaa englantilaistyyppistä siideriä (500 ml)
1 ¼ dl calvadosia tai brandya
7 ½ dl omenamehua
75 g tummaa sokeria
ohueksi suikaloitu sitruunan kuori
2 kanelitankoa
8 neilikkaa
kuivattuja omenanviipaleita koristeluun

Mittaa siideri, calvados ja omenamehu suureen kattilaan. Lisää sokeri, sitruunan kuori, kanelitangot ja neilikat ja kuumenna varoen, kunnes sokeri on liuennut. Kuumenna lähes kiehumispisteeseen, kytke sitten liesi pois päältä, lisää kuivattujen omenaviipaleiden puolikkaat ja anna hautua 30 minuuttia, jotta aromit vahvistuvat.
Kuumenna seos uudelleen, mutta älä kiehauta. Annostele juoma pieniin kuumankestäviin laseihin tai kuppeihin ja lisää kuhunkin kuivatun omenanviipaleen puolikas.

Pssst. Jos joku ei ole vielä sattunut huomaamaan, niin uudistettu Jauhantahakemistomme löytyy tätä nykyä täältä.

keskiviikkona, tammikuuta 12, 2011

Pannupizzaa

Suunnittelin blogimme viisivuotissynttärien yhteydessä, että kokkaisin jossain vaiheessa jonkin keittokirjan kokonaan läpi. Kirjaksi valikoitui Jamie's America, joka on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia ohjeita. Esittelen muutamia otoksia kokkailujen etenemisestä tietenkin myös täällä Pastanjauhannan puolella.

Alkuun pääseminen on ollut vaan hiukan työlästä. Kirja alkaa nimittäin amerikkalaisilla klassikoilla: pizzalla, ribseillä, hampurilaisilla, cupcakeseilla ja New Yorkin juustokakulla, joita ei ole jostain syystä huvittanut ryhtyä kokkaamaan. New Yorkissa käyminen lisäsi tietenkin ohjeiden houkuttelevuutta, mutta reseptikilpareseptit ja joulun tulo hidastivat toimeen tarttumista edelleen.

Ryhdyimme viimein toimeen pitämällä pizzaperjantain. Leivinuuni lämpeni amerikkalaistyylistä deep-pan pizzaa varten, ja oih, kuinka mahdottoman maistuvaa se olikaan. Amerikkalainen pannupizza on kuulemma italialaisten maahanmuuttajien sovellus oman maansa ruokaperinteestä: amerikkalaisissa hiiliuuneissa pizzaa ei voinut paistaa puu-uunien tavoin arinalla, mistä syystä sen suojaksi oli laitettava astia.

Ensimmäiset pannupizzat syntyivät siis tavallaan olosuhteiden pakosta, mutta aikamoiseen suosioon ne ovat sittemmin ponnahtaneet. Ainakin moni oma tuttuni pitää pannupizzasta enemmän kuin perinteisestä italialaisesta ohutpohjapizzasta.

Pizzojen täytekin oli tavallista ovelampi: päällysteeseen käytettiin muun muassa tuoremakkaroiden sisusta, joka maustettiin murskatuilla fenkolinsiemenillä ja chilillä. Lisänä muun muassa karamellisoitua punasipulia.

Minä kaivelin pizzakokkimme käyttöön kaikki taloutemme valurautaiset pannut. Jopa tuon yllä näkyvän pienen blinipannun, jonka pystyi laittamaan varsineen uuniin (isompien valurautaisten paistinpannujemme varret eivät valmistajan mukaan kestä uunin kuumuutta).

Juustokakku ja kuppikakut ovat vieläkin tekemättä, mutta niiden jälkeen kirjassa häämöttäisi New Yorkin Chinatown ja siihen liittyvät kokkailut. Aika houkuttelevaa.

Jos aihepiiri kiinnostaa, niin Jamien Amerikka -ohjeita on jonkin verran listattuna Jamie Oliverin omille sivuille.

sunnuntaina, tammikuuta 09, 2011

Blogiarpajaiset

Päätin järjestää pitkästä aikaa pienet blogiarpajaiset, kun satuin kirjakaupassa käydessäni ostamaan uuden Viivin ja Wagnerin keittokirjan Mitä söisin öisin. Nyt on mahdollista voittaa se omakseen:

Osallistua voi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon ajatuksia ruokablogeista: Milloin ja missä törmäsit niihin ensimmäistä kertaa, miksi luet ruokablogeja (tai miksi et), kirjoitatko itse blogia jne. Olisi kiinnostava kuulla, etsitäänkö blogeista lähinnä ruokaohjeita vai haluaako joku lukea kenties muunkinlaista ruoka-aiheista jutustelua.

Kommentointiaikaa on kolme viikkoa, eli 30.1.2011 pääsemme arvonnan pariin. Siihen saakka sana on vapaa.

lauantaina, tammikuuta 08, 2011

Lohtulaatikko (sisältää mysteerikasviksen)

Lohtulaatikko kuulostaa ruokana ihan mahdottoman houkuttelevalta, vaikka laatikko-sana ruuan yhteydessä tuppaakin toisinaan hiukan hymyilyttämään.

Minulla oli nimittäin ala-asteikäisenä Brittein saarilla parikin englanninkielistä kirjeenvaihtokaveria, joille kerroin säännöllisesti suomalaisista jouluperinteistä. Epäilemättä muistin aina mainita myös, että Suomessa syödään jouluna ruokalajia nimeltään carrot box.

Casserole-sanan taisin oppia tuntemaan vasta parikymppisenä. Tämänkertainen ruokaohje tuli meidän taannoiseen reseptikilpailuumme englanninkielisessä muodossaan Comfort casserolena. Lähettäjä oli Sophy, joka on julkaissut ohjeen myös omassa blogissaan.

Eteeni tulleet ruokaohjeet ovat olleet viime aikoina täynnä mysteerikasviksia. Tässäkin tuli vastaan termi parsley root, jonka (edelleen) kehnohkolla englannin kielen taidollani käänsin persiljajuureksi. Googlen kuvahaussa persiljajuuri näyttää hieman palsternakalta, mutta on ilmeisesti ihan oma kasvinsa.

Laatikkoon tuli muutenkin mukavasti vähän tavallisuudesta poikkeavia kasviksia, eli tätä voi suositella ruusukaalien ja papujen ylimmille ystäville. Mukava päätös jokajouluiselle laatikkokaudelle:
Lohtulaatikko

n. 300 g vihreitä pitkulaisia papuja (string beans), poista päät
n. 500 g ruusukaalia, puolitettuina
30 g kuivattuja metsäsieniä
2 sellerinvartta, ohueksi viipaloituna
2 pientä persiljajuurta (voi korvata porkkanalla tai palsternakalla) juliennesuikaleina
2 hienonnettua sipulia
4 valkosipulinkynttä, ohuina siivuina
200 g ranskankermaa (sour cream)
1,5 dl (ruoka)kermaa (alkuperäisen ohjeen laatija oli käyttänyt balsamicolla maustettua kermaa; itse laitoin normikermaa ja lisäsin perään tujauksen balsamicoa)
(1 dl kuivaa valkoviiniä)
200 g voimakkaanmakuista juustoa, esim. cheddaria tai emmentaalia
3 luomumunaa, kevyesti vatkattuna
rosmariinia, suolaa, valkopippuria

Liota kuivattuja sieniä lämpimässä vedessä suurin piirtein tunnin verran. Purista sen jälkeen liiat vedet pois ja pilko sienet (itse jätin pilkkomatta, toim. huom.) Älä heitä pois liotusvettä vaan suodata se, koska sitä tarvitaan hetken kuluttua.
Ryöppää (eli keitä) papuja suolatussa vedessä muutaman minuutin ajan. Papujen kanssa kannattaa yleensäkin olla tarkkana, koska ne voivat olla keittämättömänä myrkyllisiä. Papujen kypsentämisestä löytyy lisätietoa esim. Raholan syötävistä sanoista.
Kuullota sipulit, sellerit ja valkosipulit pannulla. Mausta suolalla ja rosmariinilla. Siirrä pannun sisältö suureen kulhoon papujen ja persiljajuuren kanssa.
Siirrä ruusukaalit pannulle ja paista ne kullanruskeiksi. Lisää sienet ja suurin piirtein desin verran liotusvettä. Anna hautua niin pitkään, että vesi on haihtunut ja kaalit ovat kypsyneet al denteksi. Siirrä kaalit sitten samaan kulhoon muiden kasvisten kanssa.
Sekoita kulhossa ranskankerma, kerma, valkoviini ja hiukan sienten liotusvettä, munat sekä suurin osa juustosta. Mausta suolalla ja valkopippurilla sekä rosmariinilla, jos satut pitämään siitä paljon. Seoksesta ei saa tulla liian juoksevaa, joten jos niin näyttää käyvän, voit lisätä ylimääräisen munan tai vähän jauhoja (jauho sekoitetaan ennen lisäämistä pieneen määrään nestettä, ettei sekaan tule ikäviä jauhomöykkyjä). Itse vältin nesteisyyden hyvinkin vähäisellä sieniveden määrällä.
Yhdistä molempien kulhojen sisältö ja kippaa seos uunivuokaan. Ripottele päälle loput juustot ja paista 180°C suurin piirtein tunnin verran. Kannattaa kurkkia uuniin aiemminkin (itsellä ainakaan noiden pienten vuokien kanssa ei mennyt kokonaista tuntia). Anna vuoan asettua hetken aikaa ennen tarjoilua.

perjantaina, tammikuuta 07, 2011

Oulun paras

Yllä oleva mandariiniliemi on tehty Nami-Nami -blogin ohjeella. Vermutista, vedestä, sokerista, tähtianiksesta sekä kanelista keitettiin siirappi, johon laitettiin muutama mandariini uiskentelemaan. Hyvää ja helppotekoista, suosittelen.

Tänään ei kuitenkaan puhuta mandariineista vaan ravintoloista. Vuosi 2010 sai nimittäin varsin herkullisen lopetuksen, kun vietimme sen ruokaillen oululaisessa ravintola Uleåborg 1881:ssa, joka on Suomen 50 parhaan ravintolan listauksessa tämän hetken Oulun ykkönen (ja koko Suomen nro 44, eli tuon perusteella Suomen parhaat ravintolat löytyvät jostain aivan muualta kuin täältä Perämeren rannalta).

Uleåborgin tarjoilema ateria oli ihan mahdottoman maistuva, ja tulin itsekin siihen tulokseen, että kyseisestä kuppilasta taitaa tällä hetkellä saada kaupungin parasta ravintolaruokaa. Valitsin syötäväkseni Oulu-menun, jonka idea on oikeinkin kannatettava: Oulu-menussa mukana olevat ravintolat suunnittelevat kolme kertaa vuodessa tietyistä, paikallisista sesonkiraaka-aineista listoilleen muutaman ruokalajin kokonaisuuden.

Tässä vaiheessa vuotta lautaselle päätyi muun muassa juureksia, jänistä, hirveä sekä appelsiinia, joka ei tosin ole ihan niitä kaikkein paikallisimpia raaka-aineita. Mutta onhan appelsiini tällä hetkellä hyvinkin sesongissa, eikä appelsiinisorbetti ollut aterian päätteeksi ollenkaan hullumpaa.

Ruuan kanssa tarjoiltava leipä oli aivan mahtavaa: vaalean leivän kaverina tarjoiltiin ruohosipulia, voita sekä suolaa, joiden yhdistelmä oli ihan ykkönen. Parempaa ja raikkaampaa kuin mikään perinteinen yrttivoi.

Annoksista tykkäsin eniten ehkä kylmän punajuurisalaatin sekä omenamehussa keitetyn lohen yhdistelmästä. Myös maa-artisokkamuusin kanssa tarjoiltu jänis oli oikein hyvää. Pitäisi ottaa taas tuntumaa maa-artisokkaan myös kotioloissa. Plussaa Uleåborg sai myös siitä, että ruokien suolaisuus tuntui olevan harvinaisen hyvin kohdillaan.

Luomu ja lähiruoka ovat olleet viime aikoina sen verran pop, että kaikkien ravintoloiden ruokalistat tuntuvat noudattelevan samaa kaavaa. Tatteja, juureksia, omenaa. Ohraa, spelttiä ja riistaa. Jälkiruokanakin näkee usein kotoisia vispipuuroja ja mustikkakeittoja.

Uleåborgin väki on perustanut Ouluun myös tuoreen viinibaarin. Vox-niminen tulokas löytyy tiettävästi Pakkahuoneenkadulta.
--

Huomasin Liemessä-blogista, että City-lehti on jälleen kerännyt ihmisten kommentteja Suomen parhaista kuppiloista. Oma listani voisi olla tällainen:

Paras ruoka: Uleåborg 1881
Paras bailupaikka: 45 Special
Paras henkilökunta: aika monessakin mainitussa paikassa
Paras baari: Kauppuri 5
Paras lähibaari: kun vielä asuimme keskustassa, niin takalla varustettu Graali oli lähellä ja se oli paras (tämänhetkisessä lähiöbaarissamme ei sen sijaan tule istuskeltua)
Paras kahvila: Humus-kuppila
Paras sisustus: sisustusasioissa olen vähän huono, mutta perinteikkään hieno ravintolatila on ainakin Andalucía Bar de Tapas -baarilla
Paras etno: Indian Cuisine (tosin viimeksi käydessä ruoka ei ollut niin hyvää kuin aiemmin, mutta jospa se olisi vain satunnainen notkahdus)
Paras pikaruokala: Grilli Swing
Paras uusi: Puistola (no, on se ainakin aika uusi)... aika monen kaverin kannatus lähtisi Nuclear Nightclubille tai Strada Coffeelle

torstaina, tammikuuta 06, 2011

Joulun lopetus

Me olemme juhlistaneet joulua vielä tänään vähän loppiaisen kunniaksi (edessä on vielä perinteiset kuusen polttajaiset).

Viime viikonloppunakin pääsimme jouluisiin tunnelmiin, kun meidät kutsuttiin katselemaan kuusen kynttilöitä ja juomaan glögiä. Joillakin on nimittäin ihan oikeat kynttilät kuusessaan:

Ruokaakin oli tarjolla. Minä voisin muodostaa uudeksi lempiruuakseni tämän fenkolia sisältävän tomaattikastikkeen sekä Thomas Kellerin ohjeella laaditut lihapullat, joiden sisällä oli vielä mukava mozzarellayllätys:



Isäntäväen tuore keittokirjahankinta Momofuku tarjosi maailman pisimmän kanansiipiohjeen, joka sisälsi muun muassa oikeaa ihraa. Pekoni on ilmeisesti nyt ihan kokonaan out.

Edellisenä päivänä tapahtunutta vuoden vaihtumista edusti tämä raikas kotitekoinen perunasalaatti:

Tässä valmistuu puolestaan Feuerzangenbowle (sisältää sokeritoppaa). Eipä ollut tällainen glögintekotapa meikäläiselle entuudestaan ollenkaan tuttu:



Olipa taas maistuva ja mielenkiintoinen ilta. Jotenkin tuohon yhdessä syömiseen ei kyllästy ikinä. Aina yhtä juhlallista päästä syömään muiden tekemää ruokaa ja ruokailemaan mukavassa porukassa. Onneksi sitä lajia on luvassa taas tulevanakin viikonloppuna.

keskiviikkona, tammikuuta 05, 2011

Saunaruokaa

Joululahjoista hauskin ja mietityin taisi olla veljeni perheeltä saamamme, käytännössä täydellinen saunasetti. Mukana oli kerrassaan kaikki tarvittava, saunahatuista lähtien.

Saunapaketin mukaan kootusta reseptivihkosta löytyi mm. tämä hyvin suomalaiskansallisista raaka-aineista rakentuva ruoka. Tätä piti kokeilla jo ihan siksi, että silloin tällöin, kun Jauhantapajaan iskee laiskuus ja kansanperinne velvoittaa grillin luukulle, makkaraperunat ovat lempiannokseni.

Jos veljesi perhe ei tuonut jouluksi makkarapusseja eikä lähikauppakaan niitä myy, samaan lopputulokseen pääsee taittelemalla pitkän foliopätkän Jamien oppien mukaisesti ensin kaksinkerroin ja sitten reunoiltaan tiiviisti kiinni pussukan muotoon. Näin tuplattuna folio kestää melko rouheaa käsittelyä ja teräviä kiuaskiviä.

Makkaraperunat kiukaalla

n. 1/2 kg keitettyjä perunoita tai peruna-sipulisekoitusta
400 g grillimakkaraa (perinteinen Sininen toimi hyvin)
sinappia
mustapippurirouhetta
1/2 pkt Koskenlaskijaa
ruohosipulisilppua (meillä kuivattua)

Lado makkarapussiin kerroksittain viipaloitua keitettyä perunaa tai peruna-sipulisekoitusta ja viipaloitua makkaraa. Ripota mustapippuria väliin.

Levitä päälle sinappia ja viimeiseksi murenneltua Koskenlaskijaa ja ruohosipulisilppua.

Sulje huolellisesti ja kypsennä kiukaalla noin puoli tuntia.

Ruoka oli maukas ja toimiva, ja annoksesta riitti hyvinkin reilut saunanjälkeiset molemmille saunojille.

tiistaina, tammikuuta 04, 2011

Ruokaa allergisille

Uusi vuosi ehti livahtaa näköjään jo neljänteen päivään asti, ennen kuin ehdin blogin ääreen ollenkaan. Kaikkea sitä.

Meillä ei täällä Pastanjauhannassa ole huomioitu erityisruokavalioita juuri millään tavalla, koska me pystymme onneksemme syömään melkein kaikkea mahdollista. Olen joka tapauksessa päässyt seuraamaan sivusta, kuinka hankala allergioiden kanssa on elää. Etenkin, kun ihmiset eivät ota aina toisten ruoka-ainerajoituksia ollenkaan vakavasti.

Syksyiseen reseptikisaamme tuli pari allergiareseptiä, joten julkaisen ne nyt tässä muidenkin iloksi. Ensimmäinen on omenapiirakan ohje Minnalta, joka lähetti meille myös yllä näkyvän kuvan:
Munaton ja maidoton omenapiirakka

5 dl jauhoja
2,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
125 g sulatettua maidotonta margariinia
0,5 prk päärynäsosetta (muksut/piltti)
n. 2 dl kauramaitoa/mehua/vettä

Päälle 5 pientä suomalaista omenaa siivutettuna. Sokeria ja kanelia vielä ripaus päälle.
Sekoita kaikki aineet sekaisin, kaada vuokaan. Paista 200 asteessa n. 30 min tai kunnes piirakka on kypsä.

Seuraavan ton-keiton ohjeen meille lähetti puolestaan Muna-sinko (yhdessä toisen huippukiinnostavan sieniohjeen kanssa). Keitto on maidoton, munaton, viljaton ja vaivaton, mutta ei suinkaan mauton.

En ole testannut reseptiä vielä itse ollenkaan, mutta asia pitää selvästi korjata pikimmiten:
Maidoton, munaton, viljaton ja vaivaton suppilovahverokeitto (4:lle)

1 litra suppilovahveroita
2 keskikokoista sipulia
3–4 valkosipulinkynttä
5 dl vettä (tai enemmän, lisää tarvittaessa)
iso purkki (n. 400 ml) kookosmaitoa
2 tl vadelmaviinietikkaa (olennaista!)
kasvisfondia (liemikuutioissa saattaa olla ylläreitä allergikoille)
1 rkl peruna- tai maissitärkkelysjauhoja
mustapippuria
ruokaöljyä
koristeluun: yrttejä tai purjosilppua

Putsaa sienet. Kuori sipulit. Heitä sipulit monitoimikoneeseen ja hurauta hienoksi. Heitä mukaan sienet ja hurauta vielä pari kertaa. Tarkoitus ei ole tehdä sienistä hienoa mössöä, vaan sekaan saa jäädä kunnon sattumia.
Paista sieni-sipulisilppua kattilan pohjalla muutaman minuutin ajan. Lisää vesi ja kookosmaito. Mausta fondilla, vadelmaviinietikalla ja mustapippurilla. Anna kiehua hiljalleen parikymmentä minuuttia.
Tarkista maku. Lisää nestettä, jos haluat. Roiski fondia tarvittaessa lisää. Ole varovainen vadelmaviinietikan kanssa ja lisää sitä vain hyvin vähän kerrallaan, jos katsot tarpeelliseksi. Tarkoitus on, että kookosmaito ja vadelmaviinietikka eivät maistu voimakkaasti läpi vaan antavat keitolle mielenkiintoisen, erityisen maun.
Sekoita ruokalusikallinen maissijauhoja pieneen tilkkaan vettä ja suurusta keitto. Maistele vielä ja suurusta lisää tarvittaessa. Rouhi pinnalle mustapippuria ja koristele yrteillä.

Muna-sinko tarjoilee blogissaan muuten harvinaisen hyvän sienikattauksen. Ideoita sieniruokiin löytyy myös sellaisille, joita sienet syötävänä eivät varsinaisesti kiinnosta.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails