perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Ilmat kuumenevat, juomat kylmenevät

Me jauhajat muodostamme nähdäkseni aika tasa-arvoisen pariskunnan. Kumpikaan ei koe olevansa (ainakaan toivon mukaan) tossun alla, ja molemmat saavat (toivoakseni) toteuttaa itseään kaikin puolin toivomillaan tavoilla. (Toki minä motkotan toisinaan liikaa ja päällepäsmäröin, mutta ei nyt mennä siihen.)

Työnjako meillä on joka tapauksessa aika tiukka. Minä tiskaan, siivoan ja pesen pyykit, kun taas herrahenkilön vastuulla ovat erityistä tietotaitoa vaativat tehtävät (esimerkiksi lamppujen vaihtaminen), nurmikon leikkaaminen, grillaaminen sekä kuumat ja kylmät juomat.

Hän myös hankkii meille jatkuvasti uudenlaisia juomatuttavuuksia. Muutama päivä sitten sain maistaakseni root beeriä eli juuriolutta. Juoman maku vei minut muistoissani lapsuuden kotiini vessan lavuaarin äärelle: siinä vaiheessa oli nimittäin täsmälleen samanmakuista hammastahnaa! Yksi hörppy riitti sitä lajia ihan hyvin.

Joten, tänään esillä olevissa juomissa minä olen osallistunut ainoastaan maisteluun. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on ylimmässä kuvassa näkyvä vesimelonimojito, joka oli oikein virkistävä, mutta ei yltänyt makunsa puolesta originaalimojiton eikä myöskään mustikkamojiton tasolle. Vesimeloni on joka tapauksessa oikein hyvää helle-evästä.

Toisena vaihtoehtona tarjolla olisi valkoviinisangria, joka oli meidän makuumme sopivan sitruksinen:

Valkoviinisangria

pullo valkoviiniä (meillä oli jokin aloitettu pullo jääkaapissa, en muista mitä lajia)
1,6 dl sokeria
3 appelsiinia siivutettuna (tai 2,4 dl appelsiinimehua)
1 siivutettu sitruuna
1 siivutettu lime
1/2 litraa soodavettä

Kaada viini kannuun ja purista appelsiinin, sitruunan ja limetin mehut viipaleista viinin joukkoon. Poista viipaleista siemenet ja pudottele nekin (siis viipaleet, ei niitä siemeniä) kannuun. Lisää sokeri. Pistä jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. Lisää soodavesi juuri ennen tarjoilua.

Seuraavaksi kokeiluun lähtee toivon mukaan ginger ale eli inkivääriolut.

***
Tähän loppuun on pakko toivottaa lämpöisiä kesäpäiviä kaikille lukijoillemme! Teitä on siellä ilmeisesti oletettua enemmän, kun Facebookin Jauhantasivuille on pamahtanut jo lähemmäs 2000 tykkääjää (olisin luullut lukeman olevan ehkä lähempänä kahtakymmentä tai korkeintaan kahtasataa...).

16 Comments:

At 9/7/10 09:30, Blogger Virpi said...

Mekin tehtiin joku viikko takaperin valkoviinisangriaa ystävän polttareihin ja se on kyllä ihanan raikas kesäjuoma!

Kesäjuomia miettiessäni tajusin, ettei meillä ole tänä kesänä tehty ainuttakaan mansikkamargaritaa! Asia TÄYTYY korjata :)

 
At 9/7/10 09:46, Blogger Rosmariini said...

Hehee. Minullakin tuli tätä kirjoittaessani mieleen mansikkamargaritat (olen nyt niin täysin mansikkameiningeissä) ja eräs teillä vietetty ilta.

 
At 9/7/10 09:54, Blogger Rosmariini said...

...ja siitä tuli mieleen, että olisipas mukava nähdä tässä jolloinkin pitkästä aikaa.

Teikäläisen kesä vaan taisi olla aika kiireinen. :)

 
At 9/7/10 10:38, Anonymous Elina said...

Heh, mulla tuli ihan sama hammastahna-assosiaatio tosta root beeristä! Yöks, jäi kyllä juomatta se.

 
At 9/7/10 10:41, Blogger Klasu said...

Hehheh, mun mielestä root beer on tosi hyvää, mutta ymmärrän kyllä hammastahna assosisaatiot. Jenkit tuppaa tykkäämään tosta mausta. Sieltä saa useita eri root beereja, sekä myös karkkia joka on ton makusta ja tottakai myös hammastahnaa :)

 
At 9/7/10 10:46, Blogger Rosmariini said...

Himputti kyllä sitä hammastahnamaista makua! Ja root beer vielä kuulostaa jotenkin niin mahtavan maanläheiseltä ja juurevalta.

 
At 9/7/10 16:15, Blogger -Anni- said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
At 9/7/10 16:17, Blogger -Anni- said...

Otetaampa uusiksi, kun tuli niin monta kirjoitusvirhettä:
Usein käyn täällä ohjeita etsimässä ja monta hyvää toteutustakin takana, erityisesti parmesaanikasvikset ovat meidän suosikki! Mutta nyt vihdoin sain jätettyä myös merkin käynnistäni. Kiitokset siis mahtavista sivuista ja tuota valkoviinisangriaa meillä tehdään kyllä jo tänään :)

 
At 9/7/10 16:23, Blogger Virpi said...

No mansikkamargaritojen puutos ajateltiin korjata heti jo tänään! En vaan päässyt enää yli ajatuksesta :)

Voi, olisipa kyllä mukava törmätä! Viikonloput ovat kyllä aika kiireisiä, mutta kyllähän joku kesäiltakin sopisi treffaukseen tietysti! Pitääpä laitella vaikka sähköpostia ja katsoa löytyiskö joku sopiva väli aikatauluista :)

 
At 9/7/10 16:23, Blogger Virpi said...

Ja kesäillalla tarkoitan tietysti arkista kesäiltaa :D

 
At 9/7/10 22:35, Blogger Maria said...

Ihanaa blogia kirjoittelette!

Ekan kerran täytyy kommentoidakin, sillä ginger ale on yksi omista suosikeistani ja siitä syntyy myös suosikkidrinkkini: moskovan muuli. Kannattaa kokeilla! Parhaan tuloksen saa, kun käyttää tuoreita limettejä limemehun sijaan :)

 
At 10/7/10 12:16, Blogger Rosmariini said...

Anni: Kiva, kun kommentoit! Jos tykkää parmesaanikasviksista, kannattaa kokeilla myös harissakasviksia.

Virpi: Toivottavasti margaritat maistuivat! :)

Meillä on etenkin arkisin runsaasti tilaa kalenterissa, joten sopii hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

Maria: Moskovan muuli on mainio nimi juomalle (Nigella Lawsonilla on joulukirjassaan myös sen pohjalta kehitelty Yule Mule). Drinkkiklubissa tosiaan todetaan, että "alkuperäisen reseptin mukaan mikserinä käytetään alkoholitonta inkivääriolutta". Oujee. Täytyypä kokeilla.

 
At 11/7/10 18:04, Blogger Corde said...

En voi sille mitään että nuo sangria ohjeet tulee aina syynättyä liiankin tarkaan. Tuosta teidän versiosta on pakko sanoa että käyttäisin enemminkin nimeä blanco de veranno, mikä siis espanjassa on valkoviiniä ja limsaa merkiltään la caseiraa, joka maultaan vastaa kivennäisveden ja spriten sekoitusta.

Ihan täyteen espanjan versioon valkoista sangriaa isketään brandyä, cointreauta/triple seciä,licor 43, valkkaria sekä mausta riippuen spirteä tai lemon fantaa + ne hedelmät ja kanelitanko parin litran kannuun + toiset laittaa sokeria jonkin verran toiset ei.

Punaiseen sangriaan samaa mutta valkkarin tilalle punkkua ja limsaa voi korvata appelsiini fantalla.

Limpparin voi vaihtaa myös cokikseen, mutta sitten ei enää puhutakkaan sangriasta, nimi on tällöin calimocho.

vähän parempaan fiilistelyyn kannattaa kokeilla cava sangriaa, eli viini korvataan kuoharilla, maun mukaan makeaa tai kuivaa kuoharia. esim fresitasta saa aika pirteän tapauksen.

hedelmät sangriassa on sitruuna ja applesiinia, lisänä voi olla persikkaa, mansikkaa..

Suomessa noin 95% prosenttia sangrian ohjeista on juuri tuota blanco tai tinto de verannoa, osassa on ehkä laitettu jo jotakin likööriä lisäksi tai brandyä, joten mennään lähemmäksi sitä sangriaa.

olen hieman "sangria-poliisi" tässä asiassa, johtuen omasta asumisestani costa del solilla ja miehestä joka on espanjalainen ja työkseen sangrioita tehneenä.

Suomen versiot on varmaan pelkistettyjä siitä syystä että täysi sangria maksaa aika paljon muuten vain kotona drinkittelyyn kaikkine likööreineen ja brandyineen.

 
At 11/7/10 18:26, Blogger Rosmariini said...

Aina sitä oppii uutta! En ole ikinä hoksannut, että sangriaan voisi laittaa brandyäkin. :)

Kiitos kattavasta selvityksestä!

 
At 11/7/10 19:16, Blogger Vendaval said...

Olin kommentoimassa, että sangría de cava on kyllä ihan parasta, mutta joku oli ehtinyt ensin, joten komppaan edellistä kommentoijaa :) Suomen sangrioista en tiedä, mutta kásittääkseni sangrioista on tuhansia eri versioita. Eli kyllä tuota ihan sangriaksi kutsuisin. Minun kokemukseni tinto de veranosta on punaviiniä & spritea tms. ilman hedelmiä.

 
At 12/7/10 10:46, Blogger Rosmariini said...

Minulle sangria oli pitkään pelkkää punaviiniä ja kirkasta limsaa. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails