sunnuntaina, tammikuuta 09, 2011

Blogiarpajaiset

Päätin järjestää pitkästä aikaa pienet blogiarpajaiset, kun satuin kirjakaupassa käydessäni ostamaan uuden Viivin ja Wagnerin keittokirjan Mitä söisin öisin. Nyt on mahdollista voittaa se omakseen:

Osallistua voi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon ajatuksia ruokablogeista: Milloin ja missä törmäsit niihin ensimmäistä kertaa, miksi luet ruokablogeja (tai miksi et), kirjoitatko itse blogia jne. Olisi kiinnostava kuulla, etsitäänkö blogeista lähinnä ruokaohjeita vai haluaako joku lukea kenties muunkinlaista ruoka-aiheista jutustelua.

Kommentointiaikaa on kolme viikkoa, eli 30.1.2011 pääsemme arvonnan pariin. Siihen saakka sana on vapaa.

127 Comments:

At 9/1/11 12:31, Blogger Maiju said...

Minulle ruokablogit ovat vähän samanlaista ajanvietettä kuin toisille kenties ruokakirjojen selailu huvin vuoksi: useimmiten tykkään ihan vain lueskella ja silmäillä, millaisia ruokia maailmaan mahtuu. Hyvät kuvat ovat ehdotonta plussaa.

Keräilen toteuttamisen arvoisilta (ja opiskelijan kukkaroon sopivilta) tuntuvia reseptejä kirjanmerkkiarkistooni. Useimmiten teen leivonnaisia kuten leipää tai kakkuja, joten ruokablogit ovat enimmäkseenkin "vain" mukavaa ajankulua. Ideoita niistä toki saa. Tykkään myös ruokajutustelusta ja esimerkiksi ravintola-arvioista.

 
At 9/1/11 12:42, Blogger Sera said...

Itse en muista milloin aloin seuraamaan ruokablogeja, mutta muistelisin suklaasuukkojen olevan ensimmäinen resepti, jota internetin syövereistä etsin ja sen jälkeen alkanut vilkuilla reseptejä myös netistä.

Olen kirjoittanut itse blogia lähes vuoden ajan. Itselleni aika yllätys sinällään, sillä luulin innostuksen laantuvan jossain vaiheessa. Tässä onkin käynyt vain toisinpäin, innostukseni on vain kasvanut blogin pidon myötä. :D

Yleensä luen ruokablogeja vain reseptien takia, mutta hyvät ruokakokemukset, arvostelut tuotteista tai ravintoloista jne. voisivat myöskin olla kivoja.

Itseltäni löytyy Viivin ja Wagnerin Syömään! keittokirja, joten innolla odotan saanko kirjaselle jatkoa. :D

 
At 9/1/11 12:47, Blogger Neiti Takkutukka said...

Blogien seuraamisen aloitin parisen vuotta sitten. Itse etsin blogeista reseptejä, mutta huomaan kyllä usein jääväni selailemana vaan kauniita kuviakin. Kommenttilootista löytyy usein hyviä keskusteluja ja vinkkejä, joten niitä lueskelen ahkerasti samalla kun selailen ohjeita.

 
At 9/1/11 12:52, Blogger Katjuzqa said...

Tarkistelen aina repseptimahdollisuuksia netistä ja ruokablogit ovat sitä ovallisia, että joku on juui oikeasti tehnyt sitä ruokaa. Kuvia on kiva katsella.
Nautin kokkailusta ja perustin itsekin blogin viime vuoden puolella ja kuten Serakin sanoi, niin innostus vain nousee.
Itse luen mielelläni muutakin ruoka-aiheista jutustelua kuin vain reseptejä.

 
At 9/1/11 12:52, Blogger ahmija said...

Ruokablogien seuraamiseni taisi alkaa päätyessäni jonkin googletuksen kautta varsin mainioon oululaiseen ruokablogiin, joka osoitti että maailmassa on myös muita ruoasta ja ruoanlaitosta innostuvia ihmisiä!

Olen seurannut aktiivisesti useita ruokablogeja: minulle blogit tarjoavat hyvien uusien ideoiden lisäksi tärkeää vertaistukea keittiön ihmeellisessä maailmassa seikkaillessani. Useita vuosia äänettömän lukijan roolissa oltuani päätin vasta hiljattain kokeilla ruokablogin kirjoittamista, ja varsin antoisaa hommaa tuntuu sekin olevan!

Kiitokset vain teille arvoisat Pastanjauhajat lukuisista inspiraatioista ja ihanista jakamistanne hetkistä! Jos joku yhdistää eikä tunne rajoja tässä maailmassa niin nimenomaan hyvä ruoka ja siihen liittyvät ihanuudet!

 
At 9/1/11 12:53, Anonymous Janika said...

Minä luen ruokablogeja ideoiden saamiseksi. Orjallisesti ohjeita ei tartte noudattaa vaan niistä voi soveltaa omanlaisia. Ja Viivi ja Wagner rules! :)

 
At 9/1/11 12:55, Blogger Heaven Queen said...

Ruokablogeista haen ideoita ja reseptejä omaan ruuanlaittoon. Esimerkiksi viime vuodenvaihteen tarjoilujen reseptit keräsin parista eri ruokablogista ja maistuivat tarjoilut kyllä vieraille.

Tykkään muutenkin selata ruokablogeja, en ainoastaan reseptien toivossa. Monesti niissä on hyvää tietoutta ruuasta. Ainakin yhdessä blogissa oli juttua lähiruuasta ja siitä innostuneena on käyty muutamia kertoja suoraan tiloilta hakemassa esim. kananmunia.

Muutaman ravintola-arvostelunkin takia on tullut erinäisiä ravintoloita testattua ja pettyä ei ole siinäkään suhteessa tarvinnut.

Jaksan ihastella ihmisten viitseliäisyyttä mitä tulee ruuanlaittoon ja ruokabloggaamiseen, iso hatunnosto ruoka- ja leivontablogeille.

 
At 9/1/11 13:02, Blogger Sanna said...

Reseptejä ja ideoita ruokablogeista lähinnä tulee etsittyä. Olen aika aloittelija kokkaushommissa, joten kaikenlaiset vinkit kelpaavat. :D Mausteet kiinnostavat suuresti, joten ruuan maustamiseen otan aika paljon ideoita blogeilta.

 
At 9/1/11 13:03, Blogger san said...

Mä oon päätynyt ruokablogien pariin vasta vähän aikaa sitten. Olen pitkän linjan käsityöblogien kuluttaja (ja vähän kirjoittajakin), mutta kokkaus ei ole koskaan ollut mun juttu.

Keittiössä on kyllä vino pino keittokirjoja pölyyntymässä, mutta rakastan hyvää ruokaa ja juomaa, vaikka olenkin saamaton sitä tekemään. Jaksan kertoa loputtomiin tarinoita Krakovassa saamastani purjolla sidotusta nieriästä tai siitä simpukka-persiljapastasta, jonka muisto melkein nostaa kyyneleet silmiin. Ah!

Ruokaa arvostavana mä siis vissiin janoan lukea muidenkin ruokakokemuksista. Katson kuvia kuola valuen, kuvittelen tekstuureja ja makuja. Siipeilen siis muiden uurastuksen hedelmillä!

Ravintola-arvostelutkin on mulle mieleen, sillä ravintoloissa mä lähinnä sitä ruokaa saan (joo, meillä syödään paljon puolivalmista, voileipiä ym.). Valmiin ruoan lisäksi mua kiehtoo raaka-aineet. Sorsan rinta! Karambola! Habanero! Muikku!

En mä lue kuin ehkä 5-10 ruokablogia, oon silleen rajoittunut. Mutta nautin niistä, joita luen, sitten täysin siemauksin.

 
At 9/1/11 13:06, Blogger lotta said...

ensimmäinen ruokablogi johon pari vuotta sitten törmäsin oli itseasiassa teidän. googletin jotakin ohjetta ja tänne päädyin. samalla matkalla olen ilmeisesti vielä.

lähinnä etsin ruokaohjeita, mutta on myös kiva lukea uusista elintarvikkeista ja ravintola arvosteluja. niin ja käyttötavoista ruoka-aineista joista itsellä ei ole kokemusta ja ehkä sitä kautta innostua myös itse niiden käytöstä.

meillä on tehty pari kuukautta sitten keittiöremontti ja sen myötä myös herra on innostunut ruuanlaitosta entistä enemmän. jopa sen verran, että paikkani "nyrkin ja hellan välissä" on syrjäytetty. ruokanblogejen lukemisestakin on tullut yhteinen harrastus.

 
At 9/1/11 13:10, Anonymous Anonyymi said...

Törmäsin varmaan ensimmäiseksi ruokablogeihin n. 6 vuotta sitten, kun aloin kiinnostua kasvissyönnistä. Nykyään sekasyöjänä ja kokkiopiskelijana erilaiset blogit kiinnostavat edelleen.
Luen blogeja inspiroituakseni, oppiakseni ja muuten vain viihteeksi. Erityisesti kiinnitän huomiota valokuviin. Jos valokuvat tökkivät, tuskin alan lukemaan tekstiäkään. Niitä siis katson ensimmäisenä. On myös mukavaa, jos blogissa ruokaohjeiden lisäksi myös jutustellaan muutakin.
Minulla on ollut aikomuksena jo pari vuotta aloittaa oman blogin pitäminen, mutta se on siirtynyt kaikenlaisten kiireiden takia.
Pastanjauhantaa kuuluu lemppari blogieni joukkoon : >

Manna

 
At 9/1/11 13:20, Blogger Sari said...

Ruokaideoita etsin ruokablogeista. On myös mukavaa lukea muutakin ruokaan littyvää tarinointia ja ruokamatkailusta. En ole kovin kummoinen ruoanlaittaja, mieheni yleensä tekee meillä ruoan.

 
At 9/1/11 13:24, Blogger Mari said...

En lukenut ruokablogeja ennen kuin perustin ystävän painostuksesta omani n. 3½ vuotta sitten. Sen jälkeen niitä on luettu ahkerasti hyvien reseptien, ruokapornofiilistelyn ja blogituttujen kuulumisien vuoksi :)

Nykyään en tosin enää kovoin montaa ruokablogia seuraa. Tai sanoisko, etten innostu uusista. Mielenkiintoni on nyt enemmän mm. sistamisesta.

 
At 9/1/11 13:32, Blogger Satu said...

Ruoka blogeja ont odella kiva seurata. Niistä saa kivoja vinkkejä omalle ruoanlaitolle ja leipomiseen! Sattumalta törmäsin kun etsein jotain ruokaohjetta.

 
At 9/1/11 13:36, Anonymous Anonyymi said...

Googletuksen kautta päädyin jallulihapulliin. Nyt tehty myös uunilohi ja joku toinenkin ohje. Bonusta on oululaisuus.

Terv. Tapani

 
At 9/1/11 13:39, Blogger Patavahti said...

Ruokablogien lukemiseen kuluu viikossa jo aika relusti aikaa. Yleensä olen vain ihastellut ihmisten kekseliäisyyttä ja luomuksia, mutta nyt olen fiksuuntunut ja alkanut bookmarkata kokeiluun meneviä reseptejä. Pastanjauhantaa on aina lukulistan kärjessä :) Omalla blogilla ei kauheasti ole lukijoita kun olen ollut aika laiska sitä päivittämään, mutta pitäisi yrittää tässä uuden vuoden puolella taas tsempata senkin suhteen.

 
At 9/1/11 13:56, Blogger Sooloilija said...

Luen ruokablogeja saadakseni vinkkejä. Ja hyviä vinkkejä aina saankin. Täältäkin olen tehnyt monta juttua !
Joten te ruokabloggailijat olette todella tarpeellisia!

 
At 9/1/11 13:59, Blogger Tiinatuuli said...

Muutin 2005 opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja samalla sitten löysin ruokablogit, kun kyllästyin varsin nopeasti nuudeleihin sekä kotona opittuihin ruokiin.

Lueskelen ruokablogeja useimmiten inspiraation saamiseksi, loppujen lopuksi aika harvoin otan ylös suoraan jotain ohjetta vaan sovellan muistamani perusteella. Toisiin ohjeisiin palaan useamman kerran, kuten Irlantilaiseen carbonnadeen olen palannut jo pari kertaa. Etsiskelen myös erilaisia leivontaohjeita.

Oululaisena ruuan ystävänä pidän tietenkin myös siitä, että täältä saan vinkkejä kaupoista ja ravintoloista. Kauppuri 5 on ollut jo pitkään kokeiltavien listalla!

Haluaisin pitää omaa ruokablogia, mutta se on toistaiseksi vieläkin suunnitteluasteella. Ehkäpä vielä joku päivä... :)

 
At 9/1/11 14:21, Blogger CharlienEnkeli said...

En enää muista, milloin luin ruokablogeja ensimmäisen kerran...Säännöllisesti seuraan enää tätä teidän blogia=) Sen tyyli ja tietysti ohjeet kolahtavat, sekä tietysti se, että olette oululainen blogi. Katselen kauniita kuvia ja saan ideoita ruuanlaittoon. Mielestäni myös matkakertomukset ovat ihana lisä tässä teidän blogissa - kaukokaipuu kun vaivaa ajoittain...Lisäksi on myös mukava lukea erilaisten keittiövälineiden tuotevertailuja kuten myös keittokirjojen vertailuja -niitähän teillä on ollutkin ja ne ovat olleet avuksi tehdessä omia hankintapäätöksiä.
Omaa blogia ei todella ole eikä tule, ei riittäisi aika, viitseliäisyys eikä taidot. Nostan hattua ja kiitän tästä teidän blogista - toivottavasti se jatkuu vielä pitkään!!

 
At 9/1/11 14:31, Anonymous Emma said...

Täältä arkistosta löytyisi mun ekat ruokablogikokemukset, olisko ollut vuonna 2005 tai 2006..? =)

Nykyisin luen oikeastaan vain sellaisten ruokablogeja, jotka tunnen myös tosielämässä. Tietty on kiva lukea muiden kokkauksia, meillä usein syödään blogien inspiroimaa ruokaa (ja joskus on tainnut blogeihin eksyä allekirjoittaneelta peräisin olevia ohjeita :). Toisaalta samalla tulee lukeneeksi vähän tuttujen kuulumisia, mikä on vähintään yhtä tärkeä syy käydä vilkaisemassa aina päivitykset.

Maistuvaa uutta vuotta teille! (ja siinä sivussa sitten meille kaikille pastisfaneillekin :)

 
At 9/1/11 14:46, OpenID elamaontassa said...

Selailen ruokablogeja saadakseni ideoita tuonne köökin puolelle. Joskus mieleni tekisi melkeinpä syödä näytöllä näkyvät kuvat, niin nälkä tulee!

 
At 9/1/11 15:16, Blogger Kulkija said...

Olen aika aloittelia näissä blogihommissa. Yleensä etsin blogeja muiden lukemista blogeista ja kiinnostun, jos on kivoja kuvia ja tekstiä sopivasti.. Olen vähän sellainen lifestyle bloggaaja eli kaikki mikä liittyy ruokaan, sisutukseen tai käsitöihin, kiinnostaa aina, mutta blogeissa pitää olla joku hyvä juju että niitä jaksaa seurata... Joku koukku :)

 
At 9/1/11 15:22, Blogger Rosmariini said...

Paljon kiinnostavia ajatuksia, kiitokset tähänastisista kommenteista! Esim. se, että ruokablogeissa on usein mukava ihan vaan lueskella minkälaisia ruokia maailmaan mahtuu.

Sitä on tehty täälläkin taas viime aikoina. Päädyin loppiaisena yhteen ranskankieliseen ruokablogiin ja yritin lueskella sitä Google Translaten avulla. Tietenkin siinä tuli repeiltyä kaikille hullunkurisille käännöksille kuten yhden ruuan ainesosalistassa ”1 pieni kuivattu tatti kahvat” (tatin kahvat! :) tai (Jerk Chickenistä puhuttaessa) ”Ääliö kastike herättää makuhermoja!”. Lohi-rillettes ohjeessa on puolestaan mainittu teko-ohjeissa ”murenevat sormenpäät ja lisää kulhoon sekoitin viipaletta savustettua lohta”. (Mutta vähänkö houkuttelevia leipäohjeita tuolla. Ja ihania hilloja...)

Minä etsiskelen usein reseptejä ihan tavallisiltakin reseptisivuilta, mutta heti perään googletan, olisiko joku tehnyt jotain vastaavaa blogeissaan. Mukava kuulla se ”tavallisen kotikokkailijan” näkökulma asiaan.

Mutta muitakin ruokajuttuja jaksaisin tietenkin lukea loputtomasti. Ravintola-arvostelujakin luen aina kiinnostuneena, sijoittuivatpa ne sitten mihin päin Suomea tahansa.

Sisustusblogeista ovat monet viime aikoina puhuneet, eli ne taitavat olla nyt tosissaan pop (jos joku tietää hyviä blogeja vanhoista rintamamiestaloista ja muista vastaavista, niin saa vihjaista meillekin).

En itse osallistu arvontaan, vaikka täällä nyt kommentoinkin.

 
At 9/1/11 15:28, Blogger Viivi said...

Aloin lukemaan ruokablogeja vuosi puoltoista sitten ja tämä oli itse asiassa ensimmäinen blogi, johon törmäsin :) Suurin syy oli ideoiden saaminen eli siis ihan reilusti reseptit. Koska olen köyhä opiskelija, ei kaikki reseptit ole aina minun rahapussin toteutettavissa, joten pian huomasinkin selaavani blogeja myös niiden kuvien takia. Samaa teen kirjakaupoissa, luen keittokirjoja vain niiden kuvien takia.

Ruokablogien lukeminen aina pieni pako todellisuudesta, ja nautin siitä hyvin paljon. Haaveilen omasta ruokablogista hienoine kuvineen, mutta toistaiseksi keskityn vain muiden blogien lukemiseen.

Olen ehkä hieman passiivinen lukija, sillä harvemmin kommentoin mihinkään. Saatan kuitenkin seurata blogien keskusteluita.

 
At 9/1/11 15:29, Blogger Siiri said...

Kovin monia ruokablogeja en seuraa, mutta erityisesti kauniit kuvat saavat minut koukuttumaan. Koska itse asun vielä kotona äidin ja isän kanssa, jää uudet ruokakokeilut vähäisiksi, mutta kun muutan omilleni, tulee ruokablogien vinkkejä varmasti kokeiltua. Erityisesti reseptit, joihin on käytetty ihan tavallisia raaka-aineita, sekä sellaiset, joissa on käytetty jotain yrttejä, kiinnostavat.

 
At 9/1/11 16:01, Blogger restosoppaa said...

Ei kyllä voi muistaa, milloin ensimmäiseen ruokablogiin törmäsi :) Mutta heti niihin jäi koukkuun ja etsi niitä lisää! Eräänlainen tapa onkin tullut, että etsii ruokablogeista aina reseptejä ruokiin, joita ei ole ennen kokeillut. Näin saa mukavasti vaihtelua arjen ruoanlaittoon. Lisäksi kun ruokakuvat ovat houkuttavia, niin useampi tunti vierähtää aina uuden blogin kimpussa :P Lisäksi tykkään lukea blogeista, jos ihmiset ovat käyneet ulkomailla ja kirjottavat siellä saaduista ruokakokemuksista! Ja mikä ettei, kotimaankin ravintolat kiinnostavat.

Itselläni on tuore blogi, suunnitteilla ollut jo pitkään. Viimein sain sen väsättyä pystyyn, kuvia olikin tullut kerättyä jo pidempään.

 
At 9/1/11 16:01, Anonymous Liinu said...

Itse en kirjoita blogia, mutta seuraan säännöllisesti muutamaa blogia, ja eksyn välillä oudommillekin sivustoille, kun etsin googlen avulla jotain tiettyä reseptiä. Blogeissa parasta ovat uudet ideat. Harvoin kokeilen mitään, mutta rentoudun katselemalla kuvia ja lukemalla ohjeita :)

 
At 9/1/11 16:22, Blogger SONJA said...

Ruokablogeista tulee etsittyä reseptejä. Luen niitä myös ajanvietteeksi. Erilaiset reseptit kiinnostavat, mutta luen mielelläni myös esim. ravintola-arvosteluja.

 
At 9/1/11 16:42, Anonymous Janna said...

Taisin jäädä koukkuun ruokablogeihin teidän blogista innostuttuani aikanaan. Etsin ruokaohjeita ja pidän teidän kirjoitustyylistä. Tunnutte samanhenkiseltä pariskunnalta kuin me ollaan :) Ruokablogeista saa ideoita omaan ruoanlaittoon, ravintolavinkkejä ja muutenkin kivaa ajanvietettä. Omaan blogiin ei olisi aikaa. Paljon laitan ruokaa ja keräilen reseptejä.

Välillä hauskaa on seurata, kun useammassa blogeissa innostutaan kokeilemaan samaa reseptiä. Jokainen kuitenkin tekee omalla tyylillään.

Ja ilman ruokablogeja minulla olisi jäänyt moni asia kokeilematta, mm. kondensoitu maito (Key Westin Limepiirakka ja kinuskikastike), Kentucky Fried Chicken -tyyliin tehty broileri, BBQ-riivitty possu...

Jatkakaa samaan malliin kaikki ruokabloggaajat!

 
At 9/1/11 17:00, Blogger Heta said...

Ruokablogeihin aloin törmätä joitain vuosia sitten, kun etsiskelin netistä jotain ihan perusruokien ohjeita.

Vain muutamaa jaksan seurata säännöllisesti, ja loppujen lopuksi aika harvoin ehdin tai jaksan napsia niistä ideoita omaan keittiöön. Enemmän harrastan edelleen satunnaisia ruokablogeja ja "täsmägooglailua". Viimeksi innostuin Lindströmin pihveistä ja sovelsin sitten löytämistäni kiinnostavista ohjeista itselleni sopivan.

Omassa blogissa voin julkaista myös reseptejä, mutta ruokablogiksi sitä ei missään nimessä voi kutsua. Enemmänkin sellainen sekasikiö pienen ihmisen arkisesta aherruksesta :)

 
At 9/1/11 17:23, Anonymous Anonyymi said...

En kirjoita itse mitään blogia, luen ruoka-aiheisia blogeja aika epäsäännöllisesti lähinnä ideamielessä, aina on kiva saada vaihtelua ruokapöytään! Jos jotakin reseptiä käytän, teen aika usein omia sovelluksia, harvoin seuraan keittokirjojenkaan ohjeita pilkuntarkkasti. Pastanjauhantaa olen seurannut jo kauan, ja syynä ovat hyvät, kokeillut ja laadukkaat ohjeet! Niitä ohjeita uskaltaa kokeilla, joita Jauhantapaja kehuu! En voi sietää ohjeita, joissa pääpaino on puolivalmisteissa tyyliin otetaan valmistaikina ja sulatetaan se.. Luen myös keittokirjoja ideoita saadakseni! Kaupallinen mainonta on saanut minut luopumaan joidenkin blogien lukemisesta, Pastanjauhantaa on jonkun kerran ollut aika lähellä tätä rajaa. Melian

 
At 9/1/11 17:37, Blogger Italiansalaatti said...

Okei, yritän jälleen arvonnassa, vaikka yleensä minua ei näissä tapauksissa onnista... paitsi kuulema kolmevuotiaana, kun voitin jättiläismäisen nallen! :D Mutta ei se mitään! :)
Törmäsin ruokablogeihin ensimmäistä kertaa viime vuonna, kun eräs ystäväni sanoi minulle, että minun pitäisi perustaa oma ruokablogini (jonka sitten perustinkin). Ja antoi minulle listan blogeista, joita itse seurasi. Aloin selata niitä läpi, ja sehän oli menoa se!! :)

Pidän hurjan paljon muiden ruokablogien lukemisesta, koska niistä saa paljon ideoita, reseptejä ja vinkkejä omaan ruuanlaittoon. Muuten jää helposti jumiin omien suosikkiensa ja raaaka-aine- sekä makutottumustensa kanssa. Tällä tavoin taas uusia virikkeitä tulee koko ajan joka puolelta (seuraan suomalaisia, ulkosuomalaisia, italialaisia, "ulkoitalialaisia" ja englanninkielisiä ruokablogeja). Kaikkia raaka-aineita ei välttämättä omasta asuinpaikastaan löydä, mutta reseptejä voi myös soveltaa raaka-ainetarjontaan sopiviksi.

Olen varsin komunikatiivinen ihminen ja pidän eri ruokakulttuureiden ruokatarjonnasta, joten monikulttuurinen ja -ideoinen (ruoka)blogistania viehättää minua paljon. Olen huomannut, että italialaisissa ruokablogeissa kommentoidaan ja keskustellaan vielä enemmän kuin suomalaisissa, mikä ehkä toisaalta heijastaa vain kansan luonnetta. Mutta olen sitä mieltä, että ruokablogit, reseptien tarjoamisen lisäksi, ovat oiva areena (ruoka)kokemusten jakamiseen ja aiheesta kiinnostuneiden väliseen kommunikointiin. Elektroninenkin ruokamatkailu avartaa ja rikastuttaa omaa keittiötä ja omaa ruuanalaittoa!! :D Reseptien lisäksi myös ravintola-arvosteluja, kirja-arvosteluja ja ruokamatkakokemuksia on mukava lukea. Omien reseptieni lisäksi kokeilen aika usein kirjoista, lehdistä tai blogeista löytyneitä reseptejä.
Joten bloggailu ja aiheeseen liittyvä keskustelu on ruoka-asioissa vain plussaa! :D

 
At 9/1/11 17:40, Blogger Italiansalaatti said...

Sori, kone antoi virheilmoitusta ja postaus tuli näköjään esiin kolmena kappaleena. Anteeksi....

 
At 9/1/11 17:50, Blogger Rosmariini said...

Jos otetaan säännöksi, että kolme kertaa postaamalla saa myös kolme arpalipuketta. :) :)

 
At 9/1/11 18:02, Blogger Italiansalaatti said...

;D Hehheh, kiva joo mulle käy hyvin! :)

 
At 9/1/11 18:14, Blogger Suvi said...

Luen ruokablogeja juuri siksi mitä Rosmariinikin aiemmin mainitsi, että saa sen "tavallisen kotikokkaajan" näkökulman reseptiin. Ja tottakai myös mielipiteet, miltä se ruoka maistui. Harvassa reseptikirjassa kuvaillaan itse lopputulosta. =) Myös ravintola-arvostelut ja matkustaminen syömis-näkökulmasta ovat kiinnostavaa antia.

Ensimmäinen ruokablogi johon eksyin oli Hellapoliisin vuodatus-palvelimen tili joskus 2008. Tänne päädyin muistaakseni pian sen jälkeen jonkun linkityksen kautta.

Ruoka vaan on niin herkullinen asia! x)

 
At 9/1/11 18:50, Blogger mira said...

about vuosi sitten aloin kasvissyöjäksi ja en oikein tiennyt että mitä ruokaa tekisin. tietysti aloin nettiä selaamaan ja jostain tuli ruokablogit vastaan, tää oli ensimmäisten joukossa ja täälä on herkullisia ohjeita, ja ohjeiden takia mä vaan seurailen :) mutta onhan täski blogis muutaki ku kasvisruokaa, nii saa miekkosellekki uusia kokeiluja vääntää ;-D mun mielestä tää on monipuolinen, hyvät kuvat ja reseptit.

omaa blogia mulla ei oo, en oikein tiedä miks. ei mulla oikeen oo aikaa/motivaatiota/kärsivällisyyttä semmoseen. salaa haaveilen että mulla olis, noooh katotaan ny. :g

hirveesti en ruokablogeja lueskele, että on vaan muutama tietty kiva mistä katon reseptit. enemmän tulee seurattuu justiinsa muoti/kosmetiikka/kauneus-blogeja. ja satunnaisesti kuolaan jotain sisustusblogejakin.

joo ei mulla muuta, tuli vähä pitkä selostus, mutta jatkakaa samaan malliin :)

ps. mäki oon kirjakaupas hypistelly tota kirjaa, mut en sitte raaskinu ostaa! mut vaikutti se hyvältä

 
At 9/1/11 19:03, Anonymous Minna said...

Ruokablogit ovat moniaistillinen elämys -kuvat, reseptit ja tarinat kietoutuvat mahtavaksi keitokseksi, jossa kaltaiseni innokkaan kotikokin kelpaa aika ajoin kiehua.

Joskus tulee sellainen olo, että apua, löydänköhän enää takaisin tämän reseptin pariin... mutta ainakin Pastanjauhannassa haku toimii :)

Ja myös meillä vierailleille voi nykyisin vinkata reseptien hakupaikaksi blogin, se on hurjan kätevää, ennen kirjoitettiin käsin niitä lappusia, jotka paisuttivat resptikirjojen selkämysliimaukset paikoiltaan.

Nautintoa ja elämäniloa, sitä ovat monet ruokablogit minulle :)

 
At 9/1/11 19:17, Blogger Flikka said...

Aloin seuraamaan ruokablogeja suurin piirtein samoihin aikoihin kuin muitakin blogeja, eli muutama vuosi sitten. Yleensä luen niitä ihan vain huvin vuoksi (samasta syystä kuin katson Top Chefiä tai Master Chefiä), mutta joskus saan ideoita omiin kokkailuihin tai leipomuksiin. Myös matkailu ja ruoka yhdistettynä kiinnostaa

Mulla on oma blogi, mutta ei ruokablogi.

 
At 9/1/11 19:49, Blogger Merituuli said...

Olettepas panneet alulle mielenkiintoisen keskustelun - kiitos! Näitä kommentteja on lukenut suurella mielenkiinnolla jo noin niinkuin omaakin blogia silmälläpitäen ;).

Minä sukelsin ruokablogien maailmaan heti kun (hyvin myöhäisherännäisinä) otimme netin kotiin. Muutaman kuukauden selasin erilaisia blogeja teidän suosituslistanne kautta.

Oman blogin perustaminen tapahtui aika päähänpistosta, mutta vei heti mukanaan. Ja on tuonut paljon!

Tuo Melianin mainitsema kaupallinen mainonta on muuten mielenkiintoinen juttu. Olen miettinyt asiaa monesti sen jälkeen kun meillekin alkoi tuotenäytteitä tulla - että ymmärtävätköhän lukijat että saadusta tuotteesta mainitsemme aina erikseen, mutta itse ostetun kohdalla emme mainitse (välttämättä) sitä itse hankkineemme. Niin tai näin, hyvää voi aina mainostaa ja huonostakin mainita. Sitä blogit minusta parhaillaan ovat: vinkkien antajia tuotteista, resepteistä, raaka-aineista, ruokakulttuureista, miltä tavallisten ihmisten kokkailu näyttää ja maistuu...Ja Emman lailla on kiva kuikuilla myös mitä tutuille kuuluu :).

 
At 9/1/11 20:34, Blogger Tanja said...

Tämä on yksi ensimmäisistä ruokablogeista mihin olen törmännyt - taisin päätyä tänne googlettaessani juustokakun ohjetta..:).
Lähinnä etsin ruokaohjeita mutta luen toki muutenkin- kun kerran ruoka aiheena kiinnostaa.
Tämä on elämänmakuinen, hausak ja selkeä blogi, jossa on paljon kivoja ja kokeilemisen arvoisia ohjeita.
Ja kyllä, valokuvaan ja kirjoitan blogia myös itse, lastenvaatehömppää ja satunnaisesti jotain kokkailuun liittyvää.

 
At 9/1/11 20:51, Blogger tuuli said...

luen eri blogeja saadakseni ideoita ja vaihtelua arkeen Suosikkini on työkaverini arja;Marjan-keittiössä, se on vielä aito.

 
At 9/1/11 21:01, Anonymous Koo said...

Ruokablogit on joka päiväistä ajanvietettä, samoin kuin uutisten lukeminen: "mitähän mielenkiintoista tänään?"

Mielenkiintoisia ohjeita lähinää forwardoin tutuille, innokkaille ruuanlaittajille. Ja poimin harvakseltaan ideoita omiin tylsiin kokkailuihin :)

 
At 9/1/11 21:02, Anonymous Anonyymi said...

minulle intohimona on ruoanlaitto ja uusien ideoiden kokeilu. Oman haasteensa siihen tuo tällä hetkellä tiukka elämäntilanne, joten mielikuvitusta saa tosissaan käyttää suunnitellessani arjen ruokia, jotta ateriat eivät toistaisi itseään.

Viikonloppuisin kun on aikaa/varaa sallin itselleni hetken..suolakeksejä,hedelmiä lasi punaviiniä ja ruokablogejen selailua,siitä koostuu rentouttava iltani.

opiskelija äiti

 
At 9/1/11 21:13, Blogger sexybeast said...

Blogeja on tullut seurattua parisen vuotta, ei kuitenkaan mitenkään säännöllisesti. Vasta viime aikoina innostus on kasvanut siihen malliin että tulee seurattua muutamaa blogia huolellisemmin.

Ensikosketus blogeihin tuli todennäköisesti reseptien etsimisen kautta ja nykyäänkin vinkkejä uusiin ruokiin tulee haettua blogien kautta.

Tuli myös laitettua blogi pystyyn vuoden 2011 kunniaksi, oli tosin ollut jo pidemmän aikaa harkinnassa sen valmistuminen.

 
At 9/1/11 21:51, Blogger gigi said...

Aloin jo muutama vuosi sitten seurata paria muotiblogia, joiden jälkeen aloin etsimään hyviä ruokablogeja, koska kuitenkin ruoka on muotia lähempänä sydäntä. Eksyin ruokablogeihin googlettaessani jotain tiettyä reseptiä, useimmiten.
Seuraan kaikenlaisia ruokablogeja, välillä on kivaa katsoa kalliimpiakin reseptejä (joita ehkä joskus voisi toteuttaa) ja sitten poimin sellaiset reseptit joita oikeasti voisin tehdä, joiden budjetti ei ole liian korkea. Koneelle kerään reseptejä, joita tulostan omaan reseptikirjaan. Sieltä sitten arvon päivittäin reseptejä ! eli todella on hyötyä näiden lukemisesta :)

 
At 9/1/11 22:22, Anonymous Sipula said...

Ruokablogeihin löysin tieni käsityöblogien kautta. Joitakin ruokablogeja seuraan säännöllisesti, useimpia silloin kun jollain haulla tulee vastaan. Tällä hetkellä vähähiilariset reseptit kiinnostavat eniten vaihtelun saamiseksi omiin ruokailuihin.

 
At 9/1/11 22:46, Blogger Anzku said...

Itse löysin ruokablogit jokseenkin sattuman kautta reilu pari vuotta sitten etsiessäni jotain ruokaohjetta netissä. Aivan uusi maailma avautui ja vei mukanaan. Blogeja lukiessani etsin pääasiassa uusia kivoja ruokaohjeita kokeltavaksi. Omaa blogia olen pitänyt kohta parisen vuotta.

 
At 10/1/11 00:32, Anonymous Johanna said...

Löysin ruokablogit pari vuotta sitten. Olin järjestämässä juhlia ja etsiskelin reseptejä ja löysinkin vaikka mitä. Nykyään kokeilen kaikkia uusia reseptejä ja yleensä saan ne juuri ruokablogeista, aika vähän enää keittokirjoista tulee tehtyä mitään. Tällä hetkellä olen aivan innostunut erilaisista pastoista ja sitä kautta löysin tieni tänne. Tosin ruokablogeja tulee ihailtua ihan muutenkin, tykkään kuvista, joita on mietitty, aseteltu ja koristeltu eikä vain hutkaistu mitä sattuu. Reseptien lisäksi muukin jutustelu ruuasta kiinnostaa, esimerkiksi kertoo millaista ruokaa oli ravintolassa tai ulkomaanmatkalla tarjolla. Omaa blogia minulla ei ole.

 
At 10/1/11 07:08, Anonymous Polga said...

Selaan HAUSKOJA ruokablogeja, joissa on muutakin kuin orjallisesti toteutettuja reseptejä ja raflaavia kuvia. Tämä on parasta osastoa (ja muutama muu teillekin tuttu blogi)! Eli kiitos, on tehty jokunen mukaellun reseptinkin mukainen muona.

Ja oma loki on, jossa joskus jopa postataan ruuasta. Yleensä ilman tarkkoja reseptejä :D

Viivi & Wagner on ihana! *tykkää*

 
At 10/1/11 07:59, Blogger Uusano said...

Olen nyt puolisen vuotta lueskellut muutamaa ruokablogia, en oikein enää muista miten niistä ensimmäiseen päädyin ja mikä olikaan ensimmäinen. Jos blogissa on hyvät kuvat, se merkitsee paljon. On kiva lukea muitten kokeiluista, onnistuneista ja pieleenmenneistäkin. En kovin usein sittenkään kokeile lukemiani ohjeita, vinkkejä poimin sieltä täältä.

 
At 10/1/11 08:06, Anonymous Suvikki said...

Ruokablogeista luin ekana kakkublogeja, joissa ihastelin upeita kakkuja. Tänne pastanjauhantaan löysin etsiessäni pastasalaatinohjetta ja sitten bongasinkin mainion Paolan pastasalaatin, jota meillä on tehty useasti.

Ruokablogeissa kiehtoo ennen kaikkea ohjeet ja ideat, mutta luen kyllä mielelläni muustakin ruokaan liittyvästä. Esimerkiksi teidän raporttinne NYCstä oli tosi kiinnostava.

 
At 10/1/11 12:14, Blogger Kata said...

En muista yhtä'än milloin löysin ruokablogit, samoin hin aikoihin kai kun käsityöblogitkin, neljä-viisi vuotta sitten. Luen niitä koska tykkään kokkauksesta, haen inspiraatiota, uusia ideoita ja reseptejä. Sekä toki myös ihan viihdettä ja mukavaa lukemistakin! Jatkakaa hyvää työtänne, bloginne on mielestäni yksi parhaista Suomessa!!

 
At 10/1/11 12:53, Blogger Betoni said...

Ruokablogejahan on tullut seurailtua muutaman vuoden ajan enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Tätäkin kiitettävästi ja useampaa reseptiä täältä on tullut tehtyäkin, useita useammankin kertaa. Itse en varsinaisesti ruoasta bloggaa, enemmänkin keskityn muihin asioihin, toki välillä tulee myös ruoasta ja sen sellaisesta puhuttua.

 
At 10/1/11 13:07, Blogger Yaelian said...

Olen aina kerännyt reseptejä ja keittokirjoja,mutta kun muutama vuosi sitten löysin ruokablogit,hurahdin täysin,ja sitten huomasin,että se oli kätevä tapa saada kaikenlaisille lapuille kirjoitetut reseptit talteen,ja vielä kuvienkin kanssa..Seuraan aktiivisesti ruokablogeja,ja suosikkejani ovat kauniin visuaaliset blogit,ja sellaiset,joissa myös vähän juttua pelkän reseptin lisäksi.

 
At 10/1/11 14:04, Anonymous Anonyymi said...

Seuraan ruokablogeja erityisesti siksi, että saisin vinkkejä arkiruokaan. Kerään reseptejä talteen jonkun verran eli oikeastaan aina, kun eteen tulee joku, jonka hyvän maun voi tuntea reseptin ja kuvan välityksellä.

Minussa on myös pientä tirkistelijää: kaikkia lukemiani blogeja yhdistää se, että niissä kerrotaan aina jotakin ihmisten elämästä. Ruokablogeissa nämä asiat voivat siis olla esim: Millaisissa ravintoloissa käydään? Mitä syödään pitkän työpäivän jälkeen? Kuka kokkaa perheessä milloinkin ym.

Eli muutakin juttua blogissa on suotavaa olla. Pelkät reseptit ei riitä :D

Tiia

 
At 10/1/11 15:22, Anonymous Anonyymi said...

Minulle ruokablogit ovat nautinto,aivan kuten syöminenkin. Joskus ekee mieli katsastaa leipomispainotteisia blogeja, kuten esim. Kinuskikissa, kun taas joskus ruokablogeja, kuten täma mahtava blogi. Blogeista saan inspiraatiota ruokien tekemiseen ja erityisesti tykkään leivistä ja kasvisruuista. Myös makeat leipomukset ovat intohimoani. Ruuan lisäksi kiinnostaa esim. ihmisten ruokakaappien sisältö, jutut erillaisista ruokavalioista ja tervellisyys ruuissa. Olen aikomuksissa perustaa blogi, mutten vielä ole saannut aikaiseksi. Toivoisin vinkkejä ruuanlaittoon juuri keittokirjojen avulla, ja se olisi todella mieluisa yllätys! :) Kiitos ihanasta blogista!

 
At 10/1/11 15:32, Anonymous Carita said...

Törmäsin ensimmäisiin ruoka/leivonta-aiheisiin blogeihin kolmisen vuotta sitten ihan vahingossa. Nykyään käyn blogeissa ihan vaan "aikaa kuluttamassa" ja nautiskelemassa kauniista ja herkullisista kuvista. Mitä enemmän on nähty vaivaa myös kuvien otossa niin sitä varmemmin käyn samoissa blogeissa useamminkin. Tusinan verran on blogeja joissa käyn katselemassa säännöllisesti. usein tulee ihan vain ajelehdittua sivulta toiselle =o)

 
At 10/1/11 15:38, Blogger Hannele said...

Ruokablogit ovat parhaimmillaan innostavia ja innovatiivisia, herkullisia ja hauskoja. Usein kirjoituksista kuvineen välittyy ilo ja tekemisen riemu, arjen taikominen juhlaksi. Mikä sen ihanampaa!

 
At 10/1/11 16:23, OpenID vierran45 said...

Seuraan ruokablogeja ja silmäilen reseptisivustoja saadakseni vinkkejä ruoan laittoon. Välillä on kiva kokeilla jotain uutta reseptiä, jonka joku toinen on jo testannut etukäteen. Hyvät kuvat ovat aina plussaa.

Kaikenlainen ruoka-aiheinen jutustelu on mukavaa luettavaa ja myös ravintola-arvostelut ovat mielenkiintoisia.

 
At 10/1/11 16:26, Blogger Anna said...

Aika noviisi olen ruokablogien maailmassa ja siksi varmaan vielä ihan haltijoissani. On ihanaa katsoa kauniita kuvia ja lähes tuntea tuoksut nenässä. Uusia ruokaideoita pursuaa koko ajan mieleen.

Itse kirjoittelen blogia, jonka perus ajatus on tuoda esille positiivisia asioita elämästäni. Tähän mennessä niitä ovat olleet esimerkiksi koruaskartelu ja meidän pieni villakoiranpentu. Ruoka on todella positiivinen asia elämässäni, joten en yhtään ihmettele jos siitä päädyn joku päivä kirjoittamaan :)

Kiitos ihanasta blogista!

 
At 10/1/11 17:40, Anonymous siisii thckoitin@hotmail.com said...

Huvin vuoksi lueskelen muutamaa lempparia ruokablogia, yleensä ihan huvin ja harrastuksen vuoksi, samalla keräillen ideoita uusiin ruokiin. Joskus kun etsin jotain tiettyä ohjetta, suuntaan ensimmäisenä etsimään blogeista.

 
At 10/1/11 18:47, Anonymous Anonyymi said...

Ruokablogeja olen seuraillut parisen vuotta, teidän blogi on mielestäni yksi parhaista. Kuvia on kiva katsella ja kiinnostavaa ovat tarinat reseptikokeiluista. Tykkään myös lukea millaisia ruokaelämyksiä olette saaneet matkoillanne.
Elli J.

 
At 10/1/11 19:37, Blogger Tiina said...

Näistähän ne menut keksitään. Aikanani köksäntuntien innoittamana aloin keräillä reseptejä ja siihen se sitten myös aikanansa tyssäsi, että blogeista löytyy öbaut kaikki mahdollinen. Ylimääräplussana vielä tekovinkit ja kokkailijan kokemukset, joita harvemmin keittokirjoista irtoaa.

 
At 10/1/11 20:22, Blogger neitihuhtikuu said...

Seuraan, ja olen alusta lähtien seurannut, vain sellaisia blogeja joissa on kauniita kuvia ruoasta. Sama juttu keittokirjojen kanssa. En hae useinkaan ruokablogeista tarkkoja reseptejä, vaan inspiraatiota. Monesti blogeja seuraamalla pysyy myös ajan tasalla siitä, mikä on ruokakulttuurissa in. Myös uutta tietoa blogeista saa aivan mielettömästi.

Itse en voisi ruokablogia pitää, koska kokkaan yleensä ilman reseptiä enkä yleensä myöskään käytä tarkkoja mittoja. "Loraus sitä, hyppysellinen tuota" on malli, joka on toiminut keittiössäni useita vuosia. Joskus kuitenkin reseptejä kaipaa kokatessa tai leipoessa jotain aivan tuntematonta ruokaa ja monesti niihin ongelmiin on löytynyt vastaus juuri ruokablogeista. :)

 
At 10/1/11 20:47, Anonymous siiri said...

Ah, ihana arvonta! Ruokablogeja seuraan niitä ohjeita varten. Kyllästyn niin nopeasti kaikkeen kokeiltuun, että ideoita pitää saada. Ja ainesosa ja ohjeet, harmittaa kun jossain näkee herkullisia kuvia ja ohjetta ei ole jaksettu kirjoittaa. Erityisen ihanaa on, jos bloggailija jaksaa laittaa myös vaihtoehdon esimerkiksi eksoottisen mausteen korvaajaksi.

 
At 10/1/11 21:36, Blogger Anna-Mari said...

Luen ruokablogeja: nautiskelen kuvista, iloitsen kokeilevista kokkaajista. Reseptit on kokeiltu ja toteutettu tavallisissa kotikeittiöissä ja bloggarit kehuvat ruokansa hyväksi vain silloin kun siihen tosiaan aihetta.

 
At 10/1/11 21:57, Blogger EJ said...

Eksyin ensimmäisen ruokablogini seuraan joskus harvinaisen tylsänä työpäivänä. Siitä sitten surffailemalla päädyin löytämään nelisen blogia, joita kaikkia luen nykyään säännöllisesti.

Tottakai niistä haen jonkinlaista inspiraatiota ruoanlaittoon ja vinkkejä mutta harvemmin kuitenkaan laitan ohjeilla mitään (paitsi silloin kun etsin juuri jotain tiettyä). Lähinnä rakastan monen kirjoittajan tapaa kirjoittaa ja sitä miten heidän intonsa kuulee blogin läpi. Soveltamalla ja epäonnistumalla minäkin sitten löydän uusia ruokia.

 
At 10/1/11 21:59, Blogger Lape said...

Mä luen ehkä muutamaa ruoka- ja leivontablogia tämän lisäksi. Haen uusia ideoita kasvisruokiini ja leivontaan. Vielä kun ne ovat herkullisen näköisillä kuvilla varustettuja niin on ihana lukea silmillä työpäivän jälkeen...

 
At 10/1/11 22:51, Anonymous Suvi said...

Ruokablogeja tulee lueskeltua uusien ideoiden toivossa; itse kun olen kovin urautunut ja mielikuvitukseton ruuanlaittaja. Blogit menevät usein keittokirjojen tai muiden ruokaohjeiden edelle, koska on kiva tietää että joku on oikeasti tehnyt ja testannut kyseisen reseptin ja kertoo siitä oman rehellisen mielipiteensä.

 
At 10/1/11 23:15, Anonymous Anonyymi said...

Ensimmäistä kertaa ruokablogeihin törmäsin muistaakseni jostain iltapäivälehden nettisaitilta jossa oli listattu parhaita ruokablogeja. Siitä asti olen näihin ollut koukussa, etenkin tähän. :)

 
At 11/1/11 12:53, Anonymous Santra said...

Eksyin ekan kerran hienoon blogiisi ihan googlen haulla, olin hakemassa johonkin ruokaan tai leipomukseen reseptiä.
Sittemmin olen seuraillut useampiakin ruokablogeja. Syynä kiinnostukseen varmaan on ensisijaisesti ruoka, hyvät kuvat ja visuaalinen toteutus yleensä. Sivutuotteena ne bloginpitäjätkin alkavat elää omaa vastaanottajan mielen suodattamaa fantasiaa ja jollain tasolla tulevat tutuiksi lukijalle, hassua ja mielenkiintoista. Olen itse nyt aloittanut oman blogin kyhäämisen viime syksynä, toistaiseksi teen sitä vain itselleni enkä kovin ahkera ole ollut. Julkaisua saa varmaan jonkin aikaa vielä odottaa, harjoitellaan ja kypsytellään.

 
At 11/1/11 12:58, Anonymous Päivi said...

Olen intohimoinen kotikokkaaja ja luen ruokablogeja kiinnostuneena, että mitä muualla kokkaillaan ja poimin samalla ideoita ja saatanpa tyrkyttää omiakin kokemuksiani ja kommenttejani -varsinkin jos olen sattunut samaa ruokaa tekemään. Pastanjauhannasta löuytyy ruokaa, reissuja ja ravintoloita sopivassa suhteessa, kiitos muuten Swing-grillivinkistä Oulussa. Itse ulko-oululaisena seuraan hyvin suurella mielenkiinnolla Ouluun liittyviä viittauksia ja jäinpä kerran "het potatis" -ruotsinkirjaviittauksesta pohtimaan, että olemmekohan suurin piirtein saman ikäisiäkin... ties vaikka koulukavereita, sillä aloitin ruotsinopintoni seiskalla Nya vindarin siivin ;).

 
At 11/1/11 13:24, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset taas kaikille runsaista kommenteista (erityisen kiva saada uusiakin kommentoijia uunista ulos). Kuten Merituuli totesi, niin nämä ovat kuulemma kiinnostavaa lukemista muillekin ruokabloggaajille kuin ainoastaan meille itsellemme.

Pitäisi tehdä tästä kaikesta jossain vaiheessa suuri yhteenveto. Nyt vaikuttaisi ainakin siltä, että hyvät kuvat ovat blogille suurta plussaa (tunnustan kyllä, että niillä on itsellekin tärkeä merkitys erityisesti siinä vaiheessa, kun jotain uutta blogia vilkaisee ensimmäistä kertaa... ja kuvattomia reseptejä tulee kirjoistakin kokattua tosissaan harvoin).

Hyvät blogit koukuttavat myös huumorillaan. Mikä mahtaa olla Suomen hauskin ruokablogi?

 
At 11/1/11 13:31, Anonymous J said...

Itse etsin blogeista uusia ideoita ja inspiraatiota ruoanlaittoon. En jaksa niinkään lukea muuta höpöttelyä tai taivastelua. ;) Pidän itsekin blogia, joka sisältää pääasiassa vain ruokaohjeita ja kokemuksiani niistä. Olen ruokablogien suurkuluttaja ja etsin usein uusia mielenkiintoisia blogeja selattavaksi.

 
At 11/1/11 13:57, Blogger Z said...

Etsin eniten ruokablogeista ideoita ja ajatuksia siitä, minkälaista ruokaa voi tehdä. Reseptien suhteen olen aina ollut hieman suurpiirteinen ja suhtaudun niihin enemmänkin ohjenuorina kuin suoraan kopioitavina juttuuinta. Omassa ruokablogissani pyrin nimenomaan fiilistelemään erilaisia ideoita ja näkökulmia ruokaan ja juomiin. Reseptit tulevat teksteihin mukaan sitten siinä sivussa.

 
At 11/1/11 15:12, Anonymous Anonyymi said...

Eksyin ruokablogeille lähinnä leivontablogien kautta, eritoten etsiäkseni inspiraatiota itselle keittiöön ja ruoanlaittoon. Välillä kun tuntuu alkavan nuo perusruoat tökkivän - ja pahasti. Muutamia helmiruokia olenkin blogien kautta löytänyt ja niistä onkin tullut uusia leppareita. Itse en blogeja kirjoittele, tyydyn seuraamaan muiden aikaansaannoksia, eli kiitokset vaan kaikille inspiraationantajille :)

-Kati-

 
At 11/1/11 15:23, Anonymous Anonyymi said...

Ruoka- ja leivontablogien lueskelu on mitä parhainta ajanvietettä. Keräilen ideoita ja toteutan yleensä jotain päässä yhdistelemiäni versioita.
Ruokablogeihin hurahdin itseasiassa juuri Pastanjauhajien kautta!

MariaP.

 
At 11/1/11 20:36, Anonymous Anonyymi said...

En kirjoita itse blogia, mutta seurailen joitakin miltei päivittäin. Teidän blogi kuuluu niihin ja tänne olen löytänyt viime kesänä jonkin toisen blogin kautta ohjeita etsiessä.
Kokeilen ohjeitakin, mutta myös kuvat ja jutut ovat mukavia. Samoin myös ravintola-arvostelut. Arvostan kovasti teitä, jotka jaksatte kirjoittaa ja kuvittaa näitä blogeja!
Kirjakin olisi mukava; olen sitä katsastellut kaupan hyllyltä.
Kiitos ja intoa bloggailuun! terv. Terttu

 
At 11/1/11 21:44, Blogger Elina said...

Ruoka ja blogi - molemmat ovat toimineet osana mun elämää jo monta vuotta (etenkin ruoka). Rakastan ruokaa ja rakastan blogien etsimistä, löytämistä, lukemista ja tietenkin kirjoittamista. Silti löysin ruokablogit itsessään vasta hetki sitten.

Taisin etsiä jotakin reseptiä, ja päädyin lukemaan suurinpiirtein koko blogin läpi. Ruokablogit inspiroivat ruoanlaittoon, ja onko mikään yhtä viihdyttävää kuin ihanien reseptien selaaminen?

 
At 11/1/11 21:57, Blogger Mary said...

Minä aloin lueskella ruokablogeja silloin kun muutin kotoa pois, toisin sanoen tuossa hiukan alle kolme vuotta sitten. Koko ajatus oli minulle alkuun aivan vieras, mutta monesti ruokaohjeita googletellessani päädyin johonkin blogiin, ja sitten vain jäin koukkuun. Sittemmin olen tykännyt ruokaohjeiden lisäksi lukea myös kaikkea mahdollista muuta ruokaan ja ruuanlaittoon liittyvää juttua.

Itsekin olen kirjoittanut ruokablogia noin puolisen vuotta, lähinnä pitääkseni omaa kokkailumotivaatiotani yllä, sekä kavereitteni iloksi :)

 
At 11/1/11 22:15, Anonymous Maaria said...

Eniten kiinnostaa leipominen ja kaikki ihanat kuvat. Törmännyt olen ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, etsiessäni jotain ohjetta... Säännöllisesti päivittäin seuraan useampaa ruoka- ja leivontablogia (Pastanjauhantaa mukaan lukien) ja etsin kivoja vinkkejä ja ohjeita.

 
At 12/1/11 10:25, Blogger kirsi said...

Minulle kävi kuten Lotalle eli ensimmäinen bongaamani ruokablogi oli Pastanjauhajat. Aluksi kävin lukaisemassa vain teidän reseptejä, mutta nyt minulla on 4-5 ruoka-aiheista (sis. leivonta) blogia, joita luen säännöllisesti. Ruoka-ainevinkit, ravintola-arvostelut yms ovat aina tervetulleita. Myös kurkistus bloggaajien keittiöön oli mukava - kiva nähdä että pienessäkin keittiössä voi saada "ihmeitä" aikaan.
Aiemmin ostin paljon keittokirjoja, mutta nykyisellään lähinnä Jamie Oliverin opukset. Blogit ovat pullollaan toinen toistaan herkullisempia reseptejä.

 
At 12/1/11 12:13, Anonymous Nikke said...

Ruokablogeja ryhdyin seuraamaan pari vuotta sitten. Mielestäni ne ovat erinomainen inspiraation lähde omaan kokkailuun. Liian herkästi tulee tehtyä samaa aina uudestaan, nämä avaavat silmät vaihtoehdoille :)

Itsekin pidän blogia, tosin puutarha-aiheista.

 
At 12/1/11 15:18, Blogger Mari said...

Ruokablogeja olen seuraillut vuoden verran, kun aloin ottaa enemmän selvää ruuan valmistuksesta ja siitä kuinka saisin mahdollisen luomua, terveellistä ja hyvää ruokaa. Lisäksi olen hirmuisen innostunut kotileipoja ja etisin uusia kokeilun arvoisia leipomus reseptejä. Ruokablogeista testailen tasasin väliajoin reseptejä ja talletan hyvät itselleni kirjan kansien väliin.

Reseptien lisäksi olen kiinnostunut raaka-aineiden alkuperästä ja vinkkejä hyvistä ja poikkeavista ruokakaupoista, joilla on jokin selkeä missio.

Ylipäätään keskukustelua liittyen ruokaan on kiva lukea.

 
At 12/1/11 15:19, Blogger Pertti said...

Tässä yritän miettiä, mitähän tänään tekisi ruuaksi illalla ja selailin blokin vanhoja reseptejä samalla yrittäen muistella mitä jääkaapista ja pakastimesta löytyy. Eli luokittelut kuntoon, kiitos.

 
At 12/1/11 18:04, Blogger Rosmariini said...

Olen yrittänyt viime päivinä saada jonkinlaista järjestystä reilusti yli tuhanteen postaukseemme. Uunituore hakemisto löytyy täältä.

Paljon olisi vielä säädettävää, jos esim. jossain vaiheessa saisi ryhmiteltyä erilaiset ruokalajit omiin osastoihinsa.

 
At 12/1/11 19:53, Anonymous ShoeGal said...

Löysin ruokablogit ja blogit ylipäänsä 3-4 vuotta sitten ja jäin kerralla koukkuun. Seuraan blogeja ihan mielenkiinnosta ja usein niistä löytyy niin tietoa kuin hauskoja juttuja. Ruoka blogien myötä olen remontoinut aika paljon omaa ruokavaliotani ja etsin niistä usein vinkkejä tai uusia reseptejä. Monesti olen saanut blogeista sytykkeen kytevälle idealle. Koen myös rentouttavaksi ottaa aikaa itselleni ja lukea suosikki blogien kuulumiset.

 
At 12/1/11 20:24, Anonymous Bisneskissa said...

Pastanjauhantaa on ensimmäinen ruokablogi, jota aloin lukemaan ystävän vinkistä! Nyt ruokablogeja on kertynyt Google Readeriin jo aika monta.

Blogeista tulee haettua inspistä kokkailuun, tai vain katseltua kauniita kuvia. Motivaatio ruokablogien lukemiseen löytyy bloggaajan kommenteista - bloggaaja oikeasti antaa mielipiteensä reseptistä, verrattuna vain reseptin lukemiseen netistä. Pelkistä resepteistä on melko karmaisevia kokemuksia, koko ruokakuntamme kyllä muistaa nettireseptin pohjalta tehdyn butterlemon-pastakastikkeen, jonka happo lähes vei ikenet mennessään. *uhh* "Miun maun mukaisten" ruokablogien kanssa tulee sen verran tutuksi, että oppii arvioimaan, miten resepti oman maun kanssa toimii.

 
At 12/1/11 22:09, Blogger Vendaval said...

Blogit ja samalla ruokablogit löysin muutama vuosi sitten. Pian sen jälkeen pistin pystyyn myös oman.

Nykyään ruokablogit ovat ensisijaisia reseptien haussa, mutta tykkään myos vain lueskella niita ja ehkäpä inspiroitua kokeilemaan jotain ihan uutta.

 
At 13/1/11 03:28, Blogger E said...

Ensimmäisen kerran ruokablogeihin törmäsin varmaan kun googlen avulla etsin reseptejä. Aika nopeasti perustin myös oman blogin, joka on kyllä jäänyt melko vähälle huomiolle, ihan nolottaa.

Mieluusti luen blogeista reseptejä mutta paljon kiinnostaa myös jutut esim. markkinoille tulleista uutuustuotteista tai blogin kirjoittajalle uusista raaka-aineista.

Erityisen kiinnostavaa on tällä hetkellä ollut kaikki ameriikkaan ja New Yorkiin liittyvät jutut, koska täällä asustelen. Ulkomaalaisia blogeja tulee kuitenkin luettua todella vähän, kivempi seurata näitä suomalaisia kun samalla pysyy kärryillä mitä suomalaisessa ruokakulttuurissa on meneillään.

 
At 13/1/11 05:42, Anonymous Maija said...

Ruokablogit on joka päiväistä ajanvietettä, "mitähän mielenkiintoista tänään?"
Vinkit ovat tarpeeseen,ettei aina sitä yhtä ja samaa

 
At 13/1/11 14:19, Blogger Juha Ihalainen said...

Käytän nykyisesti todella paljon ruokablogeja kun suunnittelen ja teen ruokaa. Videoohjeet olisivat vielä kiva lisä muuten hyvin kirjoitetuille ja kuvatuille ruokablogeille.

 
At 13/1/11 15:15, Anonymous Satunnainen vierailija said...

Olen intohimoinen blogien lukija ja aloitin kakkublogien lukemisella muutama vuosi sitten, josta éksyin myös kokkaavien blogeihin. Minua blogeissa viehättää tekemisen fiilis ja mielipiteet. Ja tietysti hyvät ohjeet.
On myös löytynyt monta hyvää vinkkiä blogien kautta.
Tässä blogissa vierailen hyvien ruokien ja tarinoiden lisäksi oululaista verta omaavana.
Omaa blogia ei ole luontaisen laiskuuden takia.

 
At 13/1/11 16:14, Anonymous Laura33 said...

Seurailen ruokablogeja ideoita saadakseni ruuanlaittoon. Leipominen luonnistuu vähän niinkuin itsekseen, ruuanlaitossa tarvitsen lisävinkkejä. Tykkään blogeista, koska niillä saa myös kokkaajien kommentteja ruuan mausta. Ei tarvitse mennä sokkona kokeilemaan itse ja todeta että maistuipa kamalalle.

Hyvät kuvat saavat veden herahtamaan kielelle. Ja kyllä mä pidän myös muista kokkaajien kommenteista blogeilla. Hyvältä vaikuttavat ohjeet tallennan tietokoneelle ruokaohjeet-kansioon.

 
At 13/1/11 19:10, Anonymous Anonyymi said...

Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta sellaiset kokkikirjat ollenkaan, joissa ei ole kuvia kaikkien reseptin vieressä. Yllättävän paljon sellaisia "tekstikirjojakin" on. Kivat ja hyvälaatuiset kuvat inspiroivat ja herättelevät makuaisteja. Tämän vuoksi mm. tämäkin blogi on aivan ihana.

Ruokablogeja on ihana selailla ja sieltä sitten kiinnostavia reseptejä printtailla talteen. Ihan ykköstä on valita joku uusi tai toki vanha ja hyväksi koettukin resepti viikonlopuksi kokeiluun. Minä lueskelen reseptiä miehelle ja hän kokkaa. :-)

Anna

 
At 13/1/11 21:17, Anonymous Anonyymi said...

Vakilukijanne Ingrid täällä, kaikenlaisia ruokajuttuja luen mielelläni, myös matkoilta. Teidän huippubloginne oli ekoja , muistaakseni Hellapoliisin kanssa joista aloitin. Tänne palaan aina :) Terv. I

 
At 14/1/11 00:25, Blogger east side crib said...

itse olen lueskellut blogeja joitain vuosia ja ruokablogit kuuluvat kärkikastiin. Mutta olen aina "vaatinut" niiltä herkullisia kuvia reseptien rinnalle ja Pastanjauhannasta niitä on aina löytynyt!
Eka kerran blogeihin kommentoin itse asiassa täällä, ribseistä silloin taisi olla kyse... Oulusta löytyy siis hyviäkin paikkoja saada meheviä paloja!

 
At 14/1/11 05:59, Anonymous eini said...

Pääsääntöisesti ruokablogeja tulee luettuna viihteenä, toisinaan tulee itsekin tartuttua blogeista bongattuun reseptiin ja kauhanvarteen. Varsinkin ruokakulttuureista ja kiinnostavia ruoka-aiheisia faktoja on hauska lukea blogausten lomassa, niitä saisi olla enemmänkin.

 
At 14/1/11 11:30, Blogger Rosmariini said...

Kiitos taas kiinnostavista kommenteista!

Pieniä videopätkiä kannattaisi kyllä tosissaan liittää blogeihin. Saisi vaan joskus aikaiseksi jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ruuan valmistusvaiheitakin olisi aina tarkoitus kuvata (Pioneer Womanin tyyliin), mutta asiat etenevät aina niin nopeasti ja sitten koko ruoka onkin jo valmis. :)

 
At 14/1/11 13:01, Blogger Uusano said...

Minusta siinäkin voi mennä välillä liian pitkälle, mitä tulee niiden ruoanvalmistuskuvien kanssa, ei nyt ihan joka ripausta ja lorausta tarvisi ikuistaa:-))
Mutta makukysymys tietty!

 
At 14/1/11 14:32, Blogger Eveliina said...

Mä luen ruokablogeja aina kun kietin mitä tänään syötäisiin. :) Itse en ruokablogia pidä, mutta bloggaan muista asioista.

 
At 14/1/11 15:12, Anonymous merlin said...

Olen opiskelija, käyn lukion 1.luokkaa ja koen, että olen löytänyt ruokablogien kautta melko ja halpoja ja yllättävän terveellisiäkin ohjeita.

Ruokablogit ovat myös niin käteviä, kun äkkinäisen leipomishimon yllättäessä ei tarvitse juosta kirjastoon lainaamaan leivontakirjaa, vaan näppäriä ohjeita löytyy muutaman klikkauksen jälkeen.

Blogit ovat muutenkin minulle tärkeitä.. itselläni on sarjakuvablogi ja olin kovin iloinen, kun huomasin 'SARJAKUVA KEITTOKIRJAN' ilmestyneen ja nämä kaksi mainiota osa-aluetta yhdistyi. :)

 
At 14/1/11 16:05, Blogger Sara said...

Aloitin seuraamaan leivontablogeja ehkä kolmisen vuotta sitten, mutta olen siirtynyt sittemmin muutaman ruoka-sisustus-remontti-blogin seuraajaksi. Kakut alkoi mennä niin yli hilseen :) Olen ollut aikuisen ikäni kiinnostunut ruoanlaitosta, tosin tällä hetkellä arkiruoanlaittoa häiritsee kaksi ruokarajoittunutta pikkulasta, kolmas syö vielä soseita.

Rakastan laittaa vieraille ruokaa ja yleensä tempaisenkin jonkun upouuden reseptin, jota en ole vielä koskaan kokeillut. Tämä on erittäin hauskaa ja saapahan itsekin yllättyä iloisesti (yleensä). Tosin on muutama julkaisukelvotonkin lopputulos olemassa.

Olen luonut blogin syksyllä, mutta tämä lapsiarki ja oma aika ja bloginkirjoitus ja valokuvaaminen ei toistaiseksi ole ollut mieltäylentävä yhdistelmä. Joten keskityn nyt enemmän lapsiarkeen ja blogien seurailuun ja myöhemmin sitten enemmän siihen omaan blogiin.

Kiitokset vaan mahtavasta blogista ja intoa tuleviinkin vuosiin!

 
At 14/1/11 20:36, Blogger Niinu said...

Ihan eka kosketukseni ruokablogeihin oli kun etsin täytekakkuideoita(olin juuri päättänyt opetella tekemään itse täytekakun koska sokerileipurimme jäi äitiyslomalle:).Törmäsin netissä mitä upeimpiin kakkuihin ja ostin muutaman kirjankin...innostus on hieman jo laantunut ja kiinnostus siirtynyt ihan vaan arkiruokaideoihin. Tykkään myös kestitä vieraita, joten niitäkin ideoita haen mielelläni blogeista.
Tää blogi on kyllä yksi parhaista:)

 
At 15/1/11 17:45, Blogger Rva Patalintu said...

Ruokablogeja aloin seuraamaan ehkä puolisen vuotta ennenkuin perustimme miehen kanssa oman toukokuussa 2008. Jokusen aikaa tässä on siis tullut pyörittyä mukana, tosin alati hiipuvaan tahtiin. Perheenperustus ja siihen liittyvät blogijutut ovat kiilanneet ruokabloggailun ohitse, kun aikaa ei vaan riitä kaikkeen mihin haluaisi. Lopetus ei silti ole käynyt mielen vieressäkään, koska niin paljon hyötyä ja iloa tästä harrastuksesta on ollut - pakkohan se on syödä vaikka kuinka kiire olisi, ja mieluiten jotain tosi hyvää ;D
Uusiin blogeihin en ole tutustunut varmaan yli vuoteen ja ketään ei enää tule kommentoituakaan (lähinnä koska olen koneella aina kirjautuneena eri tunnuksilla...) ja se kyllä harmittaa, kun tuntuu että toisten (tavallaan tuttujen) jutuista on pudonnut ihan pois. Ehkä vielä joku päivä palataan uudella tarmolla aktiiviseen menoon mukaan, tällä hetkellä näin :)

 
At 15/1/11 22:58, Blogger Soile said...

Ruokablogeista tulee usein haettua ruokaohjeita.
Minulla on Sisustus-blogi, tosin höystettynä myös ruokaohjeilla, matkustusjutuilla ym. ym.
(ps. kämmäilin tuossa toisessa kommentissa, joten poistin sen, sorry...)

 
At 16/1/11 16:23, Anonymous merja K said...

Törmäsin ruokablogeihin muutamia vuosia sitten, kun kysyin jonkun ruuan reseptiä kaverilta ja hän antoikin blogiosoitteen. Luen ruokablogeja kuin ruokakirjoja tai -lehtiä, etsin inspiraatiota, kokeilemisen arvoisia juttuja ja vinkkejä mahdollisista tupoteuutuuksista. Samalla kiinnostaa mitä seuraamieni blogien kirjoittajien elämään kuuluu.

Terv.

MerjaK

 
At 16/1/11 22:28, Anonymous Anonyymi said...

En muista koska aloin seuraamaan ruokablogeja, todennäköisesti samoihin aikoihin, kun löysin tieni ns. muoti- ja lifestyleblogien ihmeelliseen maailmaan. Ruokablogit ovat pelastaneet monta tämän pikkuperheen ateriaa ja mies kiittää :)
- Pähkinä

 
At 17/1/11 15:36, Blogger Maanis said...

Luen blogeja ylipäänsä, koska mulla on sairaan tylsä duuni. Ruokablogeja luen sillon kun on kokkausvimma. Vimma iskee noin kolme kertaa vuodessa ja kestää noin 4-6 viikkoa. Muun ajan syön ulkona, mangun poikaystävän nyrkin ja hellan väliin tai syön laatuspagettia erilaisin vaivaisin lisukkein; pesto, tomaatti mitä ikinä.

Olen kirjoittanut vissiin vuodesta 2005 blogia. Sekin siksi, ettei kai ole parempaa tekemistä ;).

Parasta on olo kärpäsenä katossa. Ei kai sitten muuta. Olen asunut nyt neljä vuotta Saksassa ja siksikin kai tämä tavallisen suomielon seuraaminen ja aurajuustosta haaveilu on tullut tavaksi.

Toivon olevani kirjan voittaja. Jos en niin olen teidän puolesta iloinen, että teille bloginne tuo lisämotivaatiota arkeen ja jaksatte jakaa sitä oloa muillekin. jee- maija

 
At 17/1/11 17:00, Anonymous Anonyymi said...

Itse törmäsin ensimmäisiin ruokablogeihin metsästellessäni mukavaa tarjottavaa syntymäpäiville. Ensimmäinen ruokablogi oli Hellapoliisi, josta kokkailin mm. juustokakun ja broileri-pastasalaatin, jonka resepti on levinnyt ystävilleni! :) Myöhemmin olen satunnaisesti selaillut muutamia blogeja, tämä blogi on muutaman kuukauden tuttavuus. Blogeista katselen ruokaohjeita, joita olen myös tästä blogista testannut ( kookos-kanakeittoa, nam! :) )ja yhtä lailla kiinnostaa kaikenlainen yleinen höpöttely ruokaan liittyen.
Opiskelijana varsinkin sellaiset ohjeet, joihin ei tarvitse ostaa kymmentä eri maustetta/maustekastiketta kiinnostavat! Samaten on mielenkiintoista kuulla muiden paikkakuntien tai maiden ruokakokemuksista. Kuvat ovat ehdotonta, ei oikein muuten innostu ja kaikki vinkit tervetulleita :)

Kivaa alkanutta vuotta!

 
At 17/1/11 17:01, Anonymous Anonyymi said...

Itse törmäsin ensimmäisiin ruokablogeihin metsästellessäni mukavaa tarjottavaa syntymäpäiville. Ensimmäinen ruokablogi oli Hellapoliisi, josta kokkailin mm. juustokakun ja broileri-pastasalaatin, jonka resepti on levinnyt ystävilleni! :) Myöhemmin olen satunnaisesti selaillut muutamia blogeja, tämä blogi on muutaman kuukauden tuttavuus. Blogeista katselen ruokaohjeita, joita olen myös tästä blogista testannut ( kookos-kanakeittoa, nam! :) )ja yhtä lailla kiinnostaa kaikenlainen yleinen höpöttely ruokaan liittyen.
Opiskelijana varsinkin sellaiset ohjeet, joihin ei tarvitse ostaa kymmentä eri maustetta/maustekastiketta kiinnostavat! Samaten on mielenkiintoista kuulla muiden paikkakuntien tai maiden ruokakokemuksista. Kuvat ovat ehdotonta, ei oikein muuten innostu ja kaikki vinkit tervetulleita :)

Kivaa alkanutta vuotta!

- Lottis :)

 
At 17/1/11 17:33, Blogger Elmeri said...

Minäkin etsin ruokablogeista lähinnä uusia ideoita ja inspiraatiota ruuanlaittoon, vaikken löytämiäni reseptejä täsmällisesti noudattaisikaan. Kauniit kuvat ja persoonallinen tyyli ovat ehkä tärkein seikka joka ratkaisee jäänkö seuraamaan blogia vai en. Seuraavaksi pistää silmään, jos blogista tuntuu löytyvän samanhenkisiä juttuja joista itse pidän. Pastanjauhantaa koukuttikin heti ensivilkaisulta.

Aloin seurata ruokablogeja vasta reilu vuosi sitten, kun itse suunnittelin blogin perustamista saadakseni kerättyä rakkaimmat reseptini helposti "yksiin kansiin". Eli kyllä, pidän itsekin ruokablogia.

 
At 18/1/11 16:12, Blogger MouMou said...

Poukkoilen ruokablogista toiseen, kun on aikaa sellaiseen. Seuraan vain muutamaa ruokablogia vakituisesti. Reseptejä tallentelen kirjanmerkkeihin sitä mukaa, kun niihin jonkun blogissa ihastun.:)

 
At 19/1/11 11:12, Blogger head isu said...

Ruokablogeissa surffaaminen on tosi hauskaa ja siinä tuppaa menemään ihan turhankin paljon aikaa. Ideoita niistä saa vaikka kuinka paljon ja Deliciousin kirjanmerkki sivu pursuaa kokeiltavista sivuista. Toisaalta mikään ei voita oikeaa hyvin tehtyä ruokakirjaa, jossa on korkeatasoiset kuvat. Blogeissa kuvat ovat todellakin kovin eritasoisia. Teillä Pastanjauhajilla on erinomaiset kuvat ja varmaan korkeatasoiset kamerat ynnä muut vempaimet. Olisiko mahdollista saada sinne blogiin jotain vinkkejä miten tällainen tavallisen digikameran käyttäjä saisi ruoat näyttämään herkullisemmilta?

 
At 19/1/11 11:45, Blogger Merja said...

Itse etsin uusia vinkkejä ruokapöytään ruokablogeista. Olen vasta vuoden verran ollut innostunut kokkailusta ja ei siis aina toi oma mielikuvitus vielä riitä tuottamaan uutta ja erilaista ruokaa, niin ruokablogit on siinä hyviä.

Reseptien lisäksi tykkään lukea ruokablogeista myös muuta jutustelua, jonka ei toki ole aina pakko liittyä ruokaan.

 
At 19/1/11 15:03, Anonymous Jutta said...

Meidän perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi 3kpl 2-4 vuotiasta pikkumiestä joka on aiheuttanut sen minä syön lähes pelkkää kotona valmistettua ruokaa. Tämä luo tietysti paineita monipuolistaa ruokalistaa kokkailemalla välillä joitan uutta. Ruokablogien etuus on esim keittokirjoihin verrattuna sekä että niistä hakeminen on helpompaa ja tarjonta runsasta ja lisäksi on hauska seurata/osallistua keskusteluun ja usein keskustelupalstoilta löytyy myös kilpailevia reseptejä, paranusehdotuksia ja vinkkejä millä voi korvata vaikeasti saatavia ainesosia. Erityisen kätevä tämä toiminto on jos on mielessä joku tietynlainen ruoka. Pienet kurkistukset uutuustuotteiisiin, ravintoloihin, eri ruokakulttuureisin ovat mainioita, erityisesti osaan arvostaa kirja-arvosteluja, sillä varsin kirjavaa on keittokirjatarjontakin.

Blogien kaupallistumisesta ja lahjoitustuotteista tuli mieleen että keväällä Ruotsissa verottaja ryhtyi verottamaan osaa bloggareiden saamista lahjoista. Näin ei liene vielä Suomessa.

Taloussanomat julkaisi tovi sitten tutkimustuloksen, missä todettiin että suomalainen 2+2 perhe käyttää viikossa (kyllä, viikossa) keskimäärin 200€ ruokaan ja juomaan. Tämä teeman ympärillä voisi joku teistä, arvon bloggaajat, joskus kehitellä jotain haastetta.

 
At 19/1/11 18:35, Anonymous Akilejna said...

Itte luen ruokablogeja siksi, koska on mukavaa nähdä tavallisten ihmisten luovan tavallisista ruoka-aineista jotain yllättävän hyvää. Lisäksi kukaan lähipiiristä ei ole järin innostunut kokkaamisesta, joten "ruokakaverit"(elämästään tuttavallisesti bloggaavat kokkaajat) lievittävät harmia :)

 
At 19/1/11 19:19, Anonymous Anu said...

Ruokablogit löysin oikeastaan vasta leivontablogien jälkeen. Tyttäreni löysi Kinuskikissan leivontablogin ja sitä kautta minäkin eksyin blogien maailmaan. Myöhemmin löysin myös ruokablogit.

Enimmäkseen käyn näissä blogeissa vain lueskelemassa ja ihailemassa mitä tavalliset kokkaajat ja leipojat ovat tehneet. Monesti merkkaan kirjanmerkkeihin mielenkiintoisia reseptejä myöhemmin kokeiltavaksi.

 
At 19/1/11 19:57, Blogger Rosmariini said...

Akilejnan kommentista tuli mieleen, että oman ruokablogin perustamisen avulla kaveripiiristäkin saattaa löytyä vähitellen entistä enemmän ruokakiinnostusta. Tai sitten voi tutustua henkilökohtaisesti muihin bloggareihin. :)

 
At 19/1/11 22:43, Anonymous Anonyymi said...

Minä olen ruokablogien maailmassa ihan uusi, untuvikko suorastaan. Viime vuonna vahingossa eksyin kerran jonkun pitämään kakkublogiin, Pastanjauhantaa olen nyt seurannut muutaman kerran. Tänne löysin ulkosuomalaisen ystävän blogissa olevan linkin kautta. Luulen kuitenkin että tulen vierailemaan täällä useamminkin, sen verran vesi herahtelee kielelle reseptejä selatessa. - Liisa

 
At 20/1/11 09:28, Anonymous Anonyymi said...

Ruokablogeilu on minulle inspiraation etsintää ja uusien makuyhdistelmien löytämistä!

Äitivuosinani olen joutunut opettelemaan ruoanlaittoa - ensin pakosta ja sittemmin silkasta rakkaudesta. Aloitin aivan perusasioista, kokkailuni olivat kuuluisia lähinnä epäonnistumisista. Taitojen karttuessa keittokirjat kävivät tylsiksi ja siirryin ruokalehtiin ja sitä kautta blogeihin.

Teitä ole seurannut reilut pari vuotta. Taisin eksyä sivuille jonkin toisen blogin kautta ja ihastuin eritisesti visuaaliseen ilmeeseen ja omaan makuun sopiviin resepteihin.

Pidän kokkauskokeilujen lisäksi kaikenlaisista arvioista ja erilaisten tuotosten ja reseptiversioiden vertailuista. Ja kuvista!!

Hmmm... Mitähän sitä muuten tänään kokkaisi...

Anne

 
At 20/1/11 18:51, Blogger berlinBat said...

Kokkailen varsin harvoin mutta ruokablogeista löytyy niinhin kertoihin inspiraatiota ja tietysti kokeilemisen arvoisia reseptejä.

Tärkeää ovat hyvät kuvat ja myös se että toteutuksessa olleista vaikeuksista kerrotaan - se antaa itsellenikin rohkeutta testata vieraita ohjeita. Tulee siis sellainen olo etten ole ainoa joka mokailee keittiössä :D

 
At 22/1/11 22:44, Anonymous cebic said...

Mie löysin ruokablogit joskus 2005, jolloin niitä ei vielä montaa ollut. Oman blogini perustin sitten vasta syksyllä 2006, jonka jälkeen onkin tullut bloggailtua enemmän ja vähemmän aktiivisesti tai onnistuneesti.

En tykkää semmoisista blogeista, joissa on vaan ruoan nimi otsikkona ja joku kuva. Mie haluaisin nähdä ohjeen ja omat kommentit, mitä mahdollisesti tekisi toisin ja miltä se kaikki lopulta maistui.

Mulle blogeissa käyminen on ajanvietettä, jolle nykyisellään harvoin on aikaa. Samalla yrittää hakea uusia ideoita, kun tuntuu ettei keksi enää mitään. Toisaalta kokkaamaankaan ei taas kerkeä, joten siinäpä sitä sit ollaan... :D

Muita blogeja seuratessa huomaa, että itselläkin pitäisi olla kunnon järjestelmäkamera, että sais vähän parempia kuvia, kuin 5,5v vanhalla melkein hajonneella pikkuräpsyllä.

Jatkataa Pastanjauhantaa samaan malliin, sydämellä ja intohimoisesti!

Ja ehkäpä näemme taas helmikuussa Helsingissä ;)

 
At 26/1/11 18:51, Blogger baula said...

Ruokablogeja luen monesti pelkkien kuvien takia ja kuolaan. :D Itse olen melko laiska kokkaaja ja nirsokin vielä kaiken lisäksi.

 
At 27/1/11 20:11, Anonymous Anonyymi said...

Luen aika harvaa ruokablogia säännöllisesti (teidän on yksi näistä), satunnaisesti sitten sitä mukaa kun reseptejä tulee etsittyä. Kun haen inspistä vaikkapa sitten sipulikeiton tekemiseen etsin omien keittokirjojen lisäksi netistä ja sitten yhdistelen näistä ja omista ajatuksista sopivan kokonaisuuden; harvoin (eli en lähes koskaan) siis teen mitään vain yhden reseptin perusteella (lienee turha kertoa että leivon harvoin...).

Sitä siis ensisijassa ruokablogeista. Mutta yksi asia yhdistää niitä blogeja joita seuraan säännöllisesti: niissä on muutakin ruoka-aiheista jutustelua kuin reseptit. Esim. matkakertomuksia, ravintola-arvosteluja (maksamattomia), ruokakirjoja jne. Kuvat ovat tärkeä osa blogia.

En vielä kirjoita blogia mutta kamerassa on kuvia ja mielessä reseptejä puolen vuoden ajalta, joten toivottavasti jo pian kirjoitan :)

Elina

 
At 29/1/11 20:10, Anonymous Anonyymi said...

Täytyypä aiempaan kommenttiini vielä lisätä, että lukisin mielelläni vielä enemmän postauksia ruoanlaiton tekniikoista ja vinkeistä. Lisää oppia siis!

Anne

 

Lähetä kommentti

<< Home


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails