Tapastuliaiset

Koska hurahdin Espanjan-reissulla lopullisesti tapaksiin, taitaa olla pakko opetella tekemään niitä entistä monipuolisemmin myös itse. Barcelonalaisen kirjakaupan tarjouspinosta mukaan tarttunut Tapas-kirja on pullollaan kiintoisia reseptejä, samoin Barcelonassa majaansa pitävä Herne nenässä -blogi, josta olen testannut muutamia ohjeita toki jo aikaisemminkin. (Suosittelen Espanjaan menijöille ja muille aiheesta kiinnostuneille myös samaisen bloginpitäjän kokoamaa espanja-suomi -ruokasanastoa.)

Ostimme Barcelonasta purkillisen öljyyn säilöttyä ja helposti laukussa kulkevaa chorizo-makkaraa, jonka kanssa tarjoiltiin aiemminkin mainitsemaani tomaattileipää.

Tomaattileipä syntyy siten, että paahdettua leipää hangataan puolikkaalla valkosipulinkynnellä (siis sillä leikkauspinnalla) sekä halkaistulla tomaatilla siten, että leipä imee tomaatin mehuja kunnolla itseensä. Päälle pirskotellaan oliiviöljyä sekä ripotellaan hiukkasen suolaa. Lisäksi tein ylimmässä kuvassa näkyviä marinoituja herkkusieniä, jotka olisivat saaneet marinoitua hetken verran pitempäänkin, jolloin sekä maku että väri olisivat kenties syventyneet. Lisukkeeksi vielä tuliaisena tuotu pullo espanjalaista punaviiniä sekä muutama purkitettu oliivi, niin sopiva viikonlopun ateria alkoikin olla kasassa.

Marinoidut herkkusienet

600 g marinoituja herkkusieniä
Marinadi:
1 dl persiljaa tai basilikaa hienonnettuna
0,5 dl ruohosipulia
0,25 dl hunajaa
1,5 dl öljyä
0,5 dl balsamiviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
Puhdista ja halkaise herkkusienet. Hienonna yrtit ja leikkaa valkosipulinkynnet pieniksi paloiksi. Sekoita marinadi hunajasta, öljystä, balsamiviinietikasta, yrteistä, valkosipulista ja mausteista kannellisessa lasipurkissa tai kulhossa. Kaada marinadi herkkusienien joukkoon. Anna maustua muutama tunti.

Pastanjauhantaperheemme toisella osapuolella on meneillään oliivivillitys (terveisiä vaan Oliivialle), joten niitä oli toki ostettava mukaan muutama purkillinen myös Espanjasta. Jos sama meno jatkuu, niin meikäläisen on kai taivuttava raivaamaan osa tomaattisäilyketölkeistäni vähän sivummalle:

Paella merenelävistä

Espanjan-innostuksissamme kokkasimme paellaa Epicuriousista löytynyttä reseptiä hieman mukaillen. Alkuperäinen ohje listaa kanaakin ihan määrissä, mutta koska mieli teki nimenomaan meren viljaa, jätimme siipikarjan suosiolla rannalle. Samoin säilötyt, paahdetut paprikat korvasimme muutamalla tuoreella, paahtamattomalla yksilöllä.

Paella

muutama pekoninsiivu pilkottuna
2 sipulia, silputtuna
4 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
5 dl pitkäjyväistä riisiä
pari paprikaa suikaloituna
1/2 tl sahramia
5 dl simpukka- tai rapulientä (käytimme rapufondia ja vettä)
3-4 dl kanalientä (käytimme vettä ja kanafondia)
haluamasi määrä haluamasilaisia mereneläviä, tuoreita tai pakastettuja
1 pss pakasteherneitä
(oliiviöljyä, suolaa, pippuria)

Mereneläviksi poimimme kaupan tiskistä puolen kilon pussin sinisimpukoita, pari kourallista mustekalarenkaita sekä yhden kourallisen jättikatkaravunpyrstöjä. Mustekalarenkaat olivat pakastettuja, simpukat eläviä ja ravunpyrstöt siltä väliltä.

Laita uuni lämpenemään 230 C:hen. Etsi suurehko pata tai wok-henkinen pannu, johon ohjeen koko nestemäärä mahtuu mukavasti. Kuumenna tämä tilava astia (ja loraus oliiviöljyä) ja paista pekonisilppu rapeaksi. Nosta pekoni talouspaperin päälle kuivumaan ja kuullota seuraavaksi sipulit (myös valkosipuli) kunnolla pehmeäksi. Lisää sitten sipulien sekaan riisi, paprikasuikaleet, sahrami ja päälle liemet. Kun keitos on lämmennyt kiehuvaksi, kaada se uunivuokaan ja asettele merenelävät puoliupoksiin riisikeitoksen sekaan. Ripottele päälle pekonisilppu ja herneet. Epicurious ohjeistaa peittämään astian foliolla - me käytimme ihan tavallista lasikantta.

Paista paellaa jo mainitussa 230 asteessa kunnes mahdolliset simpukat avautuvat (poista ne simpukat, jotka eivät avaudu) ja riisi on kypsää, n. 45 minuuttia. Anna paellan vetäytyä lopuksi kymmenisen minuuttia (otettuasi sen tietenkin ensin uunista). Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa vielä tarkistaa suola. Oikea määrä riippuu makutottumuksistasi - eikä vähiten valitsemiesi merenelävien laadusta ja määrästä.

Epicurious-ohje kehotti tarjoamaan paellan lime-lohkojen kera. Kuulostaa mukavan raikkaalta ja meilläkin oli vahva tarkoitus näin tehdä, mutta huonomuistisina jätimme limet ostamati. Hyvin maistui onneksi ilmankin! Paellan kanssa soljuu luontevasti espanjalainen viini tai raikas olut.

Rapeat ja nopeat kauralastut

Sisälläni asuu ilmeisesti tätä nykyä jo jonkin sortin osa-aikainen kodinhengetär, koska tekaisin yhtenä päivänä kahvittelemaan saapuneille yllätysvieraille näitä harvinaisen helppotekoisia kauralastuja. Nämä keksit olivat lapsena suosikkejani, mutta nykymakuuni näköjään jo vähän turhan muikeita:

Kauralastut (18-20 kpl)

50 g margariinia tai voita
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 muna

Sulata voi/margariini kattilassa ja anna jäähtyä hetken aikaa. Lisää joukkoon muut aineet puuhaarukalla sekoitellen. Nosta taikinasta pellille leivinpaperin päälle pieniä nokareita. Jätä nokareiden ympärille reilusti tilaa (n. 10 cm), koska lastut leviävät pellillä lämmetessään. Paista 200-asteisen uunin ylätasolla noin 5 minuuttia.

Tonnikalalasagne

Vaikka lasagne on yksi lempiherkuistani, olen näköjään äärimmäisen innoton kokeilemaan mitään muuta kuin vanhaa tuttua jauhelihalasagnea. Suunnitelmissani on ollut viime aikoina ainakin jonkinlainen broilerilasagne sekä Köyhissä ritareissa kertaalleen kokattu vuohenjuustoinen pinaattilasagne. Myös hyvä kasvislasagnen resepti olisi hakusessa. Siis semmoinen johon tulisi vaikka tomaattia ja munakoisoa.

Sekasopan Marie valmisti vähän aikaa sitten keittiössään tonnikalalasagnea, ja koska ruoka näytti niin vastustamattoman herkulliselta, päätin itsekin rohkaistua samantapaisiin kokeiluihin. Olisi vaan kannattanut ottaa ohjekin Marielta, koska huomasin vasta ruokapöydässä, että omaan testailuuni päätynyt resepti ei sisältänyt tomaattimurskaa ollenkaan. Kaikkea sitä. Lisäksi tuo kuva on otettu seuraavan päivän uusintalämmityksestä, mistä syystä lasagne näyttää siinä vielä huomattavasti alkuperäistä kuivemmalta. Sekin vielä. Seuraavalla kerralla kokkaillaan lasagnea toivon mukaan taas tomaattitakuulla.

Lihahöystö

Emme ole kokkailleet reissun jälkeen mitään kovinkaan kummallista, joten nyt voisi olla hyvä hetki esitellä pari vanhempaa tapausta talven varrelta. Tätä ruokaa meillä tehdään joskus viikonloppuisin, kun on aikaa haudutella pataa kaikessa rauhassa ja muutenkin energiaa vähän monivaiheisempaan kokkailuun. Idea on jokseenkin sama kuin marraskuisessa ossobucossa, jossa saatiin mukavasti murenevaa lihaa lampaanrinnasta. Tähän höystöön käytimme lampaanlapaa:

Lihahöystö italialaisittain

1-1,4 kg lihaa luineen (hirveä, peuraa, lammasta, nautaa tai jänistä)
2 rkl voita ja ruokaöljyä
1 iso punasipuli
4 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
2 varsisellerinvartta
2 oksaa tuoretta rosmariinia
4 oksaa tuoretta timjamia
4 dl punaviiniä
2 prk (á 400 g) kuorittuja tomaatteja
1/2 dl ohra- tai kaurasuurimoita
vettä
suolaa ja mustapippuria
100 g voita

Tarjoiluun
n. 600 g tuorelasagnelevyjä leveiksi nauhoiksi leikattuna tai kuivattua leveää nauhapastaa
parmesaanijuustoa
rosmariinisuolaa

Leikkaa liha muutamaan palaan niin, että saat ne hyvin mahtumaan pataan. Kuumenna voi ja öljy. Ruskista lihapalat kauttaaltaan rasvassa. Kuori ja hienonna sipuli, valkosipulit ja porkkanat. Viipaloi varsisellerinvarret. Lisää kasvikset ja yrtit pataan. Ruskista myös niitä hetki. Jos pata ei riitä kasvisten ruskistamiseen, siirrä lihat pois padasta ja nosta takaisin kasvisten hieman ruskistuttua.
Lisää punaviini pataan ja keitä ilman kantta, kunnes viini on haihtunut lähes kokonaan. Kaada tomaatit, ohra ja vesi pataan. Laita vettä sen verran, että liha peittyy. Laita kansi päälle ja hauduta leivinuunissa, 150-asteisessa sähköuunissa tai liedellä miedolla lämmöllä 2-3 tuntia, kunnes liha irtoaa luista ja lähes hajoaa. Mausta liha hyvin suolalla ja mustapippurilla.
Anna lihojen jäähtyä hetki. Nosta ne sitten työpöydälle ja poista luut. Erottele suurimmat lihapalat säikeiksi haarukalla. Laita liha takaisin pataan. Tähän asti höystön voi valmistella jo edellisenä päivänä. Ennen tarjolle tuontia, viimeistele höystö voilla sekä 1 desilitralla raastettua parmesaanijuustoa.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Jos lihahöystö tuntuu liian paksulta, ohenna sitä pastan keitinvedellä. Yhdistä lihahöystö ja pasta. Tarjoa heti. Jokainen ruokailija voi vuolla lisää parmesaania pöydässä ja ripotella rosmariinisuolaa annoksensa päälle.
Huom. Tämän ruoan idea on, että se saa hautua pitkään. Valitse siis potkaa, lapaa, rintaa tai muuta pitkään haudutettavaa lihaa. Hitaasti, miedolla lämmöllä kypsennettynä se hajoaa ihanan pehmeäksi.

(Lähde: Glorian ruoka&viini 1/2005)

La Boquerian kauppahalli

Yksi talvilomareissun pakollisista käyntikohteista oli Ramblalla sijaitseva Barcelonan kuuluisin kauppahalli La Boqueria, joka on ilmeisesti samalla yksi maailman parhaiten varustelluista kauppahalleista. Olihan se pikkuisen isompi kuin oma kotihallimme.

Myynnissä oli lihan, kalan ja mitä moninaisempien merenelävien lisäksi runsaasti vihanneksia, hedelmiä sekä ihania hedelmämehuja. Etenkin tomaatteja myyvien kojujen nurkille olisin voinut jäädä pesimään pitemmäksikin aikaa. Parsa ja pavut näyttivät myös varsin makoisilta.

Kauppahallissa oli myös muutamia ravintoloita, joihin itse emme tosin poikenneet ollenkaan. Tässä kuitenkin muutamia saksellisia otuksia:

Kauppahallin karkkitiski:

Maaliskuun porkkanahaastepostaukset on muuten nyt julkistettu. Käykäähän kurkistamassa.

Terveisiä Barcelonasta

Koti-Oulussa taas. Tällä kertaa hiihtolomailimme Välimeren rannalla Barcelonassa. Ruokapuoleen tuli keskityttyä tällä kertaa ehkä tavallista vähemmän (ainakaan kuvia ei tullut otettua juuri ollenkaan), vaikka katalonialainen keittotaito onkin maailmalla kovasti arvostettua. Tokihan viikon mittaan ehti koestaa useampiakin ravintoloita, ja joukkoon mahtui muutama vallan huikeakin ruokakokemus - ja muutama uusi kalakaveri:

Yksi parhaista makuelämyksistä oli Pippurimyllyn tilaama suklainen jälkiruoka, josta maistoin lusikankärjellisen. Suklaa oli jollain tapaa tryffelimäinen (en ole ikinä ollut mikään innokas tryffelisuklaan ystävä, toim. huom.), mutta raikkaine sitruunakastikkeineen yhdistelmä oli kerta kaikkiaan taivaallinen. En tiedä kyseisen annoksen nimeä, mutta ravintola oli Las Ramblasilla sijaitseva Attic. Jotain vastaavanlaista jälkkäriä pitää koettaa kehitellä lähiviikkoina itsekin. Jamie Oliver taisi tekaista kerran ohjelmassaan tryffelisuklaata, eikä sen valmistaminen lievästä monivaiheisuudestaan huolimatta näyttänyt olevan mitenkään ylivoimaisen vaikea tehtävä.

Ilma oli harmillisen kolea ja tuulinen, mutta pääsimme silti avaamaan terassikauden varsin aurinkoisissa tunnelmissa. Yhteisaterioimme samalla tuommoisen patatas bravas -annoksen, jonka soosina oli arvatenkin paikallinen valkosipulimajoneesi eli allioli. Paikallisin olutmerkki taisi puolestaan olla Estrella Damm. Viineistä suosimme kuohuvan cavan sijasta enemmänkin Torresin punaviinejä, joita saa toki hankittua varsin hyvin täältä Suomestakin. Esimerkkinä mainittakoon tilan juhlaviiniksi pullotettu Torres Coronas Tempranillo.

Tokihan olen syönyt tapaksia ennenkin, mutta ikinä en ole päässyt niiden kanssa samanlaisiin tajuntaa räjäyttäviin kokemuksiin kuin nyt. Eli kannattaa ilmeisesti tapastella nimenomaan Espanjassa. Ihmettelen vieläkin, miten yhden ainoan yksinkertaisen suupalan voi saadakaan niin maukkaaksi. Reissun parhaat tapakset syötiin ravintolassa nimeltään La Taverna del Born, joka sijaitsee Barcelonan vanhassa kaupungissa Picasso-museon lähistöllä. Mukana oli ainakin marinoituja herkkusieniä, jonkinlaisella juustolla täytettyjä marinoituja paprikoita sekä ohueen taikinakuoreen käärittyjä pitkulaisia makkaroita. Tosissaan täyteen noista tulla tupsahti, kun useampaa lajia pöytään tilasi. (Kamera ehti meininkeihin mukaan valitettavasti vasta siinä vaiheessa, kun suurin osa syötävistä oli jo kadonnut lautasilta.)

Tomaatit olivat lievä pettymys, koska ainakin omalle kohdalleni sattui vain harmillisen kehnoja yksilöitä. Esimerkiksi kertaalleen aterioimani tomaatti-mozzarellasalaatti kätki sisäänsä kerrassaan mauttomia ja vaisuja tomaattiviipaleita. Positiivisena seikkana mainittakoon, että Espanjassa hangataan tomaattia usein myös lisäkkeenä tarjottavien leipien päälle, mikä onkin tietenkin erittäin kannatettava ajatus. Ruokalajin nimi mahtaa olla pan con tomate.

Barcelonetan kaupunginosassa osuttauduimme sattumalta ravintolaan nimeltään Can Ramonet, jonka perinteet näyttäisivät yltävän 1700-luvulle asti. Paikka oli keskittynyt erityisesti mereneläviin. Omalle lautaselleni päätyi muun muassa friteerattua mustekalaa, katkarapuja ja jotain tuommoisia pikkukaloja, joita ei friteerauksen alta ihan kunnolla enää tunnistakaan.

Pippurimylly halusi maistaa tuommoista kummallista merenelävää, josta suosikkikokkimme Rick Stein teki kerran ohjelmassaan ruokaa. Kyseessä on rannassa kasvava putkilo, josta kurkistaa valkoinen syötäväksi päätyvä pötkylä. En muista kyseisen eliön nimeä espanjaksi, englanniksi saati sitten suomeksi (todella vakuuttavaa taustatyötä jälleen kerran), mutta kenties Pippurimylly voisi valottaa asiaa tarkemmin.

Paellaa emme syöneet missään, kun sitä olisi ainakin tuolla Ramonetissa pitänyt tilata kerralla isompi pannullinen, mutta paikallisista ruokalajeista tuli testattua ainakin cannellonit (tyypillinen alkuruoka monissa sikäläisissä ravintoloissa) sekä tietenkin vanha kunnon Crema Catalana, joka on jo nimensäkin puolesta nimenomaan Katalonialle tyypillistä syötävää. Tapakset taitavat olla alkujaan andalusialainen keksintö, ja paella näyttäisi olevan kotoisin Valenciasta.

Härkäfajitakset

Pienperheemme texmex-kokkailut tuppaavat olemaan usein vähän turhankin paljon kaupasta ostettavien valmispurnukoiden varassa, vaikka yleensä yritämme vältellä liiallista valmistuotteiden käyttöä viimeiseen asti. Tällä kertaa valmistuneisiin fajitaksiin teimme kaiken tortillapohjia myöten itse. En tiedä, onko tämä tortillaresepti tarkoitukseen kaikkein paras tai autenttisin, mutta ihan hyvin se asiansa ajoi:

Vehnätortillat

n. 8 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
100 g voita tai 6 rkl öljyä
3 dl melkein kiehuvaa vettä

Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään, lisää joukkoon rasva ja viimeisenä vesi. Sekoita taikinaksi. Kaulitse taikinasta sopivankokoisia ohuita levyjä ja paista ne kuumalla pannulla nopeasti kypsiksi molemmin puolin.

Tortilloiden väliin sijoitettiin jäävuorisalaatin lisäksi ranskankermaa, omatekoista tomaattisalsaa, suikaloitua & pannulla paistettua naudan ulkofilettä (jota ruokalajin nimessä tulee tietenkin häräksi kutsuttaman) sekä samalla pannulla paistettuja suikaleita erivärisistä paprikoista sekä sipuleista.

Tomaattisalsaa olisi pitänyt tehdä paljon enemmän, kun se meinasi loppua kesken heti alkuunsa (tunnustettakoon, että taisin maistella sitä valmistusvaiheessa jo aikamoisen monta lusikallista). Salsaan tuli aineksiksi hieman valutettu tomaattimurskapurkki, runsaasti pilkottua chiliä, hienonnettua punasipulia, limestä puristettua mehua ja maun mukaan suolaa. Tuoretta korianteria olisi voinut hienontaa sekaan myös, jos siitä sattuisi tykkäämään. Tässä tomaattisalsa kaikessa ihanuudessaan:

Mutta se fajitaksista ja muistakin syötävistä tällä erää. Jauhantatiimillämme on edessään viikon mittainen hiihtoloma, jota ei kannattane käyttää ihan kokonaan koneen ääressä istuskeluun. Mukavan leppoisia kevätpäiviä kaikille!

Salmiakkimuffinssit

Olen ollut lapsesta asti hulluna salmiakkiin. Muistan, että merkkarit maksoivat lähikioskilla 10 penniä kappale, ja pakko tunnustaa, että taisin toisinaan tärvätä viiden markan viikkorahani ihan vaan merkkarihankintoihin. (Voi sitä harmituksen hetkeä, kun perinteiset merkkarit vedettiin myynnistä ja korvattiin semmoisilla pienemmillä ja pehmeämmillä versioilla!)

Vaikka salmiakki onkin periaatteessa yksi maailman mukavimmista asioista, olen kuitenkin onnistunut olemaan elämäni varrella pitkiäkin aikoja karkkilakossa. Nyt päätin vieroittautua karkinsyönnistä jälleen kerran ainakin joksikin aikaa ihan kokonaan erilleen. Lakkoa on tällä erää takana jo kolmisen viikkoa, mutta täytyy tunnustaa, että salmiakkihammasta saattaa silti kolottaa satunnaisesti. Tosin lakkoilu on siinä mielessä helppoa, ettei semmoisia lapsuuden aikaisia ihania sitkeitä ja suolaisia salmiakkikarkkeja ole enää oikein myynnissä missään. Ilmeisesti ne kiellettiin Suomessakin EU:n myötä, kun sen jälkeen vanhat kunnon vinoneliösalmiakitkin ovat maistuneet ihan muovisilta ja nuljuilta.

Jottei elämä menisi kuitenkaan liian salmiakittomaksi, olen antanut itselleni luvan käyttää salmiakkia leivonnaisissa. Ihan vaikka vaan sillä perusteella, että turkinpippurirouhettakin myydään leivontahyllyssä eikä karkkihyllyssä. Senpä takia olikin ihan pakko päästä kokeilemaan näitä uusimman ruoka&viini-lehden sitruunaisia salmiakkimuffinsseja. Muffarien päälle olisi pitänyt ripotella ohjeen mukaan Haganolin apteekkarinsalmiakkeja, mutta koska emme jaksaneet lähteä apteekkiin ainoastaan salmiakkien takia, korvasimme ne sitten tuolla samaisella turkkarirouheella, jota tuli myös taikinan joukkoon. Eipä noista mitään kovin kauniita muffinsseja tullut, kun kuorrutekin pääsi vähän valahtamaan, mutta onneksi ne eivät olleet leivonnaisten kauneuskilpailuihin osallistumassakaan.

Muidenkin karkkimuisteloita voisi olla mukava lueskella. Mitkä karkit ovat erityisesti jääneet mieliinne menneiltä vuosilta? Onko kukaan menettänyt sydäntään liitulakuille tai vaikkapa vanhoille autoille?

Kotitekoinen curry

Jauhantaperheellämme on meneillään hienoinen hurahdus intialaiseen ruokaan. Viikonloppuna päätimme kokata currya vaihteeksi itse - jos kohta Raholan syötävien sanojen perusteella curry taitaa olla tämmöisenä versiona enemmän englantilainen kuin intialainen keksintö. Meidänkin testaamamme resepti on peräisin Britannian suunnalta. BBC:n ruokasivuilta löytynyt curryohje on brittikokki Hugh Fearnley-Whittingstallin käsialaa. Tomaatin suuri määrä ohjeessa ilahdutti, ja oli tämä toki muutenkin varsin maukasta syötävää.

Ruoka joutui hautumaan jossain määrin ohjeistettua aikaa pitempään, kun ensin aikaa vei naanleipien paistaminen ja sitten kun ne olivat viimein valmiita, hoksasimme, että riisi oli vielä kokonaan keittämättä. Huoh. Tosin me tykkäämme syödä currya nimenomaan naanleivän kanssa, joten riisiä ei olisi tarvinnut keittää välttämättä ollenkaan. (Ja se ehtikin pöytään vasta siinä vaiheessa, kun olimme syöneet jo tarpeeksemme muuta murkinaa. Eväsrasiaan riisi kuitenkin pääsi lopun kastikkeen kaveriksi, joten ei se sentään ihan hukkaan mennyt.)

Kanacurry

4-6 tomaattia
1 keskikokoinen sipuli
4 rkl kasvisöljyä
3 cm:n pätkä inkiväärin juurta
2 valkosipulinkynttä
1-2 mietoa vihreää chiliä (itse laitoin yhden pitkulaisen punaisen)
1 tl jauhettua korianteria (meidän keittiöstämme ei löydy tätä edelleenkään, joten korvasin garam masalalla)
1 tl jauhettua juustokuminaa
¼ tl jauhettua kurkumaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 dl vettä
1 luomukana, luut poistettuna ja sopivasti pilkottuna/viipaloituna (me suikaloimme luomukanan puutteessa soosin joukkoon kolme kappaletta broilerin rintafileitä)
2 rkl luonnonjogurttia
1 lime (tai sitruunaa)
pieni puntti tuoretta korianteria (puuttuu omasta versiostamme)
keitettyä riisille (tarjolle)

1. Kalttaa tomaatit leikkaamalla niiden kantaan ristiviillot ja kastamalla ne hetkeksi hyvin kuumaan veteen. Anna tomaattien jäähtyä. Sen jälkeen ne kuoritaan, roiskitaan liiat nesteet & siemenet pois ja pilkotaan tomaattien liha kunnonkokoisiksi kuutioiksi.
2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia kasvisöljyssä suuressa padassa tai sopivassa kasarissa miedohkolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Älä anna ruskistua.
3. Kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipuli.
4. Poista chilistä siemenet (itse jätin ne paikoilleen, koska halusin currysta vähän tulisempaa) ja hienonna se. Älä koskettele chilisillä sormilla silmiisi, koska se kirveltää ikävästi.
5. Mittaa mausteet kippoon. Lisää inkivääri, valkosipuli ja chili pannuun, sekoita ja hämmentele jonkin aikaa. Lykkää mausteet perään ja sekoittele taas pari minuuttia. Varo, etteivät mausteet ja muut ainekset pala tai juutu kiinni pannun pohjaan. Lisää suolaa ja jauhettua mustapippuria. (Tässä vaiheessa pannulta tuleva tuoksu on aika vastustamaton.)
6. Kaada pannuun vesi ja tomaatit. Kiehauta, alenna lämpöä ja hauduttele kastiketta 5-10 minuutin ajan.
7. Lisää pilkotut kanat tai broilerit pannuun ja hämmennä ne sekaisin kastikkeeseen. Pane kansi päälle ja kypsentele 30-40 minuuttia silloin tällöin sekoitellen. (Soosi oli alkuvaiheessa aika kuivaa, mutta nesteytyi kyllä kannen alla hetken hauduttuaan. Ilmeisesti tomaatit päästivät nesteitä ulos ja toivat kokonaisuuteen muutenkin sopivan sakeaa currymaista rakennetta.)
8. Sekoita hauduttelun jälkeen kastikkeen joukkoon jogurtti. Maistele lopputulosta ja purista sekaan mehua puolikkaasta limestä. Me lisäsimme tässä vaiheessa mukaan myös suolaa, millä olikin erinomaisen edullinen vaikutus curryn makuun. Säädä siis maut kohdalleen jogurtilla, limen mehulla (tarvittaessa sillä toisellakin puolikkaalla) sekä suolalla.
9. Ripottele curryn päälle hienonnettua korianteria. Tarjoile riisin kanssa.

Naanleipä

Jogurttisella leivällä jatketaan. Näiden naanleipien ohjeen saimme viime kesänä Hellapoliisi-blogin Lintu75:ltä. Tällä ohjeella leipien pitäisi kuulemma onnistua varmasti, ja niin ne onnistuivatkin. Kannattaa kuitenkin kurkistella uuniin ahkerasti, koska noin kuumassa lämpötilassa pinta saattaa kärähtää aika lailla arvaamatta. Ehkä aavistuksen verran liian ruskeiksi paistuivat itsellänikin.

Viime kesänä Oulun valkosipuliyössä tarjolla olleiden naanleipien päälle oli sivelty jonkinlaista herkullista valkosipulitahnaa, joten jotain sentapaista kannattaa kokeilla näiden päällysteeksi, jos sattuu kyseisestä sipulilajista erityisen paljon pitämään. Maistuvimmillaanhan naanleivät ovat toki intialaisiin kastikkeisiin kasteltuina:

Naan-leipä

2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
½ dl maustamatonta jugurttia
1 kananmuna kevyesti vatkattuna
1 tl leivinjauhetta
n. 6 dl vehnäjauhoja
voiteluun sulatettua voita
pinnalle seesamin- tai unikonsiemeniä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita hyvin. Lisää veteen suola, sokeri, öljy, jugurtti ja kevyesti vatkattu muna. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhot taikinaan hyvin alustaen. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä lämpimässä paikassa tunnin verran. Muotoile kohonneesta taikinasta jauhoisella alustalla tasakokoinen pötkö, jonka jaat 8:aan osaan. Pyöritä osat palloiksi, kaulitse soikeita litteitä leipiä. Kohota leivät pellillä leivinpaperin päällä, voitele sulatetulla voilla ja ripottele pinnalle unikon- tai seesaminsiemeniä. Paista leivät 275 asteisessa uunissa (keskitasolla) 5-8 minuuttia.

Pääosassa porkkana

Maaliskuun ruokahaasteen porkkana oli vielä punasipuliakin enemmän ajatustyötä (ynnä nettismurffailua) vaativa raaka-aine, mutta uusien kokkausnäkökulmien hankkimiseenhan tämä kuukauden ruokahaasteen viehätys pitkälle perustuukin.

Rakuuna muodostaa porkkanan kanssa yhden maailman mahtavimmista makuyhdistelmistä, mistä todistaa omassa tuttavapiirissämme ainakin rakuunalla maustettujen juhannusporkkanoiden saama suosio. Niitä tai niiden johdannaisia ei arvatenkaan voi tehdä pikkuporkkanoiden puutteessa vielä tähän aikaan vuodesta ollenkaan, joten porkkanakokkailussa oli tällä kertaa turvauduttava suurempiin talviporkkanoihin ja valmiisiin porkkanasoseisiin. Jääkaapissamme majaili porkkanapussin ja sosepakkauksen lisäksi puoli tonkallista Lindahlsin partaäijää, ja koska elän edelleen aikamoisen leivontahuuman vallassa, päässäni syntyi päätös leipoa porkkanaraaste ja jogurtti leivän muotoon. Meidän mökistä löysin tämmöisen patonkiohjeen, johon itse laitoimme kyllä ohjeistettua määrää enemmän jauhoja ennen kuin saimme taikinasta edes suurin piirtein leivontavahvuista.

Porkkanapatongit (3 kpl)

2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl fariinisokeria
1 tl suolaa
6–7 dl sämpyläjauhoja
2 dl porkkanaraastetta
1/2 dl sulatettua margariinia

Lämmitä vesi ja jogurtti kädenlämpöiseksi ja liota hiiva nesteeseen. Lisää sokeri ja suola.
Alusta taikinaan jauhot ja lisää loppuvaiheessa porkkanaraaste ja sulatettu margariini. Aseta taikina vedottomaan, lämpimään paikkaan. Anna sen kohota kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina kolmeen osaan ja leivo niistä ranteen paksuisia patonkeja. Pyöräytä patongit vielä jauhoseoksessa ja nostele leivinpaperilla peitetylle pellille. Vedä patonkien pintoihin viillot terävällä veitsellä, ja anna niiden kohota vielä hetki liinan alla.
Paista patongit 250-asteisen uunin keskitasolla 10–12 min.

Patongit maistuivat tosissaan porkkanalta. Tiedä sitten, miten maku olikin niin voimakas, vaikka jauhoja tuli lopputulokseen tosissaan ylen määrin. Patonkiviipaleiden päälle oli hyvä sivellä Ruokatorstai-kirjan porkkanalevitettä, joka syntyi sekoittamalla keskenään 100 grammaa huoneenlämpöistä voita, 50 grammaa tuorejuustoa, puoli desiä porkkanasosetta, pari murskattua valkosipulinkynttä, yrttimausteita, suolaa sekä pippuria.

***
Patonkien porkkanaisuudesta ja levitteen pirteästä valkosipulisuudesta huolimatta pienperheemme ruokapoliittinen neuvottelukunta päätti osallistua maaliskuun ruokahaasteeseen tällä kertaa Pippurimyllyn porkkanakastikkeella, joten se lähtee edustamaan pastanjauhajia tuohon jännittävään kansalliseen koitokseen.

Balsamicoinen vuohenjuustosalaatti

Tähän salaattiin saimme ohjeistusta Anu-nimiseltä lukijaltamme edellisen vuohenjuustosalaatin kommenttiosastolla. Makealla chilikastikkeella terästetty salaatti muodostui siinä määrin uudeksi salaattisuosikiksemme, että nyt olen vielä entistäkin innokkaampi testaamaan uusia makuyhdistelmiä ja korvaamaan perinteisiä öljypohjaisia salaatinkastikkeita osin uudenlaisilla viritelmillä. Ainesosasiksi salaattiin laitoin jäävuorisalaattia, vihreää paprikaa, kurkkua, suikaloitua punakaalta, hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja sekä vuohenjuustoa, jota kuumensin hetken aikaa uunissa.

Kastike syntyi vähän samaan tapaan kuin viime syksynä kokkailemamme balsamicosiirappi, joka toimi näköjään vuohenjuustonkin kaverina varsin mainiosti. Tätä salaattia voisin koittaa jolloinkin tarjoilla semmoisillekin tuttavilleni, jotka eivät vuohenjuustosta yleensä niin kamalasti välitä.

Banaanileipä

Tuttavani kertoi tehneensä tällaista Joy of Baking -sivustolla ohjeistettua perusjenkkiläistä banaanileipää. Kuulosti niin hyvältä, että oli pakko heti kokeilla perässä. Leivästä tuli rakenteeltaan tosi kuohkeaa ja tuhtia, enemmän muffinsien kuin täkäläisen leipäkäsitteen mukaista tavaraa. Lisäksi tämä leipä oli niin mehukasta, että sitä söi helposti sellaisenaan ilman voita tahi muita päällysteitä.

Banaanileipä

115 g saksanpähkinöitä, paahdettuna (esim. vajaa 10 min uunissa) ja karkeasti pilkottuna
245 g vehnäjauhoa
150 g sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia
2 munaa, kevyesti vispattuna
113 g suolatonta voita, sulatettuna ja jäähdytettynä (jo on tarkat mitat, kun ne on jenkkein cup-mitoista meille rationaalisille SI-järjestelmän ystäville lokalisoitu)
3 suurta, kypsää banaania, hyvin muusattuna
1 tl vaniljauutetta
koristeeksi: kuivattuja banaanilastuja tai yksi tuore banaani kauneuskäsityksesi mukaiseksi viipaloituna

Laita uuni kuumenemaan 180 C:hen. Pähkinät voi paahtaa heti alkuunsa, kun uuni alkaa olla riittävän kuuma.

Leivän valmistustapakin on kuten muffinseissa: kuivat ja kosteat aineet sekoitetaan ensin eri kulhoissa ja yhdistetään sitten mahdollisimman vähäeleisesti keskenään. Sekoita siis yhdessä kulhossa jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda, suola, kaneli ja pähkinät. Toisessa kulhossa sekoitetaan banaanimuusi, munat, sulatettu voi ja vaniljauute. Kulhojen sisällöt yhdistetään sitten esim. puulastalla kääntelemällä. Mitä vähemmän veivaat taikinaa tässä vaiheessa, sitä kuohkeampi leivästä tulee. Taikina saa jäädä paksuksi ja kokkareiseksi.

Kaada sitten taikina voideltuun vuokaan, koristele banaanilastuilla ja paista 55-60 minuuttia. Vanha tulitikkutemppu toimii tämän leivän kanssa: leipä on kypsä, kun siihen tökättyyn tikkuun ei enää tartu taikinaa.

Kurkistuksia aamupalapöytiin

Terhin keittiössä tarjoiltiin viikko sitten sunnuntaiaamun croissantteja, samoin Liemessä-blogissa esiteltiin vähän aikaa sitten poimintoja liemipoppoon aamupalatarjoiluista. Ketun keittiössä katettiin puolestaan viime keväänä pöytään englantilaistyyppinen aamiainen, jollaista voisi koittaa joskus inspiraation iskiessä valmistaa itsekin.

Sunnuntai ja toisinaan lauantaikin ovat meillä täällä jauhantapajalla ainoita päiviä, jolloin syömme aamiaista edes kutakuinkin samanaikaisesti. Arkisin meikäläinen vetää tätä nykyä yleensä kaurapuuroa kera tuoremehun ja mustan kahvin, kun taas Pippurimylly liian pitkään torkutettuaan ja suihkussa seistyään aterioi usein vain myslipatukan ja vettä. Meillä ei siis selvästikään mennä munalla töihin. Onneksi sunnuntaisin on sentään toisin: tällä kertaa tarjolla oli Danerolles-pakkauksesta paistettuja voisarvia sekä edellispäiväisen hedelmäsalaatin jämät. (Croissantit eivät kuulu kokkausrepertuaariimme, mistä syystä valmispaketti.) Kyytipoikana maitokahvia ja mehua.

Olisi mukava kurkistaa muidenkin bloggaajien aamiaispöytiin. Mitä teillä pannaan pöytään silloin, kun on aikaa istua aloillaan hiukkasen kauemminkin?

Hedelmäsalaatti

Vaikka kokkailua kohtuullisen paljon harrastankin, jotkut reseptit tahtovat unohtua joskus pitkäksikin aikaa - olivat ne sitten kuinka helppoja ja herkullisia hyvänsä. Joskus unohtuminen saattaa johtua silkasta kyllästymisestä, kun johonkin ruokalajiin liiaksi ihastuttuaan tulee kokkailleeksi sitä turhankin tiiviiseen tahtiin. Hedelmäsalaattiin en ole koskaan kyllästynyt, mutta jostain syystä en muistanut koko ruokalajin olemassaoloa ollenkaan ennen kuin Keittokomerossa siihen vähän aikaa sitten törmäsin. Ihana raikastus viikonloppuisen aterian päätteeksi.

Oman salaattimme ainesosat ovat ananas, karambola, omena, appelsiini, banaani sekä purkillinen valmista hedelmäcocktailia. Ja taitaapa tuolta seasta pilkistää muutama viinirypälekin. Kiivi olisi tuonut mukavaa lisäväriä, kun salaatin kokonaisilme jäi nyt kovin keltaiseksi. Itse en laittanut mukaan mitään kostuketta, mutta jossain juhlavammassa tilanteessa hedelmäsalaatin joukkoon voisi kenties lurauttaa vaikka vähän kuohuviiniä.

Seuraavalla jälkkärikerralla voisin kokeilla vaikka Suomisopan hedelmävartaita. Herkullinen idea!

Sitruunapastan paluu (Pollo Limonello)

Monet muut ovatkin jo ehtineet kokeilla tätä kommenttipuolella vähän aikaa sitten ohjeistettua Pollo Limonelloa, joten me tulemme täältä hiukkasen jälkijunassa. Ruoka-annos kipusi saman tien pastasuosikkieni kärkikastiin. Jotenkin tuo raastetun inkiväärin, sitruunan ja hunajan yhdistelmä oli vaan kerrassaan kutkuttava. Kurkumasta annos sai mukavasti väriä, ja jogurtista sekä kuohukermasta tuleva täyteläisyys oli vielä piste iin päälle. Eli kiitokset ohjeesta vielä kerran kommenttilaatikon Miille:

Pollo Limonello (4 hengelle)

3 broilerin rintafileetä
50 g voita ja/tai loraus öljyä
1 pieni sipuli pilkottuna
ripaus cayennepippuria
2 dl kuohukerma (mieluiten luomua)
1 rkl kanafondia
1/2 rkl kurkumaa
3-4 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta jogurttia (mieluiten turkkilaista, toim. huom.)
suolaa
noin 200 g spagettia
parmesania tai pecorinoa
tuoreita yrttejä

Suikaloi broilerifileet ja ruskista ne rasvassa pannulla. Lisää pilkottu sipuli ja cayennepippuri, kuullota.
Sekoita joukkoon kerma ja kanafondi. Anna kastikkeen kypsyä hetki. (tässä välissä voit laittaa spagettiveden kiehumaan)
Lisää kurkuma, valkosipuli, inkivääri, sitruunan mehu ja hunaja. Jatka kypsennystä hiljaisella tulella.
Lisää lopuksi jogurtti ja suolaa maun mukaan.
Sekoita kastike hyvin valutetun pastan joukkoon. Tarjoa ruoka syviltä lautasilta ja ripottele päälle raastettua juustoa.
Koristele annokset lehtipersiljalla tai muilla tuoreilla yrteillä.

Resepti on julkaistu alun perin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.

Menetetyt minuutit

Me ruokabloggaajat olemme aina aallonharjalla, kun ruokamaailmassa sattuu ja tapahtuu. Kun kauppojen hyllylle tupsahtaa uusia tuotteita, me olemme heti kamerat ojossa tallentamassa niitä kollektiiviseen muistiin. Siinä vaiheessa kun ruokalehdet odottavat kahden kuukauden päässä siintävää julkaisupäiväänsä, meillä on mahdollisuus toimia saman tien ja ripeästi. Ongelmana on ainoastaan se, että me pastanjauhantamaan asukkaat olemme usein melkoisen saamattomia: Aiheesta ei jaksakaan askarrella kirjoitusta, ja yhtäkkiä huomaa tilanteen hurahtaneen kokonaan ohi. Ei siinä mitään, mutta pikkuisen kiusallista huomata, että iPhoto on täynnänsä kuvia menneen vuoden uutuustuotteista. Kuten nyt vaikka tuo ylimmäinen kuva. Pystyittekö lukemaan viime kesänä Pastanjauhannasta, että uutuutena pakastealtaisiin ilmestynyt Domino-jäätelö ei tainnut olla ihan meidän makuumme? Ette.

Viime syksynä kaupan hyllylle ilmestyivät kauan odotetut ja kaivatut (Malacon) minikarkkipussit. Niistäkin napattiin kuva saman tien, mutta miksipä sitä olisi vaivautunut blogiinsa liittämään ja kertomaan ihmisille ilosanomaa pakkauskokojen pienenemisestä? Ei näköjään miksikään.

Marraskuussa Ouluun avattiin uusi elokuvateatteri Finnkino Plaza, jossa kävimme jo kerran vallan elokuvissakin. Kaikkiahan toki kiinnostaa, miltä siellä ostamamme popcornit näyttivät. Ai ei vai? No, näytän sen kuitenkin. Kuva on ihan itse ottamani, ja sen huomaa. (Kyseisen elokuvateatterin ravintolapuolikin on ilmeisesti pikkuhiljaa auennut tai ainakin aukeamassa. Saapa nähdä, minkälaista sapuskaa siellä tarjoillaan.)

Viime vuodenvaihteen aikoihin monissa blogeissa raportoitiin HK:n uutuustuotteista eli mausteisista Potku-sarjan kananuggeteista. Meidänkin oli tarkoitus kirjoittaa kyseisestä valmisteesta jonkinlaista arvosteluntynkää, mutta kuinkas sitten kävikään? Ei arvatenkaan kuinkaan, ainakaan täällä blogirintamalla. Tosielämässä saimme sentään syödäksemme kanaisaa einesvalmistetta, joka muistutti elävästi mieliimme makukokemuksen kouluaikaisista broileripyöryköistä.

Kyljykset ja porkkanakastiketta

Kuten Rosmariini aiemmin kirjoitti, täällä jauhajain majassa vietettiin Pippurimyllyn ruokaviikkoa ja kokattiin muutamia tavanomaista äijempiä annoksia. Nyt mielessä oli jonkinlainen konstailematon lihanpala. Ruoan tarkempi laatu ei oikein kotona reflektoimalla avautunut, joten siirryimme suoraan kauppaan. Minulla ei nimittäin aina anna kärsivällisyys myöten suunnitella ateriaa kotona valmiiksi. Kun tällainen hötky iskee, tutkailen mieluummin kaupan valikoimat läpi ja kokataan sitä, mikä houkuttelevalta näyttää. Tällä kertaa lihatiskin tärppi oli ehdottomasti pino mehukkaan näköisesti tarjolle aseteltuja häränkyljyksiä. Teksas-henkinen puolen kilon pihvi oli pakko saada kotiin ja lautaselle!

Kyljykset maustoin suolalla, pippurilla ja Santa Maria -myllysarjan Chicken & Steak -mausteella. Paistoin lihat ensin kuumalla parilapannulla molemmin puolin ruskeiksi ja kypsensin ne sitten uunissa hieman yli mediumeiksi (n. 200 C, 20 min). Tätä ennen uunissa oli paistettu suuria Rosamunda-perunoita noin tunti. Perunat otettiin kyljysten tieltä folion alle odottelemaan.

Porkkanakastike

lihojen paistoliemi
punaviiniä
porkkana
suolaa & pippuria

Lihojen kypsyessä keitin niille bloggaajain akuutin porkkanahuuman innoittaman kastikkeen: huuhtelin maut parilapannulta kastikekattilaan parilla desillä punaviiniä ja soseutin tehosekoittimessa mukaan yhden porkkanan. Lisäsin soseeseen tilkan vettä ja pyöritin myllyä täysillä hyvän aikaa, jotta sain soseesta mahdollisimman hienoa. Silti kuvassa näkyy pihvin päällä, miten porkkanasta tuli kastikkeeseen hivenen rakeinen rakenne. Keitin viini-porkkanakastiketta hetken verran kasaan ja maustoin lopuksi suolalla & pippurilla. Kastiketta kannattaa aina maistella maustamis- ja kokoonkeittämisvaiheessa, jottei tule yllätyksiä. Kannattaa kuitenkin myös rohkaistua keittämään kastike melko voimakkaaksi, koska maku laimenee lopullisessa annoksessa lihan päällä.

Kun lihat olivat suunnilleen sopivassa kypsyydessä, otin nekin pöydälle foliokääreeseen hetkeksi vetäytymään. Tarkkana poikana asettelin käärön vielä varmuuden vuoksi eristävän patalappupinon päälle, jottei kylmä tiskipöytä jäähdyttäisi herkkuja ennenaikaisesti.

Pakolliset kasvikset

suikaloitua paprikaa
minimaissia
sokeriherneitä paloissaan
sweet chili sauce

Kyljysten vetäytyessä tein wok-tyyppisessä korkeareunaisessa paistinpannussa mielestäni annoksen henkeen sopivan kasvislisäkkeen: suikaloitua paprikaa, minimaissia ja sokeriherneenpalkoja paistettiin kuumassa öljyssä niin, että kasvikset hieman pehmenivät. Ropaus suolaa perään ja lopuksi mukaan kaadettiin makeaa chilikastiketta niin, että kasviksista tuli yltä päältä tahmaisia ja maukkaita.

Folionyytit auki, viillot perunoihin (ja suolaa & voita perään) ja tarjolle. Useissa lehdissä kehuttu Casillero Del Diablo Cabernet Sauvignon 2005 sopi tällaiselle tuhdille liharuoalle mainiosti. Se on jotakuinkin täysin varma valinta, kohtuuhintainen - ja tosiaankin vuosikerta 2005 on, kuten aiemminkin todettu, erinomaisen onnistunut.

Sitruunakakku

Ohhoh, mikäs se siinä? Kuivakakkua jo uudemman kerran. Mahtaako se Rosmariini olla perustamassa omaa sokerileipomoa vai mistä nyt tuulee?

Koska olen nyt päättänyt opetella tosissani leipomaan - siitä huolimatta, että kymmenisen vuotta sitten tuotin ainoastaan toinen toistaan epäonnistuneempia leivonnaisia - halusin kokeilla uudestaan sitä kovan onnen sitruunakakkuakin. Ja kas, nyt siitä tulikin (ainakin siihen edelliseen sitruunakakkukertaan verrattuna) kerrassaan onnistunut.

Ohje on erittäin epämääräinen, koska en enää itsekään oikein muistanut tai tiennyt, miten tuo kakku olisi pitänyt tehdä. Sitruunajogurttia ei enää kaupasta löytynyt (kymmenen vuotta sitten sitä oli valikoimissa ihan varmasti), joten Ingmanin appelsiinijogurtti sai ajaa sen asian. Tyhjennetty jogurttipurkki (siis semmoinen muovinen) toimittaa tässä myös mittakupin virkaa. Purkilla mitataan sokeri, öljy sekä vehnäjauhot. Kananmunien keltuaiset ja valkuaiset erotellaan, ja valkuaiset vatkataan vaahdoksi. Muut ainekset sekoitetaan keskenään ja lisätään sitten valkuaisvaahtoon. Kakku paistui 150-175 asteessa uunin alatasolla tunnin verran. Paistoastetta kannattaa loppuvaiheessa tarkkailla ja varmistaa se vielä ihan lopussa tikulla tökkäämällä. Tässä vielä lopuksi ne ainesosat:

Sitruunakakku

4 valkuaista

1 sitruunan kuori raastettuna (tätäkin löytyy nykyään leivontahyllystä valmiiksi pussitettuna)
4 keltuaista
1 sitruunajogurttipurkki
3 purkillista sokeria
1 purkillinen öljyä
3 purkillista vehnäjauhoja

Tämä kakku on tosissaan sokerinen, mutta sitruunaisuus onneksi raikastaa kokonaisuutta jossain määrin.

Uunibroileri

Viime päivät ovat olleet kokkauksellisesti siinä mielessä erikoisia, että perheen herrahenkilö eli Pippurimylly on ideoinut kaikki kotona murkinoimamme ateriat ihan omatoimisesti. Ei sillä, etteikö hän sitä aina silloin tällöin (etenkin grillausaikaan) muutenkin tekisi, mutta kun minulla on yleensä liiaksi taipumusta päällepäsmäröidä - tai kauniimmin sanottuna suunnitella syömisiämme aika lailla omavaltaisesti*), niin pieni vaihtelu tekee kummallekin hyvää.

Pari päivää sitten söimme Pippurimyllyn toteuttamaa uunibroileria ja broilerin kanssa samalla pannulla paistettuja rosmariinisia perunalohkoja. Oli kyllä varsin maistuva kokonaisuus. Ohjeistusta on otettu jossain määrin Jamie Oliverin Alastomasta kokista (Jamien täydellinen uunibroileri). En nyt ihan täsmälleen tiedä, mitä kaikkea tässä tehtiin, mutta ainakin broilerin sisälle ja nahan alle ujutettiin suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja tuoretta rosmariinia (olin siinä vaiheessa avustamassa), ja pinnallekin teputeltiin kai ainakin öljyä, suolaa ja pippuria. Broilerin kylkiin otettiin ensin öljytyllä uunipannulla jonkin aikaa väriä molemmin puolin, minkä jälkeen paistoaikaa taisi olla tunnin verran 225-asteisessa uunissa.

*)Pääni vaan pursuaa siinä määrin ruokaideoita, että pakkohan niistä on toteuttaa edes osa. Ja yritän ottaa kyllä molempien makumieltymyksiä suunnitelmissani huomioon, jos kohta kokkaukseni mahtavat olla toisinaan vähän turhan tomaattivoittoisia.

Tomaattiset sämpylät

Kokkauksellisissa missioissani on ollut jo jonkin aikaa leivän leipomisen opettelu. Tuntuu tyhmältä olla aina siipan leipoman leivän varassa – jos se nyt vaikka juuttuu joskus kovinkin pitkälle työmatkalle ja meikäläisellä alkaa sillä välin tehdä mieli lämmintä leipää, niin miten sitten suu pannaan.

Luulin, etten osaa tehdä kovinkaan onnistuneita sämpylöitä, mutta osasinkin ihan hyvin, kun sain Aurinkotuulelta ensin ihanan tomaattisämpylöiden ohjeen ja sitten Pippurimyllyltä hieman ohjeistusta taikinan työstämiseen. Sen ansiosta uskalsin ensimmäistä kertaa jättää leipätaikinan tosissaan löysäksi, kun yleensä laitan varmuuden vuoksi jauhoja niin paljon, että tuntuu. Löysähköjä taikinapalleroita ei kannata jäädä näköjään liiaksi vatvomaan käsiinsä, vaan jauhotetuilla (tai kostutetuilla) käsillä tomerasti pyörittelemällä pääsin ainakin itse jokseenkin sämpylämäiseen lopputulokseen.

Sämpylöitä olisi voinut pyörittelyn jälkeen kenties nostatella pellillä vähän pitempään. Nyt piti saada kiireesti uuni vapaaksi muihin tarkoituksiin, joten tumppasin pellin sisään suurin piirtein saman tien. Mutta joka tapauksessa olin lopputulokseen oikein tyytyväinen ja ennen kaikkea ilo onnistuneesta leivontakokemuksesta oli niin suuri, että voisin heittää vaikka pari volttia, jos osaisin. Kun saisi vielä harjoittelemalla vähän rutiinia tuohon hommaan, niin mahtaakohan tässä tarvita kohta ostoleipää juuri ollenkaan.

Tomaatti-rosmariinisämpylät

3 dl paseerattua tomaattia
2 dl vettä
1/2 pkt hiivaa (25 g)
1 tl suolaa
1 tl hunajaa
1 1/2-2 tl rosmariinia (voit kokeilla myös basilikaa/oreganoa/provencen yrttisekoitusta tms.)
2 dl vehnäleseitä
9-11 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita keskenään huoneenlämpöinen paseerattu tomaatti ja vesi. Liuota nesteeseen hiiva. Lisää suola, hunaja, rosmariini ja venhäleseet. Sekoita kunnes leseet ovat hiukan turvonneet. Lisää vehnäjauhoja vähitellen alustaen, niin että taikinasta muotoutuu kiinteä ja pehmeä ja se irtoaa käsistä. (Taikina saa kuitenkin olla mielellään löysähköä, jotta sämpylöistä tulee pehmeitä.) Lisää jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa oliiviöljy. Anna taikinan kohota lämpimässä vedottomassa paikassa puolisen tuntia. Nujerra kohonneesta taikinasta kuplat, muotoile kostutetuin käsin sämpylöiksi ja paista uunin keskitasossa 225c noin 15 minuuttia. Huom. sämpylöiden ruskistumista on vaikeampi punertavan värin takia huomata, joten muista tarkkailla ettei pinta ala mustua.

(Vinkki: Tarjoa sämpylät peston kera tai voitele sämpylät sillä ennen uuniin laittoa. Voit halutessasi laittaa pestoa muutaman ruokalusikallisen myös suoraan taikinaan.)

Seuraavaksi voisi kokeilla vaikka maaliskuun ruokateemaan passeleita porkkanasämpylöitä, jos löytäisin hyvän ohjeen jostakin. Leivontalistalle voisi lisätä myös Jamien herkullisen valkosipulileivän sekä MonkeyFoodin kokojyvävehnäleivän.

Vihreä vihanneskrassi

Mahtavaa, kun on jo maaliskuu ja valoisuutta vaikka muille jakaa. Ihan vielä en viitsi panna yrttejä kasvamaan, mutta vihanneskrassia olen sentään innostunut kasvattelemaan ikkunalaudalla. Siitä saa muutamassa päivässä mukavasti pirteän vihreää syötävää leivän päälle sekä salaatteihin. (Tai kai sitä voi kaikin mokomin lykätä melkein mihin murkinaan tahansa, kun joskus keskiajalla sitä kuuluu käytetyn köyhän kansan keskuudessa pippurinkin korvikkeena.)

Kasvatus onnistuu periaatteessa vaikka kostutetun talouspaperin päällä. Itse tosin suosin mieluummin ohutta multakerrosta, kun talouspaperi tahtoo kuivahtaa meikäläisen kastelutahdilla vähän turhan ripeästi.

Maku kitkeröityy ilmeisesti sitä mukaa, mitä vanhemmaksi vihanneskrassi käy, joten satoa kannattaa korjata heti kun vaan mahdollista. Tässä aamupalaa tältä päivältä eli krassilla ja kalkkunalla päällystettyä sämpylää:

Auringonkukanversojen kasvattamisesta voi lueskella Kuusenkerkästä.

Juustosalaatti

Olen nyt viime aikoina jäänyt koukkuun kokkausohjelmaan nimeltään Köyhät ritarit, johon aluksi suhtauduin ehkä hienoisella varauksella. Olen erityisen ihastunut ohjelman resepteihin, joista voisin testata suurin piirtein jokaikistä, jonka olen sattunut näkemään. Vaikka ohjelman ruokalajit ovat kiinnostavia jo sinällään, on erityisen hauskaa, että niihin liittyy yleensä myös jokin muisto tai tarina.

Omaakin reseptivihkoa selaillessa vajoaa usein nostalgian valtaan, kun muistaa kaikki ne tilanteet, joissa ruokaohjeita on sinne tuhertanut. Ensimmäiset raapustin muistiin kotoa pois muuttaessani, ja sen jälkeen ohjeita tarttui opiskeluvuosina mukaan milloin minkäkinlaisissa tilanteissa. Kaikkein hauskinta on törmätä kavereiden käsialalla kirjoitettuihin ohjeisiin ja opastuksiin; ne ovat vähän niin kuin ystävän vilkutuksia vuosien takaa. (Nykyään hädin tuskin muistan, miten kynällä kirjoitetaan, eikä reseptivihko ole tainnut päivittyä tämän blogin olemassaolon aikana kertaakaan. Vihkon viimeiset ohjeet ovat sivuille teipattuja satunnaisia lappusia.)

Joskohan pysyisin itse asiassa, eli siinä ritariohjelmassa. Tarkoitukseni oli etsiskellä ritarien reseptiarkistosta muutama viikko sitten ohjelmassa tehtyjen intialaisten kaalipiiraiden ohjetta (minulla on jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä tehnyt viime päivinä hurjasti mieli kypsennettyä kaalta), mutta sitten jumituinkin tähän juustosalaatin ohjeeseen:

Kolmen juuston salaatti ja vinegretti

n. 100 g Roquefort-juustoa
n. 100 g Appenzeller-juustoa
n 100 g kuivaa lampaanmaitojuustoa
1 romainesalaatti
1 tammenlehväsalaatti
1 päärynää
1 kurkku
1 punasipuli
1 dl kalamataoliiveja
rucolaa
saksanpähkinöitä
Huuhtele ja revi salaatit. Kuori kurkku ja leikkaa viipaleiksi, leikkaa myös päärynä viipaleiksi. Kuori punasipuli, halkaise ja leikkaa ohuiksi, puolikkaiksi renkaiksi. Kokoa salaatit neljälle lautaselle, isoimmasta elementistä pienempään. Asettele rucolasta juustoille peti. Leikkaa juustot neljään viipaleeseen, lampaanmaitojuuston voi leikata pitkiksi tikuiksi. Asettele juustot rucolan päälle ja koristele oliiveilla ja saksanpähkinöillä.

Mustaviinimarjavinegretti

1 rkl mustaviinimarjahilloa/hyytelöä
½ dl vettä
½ valkosipulinkynsi pieneksi silputtuna
2-3 rkl sherryviinietikkaa tai muuta haluamaasi etikkaa
suolaa ja pippuria
1 rkl mustia unikonsiemeniä
n. 1 dl mietoa oliiviöljyä
Laita kaikki ainesosat blenderiin tai kulhoon ja sekoita tasaiseksi.

Oli hauska syödä juustoja pitkästä aikaa, etenkin kun nuo muut ainekset olivat vielä raikastamassa kokonaisuutta ja tuomassa lisää makuja juustojen tueksi. Lampaanmaitojuuston virkaa toimitti yhdeksän kuukautta kypsytelty Manchego, mutta molempien suosikiksi osoittautui ehkä hieman yllättäen alppimaiden Appenzeller. Roquefort-juustoa voisin laittaa seuraavalla kerralla suhteessa vähemmän, kun se tahtoi hallita ympäristönsä makuja vähän liiaksi. Mutta mukava kokemus kaiken kaikkiaan.

(Päärynää pitäisi käyttää ruuanlaitossa enemmänkin. En muistanut, kuinka mainion makuinen hedelmä se onkaan.)

Porkkanainen jauhelihapiirakka

Olipas hyvää jauhelihapiirakkaa. Suurkiitokset Katinkontille, joka tästä ohjeesta taannoin meille vihjasi. Halusin kokeilla pohjaksi kaupan pakastealtaasta ostamaani ruis-perunataikinaa, ja ihan hyvin se tähän sopikin - jos kohta kaulitsin taikinan sen verran ohueksi, ettei se tuossa lopullisessa versiossa kamalasti maistunut. Kenties voisin vastaisuudessakin tehdä piirakkapohjista hiukkasen ohuempia, kun liian usein se (harmillisen rasvainen) pohja vie suotta huomiota herkulliselta täytteeltä.

Porkkana-jauhelihapiirakka (12 palaa)

1 pkt (400 g) pakastepiirakkataikinaa
täyte:
4 kuorittua porkkanaa
250 g jauhelihaa
2 rkl voita
2 dl juustoraastetta
1 prk (200 g) creme fraichea
2 kananmunaa
2 rkl makeaa ja vahvaa chilikastiketta
suolaa, valkopippuria, oreganoa

Kauli sulanut taikina jauhotetun leivinpaperin päälle ja siirrä se vuokaan. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Ruskista jauheliha voissa, lisää porkkanaraaste ja kypsennä 4 minuuttia. Jäähdytä. Levitä täyte ja juustoraaste pohjan päälle. Sekoita creme fraiche, kananmunat, chilikastike ja mausteet. Kaada seos täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Katinkontin lisäohjeistusta aiheesta voi lueskella täältä. Chilikastiketta olisin lorotellut itsekin sekaan reilummalla kädellä, jos se pannahinen ei olisi päättänyt lopahtaa kesken kaiken. Soosia riitti täytteen sekaan hädin tuskin tuon ohjeessa mainitun kahden ruokalusikallisen verran. Seuraavalla kerralla teen tätä piirakkaa (toivon mukaan) vähän paremmin varustautuneena. Loppuneen chilikastikkeen tilalle ostettiin nimittäin kokonaista kaksi uutta purnukkaa, toinen vähän tulisempaa ja toinen makeampaa, joten tästä on hyvä jatkaa.

Lisää porkkanaohjeita luvassa ruokablogeissa (ja toivottavasti muissakin blogeissa) maaliskuun mittaan.