Cola-broileri sekä herkulliset bataattitornit

Uusimmassa ruoka&viini-lehdessä oli sen verran vastustamattomia grillausohjeita, että meikäläinen villiintyi niistä ihan kokonaan. Kaikkein kiintoisimmaksi osoittautui tämä Coca-Colassa marinoitu broileri, jonka kanssa tarjoiltiin aivan uskomattoman meheviä bataattitorneja. Loistoresepti!

Tämä olisi pitänyt tehdä broilerin rintaleikkeistä (siis semmoisista, joissa on luu vielä tallella). Kaupan broileritiskistä ei osunut moista silmään (tai sitten en osannut vaan etsiä), ja niinpä teimme tämän rintafileestä:

Piri-piri-coca-colabroileri

4 maustamatonta broilerin rintaleikettä (luineen ja nahkoineen)
Marinadi:
2 rkl piri-piri-maustesekoitusta (esim. McCormick)
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 rkl Heinzin ketsuppia
1/2 dl Coca-Colaa
1 dl öljyä

Valmista marinadi sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Nosta rintaleikkeet marinadiin ja anna niiden maustua viileässä vähintään 4 tuntia. Ota rintaleikkeet huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillaamista. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois ja grillaa leikkeitä noin 8 minuuttia molemmilta puolilta. Tarjoa bataattitornien kanssa.

Ja tässä sitten se torniohje. Savujuuston ja makeaksi grillattujen bataattiviipaleiden liitto on tosissaan kokeilemisen arvoinen:

Bataatti-savujuustotornit

1 bataatti
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
150 g Kippari-savujuustoa

Pese bataatti ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Sivele hieman öljyä viipaleille ja paista niiden pintaan kaunis väri grillissä. Mausta viipaleet suolalla ja pippurilla. Lado bataatit ja juustoviipaleet kerroksittain torniksi kaksinkertaisten foliopalojen (n. 15 x 15 cm) päälle ja nipistä kulmat nyyteiksi. Kypsennä grillissä noin 10 minuuttia.

Ja loppuun vielä pieni hoksautus: Mikäli intoa löytyy, niin tänään ennättää vielä osallistua pastanjauhajien kesäruokakilpailuun. Huomenna taitaa nimittäin olla jo heinäkuu. Herkullisia kilpailureseptejä onkin jo varsin mukavasti plakkarissa, joten Pastiksessa saattaa olla ensi viikolla luvassa vielä tavallista makoisampia ruokaohjeita.

Persiljamaustevoita ynnä grilliperunaa

Uusia perunoita voi kypsentää grillissä vaikka öljyttynä ja vartaaseen pujoteltuna, mutta myös vanhoista perunoista saa grillissä mukavaa uuniperunamaista syötävää. Grilliperunaksi sopiva (huolella puhdistettu ja mahdollisesti ristikkäisviillelty) rosamunda vain kääräistään folioon, minkä jälkeen sitä kypsytellään grillin ritilällä suurin piirtein tunnin ajan.

Persiljamaustevoi syntyy puolestaan siten, että hienonnetaan reilu nippu persiljaa, minkä jälkeen sekoitetaan se sopivasti sulaneeseen voihin. Suolaa voi lisätä myös, jos voi sattuu olemaan suolatonta sorttia, ja valkosipulikin voisi olla kiva, jos siitä sattuu tykkäämään. Rullataan voipaperin avulla pötköksi, ja sijoitetaan pötkö elmukelmuun tai folioon käärittynä pakastimen puolelle. Sieltä voi sitten ottaa voita palasen kerrallaan griliperunan täytteeksi tai vaikkapa pihvin päälle.

Uuniperunoita varten kannattaa yleensäkin varata reilusti täytettä. Monissa kahviloissa maustevoita annostellaan niihin niin kitsaasti, että lopulta sitä sitten päätyy lusikoimaan pelkkää perunaa.

Lohta ja salaattia

Meikäläinen voisi syödä näin kesällä jatkuvasti kalaa. Päätin kokeilla kalanhimooni tätä RuokaPirkasta taannoin löytynyttä Välimeren lohi -ohjetta, ja hyvin maistui. Kaiken lisäksi ateria valmistui sen verran helposti, että tämän sävelsi kätevästi pystyyn ihan tavallisenakin arki-iltana. Lohen päälle vain limen mehua, pinjansiemeniä ja tomaatti-paprikatahnaa (tuo ohjeessa suositeltu Pirkka-tahna oli semmoista pestomaista kastiketahnaa, jota voi halutessaan tehdä vaikka itsekin). Tässä vähän yksityiskohtaisempi ohje:

Välimeren lohi

1 kpl (n. 650 g) lohifileetä
1 rkl limetin mehua
3 rkl Pirkka Välimeren tahnaa (tomaatti-paprika)
n. 3/4 dl Pirkka-pinjansimeniä

Pane kirjolohifilee voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja mausta filee limetin mehulla. Levitä päälle tomaatti-paprika-tahnaa ja ripottele pinnalle pinjansiemenet. Kypsennä 200 asteen uuninlämmössä noin 20 minuuttia.

Alkuperäisessä reseptissä lohta suositeltiin pantavaksi tarjolle jonkinlaisen parsasalaattiviritelmän kanssa. Minua sen sijaan kiinnosti askarrella salaattia retiiseistä, ja siksipä poimin Finfoodin sivuilta tämmöisen ohjeen:

Marinoitu kasvissalaatti

1 nippu varhaisporkkanoita
0,5 nippua varhaissipulia
1 nippu retiisejä
1 rasia tuoreita herkkusieniä

Marinointiliemi:
0,5 dl öljyä
0,5 dl hunaja-omenaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
10 tuoretta hienonnettua basilikanlehteä
muutama kierros mustapippuria myllystä
noin 0,5 tl aromisuolaa

Koristeeksi:
tuoreita basilikanlehtiä

Leikkaa porkkanat, sipulit, retiisit ja herkkusienet ohuiksi viipaleiksi. Kypsennä porkkanaviipaleita 1 minuutti mikrossa tai liedellä 2 minuuttia pienessä vesitilkassa.
Sekoita öljyn joukkoon kaikki muut marinadin aineet. Asettele kasvikset omiin ryhmiinsä vadille ja kaada päälle marinadi. Anna maustua kylmässä 1-2 tuntia. Koristele salaatti ennen tarjoilua tuoreilla basilikanlehdillä.

Kaveriksi vielä muutama uusi peruna, ja sitten vaan syömään!

Jännittävä kanasalaatti

Innostuin kokeilemaan tätä curry-seoksella maustettua kanasalaatin ohjetta melkein saman tien, kun Gloomy Sundayn sea oli sen kommenttilaatikkoomme naputellut. Herkullista siitä tulikin. Erinomaisen mukavaa vaihtelua perinteisiin (hieman ruokaisampiinkin) salaatteihin.

Tarkoitukseni oli laittaa salaattiin Kanadan-tuliaiseksi saamaani vaahteranlehti-pastaa, mutta päädyin sitten tyhjentelemään kattilaan parin kaapissa lojuneen pastapaketin pohjat. Eli lopputuloksessa on nyt simpukkapastaa (vai mikä tuon simpukankuoren muotoisen makaroonin tieteellinen nimi mahtaakaan olla?) ja penneä. Mutta tässäpä näitä salaatin ainesosia:

Sopiva määrä kivan muotoista pastaa, salaattia oman mielen mukaan, paprikaa (esim. kolmea eri väriä), kirsikkatomaatteja, mozzarella-palloja, suolakurkkua ja kanaa. Kastikkeeksi kermaviiliä (ja kevytmajoneesia), johon etsitään kaupasta valmis curryseos (esim. Santa Marian Creamy Curry Chicken). Oleellista on etsiä juuri tälläinen curryvalmisseos. Lopuksi kaikki sotketaan kunnolla keskenään.

Alla vielä kuva salaatista ennen kastikkeen lisäämistä - ihanan kesäistä ja värikästä syötävää!

Mansikkaa ja vaahtokarkkeja

Vaahtokarkit ovat mukavaa ja nopeaa grillattavaa - ja hyvää vaihtelua tuhdille lihalle, jota kesäaikaan kuuluu olla sommittelemassa grilliin aina, kun ei olla töissä tai nukkumassa. Jos lähipiirissä on pikkuväkeä, tämmöisellä värikkäällä ja makealla eväällä saa heiltäkin suut hymyyn, mikäli karski liha ei heille niin putoa.

Tällä kertaa vaahtokarkit ujutettiin vartaisiin tuoreiden mansikoiden seuraksi. Mansikoiden hedelmäinen raikkaus antaa hyvän vastuksen vaahtokarkeille, jotka sellaisenaan ovat melkein liian makeita tällaiselle enemmän suolaisesta kuin makeasta perustavalle grillaajalle.

Vaahtokarkkien paahtamisessa on kyse sokerin karamellisoitumisesta, aivan samalla tavoin kuin vaikkapa Crème Brûléessa ja sen sukulaisissa. Vartaita paahdetaan lyhyen aikaa kuumassa grillissä. Myös avotuli tai hiillos toimii mainiosti. Ideana on saada karkkien pinta karamellisoitumaan rapsakaksi. Samalla sisus lämpenee ja pehmenee (ja tarttuu ihan joka paikkaan - näillä sotkee vaatteet varmasti).

PS. Sattui, että lähipiiristä paljastui spontaani Pastanjauhannan lukija ihan yllättäen! Terveisiä vaan Antille ja perheelle!

Porkkanaleivokset

Tämä porkkanakakkuidealle rakentuva leivosohje on suurin piirtein ikiaikainen. Muistan leiponeeni näitä koulun myyjäisiin jo joskus viitisentoista vuotta sitten. Hyvin kävivät kaupaksi silloin, ja hyvin näyttävät maistuvan ihmisille edelleen:

Porkkanaleivokset

pohja:
5 munaa
3 dl sokeria
2 tl soodaa
4 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
6 dl raastettua porkkanaa
2 rkl voisulaa

Tarkkoja teko-ohjeita minulla ei tähän ole, mutta itse toimin kutakuinkin näin: Vatkataan munat ja sokeri, ja syntyneen vaahdon joukkoon hämmennetään keskenään sekoitetut kuivat aineet, porkkanaraaste sekä voisula. Paistetaan voipaperilla vuoratulla uunipellillä 150-asteisessa uunissa suurin piirtein tunnin ajan.

Jäähtyneen pohjan päälle vatkataan täyte paketillisesta sulatejuustoa, kolmesta ja puolesta desistä tomusokeria sekä 60 grammasta sulatettua voita. Leivokset ovat parhaimmillaan muutaman tunnin jääkaapissa oltuaan.

Mökkijuhannuksen sapuskatunnelmia

Tulipa vietettyä vaihteeksi ihan perinteinen mökkijuhannus, eli nyt on grillattu, saunottu, uitu ja lojuttu auringossa ihan riittämiin. Kalaakin saatiin, vaikka se kaikkein suurin hauki karkasi tietenkin virvelin nokasta aivan viime hetkillä. Mölkkymestaruus meni harmillisesti nenäni edestä, mutta muuten kaikki sujui aivan mahdottoman hienosti ja ulkosalla nautitut sapuskatkin maistuivat kerrassaan mainioilta:

Yllä kesän paras alkupala: graavilohta, smetanaa, silputtua sipulia ja uusia perunoita. Nautitaan joko leivän kanssa tai ilman, hyvää on ihan varmasti.

Grillailimme pääruokaa koko kymmenhenkiselle juhlapoppoolle. Kasvisosastoa edustivat maissit ynnä tuorejuustolla täytetyt päällekkäin asetellut kesäkurpitsaviipaleet. Tarjolla oli toki muunkinlaista ruokaa, mutta niistä joskus toiste lisää.

Jälkiruuaksi paistettiin muurinpohjalättyjä, jotka menivät kuin kuumille kiville.

Ja tässä vielä yöllä nuotiolla paahdettuja vaahtokarkkeja. Pimeää ei tullut missään vaiheessa, vaikka näillä korkeuksilla ei ilmeisesti ihan täysin yötöntä yötä päästäkään viettämään.

Juhannusaaton pikkuporkkanat

Juhannuksen juhlinta lähestyy, ja ruokien värkkäys on täydessä käynnissä. Olen tavannut tehdä juhannusaaton aterialle lisäkkeeksi jo useampanakin vuonna valkosipulissa ja rakuunaliemessä marinoituja pikkuporkkanoita, ja tänä vuonna askartelin niitä taas (Pippurimyllyn suosiollisella avustuksella). Tässä niihin reseptiä:

Marinoidut pikkuporkkanat

1 1/2 kg nuoria porkkanoita
vettä, suolaa
1/2 dl sitruunamehua
1 dl öljyä
1 rkl hunajaa
3-5 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
1 dl silputtua persiljaa
2 tl rakuunaa

Jos porkkanoissa on naatti jäljellä, katkaise se. Jätä naattia kuitenkin sentin verran jäljelle. Raaputa tai harjaa porkkanat. Isommat porkkanat voi halkaista tai lohkota.
Keitä porkkanoita suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Jäähdytä.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Valmista marinadi ja valele se porkkanoille. Anna maustua kylmässä seuraavaan päivään.

Ohje on jostain ruoka&viini-lehden muinaisesta kesänumerosta, olisiko jopa vuodelta 2002 (kannattaa selvästi säilyttää vanhat ruokalehdet, etenkin kun niiden reseptit ovat aina vaan yhtä käyttökelpoisia). Ohjeistus näyttää olevan puolelletoista kilolle porkkanoita, mutta vähempikin toki riittää.

Pastanjauhajat toivottavat lukijoilleen lämpöistä ja herkullista juhannusta!

Fetajuustoiset minimunakkaat

Katsastelin tuossa eräänä päivänä sopivia ruokaohjeita kesäisiin illanistujaisiin, ja Nami-Namin arkistoista osui silmiini tämmöinen minimunakkaiden resepti. Munakkaiden jäljet johtivat yllätyksekseni suomalaiseen Ruokamaailmaan, joten vältyin tällä kertaa reseptin suomentamiselta:

Pinaatti-fetamunakkaat (6 annosta)

5 munaa
0,75 dl maitoa
0,5 tl suolaa
(ripaus muskottipähkinää)
0,5 dl sulatettua pakastepinaattia
1 dl hienonnettua fetajuustoa

Riko kulhossa haarukalla munien rakenne rikki. Lisää maito sekä mausteet ja pinaatti. Kaada munamassa voideltuihin muffinivuokiin ja ripottele pinnalle fetajuustoa. Kypsennä uunissa 200 asteessa 12-14 minuuttia. Munakkaat kohoavat, mutta laskevat uunista nostettaessa. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

Tässä ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että munakkaita voi alkaa asettelemaan pikku hiljaa uunin puolelle (fetaa riitti näköjään jonkin verran vuoan reunoillekin):

Kuten alemmasta kuvasta on huomattavissa, munakkaiden pohjat meinasivat hiukan kärähtää. Ajelin niitä uunissa nimittäin tuon maksimiajan (14 min.), eli hieman vähempikin olisi kenties riittänyt. Lisäksi voitelin vuokakoloja liian kitsaasti, minkä tuloksena oli repeillyt ulkoasu. Maku oli sentään (toivoakseni) kutakuinkin kohdallaan. Fetajuusto nyt vaan on niin hyvää.

Raparperisiika ja uudet perunat

Pihan perukan raparperit ovat kasvaneet sen verran tomerasti, että sain nyhdettyä niistä taas muutaman varren kokkailuihini. Tällä kertaa rapsut päätyivät kalan väliin voin, suolan ja pippurin kera, kuten kuvasta näkyy. Tämä herkullinen ohje on peräisin Rojulta, mistä kiitokset hänelle:

Raparperisiika (hauki tai lohikin käy)

Putsatun siian mahaan pilkottua raparperia, voinokareita, suolaa ja mustapippuria. Kala folioon ja grilliin tai uuniin. Kypsennysaika riippuu tietty kalan koosta. Lisukkeena keitinpottuja. Salaatti kannattaa tarjota erikseen vaikka eturuokana.

Raparperi mehevöittää kalan ja happoisuus häviää rehusta täysin. Varma kesähitti, helppo ja halpa mökki- tms. alkeellisten olojen ruoka.

Olipas tosissaan hyvää kalaa, aivan kuten ohjeessa lupailtiinkin.
Keitinpotut tosin korvasin grillissä folioalustan päällä kypsennetyillä rosmariiniperunoilla (niitä voi tehdä mainiosti tasakokoisista uusistakin perunoista; suolaa, sopivasti oliiviöljyä ja rosmariinia messiin vaan), kun en ole jaksanut notkua hellan ääressä edes sen vertaa, että olisin pannut perunat kiehumaan. Ulkokokkaus - ja etenkin sen tuotokset maistuvat ilmeisesti näin juhannusviikolla erityisen makoisilta.

Bagelin paluu

Bagelit ovat palanneet pastanjauhajien purtavaksi. Hoksasimme nimittäin Zeppelinin Arnold's Donutsissa vieraillessamme, että kyseisen donitsimyymälän ruokalistoille oli ilmestynyt munkkien ja muffinssien lisäksi erilaisia täytevaihtoehtoja sisältäviä bageleita. Pakkohan niitä oli päästä testaamaan.

Eivät nuo tietenkään itse tehtyjä bageleita aivan voita (etenkin kun omiin tuotoksiin voi vetää täytteitä niin runsaalla kädellä kuin kulloinkin sattuu huvittamaan), mutta kyseessä on joka tapauksessa varsin tervetullut uutuus Oulun seudun noutosapuskatarjontaan. Kuvassa unikonsiemenin koristeltu kylmäsavulohibagel.

Muurikkaleipä

Muurikka kuumeni taas tässä päivänä muutamana, ja tällä kertaa ohjelmanumerona oli leivän paistaminen. Lukijamme nimeltään tiv suositteli meille jokin aika sitten tätä Aki Wahlmanin reseptiä, joka näyttäisi löytyvän paitsi Ruokalan reseptiarkistosta myös Wahlmanin tuoreehkosta keittokirjasta.

Grillattu jogurttileipä

2 dl vettä
30 g kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
3 rkl öljyä
0,5 dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
5 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut aineet. Vaivaa valmista taikinaa 2 min, peitä liinalla ja anna kohota lähes kaksinkertaiseksi. Tee taikinasta pyöreitä noin 20 cm halkaisijalta olevia leipiä (paksuus noin 1 cm). Voitele pinta oliiviöljyllä ja paista kuumalla paistinpannulla liedellä, grillissä tai muurikalla.

Vinkki: Laita koko jauhomäärä kerrallaan nesteen joukkoon, jotta saat kaikelle jauholle saman sitkon. Käytä kuivahiivaa sen tasalaatuisuuden takia. Vaivaamalla taikinaa leipää nousee uunissa ylöspäin, eikä leviä pelleille.

Alkuperäisessä ohjeessa leipiä suositeltiin nautittavaksi kirsikoista tehdyn siirapin ja Morbier-juuston kaverina. Minä en muista morbieria eli tuhkajuustoa aiemmin maistaneenikaan, mistä syystä innostuin ostamaan sitä nyt pienen kimpaleen jogurttileipästen kaveriksi. Kirsikkasiirappi sen sijaan korvattiin (milläs muulla kuin) raparperichutneyllä.

Salaattikesä

Tämmöisinä helteisinä päivinä hellan ääressä häärääminen ei oikein jaksa innostaa, mistä syystä tavallista ruokaisampien salaattien reseptit ovat nyt erityisen käyttökelpoisia. Tämä juustoinen katkarapusalaatti on jälleen kommenttilootamme peruja. Salaattiin on käytetty pieneksi pilkottua goudaa, kuutioitua omenaa, viipaloitua kevätsipulia, cocktail-kurkkuja, viinirypäleen puolikkaita, muutamia suolapähkinöitä sekä ennen kaikkea katkarapuja.

Kastiketta en tehnyt ollenkaan, mutta se olisi syntynyt kuulemma ranskankermasta (myös kevytversio on käyttökelpoinen), johon sekoitetaan tujaus omenaviinietikkaa sekä suolaa ja vähän rosepippuria.

Oli varsin kiintoisaa ja maistuvaa salaattia. Tykkään todella paljon katkaravuista, cocktail-kurkuista, goudasta ja viinirypäleistä (samoin kuin toki muistakin käyttämistäni raaka-aineista), mutta en olisi kyllä hoksannut yhdistää niitä omin päin samaan salaattiin. Suolapähkinät toimivat salaatissa myös mainiosti, suosittelen.

Kinkkupiirakka ilman kinkkua

Eräs ystävällinen lukijamme naputteli tämänpäiväisen piirakkaohjeen kommenttilaatikkoomme, kun kaipailin tässä taannoin ohjetta Quiche Lorraineen elikäs suomalaisittain sanottuna kinkkupiirakkaan.

Nyt päätin sitten viimein ryhtyä kinkkupiirakan paistoon, mutta kuinkas kävikään. Ruokakauppaan pyöräillessäni minua alkoi askarruttaa ajatus piirakkaohjeeseen sisältyvästä kasvisvaihtoehdosta - paprikaa, oliiveja ja valkosipulia! Kuka semmoista voi vastustaa? En minä ainakaan. Siksipä kinkku vaihtui tällä kertaa kasviksiin:

Quiche lorraine

Pohja:
125 g margariinia/voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
½ dl vettä

Täyte 1:
100-150 g kinkkua
4 dl Emmental-raastetta
2 munaa
2 dl ruoka- tai kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
½ tl mustapippurirouhetta
ripaus suolaa

Täyte 2, kinkun tilalle:
1 punainen paprika kuutioina
1-2 dl viipaloituja oliiveja
2 valkosipulinkynttä puserrettuina

1. Sekoita rasva, vehnäjauho, suola ja juusto.
2. Lisää kylmä vesi, sekoita tasaiseksi.
3. Kauli taikina jauhojen avulla vuoan (25-27 cm) kokoiseksi + reunat. Painele vuokaan.
4. Anna seistä kylmässä n. 15 minuuttia.
5. Pistele piiraspohja haarukalla, paista 225 asteessa 10 minuuttia alimmalla tasolla.
6. Sekoita täytteen aineet keskenään.
7. Kaada esikypsälle pohjalle täyte ja jatka paistoa noin 20 minuuttia.

Ohjeen pohjalta askartelemani kasvisversio oli kyllä varsinainen oliivin ystävän unelma! Mehevää ja ihanan värikästä syötävää. (Ja vielä mehevämpää olisi tullut, jos olisin viritellyt täytteeseen ihan oikeaa kuohukermaa enkä jotain kymmenen prosentin kasvirasvasysteemiä.)

Kesäruokakilpailu

Viime vuoden lopulla järjestämästämme reseptikilpailusta jäi käteen sen verran kivoja kokemuksia sekä mainioita ruokaohjeita, että päätimme ottaa homman uusiksi. Tällä kertaa metsästämme parhaiden kesäruokien reseptejä, joiden joukkoon voi tietenkin sisällyttää vaikka miten monenlaista sapuskaa. Reseptien ei tarvitse olla itse keksittyjä, mutta olisi kiva, jos ne olisivat valmiiksi testattuja ja kaikin puolin hyviksi havaittuja.

Joten jos sinulla on hallussasi ideoita mukaviin kesäherkkuihin, pane reseptiä tulemaan sivupalkista löytyvään sähköpostiosoitteeseemme pastanjauhantaa(at)gmail.com. Kuoreen tunnus "Kesäruokakilpailu".

Kilpailuaikaa on kesäkuun loppuun saakka. Testailemme kiintoisimpia kilpailureseptejä heinäkuun kuluessa (kesälomalla!), minkä jälkeen ilmoitamme onnellisen voittajan. Paras palkitaan jonkinlaisella kesäruoka-aiheisella keittokirjalla, joten kannattaa ilman muuta osallistua!

Grillivartaat possunfileestä

Edellisen postauksen pääosassa esiintynyt raparperichutney oli sen verran maistuvaa syötävää, että pakkohan sitä oli päästä testaamaan myös grilliruuan kanssa. Kotiin palannut perheen lihamestari marinoi (öljy, balsamico, worcestershire, suola, pippuri, basilika) porsaan sisäfileestä kaasugrilliin lihavartaita, joiden seuraksi sain ängettyä myös tomaatti-sipulivartaat kumpaisellekin. Lisäkkeenä oli riisiä, ja tietenkin sitä mainittua chutneytä. Vartaita grillattiin suoralla keskilämmöllä (kaikki polttimet päällä, puoliteholla) noin vartti. Kuten aina, kaasugrilli esilämmitettiin suhuuttamalla sitä täysillä kymmenen minuuttia.

Omatekoisten grillivartaiden syöminen on toisinaan melkoisen hankalaa puuhaa, kun tikkuun on tungettu jos jonkinlaista eri aikaan kypsyvää kasvista ja lihanpalaa. Pahimmillaan lihat jäävät puoliraaoiksi pehmeimpien kasvisten huidellessa samaan aikaan aivan liian ylikypsinä. Me olemme ratkaisseet ongelman tunkemalla etenkin lihat aina kokonaan omaan vartaaseensa, jos kohta ne näyttäisivät erilaisten kasvisten kavereina paljon hauskemmilta ja kenties myös herkullisemmilta.

Ravintolassa en mielelläni grillivartaita enää tätä nykyä tilaa. Parikin kertaa on nimittäin käynyt niin, että pahaa aavistamattoman ruokailijan vartaasta on singonnut lihanpala aivan jonnekin muualle, kuin on ollut tarkoitus. Miten ne voivatkin olla joskus niin tiukassa? Vai pitäisiköhän lihat popsia vartaasta suoraan, eikä edes pyrkiä irrottelemaan niitä erilleen? Mene ja tiedä.

Hirsiseinä vihreä ja punainen

Suosittelen kaikille oman ruokablogin perustamista. Jos minä en olisi koskaan perustanut Pastanjauhantaa, en olisi ikinä hoksannut tehdä omin päin raparperichutneytä, eikä kukaan tuttunikaan olisi todennäköisesti osannut hoksauttaa minua moista värkkäämään. Ohjeen naputteli kommenttilootaamme reilu kuukausi sitten Ylimalka-blogia emännöivä -t, mistä hänelle superkiitokset! Tässä siihen reseptiä:

Raparperichutney

500 g raparperia
2 kelta/punasipulia
6 dl (n. 500 g) sokeria
1 ½ tl valkopippuria
1 tl mustapippuria
1 tl kanelia
2 rkl etikkaa
3/4 dl vettä

Pilko raparperit paloiksi, kuori, jos on tarvetta. Hienonna sipulit. Laita raparperit ja sipulit kattilaan, lisää sokeri, muut mausteet, etikka ja vesi. Keitä hissuksiin n. 45 minuuttia (kunnes sakenee). Purkita. Älä anna pois, loppuu aina kesken!

Meinasi iskeä pieni epävarmuus, kun soosi muuttui saman tien ruskeaksi eikä vihreäksi, kuten olin mielessäni kuvitellut. Siitä en sen sijaan ollut moksiskaan, ettei seos ehtinyt saostua kunnolla vielä kolmessa vartissa. Kun ei ollut kiire mihinkään, jatkoin keittelyä kaikessa rauhassa vielä jonkin aikaa. Kun kattilan sisältö alkoi viimein olla rakenteeltaan jokseenkin chutneymäinen, laitoin kaksi (huolella pestyä ja tyhjää) lasista säilykepurkkia uuniin sataan asteeseen noin kymmeneksi minuutiksi. Kannet kiehautin vedessä, ja sen jälkeen pääsinkin jo purkittamaan.

Raparperichutney on hyvin monikäyttöistä. Näin kesällä se sopii mainiosti vaikkapa grillatun lihan, esimerkiksi possun tai kanan seuralaiseksi. Myös juustojen kanssa sitä voisi testata. Itse värkkäsin kattilan pohjalle jääneestä jämähillosta saman tien tuommoisia iltapalaleipiä, joihin laitoin rapsuchutneyn lisäksi kalkkunasiivuja, silputtua rucolaa sekä viipaloitua kevätsipulia (sain samalla tyhjenneltyä vähän jääkaappia). Hyvää!

Nyt pitää odottaa, että pihan perällä majailevat raparperit pukkaisivat uutta vartta, niin pääsisi kokkailemaan lisää. (Tai en minä niitä kaikkia tietenkään kerralla reuhtonut... On siellä jokunen varsi vielä jäljelläkin.) Jos joku haluaa askarrella raparpereistaan piirakkaa, niin kokeilemisen arvoisia raparperipiirakan ohjeita löytyy ainakin Hellapoliisilta sekä Sekasopasta.

Perinteinen makaro(o)nilaatikko

Minä en ole juurikaan harrastanut perinteisen makaronilaatikon tekemistä syystä, ettei jääkaapistamme löydy kovinkaan usein munamaitoon tarvittavaa maitoa. Toisaalta olen aina ajatellut, että makaronilaatikko on sen verran helppo sapuska, ettei siihen mitään ohjetta tarvita. Siksipä olen valmistanut makaronilaatikkoni jokseenkin näin: Sekoitetaan kattilallinen keitettyjä makarooneja tölkilliseen tomaattimurskaa sekä satunnaisia käteen osuvia mausteita, tuikataan seos vuokaan, minkä jälkeen paistetaan se uunissa rutikuivaksi. Ei kovinkaan herkullista.

Nyt kun sitten olen viime päivinä törmännyt makaronilaatikon ohjeeseen useammassakin blogissa, päätin viimein testata sen tekemistä itsekin. Hoksasin nimittäin, että makaronilaatikon tekeminen antaa loistavan tekosyyn ketsupin (ylen)syömiseen. Tämä ohje on keittokirjasta nimeltään Kotiruokaa:

Liha-makaronilaatikko

2 l vettä
200 g (5 dl) makaronia
1 tl suolaa
300 g jauhelihaa
2 sipulia
1 tl suolaa
1/3 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhetta
2 munaa
6 dl maitoa
PINNALLE:
juustoraastetta

Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Kaada makaronit lävikköön valumaan. Ruskista paistinpannulla jauheliha ja hienonnetut sipulit. Mausta jauhelihaseos. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää maito. Kaada liha-makaroniseos voideltuun uunivuokaan ja lisää vuokaan munamaito. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta. Voit myös sekoittaa juustoraastetta makaronien joukkoon. Paista 175 asteen lämmössä uunin alatasossa noin tunnin ajan. Laatikko on valmis, kun munamaito on täysin hyytynyt. Tarjoa salaatin kera.

Pitäydyin ohjeessa muuten aika uskollisesti, mutta lisäsin jauhelihaseoksen joukkoon vielä tölkillisen herkkusieniä, jotka ovat notkuneet säilykehyllyssä ikuisuuden vailla mitään järkevää käyttötarkoitusta. Porkkanaraastetta olisi voinut lisätä myös, mutta porkkanapussista löytyi vain yksi porkkana ja sekin oli mennyt jotenkin nuljun oloiseksi. Tomaattipyreen käyttäminen oli niin ikään suunnitelmissani, mutta päätin sitten keskittyä tomaattituotteissa tällä kertaa pelkkään ketsuppiin. Ihan hyvää laatikkoa (ei tosin ollenkaan yhtä hyvää kuin äidin tekemä), vaikka en ehkä olekaan mikään suuri munamaidon ystävä. Sen voi kyllä käsittääkseni korvata lihaliemelläkin, mutta mahtaneeko sapuskan rakenne jäädä sitten hieman löysäksi, en osaa sanoa.

Vaahtokarkkikaakao

Edellisestä kirjoituksesta saattoi saada ehkä hieman virheellisen kuvan kuluneen viikon tapahtumista. En minä täällä sentään pelkkiä ituja ole popsinut, pois se minusta. Yhdestä Alaston kokki -kirjasta osui nimittäin silmääni Jamie Oliverin vaahtokarkkikaakao, jota piti tietenkin testata, kun hyllyssä sattui olemaan sopivasti grillattavaksi (tai tikun nokassa paistettavaksi) ostettuja vaahtokarkkeja. En ole mikään erityinen kaakaon ystävä, mutta tällä ohjeella pyritään saamaan kaakaosta käsittääkseni tavallista vaahtoavampaa ja herkullisempaa.

Aluksi tuikataan mukin pohjalle sopiva määrä kaakaojauhetta ynnä hieman sokeria sekä pari kolme vaahtokarkkia. Sitten kuumennetaan maitoa kattilassa tai mikrossa, minkä jälkeen kaadetaan mukiin sen verran maitoa, että kaakaojauhe liukenee. Loppu maito norutetaan termospulloon niin, että sinne jää myös reilusti tyhjää tilaa. Tyhjä tila on nimittäin tässä tapauksessa vaahtoutumisen salaisuus. Suljetaan korkki huolella, ettei pääse roiskumaan, ja sen jälkeen ravistellaan putelia tomerasti suurin piirtein minuutin ajan. Sitten vaan vaahtoutunut maito mukiin ja juomaan. Omasta kaakaostani tuli melkoisen vaaleaa, kun en selvästi hallinnut kaakaon ja maidon välisiä mittasuhteita kovinkaan hyvin. Mutta ihan hyvältä maistui silti.

Sain muuten tuliaiseksi vaahteranlehden muotoista pastaa sekä jonkinlaista vaahterasiirappivalmistetta. Kukaan ei varmaan vielä tuon perusteella arvaakaan, että mikäköhän mahtoi olla se maa, jossa Pippurimylly vieraili. Keittokirjankin sain, joten pääsen lähiviikkoina perehtymään kanadalaisen keittotaidon salaisuuksiin kenties hieman syvällisemminkin.

Yksin kotona, osa 2

Herra Pippurimylly on ollut koko viimeisen viikon (aivan liian kaukana ja aivan liian pitkään kestävällä) työmatkalla. Olen käyttänyt tilaisuuden hyväkseni ja muuttanut kotimme sillä välin viherpiipertämöksi. Olen muun muassa kasvatellut ituja, värkännyt tomaatintaimien (sekä toki muidenkin kasvustojen) kanssa - ja ennen kaikkea päässyt herkuttelemaan parina päivänä tällä maailman parhaalla linssipadalla:

Linssipata

1 rkl oliiviöljyä
1 iso punainen sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
kurkumaa
kanelitanko
tähtianis
4 kardemumman siementä kuorittuna ja siemenet murskattuna (tai helpompi vaihtoehto; teelusikankärjellinen murskattua kardemummaa)
175 g Puy tai Umbrian linssejä (tai semmoisia vihreitä linssejä, mitä kaapissa sattuu olemaan)
7 dl kana- tai kasvislientä
(suolaa, mustapippuria)
2 tomaattia kuorittuna, siemenet poistettuna ja kuutioituna
kourallinen korianteria tai persiljaa

Silputut sipulit ja chili paistellaan oliiviöljyssä pehmeiksi, lisätään kurkuma, tähtianis, kanelitanko ja kardemumma ja paistellaan 1-2 min. Lisätään liemi ja linssit, lämpöä sen verran että kiehuu hiljalleen (ilman kantta) ja annetaan kypsyä 15-20 min. Lisätään suolaa jos tarvis ja mustapippuria, jos tekee mieli. Kun linssit ovat kypsiä, lisätään tomaattikuutiot ja persilja (tai korianteri) ja keitetään vielä 2-3 minuuttia. Lopuksi poistetaan tähtianis ja kanelitanko.
Ohjetta voi soveltaa laittamalla enemmän tomaattia, (murskana tai paseerattuna), tosin silloin kannattaa vähän vähentää veden
määrää, ettei tule keittoa.

Tämä oli sanalla sanoen ihanaa. Heti ensimmäisestä lusikallisesta levisi suuhun mahtavan mausteinen meininki. Valkosipuli ja chili sopivat suorastaan käsittämättömän hyvin yhteen kurkuman, kanelin ja tähtianiksen kanssa. Tätä oli ihan pakko ottaa pari kauhallista lisää - sen verran mainiolta pata maistui. (Eikä kyseessä edes ollut tuo tomaattisempi versio, jota ajattelin testata joskus toisella kertaa.) Alkuperäisessä ohjeessa tätä suositeltiin kuulemma grillatun lampaan kaveriksi, joten sillä keinoin voi saada lihan syönnin nimiin vannovan miesväenkin innostumaan linssipadasta.

Nyt sitten jännittää, mahtaako mahaani kasvaa tämän kasvishurahduksen seurauksena linssiköynnös tai joku muu puu. No, eiköpähän tässä taas päästä päiväjärjestykseen, kun perheen grillimestari palailee kotiin. Tästäkin reseptistä on kiittäminen iki-ihanaa Emmaa, joka tarjoili meille myös tuon eilisen salaatin. Jos joskus vielä perustamme Pippurimyllyn kanssa pastanvääntäjien veljeskunnan, niin tiedän kyllä, minne yhden ensimmäisistä kunniakilvistämme lähetän.

Pekoni-pinaattisalaatti

Tämänkertaisen postauksen otsikko on sikäli harhaanjohtava, että kokkailemani sapuska ei ole oikeasti pinaattia nähnytkään. Sattuipa nimittäin niin, että tähän salaattiin olisi pitänyt ostaa semmoista valmiiksi pussitettua baby-pinaattia, mutta eihän siellä ruokakaupan salaattipussikojussa nyt sitten tietenkään mitään pinaattia näkynyt juuri sillä nimenomaisella kerralla, kun olin varta vasten suunnitellut ostavani juuri sitä.

No, tuommoiset takaiskut eivät ole meitä aiemminkaan lannistaneet, mistä syystä poimin mukaani nipullisen rucolaa. Se toimikin salaatissa aivan loistavasti. Ajattelin tosin kokeilla tätä tässä kesän mittaan pinaattiversionakin; jos vaikka saisin nyysittyä jonkun tutun kasvimaasta jonkinlaisen pinaattinipun mukaani. Eli näin se syntyy:

Pekoni-pinaattisalaatti

nuorta pinaattia (/rucolaa)
herkkusieniä viipaloituna
kevätsipulia
avokadoa
pekonia viipaloituna
(paahto)leipää kuutioituna
reilusti oliiviöljyä
balsamicoa
valkosipulia hienonnettuna

Pinaatit ja herkkusienet laitetaan astiaan odottamaan. Pilkotaan sekaan avokadoa sekä kevätsipulia. Pekonit kärtsätään pannulla rapeiksi, siirretään sivuun vähän jäähtymään ja leipäkuutiot paistellaan rapsakoiksi pekonin rasvassa (jos rasva ei riitä, lisää oliiviöljyä). Pekonit ja leipäkuutiot sekoitetaan salaattiin.

Valkosipulimurska paistetaan öljyssä. Lopuksi sekaan lorautetaan balsamicoa (varo, roiskuu!). Kastike kaadetaan salaatin päälle ja ruoka nautitaan heti (kuuma kastike veltostuttaa muuten salaatin).

Omassa salaatissani mittasuhteet menivät siinä mielessä keturalleen, että pekoniviipaleet tahtoivat hukkua ihan kokonaan kaiken muun sälän sekaan. Sitä siis seuraavalla kerralla rutkasti enemmän. Samaten tuota jumalaista valkosipulista ja balsamicosta sekoiteltua soosia olisi saanut olla salaatissa vähän reilumminkin. Mutta hienoisista mittasuhdeongelmista huolimatta tämä oli aivan mahdottoman maistuvaa syötävää. Paljon erilaisia makuja, pekonin ja leipäpalojen rapeus, salaatin raikkaus ja balsamicon kirpeys - nam. Reseptistä lähtee kiitokset ja terveiset vanhalle vakilukijallemme Emmalle!

Mustekalan Pasta Bolognese

Pasta Bolognese on ainakin näin pastanjauhajan näkökulmasta arviolta maailman parasta ruokaa. Olen tavannut tehdä kyseistä apetta parin viime vuoden aikana tällä Jamie Oliverin ohjeella, ja lopputulos on ollut poikkeuksetta aivan mainio jo yksinomaan siitä syystä, että sapuskaan tulee rutkasti rosmariinia. Mustekalan blogissa muutama kuukausi sitten julkaistu sieniä sisältävä resepti on askarruttanut mieltäni siitä saakka, kun sen ensimmäistä kertaa näin, ja pakkohan sitä oli viimein päästä kokeilemaan. Näin se menee:

Lihakastike bolognalaisittain tehdään ruskistamalla ensin hienonnettua sipulia, valkosipulia, selleriä, porkkanaa ja pekonia oliiviöljyssä. Lisätään sekä ruskistetaan vähärasvainen naudan jauheliha. Kastikkeeseen kaadetaan punaviiniä ja keitellään se lähes kokonaan pois. Sitten lisätään hiukan vehnäjauhoja ja annetaan niiden kypsyä. Vasta tässä vaiheessa lisätään tomaatit tai tomaattimurskaa sekä hieman kuivattuja tatteja, ja keitetään noin 40 minuuttia, välillä vettä lisäillen jos kastike meinaa kokonaan kuivua. Maustetaan meiramilla, muskottipähkinällä, persiljalla, suolalla ja pippurilla.

Hienot ainekset ja maukas lopputulos. Soosi joutui tosin odottelemaan syöjiään huimasti yliaikaa, mutta en usko, että se vaikutti lopputulokseen ainakaan mitenkään huonontavasti. Kuvista voi muuten yrittää tihrustaa, minkälaista jälkeä tuo alla mainittu uusi raastimeni saa aikaan.

Upouusi raastinrauta

Minulla oli tässä taannoin merkkipäivä. Sain vain yhden lahjan, mutta se oli sitten sitäkin mieluisampi. Raastaminen on tähän saakka ollut meikäläisen mielestä kaikkein ikävimpiä kokkaushommmia, mutta viime päivinä olen raastanut ihan tohkeissani, kun sain viimein tuommoisen kätevän ja tosissaan terävän Cuisipro-raastimen.

Vastaavia vekottimia on saatavissa karkeammallakin terällä. Tämä hieman hienompaa jälkeä tekevä näyttäisi sopivan vallan hyvin parmesaanin, sitrushedelmien kuoren sekä tuoreen inkiväärin raastamiseen, joten se lienee omiin kokkailuihimme hyvinkin passeli. Kiitoksia vaan lahjan antajalle!

Muurikkakauden avaus

Viime viikonlopun auringonpaisteesta innostuneina päätimme viimein polkaista tämän kesän muurikkakauden käyntiin. Ehdimme ruokakauppaan viime tingassa ennen sulkemisaikaa, mistä syystä raaka-aineiden kanssa mentiin sieltä, missä aita oli matalin. Muurikkaan päätyi lopulta lohkottua tuoretta ananasta, kesäkurpitsaa, paprikaa, punasipulia sekä puolitettuja herkkusieniä. Kasvisten sekaan tuikattiin jossain välissä purkillinen Valion valmista Puutarhurin kastiketta. Lisäksi muurikassa paistuivat valmiina ostetut, valkosipulilla maustetut kanavartaat.

Muurikka polteltiin aluksi talven aikana kertyneestä liasta rypsiöljyn avulla puhtaaksi. Sitten odoteltiin hetki tulen enintä laantumista (testailimme kuumuutta parilla uhrijuureksella), minkä jälkeen päästiin itse asiaan. Liekkien laantumisesta huolimatta pannu kävi edelleen aika kuumana, mistä syystä paistosta piti käännellä melkoisen taajaan.

Lieneekö johtunut ulkoilmasta vai muurikan savuisesta meiningistä, mutta ruoka oli aivan käsittämättömän hyvää. Kastike paahtui juuri sopivan mehukkaasti kasvisten pintaan kiinni, ja etenkin paistettu ananas natsasi kanan kanssa tosissaan hyvin yksiin. Tätä lisää!

Kääryleitä lohesta

Kääryleinnostukseni jatkuu, lähipiirini suureksi huvitukseksi. Kaikki eivät ole ilmeisesti vielä hoksanneet, että kääritty sapuska on ylivoimaisen maukasta käärimättömään ruokaan verrattuna. Tällä kertaa rullasimme kalaa. Tämmöisiä valmiita lohikääryleitä näkee aina silloin tällöin kaupan kalatiskissä, ja minun näkökulmastani ne ovat aina suorastaan vastustamattomia. Nyt teimme niitä kuitenkin itse.

Hieman itse tehdyn näköisiä nuo omat kääryleemme toki ovat (lieneekö tuorejuustoa hurahtanut rulliin vähän liikaa), mutta maku oli kyllä sitäkin parempi. Ruohosipulinen tuorejuusto toimi kääryleiden välissä todella hyvin, samoin katkaravut ovat aina mukava lisä melkein mihin tahansa kalaruokaan. Olisikohan tässä aineksia uudeksi suosikkireseptikseni, kun lohi on ollut syystä tai toisesta viime viikkoina aivan mahdottomasti maullaan?

Lohikääryleet

700-800 g:n nahallinen kirjolohifilee
1 tl suolaa
1 tl sitruunapippuria
150 g ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa
200 g katkarapuja
nippu tilliä
2 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Leikkaa lohifilee vinottain ohuiksi viipaleiksi graavin kalan tapaan. Levitä ohuet fileeviipaleet työlaudalle. Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Annostele fileille nokare tuorejuustoa pikkulusikalla ja asettele juuston päälle katkarapuja. Jätä muutama katkarapu koristeeksi.
Hienonna juuston ja katkarapujen päälle tilliä. Kääri fileet tiiviisti rullalle ja lado rullat laakeaan vuokaan vieri viereen. Kaada vuokaan kerma. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Koristele hienonnetulla tillillä ja katkaravuilla.

En muista nähneeni lohikääryleiden ohjetta missään keittokirjoistani, mistä syystä käännyin netistä löytyvän loputtoman reseptivarannon puoleen. Sopiva ohje löytyi täältä. Lisänä tarjoilimme salaattia sekä uusia perunoita, jotka vielä tässä vaiheessa kesää olivat kotoisin Marokosta. Kotimaiset ovat vielä toistaiseksi olleet vähän turhan hintavia, mutta eiköpähän tässä niidenkin makuun päästä ennen pitkää. Pitäisi vain ennättää joku päivä torille perunanmyyjien kojuja katsastelemaan.