Raclette - juuston lämpöä viimeisiin talvipäiviin

Talven ja kevään aikana olemme hurahtaneet aika perinpohjaisesti fonduen sukulaiseen, niin ikään sulasta juustosta ja oheisherkuista koostuvaan racletteen. Fonduen tavoin tämä laji sopii erinomaisesti illanistujaisiin. Racletesta saa nimittäin samalla kertaa sekä aterian että ohjelmanumeron. Lisäksi se on kokin kannalta äärimmäisen helppo ja vaivaton - ja taipuu erilaisiin makumieltymyksiin ja ruokavalioihin erittäin hyvin. Jokainen voi edetä täysin omaan tahtiinsa ja koostaa lautaselleen oman makunsa mukaisia ruoka-aineita.

Perusidea on leikata juustoa viipaleiksi, sulattaa niitä pienissä kipoissa kunnes ne ovat valuvassa kunnossa ja lurauttaa sitten haluamiensa tykötarpeiden päälle. Perinteinen sveitsiläistapa on nauttia juusto keitetyn perunan, suolakurkkujen (pikkukurkut toimivat erinomaisesti!) ja hillosipulien kera.

Ainakin Sveitsissä ja Ranskassa valmistetaan erityisiä raclette-juustoja, jotka sulavat kauniisti ja sopivat makumaailmaltaan tarkoitukseen. Muunkinlaisia juustoja voi kuitenkin käyttää aivan yhtä lailla. Punaleimaemmental-kokeilumme tosin ajautui vaivihkaa tilanteeseen, jossa muut juustot hupenivat emmental-pinon säilyessä jykevänä kuin torni. Se nimittäin jostain syystä hieman leikkasi eli erottui nesteeksi ja heraksi ennen kuin suli riittävän veltoksi valuakseen mukavasti perunan päälle.

Juuston sulatukseen markkinoidaan erityisiä raclette-grillejä. Pienellä kekseliäisyydellä homma onnistuu varmaan muillakin metodeilla, kunhan saa jollain opilla järjestettyä ruokapöydälle juuston sulatukseen riittävän lämmön.

Useimmissa raclette-grilleissä tulee kylkiäisenä jonkinlainen grillitaso, joka onkin erinomainen apuri ja mahdollistaa konseptin laajentamisen juustojen sulattelusta lihansyöntiin. Kun nimittäin leikkelee esim. sisä- tai ulkofilettä ohuiksi suikaleiksi, niitä on erinomaisen hauska (ja yllättävän täyttävä!) jokaisen osallistujan grillata makunsa mukaiseen kypsyyteen. Samalla voi grillata esim. herkkusieniä sekä paprika- ja sipulipaloja.

Lihansuikaleita grillatessamme emme yleensä suolaa tai mausta niitä muutenkaan millään tavoin, vaan sen sijaan hulautamme kypsän suikaleen inkivääri-wasabi-soijadippiin ennen nauttimista. Tämä on hämmästyttävän hyvä ja raikas lihadippi. Jos pitää jonkinkaan verran soijan ja inkiväärin mausta, suosittelen tätä lämmöllä!

Inkivääri-wasabi-soijadippi grillilihalle

inkivääriä, reipas keko hienoksi pilkottuna (esim. puolikas kaupan inkivääripala)
soijakastiketta
wasabi-tahnaa pari-kolme kunnon pursoa

Pilko inkivääri hienoksi ja laita dippiastiaan. Kaada päälle soijaa niin, että inkivääri peittyy kunnolla ja koostumus on dipimpi kuin inkiväärikasampi. Purista sekaan useamman sentin noro wasabi-tahnaa. Dippi saa olla kohtalaisen tujakkaakin, sillä sitä tarttuu kuitenkin aika ohuelti kunkin lihapalan pintaan.

Ruokabloggaajan arkea

Tänään on tiedossa ruokabloggaajan vapaapäivä, mutta lukemista riittää silti koko illaksi. Lähinnä työn alla on oikean ruoan puolustuspuhe, jonka sanoma kolahti meikäläiseen saman tien. Ja pari muutakin ruokakirjaa kulkeutui taas viime viikolla kotiimme. Mutta kaikista niistä joskus toiste lisää!

Aamukahvit kaupungin yllä

Tänä aamuna meille tarjoutui mahdollisuus nauttia aamukahvit varsin poikkeuksellisessa ympäristössä: kuumailmapallon korissa Oulun yläpuolella. Kouluaikainen kaverini on nimittäin mukana kuumailmapalloja lentävässä yrityksessä ja pyysi meidät mukaansa Kaleva-pallon lennolle kaupungin yli.

Lensimme sopivasti myös kotikulmiemme sivuitse ja pääsimme tarkastelemaan jauhantapajaa lintuperspektiivistä. Yllä olevassa kuvassa näkyy selvästi myös Muulin eksyttämistä taannoin yrittänyt vesitorni.

Pallolento oli kerrassaan mainio tapa aloittaa sunnuntaipäivä: mukavan kiireetöntä ja tasaista lipumista sopivalla näköalakorkeudella. Suurin yllätys taisi olla keli pallon korissa: olisin odottanut, että noin korkealla tuulee aivan vimmatusti - mutta pallopa kun meneekin tuulen mukana ja tuulen tahdissa, ei korissa tuntunut puhuria lainkaan. Lämpimämpää siellä oli kuin maanpinnalla!

Kuten sanottua, puolivälissä nautimme termoskahvit. Pullosta riitti santsikupit vielä lumen pehmustamaan sänkipeltoon laskeuduttuamme. Kuumailmapalloilu tuntui olevan hyvin sosiaalista puuhaa: ohikulkijoita pysähtyi katselemaan ja juttelemaan ihan määrissä niin nousu- kuin laskupaikallakin.

Operaatio mustajuuri

Maaliskuun ruokahaasteen aiheena on kotikaupan vihannesvaa'an vaakanumero 42 yhdistettynä saman kaupan kalatiskin kotimaiseen vaaleaan kalaan. Minä toivoin taas tällä kertaa ihan kunnon haastetta, ja sitä tulikin. Oman kauppamme vaaka tarjoili nimittäin meille entuudestaan melkein tuntematonta mustaajuurta, jonka kanssa olin alkuun aivan hämmentynyt: Löytyykö sitä välttämättä tähän aikaan vuodesta valikoimista, vaikka sen numero vaakaan on talletettukin? Ja miten sitä edes taivutetaan: mustajuurta, mustanjuuren, mustallajuurella? Entä mitä ihmettä se on englanniksi? Black salsify - never heard.

Vihanneshyllyä aikani pengottuani löysin muutamia valmiiksi pakattuja mustajuuria (ne olivat hautuneet juuripersiljan alle - jota sitäkin luulin aluksi tavallista laihemmaksi palsternakaksi). Kotona huomasin juurien jo vähän itäneen, sehän se on tämän maaliskuisen kokkauksen alituinen ongelma. Sipulikin lähtee helposti pukkaamaan vihreää vartta ja perunat itämään.

Kuha oli taas kalatiskistä lopussa, mistä syystä päädyin Perämereltä pyydettyyn siikaan. Ja sitten vaan kokkaamaan. Mustajuurta voi käyttää kuulemma parsan tavoin, ja siitä voi tehdä ilmeisesti hyvinkin makoisia paistoksia. Joku kerta ajattelinkin tutustuttaa sen parsakaaliin ja voimakkaaseen sinihomejuustoon (vähän tähän tyyliin). Nyt valitsin kuitenkin kokeiltavaksemme vähän keväisemmän ja sitruksisemman reseptin. Kaveriksi keitettiin Torinon täysjyväohraa, jota saimme vähän aikaa sitten Raisiolta testattavaksemme.

Paistettua siikaa mustajuuren ja sitrushedelmien kera
(2 annosta)

1 sitruunan mehu
suolaa
200 g mustajuurta
kaksi siikafilettä
ekstraneitsytoliiviöljyä
mustapippuria myllystä
4 rkl suolatonta voita
2 rkl valkoviinietikkaa
puolikas appelsiini
puolikas greippi
tilliä koristeeksi

Sekoita kulhossa litra vettä, sitruunamehu ja 1 tl suolaa. Kuori mustajuuret valuvan vesihanan alla, leikkaa pieniksi tikuiksi (tai jätä rouheammiksi paloiksi, jos haluat) ja laita juuret kulhoon sitruunavesikylpyyn. Anna liota ainakin 10 minuuttia.

Kun juuret ovat uineet riittävästi, kuumenna kattilassa tai paistinpannussa 2 rkl voita. Valuta mustajuuret kuiviksi ja paista jotakuinkin keskilämmöllä, kunnes pinta saa kauniin rusketuksen. Tähän menee lämmöstä riippuen viitisen minuuttia tai hieman pidempään. Lisää sitten 2 rkl vettä, alenna lämpöä ja hauduta kannen alla vielä kolme minuuttia. Kaada tämän jälkeen mukaan etikka, jonka tarkoituksena on paitsi säätää happamuus kohdalleen myös irrottaa pohjaan tarttuneita, hyvää makua antavia mustajuurenrippeitä. Voit vaikka raspata pohjaa hieman lusikalla, jotta saat varmasti kaikki muruset kyytiin kastikkeeseen. Lisää vielä 2 rkl voita ja keitä, kunnes kastike alkaa hieman sakeutua.

Hiero kalafileiden pintaan oliiviöljyä ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Paista pannulla tai grillissä kypsäksi. Fileet valmistuvat nopeasti - muutamia minuutteja puoleltaan, niin hyvä tulee. Pannulla paistettaessa kannattaa käyttää ihan reilusti voita tai voin ja öljyn seosta, jotteivät fileet tartu pohjaan.

Kuori appelsiini ja greippi ja leikkaa hedelmäliha helposti syötäviksi lohkoiksi. Tarjoile kala sitruslohkojen ja mustajuuren kanssa - ja riivi vielä pintaan tilliä koristeeksi, jos sellaista on käsillä.

Patrikin päivän lihapiirakka

Ulkomaalaiset ruokasivustot ovat pitäneet huolen siitä, että tänä vuonna ei päässyt unohtamaan tänään vietettävää Pyhän Patrikin päivää. Friends Eat -ruokayhteisö pukkasi jopa sähköpostiimme ohjeistusta Irish Coffeeseen, Irish Cream -juustokakkuun ja Guinnessilla maustettuun lammasmuhennokseen. Lopulta taivuin kaivelemaan jääkaapistamme tölkillisen Guinnessia ja tekemään siitä peribrittiläistä lihapiirakkaa. Ohje on peräisin Epicuriouksen patrikki-resepteistä:

Beef and Guinness Pie

vajaa kilo luutonta naudanlihaa, paloiteltuna
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl kasvisöljyä
1 iso sipuli, pilkottuna (ei liian pientä silppua)
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
3 rkl vettä
1 1/2 rkl tomaattisosetta
2,4 dl lihalientä
2,4 dl Guinnessia tai jotain muuta irlantilaista stouttia
1 rkl Worcestershire-kastiketta
2 tl "brined green peppercorns" (siis jonkinlaisia säilöttyjä viherpippureita?), valutettuina ja hieman hienonnettuna
2 timjaminoksaa
valmista lehtitaikinaa
1 muna, kevyesti vatkattuna
1 rkl vettä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Taputtele liha kuivaksi. Sekoita keskenään jauho, suola ja pippuri matalassa astiassa. Lisää lihanpalat ja pyörittele niitä seoksessa. Kuumenna öljy padassa ja paista liha 3 erässä silloin tällöin käännellen. Siirrä lihanpalat sen jälkeen sivuun.

Lisää pannulle sipuli, valkosipuli ja vesi ja keittele silloin tällöin sekoitellen niin pitkään, että sipuli pehmenee (suunnilleen 5 minuuttia). Lisää tomaattisose ja keitä sekoitellen minuutin ajan. Lisää joukkoon liha, liemi, olut, Worcestershire-soosi, pippurit ja timjami. (Tässä vaiheessa maistelimme ja maustoimme ruokaa kauan ja hartaasti. Maku oli mielestäni alkuun liian kitkerä, mikä vaati vähän säätöä, ja suolaakin sai laittaa lisää. Tomaattisosetta oli sen sijaan riittämiin, kun tuikkasin sitä saman tien sekaan moninkertaisen määrän.) Lykkää pata sen jälkeen uuniin keskitasolle ja anna olla siellä niin pitkään, että kastike sakenee (enintään 1,5 tuntia). Poista timjami ja anna jäähtyä täydellisesti peittämättömänä, esim. suunnilleen puolen tunnin ajan.

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Jaa viilentynyt lihamuhennos sopiviin kulhoihin/vuokiin (ei tarvitse tulla ihan täyteen). Rullaa päälle sopivankokoiset palat taikinaa. Reunat voi kiinnittää munalla, ja samaten munaa kannattaa levittää taikinan päälle. Paistoaikaa annettiin alkuun 20 minuuttia, missä ajassa omat paistoksemme ehtivät jo pinnalta mukavasti tummua. Mutta muuten lopputulos oli kaikessa lihaisuudessaankin varsin maistuva. Pitkä hauduttelu oli omiaan tiivistämään ja tasoittamaan makuja, eikä tomaattiakaan ollut lopullisessa versiossa (ainakaan omaan makuuni) ollenkaan liikaa.

Kahden kuukauden kuluttua

Oulussa pidettävästä ruokablogimiitistä on tehty suunnitelmia jo pitemmän aikaa, mutta nyt olisi tarkoitus siirtyä viimein sanoista tekoihin. Eli jos joku on kiinnostunut tulemaan luoksemme grillailemaan nyyttäriperiaatteella lauantaina toukokuun 16. päivänä, niin kannattaa ruksia kalenteri kyseiselle päivälle jo tässä vaiheessa.

Mitään valtaisaa yleisömenestystä ei liene odotettavissa, mutta pienemmässäkin porukassa on puolensa. Tarkempia suunnitelmia voisi tehdä lähempänä vaikka sähköpostin puolella. Tervetuloa!

Hellassa

Yksi Oulun ravintolamaailmaa eniten puhuttaneista uutuuksista on ollut parin viime viikon aikana tuomiokirkon kupeessa ovensa avannut Ravintola Hella. Täkäläisistä ruokabloggaajista sinne on ennättänyt ainakin jo Peruspöperöjen Virpi (hänen arvostelunsa aiheesta voi lukea täältä).

Me pääsimme testaamaan Hellan ruokalistaa viimein tänä viikonloppuna. Omalle lautaselleni pääsi alkuun Hellan skågen (merirapu-kylmäsavusilakkatoast, siian mätiä ja artisokka-aiolia); päämurkinaksi grillattua maksaa + pottuvoita ja jälkeen paahtovanukasta (eli creme bruleeta).

Ruuan hinta-laatusuhde oli kerrassaan hyvä, eli paikka ei todellakaan ollut mitenkään kalleimmasta päästä. Viinivalintamme osui tällä kertaa hieman kepoisempaan punaviiniin (uusiseelantilainen pinot noir), mutta jälkiruuan kaveriksi talon puolesta suositeltu jälkiruokaviini (jonka nimeä en näköjään edes yrittänyt painaa mieleeni) oli kerrassaan loistava. Ja maksa nyt on aina vaan aika hyvää:

Ravintolassa oli suomalaisittain ajateltuna yllättävän rento ja jopa äänekäs tunnelma, mikä oli tietenkin pelkästään positiivista. Paikka oli yleisilmeltään aika pelkistetty (ehkä talon 50-lukulaisesta ilmeestä johtuen jopa hieman kaurismäkeläinen). Miinusta tulee naulakoiden ahtaasta sijoittelusta (täyteen tupattu naulakko sattui juuri niskani taakse), mutta toisaalta pöytiä oli saatu sijoiteltua pieneen ravintolasaliin varsin mukavasti. Ja palvelu pelasi oikeinkin hyvin!

Matkalla kohti kapsaisiiniaddiktiota

Meillä on ollut täällä viime päivinä vähän tavallista tulisemmat tunnelmat. Chilikauppa lähetti testattavaksemme ja maisteltavaksemme muutamia tuotteita, minkä jälkeen päämme ovat pulputtaneet lakkaamatta chilikokkailuajatuksia.

Paketista löytyi muun muassa kuivattuja meksikolaisia chilejä, kotimaista kylmäsavustettua chilijauhetta, punaista merisuolaa (vau!), säilöttyjä tomatilloja (oma toiveeni), nestesavua, tummaa chilisuklaata ja Kiukku-nimistä chilisalmiakkia (nyt voin mennä karkkipussille aina kun alkaa kiukuttamaan). Itse innostuin ihan valtoimenaan aurinkokuivatulla tomaatilla ja balsamiviinietikalla maustetusta chilihyytelöstä (oli pakko korkata purkki saman tien), jossa yhdistyy mukavasti makeus ja tulisuus. Ostin sen kaveriksi tänään pari passelia juustoa, ja hyvin maistui niidenkin kanssa.

Lähipäivien aikana olisi tarkoitus kokeilla myös Chilikaupan Sauhua, johon on käytetty erittäin lupaavasti paitsi kolmenlaista chiliä myös savuvalkosipulia sekä paahdettua seesamia. Ja tomaattisosetta!



Kaikkein jännittävin tuote oli kuitenkin Dragon's Blood, joka on kuulemma niin tulista, että meidän kaltaistemme aloittelevien chiliharrastajien kannattaa suhtautua siihen ilmeisesti hyvinkin suurella kunnioituksella. Täytyy miettiä tarkoin, milloin ja mihin sitä uskaltaisi kokeilla.

Lisäksi pitää sijoittaa pullo keittiössä jonnekin tavallista huomaamattomampaan paikkaan ihan vaan sen takia, että monilla tutuillamme on tapana touhuilla keittiössämme hyvinkin omatoimisesti - ja olisi noloa, jos joku erehtyisi epähuomiossa lisäämään hillittömän tulista chilikastiketta ruokaansa vaikkapa huomattavasti miedomman tabascon tavoin. (Soosiin käytettyä chiliä on alkujaan käytetty ilmeisesti lähinnä elefanttien tainnuttamiseen.)

Chilihedelmistä löytyy runsaasti juttua Raholan syötävistä sanoista, ja chilireseptejä chiliharrastajien foorumilta.

Fetamakkara

Fetajuusto kohtasi meillä muutama viikko sitten lenkkimakkaran, mikäs sen mukavampaa. Pirkan ruokasivuilta löytyvästä ohjeesta vihjaisi vähän aikaa sitten yksi lukijoistamme, joka suositteli makkaran alle viriteltävään kasvispetiin käytettäväksi myös lanttua ja palsternakkaa. Minäkin jätin sitten perunan vähemmälle ja pilkoin sekaan yhden kokonaisen palsternakan. Ja kyllä kannatti: palsternakan makeus muodosti hauskan vastapainon fetajuuston suolaisuudelle.

Uunijuureksia ja kasvispetejä kannattaa suosia tässä vaiheessa vuotta ihan vaan senkin takia, että kotimaisissa kasviksissa on kuulemma vielä vitamiineja tallella. Ja tietenkin senkin vuoksi, että uunitettuja kasviksia voi syödä vaikka millä mitalla, kunhan niitä vaan tulee kuorineeksi ja pilkkoneeksi.

Fetamakkara kasvispedillä

6 (n. 700 g) Pirkka-perunaa (punainen pussi)
5 (n. 350 g) porkkanaa
2 punasipulia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 (400 g) Pirkka-uunilenkki
1 tl Pirkka-pizzamaustetta
Täyte ja kastike:
1 1/2 dl Pirkka-fetajuustokuutioita vedessä
1 tlk (2 dl) ruokajogurttia

Leikkaa kuoritut perunat, porkkanat ja sipulit reilun kokoisiksi lohkoiksi. Voitele laakea uunivuoka hyvin. Levitä kasvikset vuokaan. Kaada pinnalle öljyä ja ripottele mausteeksi suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta. Sekoittele isolla lusikalla, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.Kuori makkara ja paloittele neljään osaan. Vedä paloihin pitkittäin viilto. Hienonna feta haarukalla ja sekoita ruokajogurtin joukkoon. Täytä makkaroiden viillot fetatäytteellä. Tarjoa loppu täyte kastikkeena. Pane makkarat kasvisten päälle vuokaan. Ripottele makkaroiden ja kasvisten pinnalle pizzamaustetta. Jatka kypsennystä vielä 30 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

(Ohje kopsattu suoraan Pirkan sivuilta, mistä syystä siihen ei sisälly tässä nyt palsternakkaa tai lanttua. Makkarana minulla oli HK:n sininen ja juustona jokin palasena myytävä feta. Paprikajauhe oli lähes lopussa, joten sitä en pystynyt käyttämään juuri ollenkaan.)

Piknikille (tai ainakin melkein)

Taannoisista Piknikille-kirjan kokkauksista on pakko esitellä vielä yksi toinenkin juttu. Ihan vaan sen takia, että kyseinen ohje sisältää fetajuustoa, sinihomejuustoa ja rullaamista. Voiko yksittäinen pastanjauhaja enää enempää elämältä toivoa?

Pinaatilla ja fetajuustolla täytetty broilerifilee

6 broilerifileetä
suolaa ja pippuria
150 g tuoretta pinaattia (tai esim. vastapoimittuja nokkosen lehtiä)
100 g sinihomejuustoa
150 g fetajuustoa
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2 maustemitallista vastajauhettua mustapippuria
voita ja öljyä

paistinarua

Nuiji broilerifileet kevyesti. Mausta suolalla ja pippurilla.
Murustele juustot kulhoon. Sekoita joukkoon pinaatti, valkosipuli, suola ja pippuri. Levitä täytettä jokaiselle fileelle noin 2-3 rkl. Rullaa tai taita fileet kaksinkerroin. Kiedo ympärille muutama kierros ruoanvalmistukseen tarkoitettua narua, jotta täytteet pysyvät sisällä.
Ruskista broilerifileet voissa tai öljyssä muutaman kerran käännellen, niin että ne tulevat kauttaaltaan kauniin värisiksi. Lado uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Peitä vuoka alumiinifoliolla paistumisen puolivälissä.
Anna jäähtyä vuoassaan, säästä paistoliemi (taru ei kerro, mitä tarkoitusta varten). Leikkaa fileet viipaleiksi.

Samalle lautaselle päätyi myös Piknikille-kirjan punajuuri-pähkinäsalaattia ynnä mango-avokadosalaattia. Sekä muutaman kemiallisen kokeen kautta valmistuneita rosmariiniperunoita. Miehisempään kokkaukseen ilmeisesti kuuluu omatekoisen suodattimen askarteleminen sekä uunissa palava talouspaperi (terveisiä vaan Heston Blumenthalille).

Maaliskuuta

Olen ollut tällä viikolla vähän tavallista vaiteliaampi, tässä on ollut kaikenlaista. Myös niitä iänikuisia työpaineita, joista nyt ei tällä erää tunnu tulevan loppua sitten niin millään (houkutus ryhtyä päätoimiseksi bloggaajaksi käy toisinaan ihan ylivoimaiseksi). Onneksi viime päiviin on mahtunut myös paljon mukavaa. Hoitooni uskotun kissan ruokkimista, vanhojen tuttujen kanssa rupattelua ja taideteosten ihastelua (Real Dealin Kellarigalleriassa on näyttely, jonka töissä esiintyy meikäläisen kannalta kovinkin rakkaita aiheita).

Lisäksi olemme päättäneet lähteä käymään Kiinassa.

Ruoka-asiaa luvassa enemmälti lähipäivinä (fetajuusto-jutut painavat päälle). Tämän postauksen kuvituksessa on pikkupizzoja, joita tehtailin muutaman viikon takaisiin illanistujaisiin. Tavallista pienempiä pizzoja on tehty viime aikoina muissakin blogikeittiöissä. Tai ainakin Appelsiineja ja hunajaa -blogissa oli taannoin esillä munakoisoisoisia minipizzoja. Maistuis kyllä mullekin!

Vuohenjuusto-sipulisandwichit

Viime sunnuntaina teki mieli pitkästä aikaa jotain sandwich-henkistä iltapalaa. Ehkä se on tämä lisääntyvä auringonvalo, joka ajaa hakemaan sydäntalven pataruokia kevyempiä ja raikkaampia makuja.

Hakiessani tavalliseen tapaan vaikutteita netistä ja blogeista päädyin brittiläisen Sandwich Projectin sivuille. Vaikka vaikutti, ettei projekti ole ollut enää hetkeen kovin aktiivinen, leipäohjeita oli kuitenkin ehtinyt kertyä sellainen röykkiö, että päätimme suoraviivaisesti kokeilla parhaaksi arvosteltua.

Vuohenjuusto-sipulisandwichit

vuohenjuustoa
karamellisoitua sipulia
pinaattia tai rucolaa
tomaattia
leipää (rapeakuorista vaaleaa leipää, sourdough-leipää, ranskanleipää tms.)

Leikkaa leivästä haluamasi mallisia viipaleita. Me tavoittelimme pitkänomaisia, suurehkoja palasia, joten leikkasimme lähikaupasta löytämämme ranskanleivän perinteistä piittaamatta pituus- emmekä poikittaissuunnassa. Alkuperäinen ohje puhui kauniita sanoja rapeakuorisista artesaanileivistä ym., mutta ranskanleipähenkiseen "aurinkoleipään" oli tyytyminen, kun sandwich-tarve kerran sunnuntai-iltana nousi ja nykyisen sunnuntaiaukioloskeeman mukaisesti palvelua löytyi vain pienehköistä myymälöistä.

Levitä pohjaviipaleille kunnon kerros vuohenjuustoa ja päälle karamellisoitua sipulia. Paahda leipiä esim. uunissa grillivastusten alla, kunnes juusto hieman pehmenee ja valuu. Ota sitten leivät uunista, lisää kerros pinaattia tai rucolaa ja muutama tomaatinsiivu.

Nosta kansileipä päälle ja leikkaa kokonaisuus vielä halutessasi esim. vinottain kahtia, jolloin leivät on helpompi nauttia. Meillä oli tässä vaiheessa jo niin nälkä, että leivät popsittiin sen kummemmin leikkelemättä. Hyvältä maistuivat niinkin!

Karamellisoidut sipulit

1 rkl suolatonta voita
1 rkl oliiviöljyä
muutama (esim. 3-5) sipuli, ohueksi silputtuna
1 tl fariinisokeria
suolaa, pippuria
1 rkl vettä

Kuumenna voi ja öljy pannulla. Lisää sipulit, fariinisokeri ja ripaus suolaa. Anna paistua kuumalla lämmöllä muutamia minuutteja, kunnes sipuli pehmenee selvästi.

Alenna lämpöä melko pienelle ja paista, kunnes sipulit muuttuvat tummanruskeiksi. Tähän kuluu lämmöstä riippuen kolmisen varttia. Kannattaa malttaa ja suorittaa urakka pikku hiljaa pienellä lämmöllä, vähän väliä sekoittaen. Sipulit nimittäin palavat tässä vaiheessa karrelle hyvinkin herkästi.

Lopuksi sekaan voi halutessaan lisätä pienen lorauksen vettä, jos koostumus on kovin sakea. Lisää vielä halutessasi suolaa ja pippuria makusi mukaan.

Muusillinen kalapiiras

Tämä tammikuussa testaukseen päätynyt ruokaohje on jäänyt jostain syystä julkaisematta, vaikka sen avulla syntynyt kalaruoka oli oikeinkin hyvää. Mielellämme olisimme käyttäneet ruokaan kotimaista kuhaa, mutta kun se oli juuri päässyt kaupan kalalaarista loppumaan, niin päädyimme sitten poikkeuksellisesti turskaan. Turskafileet ostimme puolestamme seuraavan asiakkaan nenän edestä. Myydäänkö kaupassa kenties liian vähän tuoretta kalaa?

Mutta siis. Kyseessä on englantilaistyylinen kalapiiras (kaikkihan toki muistavat vielä samalla periaatteella tehdyn perunamuusisen Shepherd's pien). Ohje on kotoisin Tessa Kirosin ihanan värikkäästä keittokirjasta Apples for Jam: Recipes for Life.

Fish pie

kastike:
30 g voita
30 g vehnäjauhoja
300 ml lämmintä kasvislientä
100 ml ruokakermaa

60 g voita
1 valkosipulinkynsi, kuorittuna ja murskattuna
200 g viipaloituja herkkusieniä
2 rkl valkoviiniä
500 g nahatonta (ja ruodotonta) kalaa, esim. turskaa tai haukea
500 g katkarapuja
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 kg perunoita, kuorittuna ja lohkottuna
185 ml lämmitettyä maitoa
sitruunaviipaleita (tarjoiluun)

Sulata kastiketta varten voi pienessä kattilassa (tai kasarissa) ja sekoita joukkoon jauhot. Hämmentele suunnilleen minuutin verran keskilämmöllä ja lisää sitten joukkoon kasvisliemi samalla sekoittaen niin, että lopputulokseksi tulee tasainen kastike. Anna kastikkeen pulputtaa muutaman minuutin ajan ja lisää sitten joukkoon kerma. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla (ruokaa kannattaa tietenkin maistella aina ennen ja jälkeen mausteiden lisäämisen).
Lämmitä uuni 200 asteeseen (kaasu 6) ja voitele pitkänmallinen uuninkestävä vuoka. Lämmitä 20 g voita ja valkosipuli paistinpannulla, ja sipulin tiristessä lisää joukkoon sienet ja hieman suolaa. Ruskista sieniä kohtalaisen korkealla lämmöllä niin, että ne saavat hiukan väriä. Lisää viini ja vähän pippuria ja keittele niin kauan, että viini on kutakuinkin haihtunut. Siirrä pois liedeltä.
Leikkaa kala isoiksi kuutioiksi (n. 5-6 cm) ja levittele ne vuoan pohjalle. Levitä sienet kalan päälle ja katkaravut puolestaan sienten päälle. Ripottele sekaan persiljaa sekä suolaa ja pippuria. Kaikkein päällimmäiseksi kaada kastike. Paista noin 20 minuuttia tai kunnes kastike kupluttaa ja ruoka saa vähän väriä.
Keitä sillä välin perunat suolatussa vedessä. Lämmitä jäljellä oleva voi maidossa. Valuta perunat ja muusaa ne survimella. Vatkaa joukkoon loppu voi + maito ja mausta, mikäli tarve vaatii.
Levitä perunamuusi vuoan reunoille ja paista vielä 10 minuuttia tai niin kauan, että muusi saa vähän väriä. Anna vetäytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua. Laita pöytään yhdessä sitruunaviipaleiden kanssa. Myös vihreä salaatti ja rapeakuorinen leipä sopivat hyvin kalavuoan kavereiksi.

Mikä ihmeen kala on muuten ohjeessa ruijanpallaksen (halibut) ja turskan (cod) ohella ehdotettu snapper? Netistä löytyvä sanakirja antaa nimittäin käännösehdotukseksi napisijan, näykkijäkilpikonnan (wtf?) ja järjestelyveturin! Mitäköhän noista arvaisi mennä kalatiskin tyypeiltä tiedustelemaan?

(Ei vaan. Muistin sittenkin törmänneeni snapper-käännökseen ainakin kerran aikaisemminkin: yhteen käyttämääni kalaohjeeseen sisältyi kerran kalalaji nimeltään punasnapperi.)