tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Fetamakkara

Fetajuusto kohtasi meillä muutama viikko sitten lenkkimakkaran, mikäs sen mukavampaa. Pirkan ruokasivuilta löytyvästä ohjeesta vihjaisi vähän aikaa sitten yksi lukijoistamme, joka suositteli makkaran alle viriteltävään kasvispetiin käytettäväksi myös lanttua ja palsternakkaa. Minäkin jätin sitten perunan vähemmälle ja pilkoin sekaan yhden kokonaisen palsternakan. Ja kyllä kannatti: palsternakan makeus muodosti hauskan vastapainon fetajuuston suolaisuudelle.

Uunijuureksia ja kasvispetejä kannattaa suosia tässä vaiheessa vuotta ihan vaan senkin takia, että kotimaisissa kasviksissa on kuulemma vielä vitamiineja tallella. Ja tietenkin senkin vuoksi, että uunitettuja kasviksia voi syödä vaikka millä mitalla, kunhan niitä vaan tulee kuorineeksi ja pilkkoneeksi.
Fetamakkara kasvispedillä

6 (n. 700 g) Pirkka-perunaa (punainen pussi)
5 (n. 350 g) porkkanaa
2 punasipulia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 (400 g) Pirkka-uunilenkki
1 tl Pirkka-pizzamaustetta
Täyte ja kastike:
1 1/2 dl Pirkka-fetajuustokuutioita vedessä
1 tlk (2 dl) ruokajogurttia

Leikkaa kuoritut perunat, porkkanat ja sipulit reilun kokoisiksi lohkoiksi. Voitele laakea uunivuoka hyvin. Levitä kasvikset vuokaan. Kaada pinnalle öljyä ja ripottele mausteeksi suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta. Sekoittele isolla lusikalla, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.Kuori makkara ja paloittele neljään osaan. Vedä paloihin pitkittäin viilto. Hienonna feta haarukalla ja sekoita ruokajogurtin joukkoon. Täytä makkaroiden viillot fetatäytteellä. Tarjoa loppu täyte kastikkeena. Pane makkarat kasvisten päälle vuokaan. Ripottele makkaroiden ja kasvisten pinnalle pizzamaustetta. Jatka kypsennystä vielä 30 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

(Ohje kopsattu suoraan Pirkan sivuilta, mistä syystä siihen ei sisälly tässä nyt palsternakkaa tai lanttua. Makkarana minulla oli HK:n sininen ja juustona jokin palasena myytävä feta. Paprikajauhe oli lähes lopussa, joten sitä en pystynyt käyttämään juuri ollenkaan.)

22 Comments:

At 10/3/09 23:20, Blogger -stjtr- said...

Minä ihan vähän nyt kuolaan, koska maggara ei juuri tällä hetkellä kuulu aktiiviseen ruokavarantooni. Glääääähhhhh....

Hihi ja sanavahvistus on proge. Jepjep.

 
At 10/3/09 23:43, Blogger Rosmariini said...

Voisikohan kasvispedille asetella tofunakkeja? :) (Teikäläinen saisi tosin semmoisenkin makkaramuonan takuulla maistumaan tosihyvältä, kun on tuo tofukokkauspuoli paremmin hallussa.)

 
At 10/3/09 23:46, Blogger Rosmariini said...

(Tuosta tofunakista tuli mieleen, että viime viikolla osui Punnitse & Säästässä silmiini soijanakkijauhe, aivan uusi tuttavuus oli se.)

 
At 11/3/09 10:48, Blogger -stjtr- said...

Mitä hevlettiä voi olla soijanakkijauhe? :-D Onko kukaan IKINÄ käyttänyt sellaista? nyt saa välittömästi tunnustaa.

 
At 11/3/09 11:02, Blogger Rosmariini said...

Soijanakkijauhe kieltämättä veti jauhantaosastomme vähäksi aikaa suorastaan sanattomaksi. :P Mutta siellä se oli kökötti omassa purnukassaan sulassa sovussa pähkinöiden ja muiden mukavuuksien kanssa. (Kuivatut karpalot ovat muuten P&S:ssä suorastaan yli-ihania.)

 
At 11/3/09 20:11, Blogger Virpi said...

Minä en kyllä uskaltais ruveta soijanakkijauhon kans millekkään. Tai no soijanakit on ihan jees, mutta soijamakkara/kasvismakkaraelämys oli melko spooky. Makkara kun mökillä grillatessa nousi itsestään ilmaan, halkesi ja tipahti maahan grillin viereen. Että ehkä se jauhokin lähtis kummittelemaan näillä kokemuksilla.

p.s. itse postauksen ruoka näyttää herkulta, tätä(kin) vois kokeilla!

 
At 14/3/09 13:33, Blogger Rosmariini said...

Tuo kuulostaa kyllä jo sen verran lennokkaalta kokemukselta, että pakko kokeilla soijamakkaran grillaamista itsekin! Kunhan nuo lumet nyt vaan sulaisivat ja saisi kaivettua grillin taas esiin.

 
At 14/3/09 17:52, Anonymous Anonyymi said...

Täällä olenkin joskus piipahdellut! Löysin sinun linkin Kodin kuvalehdestä, siis uusimmasta. Olin siellä minäkin! =D

 
At 14/3/09 18:10, Blogger Rosmariini said...

Mukava oli tulla mainituksi leivontablogien sarjassa (etenkin kun ottaa huomioon, kuinka upeita leivonnaisia leivontablogeista yleensä löytyykään). Ensi kuussa on kyllä vakaana aikomuksenani kokeilla vihdoin ja viimein marsipaanikakkua, saas nähdä miten sujuu. :)

 
At 14/3/09 22:13, Blogger Virpi said...

Odotan kutsua grillibileisiin kunhan lumet sulavat. Voin ottaa teidän seurassa ihan mielellään uusintaotoksen noista soijamakkaroista ;) jos teidän ylemmyys ruokablogisteina auttaisi näihin poltergeist-kokemuksiini :D (Ja samalla nyt näköjään hiillostan teitä tähän lokaaliin ruokablogitapaamiseen, jos ei muuten niin miniporukalla. Onhan mulla kuitenkin se toinen osapuoli teistä ihan face to face tapaamatta, vaikka meillä onkin yhden nettiyhteisön mukaan aika monta yhteistä ystävää hänen kanssaan :))

 
At 14/3/09 22:26, Blogger Pippurimylly said...

Joo, meillä näyttää tosiaan olevan samat kaverit :) Perinteisesti olemme avanneet grillikauden jo hyvissä ajoin ennen lumien sulamista, joten eiköhän tässä kohtsilleen saada jonkinlaiset ruokakinkerit pystyyn.

 
At 14/3/09 22:37, Blogger Rosmariini said...

Joo, tänne vaan! Pitäisi vaan valikoida hyvissä ajoin sopiva päivä esim. huhtikuun lopusta (tai toukokuun alusta?), niin saataisiin aikataulut varmasti natsaamaan.

 
At 14/3/09 22:51, Blogger Harmaaparta said...

En voi nyt millään kokeilla, kun ei satu olemaan kotona Pirkka-perunoita (punainen pussi).

Sääli, kerran meni hyvä Pirkka-lehden ohje hukkaan, kun ei ollut Pirkka-kananmunia kotona.

 
At 14/3/09 22:58, Blogger Rosmariini said...

Ai Pirkalla on omat kananmunatkin, aika huikeaa. Itse olin yllättynyt jo tuosta Pirkka-pizzamausteesta.

 
At 14/3/09 23:00, Blogger Virpi said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
At 15/3/09 02:37, Blogger Virpi said...

Hmm, niin. Siis poistin edellisen kun siinä oli ehkä liikaa juttuja. Mutta tarkoitin siis edelleen sitä, ettei ole huhtikuun lopussa/toukokuun alussa mitään erityisen urgenttia eli mulle taitaa sopia mikä vaan mikä teikäläisille sitten sopii :)

Ja näistä yhteisistä tutuista, että niistä työsidonnaisista tuttavuuksista poiketen oli muutama muukin, joiden yhteydet herättivät uteliaisuutta :)

(sorry spämmäys!)

 
At 15/3/09 12:28, Blogger Rosmariini said...

Mikä, kuka, kekä? Nyt jäi vaivaamaan. :) Mutta palataan sähköpostin puolella asiaan!

 
At 15/3/09 13:41, Anonymous Anonyymi said...

Tämä ohje lähtee nyt kokeiluun. Kiitän ja pokkaan. :)

Myy

 
At 17/3/09 08:20, Blogger Myy said...

Valmistin tätä sunnuntaina. Kasviksista tuli todella hyviä. Laitoin palsternakan ja lantun puolikkaan ja vähemmän perunaa. Fetatäytteestä en pitänyt, mutta uunimakkara nyt meni muuten ihan hyvin. Kasviksia voin tehdä uudelleenkin, vaikka jonkin pihvin seuraksi.

 
At 17/3/09 08:59, Blogger Rosmariini said...

Nuo uunikasvikset ovat kyllä itsessäänkin ihania ja käyvät lisäkkeeksi vaikka kuinka monen muonan kanssa. Niitä on aina hauska tehdä, jos vihanneslaatikossa on liikaa nahistuvia juureksia (saa mukavasti tilaa tuoreemmalle tavaralle).

 
At 25/10/10 21:50, Blogger Relaksantti said...

Terve! Olen pari kertaa tätä ruokaa nyt tehnyt pienillä modauksilla. Öljyn sijasta sulaa voita, punasipulin sijasta sipulia, halpismakkaran sijasta oikein lihaisaa A-luokan makkaraa, vähän chiliä ja valkosipulia sekaan ja kaikista tärkein: perunan sijasta bataattia!

Let me tell you; I'm in love! Tässä siis kiitokseni ja suositukset testata näitä em. modifikaatioita!

 
At 25/10/10 21:55, Blogger Relaksantti said...

Hmmm... kiitän vielä erikseen koko blogista! Sen verran tätä on kuitenkin tullut selattua. Ja edelliseen viestiin vielä pakko lisätä, että yhtään liioittelematta minulla herahtaa vesi kielella kirjaimellisesti aina kun alan miettimään tätä ruokaa :D

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails