perjantaina, joulukuuta 26, 2008

"Ei jouluna voi syödä popcornia"

Tämä taitaa olla jo neljäs joulu, jolloin päivitän Pastanjauhantaan joulusyömisiäni, mutta mikäs siinä. Takki ei ole ruokalajikehitelmien osalta vielä ollenkaan tyhjä, vaikka paljon on tietenkin jo tuttuakin mukana.

Tässä alkupalaksi tunnelmakuva viime viikonlopun aterialta, jonne kokkailtiin porukalla paahdettuja kasviksia. Timjamisiveltimen käyttö on tarttunut mukaan jostakin Jamie Oliverin jouluohjelmasta. Paloitellut palsternakat saivat pintaansa hunajakäsittelyn:

Onnistuin olemaan ruokasuunnitelmissani tänä vuonna yllättävän maltillinen. Ruokaa ei haalittu mitenkään ylenpalttisesti, ja välillä on ehtinyt tulla jopa nälkä. Jouluaterialla söin tosin hieman liikaa, kun tungin lautaselleni kaikkea mahdollista tarjolla ollutta. Kaikki maistuikin taas niin taivaalliselta, etenkin homejuustoinen punajuuripaistos onnistui olemaan jälleen kerran suorastaan tainnuttavan hyvää.

Joulun ikimuistoisin ruokahetki oli kuitenkin ensimmäinen uunilämmin viipale sinappihunnutetusta kinkusta. Kinkkua on kulunut siitä lähtien taas kiitettävän tasaisesti yhdessä ruisleivän ja kotitekoisen konjakkisinapin kanssa.

Tässä joulupäivän ruokalistaa nopeasti kokoon kyhättynä:

Alkuruoka:
Lohileipäset

Pääruoka:
Kinkku + kastike
Uunissa paahdetut perunat
Lanttu- ja porkkanalaatikko
Punajuuripaistos
Punakaali-puolukkasalaatti
Herneitä
Viinissä haudutetut salottisipulit

Jälkiruoka:
Halva-piparkakkujäädyke

Nigellan joulukirjaa on tutkailtu täällä sen verran tarkoin, että aika monet ideat tunkivat toteutukseenkin. Esimerkiksi ylimmän kuvan tillillä kruunatut lohileipäset saivat ideansa sieltä: saaristolaisleipää, graavilohta ja tilliä. Meillä ei ole tapana laittaa voita tai margariinia leivällemme, mutta ehkä noihin tämänkertaisiin olisi voinut sipaista vaikka vähän voita juhlan kunniaksi. (Nigellalla rasvan asemaa ajoi perienglantilaiseen tapaan piparjuurella maustettu ranskankerma.)

Samoin punakaali-puolukkasalaattiin sain ajatuksen Nigellalta. Alkujaan suunnittelin ottaa toteutukseen salaatin, johon tuli punasikuria (siis semmoista salaattisikurin punaista muunnosta) ja granaattiomenan siemeniä, mutta halusin käyttää kuitenkin loppujen lopuksi vähän kotimaisemman kuuloisia raaka-aineita. Kaalia olisi kannattanut ehkä marinoida jollain tavalla, nyt sekaan puristamani satsuman mehu ei ehkä aivan riittänyt kostukkeeksi.

Rosmariini on ollut monessa mukana. Joulupöydässä se pääsi vesikannua koristamaan ja juomavedelle makua antamaan (tuosta ideasta on kiittäminen Mysi Lahtista, jolla oli jossakin kirjassaan ohjeistusta rosmariinijuomaan):

Postauksen otsikko on tänä jouluna kuultuja lausahduksia, samoin kuin muun muassa nämä:
"Meillä on vissiin vielä pari mullettia jäljellä."
"Kyllä tervamela on ihan oikea sana."
"Rosmariinista saa hyvän grillivartaan ja drinkkitikun."
"Meidän joulukuusen tähti on ihan reikäinen eikä se loista."
"Haluatko maistaa viipaleen Vilhoa?"

Tässä vielä jälkiruoka, josta oli puhetta jo viikon alkupuolella:

12 Comments:

At 27/12/08 01:12, Anonymous Anonyymi said...

Ei noin täydellisiä kuvia ole olemassakaan..

 
At 27/12/08 01:23, Blogger Rosmariini said...

Ei niin! (Itse en siis jälleen kerran ottanut yhtäkään noista kuvista, ainoastaan tekstit olivat omaa tuotostani.)

 
At 27/12/08 11:53, Anonymous Anonyymi said...

Täytyy minunkin vielä näin jälkikäteen kehua viimepostausten kuvia, kun en niitä tosiaan gprs-yhteydellä alkanut katselemaan jouluna. Aina yhtä antoisaa silmille tämä teidän blogi! :)

 
At 27/12/08 15:09, Anonymous Anonyymi said...

Mukavaa joulunjälkeistä aikaa. Tulin taas hakemaan sitruunapastan ohjetta ja samalla luin viimeiset postaukset. Jouluruoat näyttävät hyviltä. Meilläkin oli tarjolla punajuurivuokaa, mutta siinä päällä oli vuohenjuustosiivuja. Oikein loistavaa sekin ja mukavaa vaihtelua rosollille.

 
At 27/12/08 20:43, Blogger Rosmariini said...

Virpi: Takaisin kaupungissa, tervetuloa! :)

Sarihoo: Minullakin teki tänään aamupäivällä mieleni pastaa, mutta päädyimme sitten tuhoamaan kinkun jämiä muulla tavoin.

 
At 28/12/08 00:01, Anonymous Anonyymi said...

Mitäs tuohon herkulliselta kuulostavaan punajuurivuokaan tuli?:) Kiitos koukuttavasta blogista!

 
At 28/12/08 00:10, Blogger Rosmariini said...

Lisäsin tekstiin linkin (ohjeeseen pääsee punajuuripaistos-sanaa klikkaamalla).

 
At 28/12/08 00:11, Blogger Rosmariini said...

Niin tai siis jos tarkoitit tuota sarihoon punajuurivuokaa, niin sen ohjeesta en osaa mennä sanomaan sen kummempaa. :)

 
At 28/12/08 16:26, Blogger Meri, Helsinki said...

Popkornia! Tää on melkein jo pelottavaa. Mä en KOSKAAN syö popkornia, mutta toissapäivänä ja toissatoissapäivänä tein itelleni kattilallisen ja söin KAIKKI! Hullu muuli. Mut siis mikä olkoon todistettu, jouluna voi syödä popkornia.

:-) Tänään haaveilen jälleen poppareista... Kaikki on Uneliaan Annan syytä, joka puhui poppareista kun nähtiin viikko sit lauantaina. Yritän hillitä sentään suolaa. Kokojyväähän ne on ja muut itsepetokset.

 
At 28/12/08 16:48, Blogger Rosmariini said...

Jamie Oliverin tämänvuotisessa jouluohjelmassa laitettiin sokerilla maustettuja popcorneja, minkä takia meilläkin tuli niistä pikkuisen puhetta. Minä olin tapojeni mukaisesti elmeri ennakkoluuloinen ja kielteisellä kannalla. :) Poppareita ei siis vielä tehty, mutta kalkkunasalaatti on kovasti suunnitelmissa.

 
At 29/12/08 21:45, Anonymous Anonyymi said...

En tiedä kaipaako kukaan ohjetta, mutta oma kokeiluni punajuurivuoasta löytyi pirkka.fi-sivujen kautta. Siihen tuli tosiaan vaan punajuurta, vuohenjuustoa, hunajaa ja mausteita. Ei niin jouluinen etteikö voisi tehdä toistekin.

 
At 30/12/08 17:00, Blogger Rosmariini said...

Haeskelin saman tien reseptin: se mahtaa olla tämä. Hunajan ja vuohenjuustonkin yhdistelmä on sekin niin täydellinen, että tuota on kyllä pakko kokeilla. Josko vaikka jo loppiaisena!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails