lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Täydellinen yömyssy?

Nappasin Kirjeitä keittiöstä -blogista mukaani meemin. Kuvassa näkyvät ruukut eivät liity tapaukseen.

Miten haluat munasi?
Tällä hetkellä kaikkein mieluiten keitettynä. Kymmenen minuutin munana.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvin mustana, teeni terästän toisinaan hunajalla tai yrteillä.

Suosikkiaamiaisruokasi?
Valmiiksi tarjolle asetettuja hedelmälohkoja, marjoja ja hedelmämehuja. Ulkomailla olen päässyt hotelliaamiaisilla muutamaan otteeseen suoranaiseen hedelmämaailmaan. Suomen hotelleissa on sitten yleensä vain säilykepurkkityylistä hedelmäcocktailia.

Maapähkinävoi?
Kannattaa tehdä itse.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Sellaisen, jota sain Limingassa kesätöissä ollessani (kymmenen vuotta sitten).

Colaa vai Pepsiä?
En ole limsaihmisiä, mutta ehkä sitten kokista siinä perinteisessä lasipullossa.

Laiskottaa, mitä teet?
Syön näkkileipää, minkä jälkeen menen lojumaan sohvalle (tai näin kesällä riippukeinuun) ja lukemaan kirjaa.
Tai jos olisin oikein nälkäinen, tekisin jotain huippunopeaa pastaa, esimerkkinä valkosipulinen Aglio e Olio (valkosipulia ei saa päästää kärähtämään, tai ruoka menee pilalle).

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Viimeksi Torniossa käydessäni olisin tilannut Classic Pizzassa Pomodooro-pizzan, johon olisi tullut tomaattia, artisokkaa, tuoreita herkkusieniä ja sipulia. Mutta sitten koko pizzeria oli kiinni, joten en tilannut mitään.
Jos pizza pitäisi saada kotiinkuljetettuna, niin sitten se voisi olla vaikka Kotipizzan Berlusconi eli kuitupohjan päällä savuporoa, kanttarellia sekä punasipulia. Sipuli on pizzan päällä ihan parasta.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
No nyt kun tuli pizzasta puhe, niin miten olisi vaikka turkkilainen lammaspizza.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Saan toki. Joskus on jotain tiettyä ruokalajia valmistaessaan / sitä juuri syötyään saanut ikäviä uutisia, ja sen jälkeen kyseinen sapuska tuo aina elävästi mieleen kaikki siihen tilanteeseen liittyvät muistot.
Esim. joskus vuosia sitten jätin yhden riisiruuan kokkailun kokonaan kesken, kun jouduin kiirehtimään yllättäen sairaalaan. Sitä ruokaa ei ole tullut mieleenkään laittaa enää sen illan jälkeen.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Lähes kaikki ruokalajit muistuttavat minua jostakin tilanteesta / ihmisestä. Olen varsinainen ruokamuistojen tietopankki.
Sama se on täällä blogimaailmassakin. Esim. hevospihvistä tulee mieleen Keltaisen keittiön Martina, paistetusta kielestä Siskot kokkaa -blogin Nelle ja juustokakuista Sorsakeittiö molempine osapuolineen.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Kieltäytyisin esim. hanhenmaksasta. Olen syönyt sitä joskus ravintolassa vahingossa (osana useamman ruokalajin ateriaa), eikä se ollut edes erityisen hyvää. Nykyään osaan sentään jo tunnistaa ruokalistoista termin Foie Gras.
Uhanalaisista ja harvinaiseksi käyvistä eläinlajeista kieltäytyisin periaatteessa myös, vaikka toisaalta esim. Perämeren siikaa tulee täällä asuessa syötyä aika useinkin (WWF:n kalaopas suositeltavista ja vältettävistä kalalajeista löytyy täältä).

Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Rakastin mm. maksapihvejä ja savustettua kalaa. Yhdessä välissä kaikkien kavereiden lempiruoka oli joko hernekeitto tai makaronilaatikko. Minä olin itse enemmän jälkimmäisen kannalla. Pastanjauhantaa pienestä pitäen.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
En pystynyt syömään tuoretta paprikaa! Se on todella, todella kummallista. En syönyt myöskään koskaan kanaa, mutta en toisaalta syö sitä liiemmin nykyäänkään.
Mutta ööh. Vihan muuttuminen suoranaiseksi rakkaussuhteeksi onkin jo vaikeampi kysymys. En ole edelleenkään oppinut rakastamaan rössypottuja tai kesäkeittoa.

Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?
Banaani. Tomaatti. Yllättyneitä olivat: -

Lempiroskaruokasi?
Viime aikoina se on ollut fetalla ja tomaattisiivuilla täydennetty kreikkalainen hampurilainen. Tylsä vaan käyttää siitä roskaruoka-nimitystä, kun grillinpitäjä tekee itse leivät ja on hyvinkin tarkka esim. siitä, että käyttää murkinoihinsa tarpeeksi hyvää fetajuustoa.

Lempivälipalasi?
Mantelit ja pähkinät. Ja kreikkalaiset pähkinäpatukat!

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Jonkun mielestä saattaa olla outoa se, etten syö koskaan työpäivien aikana lounasta. Olenkin kyllä sitten illalla aina hyvin nälkäinen.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Tomaattipohjaisilla keitoilla. Lisäksi tekisin salaattia, johon tulisi tomaattilohkojen ja muiden vihannesten lisäksi mm. kalkkunaa.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Siivu sinihomejuustoa, kiitos.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Ruokalajista riippuen. Esim. vindaloo täytyy syödä tulisena ja korma mietona.

Saako olla jotain juotavaa?
Saa. Vesi maistuu aina (ja hakeudun aina kyläpaikoissakin ensimmäiseksi vesihanan äärelle).

Punaista vai valkoista?
Punaista yleensä, mutta näin kesällä aika usein myös valkoista. Liian lämmin (esim. huoneenlämmössä seissyt) punaviini kesähelteellä on aika kamalaa.

Lempijälkiruokasi?
Tässä vaiheessa vuotta tuoreet mansikat.

Täydellinen yömyssy?
GT tai lasillinen valkoviiniä.

Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Meillä oli sisarussarjassa pelkkiä tyttöjä, ja me kokkasimme tai leivoimme koko ajan. Muistan elävästi ensimmäisen siskon tekemän pizzan (ketsuppiviiruja!) ja ekat hodarit (ihanan venyvää juustoa!), mutta en välttämättä osallistunut niiden tekemiseen muuten kuin sivusta seuraamalla.
Piparimuottia muistan käyttäneeni kyllä jo hyvinkin pienenä (ja syöneeni samalla tietenkin kasoittain piparitaikinaa).

Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
Jamie Oliver.

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Ei ole. Muistorikkain lapsuudenkuva minusta on pienen, punaisen pyöräni kanssa. Aika urheilullista, etten sanoisi.

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
Pelkään marsipaanikakkua. Prinsessakakkua on pitänyt tehdä jo pitkään ja joka kevät sitä synttäriksi suunnittelen, mutta en milloinkaan uskalla ryhtyä tuumasta toimeen. Voin jo kuvitella, miten vaniljakreemi (vai mikä se nyt onkaan) paakkuuntuu ja marsipaanilevy juuttuu pöytään kiinni.
Pelkään myös karjalanpiirakoiden rypyttämisvaihetta. Mutta en kyllä niin paljon, että kädet hikoaisivat.

Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Käytetyin on tietenkin käteen parhaiten istuva veitsi ja puinen leikkuulauta. Suuri arvostus kohdistuu myös pieneen raastinrautaani.
Suurin pettymys: kaikki elämän varrella vastaan tulleet teflonpannut, jotka ovat jossain vaiheessa taipuneet tai raapiutuneet käyttökelvottomiksi. Nykyään luotan lähinnä teräkseen (Scanpan) ja valurautaan (Skeppshult).

Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
Hunajan ja kreikkalaisen jogurtin liitto ei ole outo, eihän? (Paitsi rakkaan aviomieheni mielestä.)

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
Tomaatti, sipulit, juustot.

Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
Kokeilunhalua ja kekseliäisyyttä. Virittelen lautaselleni enimmäkseen vain tuttuja ja turvallisia ruokia + varmoja makuyhdistelmiä.
Lisäksi siitä puuttuu tuoreita, omassa puutarhassa kypsyneitä luumuja ja muita hedelmiä. Ja oman kasvihuoneen tomaatteja sekä lihaa itse kasvatetuista lampaista.

11 Comments:

At 11/7/10 18:17, Blogger ari said...

Hanhenmaksaa saa myös suomalaisena versiona. Suomessa hanhien pakkosyöttäminen on eläinsuojelurikos, joten suomalainen hanhenmaksa on ok jos eläinten syömistä muutenkin pitää ookoona.

Minä pidin siitä kun ostin purkillisen Reinin lihasta.

 
At 11/7/10 18:24, Blogger Rosmariini said...

Tuosta suomalaisesta hanhenmaksasta taisikin joskus olla puhetta jossain blogissa.

 
At 11/7/10 23:03, Blogger ari said...

Ainakin Ketun keittiö ja minä olemme kirjoittaneet siitä.

 
At 12/7/10 10:34, Blogger Rosmariini said...

Kiitos vinkistä! Makuhaun kautta löysin myös hanhenmaksan muutamista blogeista.

 
At 12/7/10 14:49, Blogger Martina said...

Oho, joku nimeltämainitsematon Martina on tainnut tosiaan hehkuttaa heppapihviä paljon. :) Mutta kun se vaan on niiiiin hyvää! Taidan muuten olla hieman ristiriitainen ihminen, sillä varasin juuri itselleni paikan ratsastustunneille ja olen siitä yhtä innoissani kuin hevospihvin syömisestä. Tallilla täytynee muistaa pitää suu supussa lempiruoastani ettei pienet heppatytöt vallan järkyty..

 
At 12/7/10 19:57, Blogger Rosmariini said...

On meilläkin ollut heppaa joskus lautasella, ja nimenomaan paikallisten hevosharrastajien toimesta sitä on pakasteeseemme päätynyt. Että ties vaikka pääsisit itsekin apajille. ;)

 
At 24/7/10 12:56, Anonymous Anonyymi said...

hunaja ja kreikkalainen jogurtti on myös meikäläisen suuri rakkaus! kannattaa kokeilla fagen total-jogurttipikaria, joka on siis pakkaukselta risifrutin näköinen ja pienessä osassa on IHANAA hunajaa ja isommassa puoliskossa paksua ja täyteläistä kreikkalaista jogurttia. itse oon hankkinut hyvin varustetuista ruokakaupoista, lähinnä cittarista tai stockalta. jos et ole tutustunut, niin suosittelen lämpimästi :)

 
At 25/7/10 13:10, Blogger Rosmariini said...

Se on toden totta paras tuote, jota maitohyllystä ikinä on löytynyt. <3

 
At 14/7/11 19:50, Blogger Hanna said...

Pinnoitettujen pannujen kanssa on tosiaan elämän varrella tullut vastaan enemmän huonoja kokemuksia kuin hyviä. Hackman tosin mukisematta lähetti alta aikayksikön pilalle menneen Matador-pannun tilalle toisen Steel-"jotain" - joka sekään ei palvellut kauaa. Nyt on käytössä olleet jonkin aikaa Swiss Diamond ja Scanpan ja vihdoin alkaa elämä hymyillä tällä saralla.

Maistakaa ihmeessä kaikki punaisen lihan syöjät kunnon hevosen sisäfilepihvejä. Niitä tarttuu Oulun Stockmannin lihatiskiltä aina mukaan parit kun niitä (liian harvoin)sattuu olemaan tarjolla.

 
At 1/3/12 11:20, Blogger Pinni said...

Maustamaton jugurtti ja hunaja ei todellakaan ole outo yhdistelmä! Äitini opetti syömään maustamattoman jugurtin hunajan kanssa, enkä ole koskaan kotona mitään muuta sen sekaan laittanutkaan. Turkkilainen ihanan paksu jugurtti ja hyvä hunaja ovat ihanuudessaan hyvä kilpailija ikisuosikilleni jäätelölle!

 
At 1/3/12 13:17, Blogger ari said...

Ravintoloissa olen törmännyt jugurtin ja hunajan yhdistelmään Tintin tangossa. Miksi se ei toimisi? Sekoitetaanhan jugurttiin kaikenlaista ja makea on hyvin perinteinen lisuke ja istuu jugurtin happamuuteen hyvin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails