keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Hapanimelät, wokatut soijasuikaleet

Elämämme ensimmäinen soijasuikalekokemus on takanapäin, ja se oli suorastaan yllättävänkin positiivinen. En tietenkään keksinyt suikaleille mitään järkevää käyttöä omasta päästäni, mistä syystä turvauduin suikaleiden mukana saamaani ohjevihkoseen (ostin suikaleita siis lähikaupassamme olleelta soijatuotteiden maistattajalta).

Tykästyin jo joskus viime vuosituhannella kiinalaisten ravintoloiden hapanimelään kastikkeeseen (harmillista vaan se maistuu monissa paikoissa tätä nykyä lähinnä tiskivedelle), joten siitä tuntui turvallisimmalta aloittaa. Soijasuikaleet keitettiin kasvisliemessä, ja kokemattomuuttani saatoin keitellä niitä vähän turhan pitkään. Raastettu porkkana puolestaan katosi muiden ainesten sekaan, joten se olisi kannattanut lisätä mieluummin ohuehkoina suikaleina.
Hapan-imelä soijawokki (6 henkilölle)

150 g soijasuikaleita tai -paloja
5-7 dl kasvislientä
1-2 rkl ruokaöljyä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
1-2 valkosipulin kynttä
1 porkkana raastettuna
1 vihreä ja 1 punainen paprika viipaloituna
1 pieni purkki ananaspaloja, valutettuna

Wokkauskastiketta varten:
ananaspurkin liemi
1 rkl soijakastiketta
3 rkl valkoviinietikkaa tai riisiviinietikkaa
1 tl Worchester-kastiketta
1 dl vettä
tummaa ruokosokeria maun mukaan ( 1-4 rkl)
3 rkl tomaattiketsuppia
1 rkl maissi- tai vehnäjauhoja

Keitä soijasuikaleita tai -paloja 10 min. kasvisliemessä siten, että soija peittyy kokonaan nesteen alle. Sekoita wokkauskastikkeen aineet yhteen.
Kuumenna ruokaöljy (wok)pannulla. Kuullota sipuli ja valkosipuli, lisää porkkanaraaste ja viipaloidut paprikat. Paista pari minuuttia, lisää keitetyt, valutetut soijasuikaleet tai -palat ja paista vielä 2-3 minuuttia. Lisää ananaspalat ja wokkauskastike. Keitä noin 3 minuuttia tai kunnes wok on kuumentunut kunnolla. Tarjoa basmatiriisin tai nuudeleiden kanssa.

Soijasuikaleet tuoksuivat ruokaa laitettaessa ehkä hieman oudolle, mutta niiden maku oli hyvinkin neutraali (tai tässä tapauksessa ne olivat ehkä imeneet muista aineksista hiukan makua itseensä).

Soijasuikaleet menisivät ulkonäkönsä puolesta kyllä ihan broilerista (joidenkin sekasyöjien ikuinen ihmetyksenaihe on tietenkin se, miksi kasvissyöjät haluavat ruokansa näyttävän lihalta). Kaikkein hassuinta tässä oli omalta kannaltani se, etten kokkaa nykyään enää juuri koskaan broileriruokia, eli oli aika omituista nähdä kanamaisia suikaleita sapuskan seassa.

Toisena päivänä kokeilin myös soijanakkeja, joita en ikimaailmassa olisi uskonut näkeväni omassa keittiössäni. En edes tiennyt, onko tuommoisia nakkeja tapana tarjoilla sinapin kanssa, vai mikä niiden seuraksi parhaiten sopisi (minä tietenkin kaivoin pöytään tuubillisen Turun sinappia).

Meistä ei tullut nakkien kanssa ihan ylimpiä ystäviä, mutta tulipahan testattua tuommoinenkin ruokalaji. Ja sattumalta vielä perunasalaatin seurana.

6 Comments:

At 7/7/10 14:39, Anonymous Otto Aanmaa said...

15 vuotta ilman lihaa on muuttanut makutottumuksiani todella paljon. Teemme paljon pihvejä, käytämme soijatuotteita ja tykkäämme lihattomista makkaroista. Ne eivät korvaa meillä mitään, vaan ne ovat vaan niin hyviä. Ne maistuvat meille, mutta maistuvatko ne sekasyöjille?

Kerro sekasyöjän (ja ehkä sen toisenkin) mielipide soijasuikaleruoan ja soijanakkien mausta? Onko lihattomista vaihtoehdoista lihan korvaajiksi sekasyöjille?

 
At 7/7/10 14:52, Blogger Rosmariini said...

Soijasuikaleet menivät toiseen osapuoleen ihan täydestä, soijanakit eivät niinkään.

Hankala tosiaan, kun lihaisat tuotteet määrävät meidän tapauksessamme sen, miltä nakin "kuuluisi" maistua (olen kyllä nakkien suhteen muutenkin aika ronkeli, eli en kelpuuta mieluusti mitään keinotekoisia kevytnakkeja lautaselleni).

 
At 7/7/10 18:50, Blogger Nelle said...

Olen myös sitä mieltä, että soijasuikaleet menevät kyllä hyvin läpi, samoin soijarouhe kun maustaa. Nuo nakit ovat sitten lihansyöjälle tiukempi homma. Niissäkin on niin paljon eroja ja ihmiset tykkäävät erilaisista jutuista.

Jotenkin minusta tuntuu, että tarvitseeko kaikkia ruokia yrittääkään matkia? Jos nyt ei ihan täysin lihattomaksi kerralla hyppää niin kasvisruuista voi valita omaan ruokavalioon ne joista pitää. Ja kannattaahan sitä nakkiakin kokeilla, JOS sattuu tykkäämään.

Minulle kasvissyöntikausi (n. vajaa 5 v) opetti paljon maustamisesta ja yrttien käytöstä. Iso osa siitä kokemuksesta on jäänyt meille, vaikka nykyään olenkin sekasyöjä. Minusta idea kasvisviikosta tai vaikka viikosta silloin tällöin on hyvä ja varmaan ihan avartavakin:) Seuraan mielenkiinnolla raporttejasi rosmis!

 
At 7/7/10 19:08, Blogger Timo Kantola said...

Kokeilin kasvsisyöjän elämää tammikuun ajan ja yllätyin kun se ei ollutkaan vaikeaa. Soijarouhe yllätti, vaikka etukäteen epäilytti. Muita soijatuotteita en edes kokeillut. Soijasuikaleita vois kokeilla ja täällähän olikin jo hyvä resepti tarjolla :)

 
At 7/7/10 21:14, Anonymous Anonyymi said...

Soijanakit on omassakin keittiössä kokeilematta, vaikka kasvissyöjävuosia takana on kohta 15. Myöskin soijasuikaleet löytävät harvoin ruokapöytään, rakenne tosiaan on liiankin lähellä sitä broileria, eikä sen takia oikein maistu.
Lueskelin tuota reseptiä ja oli pakko kommentoida, kun nykyään on aika yleinen ongelma, että ohjeissa käytetään paljon valmiskastikkeita yms. ja erityisesti tuota Worchester- kastiketta, se on saanut kuin uuden elämän Suomessa. Ongelma on, että se ei sovi kasvissyöjille, joten välillä joutuu vähän kurjaan tilanteeseen, kun joku on nähnyt vaivan etsiä kasvisruuan reseptin ja sitä tyytyväisenä tarjoilee, mutta reseptissä on käytetty kalapohjaista tms. kastiketta. Eihän siinä halua kenenkään mieltä pahoittaa ja eihän siihen kuole, mutta luulisi, että tämä on ehkä ongelma jollekin kala- allergikollekin, ettei ihmisille tule mieleen tuoteselostetta lukea.
Kiitos mukavasta blogista muuten ja mukavaa kesän jatkoa!!

 
At 8/7/10 09:37, Blogger Rosmariini said...

Nelle: Ai sinäKIN olet ollut kasvissyöjä, ja vielä noin pitkän aikaa. Näitä tapauksia paljastuu tuttavapiiristä yhtenään, eli ällistyttävän yleistä on kyllä.

Timo: Hoksasin just, että soijarouheen käytöstä käytiin täällä keskustelua joskus muutama vuosi takaperin. Siellä taidettiin suositella noita suikaleitakin.

Anonyymi: VOI EI! Viikkoni ei siis ollutkaan kokonaan kalaton. :) Kuvaavaa, kuinka helposti tuommoiseen tuttuun purkkiin tarttuu ilman sen kummempaa ajattelematta.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails