Mortadellasalaatti (tai salaatti kalkkunasta, tomaatista ja kananmunasta)

Tämä salaatti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan maittavaa ja juuri sopivan ruokaisaa. Ruokalajin nimi oli omalle versiollemme vaan siinä mielessä harhaanjohtava, ettei tuo oma salaattimme ollut mortadellaa nähnytkään. Joissakin täkäläisissä kaupoissa näyttää olevan tätä nykyä muoviin pakattua mortadellaa ja muita italialaishenkisiä makkaroita jo aika hyvin saatavilla, mutta melkoisen harvakseltaan niitä tulee sieltä kotiin hommattua. Tässä salaatissa lihan virkaa toimitti oma suosikkileivänpäällysteeni, Pajuniemen saunapalvikalkkuna, joka tosin suikaloituna tahtoi hieman hukkua tuonne munaviipaleiden ja tomaattien kätköihin.

Italialainen mortadellasalaatti (Glorian ruoka&viini 2/2003)

jäävuorisalaattia
rucolaa
200-300 g mortadellaa tai balkaninmakkaraa
4 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 sipuli ohuina renkaina
3 tomaattia
1 rkl kapriksia

KASTIKE
1 rkl viinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
1/4 tl suolaa
mustapippuria

Suikaloi jäävuorisalaatti. Suikaloi makkara ja viipaloi munat, sipuli ja tomaatit.
Levitä laakean vadin pohjalle sekoitus salaattisuikaleita ja rucolaa. Asettele päälle makkarasuikaleet, munaviipaleet, sipulirenkaat ja tomaattiviipaleet. Sirottele pinnalle valutetut kaprikset.
Sekoita viinietikkakastikkeeseen ainekset ja valuta kastike salaatille. Tarjoa heti.

Laatimani salaattiasetelma muistutti liiaksi pääsiäiskukon pesäkoloa, joten seuraavalla kerralla mahdan ottaa käyttöön ehkä pykälän verran laakeamman astian.

Juustoinen kuskussalaatti

Olen nyt ainakin hetkellisesti hiukkasen hurahtanut salaatteihin. Kiinnostavaa ja maukasta syötävää, ja mahdottoman kätevää, kun voi töistä kotiuduttuaan vaan pilkkoa ja sekoitella aineksia keskenään eikä tarvitse paistella, keitellä tai haudutella ollenkaan*). Tämä Stockmannin reseptisivuilta löytynyt kuskussalaatti sai ihanaa raikkautta sitruunasta, ja ainesosien joukossa oli kaikenlaista herkullista, kuten artisokkaa, pinjansiemeniä ja oliiveja. Tomaattejakin laitoin, kuten kuvasta näkyy. Eivät ne arvatenkaan juuri miltään maistuneet, mutta olivatpahan virkistävän värisiä tuolla salaatin seassa:

Juusto-couscoussalaatti (neljälle)

1 pkt couscousia
250 g Port Salut -juustoa
2,5 dl vettä
n. 200 g marinoituja latva-artisokkia
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
tummia, kivettömiä oliiveja
50 g pinjansiemeniä
rasia rucolanlehtiä
silolehtipersiljaa
Kastike:
1 sitruunan mehu

Kypsennä couscoussuurimot turvottamalla ne kuumassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhdo rucola, kuutioi juusto, pilko latva-artisokka ja puolita tomaatit. Sekoita kypsä couscous ja muut ainekset keskenään, kostuta sitruunamehulla ja viimeistele pinjansiemenillä ja silputulla persiljalla. Tarjoile ruokaisa salaatti leivän kera.

*) Tosin juuri tämän nimenomaisen salaatin kanssa söimme pätkän pannulla paistettua lohta.

Sitruunapasta

Pakkopulla-blogissa tehtiin vähän aikaa sitten Anna-Leena Härkösen Sopan syvimmän olemuksen sitruunapastaa. Samainen pasta on ollut omissa suunnitelmissanikin siitä saakka kun kyseisen kirjan viime vuoden puolella lukaisin. Päädyin kuitenkin kokeilemaan ensin tätä Finfoodin sivuilta löytynyttä sitruunapastan ohjetta, joka näyttäisi olevan peräisin kirjasta Hellan haltuun.

Sitruunapasta

400 g tuoretta tagliatellea eli litteää nauhapastaa
1 sitruunan raastettu kuori
3 sitruunan mehu
2 dl kermaa
50 g suolatonta voita
tuoretta basilikaa tai persiljaa
mustapippuria
suolaa
parmesanraastetta

Pese yksi sitruuna huolella. Raasta kuori ja purista kaikista sitruunoista mehu. Kaada kerma pikkukasariin. Lisää huoneenlämpöinen voi. Kuumenna niin, että voi sulaa. Lisää sitruunamehu. Keitä pasta, valuta ja sekoita kastike joukkoon. Koristele sitruunankuorella ja viimeistele parmesanilla ja basilika- tai persiljasilpulla. Rouhaise myllystä pippuria ja tarvittaessa suolaa.

Annos oli pirteän sitruunainen, mutta juuri sitruunan hallitsevuuden vuoksi maku oli ehkä pitemmän päälle hiukan yksitoikkoinen. Mietinkin, että tämä pasta esiintyisi ehkä parhaiten edukseen pitkän kaavan mukaan vedetyllä italialaisella aterialla - ei pääruokana, vaan pienenä annoksena alkupalojen ja lihaisamman pääruuan välissä.

Feta-punasipulipiirakka

Tätä Pirkan punasipulipiirakan ohjetta on suositeltu blogimme kommenttiosastolla jo niin moneen otteeseen, että taivuin sitä viimein tekemään. Hyvää tämä kyllä kieltämättä olikin. Ainoa ongelma oli siinä, että piirakan päällimmäiset punasipulit sinistyivät omituisesti seuraavaan päivään mennessä. Veikkaan sen johtuneen siitä, että siivutin sipulit tavoistani poiketen yleiskoneella enkä veitsellä. Yleensä tykkään viipalointihommista, mutta nyt kyynelehdin jo sen verran vuolaasti sipuleita kuoriessani, että lankesin nopeampaan, mutta selvästikin pöhkömpään ratkaisuun.

Feta-sipulipiirakka

100 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 muna
1 rkl kylmää vettä

Täyte:
4-5 kpl (800 g) punasipulia
2 rkl fetajuustotölkin lientä (Pirkka)
1/2 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
1 tl basilikaa
1 tl suolaa
1 tlk (375 g) fetajuustokuutioita öljymarinadissa (Pirkka)
2 dl kevytkermaa
2 munaa
persiljaa

Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi seokseksi joko käsin tai monitoimikoneessa. Lisää nopeasti sekoittaen muna ja vesi. Painele taikina voidellun vuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.Viipaloi kuoritut sipulit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuullota viipaleet fetajuustotölkin liemessä kuumassa paistinpannussa. Mausta sipulit hunajalla, basilikalla ja suolalla. Jäähdytä seosta hieman. Valuta fetajuusto hyvin.Levitä sipulista noin puolet piirakkapohjalle ja päälle juustokuutiot. Levitä päälle vielä loput sipulit. Muutama juustokuutio saa pilkistää sipulin alta. Sekoita kanamunat kermaan ja kaada vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Koristele reilusti persiljalla.

Lukijoidemme lähettämiä sipulipiirakan ohjeita on tammikuisen piirakkapostauksen jatkeena vaikka millä mitalla. Mitäköhän niistä seuraavaksi kokelisi?

Ruisleipäbruschetat

Innostuin tekemään uudesta Maku-lehdestä tämmöisiä tomaattisia alkupaloja, vaikka käytössäni olleet tomaatit olivat vielä tavallistakin mauttomampia ja muutenkin ankeita. Jostain syystä tomaateille haluaa antaa aina uuden mahdollisuuden ja niitä lankeaa kerta toisensa jälkeen ostamaan, vaikkei tähän aikaan vuodesta kamalasti kannattaisi. Ruisleipä on sentään vuodenajasta riippumatta aina yhtä hyvää:

Rukiiset bruschetat

3 tomaattia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 dl tuoretta basilikaa silputtuna
vastarouhittua mustapippuria
4 viipaletta vähäsuolaista ruisleipää

Pilko tomaatit ja sipulit pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä kevyesti öljyssä pannulla, Lisää lopuksi basilika ja mausta täyte mustapippurilla.
Paahda leivät leivänpaahtimessa ja lusikoi niiden päälle tomaattitäytettä. Tarjoile lämpiminä.

Pyttipannu

Suureksi ilokseni olemme löytämässä hetken unohduksissa olleen kirjastossa istumisen tavan uudelleen. Olen nimittäin totaalinen aikakauslehtimaanikko, ollut jo esiteinistä asti. Jos muu maailma pysähtyisi, voisin hyvin jäädä kirjaston lehtiosastolle vaikka viikoksi yhtä soittoa. Pakkaisin vain kahvia termokseen ja sämpylöitä reppuun - ja lukisin kaikki lehdet läpi.

Sillä välin, kun olin uppoutuneena lehtiin, Rosmariini löysi kirjakerroksesta Pyttipannu-nimisen teoksen (Christer Lindgren, Hannu Konttinen [2006]). Opuksessa on hyvä nippu pyttisohjeita makkarapohjaisista peruspannuista aina fileestä veisteltyihin häävimpien ravintoloiden annoksiin. Ohjeita höystämässä on kuvia, piirroksia, kepeähköä pyttipannuhistoriaa ja julkimoiden tarinoita niin, että kokonaisuuden voi kuvitella sopivan paitsi keittokirjaksi myös sisustuslehtien kuvissa puolihuolimattomasti pöydille lojumaan levitellyn kahvipöytäkirjallisuuden kategoriaan.

Moni ohje kuulosti siinä määrin herkulliselta, että niihin tullaan varmasti palaamaan. Päätimme kuitenkin aloittaa tyvestä eli kirjan simppeleimmästä reseptistä. Noudatimme jopa juomaohjetta: Karjala-keskiolut.

Perinteinen maanantaipyttis neljälle (peruspyttis)

400 g kypsää lihaa tai makkaraa
6 kypsää perunaa
2 isoa sipulia
2 rkl voita
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 kananmuna jokaiselle ruokailijalle
(2 dl ruokakermaa)

2 maustekurkkua
2 etikkapunajuurta
kourallinen persiljaa

Kuutioi liha ja perunat, kooksi noin 1 x 1 cm. Silppua sipulit. Kuumenna voi isossa pannussa ja hauduta sipulisilppu kauniin läpikuultavaksi. Lisää kuutioitu liha tai makkara ja sipuli. Kuumenna kunnolla, mutta älä polta. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele päälle reilusti persiljaa. Kaiken kruunuksi vielä neljä paistettua kananmunaa. Jokainen annostelee itselleen suoraan kuumasta pannusta.

(Kerman kera: Lisää kuumennusvaiheessa pannuun 2 dl kuohu- tai kevytkermaa ja anna kiehua hieman kokoon. Jatka niin kuin perusohjeessa.)

Juomasuositus: Maito tai vaalea, voimakas keskiolut (Karjala III).

Tomaatti-kookoskeitto

Sekä uudessa Maku-lehdessä että Glorian ruoka&viinissä oli kumpaisessakin kookoksella höystetyn tomaattikeiton ohje. Yhdistelmä kuulosti varsin kiehtovalta, ja kun olin keittojen kuvia ja reseptejä aikani ihmetellyt, niin pakkohan sitä oli päästä itsekin maistamaan. Testiin päätyi viimeksi mainitun lehden resepti:

Tomaatti-kookoskeitto

2 keltasipulia
2 rkl öljyä
1 tl murskattuja korianterinsiemeniä
1 tl jauhettua currya
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
1 tl jauhettua korianteria
2 prk (à 500 g) tomaattimurskaa
ripaus sokeria
3 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1 prk (400 g) kookoskermaa tai -maitoa
suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuori sipulit ja silppua ne erittäin hienoksi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulisilppua ja mausteita muutama minuutti, kunnes sipuli pehmenee hieman, mutta ei saa väriä. Lisää tomaattimurska, sokeri, vesi ja kasvisfondi kattilan. Keitä seosta 15-20 minuuttia.
Lisää kookoskerma tai -maito. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Jatka keittämistä vielä 5 minuuttia. Tarkista maku.
Tarjoa tuoreen, vaalean leivän kanssa.
Saat keittoon mukavan suutuntuman, kun viimeistelet sen paahdetuilla ja suolatuilla auringonkukansiemenillä.

Tämä oli meidän keittiöömme siinä mielessä sopiva sapuska, että kaikkia aineksia on aika lailla aina saatavilla (kaapista löytyy nykyään semmoista kookosjauhettakin, jota voi sekoittaa veteen ja saada näin aikaan kookosmaitoa). Pelkkä tomaatin ja kookoksen yhdistelmä voisi olla hiukan nulju, mutta keittoon kätketyt moninaiset mausteet toivat ruokaan mukavasti ryhtiä ja mielenkiintoa. Tosin korianterinsiemeniä ei kätköistämme löytynyt, vaikka kyseistä maustepurkkia etsittiin usean minuutin ajan koko kaksihenkisen jauhantamiehistömme voimin. Mihinköhän lienee sekin purnukka kadonnut.

Bisketin korvapuustit ja muita oululaisuuksia

Eri kaupunkien ravintoloista ja ravintolasuosituksista on paljonkin juttua siellä täällä, mutta olisi mukava tietää kunkin kaupungin legendaarisimmat ravintola-annokset. Siis semmoiset ruokalajit, jotka ovat paikkakunnalla yleisemminkin tunnettuja ja joita suositellaan satunnaisillekin kävijöille. Ja jotka pysyvät ravintoloiden valikoimissa, vaikka ruokalistat muilta osin muuttuisivatkin.

Itse yritin miettiä oululaisten ravintoloiden yleisesti tunnettuja annoksia, mutta hieman heikolla menestyksellä. Hyviä ravintoloita on tietenkin useita, mutta mitkään yksittäiset ateriat eivät taida nousta monissakaan paikoissa ylitse muiden. Ravintola Pannu oli tietenkin alun perin tunnettu pannupizzoistaan ja monissa paikoissa on ihan hyviä talon tapaan tehtyjä annoksia, mutta vähänkään yksilöidympiä ruokalajeja ei tähän hätään tullut juurikaan mieleen. Ylimmässä kuvassa on joka tapauksessa yksi oululaisten ravintoloiden tunnetuimmista annoksista, ravintola Crecianin kleftiko eli uunilammas valkosipuliperunoiden ja tsatsikin kanssa tarjoiltuna.

Tämä nyt ei ole varsinainen ravintola-annos, mutta nälkä lähtee tälläkin ihan varmasti, jos tuommoisen pullan innostuu kokonaan hotkaisemaan. Kyseessä on oululaisen Cafe Bisketin korvapuusti, joka on täälläpäin maailmaa hyvinkin tunnettu.

Ei Oulua ilman känkkyä. Täällä oli ainakin jossain vaiheessa armottoman halpoja pizzoja, olisikohan hinta ollut edullisimmillaan kahden ja puolen euron tuntumassa. Kuvan pizza on noudettu Torikadulla lopettaneen Kotipizzan paikalle avatusta pizzeria Fratellista. Tässäkin on päällä tsatsikia. Ihan hauska idea, jos kohta seuraavana päivänä pizzaa lämmitettäessä vähän hankala.

Kuivakakku, kaikkea sitä

En ole tehnyt kuivakakkua käsittääkseni ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta nyt kun sain lahjaksi taikinajuurta ystävänkakku Hermanniin, niin eihän sitä kehdannut jättää käyttämättäkään. Kakkuvuoatkin oli sysätty keittiön ylimmälle hyllylle kaikkein kaukaisimpaan nurkkaan, mistä voi tosissaan päätellä, ettei kuivakakun leipominen ole hetkeen ollut mielessäni kaikkein päällimmäisenä.

Syynä moiseen nihkeyteen ovat muinoin hankitut kehnot kuivakakkukokemukset. Sain 90-luvun puolivälissä ohjeen aivan ihanaan sitruunakakkuun, jota sitten tohkeissani ryhdyin leipomaan. Lopputulos oli sanalla sanoen kammottava. Kakku kohosi paistettaessa liikaa ja kärähti pahasti pinnalta, mutta jäi keskeltä kaikesta huolimatta kokonaan raa'aksi. Lisäksi kakku ei luonnollisestikaan suostunut irtoamaan vuoasta, vaan jouduin hakkaamaan siitä veitsellä suuria murkuloita, jotka sitten pakastin ja myöhemmin taisin jopa syödäkin. (Vähärahaisena opiskelijana ei auttanut olla syömistensä suhteen turhan nirso.)

Tämänkertainen kakku (tai kakut, koska minulla on kaksi pienehköä vuokaa) sen sijaan onnistui omaksi tehtailukseni varsin hyvin, jos kohta lopputuloksesta tuli aavistuksen verran liian suklainen meikäläisen makuun. Lisämakuna oli raastettua omenaa ja rouhittua pähkinää. Hoksasin olla laittamatta vuokiin tällä kertaa liikaa taikinaa ja paistamisen suoritin uunin alatasolla, niin pintakaan ei päässyt pahemmin kärähtämään. Kaiken huipuksi kakut vielä irtosivat kiltisti vuoistaan, joten taisin tällä kertaa olla leivontakeijun suosiossa. Nyt on pakastimessa paljon vierasvaraa, mikä täten kaikille tuttaville tiedoksi saatetaan. (Yleensä tarjoan yllätysvieraille pelkkää kahvia, kun vierasvara ei selvästikään ole vahvin lajini.)

Ehkäpä kokeilen vielä jolloinkin sitä sitruunakakkuakin. Tällä kertaa toivon mukaan hieman paremmalla menestyksellä kuin silloin viimeksi.

Helmikuun punasipuli

Suomen blogihistorian ensimmäinen virallinen ruokahaaste (jos viime huhtikuussa järjestettyä pekoniviikkoa ei oteta lukuun) osoittautui pitkään polkanneelle jauhantayksiköllemme yllättävän haasteelliseksi. Kun melkein kaikki omat perinteiset ruokabravuurit ja reseptisuosikit on jo blogattu, niin pää löi hetken aikaa pikkuisen tyhjää. (Mikä nyt ei sinänsä ole tietenkään millään tavoin mitenkään uutta.)

Onneksi punasipuli on sen verran hauska raaka-aine, että loppujen lopuksi löysin nipun kiinnostavia sipulireseptejä, joista saa runsaasti uusia ideoita vastaisiinkin ruuanlaittotouhuihin. Ensimmäinen ajatukseni oli yhdistää punasipulia rakkaaseen tomaattiini eli tehdä tomaatti-punasipulichutneytä, mutta olen niin harmistunut täkäläisten tomaattien tämänhetkiseen mauttomuuteen, että tuo resepti saa luvan odottaa sadonkorjuuaikaan.

Loppujen lopuksi punasipuli päätyi meillä uuniperunoiden sisuksiin, ja hyvä niin – perunoista tuli sen verran meheviä, että näitä teen kyllä toistamiseenkin. Ja ihan hyvin se punasipulisuuskin tuli tuossa maussa esiin, vaikka se ei noista kuvista juustokuorrutuksen alta välttämättä niin kovin hyvin erotukaan. Ohje on otettu ehkä hieman sovellettuna täältä:

Cheddarilla ja punasipulilla täytetyt uuniperunat

4 isoa perunaa (itse käytin rosamundaa, kun en oikein muista lajikkeista osaa uuniperunoita tehdä)
2 keskikokoista punasipulia hienonnettuna
oliiviöljyä
n. 120 g voimakkaanmakuista cheddaria raastettuna (muukin voimakas juusto käy, mutta cheddar on meikäläisen mieleen)
voita, suolaa, pippuria
(pinjansiemeniä)

Pese perunat, kuivaa ne hyvin ja pistele niihin muutamia reikiä haarukalla. Paista uunissa 200 asteessa tunnin ajan, niin että perunat ovat sopivasti kypsiä. Kuullota sillä välin hienonnettuja punasipuleita pannulla (alkuperäisen ohjeen mukaan voissa, itse arvatenkin oliiviöljyssä), älä ruskista.
Kun perunat ovat kypsyneet, halkaise ne pitkittäin kahtia siten, että saat kaksi omin voimin pystyssä seisovaa perunanpuolikasta. Raaputa perunoiden sisus kulhoon (varo, ettei kuori repeile), ja yhdistä siihen kuullotetut punasipulit, jonkinlainen nokare voita sekä maun mukaan suolaa ja pippuria. Itse käytin hieman survinta, niin pääsin sopivan muussattuun lopputulokseen.
Asettele perunankuoret takaisin pellille ja täytä ne punasipuli-perunatahnalla. Sitten vaan kunkin perunan päälle raastettua cheddaria ja jokusia pinjansiemeniä. Pane perunat uuniin suurin piirtein kymmeneksi minuutiksi (asteita oli omassa uunissani tässä vaiheessa reilu 200), kunnes juusto sulaa ja saa kauniin värin. Tarjoile heti.

Ilmeisesti tämmöisiin kahteen kertaan paistettuihin uuniperunoihin voisi ideoida vaikka minkälaisen täytteen. Nigella Lawson taisi tehdä ohjelmassaan vähän aikaa sitten vastaavia, joihin tuli perunamössön lisäksi ainakin pilkottua mozzarellaa ja ketsuppia. Ei liene hullumpi idea sekään.

Omatekemä mysli

Tarkoitukseni on ollut tehdä mysliä itse siitä saakka, kun syksyllä luin Tuulentupa-blogista aiheeseen liittyvää ohjeistusta. Nyt kun sain viimein kuukausien arpomisen jälkeen harjoituserän mysliä uuniin, niin onnistuin tietenkin käräyttämään sen osittain - siitä huolimatta, että olin sijoittunut uunin lähituntumaan paistotapahtumaa valvoakseni. Unohduin kuitenkin tuijottelemaan siinä määrin toisaalle, että havahduin hetkeä liian myöhään palaneen pähkinän hajuun. Onneksi maku oli suurimmassa osassa aineksista ainakin kutakuinkin kohdallaan, niin ei jääty ilman aamiaista:

Kotitekoinen mysli

6 dl puurohiutaleita (esim. neljän viljan tai voit korvata osan aamiaishiutaleilla esim. maissi-)
2 dl erilaisia leseitä ( kaura, vehnä tai ruis)
maun mukaan 2-3 lajia erilaisia siemeniä ja pähkinöitä 1-2 rkl kutakin (esim. kookoshiutaleita, auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä)
1-2 rkl sokeria
2 tl siirappia tai hunajaa
maun mukaan kuivahedelmiä 1/2-1 dl (esim. rusinoita ja kuivattuja aprikooseja pilkottuna)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita hiutaleet, leseet ja puolet sokerista keskenään ja levitä reunalliselle, leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle siemenet/pähkinät, loppu sokeri ja valuta siirappi/hunaja ohuena nauhana tasaisesti ainesten päälle. Paahda mysliä noin kymmenen minuuttia eli kunnes siirappi/hunaja alkaa kuplia ja siemenet ovat saaneet sopivasti väriä. Jäähdytä, lisää joukkoon kuivahedelmät ja sekoita. Säilytä kannellisessa astiassa huoneenlämmössä.

Chili-salamimuffinssit

Olen kokkaillut viime päivinä tavallista enemmän sapuskoita muiden ruokablogeista, tässä eilisen vuohenjuustosalaatin jatkoksi mukava muffinssiohje.

Ullanunelma-blogissa on runsaasti ihania kakkuja ja muunkinlaisia kauniita leipomuksia, joita meikäläisen leivontataidoilla on paras tyytyä vain ihailemaan kauempaa. Muffinssien tekemiseen ei onneksi ihmeempiä taitoja tarvita - kunhan vaan osaa sekoitella aineita keskenään - joten näitä salamimuffinsseja uskaltauduin sentään testaamaan. Näihin tuli juuri sopivasti chiliä, ja persilja oli myös muffinssitaikinan seassa hauska lisä:

Salami-chilimuffinit

200 g salamia
125 g parmesaaniraastetta
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 tl chilirouhetta
3 rkl hienonnettua persiljaa
2 kananmunaa
2 ½ dl maitoa
1 dl oliiviöljyä

Suikaloi salami. Sekoita jauhot, leivinjauho, suola, chilirouhe, parmesaani ja persilja keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, munat ja öljy. Yhdistä aineet ja sekoita kevyesti keskenään. Lisää 2/3 osa salamista taikinaan.
Voitele 12 muffinivuokaa ja täytä. Koristele muffinit lopulla salamilla ja juustoraasteella. Paista 175 asteessa noin 20-25 min.

(Itse en käyttänyt koristeluun ollenkaan salamia, ja juustoakin laitoin vain hitusen, mistä syystä omien muffareideni ulkonäkö oli hieman vaisuhko.)

Herkullinen vuohenjuustosalaatti

Olen kovasti tykästynyt aiemminkin mainitsemani Puolen voikilon resepteihin ja toki kyseisen ruokablogin meininkiin noin niin kuin yleisemminkin. Hyviä salaattiohjeita, etenkään niitä vähän ruokaisampia, ei ole koskaan liikaa, mistä syystä oli hauska päästä kokeilemaan tätä vuohenjuustosalaatin ohjetta. Lausuihan Oliivia kuitenkin postauksessaan taikasanat: "Tässä tomaatit ja sipulitkin saavat uunikäsittelyn, mikä parantaa niiden makua näin talvisaikaan."

Kun jääkaapin juustohyllyllä oli lisäksi (piakkoin vanhaksi menevä) pätkä vuohenjuustoa ja vihannesosastolla sopiva jämäpala sekä kurkkua että jäävuorisalaattia, niin kaupassakaan ei tarvinnut pahemmin käydä.

Sweet chili -soosi oli salaatin päällä todella pirteä lisä (miksiköhän en ole aikaisemmin moista hoksannut), ja uunikäsitellyt kasvikset olivat kieltämättä melkoisen herkullisia. Jopa perheen miespuolinen asukas ja vannoutunut liharuokien ystävä Pippurimylly luonnehti salaattia "suorastaan erinomaiseksi", joten eipä ollut turha kokkaus ensinkään.

Pirun hyvä vuohenjuustosalaatti

salaattia fiiliksen mukaan
kurkkua
oliiveja
(mangoa / persikkaa)

Uunissa käytettävät:
tomaatteja
sipulia
valkosipulia
pinjansiemeniä
vuohenjuustoa

oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

sweet chili -kastiketta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, mieluiten grillivastuksella. Viipaloi tomaatit, sipulit ja vuohenjuusto, asettele pellille ja kaada viereen pinjansiemenet. Jos olet oikein viitseliäs, voit paahtaa siemenet erikseen pannulla. Suikauta viipaleiden päälle oliiviöljyä ja rouhaise pari kierrosta mustapippuria myllystä. Suolaa vähän maun mukaan päälle. Tyrkkää pelti uuniin yläosaan noin 5 minuutiksi. Kannattaa silmäillä välillä, varsinkin pähkinät kärähtävät helposti.

Tee sillä välin salaattipohja, joko annoslautasille tai laakealle vadille. Revi salaattia pohjaksi, päälle vapaalla tyylillä pilkotut kurkut sekä oliivit. Salaattiin sopii hyvin joku hedelmä esim. persikka-mango akselilta, mutta se ei ole lainkaan välttämätöntä.
Ota pelti ulos uunista ja anna viipaleiden vähän jäähtyä. Nostele viipaleet salaattipedin päälle, ripottele siemenet pinnalle ja viimeistele roilottelemalla sweet chili -kastiketta pinnalle.

Mango/persikkaosasto jäi omassa versiossani tällä kertaa väliin. Seuraavalla kerralla pitää soveltaa salaattiin sitten sitäkin lajia.

Pastarullat

Näitä pastarullia voi tehdä vaikka lasagne bolognesesta tähteeksi jääneistä pastalevyistä ja jauhelihasoosista. Itse tosin keittelin näihin yhtenä iltana ihan varta vasten kastiketta ja Pippurimylly tehtaili pastataikinaa. Valmiita rullia tuli syötyä (vähän turhankin) hyvällä ruokahalulla, olivat nimittäin melkoisen maistuvia. Aurinkokuivattu tomaatti tuo näihin vähän tavallista tuhdimpaa tomaattisuutta.

Pastarullat (8 rullaa)

1 pkt (200 g) tuoretta lasagnelevyä
1 sipuli
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
350 g jauhelihaa
2 dl tomaattimurskaa
1 tl mustapippuria
1/2-1 tl suolaa
300 g tuoretta mozzarellaa
tuoretta basilikaa

Kuori ja hienonna sipuli ja suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.
Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää sipulisilppu ja kuullota hetki. Lisää jauheliha pannulle ja ruskista. Lisää suikaloidut tomaatit, tomaattimurska, pippuri ja ripaus suolaa. Anna poreilla hetki kevyesti, jotta maut tasaantuvat. Viipaloi mozzarella.
Levitä lasagnelevy pöydälle ja jaa neljään yhtä suureen osaan. Levitä jauhelihaseosta levyille tasainen kerros. Jaa mozzarellaviipaleet tasaisesti päälle ja ripottele pinnalle basilikanlehtiä. Rullaa levyt kääröiksi ja leikkaa se keskeltä kahdeksi rullaksi. Nosta uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin. Kypsennä noin 15-20 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Reseptin lähde: ruoka&viini 3/2004. (Huomaa, että selailin pari viikkoa sitten läjän vanhoja ruokalehtiä, kun niistä on tullut nyt kokkailtua yhtä sun toista. Pitäisiköhän sijoittaa viikonloppuna pariin uudempaankin ruokalehteen...)

Omenapiirakka (Apple Pie)

En välitä kamalasti makeista leipomuksista, mutta omenapiirakka on aina aika hyvää. Pitkäaikainen haaveeni onkin ollut opetella tekemään omenapiirakkaa Mummo Ankan tyyliin. Ankkalinnan keittokirjasta löytyi ensimmäinen sopiva ohje jo parisen vuotta sitten, mutta jotenkin se taikinakannen värkkääminen tuntui aiemmin (meikäläisen kehnoille leivontataidoille) vähän turhan haastavalta touhulta.

Nyt kuitenkin päädyin kokeilemaan tätä Ruokatorstain ohjetta, ja kyllä kannatti – siitä huolimatta, että taikinakuoren yhdistäminen pohjapalaan ei mennytkään odotusteni mukaisesti ihan putkeen. Ensimmäinen pohjapala osoittautui liian pieneksi, joten taikina piti kaaviloida uudestaan, ja toki siinä tuli sähellettyä hieman muullakin tavoin. Joka tapauksessa tämä oli parasta (kotitekoista) omppupiirakkaa, jota olen kuunaan maistanut. Täyte muhi kuoren kätköissä aivan uskomattoman meheväksi, joten tässä voisi hyvinkin olla aineksia pienperheemme tulevaksi suosikkileivonnaiseksi.

Amerikkalainen omenapiiras (Apple Pie)

Täyte:
noin 1 kg omenoita, 6–7 kpl (Granny Smith)
1¾ dl (hillo)sokeria
1 tl kanelia
1 maustemitallinen muskottia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita nokareina

Taikina:
4½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita
vajaa 1 dl jäävettä

Päälle:
kuohukermaa
sokeria

1. Tee ensin täyte. Kuori omenat ja poista siemenkota. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi.
2. Sekoita sokeri, kaneli, muskotti, suola ja jauhot. Ripottele seos tasaisesti omenaviipaleiden joukkoon.
3. Tee sitten taikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja leikkaa voi herneenkokoisiksi paloiksi. Murusta seos sormin tai tehosekoittimessa.
4. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.
5. Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä palloiksi. Kasta toinen palloista vehnäjauhoihin ja kaaviloi kahden leivinpaperin välissä ohut, pyöreä levy, joka peittää pyöreän vuoan (halkaisija 23–24 cm) pohjan sekä reilusti reunat. Kaaviloi toinen taikinapallo piirakan kanneksi.
6. Nosta omenaviipaleet vuoan keskelle korkeaksi keoksi ja vuole päälle voi. Voitele reunat vedellä, peitä piiras taikinakannella ja nipistele reunat kiinni.
7. Voitele pinta kermalla ja ripottele päälle hieman sokeria. Pistele haarukalla tai leikkaa pintaan höyryaukkoja.
8. Pane piiras 200-asteiseen uuniin alatasolle 15 minuutiksi. Laske lämpöä ja kypsennä 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Noissa kuvissa tuo taikinakuori näyttää ehkä hieman limppumaiselta, joten voisi seuraavalla kerralla koittaa kenties pyrkiä pykälän verran ohuempaan kaulinta-asteeseen. Lisäksi leikkasimme piirakkaa luonnollisesti liian varhaisessa vaiheessa, minkä seurauksena taikinakansi tuppasi halkeilemaan ja täyte valumaan. Seuraavana päivänä torttu pysyi koossa jo huomattavasti paremmin, mistä voisi päätellä, että tämän piirakan kannattaa antaa oikeasti jäähtyä kaikessa rauhassa, aivan niin kuin ohjeessa kehotetaankin.

Lisäys: Polkkis ehätti kehittelemään ohjeesta oman versionsa, omenaisen appelsiinipiirakan.

Chili-katkarapupasta

Tulipa jauhettua pitkästä aikaa pastaa ihan sananmukaisesti. Tämä ohje on tarttunut kaikesta päätellen mukaan jostakin Koskenlaskija-mainoksesta. Ei kaikkein paras testaamani pastakastike, mutta ei toisaalta kaikkein huonoinkaan. Ennen kaikkea ohjeistukseen sisältyi hitunen chiliä, joka on tällä hetkellä kovasti jauhantatiimimme suosiossa.

Chili-katkarapukastike (4 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl chilijauhetta
1 rkl juoksevaa Voimariinia
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 rkl sokeria
1/2 prk (1 dl) Valio ruokakermaa
1/2 pak (125 g) Valio Koskenlaskija voimakas -sulatejuustoa
250 g katkarapuja
persiljaa hienonnettuna

Hienonna sipulit. Kypsennä sipulit ja chilijauhe rasvassa, älä ruskista. Lisää tomaattimurska, sokeri, kerma ja kuutioitu juusto. Sekoita, kunnes juusto on sulanut. Lisää jäiset katkaravut ja kuumenna. Viimeistele persiljalla. Tarjoa keitetyn pastan, riisin tai nuudeleiden kanssa.

Jauhemaksapihvit

Edellisenä viikonloppuna ostetun puolukkahillon kaveriksi oli suorastaan pakko saada jauhemaksapihvejä, joten ryhdyinpä sitten eräänä iltana tuumasta toimeen. Heti ensimmäinen Maku-lehden resepteihin ohjautunut jauhemaksapihvigoogletus kuulosti sen verran hyvältä, että en sitten muita ohjeita ryhtynyt edes pahemmin vilkuilemaan. Kaupassa jauhoivat maksankin valmiiksi, niin kotiin tultua pääsin saman tien värkkäämään.

Olin lopputulokseen varsin tyytyväinen, jos kohta seuraavalla kerralla voisin korvata perunaraasteen porkkanalla. Kokkauksellinen murheenkryynini lindströminpihvit eivät koskaan maistu itse tekemänäni samalta kuin muinoin kotona, mutta näiden kanssa pääsin kohtuullisen samaan lopputulokseen:

Piian jauhemaksapihvit (noin 16 pihviä)

1 sipuli
2 tl voita, margariinia tai öljyä
4 perunaa (350 g raastettua perunaa)
350 g jauhettua maksaa
1 muna
2 rkl korppujauhoa
1–2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl paprikajauhoa
1 tl soijakastiketta
1/2 dl voisulaa,
juoksevaa margariinia tai öljyä

Kuori ja pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulisilppua voissa pannulla. Kuori ja raasta perunat hienoksi raasteeksi.
Sekoita jauhettu maksa, sipulisilppu, perunaraaste, muna, korppujauho ja mausteet kulhossa. Paista koepihvi ja maista, lisää tarvittaessa mausteita.
Paista ohukaispannussa paksuhkoja pihvejä. Paista pihvejä miedolla lämmöllä molemmilta puolilta muutama minuutti. Tarjoa pihvit perunasoseen ja haudutettujen sipulirenkaiden kanssa.
(Kokeile perunan tilalla raastettua porkkanaa, punajuurta, lanttua tai palsternakkaa.)

Jopa Pippurimylly söi urheasti oman annoksensa, vaikkei hän jauhemaksapihvien ylin ystävä olekaan. Maku muistuttaa kuulemma (jauhamattomaan maksaan verrattuna) pykälän verran liikaa maksalaatikkoa, mutta onneksi puolukkahillo oli sopivasti raikastamassa kokonaisuutta. Pihvien päälle annosteltuja sipulirenkaita paistoin voissa ja tirautin jossain vaiheessa pannulle vähän siirappiakin. Hyvää oli!

Stroganoff

Venäläinen keittiö on ollut tällä viikolla selkeästi suosiossa. Teimme eilen stroganoffia tällä Aurinkotuulen vinkkaamalla ohjeella (tosin sekä tomaattipyreetä että maustekurkkua taisi hurahtaa pataan yli ohjeistetun määrän). Jotkut mahtavat laittaa stroganoffiin myös herkkusieniä ja hillosipuleita, mutta meikäläiselle riittää ihan vaan tämmöinen kurkullinen versio. Kaveriksi keitetyt perunat sekä vihreää salaattia.

Stroganoff

400 g naudan paistia
1 rkl öljyä
5 dl vettä
1 hienonnettu sipuli
1 rkl tomaattipyreetä
1-2 tl sinappia
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Suurus:
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä

Höysteeksi:
2 rkl smetanaa/kermaa
1 pieni maustekurkku

Leikkaa liha poikkisyin pieniksi kuutioiksi/suikaleiksi. Ruskista puolet lihapaloista kuumassa öljyssä. Siirrä lihat kattilaan. Lisää puolet vedestä pannun kautta kattilaan. Paista loput lihat samoin.
Lisää kattilaan hienonnettu sipuli ja mausteet. Hauduta kunnes lihapalat ovat kypsiä eli 1/2-1h.
Sekoita jauhot veteen ja lisää seos kastikkeeseen. Hauduta vielä 5-10 minuuttia. Lisää kastikkeeseen lopuksi smetana/kerma ja maustekurkkukuutiot.

Joskus ennen joulua joku suositteli meitä testaamaan sveitsiläistä perinneruokaa nimeltään Zürcher Geschnetzeltes. Se on edelleen kovasti suunnitelmissa, joskin ruokalajin olennaisinta osaa eli vasikanlihaa mahtaa olla Suomessa aika kehnosti saatavilla. Ruokalajiin kuuluvat munuaiset voisin sen sijaan jättää suosiolla pois.

Äkkimakeaa

Tässäpä taannoinen viikonlopun jälkiruoka, mausteisessa rommiseoksessa paistetut banaanit. Tuppasivat olemaan melkoisen äkkimakeita, etenkin kun seuraksi annosteltiin vielä nokare Ben&Jerry’sin Phish Food - jäätelöä. Huomautettakoon vielä, että omat banaanimme eivät olleet lähtötilanteessa kovinkaan kiinteitä, vaan pikemminkin niitä hedelmäkorin pohjalle jääneitä alustavasti mustuneita yksilöitä.

Paistetut banaanit

4 kiinteää banaania
2 rkl voita
2-4 rkl fariini- tai muscovadosokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
4 rkl tummaa rommia
appelsiinimehua

Sulata voi isossa paistinpannussa. Lisää sokeri ja mausteet sekä rommi. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes sokeri sulaa.
Kuori banaanit ja halkaise ne pituussuunnassa. Nosta banaanit pannuun ja anna kuumentua. Kypsennä varovasti, jotta banaanit eivät pehmene liikaa. Lisää tilkka appelsiinimehua niin, että liemestä tulee siirappimainen kastike.

Ohje on kolmen vuoden takaisesta ruoka&viini-lehdestä. Samaisessa artikkelissa näyttää olevan ohje myös herkulliseen cajunpataan (Beef Daube), jota tein yhdessä välissä ties kuinka monille kyläilemään kutsutuille vieraille. Kenties kokeilen sitä taas joskus, kun ainesosien joukossa näyttää olevan kaikenlaista kivaa: pekonia, naudanpaistia, tomaattisosetta, punaviiniä sekä kasoittain kasviksia.

Lisäys seuraavana päivänä: Keittokomerossa on toteutettu tämä jälkiruoka ilman banaania ja rommia. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Kalaseljanka

Aina sitä oppii uutta näistä sapuska-asioista. Luulin aiemmin, että seljanka tarkoittaa venäläistä kalakeittoa, mutta se onkin ilmeisesti ihan vaan maalaiskeittoa, jonka voi tehdä joko lihasta tai kalasta. Lisäksi luulin, että seljankaan tulee aina etikkaa, mutta siinäkin meni metsään. Muutaman ohjeen vilkaistuani etikkaa taidettiin laittaa ainoastaan (ihan ymmärrettävistä syistä) tähän Rajamäen ohjeeseen.

Oman ohjeeni otin Pagisijalta, ja onpa tätä reseptiä testattu Sorsanpaistajankin keittiössä. (Miten voi olla muuten mahdollista, että Sorsanpaistajan versio tästä näyttää paljon punaisemmalta kuin omani? Voiko olla mahdollista, että olisin laittanut omaan keittooni liian vähän tomaattisosetta?)

Kalaseljanka

300-600 g kalafileitä
1 l kalalientä (2 kalaliemikuutiota/1 rkl kalafondia)
2 laakerinlehteä
1 rkl maustepippureita
3 rkl tomaattisosetta
2 porkkanaa
(palsternakkaa)
3-4 perunaa
2 sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
1-2 maustekurkkua
10 oliivia
2 rkl kapriksia
tilliä, timjamia tms.
(ranskankermaa tai smetanaa)

Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilan pohjalla öljytilkassa. Lisää mukaan viipaloidut juurekset perunoita lukuun ottamatta ja pyörittele vielä hetki. Lisää kalaliemi tai vesi ja liemikuutiot sekä mausteet. Keitä kotvanen, lisää sitten perunat ja paloiteltu kala. Kun keitto alkaa olla kypsää, heitä sekaan maustekurkkukuutiot, viipaloidut oliivit, kaprikset ja yrttimausteet. Tarkista maku ja hienosäädä tarpeen mukaan.

Ei niin helppoa ohjetta, etteikö siihen saisi hieman sähellysosiotakin mukaan. Talviporkkanat olivat niin tiukkaa tavaraa, että ne eivät meinanneet kypsyä sitten niin millään. Kala ehti muhentua vähän turhan paljon, samoin tilli ynnä maustekurkkukuutiot, kun jouduin jatkamaan keittoaikaa muutamilla minuuteilla. Mutta hyvin tämä maistui joka tapauksessa; oliivit, kurkut ja kaprikset olivat kiva lisä kalakeitossa.

Näin keskitalven kunniaksi (ja suolakurkkuhampaan kolottaessa) tekisi mieli kokkailla jonain viikonloppuna stroganoffia. Olen tainnut tehdä sitä tähän asti aina vanhalla yläasteen kotitalouskirjan ohjeella. Mahtaisikohan missään olla yhtään autenttisempia ohjeita saatavilla?

Uusi espressokeitin: Rancilio Silvia

Tuttavani hankki taannoin Gaggian espressokeittimen ja perisuomalaista kateutta täysipainoisesti ilmentävänä kahvinjuojana ajauduin peruuttamattomaan varustelukierteeseen. Sen seuraukset eivät ole onneksi olleet pelkästään negatiivisia. Meillä nimittäin ponkaistaan nykyään aamuisin liikkeelle tosi autenttisten cappuccinojen voimalla - tosin vain silloin, kun saan rajoitettua torkkuhälytyksen käytön edes suunnilleen muun yhteiskunnan normittamiin mittoihin.

Pitkällisen nettitutkimuksen jälkeen päädyin Rancilion vehkeisiin: keittimeksi Silvia ja myllyksi Rocky. Tästä parista löytyy arvosteluja, ohjeita ja muuta materiaalia varmaan enemmän kuin mistään muista yksittäisistä espressolaitteista. Silvia on pääasiassa ammattikäyttöön kahvikoneita valmistavan Rancilion ainoa varsinainen kotimalli, joten iso osa sisuskaluista on suoraan raskaamman sarjan laitteista. Oikeastaan haaveilin Silviasta tosissani jo muutama vuosi sitten, mutta terve saituus eli ns. järjen ääni esti viemästä ajatuksia käytäntöä pidemmälle vielä silloin. Nyt sekin on näköjään sitten vaiennut.


Lukuisat nettikeskustelut varoittivat, että Silvia saattaa olla aloittelijalle oikukas, mutta kun sitä oppii vaalimaan, on koneesta mahdollista vetää kotioloissa espressoa ja siitä johdettuja kahvijuomia, jotka pesevät helposti suurimman osan Starbucks-henkisistä kahviloista. Alussa kestikin hetken (ja toista pussia papuja) ennen kuin onnistuin saamaan yhdistelmästä ulos juomakelpoisia espresso-shotteja. Keitin on tosiaankin omapäinen, sillä jos sitä operoi pikkuisenkin huolimattomasti, tulos on aika lailla juomakelvotonta. Sopivan tamppausvoiman ja jauhantakarkeuden löytäminen kesti aikansa - ja lisäksi sitä peijoonin karkeutta pitää jatkuvasti säätää papumerkin, paahtotuoreuden ja ilmankosteuden (ja varmaan kuun asennonkin) mukaan.

Italialaiseen tapaan espresso tuntuu toimivan hyvin siten, että sitä juodaan aamulla runsaan maidon kanssa ja illalla vähemmällä tai kokonaan ilman. Leuto cappuccino käynnistää päivän mukavasti ja vastaavasti töiden jälkeen iltasella napakka espresso palauttaa kehoon puhdin. Illemmalla voi sitten vielä juoda macchiaton eli espresson ihan vähäisellä vaahdotetulla maidolla - ja sitten hyvästellä kahvikoneen hellästi nukkumaan.

Aikaisemmin suosikkikahvijuomani on ollut latte, mutta syy on selvästi ollut se, että näillä leveyksillä harvoin saa kunnolla valmistettua cappuccinoa tai macchiatoa. Jostain syystä maitovaahto tehdään kahviloissa säännönmukaisesti liian kovaksi, jolloin valtaosa siitä jää norkoilemaan kuppiin vielä sittenkin, kun kahvi on juotu alta pois. Parempaa tulee, kun maidon vaahdottaa vähän löysemmäksi "mikrovaahdoksi", jolloin maitovaahto sekoittuu kahviin paremmin ja lopputulos on koostumukseltaan yhtenäinen, kermaisen pehmeä juoma. Lattessa, johon maitoa vaahdotetaan kevyemmin, tämä toteutuu ainakin Oulun alueen kahviloissa paremmin kuin cappuccinossa.


Täällä Oulun alueella kahvitarpeita (maidonvaahdotuskannuja sun muuta, mitä kahvikoneen vierustalle niin helposti kertyy) ja tuoreehkoja papuja löytyy esim. Pähkinästä ja Rooperista. Pähkinää pitää jälleen kehua hyvästä asenteesta ja asiakaspalvelusta. Kun menin kyselemään keittimen huuhteluun tarvittavaa sokkosuodatinta, he myivät minulle ylimääräisen osan omasta kahvilapuolen keittimestään, kun suodatinta ei normaalivalikoimissa ollut.

Kahviin haksahtaneille on muuten vastikään perustettu spämmiongelmissa riutuneen Kahvilasi-foorumin korvaajaksi uusi keskustelupalsta Ristretto, josta löytyy kohtalotovereita ja kärsivällistä opastusta.

Hapankaalikasari

Kuka muistaa vielä Kukkiksen europyttiksen? Tuntuu että siitäkin postauksesta on jo suurin piirtein sata vuotta aikaa. Blogimme oli silloin vasta parin kuukauden ikäinen. Tässä on kuitenkin vähän vastaavanlainen sapuska kaikille vannoutuneille hapankaalin ystäville. Muille en tätä menisi välttämättä tarjoilemaan, kun ohjeen mukaan kokkailtuna hapankaalta tulee pannulle kokonaista puoli kiloa:

Chilimakkarat hapankaalikasarissa

300 g braatvurstia tai muuta makkaraa
1 punainen chili
1 vihreä paprika
2 rkl margariinia tai voita
2 rkl paprikajauhetta
500 g hapankaalia
1-2 dl kermaa
persiljaa tai kirveliä

Leikkaa makkarat sopiviksi suupaloiksi. Halkaise chili ja paprika, poista siemenet ja leikkaa malto viipaleiksi tai kuutioiksi.
Kuumenna rasva paistokasarissa. Ruskista makkarat. Pienennä hieman lämpöä ja ripottele makkaroiden päälle paprikajauhe ja chiliviipaleet. Kypsennä makkaroita mausteissa pari minuuttia.
Lisää pannulle paprika ja hapankaali. Hauduta välillä sekoitellen noin kolme minuuttia. Lisää kerma ja jatka kypsennystä vielä 5-10 minuutin ajan. Ripottele pinnalle persiljaa tai kirveliä.
Vinkki: Hapankaalikasari vain paranee, kun sitä lämmittää uudelleen tarjolle.

Resepti on peräisin Glorian ruoka&viini -lehden numerosta 2/2004.

Melkein Fish 'n Chips

Raaka-aineet tahtovat meidän keittiössämme rytmittyä siten, että talvisydännä syödään tuhteja liharuokia ja killitetään punaviiniä. Vastaavasti kevätauringon ponnistettua useamman piirun verran korkeammalle tekee luonnostaan mieli vaaleaa kalaa ja raikkaita valkoviinejä. Välillä on kuitenkin hyvä härnätä vatsansisäistä kelloaan. Tällä kertaa maarua jekutettiin kuhafileillä, valkoviinikastikkeella ja paistinperunoilla.

Kuhafileet paistettiin pannulla miedolla keskilämmöllä reilussa voissa. Ohutta vaaleaa kalanpalaa ei kannata paistaa liikaa tai se kuivuu niin hauraaksi, ettei vakainkaan lastakäsi saa sitä yhtenä kappaleena pannulta lautaselle. Kun ei paista liikaa, kala säilyy tietenkin myös paljon mehukkaampana. Kalan seuraksi keitettiin hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen valkoviinikastike. Myös paistinperunat valmistettiin ilman turhia koukeroita: keitin lohkotut perunat ensin puolikypsiksi kattilassa (n. 10 minuuttia) ja paistoin sitten pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa miedolla lämmöllä hitaasti pinnalta rapeiksi.

Laseihin kaadoimme tietenkin raikasta valkoviiniä. Kuha ei ole yhtä rasvaista kuin vaikkapa lohi, joten viinin ei välttämättä tarvitse olla äärihapokas. Pientä kirpeyttä siinä saa mielestäni kuitenkin olla, jos kerran tarkoituksena on yllättää vatsa keväisesti!

Valkoviinikastike

4 dl kalalientä
2 rkl vehnäjauhoa
suolaa, pippuria
valkoviiniä

Jauhot sekoitettiin ensin tilkkaan kylmään vettä ja seos kaadettiin sitten kuumennetun kalaliemen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lientä keitettiin kasaan muutama minuutti, lisättiin suolaa & pippuria sekä loraus valkoviiniä ja keitettiin vielä muutama minuutti. Valkoviiniä saa olla ehkä desin verran. Kannattaa maistella ahkerasti ja lisätä rohkeasti esim. viiniä, jos maku tuntuu jäävän ohueksi. Kermaakin voi lorauttaa joukkoon, jos haluaa täyteläisemmän makuista kastiketta ja on vastaavasti valmis antamaan raikkaudessa vähän periksi.

Viikkoviisikko

Emme Runebergin päivästä huolimatta ryhtyneet tänä vuonna torttusille ollenkaan, mutta sen sijaan innostuin Tuulin ja Välispiikin tavoin vastailemaan Skrubun viikkovitoseen. Tämä tulee nyt sitten ihan vaan tajunnanvirtana:

1. Listaa viisi suosikkimaustettasi.
suola, mustapippuri, basilika, rosmariini, timjami

2. Listaa viisi suosimaasi ruokamaata.
Italia, Japani, Thaimaa, Meksiko, öh, en keksi viidettä... Kanada
(lisäys: ei kun Kreikka, tietenkin!)

3. Listaa viisi suosikkiraaka-ainettasi.
tomaatti eri olomuodoissaan, chili (juuri nyt kenties suosionsa huipulla), liha (juuri nyt lammas), juustot (sinihome, feta, parmesaani), punajuuri

4. Listaa viisi ruokapuolen inhokkiasi.
Etanat, munuaiset... hmmmmm... ennen näitä oli paljon enemmän. Tuore korianteri maistuu valitettavasti omissa kokkauksissani meikäläisen suuhun saippualta. Suklaasta en erityisemmin välitä, mutta en sitä nyt varsinaisesti inhoakaan. Kieltä en luultavasti suostuisi edes maistamaan, joten ehkä se menee sitten inhokkien listaan.

5. Ja kerro sitten vielä mistäpäin nettiä löydät ruokaohjeesi, vai oletko ehkä täysin painetun sanan pauloissa?
Ruokablogeista, Ruokalasta ja sieltä minne Google sattuu kulloinkin viemään. Keittokirjoja ja ruokalehtiä selailen toki myös vimmatusti aina kun on vähänkin ylimääräistä aikaa.

Parmesaanilla täytetyt lohikääryleet

Tämä päivä ja eilisilta ovat menneet aika lailla eilisestä ulkomaanmatkasta ja rasittavasta aikaerosta toipumiseen. Kun kokonaista kaksi kertaa piti siirtyä päivän mittaan aikavyöhykerajan yli, niin eihän semmoista rutistusta tahdo tämmöinen keskimääräinen jauhajapolo jaksaa. Olen ollut kerta kaikkiaan sen verran poikki, että olen viettänyt aikaa lähinnä peiton alla pötkölläni.

Tosin totuuden nimissä syynä väsymykseen saattaa olla Tornio/Haaparannassa käyntiä (134 km x 2) enemmän se, että takana oleva työviikko oli hyvinkin tiivis sekä vähäuninen ja että olo on harmillisen flunssainen tai ainakin kovasti kurkkukipuinen.

Kokkailu ei ole eilen eikä tänään oikein huvittanut, mutta perjantaina tehtiin toki näitä Sivuaskeleen suosittelemia parmesaanilla ja basilikalla täytettyjä lohirullia. Olivat oikein hyviä, kiitoksia ohjeesta!

Parmesaanilla täytetyt lohikääryleet

1 kg lohta (leveä osa kalan etupäästä)
½ sitruunan mehu
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
1½ dl parmesaaniraastetta tai -lastuja
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1-2 dl tuoretta basilikasilppua

Leikkaa lohesta viistosti ohuita, leveitä siivuja. Valuta siivuille sitruunanmehua ja hunajaa. Ripottele parmesaanilastut, suola, pippuri ja hienonnettu basilika. Rullaa siivut ja nostele uunivuokaan "bostonpullan" tapaan. Kypsennä 200 asteessa n. 20 min.

Ikeassa

Vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka on onnellisesti takanapäin. Käytiin vallan Ruotsissa asti - jos kohta niin lähellä Suomen rajaa kuin mahdollista. Kun pohjoisin Suomikin on nyt viimein (yhdessä pohjoisimman Ruotsin kanssa) siirtynyt Haaparannan-putiikin myötä Ikea-aikakauteen, niin pitihän sitä toki käydä ihmettelemässä itsekin.

Ostoslistalla ei varsinaisesti ollut mitään keittiötarvikkeisiin liittyvää, mutta taisipa sieltä taloustavaraosastolta lähteä joka tapauksessa joitakin ostoksia mukaan. Yllättävän vähän tuli kuitenkin laitettua rahaa palamaan, mutta jonoissa saatiin seisoskella kyllä siitäkin edestä, kun erehdyimme vielä ruokailemaan samaisen tavaratalon tupaten täydessä ravintolassa. Ja näköjään tuota lihapullien kanssa tarjoiltua puolukkahilloa oli pakko ostaa purnukallinen kotiinkin; taidan olla markkinamiesten kannalta aika helppo tapaus.

Nyt alkoi vaan aivan kamalasti tehdä mieli jauhemaksapihvejä tuon puolukkahillon kaveriksi. Jospa sitä vaikka ensi viikolla yhyttäisi jauhettua maksaa jostain kaupasta.

Ankanrintaa sitruspedillä

Ankan liha on useamman pykälän verran tummempaa ja voimakkaamman makuista kuin perusbroileri. Lisäksi ankanrinta - eli ankka tyypillisessä kaupasta löytyvässä muodossaan - lepää mielettömän paksun rasvakerroksen päällä! Älä säikähdä - tästä rasvasta ei välttämättä päädy ruokailijan lautaselle juuri mitään, mutta sen avulla lihaan saa paistettua todella rapean pinnan. Kun ankanrinnan jättää keskeltä aavistuksen verran roseeksi, ollaan lähellä lihan kokkaamisen perusarvoja: rapeus, mureus ja mehukkuus samassa suupalassa.

Tässä annoksessa sitrushedelmien ja balsamico-portviinikastikkeen raikas hapokkuus tasapainottavat oikein mukavasti lihan tuhtia makua. Yhdistelmä oli hyvinkin onnistunut - ei liian kepeä eikä liian paksu tai tunkkainen.

Ennen paistamista kannattaa rasvakerrokseen vetää veitsellä ristiviiltoja, jotta lämpö jakautuu lihaan tasaisesti. Aloitimme paistamisen kylmällä pannulla. Ankanrinnat laitetaan pannulle nahkapuoli alaspäin ja levy käännetään suunnilleen puolivälin tienoille, miedohkolle paistolämmölle. Rasva alkaa vähitellen sulaa ja mieto lämpö paistaa ankkaan tuon mahtavan rapean pinnan. Kun lähes kaikki rasva on sulanut ja pinta rapea, paista vielä hetki toistakin puolta ja siirrä rinnat sitten uuniin.

Pariloitua ankanrintaa ja sitrushedelmiä

2 luutonta ankanrintaa (150 - 170 g henkeä kohti)
3 appelsiinia
4 limettiä
1/2 dl balsami-viinietikkaa
1 dl portviiniä
2 rkl suolatonta voita
mustapippuria
suolaa

Ruskista ankanrinnat pannussa rasvapuoli alaspäin hyvin rapeiksi ja vatsapuoli kevyesti. Mausta pippurilla ja suolalla. Laita voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ota paistoliemi talteen ja anna lihojen vetäytyä hyvin ennen viipalointia.

Kuori sitrushedelmät veitsellä ja leikkaa viipaleiksi. Osan kuorista voit suikaloida hyvin ohuiksi. Lisää paistoliemeen portviini ja balsamiviinietikka ja keitä kasaan hetken ajan. Lopuksi voit vispata sekaan kylmää voita. Kuullota sitrushedelmiä ja kuoria uunipellillä hetken aikaa. Nosta hedelmät lautaselle, ja niiden päälle viipaloitua ankanrintaa. Koristeeksi voit laittaa kuivattuja, suikaloituja hedelmänkuoria.

Resepti löytyi Ruokalasta.

Punasipulia kehiin

Muistutan vielä pikaisesti helmikuun ruokahaasteesta, jonka aiheena on punasipuli. Kaikki nyt vaan kipin kapin reseptejä kaivelemaan ja punasipulipostauksia suunnittelemaan.

Siirryimme hetki sitten uuteen Bloggeriin, minkä takia sivupalkin ääkköset sotkeutuivat ja jotain muutakin häikkää saattaa kenties ilmetä. Palailemme asiaan illemmalla.

Tupariruokaa

Sikke Sumarin keittokirjoissa on paljon ihania ruokaohjeita. Olen selaillut viime päivinä hänen kirjaansa Rakastan ruokaa! (2003), ja lopulta oli pakko poimia tämä ohje sieltä talteen. Ketsuppikastike kuulosti ajatuksena kerta kaikkiaan vaan semmoiselta, että loppuelämän ajan nolottaisi, jos en uskaltaisi kokeilla. Ohjeeseen sisältyy suositus tarjota ruokalajia tupaantuliaisissa. Itsehän emme toki ole muuttaneet muutamaan vuoteen minnekään, mutta kenties näitä voisi jossain muissa kekkereissä joskus tarjoilla:

Partylihapullat alla Desiree

1 kg sika-nautajauhelihaa
1 muna
2 rkl korppujauhoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl jauhettua kuminaa (itse laitoin vain hitusen, toim. huom.)
1 tl suolaa
reilu ripaus tabaskoa

KETSUPPIKASTIKE:
1 iso pullo Heinzin ketsuppia
1 piparjuuriputkilo (mikäköhän tällä muuten tarkkaan ottaen tarkoitetaan? toim. huom. uudelleen)
2 rkl sinappijauhetta
3 rkl siirappia tai fariinisokeria
4 rkl viinietikkaa
1 tl Worcestershire-kastiketta
1 dl punaviiniä
ripaus tabaskoa voimakkuutta lisäämään

1. Sekoita aineksista lihapullataikina ja anna maustua hetki.
2. Pyörittele taikinasta lihapullia ja paista niitä uunissa 200 asteessa 5-8 minuuttia.
3. Valmista kastike: sekoita kaikki ainekset, kiehauta kattilassa ja kaada lihapullien päälle.
4. Tarjoa lihapullat lämpiminä moninaisten tupaan tulleiden punaviinien kanssa.