maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Jauhemaksapihvit

Edellisenä viikonloppuna ostetun puolukkahillon kaveriksi oli suorastaan pakko saada jauhemaksapihvejä, joten ryhdyinpä sitten eräänä iltana tuumasta toimeen. Heti ensimmäinen Maku-lehden resepteihin ohjautunut jauhemaksapihvigoogletus kuulosti sen verran hyvältä, että en sitten muita ohjeita ryhtynyt edes pahemmin vilkuilemaan. Kaupassa jauhoivat maksankin valmiiksi, niin kotiin tultua pääsin saman tien värkkäämään.

Olin lopputulokseen varsin tyytyväinen, jos kohta seuraavalla kerralla voisin korvata perunaraasteen porkkanalla. Kokkauksellinen murheenkryynini lindströminpihvit eivät koskaan maistu itse tekemänäni samalta kuin muinoin kotona, mutta näiden kanssa pääsin kohtuullisen samaan lopputulokseen:
Piian jauhemaksapihvit (noin 16 pihviä)

1 sipuli
2 tl voita, margariinia tai öljyä
4 perunaa (350 g raastettua perunaa)
350 g jauhettua maksaa
1 muna
2 rkl korppujauhoa
1–2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl paprikajauhoa
1 tl soijakastiketta
1/2 dl voisulaa,
juoksevaa margariinia tai öljyä

Kuori ja pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulisilppua voissa pannulla. Kuori ja raasta perunat hienoksi raasteeksi.
Sekoita jauhettu maksa, sipulisilppu, perunaraaste, muna, korppujauho ja mausteet kulhossa. Paista koepihvi ja maista, lisää tarvittaessa mausteita.
Paista ohukaispannussa paksuhkoja pihvejä. Paista pihvejä miedolla lämmöllä molemmilta puolilta muutama minuutti. Tarjoa pihvit perunasoseen ja haudutettujen sipulirenkaiden kanssa.
(Kokeile perunan tilalla raastettua porkkanaa, punajuurta, lanttua tai palsternakkaa.)

Jopa Pippurimylly söi urheasti oman annoksensa, vaikkei hän jauhemaksapihvien ylin ystävä olekaan. Maku muistuttaa kuulemma (jauhamattomaan maksaan verrattuna) pykälän verran liikaa maksalaatikkoa, mutta onneksi puolukkahillo oli sopivasti raikastamassa kokonaisuutta. Pihvien päälle annosteltuja sipulirenkaita paistoin voissa ja tirautin jossain vaiheessa pannulle vähän siirappiakin. Hyvää oli!

10 Comments:

At 12/2/07 13:06, Blogger Polkkapossu said...

Kuinka ollakaan maksa on yksi lempiraaka-aineistani. Ravintolaan jos eksyy ruokapuolelle ja listalta löytyy maksaa jossain muodossa, niin tilaaminen on hyvinkin helppoa. Jauhemaksapihvit olleet kauan ajatuksissa, mutta mikä ihme siinä on, että niin harvoin tulee tehtyä.

 
At 12/2/07 13:46, Anonymous Anonyymi said...

Joo, ei pitäis vierailla täällä ruokatunnilla. Varsinkaan kun ei ole mitään evästä.
Laitoiko pihveihin raakaa vai keitettyä perunaa? Entä tuleeko taikinasta ihan löysää vai uskaltaisko paistamista kokeilla ihan tavallisella pannulla. Meidän lettupannukun on tosi huono räpsä.

 
At 12/2/07 14:57, Blogger tuuli said...

Jauhemaksapihvit ovat herkkua. Muistelisin vain, että jauhettua maksaa sai vähän huonosti ainakin meidän lähikaupoistamme Suomessa asuessa. Täällä taas myydään lähinnä kananmaksaa.

 
At 12/2/07 16:12, Anonymous Anonyymi said...

Tämä postaus toimii tälle lukijalle samalla tavalla kuin se kaalikäärylepostaus jokin aika sitten:

Nyt olis ihan pakko saada HETI jauhemaksapihvejä tai jauhemaksaohukaisia!

 
At 12/2/07 16:29, Blogger Rosmariini said...

Polkkis: Olen itsekin huomannut, että joitakin ruokalajeja ei tule juuri koskaan tehtyä itse, vaikka ne olisivat kuinka helppoja ja herkullisia. Ainakaan semmoisia, joita tietää jonkun tuttunsa tekevän paremmin ja joita voi ängetä tarvittaessa sinne samaisen tuttavan luokse syömään. :)

Silmukatti: Raakaa perunaa laitoin, mutta nyt kun asiaa ajattelen, niin en itse asiassa tiedä, kumpaa näihin loppujen lopuksi olisi tarkoitus laittaa.

Ei tuo taikina ihan kamalan löysää ollut (maksa oli jauhettuna aika jämäkkää, ja karkeaksi raastettu peruna jämäköitti taikinaa vielä lisää), joten uskoisin, että tavallisellakin pannulla pitäisi onnistua.

Tuuli: Onko sielläpäin maailmaa semmoisia farmshoppeja niin kuin vaikkapa Englannissa? Semmoisissahan voisi olla periaatteessa maksaakin tarjolla.

Rappiotäti: Hauska huomata, että muillakin on vastaavanlaisia maksapihvimieltymyksiä, kun aika monillehan maksa (tai ainakin maksalaatikko) taitaa olla varsinaista kammotusruokaa.

 
At 12/2/07 18:58, Blogger oliivia said...

Aah, jauhemaksapihvit on kyllä herkkua!
Vinkkinä jos laiskottaa tai pannulla paistaminen tuntuu muuten hankalalta, niin pihvitaikinan voi kaataa uunipellille ja paistaa 225 -asteisessa uunissa noin 15 min. Näin meillä laiskan emännän keittiössä ;)
esteettisyys siinä kieltämättä kärsii...
Meidän kokemuksen mukaan valmispakattuakin jauhemaksaa on aika hyvin saatavilla useimmista ruokakaupoista.

 
At 12/2/07 21:41, Blogger Meri, Helsinki said...

Te pastanjauhajat olette kyllä mahtavia! Vesi tulee kielelle, vaikken edes punaista lihaa syö ja maksa on aina ollut inhokkini. Luen reseptejänne kuin hyvää romaania :-P Kiitos siis, inspiraatiosta ja viihteestä ;-) Itse olen vasta aloitteleva ruokablogaaja ja ilman kunnon kameraa... (monkeyfood.blogsome.com) Suurissa jalanjäljissä siis tallustan etiäpäin. :-) t. ruoka-apina

 
At 12/2/07 23:05, Blogger Pippurimylly said...

Tosi kiva kuulla, että reseptit uppoavat! :) Eimuutakun ruokabloggaamaan vaan!

Täytyy kyllä tähän väliin tunnustaa, etten itsekään ole mikään varsinainen maksafani (maksamakkaraa ja -pasteijaa kyllä syön hyvinkin mielelläni). Kuulun siihen osaan ihmiskuntaa, joka ei esim. maksalaatikosta oikein piittaa. Raikas puolukkahillo ja konstailematon peruna tekevät kuitenkin näiden pihvien kanssa paljon ja molemmat tasoittavat maksan melko voimakasta makua hyvin!

 
At 26/5/07 18:44, Anonymous Anonyymi said...

Poimin jauhemaksapihvit toiseksi viikonlopun gurmeekseni yhdessä muussattujen kalajokisten puikuloiden kanssa.

Ohjetta lukiessani en aineksia huomannut, mutta maksaan niitä sekoitellessani pudotin pois korppujauhot (En ole koskaan aiemmin käyttänyt vaikka määrä pieni olikin.) ja soijakastikkeen (Sitäkään en ole käyttänyt.). Meinasin korppuajauhojen sijasta laittaa toisen munan, mutten sittenkään. Siirappia lisäsin ehkä reilun ruokalusikallisen kun olen tottunut sitä laittamaan omatekoiseen maksalaatikkoonikin.

Aiemmin käyttämäni resepti ei siis ollut käytössä. Muutoksillani näistä tuli siis yhtä hyviä kuin aiemminkin. Mistähän kummasta päähäni onkaan iskostunut maksan maustamisen yksinkertaisuus? Mene ja tiedä, mutta hyvää oli.

Jah: käytän vegenä aina raakaa perunaraastetta. Mittasuhteet hämmentivät tällä kertaa, mutta kiltisti noudatin kun en toisesta ohjeesta tarkastamaankaan ehtinyt :)

 
At 5/10/11 20:17, Anonymous Anonyymi said...

raakaa perunaahan niihin raastetaan kuten oli tehtykin. Ainaki Zeppeliinin prismasta löytyy yleensä jauhettua naudan maksaa. :) Suunnilleen kerran kuukaudessa tulee tehtyä pihvejä saman tyyppisellä ohjeella ku tässäkin. Lisukkeeksi paistettua sipulia ja perunamusia ja hyvää on! :) Lapset vaan vierastaa maksan makua, ikävä kyllä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails