maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Pasta-salamisalaatti

Pienperheellemme tarjoiltiin muutama viikko sitten sen verran herkullista pasta-salamisalaattia, että oli pakko viritellä vastaavista aineksista samansuuntaista syötävää itsellekin. Terhin keittiöstä löytyi kiinnostava ohje, jota sitten hieman soveltaen testasin. Valkosipulisalamia en tähän hätään löytänyt, enkä laittanut kastikkeeseen majoneesia ollenkaan, mutta muuten ainekset taisivat olla aika lailla ohjeistuksen mukaiset. Tomaattikuutioita olisi toki voinut myös livauttaa muutamia mukaan, ehkä sitten ensi kerralla.
Terhin salami-pasta-juustosalaatti

jotain hauskaa pastaa vajaa pussi
pieni pötkö valkosipulisalamia (saa ainkin Prismasta)
kermaista juustoa palanen
2 valkosipulimaustekurkkua (tuoreita, ei purkista)
1 omena
1/2 keltainen paprika
1/2 punainen paprika

Kastikkeeseen:
1/2 majoneesia
1/2 kermaviiliä
chilijauhetta
myllystä reippasti mustapippuria
myllystä suolaa pari-kolme kierrosta
grillimaustetta maun mukaan

Keitä pasta al denteksi.

 Kuutioi sekä salami (muista ottaa kuori pois!), juusto, maustekurkut, omena ja paprikat tasalaatuisiksi kuutioiksi.
 
Sekoita ainekset isossa kulhossa ja lisää joukkoon kastikkeen aineet. 
Voi olla, että joudut lisäämään majoneesia tai kermaviiliä, riippuu kuinka ainekset imevät kastiketta. 

Anna mielellään tekeytyä yön yli koska silloin salaatti on parhaimmillaan.

16 Comments:

At 29/1/07 17:49, Anonymous Anonyymi said...

Heippa Ouluun!

Näyttää hyvältä ja varmasti maistuu vielä paremmalta!
Itse teen vähän saman tyylistä,
mut makkara täytyy vaihtaa kun miesväki ei oikein välitä
metukasta.
Itse teen tällaisella ohjeella:
-kaiserwurstia
-turunmaata
-pastaa mitä kulloinkin
-suolakurkkua
-ananasta(tuoretta mut
säilykekin käy)
-paprikaa punaista ja
keltaista
Itse en yleensä sekoita kastiketta mukaan vaan jokainen saa makunsa mukaan laittaa mitä haluttaa ja mitä kaapeista löytyy.

Talvista viikon jatkoa =)

Terv.Herkku

 
At 29/1/07 18:20, Blogger Rosmariini said...

Kiitos ohjeesta! Pitää kokeilla tuota seuraavalla kerralla, kun iskee äkillinen tarve saada pastasalaattia. Ananas on takuulla ihana raikastus, en ole sitä hoksanut koskaan tuommoisessa yhteydessä kokeillakaan.

Juustobalkan toimii myös yllättävän hyvin salaatissa keitetyn makaronin, pakasteherneiden ja suokakurkun kanssa.

 
At 29/1/07 18:59, Anonymous Terhi said...

Ihanaa, että lempisalaattini on bongattu :).
On muuten ihan fiksua jättää se majoneesi pois, salaatti on tuhtia muutenkin.

Täytyypä seuraavaksi kokkailla pasta-broikkusalaattia, se on toinen herkkuni!

 
At 29/1/07 19:51, Blogger Rosmariini said...

Joo, meitsi kokkaa nyt näköjään kaikki teidän joulukuisten synttärien herkut, kun tein noita samassa postauksessa esiintyneitä juustokierteitäkin jo aiemmin. ;)

 
At 29/1/07 21:48, Anonymous aatsipoppa said...

lempparipastasalaatikseni on jostain ammoisilta ajoilta jäänyt tonnikalan, pastan, ompun ja suolakurkun sekoitus. maun mukaan kastikkeeksi käy majoneesi tai ihan perus pullosalaattikastike (tässä taitaa paljastua kulinaristimattomuuteni (uusi sana! :D)... mutta hyvää on!

 
At 29/1/07 23:26, Blogger Rosmariini said...

Kulinaristimattomuus! Mainio sana. :) :)

Tuosta tonnarisalaatista tuli mieleeni, että söin muinoin jossain kyläpaikassa tai kekkereillä herkullista kylmää salaattia, jossa oli keitettyä riisiä ja tonnikalaa. Harmi, etten muista muita ainesosia enkä myöskään sitä, oliko salaatissa kenties joku kastike, kun se oli kuitenkin yllättävän mehevää (jotenkin tuntuisi, että riisi kuivahtaisi kylmiltään helposti).

 
At 30/1/07 14:51, Anonymous Bratwurst said...

Tätä pitää kokeilla heti tällä viikolla.
Meidän vakiopastasalaattiin tulee salamia ja ohuita sipuliviipaleita sekä jotain vihreää, vaikka jäävuorisalaattia. Kastikkeeksi olen sekoittanut perus öljy-viinietikkajutun. Homman juju piilee kuitenkin siinä, että salamiviipaleet leikataan ensin suikaleiksi, joita sitten kärvennetään hetki kuumalla pannulla ja valutetaan lopuksi talouspaperin päällä. Näin saadaan huomattava määrä rasvaa pois. On maistunut myös vieraille.

 
At 30/1/07 20:04, Blogger Rosmariini said...

Nami, kun kuulostaakin hyvältä. Jotenkin tuntuu, että tuossa paistinpannukäsittelyssä saattaisi muutenkin saada makkaran makuja kiinnostavammin esille. Kiitos vinkistä! Ja huurteisia terveisiä täältä pohjoisesta, mittarissa oli aamulla lähemmäs 30 astetta pakkasta, hrrr.

 
At 30/1/07 21:06, Anonymous Anonyymi said...

Lisäsin juuri lihattoman pastasalaatin ohjeen blogiini. Toimii sekä kylmänä että lämpimänä!

 
At 30/1/07 21:33, Blogger Rosmariini said...

Mahtava Italian-salaatti! :) Mekin olemme jokseenkin viehättyneitä kyseiseen väriyhdistelmään, joten tuo sopisi hyvin joukon jatkoksi.

 
At 30/1/07 21:54, Anonymous Anonyymi said...

Tuota kolmen värin kuppia täytyy ehdottomasti kokeilla! Mascarpone on ylihyvää :-)

 
At 31/1/07 01:20, Blogger Rosmariini said...

Pitäisi aina silloin tällöin nostaa noita "arkistojen aarteita" esiin, kun tahtovat unohtua itseltäkin.

 
At 1/2/07 13:22, Anonymous Anonyymi said...

Pastasalaatti on jääkaapissa tekeytymässä, illalla testataan.
Tapani mukaan tein oman muunnelman. Maustekurkkuja ei yllättäen kaappien kätköistä löytynyt, eikä läpitunkematon sumuseinämä oikein houkutellut lähtemään kauppaan. Mutta nou hätä, sipulia ohuen ohuiksi renkaiksi ja joukkoon. Omenan jätin pois, kun herrahenkilö on sille allerginen. Olisin pistänyt tilalle päärynää, mutta kun ei yhtään ollut ja se sumuseinämä...
Kastikkeen tein lähes kokonaan kermaviilin kaltaisesta valmisteesta, roiskaisin mukaan vain hiukkasen majoneesia. Mausteeksi pippurien ynnä muiden lisäksi Santa Marian yrttitarhan sekoitusta, jota hamstraan aina Suomessa käydessäni. Nyt on viimeinen purkki menossa ja lentoliput pitäisi jo varata, mutta ei oikein kiehdo tuo -30 astetta aamulla -tyylinen säätiedotus. Näen jo meidät kiemurtelemassa keittiön lattialla vakavien vieroitusoireiden kourissa.
Jotenkin tämä taas lähti käsistä, mutta koittakaa selvitä siellä tuulen, tuiskun ja pakkasen kourissa :-)))
T: Bratwurst

 
At 1/2/07 19:36, Blogger Rosmariini said...

Onneksi tuo kommentti pääsi läpi eikä sentään törmännyt siihen sumuseinämään. :)

Olitte tässä yhtenä päivänä kovasti mielessäni, kun tein braatvursteista ruokaa. Saas nähdä, saisiko siitä lähipäivinä jopa postausta aikaiseksi.

 
At 13/3/07 19:02, Anonymous Anonyymi said...

ihania ruokaohjeita, itse aion kokeilla viikonloppuna ainakin noita chili-salamimuffinsseja ja chili-katkarapupastaa - oh, namia varmasti. Kyllä pitää kokeilla näitä muitakin reseptejä. Kiva blogi vaikken blogeista juurikaan muuten perusta =) Terveisiä Ouluun Helsingistä!
Minsky at masiina fi

 
At 17/5/09 20:06, Anonymous Anonyymi said...

Tämä on meidän pieneen perheen lempparisalaatti nykyään! Tosin sen verran muutettuna että salami on normisalamia ja kurkut normisuolakurkkuja. Valkosipuliversioista emme oikein tykänneet vaikka eka satsi niillä tehtiinkin. Kastikkeeseen laitetaan chilijauheen sijasta usein samba oelek-kastiketta. Tarjottu myös vieraille krapulapäivän pelastajaksi, hyvin kelpasi :)

Muutenkin pastanjauhantaa-blogia tulee paljon selattua viikon ruokalistaa miettiessä :) Kiitos hyvästä blogista ja resepteistä.

-Mira Tampereelta

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails